Nuorten aikuisten yliopisto-opiskelijoiden yksinäisyys: Miten yliopisto-opiskelijat määrittelevät omaa yksinäisyyttään ja miten yliopisto-opiskelijoiden yksinäisyyttä voitaisiin vähentää?

Nuorten aikuisten yliopisto-opiskelijoiden yksinäisyys

Miten yliopisto-opiskelijat määrittelevät omaa yksinäisyyttään ja miten yliopisto-opiskelijoiden yksinäisyyttä voitaisiin vähentää?

Diego Viinikainen Pro gradu -tutkielma Sosiaalipedagogiikka Yhteiskuntatieteiden laitos Itä-Suomen yliopisto Joulukuu 2021

Itä-Suomen yliopisto, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Yhteiskuntatieteiden laitos

Sosiaalipedagogiikka

Viinikainen, Diego: Nuorten aikuisten yliopisto-opiskelijoiden yksinäisyys. Miten yliopisto-opiskeli- jat määrittelevät omaa yksinäisyyttään ja miten yliopisto-opiskelijoiden yksinäisyyttä voitaisiin vä- hentää?

Pro gradu -tutkielma, 79 sivua, 1 liitettä (1 sivua) Joulukuu 2021

Tiivistelmä

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan yliopisto-opiskelijoiden yksinäisyyttä. Tutkimuksessa käsitel- lään yliopisto-opiskelijoiden näkemyksiä yksinäisyydestä, sen syistä ja seurauksista. Tämän lisäksi tutkimuksella haetaan tietoa siitä, millä tavoin yliopisto-opiskelijoiden yksinäisyyttä voitaisiin vä- hentää. Tutkimuksen avulla pyritään ymmärtämään yksinäisyyden subjektiivisuutta ja sitä, minkä- lainen merkitys yksinäisyydellä on kunkin yksilön elämässä.

Tutkimus pohjautuu teoreettiselta taustaltaan sosiaalipedagogiseen lähestymistapaa. Lähesty- mistavassa tärkeä tutkimusta ohjaava tekijä on se, että ollaan kiinnostuneista yksilöstä ja hänen ympärillään olevasta sosiaalisesta todellisuudesta. Tutkimuksen aineistona toimii 37 yksinäisyyttä käsittelevää kirjoitelmaa. Tutkimuksen analysoinnissa käytössä on sisällönanalyysi.

Tutkimus tuo esiin, että yksinäisyyden tunne on hyvin ainutlaatuista ja subjektiivista. Yksinäisyys tuntuu kokijastaan vastentahtoisena olotilana. Yksinäisyyttä on kuitenkin mahdollista lieventää monilla eri tavoilla sekä yliopistossa että myös arjessa. Tutkimuksen aikana puhjennut koronapan- demia vaikutti myös yksinäisyyteen monella tavalla. Tutkimus osoittaa sen, että yksinäisyys on hy- vin merkittävä asia opiskelijoiden elämässä. Esiin tulee myös monia ehdotuksia siitä, miten yksi- näisyyttä voitaisiin vähentää.

Asiasanat: yksinäisyys, nuoret aikuiset, subjektiivisuus, merkitykset, kokemuksellisuus, kirjoitel- mat

Säilytyspaikka: Itä-Suomen yliopiston kirjasto

University of Eastern Finland, Faculty of Social Sciences and Business Studies Department of Social Sciences

Social pedagogy

Viinikainen, Diego: Loneliness among young university students. University students definitions of loneliness and how to reduce young university students loneliness?

Master’s Thesis, 79 pages, 1 appendix (1 pages) December 2021

Abstract

This study examines the loneliness among young university students. Aim of this study is to find out young university students loneliness. I try to bring out causes become loneliness, ways to feel loneliness itself and consequences of loneliness. Furthermore in this research I try to find out ways to reduce young university students loneliness. The objective is to understand loneliness subjec- tive reach and show up what kind of meanings is to feel oneself loneliness.

The theoretical framework of this study is social pedagogical approach. The main point in this theoretical framework is between subject and social network around. The data consist of 37 writ- ings. Approach method is subject analysis.

This research shows up that loneliness feeling is always unique and subjective. It always feels un- pleasant. Luckily there are ways to reduce loneliness feelings. Ways can be various. You can reduce loneliness both in university context and in daily life. This worldwide corona pandemic also affects to this research. There are many variables which cause corona pandemic. This research light up that loneliness is very significant problem in young adults life. There is not one way to survive loneliness feelings. Still there is lots of variant proposes about how to reduce ones loneliness.

Keywords: loneliness, young adults, subjectivity, meanings, experiences, treatises Place of storage: University of Eastern Finland Library

Sisällysluettelo

1 Johdanto ... 6

2 Yksinäisyys ... 11

2.1 Yksinäisyystutkimus tutkimusperinteenä ... 11

2.2 Yksinäisyyden määritelmiä ... 12

2.3 Nuorten aikuisten yksinäisyyden erityispiirteitä ... 15

2.4 Koronapandemian vaikutukset yksinäisyyteen ... 18

2.5 Yksinäisyyden syyt ja seuraukset ... 21

2.6 Yksinäisyyden väheneminen ... 35

3 Tutkimuksen toteutus ... 37

3.1 Tutkimuskysymykset ... 37

3.2 Kirjoitelmat aineistonkeruumenetelmänä ... 38

3.3 Aineistonkeruu ja aineisto ... 39

3.4 Aineiston analyysi ... 41

3.5 Tutkimuksen luotettavuus ... 44

4 Tulokset ... 48

4.1 Yksinäisyyden yksilöllisyys ... 48

4.2 Ympäröivät ihmissuhteet ... 49

4.3 Oma erilaisuus suhteessa muihin ... 51

4.4 Yksinäisyys eri ikävaiheissa ... 52

4.5 Korona-ajan vaikutukset yksinäisyyteen ... 55

5 Yksinäisyyden vähentämisen keinoja ... 57

5.1 Omien tekojen vaikutus ... 57

5.2 Yliopisto-opiskeluun liittyvää ... 59

5.3 Ympäristön tuki tärkeää ... 62

6 Yhteenveto ... 68

7 Pohdinta ... 72

Lähdeluettelo ... 74

Liitteet ... 80

6

1 Johdanto

Tutkin pro gradu -tutkielmassani nuorten yliopisto-opiskelijoiden käsityksiä yksinäisyydestä. Yksi- näisyyttä esiintyy kaikissa ikäryhmissä, mutta oma kiinnostukseni kohdistuu eritoten nuorten ai- kuisten yksinäisyyteen. Olen kiinnostunut siitä, mitä yksinäisyys tarkoittaa nuorille aikuisille, mistä sen ajatellaan johtuvan ja millä tavoin yksinäisyyttä voitaisiin heidän mielestään vähentää? Tuon esille myös yksinäisyyden käsitteen moninaisuuden. Tarkastelen yksinäisyyttä pohtien suhteessa mihin yksinäisyyden ajatellaan muodostuvan. Olen kiinnostunut siitä, mitä kaikkea yliopisto-opis- kelijat kertovat omasta yksinäisyydestään. Tutkimuksessani käsittelen myös korona-ajan vaiku- tusta yksinäisyyteen.

Tutkimuskirjallisuudessa nuoret käsitetään pääsääntöisesti 13–29 vuotiaiksi. Yliopistoon on mah- dollista päästä yleensä toisen asteen koulutuksen saatuaan. Tässä tutkielmassa kartoitetaan ikä- jakaumaltaan alle 29-vuotiaiden korkeakoulututkintoa suorittavien yliopisto-opiskelijoiden näke- myksiä koetusta yksinäisyydestä. Tutkimukseen osallistuvat olivat Itä-Suomen yliopiston tutkinto- opiskelijoita eri tieteenaloilta. Tutkimukseen osallistui opiskelijoita sekä Kuopion että Joensuun kampukselta.

Yksinäisyystutkimuksissa yksinäisyyden käsitettä lähestytään monilla eri tavoilla (Kangasniemi 2008, 18). Vaikka yksinäisyyttä on mahdollista määritellä monella eri tavalla, monet määritelmät sisältävät kolme yleistä olettamusta yksinäisyydestä. Ensimmäinen olettamus on, että yksinäisyys ilmenee, kun yksilö huomaa erilaisia puutoksia omassa sosiaalisessa ympäristössään. Toisena on yksinäisyyden subjektiivinen puoli: yksinäisyyden kokeminen on yksilöllistä. Kolmantena esiin tu- lee yksinäisyyteen liittyvä tunnepuoli, mikä tarkoittaa sitä, että yksinäisyys on hyvin epämiellyttä- vää ja stressaavaa. (Bekhet, Zauszniewski & Nakhla, 2008, 208.) Yksinäisyyden tunne tuntuu erityi- sesti subjektiivisella tasolla epämiellyttävänä voimia vievänä asiana monesti juuri siksi, että ympä- riltä puuttuu todellisia ja toivottuja sosiaalisia suhteita (Halme ym. 2018, 13).

7 Keskityn tutkimuksessani käsittelemään yksinäisyyttä haitallisena olotilana. Tuon esiin myös muita näkemyksiä yksinäisyydestä. Tutkimuksessani yksinäisyys on lähtökohtaisesti kärsimystä aiheut- tava olotila. Yksinäisyys on tunne, joka on kokijalleen juuri niin todellinen, kuin miltä se tuntuu.

Kun käsittelen yksinäisyyttä subjektiivisena kokemuksena, se mahdollistaa yksittäisten ihmisten yksinäisyyteen keskittymisen. Selkeyden vuoksi erotan alussa yksinäisyyden ja yksin olon käsitteet toisistaan. On tärkeää huomata se, että jokainen ihminen kokee yksinäisyyden juuri omista lähtö- kohdistaan, jolloin syyt yksinäisyyden kokemisen taustalla voivat erota huomattavasti toisistaan.

Yksinäisyys saattaa olla lyhyt- tai pitkäaikaista. Vaikka yksinäisyys on usein väliaikainen tila, koe- taan se usein hyvin merkittävänä asiana.

Aihe on ajankohtainen ja tärkeä. Korona-ajan seurauksena uutisissa on ollut entistä enemmän tietoa siitä, kuinka nuorten ihmisten hyvinvointi heikkenee yksinäisyyden lisääntyessä. Yksinäisyys on ympärillämme oleva tosiasia. Monesti korostetaan paljon yksinäisyyden syiden monimuotou- tumista ja monimutkaistumista. Yksinäisyyden itsessään nähdään vaikuttavan haitallisesti ihmisen elettyyn elämään, mikä on hälyttävä tieto. Yksinäisyys itsessään on suuri haaste ihmisen elämässä.

Tämä aihe on erittäin tärkeä sosiaalipedagogiikan kentällä juuri sen takia, koska sosiaalipedago- giikassa on kiinnostuttu sellaisista yhteiskunnassa olevista haasteista, jotka voivat haitata yksilön hyvinvointia. Sen lisäksi sosiaalipedagogiikassa pyritään selvittämään keinoja, joilla näihin haas- teisiin voitaisiin vastata niin yksilön, yhteisöjen kuin yhteiskunnan tasolla.

Tutkielman teemaan liittyvä kiinnostukseni johtuu siitä, että opiskellessani yliopistossa olen huo- mannut, miten itsenäistä opiskelu yliopistossa on. Tällainen opiskelutyyli saattaa lisätä yksinäisyy- den tuntemuksia. Ammatillinen kiinnostukseni aiheeseen perustuu siihen, että olen kiinnostunut tulevaisuudessa työskentelemään lapsi- ja nuorisojärjestöissä, jotka edistävät lasten ja nuorten sekä nuorten aikuisten hyvinvointia. Haluan myös tuottaa uutta ja merkityksellistä tietoa yhteis- kunnassa vallitsevaan yksinäisyyskeskusteluun sekä tuoda esiin korona-ajan merkityksen yksinäi- syydelle.

8 Toteutan tutkimukseni laadullisena tutkimuksena. Tutkimuksessa on tarkoitus käsitellä ensin yk- sinäisyystutkimuksen historiaa. Sen jälkeen käsitellään yksinäisyyden määritelmiä ja tuodaan esiin nuorten aikuisten yksinäisyyden erityispiirteitä. Tämän jälkeen käydään aineistonkeruuta. Sen jäl- keen mennään analyysiin ja tässä tutkimuksessa toteutettavaan sisällönanalyysiin. Aineistonke- ruu tapahtui kirjoitelmien keräämisenä. Kirjoitelmakutsuun vastasi nuoria aikuisia yliopisto-opis- kelijoita, jotka kertoivat omasta yksinäisyydestään. Näiden vastausten pohjalta luodaan erilaisia yksinäisyydelle ominaisia piirteitä ja niitä peilataan olemassa olevaan aineistoon.

Yksinäisyys ei liity suoraan sosiaalipedagogiikan kentällä käytävään keskusteluun, mutta siihen liit- tyy monia sosiaalipedagogisesti mielenkiintoisia ulottuvuuksia. Näitä ovat yksinäisyyden merkitys ihmisen hyvinvoinnille sekä ihmissuhteiden merkitys. Tutkielmani sosiaalipedagoginen näkö- kulma muotoutuu siihen, että miten yksinäisyyden kokemus ilmenee nuorten yliopisto-opiskelijoi- den kirjoitelmissa suhteessa itseensä ja ympäröivään yhteisöön.

Sosiaalipedagogiikassa ollaan kiinnostuneita erinäisistä sosiaalisista ja kasvuun tai kasvatukseen yhteydessä olevista asioista, mikä tarkoittaa toisaalta sosiaalisten ilmiöiden pedagogisuutta ja pe- dagogisten ilmiöiden sosiaalisuutta. Sosiaalinen tarkoittaa ihmisten välisyyttä, vuorovaikutusta, yhteiselämää, yhteisöjä ja yhteisöllisyyttä. Sen lisäksi se käsitteellistetään yhteiskunnallisuudeksi, mikä tarkoittaa ihmisten, kasvun ja kasvatuksen yhteiskunnallisia suhteita. Sosiaalinen voi tarkoit- taa myös yhteiskunnallista huono-osaisuutta, ongelmia ja niihin avun saamista. (Nivala & Ryynä- nen 2019, 13.)

Kun sosiaalipedagogiikkaa tarkastellaan tuolta viimeiseltä kannalta, sen voidaan nähdä suuntaa- van huomiota esimerkiksi sosiaalisiin ongelmiin, syrjäytymisen ehkäisemiseen ja lievittämiseen.

Aiheiden käsittely ei jää ainoastaan ongelmien syntymekanismien, ilmenemismuotojen ja vaiku- tusten kuvaukseen vaan huomio kiinnitetään erityisesti siihen, miten näihin asioihin olisi mahdol- lista vaikuttaa. Tämä ilmentää sosiaalipedagogiikan käytännöllisyyttä. (Hämäläinen 1999, 17.) So- siaalipedagogisesti katsottuna yksinäisyys näyttäytyy sosiaalisena ongelmana, johon tulee kiinnit- tää huomiota ja pyrkiä saamaan yksinäisen ihmisen elämässä muutosta aikaan.

9 Sosiaalipedagogisen näkökulman suunnasta käsin tutkimuksessani keskitytään eritoten siihen, miten yksinäisyys tulee merkityksellistetyksi nuorten yliopisto-opiskelijoiden kirjoitelmissa suh- teessa yksilöön ja häntä ympäröivään sosiaaliseen ympäristöön. Sosiaalisesta ympäristöstä pu- huessani keskityn huomioimaan erityisesti sen määritelmän, jonka mukaisesti sosiaalisella viita- taan yhteisöllisyyteen ja ihmisten väliseen vuorovaikutukseen. (Hämäläinen & Kurki 1997, 15.)

Yksilön ja sosiaalisen ympäristön välillä vallitsevaa suhdetta on mahdollista pohtia monien erilais- ten sosiaalipedagogisten teoriaperinteiden mukaisesti. Itse olen päätynyt valitsemaan henkitie- teellis-hermeneuttisen tulkinnan. Henkitieteellis-hermeneuttisen tulkinnan luojana voidaan pitää saksalaista Herman Nohlia (1879–1960). Nohl painotti näkemyksissään, että sosiaalipedagogiikan teorian tuli olla yhteydessä elettyyn todellisuuteen ja sosiaalipedagogiikan käytäntöön. Nohlin so- siaalipedagoginen teoria pohjautui henkitieteellis-hermeneuttiseen tiedekäsitykseen, jossa tuotiin esille erityisesti kyky tajuta ja sisäistää yhteiskunnassa tapahtuvaa sosiaalipedagogista toimintaa hyödyntäen hermeneutiikkaa. (Nivala & Ryynänen 2019, 38, Hämäläinen 1999, 48.)

Hermeneutiikan mukaisesti tutkijan tulee ymmärtää ihmisen toimintaa, kokemuksia ja tuntemuk- sia. Sosiaalipedagogisista lähtökohdista käsin hermeneutiikka tarkoittaa huomion suuntaamista varsinkin sosiaalipedagogiseen käytäntöön ja kasvatussuhteeseen. Hermeneuttisen suuntauksen pohja voidaan paikantaa pitkälle tarkasteltaessa sosiaalipedagogiikan historiaa. Henkitieteitä pi- detään keinona ymmärtää ihmisen ajattelemista, toimimista ja yhteiselämää. (Nivala & Ryynänen 2019, 55–61.)

Sosiaalipedagogiikan voidaan nähdä muovaavan ja edistävän yksilön sosiaalistumista sekä mah- dollistavan ihmisen kasvamisen yhteiskuntaan ja yhteiseen olemiseen muiden kanssa (Kurki 2002, 37). Sosiaalipedagogiikan kiinnostuksen kohteita ovat kyky tunnistaa sosiaalisten ongelmien syn- tymistä, ilmenemismuotoja ja vaikutusten pedagogisten osatekijöiden tunnistamista ja pedago- gisten strategioiden hahmottamista ongelmia ehkäisten ja lievittäen yksilön elämässä (Hämäläi- nen & Kurki 1997, 14). Yksinäisyyden voi nähdä olevan hyvin laaja sosiaalinen ongelma. Yksinäisyys voi ulottua hyvin laajalle ja se aiheuttaa valtavaa henkistä kärsimystä kokijalleen. Yksinäisyys saat- taa johtaa yhteiskunnasta ulkopuolelle joutumiseen. Yksinäisyys on ongelma, johon sosiaalipeda- gogiikka voi vastata sitä ehkäisten ja lievittäen.

10 Sosiaalipedagogiikan kentällä ihmistä katsotaan toisaalta yksilöllisen kasvun ja toisaalta yhteisöl- lisyyden näkökulmasta. Yksilön merkityksen lisäksi sosiaalipedagogiikassa tuodaan esiin yhteisöt ja ihmisten keskinäiset suhteet. Sosiaalipedagogisen ihmiskäsityksen mukaisesti ihmisyyden to- teutuminen vaatii yhteiselämää toisten kanssa. (Nivala & Ryynänen 2019, 75.) Eräs sosiaalipeda- gogiikan pohjaava ajatus on, että yksilön kasvu ilmenee yhteisöissä ja yhteiselämän kautta yh- dessä toisten ihmisten kanssa (emt., 94). Elämää eletään yhdessä erilaisissa yhteisöissä (emt., 109).

Sosiaalipedagogiikka tuo esiin yhteisöjen tarpeellisuuden ja hyödyn. Se edistää ihmisen identitee- tin luomista, elämänlaadun saamista hyvälle tasolle ja tarjoaa erilaisia keinoja toimia vuorovaiku- tuksessa toisten ihmisten kanssa. (Hämäläinen 1999, 15.) Yhteisöllisyyden nähdään olevan edelly- tys pitkäkestoiselle hyvinvoinnille (Nivala & Ryynänen 2019, 109). Sosiaalipedagogiikan on muiden tavoitteiden lisäksi tarkoitus muovata myös yhteiskuntaa kohti muutosta (emt., 55). Tämä muutos voi tapahtua vain, kun kiinnitetään huomiota vallitseviin olosuhteisiin.

11

2 Yksinäisyys

2.1 Yksinäisyystutkimus tutkimusperinteenä

Vanhin yksinäisyyteen liittyvä julkaisu, josta on kirjallinen todiste, ajoittuu 1700-luvun loppupuo- lelle. Yksinäisyyttä on ryhdytty tarkastelemaan enemmän 1950-luvulta lähtien. Yksinäisyyden mää- rittelyille keskeisintä on aina ollut, että se tulee nähdä subjektiivisena ja negatiivisena kokemuk- sena ja sitä voidaan tutkia todellisuudessa suhteessa saavutettujen ihmissuhteiden laatuun ja määrään. Yksinäisyyden muotoja voi erotella toisistaan. (Gierveld, Tilburg & Dykstra 2006, 485–

486.)

Historiallisessa mittakaavassa yksinäisyystutkimus rajautui pääasiassa psykologiseen tai psykiat- riseen suuntaan, joka tarkasteli erilaisten mielenterveyshäiriöiden sekä yksinäisyyden välistä suh- detta yksilöstä käsin katsoen (Saari 2016, 14). Yksinäisyystutkimus on monipuolistunut historian saatossa viime vuosikymmeninä (Snell 2016, 3). Yksinäisyyttä on nykyään käsitelty perustavanlaa- tuisesti varsinkin sosiologiassa, psykologiassa ja sosiaalityössä. Yksinäisyyttä tutkitaan nykyään hyvin laajasti eri tieteenalojen parissa. (emt., 5–6.) Yksinäisyyttä on tutkittu ja tulkittu monella ta- paa sosiaalitieteiden osalta erityisesti sosiologian kentällä juuri yhteiskunnallisena aiheena, mutta myös muutenkin (emt., 9).

Yksinäisiä aikuisia tarkasteltaessa on huomattu, että noin joka kolmas on kokenut yksinäisyyden tunteita jo lapsuudessaan, ja puolet heistä ovat kokeneet sitä nuoruusiässä (Halme ym. 2018, 13).

Nykyisin suomalaisista aikuisista joka kymmenes tuntee yksinäisyyttä yleisesti (Toikka ym. 2015, 9). Monet ihmiset kokevat yksinäisyyttä: suunnilleen viidennes suomalaisista on tuntenut yksinäi- syyttä joskus, ja vähän alle kymmenesosa pitää yksinäisyyttä hyvin arkisena asiana omassa elä- mässä (Tiilikainen 2019, 13). Eri tutkimukset ovat osoittaneet, että yksinäisyys ei ole kasvanut ajan saatossa, mutta siitä johtuvat vaikutukset ovat selkeämpiä ja pidemmälle ulottuvia kuin mitä ne ovat aiemmin olleet. Tämä on se syy, minkä kautta on ymmärretty, että yksinäisyyden hinta tulee korkeaksi yhteiskunnallemme, eikä tähän pitkällä tähtäimellä yksinkertaisesti ole varaa millään mittareilla. (Junttila 2018, 22.)

12 Yksinäisyyttä on mitattu jonkin verran kysymällä yksilöiltä vastausta siihen, että kokevatko he tul- leensa sosiaalisesti eristetyiksi, onko heillä ihmisiä, kenen kanssa puhua tai tuntevatko he kuulu- vansa johonkin porukkaan (Hawkley & Cacioppo 2010, 219). Riippumatta vaihtelevista teoreetti- sista lähtökohdista ja niiden tulkinnoista, yksinäisyys tuleekin tutkimuksissa esille nimenomaan subjektiivisena kokemuksena. Tämän takia monissa tutkimuksissa keskitytään yksilöiden esittä- miin omiin kuvauksiin ja tuntemuksiin yksinäisyydestä. (Kangasniemi 2008, 37.) Sosiaalitieteelli- sessä yksinäisyystutkimuksessa on otettu mukaan elämänkulkunäkökulma, jonka kautta on ja- oteltu erilaisia yksinäisyyden muutoksia ja yksinäisyyteen liittyviä elämäntilanteita ja vaiheita (Saari 2016, 131).

2.2 Yksinäisyyden määritelmiä

Yksinäisyys määrittyy monin eri tavoin (Välimaa 2000, 50). Moisio & Rämö (2007) määrittelevät yksinäisyyttä jakamalla sen kolmeen kokonaisuuteen. Ensinnäkin yksinäisyys pitää ensisijaisesti nähdä subjektiivisena kokemuksena. Toiseksi se tuntuu kokijastaan ikävältä. Kolmanneksi on hyvä muistaa, että sen tuntemiseen johtaa usein sosiaalisten suhteiden vähäisyys. (emt., 392, ks. myös Bekhet, Zauszniewski & Nakhla 2008, 210; Pavri 2016, 86, Weiss 1973, 15; Campbell 2016, 66;

Hawkley & Cacioppo 2010, 219; Rokach 2016, 50–51; Cacioppo & Patrick 2008, 5; Saari 2016, 55.) Yksinäisyys saa erilaisia taustoja eri teorioiden pohjalta (Tiilikainen 2019, 13).

Psykologi Robert S. Weiss (1973) jakaa klassisessa teoriassaan yksinäisyyden kahteen eri osioon.

Nämä osiot ovat emotionaalinen yksinäisyys ja sosiaalinen yksinäisyys. Emotionaalisessa yksinäi- syydessä ikävät tuntemukset johtuvat syvien kiintymyssuhteiden puutoksesta ja sosiaalisessa yk- sinäisyydessä ikävät tuntemukset johtuvat erilaisten ryhmäsiteiden puuttumisesta. Molemmat yksinäisyystyypit ilmenevät silloin, kun ihmisellä ei ole itselle merkityksellisiä vuorovaikutussuh- teita. Kummatkin yksinäisyyden tyypit lisäävät masentuneisuutta ja jonkinlaista elämään tyytymät- tömyyttä, vaikka niiden vaikutukset tulevat esiin eri tavoin. (emt.) Weissin teoria pohjautuu siihen olettamukseen, että vuorovaikutussuhteita hyödyntäen ihminen edistää ja täydentää monenlaisia emotionaalisia ja sosiaalisia tarpeitaan (Tiilikainen 2019, 14).

13 Weissin teoriaa käytetään hyvin laajalti ja se tulee esiin monissa yksinäisyystutkimuksissa. Weiss ilmentää hyvin kahta erilaista olemassa olevaa yksinäisyyden tyyppiä. (Russell ym. 1984, 1314.) Weissin yksinäisyyden erottelu emotionaaliseen yksinäisyyteen, joka liittyy läheisten sosiaalisten suhteiden puuttumiseen ja sosiaaliseen yksinäisyyteen, mikä taas liittyy ylipäätään kontaktien eli sosiaalisten verkostojen puuttumiseen ympäriltä, on hyvin monipuolinen ja kuvaava jaottelu (Gier- veld, Tilburg & Dykstra 2006, 486; de Minzi & Sacchi 2004, 701; Aaltonen, Kivijärvi & Myllylä 2019, 303; Junttila ym. 2016, 157). Emotionaalinen yksinäisyys ilmenee silloin, kun yksilöltä puuttuu lä- heiset emotionaaliset suhteet ympäriltään, kun sen sijaan sosiaalinen yksinäisyys tulee esiin sil- loin, kun yksilöltä puuttuu minkäänlainen sosiaalinen verkosto ympäriltä ja se ilmentää selkeästi näiden yksinäisyyden muotojen eroa (Weiss 1973, 17, ks. myös de Minzi & Sacchi 2004, 701; Arslan 2021, 18; Gierveld, Tilburg & Dykstra 2006, 486; Aaltonen, Kivijärvi & Myllylä 2019, 303; Saari 2016, 10; Snell 2016, 8; Bekhet, Zauszniewski & Nakhla 2008, 210, 213; Segrin, Burke & Badger 2016, 131;

Lisitsa ym. 2020, 709; Asher & Paquette 2003, 75).

Yksinäisyyttä ei tule sekoittaa omaehtoiseen yksinoloon. Vapaaehtoisesti tapahtuva yksin olemi- nen tai omissa oloissa viihtyminen tuntuu usein positiiviselta asialta, jonka avulla voi mahdollisesti edistää omaa henkistä kasvamista (Moisio & Rämö 2007, 392). Vapaaehtoinen yksin oleminen on siis omaehtoisesti valittua ja haettua olemista yksin. Siihen liittyy myös tarve itsenäisyyteen, jolloin se ilmenee tapana hakea omaa aikaa. (Kangasniemi 2008, 67.) Yksinäisyys ei siis tarkoita yksin olemista (saati yksin asumista) (Saari 2016, 54).

Kauan kestänyt yksinolo saattaa ajaa kohti yksinäisyyttä, kuten myös kauan jatkunut yksinäisyys voi ajaa kohti yksin olemista ja eristäytymistä (Emt., 68). Vaikka yksilö kokee kivuliaaksi ja jopa pelottavaksi yksinään olemisen, saattaa jokainen sosiaalinen mahdollisuus alkaa näyttämään vaa- ralliselta (Cacioppo & Patrick 2008, 15). Yksinäisyys on siis samalla myös yksinoloa paljon laajempi asia (Hawkley & Cacioppo 2010, 219).

14 Yksinäisyys näyttäytyy erittäin moniulotteisena ja -polvisena prosessina, joka muokkautuu riip- puen ihmisten vaihtelevista elämän tapahtumasarjoista (Saari 2010, 199). Kun tarkastellaan esi- merkiksi yksinoloa, yksinäisyyttä, kuulumista ja ulkopuolisuutta sekä niiden välistä suhdetta, se näyttäytyy hyvin moniulotteisena (Korkiamäki 2014, 44). Yksinäisyys näyttää siten liittyvän ajatuk- seen erilaisuudesta ja voi johtaa sellaiseen kokemukseen, että yksilöä ei ole hyväksytty mukaan kulloisiinkin vertaisryhmiin (Aaltonen, Kivijärvi & Myllylä 2019, 304). Yksinäisyyden muodot ovat erilaisia. Tämä tulee esiin esimerkiksi ystävyyssuhteen yksinäisyyden, perhesuhteen yksinäisyyden tai romanttisen suhteen yksinäisyyden eroina. (Goossens ym. 2009, 890.)

Joskus elämässä yksinäisyys saattaa aiheuttaa esimerkiksi ylivalppautta ja yletöntä tarvetta mennä muiden luokse, tarvetta kiinnittyä pakolla ja olla riippuvainen muiden antamasta huomiosta. Se saattaa yhtä lailla ilmentyä myös aggressiivisuutena ja katkeroitumisena instituutioita, poliittista johtoa, maahanmuuttajia, toisia yksilöitä tai jopa elämää kohtaan. (Junttila 2018, 151.) Yksinäisyys voi ilmetä monella tapaa lamauttavana tuntemuksena, jossa ihminen kokee olevan yksin ilman ketään toista, jolle voisi puhua tai ilman ketään, jonka ajattelee ymmärtävän omia ajatuksia, tun- teita ja toiveita (Junttila 2015, 13). Pitkään jatkuessaan yksinäisyyden luoma sosiaalisen toiminnan lamaannus ja sen vaikutus kasvaa suuremmaksi ja suuremmaksi asiaksi ihmisen elämässä (Junttila 2018, 153).

Yksinäisyyttä kokevat yhtä lailla lapset ja aikuiset. Vaikka lasten ja aikuisten yksinäisyyttä yleensä käsitellään erillisinä, niistä ilmenevät monesti samat perusperiaatteet. Ahdistusta luovat ikävät tunteet, tylsistyminen, vieraantumisen sekä syrjäytetyksi joutumisen tunteesta tuleva oman itsen kunnioittamisen laskeminen. (Saari 2016, 149; Rokach 2016, 51.) Yksinäisyyttä voi pitää niin kivuli- aana ja pelottavana asiana, että ihmiset pyrkivät välttämään sitä kaikin keinoin (Weiss 1973, 10).

Kun tarkastellaan ihmisen negatiivisia tuntemuksia, kaikista yleisimmäksi nousee yksinäisyyden tunne (emt., 125).

15 Yksinäisyys itsessään on universaali ja todella monimutkainen asia (Campbell 2016, 65; Lisitsa ym.

2020, 710). Kuka tahansa voi olla milloin vain yksinäinen (Bekhet, Zauszniewski & Nakhla 2008, 210). Yksinäisyys ei siis katso ikää, sukupuolta eikä kulttuuria vaan voi tulla kenelle tahansa. Ikä- ryhmästä riippumatta yksinäisyys yhdistyy merkityksellisen vuorovaikutuksen puutteeseen, sosi- aalisen tuen vähäisyyteen, huonompaan henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin ja päivittäisten akti- viteettien tasapainon puuttumiseen, kuten unen määrään, harrastamiseen ja työhön. (Lisitsa ym.

2020, 710; Rokach & Spirling 2016, 108.) Vaikka yksinäisyyttä pidetään tunteena, jota jokainen ko- kee jossain vaiheessa elämäänsä, tulee siitä kuitenkin kantaa erityistä huolta (Asher & Paquette 2003, 75). Yksinäisyys ilmentää toisaalta meidän kaikkien inhimillisyyttä (Garret 2011, 4).

2.3 Nuorten aikuisten yksinäisyyden erityispiirteitä

Yksinäisyys ilmentyy erityisesti nuorten aikuisten ja vanhojen ihmisten keskuudessa (Snell 2016, 11). Perinteisesti aikaisemmin tutkittiin vanhempien ihmisten yksinäisyyttä, mutta jo pitkän aikaa on tutkittu ja huomattu, että erityisesti nuorilla aikuisilla on suuri riski kokea yksinäisyyttä (Lisitsa ym. 2020, 710). Aikaisempien tutkimusten perusteella on tullut esiin, että yksinäisyys on yleisintä nuorten aikuisten keskuudessa (Buecker ym. 2020, 4). Nuorten aikuisten keskuudessa yksinäisyy- den määrän nähdään olevan korkeimmalla tasolla ja heillä on myös suurin riski mielenterveyden haasteille kohdatessaan erinäisiä stressitekijöitä (Lisitsa ym. 2020, 709).

Tutkimusten mukaan nuoret aikuiset voivat olla erityisen haavoittuvassa asemassa kokeakseen sosiaalista tai emotionaalista yksinäisyyttä juuri silloin, kun he muuttavat pois kotoa ja kun he er- kaantuvat lapsuudenperheestään sekä muista erinäisistä vahvoista tukiverkostoista. Myös toinen tärkeä tekijä korkeammalle yksinäisyyden määrälle nuorten aikuisten keskuudessa on suurempi sosiaalisen median käyttö. (emt., 710; Weiss 1973, 76–77, 151.) Yksinäisyyttä voi pitää erittäin suu- rena riskitekijänä, joka saattaa johtaa psykologisesti mielenterveyteen liittyvään oireiluun ja käyt- täytymisen muutokseen nuorten aikuisten keskuudessa (Arslan 2021, 18). Esimerkiksi nuorten ai- kuisten kohdalla läheisten kumppanuussuhteiden muodostaminen, ystävyyssuhteiden hallitsemi- nen ja entistä kiinteämpien sosiaalisten verkostojen rakentaminen ovat kriittisiä kehitysvaiheita (Buecker ym. 2020, 3).

16 Nuorten aikuisten välisistä suhteista tehdyt tutkimukset tukevat teoriaa, että nuoret ihmiset koke- vat enemmän yksinäisyyttä vertaissuhteissa silloin, kun koettu sosiaalinen tuki on matalaa. On pohdittu monia syitä, miksi nuoret aikuiset kokevat matalampaa havaittua sosiaalista tukea ver- rattuna muihin ikäryhmiin. Voidaan ajatella, että sosiaalinen tuki on ikään kuin tulos, jota nuorten aikuisten ei ole vielä ollut mahdollista kehittää itselleen. Myös kulttuurilla voi olla oma merkityk- sensä. Sosiaalista tukea saatetaan hakea vähemmän länsimaisessa kulttuurissa vallitsevien arvo- jen vuoksi, joita ovat individualismi ja itseluottamuksen tärkeys. (Lisitsa ym. 2020, 710–711.)

Aikaisempien tutkimusten perusteella on huomattu, että läntisissä kulttuureissa sosiaalisella me- dialla on entistä suurempi rooli ja on selvitetty sitä, kuinka se ennustaa sosiaalisen tuen hakemista ja havainnoitua sosiaalista tukea nuorten aikuisten keskuudessa. Sosiaalista mediaa on määritelty kokoelmaksi online alustoja sosiaalisen yhteyden ylläpitämiseksi. Niitä ovat esimerkiksi Facebook, Instagram ja Twitter. Sosiaalisen median merkityksen on nähty lisääntyneen ja tulleen entistä tär- keämmäksi koronapandemian seurauksena, kun ihmisten ei ole mahdollista lähteä kodeistaan ilman tärkeää syytä ja heitä on kielletty kerääntymään toisten kanssa. Jo ennen koronaa sosiaali- sen median käyttö oli lähes maailmanlaajuista nuorten aikuisten keskuudessa ja noin 90 % käytti jo silloin sosiaalista mediaa. Sosiaalisen median käytön lisäännyttyä ja nuorten mielenterveydestä puhumisen lisäännyttyä viime vuosikymmenellä, on alettu enemmän tutkimaan näiden kahden ilmiön välisiä yhteyksiä. (Emt., 711.)

Tutkimuksissa on keskitytty potentiaalisiin sosiaalisen median vaikutuksiin sosiaaliselle tuelle, yk- sinäisyydelle, hyvinvoinnille ja masentuneisuudelle nuorten aikuisten keskuudessa. Tutkijat ovat löytäneet ristiriitaisia tuloksia. Monet tutkijat ovat löytäneet yhteyden sosiaalisen median ja mie- lenterveysongelmien välillä. Toisaalta jotkut tutkijat ovat löytäneet sosiaalisen median käytöstä hyviä puolia, kuten kehittyneempiä sosiaalisia yhteyksiä ja parantunutta mielenterveyttä. On kui- tenkin huomattu, että lopputulos riippuu moninaisista tekijöistä. Voi olla, että ne, jotka eivät ole löytäneet sosiaalista tukea tosielämästä, voivat hyötyä verkon välityksellä tapahtuvasta sosiaali- sesta vuorovaikutuksesta ja viettävät aikaa sillä tavoin. Toisaalta on myös huomattu, että jo val- miiksi masentuneiden ja muuten kärsivien nuorten aikuisten tunteet voivat pahentua sosiaalisen median käytön seurauksena. (Emt., 712.)

17 Oppilaitoksen tarjoamat puitteet tarjoavat monenlaisia mahdollisuuksia nuorille ja nuorille aikui- sille yhdistyä keskenään. Yhteisöön kuuluminen, on perustavanlaatuisen tärkeää muodostetta- essa parempaa hyvinvointia nuorille ihmisille. Yhteisöön kuuluminen voi merkitä monesti opiske- lijoille subjektiivisia tuntemuksia siitä, että on kunnioitettu, hyväksytty, liittynyt ja saa tukea muilta ihmisiltä koulun sosiaalisessa ympäristössä. Yhteisöön kuuluminen tarkoittaa, että opiskelijoilla on subjektiivinen käsitys itsestään relevanttina, tarkoituksellisena ja arvokkaana osana omaa yh- teisöään. Sellaiset opiskelijat, joilla on vahvempi tunne yhteisöön kuulumisesta, tuovat esiin vä- hemmän psykologisia sopeutumishaasteita, kuten masennusta ja ahdistusta. (Arslan 2021, 19.)

Vaikka monissa tutkimuksissa korostetaan yhteisöön kuulumisen tärkeyttä psykologiselle tervey- delle ja kukoistukselle, siitä huolimatta yhä harvempi yliopisto-opiskelija kokee kuuluvansa osaksi yliopistoyhteisöä. Tutkijat ovat usein olleet kiinnostuneita peruskoulu- ja lukio-opiskelijoista. Kui- tenkin tutkimuksen keskittyminen kuulumiseen yliopistokontekstissa on myös tärkeää. Monet tut- kimukset ovat osoittaneet, että kuulumisen tunne on olennainen suojeleva tekijä opiskelijoiden psykologiselle terveydelle ja muutokselle stressitekijöiden ja vastoinkäymisten kontekstissa. (Emt.)

Nuori aikuisuus on aikaa, jolloin elämässä tapahtuu monia muutoksia osana normaalia kehitystä.

Kouluun kuulumisen tunne voi vähentää yksinäisyyttä ja masentuneisuutta. Koulu voi parhaim- millaan suojata ihmistä yksinäisyyden kokemuksilta. Se tulee esiin yleensä silloin, kun yksilö kokee kouluympäristön turvalliseksi. Tätä on tuotu esiin peruskoulu- ja lukiotason kirjallisuudessa. Sen lisäksi monissa tutkimuksissa on tuotu esiin, että yliopistoon kuuluminen voi olla voimaannuttava lähde edistämään yliopisto-opiskelijoiden vakaata psykologista terveyttä ja hyvinvointia ja se toi- mii suojaavana mekanismina, kun vastaan tulee yksinäisyyden kokemuksia (Emt.)

Yksinäisyydellä nähdään olevan merkittävä ja negatiivinen vaikutus hyvinvointiin ja yliopistoon kuulumiseen. Yksinäisyys merkittävästi ennustaa subjektiivista elinvoimaisuutta ja psykologista hyvinvointia yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa. Voidaan sanoa, että yksinäiset aikuiset omaavat matalamman subjektiivisen elinvoimaisuuden kuin ei-yksinäiset nuoret aikuiset. Yksinäiset nuoret aikuiset voivat kokea vähemmän subjektiivista elinvoimaisuutta ja enemmän merkityksellistä psy- kologista sopeutumisvaikeutta kuin ne, jotka eivät ole itse yksinäisiä. (Emt., 23–25.)

18 Yliopistoon kuulumisen ajatellaan mahdollisesti tarjoavan resilienssiä korostaen sopeutumista nuorille aikuisille negatiivisia elämänkokemuksia vastaan, kuten yksinäisyyttä vastaan. Yhteenkuu- lumisen voi nähdä perustavanlaatuisena ihmisen tarpeena, elintärkeänä muodostettaessa ja yllä- pitäessä positiivisia sosiaalisia suhteita. Yliopistoon kuuluminen ilmenee subjektiivisena kokemuk- sena siitä, että on hyväksytty, saa tukea sekä kuuluu muiden joukkoon yliopiston muodostamassa sosiaalisessa ympäristössä. Joten yliopistoon kuuluminen on olennaista parempaa psykologista sopeutumista ja hyvinvointia ajatellen ja ne yliopisto-opiskelijat, joilla on vahva kuulumisen tunne, ovat tuoneet esiin vähemmän psykologisia sopeutumishaasteita, kuten masennusta ja ahdistusta.

(Arslan 2021, 26.)

2.4 Koronapandemian vaikutukset yksinäisyyteen

Vuoden 2020 alkupuolella korona alkoi levitä ympäri maailmaa ja kaikkia ihmisiä kehotetiin pysy- mään kotonaan viruksen leviämisen estämiseksi (Lisitsa ym. 2020, 709). Koronaviruspandemia mullisti täysin jokaisen ihmisen elämän maailmanlaajuisesti, kun se eskaloitui täydelliseksi pande- miaksi (Liu ym. 2020, 1; Bu, Steptoe & Francourt 2020, 31–32; Buecker ym. 2020, 3; Arslan 2021, 17, 24). Psykologit toivat esiin pandemian alkuvaiheessa huolen siitä, että jo normaalitilanteessa sosiaalisten yhteyksien puute ja vähäisyys johtaa olemassa olevan yksinäisyyden määrän kasvuun (Lisitsa ym. 2020, 709).

19 Koronapandemia ja siitä seuranneet sulkutoimet johtivat monenlaisiin muutoksiin ihmisten elä- mässä. Monet ongelmat, kuten masennus, ahdistus, sosiaalinen eristyneisyys, pelko, koronaan liittyvä rankkuus ja estävä käyttäytyminen, korkeampi korona burnout ja laajempi yksinäisyys sekä päänsisäinen ruminaatio lisääntyivät pandemian seurauksena. (Arslan 2021, 17.) Näillä asioilla oli vaikutuksia ihmisten elämälle. Erityisesti nuorten aikuisten kohdalla vaikutus oli suuri, kun miettii, että siinä iässä tapahtuu monia asioita, kuten henkilökohtainen kehittyminen, kouluttautuminen ja työuran löytäminen. Varsinkin nuorilla aikuisilla oli suuri riski kokea entistä enemmän yksinäi- syyttä ja mielenterveysongelmia pandemian aikana. (Lee, Cadigan & Rhew 2020, 714; Liu ym. 2020, 1; Lisitsa ym. 2020, 708; Buecker ym. 2020, 3; Bu, Steptoe & Francourt 2020, 31.) Nämä välttämät- tömät toimet aiheuttivat hyvin paljon haittaa monen ihmisen elämään. Tämä tarkoitti uhkaa mo- nien ihmisten mielenterveydelle. (Lisitsa ym. 2020, 709.)

Myös nuorten aikuisten yksinäisyys lisääntyi pandemia-aikana. Selittäviä tekijöitä oli monenlaisia.

Kaikkia näitä yhdisti sosiaalisen tuen väheneminen. (Emt., 720.) Nuoret aikuiset olivat esimerkiksi suurin ikäryhmä, joka oli esillä sosiaalisessa mediassa. Sosiaalisen median merkitys kasvoi sosiaa- lisen etäisyyden lisääntyessä. Nuoret aikuiset käyttivät sosiaalista mediaa hyvin aktiivisesti. Moni jakoi omilla alustoillaan mielenterveyteen haitallisesti liittyviä kokemuksia, kuten masennusta ja yksinäisyyttä. Tämä toi esiin nuorten aikuisten pahoinvoinnin pandemian keskellä. Nuorten aikuis- ten kiinnostus sosiaalista mediaa kohtaan oli muihin ikäryhmiin verrattuna suurempaa jo ennen pandemiaa, joten sosiaalisen median yleinen suosion kasvu erityisesti nuorten aikuisten keskuu- dessa oli ymmärrettävää. (Emt., 708–709.)

Joidenkin tutkimusten mukaan nuorten aikuisten päivittäinen yksinäisyys lisääntyi nopeasti erityi- sesti pandemian alkuvaiheessa (Buecker ym. 2020, 9; Lee, Cadigan & Rhew 2020, 715). Tutkimuk- sissa tuotiin esiin myös nuorten aikuisten yksinäisyyteen liittyviä erityispiirteitä, jotta asiaa olisi helpompi ymmärtää. Näitä erityispiirteitä olivat esimerkiksi yksinäisyyden intensiteetti ja tarve tuntea yhteenkuuluvuutta johonkin. (Bu, Steptoe & Francourt 2020, 32, Frenkel-Yosef, Maytles &

Shrira 2020, 1257; Lisitsa ym. 2020, 708.) Esiin tuotiin myös ajatus siitä, että joidenkin yksinäisyys ei liittynyt pandemiaan (Buecker ym. 2020, 3).

20 Ennuste kollektiivisesta yksinäisyysepidemiasta jäi toteutumatta. Empiirinen aineisto ei siis tuke- nut suoraan teoriaa siitä, että pandemia johtaa suoraan lisääntyneeseen yksinäisyyden määrään.

Jotkut tutkimukset löysivät tiettyjä merkkejä siitä, että yksinäisyys lisääntyi pandemian alussa ja toisten mukaan yksinäisyyden määrä pysyi vakaana. Myöskään haavoittuvimmassa asemassa ole- vien yksinäisyydestä ja sen muutoksista ei löytynyt suoraa näyttöä fyysisen etäisyyden lisäännyt- tyä. (Buecker ym. 2020, 4.)

Sen sijaan opiskelijoiden tilanne muuttui monella tapaa pandemia-aikana (Bu, Steptoe & Fran- court 2020, 32). Pandemian alkutaipaleella nähtiin, kuinka olemassa olevat rutiinit muuttuivat äk- kiä. Opiskelijoiden piti pystyä mukautumaan moniin muutoksiin, kuten yliopistojen sulkemiseen ja siihen, että luennot muuttuivat etätapaamisiksi. Samalla joillekin nuorille aikuisille se tarkoitti myös työn muuttumista etätyöksi tai työn menettämistä. Nämä keskeytykset tulivat juuri valmiiksi haavoittuvaiseen joukkoon. (Liu ym. 2020, 1.) Koronapandemian seurauksena yliopisto-opiskelijat kokivat yksinäisyyttä, kun sosiaalinen vuorovaikutus muiden kanssa väheni huomattavasti (Arslan 2021, 24).

Ystävien tai muiden tärkeiden ihmisten tuella ei ollut niin suurta merkitystä kuin perheen tuella pandemian aikana. Nuorten aikuisten yhteiset kokemukset eivät yhdistäneetkään heitä toistensa kanssa. Perheeltä saatu emotionaalinen tuki oli vakaampaa ja siihen liittyi se, että vanhemmilta saatiin kokonaisvaltaisempaa tukea. Perheeltä saatu tuki toisin kuin ystäviltä tai kumppanilta saatu tuki vaikutti pandemia-aikana stressin määrää vähentävästi. (Liu ym. 2020, 5.) Koronavirus- pandemian seurauksena kodin antamasta turvasta tuli terveyttä parantava ja turvallisuutta lisäävä (Lisitsa ym. 2020, 708).

Pandemian pystyi toisaalta myös näkemään mahdollisuutena muuttaa päivittäistä sosiaalista käyttäytymistään. Tämä tarkoitti sitä, että pandemian seurauksena tullut fyysinen etäisyyden ot- taminen johti väistämättä digitaalisen yhteydenpidon lisääntymiseen, mahdollisti enemmän sosi- aalista kanssakäymistä ihmisten välillä, jotka asuivat kauempana toisistaan ja joilla oli ollut vähem- män kontakteja ennen pandemiaa. Näin ollen voidaan sanoa, että pandemialla ja siihen liittyvillä seurauksilla oli pitkällä aikavälillä sekä yksinäisyyttä lisääviä että sitä vähentäviä seurauksia. On hyvin vaikea sanoa, kumpi näistä hallitsi yleisellä tasolla. (Buecker ym. 2020, 3–4.)

21

2.5 Yksinäisyyden syyt ja seuraukset

Yksinäisyys ei liity mihinkään ominaisuuteen, joten se voi tulla kenelle vaan riippumatta mistään olosuhteista (Garret 2011, 4). Yksinäisyyden riskitekijöitä voivat olla sosiaalinen huono-osaisuus, kuten köyhyys, työttömyys tai vähemmistöryhmään kuuluminen, mielenterveysongelmat itsellä tai läheisellä (emt., 7). Yksinäisyys saattaa johtaa huonompaan mahdollisuuteen arvioida toisten ihmisten intentioita, joka saattaa johtaa siihen, että yksilöstä tulee sosiaalisesti kömpelö, mutta se voi johtaa myös haavoittuvaksi manipulaatiolle, kun joku pyrkii piilottamaan salaiset motiivinsa (Cacioppo & Patrick 2008, 16).

Yksinäisillä on tapana selittää epäonnistumiset ihmissuhteissa itsestä lähtevillä syillä, kuten epä- miellyttävyydellä toisin kuin ei-yksinäisillä, jotka näkevät syyt ulkoisina (Junttila ym. 2016, 158). Kes- kiarvon mukaan yksinäiset ihmiset eivät ole myöskään välttämättä fyysisesti sen vähemmän hou- kuttelevan oloisia eivätkä itse asiassa eroa ei-yksinäisistä pituuden, painon, iän, koulutuksen tai älykkyyden perusteellakaan. Itse asiassa yksinäisilläkin on olemassa kapasiteettia toimia yhtä tai- tavasti sosiaalisissa suhteissa kuin muillakin ihmisillä, mikäli he vain oppivat sitä hyödyntämään.

(Emt., 13–14.)

Yksinäisyyttä ylläpitävänä tekijänä ei ole se, että yksinäinen todellisuudessa olisi jotenkin ”outo” tai muista poikkeava vaan tätä ajatusta toisintaa muiden ajatukset ja uskomukset yksilön erilaisuu- desta suhteessa muihin. Valitettavasti kuitenkin pelkästään usko omaan erilaisuuteen riittää usein lisäämään myös muiden uskomuksia, että yksilö todellakin on erilainen. (Junttila 2018, 137.) Yksi- näisyyden saatetaan joskus ajatella olevan myös flunssan kaltainen ihmiseltä toiselle tarttuva asia, vaikka näin ei todellisuudessa ole (emt., 129; Saari 2016, 54). Yksinäisyyttä pidetään usein myös häpeällisenä asiana (Saari 2010, 181). Yksinäisyyteen liittyvään häpeään saattaa sekoittua lisäksi epäonnistumisen ja kelpaamattomuuden tuntemuksia (emt., 183). Näin ollen yksinäisyydestä voi olla erittäin vaikea irrottautua (Junttila 2018, 105).

22 Usein yksinäisen henkilön elämä on täynnä kolhuja (Saari 2016, 69). Myös erityisesti tietty persoo- nallisuuden muoto saattaa johtaa herkemmin yksinäisyyden kokemiseen ja yksinäisyyteen (emt., 86). Muut ihmiset näkevät sosiaalisesti kömpelöiden ja itsensä yksinäisiksi tuntevien ihmisten käyttäytyvän epäystävällisellä tavalla, hyvin viileästi ja jollain tavoin sulkeutuneesti. Se johtaa sii- hen, että tällaiset yksilöt jäävät usein ilman vahvoja sosiaalisia siteitä ja niistä tulevaa sosiaalista tukea. (Välimaa 2000, 51.) Tällaisen toiminnan pyrkimys on suojata itsellä olevaa minää, mutta yleensä vetäytynyt käytös johtaa juuri vastakkaiseen seuraukseen ja nostaa tunnetta siitä, että ei taaskaan uskaltanut, ei osannut tai ei kelvannut (Junttila 2015, 113).

Jos ihminen kasvaa lapsuuden perheessä, jossa on hyvä koheesio ja läheiset suhteet, se edistää myös myöhemmällä iällä kehittämään emotionaalisia suhteita ja ehkäisee sosiaalista eristäytynei- syyden tunnetta. Lapsuudella ja lapsuudenperheellä on siis suuri vaikutus yksinäisyyden tunteen kokemiseen aikuisuudessa. (Rokach 2016, 53.) Yksinäisillä ihmisillä on huomattavissa enemmän kroonisia stressiä luovia asioita ja lapsuudesta kumpuavia epäonnistumisia kuin ei-yksinäisillä (Segrin, Burke & Badger 2016, 130).

Samalla tavalla kuten esimerkiksi sosiaalisesti ahdistunut henkilö, rupeaa yksinäinen ylikontrolloi- maan ja myös kritisoimaan omaa olemistaan ja käyttäytymistään sekä monesti jopa omaa ole- mustaan. Tilanteessa, jossa ahdistavan oloinen yksinäisyys tuntuu jatkuvan eikä pahasta olosta poispääsemiseen näytä olevan keinoja, rupeaa yksilö kehittämään mielessä ajatusta siitä, että kaikki tämä on vain ja ainoastaan hänen itsensä aiheuttamaa. Silloin yksilö kuvittelee itsestään, että on niin erilainen, omituinen, kyvytön, huono tai ihan vaan tylsä tyyppi, josta yksikään toinen ei varmasti ole kiinnostunut. (Junttila 2015, 81.) Yksinäisyydestä puhuttaessa hyvin yleisenä tun- teena tulee se, että ei ole omasta mielestään riittävän hyvä, miellyttävä tai samalla tavoin tärkeä kuin toiset ympärillä (Junttila 2018, 91).

23 Yksinäisyyteen voi yhdistyä henkilökohtaisen puutteellisuuden tunne, joka johtaa itsevarmuuden vähenemiseen, sekä epävarmuuteen, joka heijastuu sosiaalisiin taitoihin ja yksinolemiseen tahto- mattaan (Richaud de Minzi, Sacchi & Mesurado 2016, 45). Ihmisellä on luontainen taipumus kokea tiettyjen ihmisten kanssa yhteenkuuluvuutta. Toisaalta erityisesti jokin eroavaisuus esimerkiksi kiinnostuksen kohteissa, kulttuurissa, kielessä, älykkyydessä ja sosiaalisissa taidoissa tai kyvykkyy- dessä saattaa johtaa siihen, että yksilö kokee eroavuutta, outoutta, marginaaliin joutumista ja tu- lemista yksinäiseksi ja ahdistuneeksi, mikäli tilanne on jatkunut kauan. (Garret 2011, 4.)

Teini-iästä lähtien ihmiselle on tärkeää tiedostaa kuuluvansa johonkin tiettyyn perheen ulkopuoli- seen läheiseen ryhmään (Richaud de Minzi, Sacchi & Mesurado 2016, 44). Ihmisiä ohjaa toisin sa- noen siis tarve kuulua johonkin (Segrin, Burke & Badger 2016, 131). Yksinäisyydessä kaikista raas- tavinta on tunne hyödyttömyydestä, olemattomuudesta ja erillisyydestä (Junttila 2015, 31). Pitkään jatkuneessa ja hyvin vaikeassa yksinäisyydessä seurauksena on itsetunnon ja itsearvostuksen las- keminen tai häviäminen kokonaisuudessaan. Mieleen hiipii helposti ajatus siitä, että on muista ulkopuolella, kelpaamaton ja ”vain haitallinen ihminen”. (emt., 135.)

Jotkut ihmiset saattavat oppia määrittelemään itsensä automaattisesti ulkopuolella oleviksi ilman juurtumista johonkin joukkoon. Heille yksinäisyys saattaa näyttäytyä osana elämää olevana vält- tämättömänä asiana. Toisaalta se voi myös määrittää heitä niin, että ilman sitä heidän olisi vaikea määritellä itseään. (Weiss 1973, 73.) Yksinäiset ihmiset saattavat kuljettaa mukanaan sosiaalista stigmaa (Gierveld, Tilburg & Dykstra 2006, 487).

Yksinäisyyttä ei saa koskaan pitää pehmoiluna tai turhasta asiasta valittamisena vaan todellisena, aivoja kuvatessa näkyvänä kiputuntemuksena, jonka jokainen voi kokea juuri samanlaisena ki- puna, kuin minkä tahansa fyysisen kivun (Junttila 2018, 21). Yksinäisyyden aiheuttama paha olo ei merkitse tässä tapauksessa sellaista pienimuotoista kevyttä kipua, johon ei kannata kiinnittää sen enempää huomiota. Kyseessä on täysin todellinen hyvin vahva ja raaka kipu, joka usein rajoittaa normaalin ja tavallisen arjen elämistä erinäisillä tavoilla. (Junttila 2015, 30.)

24 Yksinäisyyttä on kuvattu satuttavana, rikkovana, hengityksen salpaavana, vihan tunteena tilan- netta kohtaan, surullisuutena, toivottomuutena ja merkityksettömyytenä (Junttila 2018, 80). Yksi- näisyyteen liittyvää pahaa oloa on tapana vähätellä ja mitätöidä aivan liian useasti (emt., 85). Yksi- näisyydentunteessa ikävin tilanne on silloin, kun yksilö alkaa epäillä ylipäätään olemassa olemis- taan, merkityksellisyyttään ja tarkoituksellisuuttaan (emt., 98). Joissain tilanteissa yksinäisyys pai- naa yksilöä niin kovasti, että hän kokee omien voimiensa kuluvan loppuun (Junttila 2015, 135).

Yksinäisyydestä puhuttaessa on hyvä myös muistaa, että tietyillä sosiaalisilla suhteilla ei voida kor- vata toisia suhteita. Ihminen saattaa kokea olevansa yksinäinen jollain sosiaalisten suhteiden alu- eella, kun taas toisella sosiaalisten suhteiden alueella voi kokea liiallista kuormitusta. Jollain hen- kilöllä saattaa olla vain joitain ystäviä ja useita harrastuksista saatuja sosiaalisia yhteenliittymiä, kun taas jollain toisella voi olla monia ympärillä olevia kavereita muttei ketään erityisen hyvää ja luotettavaa ystävää. (Saari 2010, 25.) Vaikka ihmisellä olevat tietyt vuorovaikutussuhteiden tarpeet tulisivat täytetyiksi, saattaa käydä niin, että ihminen kokee olonsa edelleen yksinäiseksi. Voi olla, että yhden tarpeen täytyttyä jokin toinen olennainen tarve on jäänyt täyttymättä. (Tiilikainen 2019, 15.)

Yksinäisen itse tehdyt syy-seuraus-tulkinnat omasta tavastaan toimia ja selitykset mahdollisille on- nistumisilleen, saattavat muuttua ajan mittaan kohti negatiivista suuntaa. Silloin ne estävät tai toi- saalta usein monella tavalla huonontavat uusien sosiaalisten suhteiden luomista sekä niitä kykyjä, joiden avulla voi pitää omat verkostot toimivina ja itseä hyödyttävinä. (Junttila 2018, 153.) Semmoi- sessa tilanteessa, jolloin on kauan yrittänyt toimia sosiaalisesti, etsiä seuraa ja käyttäytyä siten, miten on lukenut yksinäisyyden pienentämisen oppaita ja niksejä, eikä siltikään pysty edistämään ystävyyssuhteitaan paremmaksi, voi mieleen helposti tulla ajatus yksinkertaisesti luovuttamisesta (Junttila 2015, 135).

25 Yksinäisyyttä tulee tarkastella suhteessa toisiin ja toisten kanssa vuorovaikutuksessa tapahtuvana asiana (de Minzi & Sacchi 2004, 71). Yksinäinen voi tuntea kyvyttömyyttä vastata sosiaalisessa vuo- rovaikutuksessa eteen tuleviin vaatimuksiin (Saari 2016, 92). Huolimatta sosiaalisten suhteiden muodostamisen vaikeudesta juuri yksinäiset ihmiset ovat yleensä kaikista halukkaimpia etsimään ympärilleen seuraa (Junttila 2018, 113). Ihmissuhteiden määrän sijaan tärkeämpää on keskittyä siihen, miten yksilöt kokevat omat ihmissuhteensa. Mikäli määrälliset ja laadulliset tarpeet koh- taavat olemassa olevissa ihmissuhteissa, voi yksilö olla täysin tyytyväinen omaan verkostoonsa.

(Segrin, Burke & Badger 2016, 132.) Mikäli yksilö ei koe läheisyyttä eikä muutenkaan sosiaalisia suhteita mielekkäiksi, se voi hyvinkin johtaa yksinäisyyteen (Wiseman, Mayseless & Sharabany 2006, 238). Yksinäisyydessä on kyse myös epäsuhdasta todellisten ja toivottujen ihmissuhteiden välillä (Junttila ym. 2016, 157, Rokach 2016, 50).

Yksinäisyys tulee erityisesti esiin juuri niiden elämänvaiheiden kohdalla, jolloin ystävien merkitys on erityisen suuri. Tällaisia elämänkaaren eri kohtia ovat usein nuoruus ja vanhuus. Kaikista tär- keimpiä kaveruussuhteita ovat ne, jotka tukevat elämän suurissa haasteissa, luovat päivittäisen elämän sisältöä sekä mahdollistavat ilon ja onnen tunteita. (Saari 2016, 114–115.) Yksinäisyys ja sen kokeminen liittyy kaikista merkittävimmin omiin ihmissuhteisiin (emt., 120). Yksinäisyys ilme- nee monesti omien verkostojen kautta (emt., 130). Yksinäisyys liittyy useasti elämän varrella tul- leisiin hylkäämiskokemuksiin, jossa kokemus yhdistyy johonkin saavutetun tai olemassa olevan suhteen menetykseen (Saari 2010, 173).

Tämä tarkoittaa sitä, että yksilön tarpeet voivat tulla tyydytetyiksi esimerkiksi silloin kun hän on saanut yhden hyvä kaverin tai kolme tuttua, kunhan se on täyttänyt juuri hänellä olleet toiveet sosiaalisista suhteista. Toisaalta joku toinen saattaa kokea ihmissuhteissa puutoksia, vaikka hä- nellä olisi kymmenen hyvää ystävää ja viisikymmentä kaveria, jos on niin, että juuri kyseiset ihmis- suhteet eivät ole vastanneet hänellä oleviin toiveisiin sosiaalisista suhteista. (Saari 2016, 154.) Yk- silöllä saattaa siis olla monia ystäviä, mutta hän voi siitä huolimatta kokea yksinäisyyttä (Asher &

Paquette 2003, 75). Voi olla hyvin ihmeellistä ajatella, että suuren verkoston omaava yksilö saattaa tuntea itsensä todella yksinäiseksi, kun taas pari ystävää omaava henkilö voi olla täysin tyytyväinen omaan verkostoonsa (Segrin, Burke & Badger 2016, 132).

26 Merkityksellisillä suhteilla on myös iso vaikutus ihmisen elämään (Bekhet, Zauszniewski & Nakhla 2008, 211). Kun ihmisten tavat toimia yhdessä toistensa kanssa muuttuu, niin se tarkoittaa väis- tämättä muutosta myös yksinäisyyden saamille merkityksille (Tiilikainen 2019, 19). Myös läheisen ihmisen menettäminen saattaa johtaa äärettömän tuskalliseen yksinäisyyteen (Garret 2011, 3).

On hyvin selvää, että mikäli menettää jonkun läheisen ihmissuhteen viereltä, voi uuden läheisen suhteen luomisesta tulla vaikeampaa (Cacioppo & Patrick 2008, 12). Silloin kun ihminen keskittyy erityisesti menetettyihin ihmissuhteisiin, yksinäisyydestä voi tulla hänen elämässään hyvin hallit- seva asia (Weiss 1973, 93).

Yksinäisyyden tunne ei suoraan merkitse sitä, että yksinäisillä olisi puutteelliset sosiaaliset taidot (Cacioppo & Patrick 2008, 14). Sosiaalisia taitoja opetellaan ja sosiaalista kompetenssia voi muo- dostaa vain, kun tapahtuu vuorovaikutusta toisten kanssa. Sen takia vuorovaikutuksesta ulkopuo- lelle jäävät joutuvat hyvin hankalaan tilanteeseen kohdatessaan muita ihmisiä ilman taitoja, joita vuorovaikutuksessa tarvitaan. Sitä voi verrata siihen, että ihminen laitettaisiin veteen uiskentele- maan ilman veteen pääsemistä. (Junttila 2015, 79.) On myös tärkeää muistaa, että toisaalta puu- tokset kontakteissa ja varsinkin tapa eristäytyä tarkoittaa alhaisia mahdollisuuksia sosiaalisten tai- tojen kehittämiselle, minkä seurauksena yksilölle voi tulla yhä negatiivisempi itsearviointi ja kas- vava tarve vetäytyä syrjään sosiaalistumistilanteissa (Välimaa 2000, 51).

Yksinäiset ihmiset saattavat omata osittain rajoittuneet sosiaaliset taidot, kuten taidon toimia vas- tavuoroisesti. Toisaalta yksinäisyyttä voi ruokkia ylipäätään vihamielinen suhtautuminen toisiin ih- misiin. (Saari 2016, 168.) Ihmiset, joilla on yksinkertaisesti heikot sosiaaliset taidot ja psykologiset resurssit, kokevat useammin hankalaksi kehittää ja ylläpitää sosiaalisia suhteita. Sen ja monen muun asian seurauksena ihmiset voivat tuntea itsensä yksinäisiksi. (Gierveld, Tilburg & Dykstra 2006, 490.) Mikäli yksilöltä puuttuu yhdessä olemisen kyvyt, se hankaloittaa hyvin paljon myös ystävien löytämistä (Junttila 2015, 39).

27 Yksinäisyys ilmenee monimuotoisena tuntemuksena, joka ilmenee stressaavana ja negatiivisia emotionaalisia kokemuksia sisältävänä haitallisena asiana ja se liittyy intiimeihin ja sosiaalisiin suhteisiin (Wiseman, Mayseless & Sharabany 2006, 238). Yksinäisyys tunteena sisältää aivan ää- rettömästi voimaa (Junttila 2015, 19). Yksinäisyys on hyvä erottaa toisenlaisista ikävistä tiloista, kuten masennuksesta. Siitä johtuvat syyt eroavat muista tunteista ja liittyvät yleensä muihin suh- teisiin ja niiden menettämiseen. (Weiss 1973, 15.) Tunne yksinäisyydestä on erittäin vastenmieli- nen. Ahdistusta herättävä yksinäisyyden tunne toimii osoituksena sille, että yksinäisyys on ongel- mallista ja sellaista, mistä tulisi päästä pois. (Saari 2016, 112.) Yksinäisyyteen yleensä liitetyt tär- keimmät perustuntemukset ovat erityisesti ujous, ahdistuneisuus, vihaisuus, häpeän tunteet sekä syyllisyys (emt., 19).

Yksinäisyys eroaa myös surun tunteesta (Weiss 1973, 16). Yksinäisyys pysyy, vaikka hetkellinen suru olisi vähentynyt. Yksinäisyys on surua paljon laajempi, levinneempi ja vähemmän keskittynyt saavuttaen uudelleen menetetyn merkityksellisen suhteen. (emt., 35.) Yksinäisyyttä voidaan ver- rata traumaattisen menettämisen takia tulleeseen suruun. Se on ikään kuin reaktio jonkin poissa- oloon. Muihin surun muotoihin verrattuna yksinäisyys jatkuu yleensä niin kauan, että jokin uusi suhde korvaa menetetyn suhteen. (emt., 16.)

Yksinäisyyttä voi kuvata tyhjyytenä tai onttona tunteena (Bekhet, Zauszniewski & Nakhla 2008, 210). Yksinäisyyteen liitetään usein epäluulon, ujouden ja vihan tuntemuksia (Rokach 2016, 51).

Yksinäisyyden tunne ilmentää sitä, että me kaikki olemme vain ihmisiä (Cacioppo & Patrick 2008, 7). Yksinäisyydestä tulevat ongelmat ilmenevät ennemminkin sen vuoksi, että yksinäisyyden tunne vähentää halua työstää niitä tärkeitä taitoja, mitä meillä on sisäänrakennetusti olemassa (emt., 14). Yksinäisyys riippuu siitäkin, tunteeko ihminen olevansa jonkun ryhmän jäsenenä, millaisia saa- vutuksia hänellä on elämän varrella tullut sekä kuinka turvallisena tulevaisuus näyttäytyy hänelle (Saari 2016, 120).

28 Vaikka ihminen eläisi muiden kanssa yhdessä, olisi avioliitossa tai muutoin liittynyt yhteen, voi hän silti tuntea äärimmäistä yksinäisyyttä ja tunnetta yksinolemisesta (Garret 2011, 3). Yksinäisyyteen voi linkittyä myös menetyksen ja epätoivon tunteet. Siihen voi liittyä avuttomuuden tunne. (emt., 9.) Kun ihminen pystyy edistämään omien sosiaalisten suhteiden määrää ja laatua, se johtaa myös yksinäisyyden tunteen voimakkuuden heikkenemiseen (Gierveld, Tilburg & Dykstra 2006, 490). Yk- sinäisyyden tunteet voivat johtaa avuttomuuteen, sosiaaliseen ulosjäämiseen ja voivat vähentää elämään tyytyväisyyttä vähentämällä yhteenkuuluvuuden tunnetta (Lisitsa ym. 2020, 709–710).

Yksinäisyys näyttäytyy täyttämättömien tarpeiden tuloksena (Bekhet, Zauszniewski & Nakhla 2008, 210). Joissakin tilanteissa sosiaalinen aktiivisuus ja ihmisten lähellä oleminen saattaa jopa syventää tunnetta yksinäisyydestä. Toisaalta yksinäisyyden tunteella on tapana tulla konkreet- tiseksi eritoten yksinään ollessa. (Tiilikainen 2019, 15–16.) Yksinäisyys tulee konkreettisesti esille siten, että ihmistä ympäröi monenlaiset vaihtelevat tavat verkostoitua ja toimia sosiaalisessa vuo- rovaikutuksessa toisten kanssa, mutta kuitenkaan ihmisellä ei ole toisaalta yhtään sellaista henki- löä ympärillä, jolle voisi kertoa asioistaan. Yksinäisyyttä ilmentää myös juuri se, että ihmisellä ei ole lähellä yhtäkään sellaista henkilöä, johon olisi mahdollista luottaa, jonka tietäisi kuuntelevan omia juttuja, joka olisi ystävä tai edes tuttava riippumatta siitä, mitä ikinä elämässä tulisikaan ajan saatossa tapahtumaan. (Junttila 2018, 17–18.)

Yksinäisyys on tunne, jota voidaan tuntea pienestä lapsesta lähtien (Saari 2016, 149). Yksinäisyys on hyvin yleistä, kun muutetaan ensimmäistä kertaa omilleen (emt., 138). Yksinäisyyttä on kuvailtu

”hitaasti tappavaksi”, ”helvetilliseksi” ja ”kuristavaksi”. Näidenkin perusteella voidaan sanoa, että se siis tuottaa epämiellyttävää oloa ja ahdistuksen tunteita riittämättömien sosiaalisten suhteiden tunnistamisen vuoksi (emt., 154).

29 Ihmisen yksinäisyyden pelkoa voi verrata nälän tunteeseen. Mikäli nälkä on itselle tuttu tunne pit- kältä ajalta, haluaa sitä välttää jatkossa viimeiseen asti. Samalla tavalla voidaan ajatella yksinäisyy- destä. Ihminen pyrkii silloin kaikin keinoin välttämään yksinäisyyden tunnetta tai ajatusta siitä, että hän on yksinäinen, koska se tuntuu liian pelottavalta asialta. (Rokach 2016, 52.) Yksinäisyyttä on pohdittu myös laajemmin evoluution suunnasta katsoen. Silloin yksinäisyyden kokemus on rin- nastettu nälän lisäksi esimerkiksi kokemukseen janosta tai kylmyydestä. Näissä tapauksissa ihmi- selle luonnollinen tarve on pyrkiä keskittymään juuri sellaisiin asioihin ja hakea niihin liittyviä puut- tuvia asioita itselleen. Yksinäisyyden kohdalla tämä puuttuva asia on usein toisen ihmisen seura.

(Junttila 2015, 16, Hawkley & Cacioppo 2010, 219.)

Sosiaalinen kipu toimii fyysisen kivun tavoin. Se pyrkii siihen, että yksilö voisi välttää kipua aiheut- tavaa tunnetta keinolla millä hyvänsä eli tässä tapauksessa yksinäisyyttä. (Cacioppo & Patrick 2008, 7.) Tulemme yksinäisiksi, koska yksinäisyys kuuluu osaksi meidän luontoamme, kun elämme tässä hetkessä ilman merkityksellisiä suhteita. Se on normaali tapamme reagoida tähän ongelmaan ihan kuin reagoisimme nälkään tai levon tarpeeseen. (Weiss 1973, 37.)

Yksinäisyyden seurauksena tulevat terveyshaitat ovat hyvin selkeät (Saari 2010, 45; Toikka ym.

2015, 9). Kun ihminen ei koe sosiaalisesti kuuluvansa joukkoon ja kokee yksinäisyyttä, niin sen seurauksena kokee enemmän stressiä ja on suurempi riski terveysongelmille (Segrin, Burke &

Badger 2016, 136; Arslan 2021, 17). Yksinäisyyteen liittyvät terveyshaitat saattavat osaltaan johtaa helposti syrjäytymiseen (Moisio & Rämö 2007, 392).

Yksinäisyys voi johtaa sekä henkisen että fyysisen hyvinvoinnin heikentymiseen (Saari 2016, 91;

Junttila 2018, 43; Lisitsa ym. 2020, 709). Yksinäisyyden negatiiviset seuraukset myös psyykkiseen hyvinvointiin ovat ilmiselvät ja moninaiset. Osa näistä ongelmista liittyy selkeästi yksinäisyyteen.

(Junttila 2015, 115.) Yksinäisyyden tiedetään vaikuttavan negatiivisesti ihmisen emotionaaliseen, fyysiseen ja kognitiiviseen hyvinvointiin (Rokach 2016, 51).

30 Mielellä ja yksinäisyydellä on kaksisuuntainen vahva yhteys. Kauan kestänyt yksinäisyydestä läh- töisin oleva stressitila vaarantaa mielen ja kehon välistä tasapainoa siten, että sen seurauksena ihmisen hyvinvointi ja terveys heikentyvät. Terveysongelmilla ja sairauksilla on tapana luoda alt- tiutta yksinäisyyteen. (Saari 2016, 73.) Myös mieli ja keho linkittyvät erottamattomasti toisiinsa.

Tämä voi tarkoittaa konkreettisesti sitä, että jos jokin asia sairastuttaa mielen, seurauksena on usein myös kehon voinnin heikentyminen ja jopa sairastuminen. Tämä voi tapahtua myös toisin ja päin ja myös päinvastaiseen suuntaan. (Junttila 2018, 83.)

Yksinäisyyttä ei voi määritellä sairaudeksi, joten sitä ei myöskään ole järkeä medikalisoida. Yksi- näisyys voi kuitenkin johtaa myös mielen sairastumiseen. Yksinäisyys saattaa myös johtaa erilais- ten jo olemassa olevien sairauksien pahenemiseen. Yksinäisyydestä jää muistijälki sekä aivoihin.

Yksinäisyys on yhteydessä vahvasti ihmisen psyykkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. (Saari 2016, 93–

96; Arslan 2021, 18.)

Yksinäisyys on tapana liittää ahdistuneisuuteen, stressin haitalliseen esille tuloon ja masentunei- suusalttiuteen. Jotkut tutkijat ovat sitä mieltä, että yksinäisyys aiheuttaa masentuneisuutta. Tämän lisäksi siihen liitetään myös päänsärkyä ja pahoin voimista. (Välimaa 2000, 51.) Juuri yksinäisyy- destä kärsivät sairastuvat monin kerroin todennäköisemmin masennukseen verrattuna muihin (Saari 2016, 155–156, Junttila 2015, 115). Yksinäisyys korreloi myös vahvasti sosiaalisesti koettuun ahdistukseen ja erilaisiin muihin pelkoihin (Korkiamäki 2014, 39). Sosiaalista ahdistusta mukaillen myös yksinäisyydellä on seurauksena se, että ihmiset usein herkistyvät juuri niille eteen tuleville hetkille, jotka tuntuvat sosiaalisesti jopa uhkaavilta, riippumatta niiden todellisuuspohjasta (Junt- tila 2015, 113).

31 Helposti masentuva ja ahdistuva henkilö omaa monia haasteita tunteidensa säätelyssä ja muiden tunteiden tajuamisessa, mikä toisaalta lisää riskiä yksinäisyyden kokemiselle ja tarpeelle perään- tyä sosiaalisesta kanssakäymisestä (Saari 2016, 85). Sen lisäksi yksinäisyydestä johtuva masennus huonontaa jo heikkoa itsetuntoa (Bekhet, Zauszniewski & Nakhla 2008, 209). Masentunut ihminen kaipaisi muita ihmisiä, kuten kaverisuhteita, joiden avulla on pystyisi pysymään osana tavallista arkea ja elämää, mutta masennuksesta johtuen hän ei pysty pitämään sosiaalisia suhteitaan toi- mivina (Junttila 2015, 112). Joissain tilanteissa yksinäisyys ja alkoholin käyttö muodostavat yhtey- den toisiinsa, mutta yhteyttä ei tule pitää läheskään niin selkeänä kuin yksinäisyyden ja masen- nuksen välistä yhteyttä (emt., 110).

Yksinäisten kohdalla alituinen yksinoleminen, ystävien puuttuminen ja kaveripiirin eristämäksi tu- leminen johtaa usein haitalliseen yksinolemiseen, jonka seurauksena lisääntyy todennäköisyys psyykkisesti sairastua (Saari 2016, 86). Lähes kaikkiin erilaisiin mielenterveyshäiriöihin, kuten myös itsetuhoisuuteen ja itsemurhiin sekä niiden yrityksiin on voitu tavalla tai toisella liittää yksinäisyy- den kokemisen tunne (emt., 156, Russell ym. 1984, 1313). Mitä pidempään yksinäisyydestä kärsii, sitä vahvemmin se vaikuttaa huonontavasti ihmisen hyvinvointiin johtaen seurauksena monenlai- siin hankaliin mielenterveyden häiriöihin (Saari 2016, 116).

Yksinäisyys, masennus sekä itsetuhoisuus kulkevat selkeimmin käsi kädessä ja liittyvät toisiinsa (Garret 2011). Yksinäisyys voi pahimmillaan johtaa masennuksen kautta jopa itsemurhaan, mikäli apua ei ole saatavilla (emt., 4, Toikka ym. 2015, 9). Yksinäisyyden on nähty yleisestikin olevan myös yhteydessä huonoon mielenterveyteen, mihin kuuluu aiemmin mainitun lisäksi myös neurologiset ongelmat, alhainen itsetunto, epäluulo, psykosomaattinen oireilu sekä aggressio (Bekhet, Zausz- niewski & Nakhla 2008, 211). Yksinäisyys, tunne omasta yksinäisyydestä sekä kulloisetkin mielen- terveyden häiriöt liittyvät useasti hyvin vahvasti toisiinsa (Saari 2016, 91). Kun yksinäisyys jatkuu pitkän aikaa, se väistämättä johtaa erilaisiin edellä mainittuihin psykososiaalisiin haasteisiin (emt., 56, Segrin, Burke & Badger 2016, 129).

32 Yksinäisyyteen yhdistetään psyykkisten oireiden lisäksi erilaisia fyysisiä oireita, oireyhtymiä, sai- rastuneisuuteen viittavia fysiologisia muutoksia ja todellisia sairauksia ja myös tietyn tyyppistä toi- mintakyvyn laskua (Junttila 2018, 83). Yksinäisyyteen liittyvät fyysiset ongelmat voivat olla moni- naisia (Bekhet, Zauszniewski & Nakhla 2008, 211). Yksinäisyystutkimukset ovat osoittaneet, että yksinäisyyteen voidaan usein liittää monenlaisia fyysisiä oireita, kuten sydänongelmat, syömishäi- riöt, huumeidenkäyttö, epäterveellinen ruokavalio, ylensyönti, uniongelmat ja epäluuloisuus (Snell 2016, 6).

Haitalliset ihmissuhteet ja varsinkin torjuttu olo ja tuntemukset yksinäisyydestä tai ainoastaan pelko siitä, voi nostaa kortisolia eli stressihormonia ylöspäin. Hormoneilla on tässä tapauksessa suuri merkitys yksilön psyykkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Kortisolin vastinparina toimiva hor- moni taas on oksitosiini, jota saadaan läheisissä ja itselle turvalliseksi koetuissa kiintymyssuhteissa tai vaikkapa toisen ihmisen koskettaessa itseä. Oksitosiini lievittää epävarmuuden ja pelon tunte- muksia sekä lisää luottamuksen, kiintymyksen ja empatian tuntemuksia. (Junttila 2018, 156.)

Yksinäisyydellä on siinä mielessä harmillinen vaikutus sitä kokevalle, että siitä poispääsy voi olla hankalaa sen luoman passiivisuuden ja heikentyneen psyykkisen sekä fyysisen hyvinvoinnin huo- nontuessa. Tämän lisäksi on monia muita asioita, joiden seurauksena yksinäisyys elää. (Saari 2016, 66.) Yksinäisyys nähdään siis monella tapaa haitallisena seurauksena yksilön mentaaliselle ja fyy- siselle terveydelle ja se vaikuttaa ihmisten vaihteleviin elämänkenttiin niin lyhyellä kuin pitkällä aikavälillä (Junttila ym. 2016, 157). Yksinäisyydestä kärsivät yleensä toimivat sellaisilla tavoilla, jotka johtavat enemmän terveyden kannalta haitallisiin seurauksiin toisin kuin sellaiset, jotka eivät koe yksinäisyyttä (Segrin, Burke & Badger 2016, 130). Yksinäisyydestä johtuvat kova ahdistus, masen- nus, itsetuhoisuus, psyykkiset ja fyysiset terveyden haasteet johtavat muutoinkin koulutus- tai työ- uran ennenaikaisiin päättymisiin (Saari 2016, 68).

33 On selkeää tajuta, että paha olo heijastuu suoraan mielen sisäiseen hyvinvointiin. Moni yksinäi- syyden kanssa kamppaileva kokee, että ahdistavan yksinäisyyden tilalle ottaisi erittäin mielellään katkenneen jalan tai käden. (Junttila 2015, 116.) Ystäviltä saatavan tuen puuttumisen nähdään liit- tyvän juuri masennukseen, emotionaalisiin haittoihin ja matalaan itsetuntoon (Korkiamäki 2014, 38). Sen sijaan mitä useampia läheisiä ystäviä nuoret omaavat, sitä harvinaisemmin heillä esiintyy masennusta. Käänteisessä muodossa se tarkoittaa siis sitä, että yksinäiset ovat usein myös muita masentuneempia. (Laine 2015, 40.) Yksinäisyyden tuottama fyysinen kivun tunne toimii ikään kuin hälytysjärjestelmän kaltaisesti, joka ilmaisee meidän olevan sosiaalisesti tietoisia ja tutkivan mah- dollisia uhkia, joten me pyrimme uudelleenyhdistymään toisiimme, jonka tarkoitus on edistää sel- viämistä elämässä (Rokach 2016, 50).

Termi ”yksinäisyyspolku” (loneliness trajectory) kertoo siitä, millä tavoin yksilön tuntema yksinäi- syys ajan kuluessa rakentuu ja vaihtelee (Tiilikainen 2019, 169). Yksinäisyyden pituudelle ei ole mitenkään mahdollista asettaa jotakin ylärajaa (Junttila 2015, 69). Yksinäisyyden tunteesta pois pääseminen ottaa sitä enemmän aikaa, mitä kauemmin on kokenut ulkopuolisuuden tuntemuksia (Junttila 2018, 57). Silloin kun yksinäisyys muodostuu pysyväksi sisäiseksi olotilaksi, ympäristön vaihtuminen mielekkäämmäksi ei saata kuitenkaan muuttaa omaa tilannetta (Saari 2016, 273).

Yksinäisyys voi usein jatkua elämänvaiheesta toiseen. Esimerkiksi lapsuudessa tai nuoruudessa syntynyt yksinäisyys saattaa jatkua läpi elämän.

Yksinäisyys saattaa olla hyvinkin lähtöisin jo ensimmäisistä vuorovaikutteisista ihmissuhteista, eri- toten niissä tapauksissa, joissa yksilö kokee alusta lähtien ulkopuolisuutta ja osattomuutta, ja tunne voi kestää yhtä lailla jatkuen koko eliniän (Junttila 2018, 58). Varsinkin lapsuudessa alkanut yksinäisyys voi jumiutua hyvin kauaskantoiseksi, pahimmillaan jopa pysyväksi olotilaksi aikuisuu- teen asti (Junttila 2015, 75). Lapsuus- ja nuoruusiässä koetusta yksinäisyyden tunteesta voi muo- toutua ajan mittaan krooninen haitta, johon saattaa liittyä itsetunnon laskeminen, toivottomuus, opiskelun hankaloituminen, ahdistuneisuus, masennus, itsetuhoiset taipumukset ja oikeastaan mitä vaan (emt., 85). Yksinäisyys voi olla yhtä syvää ja kivuliasta läpi elämän iästä riippumatta (Weiss 1973, 152).

34 Jotkut saattavat kokea tilannesidonnaista yksinäisyyttä, mikä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että heillä ei ole mahdollisuutta toimia samalla tasolla olevien keskustelu- tai seurustelukumppaneiden kanssa (Saari 2010, 153). Yksinäisyyttä saatetaan kokea myös vain, kun toinen ei pysty juuri sillä hetkellä tapaamaan tai kun toinen muuttaa pois. Tällaiset hetkelliset tunteet menevät usein pois.

(Asher & Paquette 2003, 75.) Tilapäinen yksinäisyys saattaa kuitenkin pahimmillaan kuitenkin joh- taa läpi elämän kestäväksi ahdistavaksi olotilaksi (Saari 2016, 68).

Pitkittynyt yksinäisyys ja masentuneisuus näyttävät seuraavan usein pitkän aikaa elämässä (Garret 2011, 4). Pitkäaikaisen yksinäisyyden seurausta voi olla, että siitä tulee osa ihmistä ja se johtaa ihmisen luomaan erilaisia tiukkoja rajoja ikään kuin ”turvatakseen” oman selustansa muita ihmisiä vastaan (Saari 2016, 51). Yksinäisyyden jatkuessa pitkän aikaa, se heikentää koko ajan enemmän ja enemmän sosiaalista kyvykkyyttä toimia eri asioiden parissa (emt., 161).

Yksinäisyys voi muuttua ajan myötä ”krooniseksi”, mikäli itseä tyydyttävien ihmissuhteiden luomi- nen ei onnistu (Saari 2016, 131). Häpeällä ja itsensä vähättelyllä on nähty olevan merkittävä yhteys, kun on tarkasteltu krooniseksi edennyttä yksinäisyyttä. Krooniseen yksinäisyyteen taipuvilla ihmi- sillä on tapana suunnata ajatus epäonnistumisesta siihen, että se johtuu heidän omista puutok- sistaan ja huonommuudestaan. He kokevat yksinäisyyden johtuvan sisäisestä asiasta (kuten itsellä oleva viha tai puutos), eivätkä he pysty näkemään mahdollisuuksia vaikuttaa asiaan millään tavoin.

Tämän lisäksi yksinäisyyden ajatellaan tulleen loputtomiin kestäväksi asiaksi. (emt., 62.) Kroonista yksinäisyyttä esiintyy yleensä erinäisten asioiden yhteydessä, kuten koulusta ulos jäämisen, ma- sennuksen, alkoholismin ja medikaalisten ongelmien seurauksena (Asher & Paquette 2003, 75).

Loputtomasta yksinäisyydestä kärsivillä saattaa olla jopa pakottava tarve joskus tuoda muille esiin se, mitä he itse tuntevat yksinäisyyden vuoksi (Weiss 1973, 34).