Tutkin pro gradu -tutkielmassani nuorten yliopisto-opiskelijoiden käsityksiä yksinäisyydestä. Yksi-näisyyttä esiintyy kaikissa ikäryhmissä, mutta oma kiinnostukseni kohdistuu eritoten nuorten ai-kuisten yksinäisyyteen. Olen kiinnostunut siitä, mitä yksinäisyys tarkoittaa nuorille aikuisille, mistä sen ajatellaan johtuvan ja millä tavoin yksinäisyyttä voitaisiin heidän mielestään vähentää? Tuon esille myös yksinäisyyden käsitteen moninaisuuden. Tarkastelen yksinäisyyttä pohtien suhteessa mihin yksinäisyyden ajatellaan muodostuvan. Olen kiinnostunut siitä, mitä kaikkea yliopisto-opis-kelijat kertovat omasta yksinäisyydestään. Tutkimuksessani käsittelen myös korona-ajan vaiku-tusta yksinäisyyteen.
Tutkimuskirjallisuudessa nuoret käsitetään pääsääntöisesti 13–29 vuotiaiksi. Yliopistoon on mah-dollista päästä yleensä toisen asteen koulutuksen saatuaan. Tässä tutkielmassa kartoitetaan ikä-jakaumaltaan alle 29-vuotiaiden korkeakoulututkintoa suorittavien yliopisto-opiskelijoiden näke-myksiä koetusta yksinäisyydestä. Tutkimukseen osallistuvat olivat Itä-Suomen yliopiston tutkinto-opiskelijoita eri tieteenaloilta. Tutkimukseen osallistui tutkinto-opiskelijoita sekä Kuopion että Joensuun kampukselta.
Yksinäisyystutkimuksissa yksinäisyyden käsitettä lähestytään monilla eri tavoilla (Kangasniemi 2008, 18). Vaikka yksinäisyyttä on mahdollista määritellä monella eri tavalla, monet määritelmät sisältävät kolme yleistä olettamusta yksinäisyydestä. Ensimmäinen olettamus on, että yksinäisyys ilmenee, kun yksilö huomaa erilaisia puutoksia omassa sosiaalisessa ympäristössään. Toisena on yksinäisyyden subjektiivinen puoli: yksinäisyyden kokeminen on yksilöllistä. Kolmantena esiin tu-lee yksinäisyyteen liittyvä tunnepuoli, mikä tarkoittaa sitä, että yksinäisyys on hyvin epämiellyttä-vää ja stressaavaa. (Bekhet, Zauszniewski & Nakhla, 2008, 208.) Yksinäisyyden tunne tuntuu erityi-sesti subjektiivisella tasolla epämiellyttävänä voimia vievänä asiana monesti juuri siksi, että ympä-riltä puuttuu todellisia ja toivottuja sosiaalisia suhteita (Halme ym. 2018, 13).
7 Keskityn tutkimuksessani käsittelemään yksinäisyyttä haitallisena olotilana. Tuon esiin myös muita näkemyksiä yksinäisyydestä. Tutkimuksessani yksinäisyys on lähtökohtaisesti kärsimystä aiheut-tava olotila. Yksinäisyys on tunne, joka on kokijalleen juuri niin todellinen, kuin miltä se tuntuu.
Kun käsittelen yksinäisyyttä subjektiivisena kokemuksena, se mahdollistaa yksittäisten ihmisten yksinäisyyteen keskittymisen. Selkeyden vuoksi erotan alussa yksinäisyyden ja yksin olon käsitteet toisistaan. On tärkeää huomata se, että jokainen ihminen kokee yksinäisyyden juuri omista lähtö-kohdistaan, jolloin syyt yksinäisyyden kokemisen taustalla voivat erota huomattavasti toisistaan.
Yksinäisyys saattaa olla lyhyt- tai pitkäaikaista. Vaikka yksinäisyys on usein väliaikainen tila, koe-taan se usein hyvin merkittävänä asiana.
Aihe on ajankohtainen ja tärkeä. Korona-ajan seurauksena uutisissa on ollut entistä enemmän tietoa siitä, kuinka nuorten ihmisten hyvinvointi heikkenee yksinäisyyden lisääntyessä. Yksinäisyys on ympärillämme oleva tosiasia. Monesti korostetaan paljon yksinäisyyden syiden monimuotou-tumista ja monimutkaismonimuotou-tumista. Yksinäisyyden itsessään nähdään vaikuttavan haitallisesti ihmisen elettyyn elämään, mikä on hälyttävä tieto. Yksinäisyys itsessään on suuri haaste ihmisen elämässä.
Tämä aihe on erittäin tärkeä sosiaalipedagogiikan kentällä juuri sen takia, koska sosiaalipedago-giikassa on kiinnostuttu sellaisista yhteiskunnassa olevista haasteista, jotka voivat haitata yksilön hyvinvointia. Sen lisäksi sosiaalipedagogiikassa pyritään selvittämään keinoja, joilla näihin haas-teisiin voitaisiin vastata niin yksilön, yhteisöjen kuin yhteiskunnan tasolla.
Tutkielman teemaan liittyvä kiinnostukseni johtuu siitä, että opiskellessani yliopistossa olen huo-mannut, miten itsenäistä opiskelu yliopistossa on. Tällainen opiskelutyyli saattaa lisätä yksinäisyy-den tuntemuksia. Ammatillinen kiinnostukseni aiheeseen perustuu siihen, että olen kiinnostunut tulevaisuudessa työskentelemään lapsi- ja nuorisojärjestöissä, jotka edistävät lasten ja nuorten sekä nuorten aikuisten hyvinvointia. Haluan myös tuottaa uutta ja merkityksellistä tietoa yhteis-kunnassa vallitsevaan yksinäisyyskeskusteluun sekä tuoda esiin korona-ajan merkityksen yksinäi-syydelle.
8 Toteutan tutkimukseni laadullisena tutkimuksena. Tutkimuksessa on tarkoitus käsitellä ensin yk-sinäisyystutkimuksen historiaa. Sen jälkeen käsitellään yksinäisyyden määritelmiä ja tuodaan esiin nuorten aikuisten yksinäisyyden erityispiirteitä. Tämän jälkeen käydään aineistonkeruuta. Sen jäl-keen mennään analyysiin ja tässä tutkimuksessa toteutettavaan sisällönanalyysiin. Aineistonke-ruu tapahtui kirjoitelmien keräämisenä. Kirjoitelmakutsuun vastasi nuoria aikuisia yliopisto-opis-kelijoita, jotka kertoivat omasta yksinäisyydestään. Näiden vastausten pohjalta luodaan erilaisia yksinäisyydelle ominaisia piirteitä ja niitä peilataan olemassa olevaan aineistoon.
Yksinäisyys ei liity suoraan sosiaalipedagogiikan kentällä käytävään keskusteluun, mutta siihen liit-tyy monia sosiaalipedagogisesti mielenkiintoisia ulottuvuuksia. Näitä ovat yksinäisyyden merkitys ihmisen hyvinvoinnille sekä ihmissuhteiden merkitys. Tutkielmani sosiaalipedagoginen näkö-kulma muotoutuu siihen, että miten yksinäisyyden kokemus ilmenee nuorten yliopisto-opiskelijoi-den kirjoitelmissa suhteessa itseensä ja ympäröivään yhteisöön.
Sosiaalipedagogiikassa ollaan kiinnostuneita erinäisistä sosiaalisista ja kasvuun tai kasvatukseen yhteydessä olevista asioista, mikä tarkoittaa toisaalta sosiaalisten ilmiöiden pedagogisuutta ja pe-dagogisten ilmiöiden sosiaalisuutta. Sosiaalinen tarkoittaa ihmisten välisyyttä, vuorovaikutusta, yhteiselämää, yhteisöjä ja yhteisöllisyyttä. Sen lisäksi se käsitteellistetään yhteiskunnallisuudeksi, mikä tarkoittaa ihmisten, kasvun ja kasvatuksen yhteiskunnallisia suhteita. Sosiaalinen voi tarkoit-taa myös yhteiskunnallista huono-osaisuutta, ongelmia ja niihin avun saamista. (Nivala & Ryynä-nen 2019, 13.)
Kun sosiaalipedagogiikkaa tarkastellaan tuolta viimeiseltä kannalta, sen voidaan nähdä suuntaa-van huomiota esimerkiksi sosiaalisiin ongelmiin, syrjäytymisen ehkäisemiseen ja lievittämiseen.
Aiheiden käsittely ei jää ainoastaan ongelmien syntymekanismien, ilmenemismuotojen ja vaiku-tusten kuvaukseen vaan huomio kiinnitetään erityisesti siihen, miten näihin asioihin olisi mahdol-lista vaikuttaa. Tämä ilmentää sosiaalipedagogiikan käytännöllisyyttä. (Hämäläinen 1999, 17.) So-siaalipedagogisesti katsottuna yksinäisyys näyttäytyy sosiaalisena ongelmana, johon tulee kiinnit-tää huomiota ja pyrkiä saamaan yksinäisen ihmisen elämässä muutosta aikaan.
9 Sosiaalipedagogisen näkökulman suunnasta käsin tutkimuksessani keskitytään eritoten siihen, miten yksinäisyys tulee merkityksellistetyksi nuorten yliopisto-opiskelijoiden kirjoitelmissa suh-teessa yksilöön ja häntä ympäröivään sosiaaliseen ympäristöön. Sosiaalisesta ympäristöstä pu-huessani keskityn huomioimaan erityisesti sen määritelmän, jonka mukaisesti sosiaalisella viita-taan yhteisöllisyyteen ja ihmisten väliseen vuorovaikutukseen. (Hämäläinen & Kurki 1997, 15.)
Yksilön ja sosiaalisen ympäristön välillä vallitsevaa suhdetta on mahdollista pohtia monien erilais-ten sosiaalipedagogiserilais-ten teoriaperinteiden mukaisesti. Itse olen päätynyt valitsemaan henkitie-teellis-hermeneuttisen tulkinnan. Henkitiehenkitie-teellis-hermeneuttisen tulkinnan luojana voidaan pitää saksalaista Herman Nohlia (1879–1960). Nohl painotti näkemyksissään, että sosiaalipedagogiikan teorian tuli olla yhteydessä elettyyn todellisuuteen ja sosiaalipedagogiikan käytäntöön. Nohlin so-siaalipedagoginen teoria pohjautui henkitieteellis-hermeneuttiseen tiedekäsitykseen, jossa tuotiin esille erityisesti kyky tajuta ja sisäistää yhteiskunnassa tapahtuvaa sosiaalipedagogista toimintaa hyödyntäen hermeneutiikkaa. (Nivala & Ryynänen 2019, 38, Hämäläinen 1999, 48.)
Hermeneutiikan mukaisesti tutkijan tulee ymmärtää ihmisen toimintaa, kokemuksia ja tuntemuk-sia. Sosiaalipedagogisista lähtökohdista käsin hermeneutiikka tarkoittaa huomion suuntaamista varsinkin sosiaalipedagogiseen käytäntöön ja kasvatussuhteeseen. Hermeneuttisen suuntauksen pohja voidaan paikantaa pitkälle tarkasteltaessa sosiaalipedagogiikan historiaa. Henkitieteitä pi-detään keinona ymmärtää ihmisen ajattelemista, toimimista ja yhteiselämää. (Nivala & Ryynänen 2019, 55–61.)
Sosiaalipedagogiikan voidaan nähdä muovaavan ja edistävän yksilön sosiaalistumista sekä mah-dollistavan ihmisen kasvamisen yhteiskuntaan ja yhteiseen olemiseen muiden kanssa (Kurki 2002, 37). Sosiaalipedagogiikan kiinnostuksen kohteita ovat kyky tunnistaa sosiaalisten ongelmien syn-tymistä, ilmenemismuotoja ja vaikutusten pedagogisten osatekijöiden tunnistamista ja pedago-gisten strategioiden hahmottamista ongelmia ehkäisten ja lievittäen yksilön elämässä (Hämäläi-nen & Kurki 1997, 14). Yksinäisyyden voi nähdä olevan hyvin laaja sosiaali(Hämäläi-nen ongelma. Yksinäisyys voi ulottua hyvin laajalle ja se aiheuttaa valtavaa henkistä kärsimystä kokijalleen. Yksinäisyys saat-taa johsaat-taa yhteiskunnasta ulkopuolelle joutumiseen. Yksinäisyys on ongelma, johon sosiaalipeda-gogiikka voi vastata sitä ehkäisten ja lievittäen.
10 Sosiaalipedagogiikan kentällä ihmistä katsotaan toisaalta yksilöllisen kasvun ja toisaalta yhteisöl-lisyyden näkökulmasta. Yksilön merkityksen lisäksi sosiaalipedagogiikassa tuodaan esiin yhteisöt ja ihmisten keskinäiset suhteet. Sosiaalipedagogisen ihmiskäsityksen mukaisesti ihmisyyden to-teutuminen vaatii yhteiselämää toisten kanssa. (Nivala & Ryynänen 2019, 75.) Eräs sosiaalipeda-gogiikan pohjaava ajatus on, että yksilön kasvu ilmenee yhteisöissä ja yhteiselämän kautta yh-dessä toisten ihmisten kanssa (emt., 94). Elämää eletään yhyh-dessä erilaisissa yhteisöissä (emt., 109).
Sosiaalipedagogiikka tuo esiin yhteisöjen tarpeellisuuden ja hyödyn. Se edistää ihmisen identitee-tin luomista, elämänlaadun saamista hyvälle tasolle ja tarjoaa erilaisia keinoja toimia vuorovaiku-tuksessa toisten ihmisten kanssa. (Hämäläinen 1999, 15.) Yhteisöllisyyden nähdään olevan edelly-tys pitkäkestoiselle hyvinvoinnille (Nivala & Ryynänen 2019, 109). Sosiaalipedagogiikan on muiden tavoitteiden lisäksi tarkoitus muovata myös yhteiskuntaa kohti muutosta (emt., 55). Tämä muutos voi tapahtua vain, kun kiinnitetään huomiota vallitseviin olosuhteisiin.
11