Puhemies vai puheenjohtaja?
Puheenjohtaja-nimikkeen käyttö eduskunnan puhemiehestä täysistunnoissa vuosina 2000–2019 ja kansanedustajien mielipiteet nimikkeestä
Matleena Tölli Pro gradu -tutkielma Itä-Suomen yliopisto Suomen kieli Marraskuu 2020
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND
Tiedekunta
Filosofinen tiedekunta Osasto
Humanistinen osasto Tekijä
Matleena Tölli Työn nimi
Puhemies vai puheenjohtaja? Puheenjohtaja-nimikkeen käyttö eduskunnan puhemiehestä täysistunnoissa vuosina 2000–2019 ja kansanedustajien mielipiteet nimikkeestä
Pääaine Työn laji Päivä-
määrä Sivumäärä
Suomen kieli Pro gradu -tutkielma x 23.10.2020 82 s. + 10 liitesivua Sivuainetutkielma
Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä
Tutkielmassa tarkastellaan eduskunnan puhemieheen viittaavan puheenjohtaja-nimikkeen käyttöä eduskunnan täysistunnoissa vuosina 2000–2019 ja kansanedustajien mielipiteitä nimikkeestä. Puheenjohtaja-nimikkeen käyttö puhemies-nimikkeen sijaan on yleistynyt 2010-luvulla. Puhemies-nimike edustaa geneeristä eli yleistävää maskuliinisuutta, jota esiintyy suomen kielessä muun muassa yhdyssanoina (esim. puhemies, sähkömies) ja sananlaskuina (esim. Auta miestä mäessä). Maskuliinisten ammat- tinimikkeiden on todettu vähentävän naisten kiinnostusta kyseiseen ammattiin ja heikentävän kielellistä tasa-arvoa.
Tarkastelun kohteena ovat puheenjohtaja-nimikkeen käyttö ja taustamuuttujien, eli kansanedustajan sukupuolen, iän sekä puolueen vaikutus käyttöön. Lisäksi tarkastellaan puheenjohtaja-nimikkeestä huomauttamista ja taustamuuttujien vaiku- tusta huomauttamisten määrään. Tutkimuksessa myös kartoitetaan vaalikauden 2019–2022 kansanedustajien mielipiteitä edus- kunnan puhemiehen nimikkeestä ja sukupuolen, iän ja puolueen vaikutusta mielipiteeseen. Tutkimuksen teoreettisessa kehyk- sessä yhdistyvät diskurssianalyysin ja feministisen kielentutkimuksen lähtökohdat. Analyysimenetelmänä käytetään laadullista sisällönanalyysiä ja määrällistä menetelmistä khiin neliö -testiä.
Tutkimusaineistona käytetään eduskunnan täysistuntojen pöytäkirjoja vuosilta 2000–2019 ja kansanedustajille tehdyn kyselyn vastauksia. Pöytäkirja-aineisto sisältää 628 täysistunnossa pidettyä puheenjohtaja-nimikkeen sisältävää puheenvuoroa, joista 22 puheenvuoron kohdalla kansanedustajalle on huomautettu nimikkeen käytöstä. Kansanedustajille lähetetyn kyselyn vastausprosentti on 67 % eli kyselyaineisto koostuu 133 kansanedustajan vastauksesta. Vastaajista 75 oli miehiä ja 57 naisia.
Kansanedustajat vastasivat kyselyyn tasaisesti kaikista ikäluokista. Myös kaikki puolueet, lukuun ottamatta Liike nyt -puolu- etta, olivat melko tasaisesti edustettuina.
Puheenjohtaja-nimikkeen käyttömäärä on kasvanut selvästi vuodesta 2011 lähtien. Tilastollisesti eniten nimikettä käyt- tävät vihreän eduskuntapuolueen kansanedustajat ja 1950-luvulla syntyneet kansanedustajat. Muiden puolueiden tai ikäluok- kien välillä ei käyttömäärässä ole merkittävää eroa. Myöskään sukupuolten välillä käyttömäärässä ei ole eroa.
Puheenjohtaja-nimikkeestä huomauttaminen kasvoi vuonna 2019. Tilastollisesti eniten nimikkeen käytöstä huomaute- taan alle 36-vuotiaille kansanedustajille. Muiden ikäluokkien välillä huomauttamisten määrässä ei ole eroa. Myöskään suku- puolella tai puolueella ei näytä olevan eroa huomauttamisten määrään. Sen sijaan huomauttajan sukupuoli näyttäisi vaikuttavan huomautuksen sisältöön: miespuhemiehet huomauttavat puheenjohtaja-nimikkeen käytöstä vahvemmin ja monisanaisemmin kuin naispuhemiehet.
Kyselyyn vastanneista kansanedustajista 76 % kannatti eduskunnan puhemiehen nimikkeen säilyttämistä puhemiehenä.
16 % kannatti nimikkeen muuttamista puheenjohtajaksi ja 8 % kannatti jotain muuta nimikettä. Naiset ja liberaalien puolueiden (vihr. ja vas.) edustajat kannattivat nimikkeen muuttamista tilastollisesti enemmän kuin miehet ja konservatiivisemmat puolu- eet. Kansanedustajan iällä ei sen sijaan ole vaikutusta mielipiteeseen.
Kyselyaineistossa puhemies-nimikkeen säilyttämistä perusteltiin useimmiten (N=52) nimikkeen perinteikkyydellä.
Toiseksi eniten (N=26) nimikkeen säilyttämistä perusteltiin sillä, että nimike viittaa instituutioon. Kolmanneksi yleisimpiä pe- rusteluja nimikkeen säilyttämisen puolesta olivat perustuslaki (N=23) ja nimikkeen arvokkuus (N=23). Lisäksi nimikkeen säi- lyttämistä perusteltiin myös vakiintuneisuudella (N=18). Puheenjohtaja-nimikettä tai muuta nimikettä perusteltiin useimmin (N=22) tasa-arvolla. Toiseksi eniten (N=13) mielipidettä perusteltiin nykyaikaisuudella ja kerran (N=1) kansanvälisyydellä.
Avainsanat
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND
Faculty
Philosophical Faculty School
School of Humanities Author
Matleena Tölli Title
The Chairman or the Chair? The use of the title of puheenjohtaja ‘Chair’ referring to the Speaker of the Finnish Parliament in the plenary sessions during the period 2000–2019 and the opinions of the Members of Parliament on the title.
Main subject Level Date Number of pages
Finnish language Master’s thesis x 23.10.2020 82 + 10 appendix pages
Secondary subject dissertation Candidate’s dissertation
Intermediate studies’ dissertation Abstract
This study examines the use of the title of puheenjohtaja ‘Chair’ when referring to the Speaker of Parliament in the plenary ses- sions of the Finnish Parliament during the period 2000–2019 and the opinions of the Members of Parliament on the title. The use of the title of puheenjohtaja ‘Chair’ instead of puhemies ‘Chairman/Speaker’ has increased in the 2010s. The title of Finnish pu- hemies contains the word mies (man) and thus represents generic i.e. generalizing masculinity which appears in the Finnish lan- guage, for instance, as compound words (e.g. puhemies ‘speaker’, sähkömies ‘electrician’) and proverbs (e.g. Auta miestä mäessä
‘Help a man on a hill’). Masculine professional titles have been found to reduce women's interest in the profession and to dimin- ish linguistic equality.
The aim of the study is to examine the usage of the title of puheenjohtaja and the effects of the background variables, i.e.
the gender, age and party of the Member of Parliament (MP), on the usage. Furthermore, the aim is to examine the practice of remarking on the usage of the title of puheenjohtaja and the effects of the background variables on the number of remarks. In addition, the study charts the opinions of the MPs for the 2019–2022 parliamentary term on the title of Speaker of Parliament and the influence of gender, age and party on the opinion. The theoretical framework of the study combines the approaches of the discourse analysis and the feminist language research.
The research material consists of the minutes of the parliament plenary sessions from 2000 to 2019 and of the responses to the survey conducted with the MPs. The minutes include 628 speeches in the plenary sessions containing the title of puheen- johtaja. In 22 of these speeches, the MP is remarked about the use of the title. The response rate of the survey conducted with the MPs is 67%, and thus, the survey material consists of 133 responses. 75 of the respondents are men and 57 are women. The MPs responded to the survey evenly across all age groups, and all parties, except for the Liike Nyt -party, are relatively evenly repre- sented. The research material is analyzed and conceptualized by applying qualitative content analysis and quantitative chi-square test.
The results indicate that the usage of the title of puheenjohtaja has clearly increased since 2011. Statistically, the title is most used by MPs from the Green Party and by MPs born in the 1950s. There is no significant difference in the usage between other parties or age groups, nor is there a difference between the genders.
The remarks about the usage of the title of puheenjohtaja increased in 2019. Statistically, MPs under the age of 36 re- ceived most remarks about the usage of the title compared to the other age groups. There is no difference in the number of re- marks between the other age groups. Gender or party do not appear to influence the number of remarks. Instead, the gender of the commentator would seem to influence the content of the remark: male Speakers remarked about the usage of the title of puheen- johtaja more strongly and verbosely than female Speakers.
76% of the MPs who responded to the survey support maintaining the title of puhemies when referring to the Speaker.
16% support changing the title to puheenjohtaja and 8% support some other title. Women and the MPs of the liberal parties (Greens and Left) are statistically more in favor of changing the title than men and the MPs of the more conservative parties. The age of the MP, instead, have no effect on opinion.
The results reveal that the retention of the title of puhemies is most often (N=52) justified by the traditional nature of the title. The second most common (N=26) argument for retaining the title is that the title refers to an institution. The third most com- mon arguments in favor of maintaining the title are the constitution (N=23) and the dignity of the title (N=23). In addition, the retention of the title is also justified by consistency (N=18). The title of puheenjohtaja or other title is most often (N=22) justified by equality. The second most (N = 13) opinion is justified by modernity and once (N=1) by internationality.
Keywords
feminist linguistics, the language of politics, gendered Finnish, generic masculinity, sexism in language
SISÄLLYS
1 JOHDANTO ... 1
2 TUTKIMUKSEN TAUSTA JA KÄSITTEET ... 5
2.1 Aikaisempi tutkimus ... 5
2.2 Kielen suhde yhteiskuntaan ... 8
2.3 Geneerinen maskuliinisuus ... 11
2.4 Sukupuoli suomessa ja kielellinen seksismi ... 14
3 AINEISTO JA MENETELMÄ ... 19
3.1 Eduskunnan täysistuntojen pöytäkirjat ... 19
3.2 Kysely kansanedustajille ... 22
3.3 Ristiintaulukointi ja khiin neliö -testi ... 24
3.4 Sisällönanalyysi ... 25
4 PUHEENJOHTAJA-NIMIKKEEN KÄYTTÖ ... 29
4.1 Käytön lisääntyminen ... 29
4.2 Sukupuolen vaikutus käyttöön ... 32
4.3 Iän vaikutus käyttöön ... 35
4.4 Puolueen vaikutus käyttöön ... 37
5 PUHEENJOHTAJA-NIMIKKEEN KÄYTÖSTÄ HUOMAUTTAMINEN ... 42
5.1 Huomauttamisen lisääntyminen ... 42
5.2 Sukupuolen vaikutus huomauttamiseen ... 48
5.3 Iän vaikutus huomauttamiseen ... 49
5.4 Puolueen vaikutus huomauttamiseen ... 50
6 KANSANEDUSTAJIEN MIELIPITEET EDUSKUNNAN PUHEMIEHEN VIRKANIMIKKEESTÄ ... 52
6.1 Kansanedustajien mielipiteet puhemiehen virkanimikkeestä ... 52
6.2 Puhemies-nimikettä puoltavat perustelut ... 54
6.3 Puheenjohtaja-nimikettä tai muuta nimikettä puoltavat perustelut ... 60
6.4 Sukupuolen vaikutus mielipiteeseen ... 64
6.5 Iän vaikutus mielipiteeseen ... 66
6.6 Puolueen vaikutus mielipiteeseen ... 67
7 PÄÄTÄNTÖ ... 72
7.1 Tulokset ... 72
7.2 Pohdinta ... 74
LÄHTEET ... 78 LIITTEET
1 JOHDANTO
Tarkastelen tutkimuksessa ajankohtaista kysymystä Suomen eduskunnan puhemiehen virkanimik- keestä sekä kansanedustajien asenteita nimikettä kohtaan. Kielentutkijat ja media ovat ottaneet kantaa geneeris-maskuliinisen puhemies-nimikkeen sukupuolittuneisuuteen ja naisten rajautumi- seen tarkoitteen ulkopuolelle. Puhemiehen sukupuolineutraaliksi nimikkeeksi on ehdotettu muun muassa puheenjohtajaa. Tässä tutkimuksessa tutkin puheenjohtaja-nimikkeen käyttöä puhe- mies-nimikkeen sijaan eduskunnan täysistuntojen pöytäkirjojen avulla 2000-luvun alusta tähän päivään. Selvitän myös, vaikuttaako kansanedustajan sukupuoli, ikä tai puolue nimikkeen käyt- töön. Lisäksi kartoitan nykyisten kansanedustajien mielipiteitä eduskunnan puhemiehen virka- nimikkeestä kyselylomakkeen avulla. Puhemies vai puheenjohtaja -kysymys on ollut keskuste- lussa jo usean vuosikymmenen ajan, ja tämän tutkimuksen tarkoituksena on tuoda tietoa julkisen kielenkäytön muuttumisesta ja muuttamisesta. Tavoitteena on esitellä puhemies- ja puheenjoh- taja-nimikkeiden käyttöä ja kansanedustajien mielipiteitä neutraalisti ja faktapohjaisesti ilman asenteellista latautumista.
Eduskunnan puhemiehen nimike on ollut tiettävästi keskustelussa jo ainakin vuonna 1991, jolloin Helsingin Sanomat julkaisi Katri Peltolan kirjoittaman eduskunnan apulaispääsihteerin haastattelun, jossa pohdittiin puhemiehen nimikkeen muuttamista puhehenkilöksi, eduskunnan presidentiksi tai puheenjohtajaksi. Tuolloin haastateltu apulaispääsihteeri totesi nykyisen puhe- mies-nimikkeen olevan hyvä ja muiden ehdotusten arkisia tai outoja. Vuonna 1994 Kielikello jul- kaisi kielentutkija Ulla Tiililän artikkelin, jossa hän otti kantaa kielelliseen seksismiin ja erityisesti eduskunnan puhemiehen nimikkeeseen. Tiililän mukaan geneeris-maskuliininen puhemies-nimike on ongelmallinen, koska se sulkee naiset jossain määrin nimikkeen tarkoitteen ulkopuolelle. Tiililä tiivisti kantansa näin: ”Kerran se vain kirpaisisi, jos eduskunnan puhemies muutettaisiin puheen- johtajaksi, mutta jatkuvaa polemiikkia on odotettavissa, jos sanaa ei muuteta.” Tiililän artikkeli ei kuitenkaan sysännyt liikkeelle suurta keskustelua aiheesta, mutta seuraavan perustuslakiuudistuk- sen lausuntokierroksella Kotimaisten kielten keskus suositteli lausunnossaan puhemiehen muutta- mista puheenjohtajaksi. Tuolloin eduskunta kuitenkin totesi vanhan nimikkeen paremmaksi.
(Grönros 2007.) Virkakielen tutkimukseen erikoistunut Tiililä (2020a) toteaa sukupuolineutraa-
lista kielenkäytöstä kertovassa artikkelissaan puheenjohtajan olevan selvempi ja asiallisempi ni- mike kuin puhemies. Tiililä korostaa, että hallintolaki vaatii viranomaisten kielenkäytöltä asialli- suutta, selkeyttä ja ymmärrettävyyttä, eivätkä sukupuolittuneet nimikkeet välttämättä täytä näitä vaatimuksia.
Puhemies-sanan käyttöä perustellaan usein sanan historiallisella arvokkuudella ja perustus- lailla (Karppinen 2009: 134–135). Suomen perustuslaissa (PL1999/731 momentit 30–97) puhe- mies-sana mainitaan 27 kertaa. Perustuslaissa ei kuitenkaan ole määräystä eduskunnan puhemie- hen nimikkeestä, jolloin laki ei varsinaisesti määrää puhemieheen viittaamisesta vaan ainoastaan ohjailee siihen. Lait ja siinä käytetyt käsitteet heijastelevat historiallista ja kulttuurista taustaa, jol- loin käsitteet voidaan nähdä muodostuneen tiettynä ajankohtana, tietynlaisessa yhteiskunnassa tiettyä tarkoitusta varten (Karppinen 2009: 112). Yhteiskunnan ja kulttuurin muuttuessa myös kä- sitteiden sisältämät merkitykset saavat uudenlaisen sisällön. Esimerkiksi aiemmin miesvaltaisten alojen ammattinimikkeet (esim. kirkkoherra) merkitsivät vain miestä, kunnes yhteiskunnan arvo- jen muututtua nimikkeiden merkitys laajeni koskemaan myös naisia (Karppinen 2009: 137). Sa- mantapaista kehitystä voidaan nähdä myös puhemies-sanassa. Karppisen (2009: 112–113) mukaan onkin tärkeää pohtia niitä kulttuurisia arvoja ja asenteita, jotka heijastuvat esimerkiksi edellä mai- nittujen nimikkeiden kaltaisista juridisista käsitteistä.
Sukupuolittuneet ammattinimikkeet ovat viime aikoina olleet esillä yhteiskunnallisessa kes- kustelussa. Vuonna 2017 Aamulehti teki linjauksen, jossa sukupuolittuneista ammattinimikkeistä luopumalla lehti pyrki kohti sukupuolineutraalia kieltä. Lehti kirjoitti puhuttelevansa eduskunnan puhemiestä sukupuolineutraalilla nimikkeellä puheenjohtaja. (Aamulehti 16.9.2017.) Linjauksen jälkeen Aamulehden toimittaja Anita Simola (2017) haastatteli eduskuntapuolueiden johtajia siitä, pitäisikö puhemies-nimike vaihtaa puheenjohtajaksi. Ryhmänjohtajat totesivat, ettei nimikkeen muuttaminen ole tarpeellista eikä ajankohtaista, koska muussakin tasa-arvotyössä on paljon tehtä- vää. Myös Helsingin Sanomien toimittajan Minna Nalbantoglun (2017) haastattelemat naispuhe- miehet totesivat, ettei nimikettä tule muuttaa, koska se on perinteinen perustuslaissa mainittu ni- mike. Vuonna 2019 Helsingin kaupungin tasa-arvotoimikunta suositteli sukupuolineutraalien am- mattinimikkeiden, kuten esihenkilö, käyttöä. Helsingin kaupungin tavoitteena on lisätä sukupuo- littuneiden nimikkeiden neutraalistaminen tasa-arvotoimintasuunnitelmaan vuonna 2021. (Virta- nen 2020.) Myös työnhakupalvelu Duunitori ilmoitti siirtyvänsä sukupuolineutraaleihin ammatti-
nimikkeisiin. Duunitori julkaisi Kotimaisten kielten keskuksen kanssa yhteistyössä tehdyn suku- puolineutraalien ammattinimikkeiden listan, jonka tavoitteena on edistää tasa-arvoisempaa työn- hakua. (Duunitori 2019.)
Tutkimusaihe sai sysäyksen eduskunnan täysistunnossa 18.9.2019 käydystä keskustelusta, jossa varapuhemies huomautti puheenvuoroa pitäneelle kansanedustajalle puheenjohtaja-nimik- keen käytöstä seuraavasti: ”Olen suostuvainen tähän debattiin, mutta se edellyttää sitä, että edus- tajakollegaa puhutellaan asiallisesti ja puhemiestä puhemieheksi. Muussa tapauksessa debatti saat- taa loppua lyhyemmin kuin ehkä toivottekaan.” (EPTK 33/2019.) Huomautus sai mediahuomiota ainakin Twitterissä ja Ilta-Sanomissa. Suomen kielen sukupuolittuneisuudesta tutkimusta tehnyt tutkija Mila Engelberg otti Twitter-tilillään kantaa aiheeseen ja innoitti kannanotollaan minut ai- heen pariin. Sähköpostiviestien vaihto Engelbergin kanssa tarkensi tutkimukseni aiheen koske- maan nimenomaan puheenjohtaja- ja puhemies-nimikkeitä.
Koska mediassa on esiintynyt puhemies-nimikkeen muuttamista puoltavia ja vastustavia kansanedustajien mielipiteitä, on kiinnostavaa selvittää, vaikuttavatko kansanedustajan sukupuoli, ikä tai puolue puheenjohtaja-nimikkeen käyttöön. Lisäksi on tarpeen tarkastella sitä, huomaute- taanko tietyn sukupuolen, ikäryhmän tai puolueen edustajille nimikkeen käytöstä useammin kuin muille. Myös kansanedustajien mielipiteet nimikkeen muuttamisesta ovat oleellisia. Tutkimusky- symykset ovat seuraavat:
1. Kuinka usein Suomen eduskunnan täysistunnon varsinaisissa puheenvuoroissa ja vastauspu- heenvuoroissa käytetään puheenjohtaja-nimikettä eduskunnan puhemiestä puhutellessa?
a. Onko käyttömäärä muuttunut 2000-luvun alusta vuoteen 2019 mennessä?
b. Vaikuttaako sukupuoli, ikä tai puolue puheenjohtaja-nimikkeen käyttöön?
2. Vaikuttaako kansanedustajan sukupuoli, ikä tai puolue siihen, huomautetaanko kansanedustajaa puheenjohtaja-nimikkeen käytöstä?
3. Mitä mieltä kansanedustajat ovat puhemies-nimikkeen muuttamisesta?
Hypoteesini ensimmäisen tutkimuskysymyksen a ja b kysymyksiin on, että puheenjohtaja- nimikkeen käyttömäärä olisi selvästi kasvanut vuoteen 2019 mennessä ja että kansanedustajista naiset, nuoret ja vihreän eduskuntapuolueen jäsenet käyttäisivät puheenjohtaja-nimikettä eniten.
Toisen tutkimuskysymyksen hypoteesini on, että nuorille kansanedustajille huomautettaisiin pu- heenjohtaja-nimikkeen käytöstä useammin kuin vanhemmille kansanedustajille. Kolmannen tut- kimuskysymyksen hypoteesini on, että vihreän eduskuntapuolueen kansanedustajat kannattaisivat puhemies-nimikkeen muuttamista puheenjohtajaksi ja että perussuomalaisten eduskuntapuolueen kansanedustajat vastustaisivat sitä. Lisäksi hypoteesina on, että naiset ja nuoret kansanedustajat kannattaisivat nimikkeen muuttamista enemmän kuin miehet ja vanhemmat kansanedustajat. Hy- poteesit perustuvat median uutisointiin ja sosiaalisessa mediassa lukemiini keskusteluihin puheen- johtaja-sanan käytöstä sekä aihetta aikaisemmin sivunneisiin pro gradu -tutkimuksiin (esim. Ke- rälä 2020; Kiviharju 2018).
Suomen kielen geneeris-maskuliinisuutta, eli yhtä kielellisen mieskeskeisyyden ilmenemis- muotoa on tutkittu vasta melko vähän. Tarvetta tutkimukselle kuitenkin näyttäisi olevan, sillä pu- hemies-nimikkeen, kuten muidenkin mies-loppuisten ammattinimikkeiden, käytöstä käydään jat- kuvasti yhteiskunnallista keskustelua. Tämä tutkimus tuo lisää tietoa suomen kielen sukupuolittu- neisuudesta sekä eduskunnan puhemiehen nimikkeen käytöstä ja siihen liittyvistä asenteista. Tut- kimustulokset voivat myös antaa käytännön hyötyä päättäjille, jotka pohtivat kysymystä eduskun- nan puhemiehen nimikkeestä.
Tutkimus koostuu seitsemästä pääluvusta. Luvussa 2 taustoitan tutkimusta esittelemällä sii- hen liittyvää aikaisempaa tutkimusta ja keskeisiä käsitteitä. Esittelen feministisen kielentutkimuk- sen ja diskurssintutkimuksen viitekehyksiä sekä kielen vaikutusvaltaa ympäröivään kulttuuriin.
Luvussa 3 esittelen tutkimusaineiston, joka koostuu eduskunnan täysistuntojen pöytäkirjoista sekä kansanedustajille tehdyn kyselyn vastauksista. Esittelen myös aineiston analyysimenetelminä käyttämäni laadullisen sisällönanalyysin sekä määrällisen ristiintaulukoinnin ja khiin neliö -testin.
Luvussa 4 analysoin puheenjohtaja-nimikkeen käyttöä pöytäkirja-aineiston avulla. Tarkastelen ni- mikkeen käyttömäärän kasvua sekä sukupuolen, iän ja puolueen vaikutusta käyttöön. Luvussa 5 analysoin puheenjohtaja-nimikkeen käytöstä huomauttamista ja tarkastelen erityisesti, vaikuttaako sukupuoli, ikä tai puolue huomauttamisten määrään. Luvussa 6 käsittelen kansanedustajille tehdyn kyselyn vastauksia. Esittelen kansanedustajien mielipiteet puhemiehen virkanimikkeestä ja analy- soin niitä perusteluja, joita kansanedustajat käyttivät perustellessaan mielipiteitään. Lisäksi tarkas- telen, vaikuttaako sukupuoli, ikä tai puolue mielipiteisiin. Luvussa 7 esittelen tutkimustulokset ja niistä tehdyt päätelmät sekä esitän jatkotutkimusehdotuksia.
2 TUTKIMUKSEN TAUSTA JA KÄSITTEET
Tässä luvussa esittelen tutkimuksen viitekehyksen ja tärkeät käsitteet. Sukupuolista puhuttaessa pyrin käyttämään binäärisen ”molemmat sukupuolet” -ilmaisun sijaan ilmaisua ”kaikki sukupuo- let”. Paikoin lähdekirjallisuudessa kuitenkin viitataan vain miehiin ja naisiin, jolloin pitäydyn käyt- tämään ilmaisua ”molemmat sukupuolet”. Alaluvussa 2.1 esittelen aikaisempaa tutkimusta suo- men kielen sukupuolittuneisuudesta. Alaluvussa 2.2 tarkastelen kielen roolia yhteiskuntaan vai- kuttavassa julkisessa puheessa. Tarkastelen diskurssintutkimuksen ja feministisen kielentutkimuk- sen viitekehyksiä sekä julkista kielenkäyttöä kielipolitiikan näkökulmasta. Alaluvussa 2.3 esittelen tutkimukselleni oleellisen geneerisen maskuliinisuuden käsitteen. Käsitteen määrittelyn lisäksi esitän sen kielelliseen tasa-arvoon aiheuttamia ongelmia, joita on havaittu paitsi suomen kieltä myös muita kieliä koskevissa tutkimuksissa. Alaluvussa 2.4 tarkastelen, miten suomen kielessä ilmaistaan sukupuolta ja millaisia haasteita se voi aiheuttaa kielenkäyttötilanteissa. Esittelen myös kielellisen seksismin käsitteen ja sitä koskevaa suomenkielistä ja kansainvälistä tutkimusta. Li- säksi tarkastelen Suomen kielen lautakunnan ja Euroopan neuvoston tekemiä suosituksia, joiden tavoitteena on kielellisen seksismin karsiminen ja tasa-arvon edistäminen.
2.1 Aikaisempi tutkimus
Kielentutkijat ovat kiinnittäneet huomiota kielissä ilmeneviin sukupuolten kannalta epätasa-arvoi- siin rakenteisiin jo 1900-luvun alussa. 1970-luvulta lähtien kielten sukupuolittuneisuus nousi sys- temaattisen tutkimisen kohteeksi erityisesti niiden kielten osalta, joissa on kieliopillinen suku. Su- vuttomien kielten, kuten esimerkiksi suomen kielen, sukupuolittuneisuuden tutkimusta on tehty vähemmän. (Engelberg 2016: 14.) Tässä tutkimuksessa tarkasteltava puhemies-nimike on esi- merkki suomen kielessäkin vallitsevasta sukupuolittuneisuudesta ja tarkemmin mieskeskeisyy- destä.
Marlis Hellinger ja Hadumod Bussman (2001–2003) sekä Hellinger ja Heiko Motschen- bacher (2015) ovat julkaisseet neliosaisen artikkelikokoelman, joka sisältää systemaattiset kuvauk-
set sukupuolen esittämisestä yli 40 kielessä. Myös suomi on mukana näiden kielten joukossa. Hel- linger ja Bussman (2002: 19–20) ovat havainneet tutkittujen kielten yhteneväksi piirteeksi mies- keskeisyyden: maskuliiniset ihmisviittaukset, kuten puhemies, sopivat lähes kaikissa konteksteissa viittaamaan kaikkiin sukupuoliin. Mieskeskeisyys näyttäisi vallitsevan erirakenteisissa kielissä huolimatta siitä, että sukupuolta ilmaistaan kielissä eri tavoin (Engelberg 2016: 13–14).
Suomen kielen sukupuolittuneisuudesta tutkimusta ovat tehneet muun muassa Mila Engel- berg ja Kaisa Karppinen. Engelbergin vuonna 1992 kirjoittama pro gradu -tutkimus on ensimmäi- nen suomen kielen sukupuolittuneisuutta koskeva kokeellinen tutkimus. Sittemmin Engelberg on tutkinut laajasti suomen kielen geneeristä, piilevää ja kieliopillistuvaa maskuliinisuutta psykoling- vistisillä kokeilla ja kyselytutkimuksilla. Väitöskirjassaan (2016) ja kirjassaan (2018) Engelberg toteaa suomen kielen olevan näennäisestä sukupuolineutraaliudestaan huolimatta mieskeskeinen ja siten seksistinen. Hän osoittaa psykolingvistisillä kokeillaan, miten kielenkäyttäjät käyttävät ja vastaanottavat kieltä niin, että tekijäoletuksena on useammin mies kuin nainen. Engelbergin tutki- muksista käy esiin, että suomen kielen geneeris-maskuliiniset ilmaukset (esim. puhemies ja laki- mies) koetaan useammin mieheen kuin naiseen viittaaviksi, vaikka niillä viitattaisiinkin kaikkiin sukupuoliin. Tällöin muut kuin miehet rajautuvat osittain tarkoitteen ulkopuolelle. Mies-sanaan myös liitetään usein positiivinen konnotaatio, kuten esimerkiksi fraaseissa kestää kuin mies ja olla mies paikallaan, kun taas nainen-sanaan liittyy useammin negatiivinen affektisuus, värittyneisyys ja latautuneisuus.
Kaisa Karppinen (2009) on tutkinut Suomen lainsäädännössä esiintyviä geneerisesti eli yleistävästi käytettyjä mies-loppuisia sanoja. Vuonna 2009 lainsäädännössä esiintyi 118 mies-lop- puista ammattia, virkaa tai tehtävää ilmaisevaa sanaa, joilla kaikilla viitataan sekä mieheen että naiseen. Tutkimuksessa todettiin, että Suomen lainsäädännön kieli on mieskeskeistä ja että mas- kuliinimuotoja esiintyy sukupuolineutraalien muotojen kanssa rinnakkain (esim. katsastusmies ja katsastaja, selvitysmies ja selvittäjä). Mies-sanaa käytetään laissa myös pleonastisesti, eli turhaan toistavasti, kuten sanoissa toimitsijamies ja valitsijamies. Karppinen toteaa mies-sanan käytön ole- van produktiivista: uusia mies-loppuisia sanoja syntyy ja jotkut mies-loppuiset sanat korvataan toisella mies-loppuisella ilmauksella. Muissa tutkimuksissaan Karppinen (2001, 2002) toteaa fe- miniinimuotoja esiintyvän huomattavasti vähemmän. Karppisen (2009) ja Engelbergin (2016) tut- kimukset myös osoittavat, että maskuliinimuotoihin liitetään paljon useammin myönteisiä merki-
Engelbergin ja Karppisen tutkimusten lisäksi suomen kielen sukupuolittuneisuudesta on tehty myös pro gradu -tutkimuksia. Hanna Kiviharju (2018) tarkasteli pro gradussaan kahden ky- selyn avulla, millaiset ammattinimikkeet koetaan sukupuolineutraaleiksi ja miten koulutus, ikä ja sukupuoli vaikuttavat kokemukseen. Tutkimuksessa selvisi, että kielellisesti sukupuolittuneet ni- mikkeet, kuten puhemies, koetaan usein sukupuolittuneemmiksi kuin niiden neutraalit vastineet, kuten puheenjohtaja. Koulutus tai ikä ei juurikaan vaikuta ammattinimikkeisiin suhtautumiseen, kun taas sukupuolella näyttäisi olevan vaikutusta. Naiset suhtautuvat nimikkeiden sukupuolineut- raalistamista koskevaan keskusteluun miehiä positiivisemmin ja pitävät mies-loppuisia nimikkeitä miehiä useammin sukupuolittuneina.
Anna Kerälä (2020) tutki pro gradussaan pohjoissuomalaisten informanttien suhtautumista sukupuolittuneisiin ammattinimikkeisiin sekä informanttien sosiaalisen taustan vaikutusta suhtau- tumiseen. Kyselyaineiston tulokset osoittavat, että suurin osa informanteista suhtautui mies-lop- puisten ammattinimikkeiden neutraalistamiseen kielteisesti, joskin jo olemassa oleviin neutraalei- hin vastineisiin suhtauduttiin myönteisesti. Kuten Kiviharju (2018), myös Kerälä havaitsi tutki- muksessaan miesten suhtautuvan naisia useammin kielteisesti nimikkeiden sukupuolineutraalista- miseen. Kiviharjun (2018) ja Kerälän (2020) pro gradu -tutkimuksiin pohjaten on kiinnostavaa selvittää, miten kansanedustajat suhtautuvat mies-loppuisen puhemies-nimikkeen neutraalistami- seen.
Paula Taipalus (2008) selvitti pro gradu -tutkimuksessaan, millaisia verbejä Helsingin Sano- missa käytetään kuvaamaan naisten ja miesten toimintaa. Tutkimuksessa selvisi, että miehiä ku- vataan toiminnassa kaksi kertaa useammin kuin naisia ja että naisten toimintaa kuvaavat verbit ovat useammin kielteisiä ja miesten enimmäkseen myönteisiä tai neutraaleita. Kapa Monola (2009) tarkasteli pro gradu -tutkimuksessaan Näkökulma.net-internetsivuston keskustelupalstalla käytyä keskustelua suomen kielen sukupuolittuneisuudesta. Pääpaino oli selvittää keskustelupals- tan kirjoittajien käyttämiä retorisia keinoja, mutta tutkimuksessa nousi esiin myös kielen sukupuo- littuneisuuteen liittyviä mielipiteitä. Esimerkiksi mies-loppuisia sanoja ei koettu ongelmallisiksi, koska niiden ajateltiin voivan viitata yhtä lailla mieheen ja naiseen. Lisäksi mahdollinen suomen kielen sukupuolittuneisuudesta aiheutuva syrjivyys koettiin ennemmin naisten kuin miesten on- gelmaksi.
2.2 Kielen suhde yhteiskuntaan
Eduskunnan täysistunnoissa käytetty kieli edustaa julkista puhetta, jolla on vaikuttava osa yhteis- kunnallisessa keskustelussa. Julkisella puheella on mahdollista välittää niitä arvoja, joita yhteis- kunta pitää tärkeinä ja toisaalta myös vaikuttaa niiden muutokseen. Diskurssintutkimuksen näkö- kulmasta kielenkäyttö on sosiaalista toimintaa, jonka avulla on mahdollista rakentaa tietoa, solmia suhteita, muuttaa vallitsevia käytänteitä sekä käyttää valtaa. Diskurssintutkimuksessa mielenkiinto kiinnittyy kielenkäytön lisäksi kielenkäyttötilanteisiin ja niissä vallitseviin käytäntöihin. Jokainen kielenkäyttötilanne, esimerkiksi poliittinen puheenvuoro tai puhelu ystävälle, sisältää konteks- tiinsa sidonnaiset käytänteet, joita puhujat noudattavat tai tietoisesti rikkovat. Käytänteisiin vai- kuttavat paitsi kielenkäyttötilanteen aika, paikka ja tavoite, myös vallitsevat sosiaaliset, kulttuuri- set ja poliittiset normit. (Pietikäinen & Mäntynen 2019: 14–15.) Koska tässä tutkimuksessa tarkas- tellaan kansanedustajien tekemiä sanavalintoja eduskunnan puhemiehen nimikkeestä sekä heidän mielipiteitään nimikkeeseen liittyen, päästään tarkastelemaan myös sitä, miten konteksti vaikuttaa poliittiseen puheeseen. Jos kansanedustajien mielipiteet ovat merkittävästi ristiriidassa täysistun- noissa tehtyjen sanavalintojen kanssa, voidaan todennäköisesti olettaa kontekstin, eli täysistun- nossa vallitsevien poliittisten normien, vaikuttavan sanavalintoihin.
Diskurssintutkimuksen perusajatuksena kieli nähdään yhtäältä ympäröivän kulttuurin ilmen- täjänä, toisaalta sen vaikutusvaltaisena muokkaajana (Pietikäinen & Mäntynen 2019: 17–18). Kieli siis elää kaksisuuntaisessa vuorovaikutussuhteessa yhteiskunnan ja kulttuurin kanssa, jossa kie- lenkäyttäjät tekevät kielivalintoja esimerkiksi kontekstiin sopivista ilmauksista tai kielellisestä tyylistä. Kielivalinnoilla kielenkäyttäjä rakentaa ympäröivää kulttuuria, kuten omaa identiteettiään sekä suhdetta toisiin kielenkäyttäjiin. Laajemmin kielivalinnat muokkaavat tietoa ja uskomuksia sekä rakentavat yhteisöllisiä identiteettejä ja sosiaalisia suhteita. (Pietikäinen & Mäntynen 2019:
22–23.) Diskurssintutkimuksen näkökulmasta voidaan tarkastella myös niitä valintoja, joita kan- sanedustajat, ja toisaalta myös lainsäätäjät, tekevät käyttäessään julkista poliittista kieltä.
Tässä tutkimuksessa määrittelen diskurssin käsitteen kuten Pietikäinen ja Mäntynen (2019:
71–72), jotka mukailevat määritelmässään diskurssintutkimuksen teoreetikkoa Michel Foucaultia.
Diskurssit ovat tietystä näkökulmasta rakentuneita käytänteitä, joiden kautta kielenkäyttäjä antaa
asioille merkityksiä ja jotka muokkaavat kielenkäyttäjän suhtautumista puheenaiheeseen. Käy- tössä oleva diskurssi määrittelee, miten ja mitä puheenaiheena olevasta ilmiöstä voi puhua. Dis- kurssien välillä on jatkuva kilpailu siitä, mikä niistä määrittelee puheenaiheen näkökulman ja mikä on eniten oikeassa. (Pietikäinen & Mäntynen 2019: 71–72.) Esimerkiksi kielen muutoksesta voi- daan puhua käyttäen vaikkapa tasa-arvon tai perinteen diskurssia, jolloin näkökulmat kielen muu- tokseen ovat diskurssista riippuen hyvin erilaiset.
Diskurssintutkimuksessa tärkeää on diskurssien tunnistamisen jälkeen analysoida sitä, mil- laista sosiaalista todellisuutta diskurssin avulla tuotetaan (Siltaoja & Sorsa 2020: luku 151). Tässä tutkimuksessa tarkastelen diskursseja, joita kansanedustajien puhemiehen nimikkeeseen liittyvistä mielipiteistä voidaan tunnistaa. Analysoin sitä, millaista kuvaa diskurssit tuottavat tutkimastani aiheesta eli puhemiehen nimikkeen ympärillä käytävästä keskustelusta ja nimikkeen mahdollisesta muuttamisesta.
Feministinen kielentutkimus jakaa diskurssintutkimuksen näkökulman kielenkäytöstä yh- teiskuntaan vaikuttavana ja sitä ilmentävänä toimintana. David Graddol ja Joan Swann (1991: 9–
10, 136, 147, 165) määrittelevät feministisen kielentutkimuksen kolme teoreettista lähtökohtaa, joita voidaan kutsua peiliteoriaksi, deterministiseksi teoriaksi ja dialektiseksi teoriaksi2. Peiliteo- rian periaatteen mukaan kieli heijastaa ympäröivää yhteiskuntaa ja kulttuuria, jolloin kieli nähdään arvojen ja asenteiden luonnollisena seurauksena. Teorian mukaan kieli ei voi muokata kulttuuria, eli muutoksen on lähdettävä yhteiskunnasta ja siirryttävä luonnollisesti kielenkäyttöön. Determi- nistinen teoria pohjautuu Whorfin hypoteesiin3, jonka mukaan kieli määrää ajattelumme rajat ja luo todellisuutta. Teoria on päinvastainen peiliteorian kanssa, sillä siinä kieli nähdään kulttuurin luojana ja muokkaajana.
Dialektinen teoria, johon Graddol ja Swann itse nojaavat, on yhdistelmä peiliteorian ja de- terministisen teorian periaatteista ja se keskittää huomionsa paitsi kieleen, myös kielenkäyttötilan- teen kontekstiin ja vallitsevan diskurssin ymmärtämiseen. (Graddol & Swann 1991: 136–173.) Koska teorian mukaan kieli ilmentää kulttuuriamme ja toisaalta muokkaa sitä, voidaan kieltä tut- kimalla tarkastella kulttuurissa vallitsevia arvoja ja asenteita. Myös Karppinen (2009: 134) suh- tautuu tutkimuksessaan kieleen todellisuuden heijastajana sekä sen luojana ja ylläpitäjänä.
1 Tässä tutkielmassa on käytetty lähteenä teoksen verkkoversiota.
2 Käytän teorioista Pia Purran (1992: 58) suomennoksia.
3 Eräät tutkijat (esim. Cameron 1996) käyttävät myös nimitystä Sapir-Whorf-hypoteesi.
Tässä tutkimuksessa teoreettisena näkökulmana kieleen yhdistyvät diskurssintutkimuksen ja dialektisen teorian näkökulmat kielestä yhteiskunnan vaikuttajana ja ilmentäjänä. Kieli siis luo ja ylläpitää sitä sosiaalista todellisuutta, jonka sisällä elämme. Tutkimuksessa käsitellään eduskun- nassa käytettyä kieltä eli julkista puhetta, jolloin kielellä käytetään myös valtaa. Suhtautuminen kieleen vallankäytön välineenä sekä todellisuuden heijastajana ja luojana muodostaa tutkimukses- sani ennakkokäsitykset eli ontologiset taustaoletukset. Taustaoletusten perusteella kieltä tutki- malla on mahdollista tehdä tulkintoja ympäröivästä todellisuudesta ja siitä yhteiskunnasta, jossa kieltä käytetään.
Tiililä (2010: 161–171) kirjoittaa kielipolitiikan tutkimuksissaan tietoisesta ja tahattomasta kielipolitiikasta: kielen käyttöön vaikuttavat paitsi kieltä koskevat lait ja sääntelyt, myös laeissa esiintyvä tahaton kielenohjailu. Tällaista tahatonta kielenohjailua ovat Tiililän (2010: 164) mukaan tekstejä edellyttävät lait ja yhteiskunnalliset suuntaukset, jotka ohjaavat esimerkiksi julkishallin- non työntekijöitä käyttämään tietynlaista vakiintunutta kieltä. Vaikka Tiililä puhuu pääasiassa tekstimuotoisesta kielestä, sopii tahattoman kielenohjailun käsite myös puhutun kielen tarkaste- luun. Perustuslakiin vakiintunut puhemies-nimike on esimerkki tällaisesta tahattomasta yhteiskun- nallisesta ohjailusta. Myös esimerkiksi suomen säädöskielen sisältämät mies-loppuiset ammatti- nimikkeet ohjailevat lainvalmistelijoita käyttämään kyseisiä nimikkeitä, jolloin yksittäisen lain- valmistelijan voi olla vaikeaa käyttää mahdollisesti olemassa olevaa sukupuolineutraalia nimikettä (Karppinen 2009: 134).
Kuviossa 1 on esitetty Tiililän (2010: 165) kielipolitiikan jaottelu, jossa muuttujat on sijoi- tettu vaaka-akselille tietoisesta kielipolitiikasta tahattomaan kielipolitiikkaan ja pystyakselille vai- kuttavasta toiminnasta ei-vaikuttavaan toimintaan.
KUVIO 1. Muuttujat kielipolitiikan tarkastelussa (Tiililä 2010: 165).
Puhemiehen nimikettä koskeva kysymys sijoittuu kuvion 1 vaaka-akselilla tahattoman kie- lipolitiikan puolelle, koska nimikkeen määrittely perustuslaissa ei ole varsinaisesti kieltä koskeva laki tai sääntely. Perustuslaissa määritelty puhemies-nimike kuitenkin velvoittaa kansanedustajia käyttämään nimikettä puheenvuoroissaan, ja eduskunnassa käytetty kieli on osa julkista puhetta, joten pystyakselilla nimikekysymys sijoittuu vaikuttavan toiminnan puolelle. Puhemiehen nimi- kettä koskeva kysymys sisältyy siis muuttujaan ”tekstejä edellyttävät lait ja yhteiskunnalliset suun- taukset”.
2.3 Geneerinen maskuliinisuus
Geneerinen maskuliinisuus (jatkossa myös gm) on yksi tutkituimmista kielellisen mieskeskeisyy- den ilmenemismuodoista (Cameron 1996: 145; Engelberg 2016: 15). Termillä tarkoitetaan kielel- listä ilmiötä, jossa käytetty kieli sisältää maskuliinista kielenainesta, ja se voi viitata sekä mieheen että naiseen tai yleisesti ihmisiin, esimerkiksi virkamies, kotimies, veljeillä ja mies paikallaan.
Suomen kielessä geneerinen maskuliinisuus ilmenee yhdyssanoina, johdoksina, sanaliittoina, idiomeina ja sananlaskuina. (Engelberg 2016: 14–15.)
V A I K U T T A V U U S Vaikuttaa
Ei vaikuta
Tekstejä edellyttävät lait
ja yhteiskun- nalliset suun-
taukset
Kielenkäyttöä koskeva sääntely
Kielen mainitsevat lait
Tahaton kielipolitiikka
Tietoinen kielipolitiikka T I E T O I S U U S
Gm-yhdyssanoista suuri osa on ammattinimikkeitä kuten tässä tutkimuksessa tarkastelun kohteena oleva puhemies. Muita geneeris-maskuliinisia ammattinimikkeitä ovat esimerkiksi palo- mies, merimies ja liikemies. Ammattinimikkeiden lisäksi gm-yhdyssanoihin kuuluvat esimerkiksi jokamiehenoikeus, esi-isä ja kotimies. Gm-johdoksia puolestaan ovat muun muassa sanat veljeillä, miehistö ja isännöitsijä. Gm-sanaliittoihin kuuluvat ainakin oikeudelliset käsitteet uskottu mies ja kolmas mies sekä valkoinen mies länsimaisen kulttuurin edustajana. Gm-idiomeita eli sanontoja ovat esimerkiksi muina miehinä ja mennä miehissä ’mennä yhdessä’. Gm-sananlaskuja ovat esi- merkiksi Asja se on ku riitele, mutt ei miehe ja Ensi asia tutkitaan, ennenkö miestä hutkitaan.
(Engelberg 2016: 14–15.) Muuta maskuliinista kielenainesta sisältäviä sanoja ovat esimerkiksi sa- nat pyykkipoika, kissanpoika tai lumiukko, mutta koska ne eivät viittaa ihmiseen, ei niiden tarkas- telu ole tässä tutkimuksessa oleellista. Tässä tutkimuksessa keskityn tarkastelemaan geneeris-mas- kuliinisia ihmisviittauksia, joihin myös puhemies-nimike luokitellaan.
Kielitoimiston sanakirja (2020) antaa 409 osumaa yhdyssanoista, jonka edus- tai määrite- osana on sana mies. Vastaava haku sanalle nainen tuottaa 49 osumaa. Kaikki 49 nainen-yhdyssa- naa viittaavat ainoastaan naiseen, kun taas suurin osa mies-yhdyssanoista on geneeris-maskuliini- sia, eli ne viittaavat kaikkiin sukupuoliin tai ihmisiin yleensä. Hakutulokset osoittavat mies-sanan produktiivisuutta (ks. myös Engelberg 2016: 41). Sanan produktiivisuudesta ja geneeris-maskulii- nisesta käytöstä kertoo myös Kielitoimiston sanakirjan (2020) mies-hakusanan neljä erilaista pää- merkitystä, joista viimeinen kuvailee mies-sanan esiintyvän ”eräissä kiinteissä yhtymissä; (varsin- kin yhdyssanojen jälkiosana) joskus myös yleensä ihmisestä, henkilöstä”. Lisäksi nais-sanan on havaittu olevan mies-sanaa yleisempi yhdyssanojen määriteosana (esim. naispuhemies, naispappi, naisihminen), mikä osoittaa, että henkilönnimitykset sisältävät usein konnotaation tarkoitteen miespuolisuudesta. Tällöin tarkoitteen ollessa muu kuin mies, on poikkeama osoitettava esimer- kiksi nais-määritteellä. (Tyysteri 2011: 171–173.)
Geneeris-maskuliinisten ihmisviittausten käyttöä on perusteltu usein sillä, että maskuliini- muoto olisi tunnusmerkitön ja feminiinimuoto tunnusmerkkinen (Cameron 1996: 119; Engelberg 2016: 16). Ison suomen kieliopin mukaan tunnusmerkkisyydellä tarkoitetaan seuraavaa: ”Jokin kielen muoto tai rakenne on monimutkaisempi ja samalla yleensä käytöltään rajoittuneempi kuin toinen samaan kategoriaan kuuluva, tunnusmerkitön muoto tai rakenne” (VISK, määritelmät). Täl- löin feminiinimuoto siis nähtäisiin tunnusmerkkisenä muotona monimutkaisempana ja käytöltään
Deborah Cameronin (1996: 119–120) mukaan tunnusmerkittömyyden määritelmänä voi- daan pitää neljää perustetta, joista ensimmäisessä tarkastellaan, onko käsiteltävä muoto morfolo- ginen perusmuoto. Esimerkiksi yksikkömuotoa voidaan pitää perusmuotona monikkomuotoon nähden, koska monikon muodostamiseksi yksikköön lisätään t-, i- tai j-pääte (VISK § 79). Tämä peruste toteutuu suomen kielen gm-ihmisviittausten käytössä: maskuliinimuotoja tavataan pitää perusmuotoina feminiinimuotoihin nähden. Esimerkiksi geneeris-maskuliiniseen sanaan puhemies voidaan lisätä nimipuhutteluna sana rouva, tai sanaan palomies etuliite nais-, jolloin gm-ilmaus toimii morfologisena perusmuotona.
Toinen peruste sisältää kysymyksen, voiko muotoa käyttää yleisesti eli geneerisesti. Tämä peruste ei ole järkevä gm-ihmisviittausten kohdalla, sillä jos tunnusmerkittömyyttä perustellaan geneerisyydellä ja geneerisyyttä tunnusmerkittömyydellä, kiertää päättely loputonta kehää. (Ca- meron 1996: 120.) Kolmas peruste tunnusmerkittömyydelle on muodon merkityksen neutraalius:
ollakseen tunnusmerkitön, muodon tulisi olla merkitykseltään suhteellisen neutraali. Koska useat tutkimukset (esim. Engelberg 2016; Hamilton 1988; ks. myös Cameron 1996: 147) ovat osoitta- neet, että gm-ihmisviittauksia ei tulkita neutraaleiksi vaan enemmän maskuliinisiksi, ei tämän pe- rusteen voida yksiselitteisesti nähdä toteutuvan.
Neljäntenä perusteena pidetään muodon esiintymistiheyttä. Jos tiettyä muotoa käytetään use- ammin kuin sen vaihtoehtoja, voidaan muotoa pitää tunnusmerkittömänä. (Cameron 1996: 120.) Neljäs peruste toteutuu suomen kielen käytössä, sillä gm-ihmisviittauksia esiintyy huomattavasti enemmän verrattuna feminiinisiin tai neutraaleihin muotoihin. Tämä tulee ilmi esimerkiksi edellä mainitusta mies-sanan produktiivisuudesta, jonka Kielitoimiston sanakirjan (2020) haku osoittaa.
Kaksi neljästä Cameronin (1996: 119–120) mainitsemasta tunnusmerkittömyyden perusteesta vai- kuttaisi siis toteutuvan suomen kielen gm-ihmisviittausten kohdalla.
Gm-ihmisviittausten käytön perustelu tunnusmerkittömyydellä on ongelmallinen, koska se herättää kysymyksen siitä, miksi maskuliinimuoto olisi feminiinimuotoon verrattuna tunnusmer- kitön. Esimerkiksi sitä, että gm-ilmausta pidettäisiin morfologisena perusmuotona, josta feminiini- ilmaus muodostetaan, voidaan pitää kielellisenä epätasa-arvoisuutena. Lisäksi gm-ilmausten tun- nusmerkittömyyden perustelu niiden esiintymistiheydellä herättää kysymyksen siitä, miksi gm-il- maukset, kuten mies-loppuiset sanat, ylipäätään ovat niin paljon yleisempiä kuin nainen-loppuiset sanat.
Gm-ihmisviittausten käytön on havaittu aiheuttavan ongelmia myös siinä, että näennäisestä tunnusmerkittömyydestään huolimatta viittaukset tulkitaan useammin miehiin viittaaviksi (Karp- pinen 2009: 13). Tutkimuksissa on myös havaittu, että geneeris-maskuliiniset ammattinimikkeet saattavat vähentää tyttöjen ja naisten kiinnostusta kyseisiin ammattialoihin (Karppinen 2009: 13–
14, 132; Engelberg 2018: 77–78). Lynn Libem, Rebecca Bigler ja Holleen Krogh (2002: 824–825) selvittivät lasten kokemuksia ammattinimikkeen ja työntekijän sukupuolen yhteydestä ja havaitsi- vat, että lapset tulkitsevat sukupuolittuneet ammattinimikkeet usein mainittuun sukupuoleen viit- taaviksi. Tulosten perusteella tutkijat totesivat tarpeen lisätutkimukselle ja sukupuolittuneen kielen kriittiselle tarkastelulle muun muassa lasten koulutuksessa.
Mies-loppuisten sanojen käyttö voi myös aiheuttaa sekaannuksia sanan viittauskohteessa:
aina ei olla varmoja, viitataanko sanalla mieheen vai ihmisiin yleensä. Lisäksi geneeris-maskulii- nisen kielen käyttö tekee naiset näkymättömiksi kielessä ja ylläpitää käsitystä miehestä ihmisen normina. (Karppinen 2009: 132.) Tutkimuksissa havaitut geneerisestä maskuliinisuudesta aiheu- tuvat ongelmat ovat ristiriitaisia suhteessa Euroopan neuvoston vuonna 1990 antamaan suosituk- seen seksismin karsimiseksi kielestä (liite 1). Euroopan neuvoston antamasta suosituksesta kerro- taan tarkemmin luvussa 2.4.
2.4 Sukupuoli suomessa ja kielellinen seksismi
Suomen kieltä tavataan pitää melko sukupuolineutraalina kielenä johtuen sen kieliopillisesta su- vuttomuudesta eli genuksettomuudesta (Engelberg 2016: 10). Johanna Laakso (2005: 109) koros- taa, että termi genukseton antaa väärän kuvan sukupuolen ilmenemisestä suomalais-ugrilaisissa kielissä. Näissä kielissä sukua ilmaistaan muilla kuin kieliopillisilla keinoilla, esimerkiksi sanaston avulla. Suomen kielessä sekä monissa muissakin kielissä on merkillepantavaa, miten sukupuolta ilmaisevat keinot jakautuvat sukupuolten välillä. Maskuliinimuodot, kuten mies-päätteiset sanat (esim. kotimies ja puhemies), voidaan tulkita viittaamaan sekä mieheen että naiseen (Kielitoimis- ton sanakirja 2020), kun taas tunnusmerkkiset feminiinimuodot viittaavat yleensä vain naiseen.
Tällaisia naista tunnusmerkkisesti ilmaisevia keinoja ovat feminiininen -tAr-pääte kuten näytteli- jätär, nais-etuliite kuten naisurheilija sekä adjektiivi naispuolinen. Lisäksi suomen kielessä on
kun taas vastaava miesihminen tai muut maskuliinivastineet eivät ole yleisesti vakiintuneet. (En- gelberg 2010: 168.)
Suomen kielen genuksettomuus ei näyttäisi siis tarkoittavan kielen sukupuolineutraaliutta.
Päinvastoin genuksettomuus näyttäisi vaikuttavan siten, että maskuliinimuotoja käytetään enem- män kuin feminiinimuotoja, mikä siten häivyttää naisten näkyvyyttä kielessä. (Engelberg 2016:
14, 59–60.) Lisäksi Engelberg (2002: 116, 2018: 76–77) on havainnut suomen kielen puhujien kohtaavan arkipuheessaan ongelmia näennäisesti sukupuolineutraalien geneeris-maskuliinisten il- mausten käytössä. Jos puhuja viittaa gm-ilmauksella ihmisryhmään, jossa on sekä miehiä että nai- sia, saattaa puhuja kokea tarvetta lisätä gm-ilmaukseen myös feminiinisen vastineen, vaikka gm- ilmauksen ajateltaisiin näennäisesti olevan sopiva molempiin sukupuoliin viittaamisessa. Engel- bergin (2018: 77) aineistoesimerkit selventävät asiaa:
(1) Tänään 27:n Unioniin jäävän maan päämiehet ja -naiset lensivät Brysseliin hyväksymään muodollisesti EU:n suuntaviivat Brexit-neuvotteluille. (TV1-uutiset 29.4.2017)
(2) Heinäkuussa kaikki ovat lomalla, myös kuntien virkamiehet ja -naiset. (Helsingin Sanomat 17.7.2002)
(3) Kirkkonummen kunnanvaltuusto toivoo lähes yhtenä miehenä ja naisena, että kunta selvittäisi tekojää- kentän rakentamisen kuntakeskuksen alueelle. (viisykkonen.fi 22.5.2017)
Koska puhujat ja kirjoittajat esimerkeissä 1–3 kokevat tarvetta lisätä feminiini-ilmaus gm- ilmauksen jälkeen, voidaan päätellä, ettei gm-ilmaisu toimi sukupuolineutraalina tunnusmerkittö- mänä viittauksena. Jos gm-ilmaisu koettaisiin sopivaksi viittaamaan kaikkiin sukupuoliin, ei mui- hin sukupuoliin viittaavia ilmauksia tarvitsisi käyttää. Lisäksi joihinkin gm-ilmaisuihin on jopa mahdotonta lisätä feminiini-ilmausta (esim. *puhenainen, *maarouva, *kirkkoherratar), koska ne eivät ole vakiintuneet kieleen (Laakso 2005: 120).
Sukupuolta ilmaisevien kielellisten keinojen epäsymmetrisyys ilmenee usein ammattinimik- keissä. Esimerkiksi lakimies, esimies tai isännöitsijä voi olla sekä mies että nainen, kun taas mies- puolista lentoemäntää ja karjakkoa kutsutaan stuertiksi ja karjanhoitajaksi. Naisten alettua kou- luttautua miesvaltaisille aloille, he perivät myös maskuliinimuotoiset ammattinimikkeet, kun taas miesten kouluttautuminen naisvaltaisille aloille herätti tarpeen uusien maskuliinisten ammatti- nimikkeiden keksimiseen. (Engelberg 2018: 80, 87–88.) Suomen kielessä miespuolisen ihmisen nimitykset voivat siis viitata molempiin sukupuoliin, kun taas naispuolisen ihmisen nimitykset
viittaavat vain naissukupuoleen. Engelberg (2010: 167) tiivistää tämän kielellisen epäsymmetrian ilmenevän siten, että ”kielet esittävät miehen tunnusmerkittömänä, eli perusmuotona, yksinkertai- sempana, ja naisen puolestaan tunnusmerkkisenä, monimutkaisempana”.Myös useissa muissa tut- kimuksissa on kiinnitetty huomiota siihen, miten kieli ilmentää miestä ihmisen normina ja naista siitä poikkeavana (esim. Bussmann & Hellinger 2003: 158; Cameron 1996; Engelberg 2018).
Karppisen (2002) mukaan geneeris-maskuliiniset ihmisviittaukset ovat naisia syrjiviä, koska niillä voidaan viitata molempiin sukupuoliin, mutta feminiinimuodoilla vain naiseen. Cameron (1996: 25, 31–32) viittaa tähän syrjinnän ja ulkopuolisuuden kokemukseen puhumalla naisten vie- raantumisesta kielessä. Vieraantumisella Cameron tarkoittaa naisten kokemusta kielen ulkopuo- lelle tai marginaaliin jäämisestä, minkä takia naiset kokevat tarvetta kielen uudistamiseen. Came- ron (1996: 160) esittääkin, että kielen uudistaminen sellaiseksi, joka huomioi tasapuolisesti myös naiset, edistäisi osaltaan tasa-arvoa myös kielen ulkopuolisessa todellisuudessa. Jos gm-ilmaukset koetaan naiset osittain ulkopuolelle rajaaviksi viittauksiksi, lienee perusteltua pohtia ilmausten mahdollista muuttamista.
Kielellinen seksismi tarkoittaa sukupuoleen liittyvää näkymättömäksi tekemistä, stereotyy- pittelyä ja halventamista (Engelberg 2016: 14). Cameron (1996: 131, 140) luokittelee kielenkäy- tössä esiintyvän seksismin kahteen alueeseen: sääntelemättömään ja säänneltyyn eli institutionali- soituneeseen seksismiin. Sääntelemätön seksismi ilmenee esimerkiksi loukkaavina viittauksina, kun taas säännelty seksismi ilmenee esimerkiksi sanakirjoissa ja kieliopeissa virallistettujen mää- ritelmien kautta. Cameronin luokittelun mukaan tässä tutkimuksessa keskitytään tarkastelemaan säänneltyä seksismiä, jonka yksi ilmenemismuoto on geneerinen maskuliinisuus. Koska puhe- mies-sana on sanakirjoissa ja perustuslaissa yleisesti määritelty parlamentin puheenjohtajaksi, liit- tyy sanan ympärillä käytävä tutkimus ja keskustelu säänneltyyn seksismiin. Sanakirjat ja perustus- laki siis ohjaavat kielenkäyttäjiä sanavalinnassaan, kuten ilmenee seuraavasta helsinkiläistoimitta- jan tekstistä:
Sukupuolten tasa-arvossa on epäilemättä vielä työtä tehtävänä, mutta yritys pakonomaisesti karsia ammateista kaikki mies-loppuiset yhdyssanat oikeuttaa kysymyksen, eikö tällaisen näpertelyn sijasta voisi yrittää tehdä todellisia tasa-arvotekoja. Monissa yhdyssanoissa komponentti ’mies’ voi miehen lisäksi tarkoittaa ihmistä yleensä. Kun muut lähtevät kyläilemään, nainenkin voi jäädä kotimieheksi katsomaan, että talo pysyy kun- nossa. Asiasta on Suomen kielen perussanakirjassa lause-esimerkki: ”Pyydettiin naapurin tyttö kotimieheksi.”
Vaikka sanakirjat määrittelevät olevansa kieltä kuvaavia sanastoja, on niillä kielen kuvauksen lisäksi myös ohjailevaa valtaa kielenkäyttäjiin. Tämä tulee esiin edellisessä helsinkiläistoimittajan kirjoituksessa, jossa hän perustelee kotimies-sanan geneeristä, molempiin sukupuoliin viittaavaa, käyttöä sanakirjasta löytyvällä esimerkkilauseella. Myös Cameron (1996: 140–145) korostaa sa- nakirjojen ohjailevaa valtaa ja mainitsee, että seksistisen kielen purkamiseen tarvitaan myös esi- merkiksi sanakirjojen uudistamista.
Vuonna 2007 Suomen kielen lautakunta antoi kannanottonsa sukupuolineutraalin kielenkäy- tön edistämiseksi. Lautakunta perusti kannanottonsa Euroopan neuvoston vuonna 1990 antamaan suositukseen seksismin karsimiseksi kielestä (liite 1). Euroopan neuvoston suosituksessa yhdeksi tasa-arvon toteutumisen esteeksi todetaan seksistinen kieli, jossa maskuliinisuus asettuu feminii- nisyyden edelle. Euroopan neuvosto kannustaa kaikkia jäsenmaitaan ryhtymään toimenpiteisiin tasa-arvoisen kielen edistämiseksi niin, että ”naisen asema ja rooli yhteiskunnassa näkyisivät kie- lessä samalla tavalla kuin miessukupuoli näkyy ja että lainsäädännön, julkisen hallinnon ja koulu- tuksen kieli sekä viestimissä käytettävä kieli olisi sukupuolineutraalia”. Suosituksen pohjalta Suo- men kielen lautakunta suosittelee käyttämään sukupuolineutraaleja ilmauksia uusia ammattinimik- keitä luotaessa. Lisäksi se kehottaa tarkastelemaan vakiintuneita nimikkeitä kriittisesti ja tarvitta- essa muuttamaan ne sukupuolineutraaleiksi. Lautakunta toteaa erityisesti lainsäädännön ja hallin- non kielen olevan tärkeässä asemassa sukupuolten välisessä tasa-arvossa. (SKL 2007.)
Englannin kielessä, josta kieliopillinen suku on ajan saatossa kadonnut, geneerinen masku- liinisuus ilmenee esimerkiksi persoonapronominien she ja he käytössä (Engelberg 2018: 17). Fe- miniininen she-pronomini viittaa naispuoliseen ihmiseen, kun taas maskuliininen he-pronomini voi viitata paitsi miespuoliseen ihmiseen myös ihmiseen yleensä (esim. A fool and his money are soon parted. ’Hölmö pääsee pian rahoistaan’). Cameron (1996: 120–121) korostaa englannin he- pronominin geneerisen käytön vakiintuneen vasta alle kaksisataa vuotta sitten. Sitä ennen käytössä oli ollut myös sukupuolineutraali yksikkömuotoinen they, jonka ohjailevan kieliopin laatijat kui- tenkin leimasivat virheelliseksi ja puhekieliseksi muodoksi (Cameron 1996: 121; Hakulinen &
Lautamatti 1988: 164). Ohjailevan kieliopin seurauksena they-pronomini sukupuolineutraalina yk- sikkömuotona jäi elämään vain englannin puhekieleen. Myös Ann Bodine (1975: 132–133) pai- nottaa yksiköllisen they-pronominin olleen laajasti käytössä ennen 1800-lukua. Bodine (1975:
134–135) kirjoittaa mieskeskeisyyden kuitenkin vallinneen kieliopissa jo kauan ennen yksikölli-
sen they-pronominin leimaamista virheelliseksi. Hän siteeraa 1500- ja 1600-lukujen englannin kie- len tutkijoita, jotka toteavat miehen olevan naista luonnollisesti ylempänä ja perustelevat siten maskuliinimuodon arvokkaammaksi ja sopivaksi geneeriseen käyttöön.
Englannin kielen historiaa voidaan pitää esimerkkinä siitä, miten kieli heijastaa yhteiskun- nan arvoja ja toisaalta siitä, miten kielen ohjailun avulla rakennetaan tai ylläpidetään vallitsevia arvoja. Kieleen kohdistuva ohjailu vahvistaa osaltaan diskurssintutkimuksen ja dialektisen teorian ajatusta siitä, että kielellä on vaikutusvaltaa yhteiskunnassa. Nykyaikana vallitsevat arvot erityi- sesti länsimaisessa yhteiskunnassa painottavat sukupuolten ja kaikkien ihmisryhmien välistä tasa- arvoa. Tästä lienee seurauksena myös se, että vuonna 2019 laajasti käytetty yhdysvaltalainen Mer- riam-Webster-sanakirja lisäsi yksikön kolmannen persoonan she- ja he-pronominien sukupuoli- neutraaliksi vaihtoehdoksi pronominin they. Samalla they valittiin vuoden sanaksi. Englannin kie- lihistoria osoittaa, ettei kieli ole muuttumaton tai koskematon kokonaisuus, vaan se muuttuu ja sitä muutetaan jatkuvasti.
Useissa tutkimuksissa (esim. Karppinen 2009: 138–139; Hellinger & Bussmann 2002: 19–
20; Talbot 2010: 226) tutkijat ovat korostaneet, että sukupuolten välisen tasa-arvon saavutta- miseksi on kiinnitettävä huomiota paitsi sanastoon ja kielioppiin, myös niihin sosiaalisiin raken- teisiin, jotka kielen taustalla vaikuttavat. Tutkimuksen ja tasa-arvotyön on siis panostettava sekä kieleen että yhteiskunnassa vallitsevaan ajattelutapaan ja kulttuuriin. Konkreettiset muutokset kie- leen (esimerkiksi lakimies-tittelin muuttaminen juristiksi) ovat merkkejä tasa-arvoon tähtäävästä muutoksesta, mutta eivät yksin riitä takaamaan muutoksia sosiaalisissa rakenteissa. Positiivisen muutoksen saavuttamiseksi on lisättävä kaikkien kielenkäyttäjien tietoisuutta ja vastuuta siitä, mil- laisia kielellisiä merkityksiä tuotetaan ja ylläpidetään. (Karppinen 2009: 138.) Positiivisella muu- toksella Karppinen tarkoittaa kaikkea kieleen kohdistuvaa muutosta, joka edistää tasa-arvon toteu- tumista myös kielessä.
3 AINEISTO JA MENETELMÄ
Tässä luvussa esittelen tutkimusaineistot ja niiden keruutavat sekä tutkimusmenetelmät. Luvussa 3.1 esittelen eduskunnan täysistuntojen pöytäkirja-aineiston ja Eduskunnan kirjaston hakupalve- lun, josta keräsin aineiston. Lisäksi erittelen tarkemmin, miten keräsin aineiston. Luvussa 3.2 esit- telen kansanedustajille lähetetyn kyselyn kysymykset sekä vastaajien ikä-, puolue- ja sukupuolija- kaumat. Havainnollistan myös kyselyn vastausprosentteja ja kerron, miten käsittelen vastauksia analyysin edetessä. Luvut 3.3 ja 3.4 koostuvat tutkimuksessa käytettävien analyysimenetelmien, eli ristiintaulukoinnin ja khiin neliö -testin sekä sisällönanalyysin esittelyistä. Lisäksi kerron, mi- hin aineiston osiin analyysimenetelmiä käytetään.
3.1 Eduskunnan täysistuntojen pöytäkirjat
Tutkimusaineiston ensimmäinen osa koostuu Suomen eduskunnan täysistuntojen pöytäkirjoista vuosilta 2000–2019. Täysistuntojen pöytäkirjoihin kirjataan asioiden käsittelyt ja tehdyt päätökset sekä kaikki istunnoissa pidetyt puheenvuorot. Puheenvuorojen lisäksi pöytäkirjoihin kirjataan sul- kumerkein kansanedustajien esittämät välikommentit ja huudahdukset. Pöytäkirjat laaditaan sekä suomeksi että ruotsiksi mutta puheenvuorot kirjataan ainoastaan kielellä, jolla ne pidetään. Edus- kunnan verkkosivusto ylläpitää ”valtiopäiväasiat ja -asiakirjat” -hakupalvelua, joka mahdollistaa tietyn sisällön etsimisen kaikista asiakirjoista. Haettavan sisällön voi rajata koskemaan esimerkiksi tiettyä asiakirjaa, aikaväliä, kansanedustajaa tai puheenvuorotyyppiä.
Suoritin aineiston keruun hakemalla kaikista asiakirjoista osumat, jossa esiintyi fraasi ar- voisa puheenjohtaja. Rajasin osumat koskemaan aikavälillä 2000–2019 pidettyjä varsinaisia pu- heenvuoroja ja vastauspuheenvuoroja. Täysistunnoissa pidettävät puheenvuorot jaetaan varsinai- siin puheenvuoroihin, vastauspuheenvuoroihin, nopeatahtisiin puheenvuoroihin, esittelypuheen- vuoroihin ja ryhmäpuheenvuoroihin. Rajasin aineiston varsinaisiin puheenvuoroihin ja vastauspu- heenvuoroihin, koska niitä käytetään täysistunnoissa eniten.
Varsinaisten puheenvuorojen suositeltu pituus on omalta paikalta puhuttaessa kolme mi- nuuttia ja korokkeelta puhuttaessa seitsemän minuuttia, kun taas vastauspuheenvuorojen pituus on
enintään minuutti. Varsinaiset puheenvuorot varataan aikaisintaan kolme tuntia ennen täysitunnon alkua tai istunnon aikana, ja puhemies myöntää puheenvuorot varausjärjestyksessä. Vastauspu- heenvuorot puhemies taas myöntää harkitsemassaan järjestyksessä istunnon kuluessa. (Eduskun- nan kirjaston verkkosivut.)
Rajauksen jälkeen hakupalvelu tuotti 414 varsinaista puheenvuoroa ja 280 vastauspuheen- vuoroa, joissa arvoisa puheenjohtaja -fraasi esiintyi. Lopullisen aineiston keräämiseksi tarkastin jokaisen puheenvuoron varmistaakseni, että hakemani fraasi esiintyi juuri tarkoittamassani merki- tyksessä eduskunnan puhemiehen nimikkeenä. Joissakin puheenvuoroissa arvoisa puheenjohtaja -fraasia käytettiin puhuteltaessa esimerkiksi valiokuntien puheenjohtajia. Tarkastamisen jälkeen lopullinen aineistoni koostui 358 varsinaisesta puheenvuorosta ja 270 vastauspuheenvuorosta eli yhteensä 628 puheenvuorosta, joissa esiintyi puhemieheen viittaava arvoisa puheenjohtaja -fraasi.
Arvoisa puheenjohtaja -fraasia käyttäneitä eri kansanedustajia oli yhteensä 152. Puheenjohtaja- nimikkeen sisältäviä puheenvuoroja löytyi myös hakusanalla rouva puheenjohtaja (41 osumaa) ja herra puheenjohtaja (88 osumaa), mutta näitä puheenvuoroja en selkeyden vuoksi sisällyttänyt aineistoon.
Keräsin 628 arvoisa puheenjohtaja -fraasia sisältävää puheenvuoroa Excel-taulukkoon ja kirjasin kustakin puheenvuorosta seuraavat tiedot:
1. puhuvan kansanedustajan nimi, sukupuoli, puolue ja ikä puheenvuorohetkellä 2. vuosi ja vaalikausi, jolloin puheenvuoro pidettiin
3. käyttääkö kansanedustaja samassa puheenvuorossa puheenjohtaja-nimikkeen lisäksi puhe- mies-nimikettä
4. puheenjohtajaksi puhuteltavan puhemiehen sukupuoli
5. korjaako edustaja itse, puhemies tai toinen kansanedustaja puheenjohtaja-nimikkeen puhe- mieheksi ja jos korjaa, niin miten
Pöytäkirja-aineiston analysointia varten muotoilin ja koodasin kaikki tiedot yhteen Excel- taulukkoon. Taulukon avulla oli mahdollista tehdä ristiintaulukointeja ja siten analysoida puhujan sukupuolen, puolueen ja iän sekä puhemiehen sukupuolen vaikutusta puheenjohtaja-nimikkeen käyttöön. Lisäksi tarkastelin taulukosta niiden kansanedustajien sukupuolta, puoluetta ja ikää, joi-
den puheenvuoroon puututtiin eli puheenjohtaja-nimikkeen käytöstä huomautettiin. Sininen tule- vaisuus- ja Uusi vaihtoehto -puolueista aineistossa esiintyi molemmista yksi puheenvuoro ja vä- häisyyden takia yhdistin puheenvuorot niiden edeltäjään eli Perussuomalaiset-puolueeseen.
Pöytäkirja-aineiston vuosiluvuista puhuttaessa on huomattava, että eduskunnan vaalikausi vaihtuu kesken kalenterivuoden. Esimerkiksi viime vaalikausi alkoi 22.4.2015 ja päättyi 16.4.2019 mutta vaalikaudesta puhuttaessa puhutaan yleensä vaalikaudesta 2015–2018. Aineiston käsittelyn kannalta on oleellista huomata, että vuonna 2019 pidetyt puheenvuorot jakautuvat kahdelle vaali- kaudelle. Koko aineistoa käsiteltäessä mukana ovat puheenvuorot aikaväliltä 1.1.2000–31.12.2019 ja vaalikautta 2015–2018 käsiteltäessä puheenvuorot aikaväliltä 22.4.2015–16.4.2019. Koko ai- neistoa käsiteltäessä vuodelle 2019 osuu siis enemmän esiintymiä kuin vaalikauden 2015–2018 vuotta 2019 käsiteltäessä. Selkeyden vuoksi aineiston olisi voinut rajata koskemaan vain jo päät- tyneitä vaalikausia, mutta tällöin aineistosta olisi rajautunut pois mielenkiintoisia puheenvuoroja ja niihin kommentointeja vuoden 2019 lopusta.
Eduskunnan kirjaston hakupalvelu sisältää toiminnon, jolla kaikki puheenvuorot puolueit- tain ja sukupuolittain voidaan hakea vuodesta 2015 alkaen. Tästä syystä aineiston analyysissa on puolueita ja sukupuolia verratessa järkevää käyttää koko pöytäkirja-aineiston sijaan vaalikauden 2015–2018 pöytäkirjoja.
Pöytäkirja-aineiston analysointiin käytän määrällisistä menetelmistä ristiintaulukointia ja khiin neliö -testiä (ks. luku 3.3) sekä laadullisista menetelmistä sisällönanalyysiä (ks. luku 3.4).
Määrällisten menetelmien avulla tarkastelen, riippuuko puheenjohtaja-nimikkeen käyttö sukupuo- lesta, iästä tai puolueesta ja onko riippuvuus tilastollisesti merkitsevä. Käytön lisäksi tarkastelen sitä, riippuuko nimikkeen käytöstä huomauttaminen sukupuolesta, iästä tai puolueesta ja onko riip- puvuus tilastollisesti merkitsevä. Laadullisen sisällönanalyysin avulla tarkastelen, millaista kes- kustelua puheenjohtaja-nimikkeen käytöstä täysistunnoissa käydään, eli miten nimikkeen käytöstä huomautetaan ja miten nimikkeen käyttäjä kommentoi huomauttamiseen.
Esitellessäni esimerkkejä pöytäkirja-aineistosta, olen poistanut niistä sellaiset sisällöt, joista puheenvuoron pitäjän voisi tunnistaa. Vaikka pöytäkirjat ovatkin vapaasti luettavissa Eduskunnan kirjaston hakupalvelussa, ei puheenvuorojen pitäjien henkilöllisyys kuulu tähän tutkimukseen.
Olen merkinnyt aineistoesimerkkeihin puheenvuoron pitäjän sukupuolen ja puolueen sekä vuosi- luvun, jolloin puheenvuoro on pidetty. Aineistoesimerkki on voitu nimetä esimerkiksi näin: 2015, mies, kesk., jolloin esimerkistä käy ilmi, että miespuolinen keskustan kansanedustaja on pitänyt
puheenvuoron täysistunnossa vuonna 2015. Myös kansanedustajat, joille puheenjohtaja-nimik- keestä on huomautettu, on nimetty samalla tavalla.
3.2 Kysely kansanedustajille
Tutkimusaineiston toinen osa koostuu vaalikauden 2019–2022 kansanedustajille suunnatun kyse- lyn (liite 2) vastauksista. Kyselyyn vastasi yhteensä 133 kansanedustajaa 8 eri puolueesta. Kyse- lyaineiston keräämishetkellä eduskunnassa oli 9 eri puoluetta. Liike Nyt -puolueen ainoa jäsen ei vastannut kyselyyn. Vastaajista 75 oli miehiä ja 57 naisia. Lisäksi yksi edustaja ei halunnut kertoa sukupuoltaan. Lähetin kyselyn ja saatekirjeen (liitteet 2 ja 3) sähköpostitse kaikille Suomen kan- sanedustajille 25.5.2020. Lisäksi lähetin kaksi muistutusviestiä, joissa muistutin kyselyyn vastaa- misesta. Kyselyyn oli mahdollista vastata 25.5.–30.6.2020 välisenä aikana.
Kyselyssä oli seitsemän kysymystä, joista neljä oli taustatietokysymyksiä. Taustatiedoissa kysyttiin kansanedustajan ikää, sukupuolta ja puoluetta. Myös nimeä kysyttiin, mutta siihen vas- taaminen oli vapaaehtoista. Kyselyn varsinaisissa kysymyksissä kansanedustajilta kysyttiin, tuli- siko eduskunnan puhemiehen virkanimikkeen olla eduskunnan puhemies, eduskunnan puheenjoh- taja vai jokin muu. Lisäksi vastaajia pyydettiin perustelemaan vastauksensa sanallisesti. Kyselyn lopuksi kansanedustajat saivat vapaasti kirjoittaa puhemiehen virkanimikkeeseen liittyviä kom- mentteja.
Kyselyyn vastanneista kansanedustajista iältään 25–35-vuotiaita oli 22, iältään 36–45-vuo- tiaita 37, iältään 46–55-vuotiaita 32, iältään 56–65-vuotiaita 34 ja iältään 66–75-vuotiaita oli 8.
Vastaajien keski-ikä oli 48 vuotta ja kansanedustajien keski-ikä kyselyn lähettämisen hetkellä oli 48 vuotta. Kyselyyn siis vastasi kansanedustajia tasaisesti kaikista ikäluokista.
Kyselyn vastausprosentti oli 67 %. Kuviossa 2 on esitetty vastausprosentit ja vastausten lukumäärät (N) puolueittain.
KUVIO 2. Kyselyn vastusprosentit puolueittain (%).
Kuvion 2 mukaan eri puolueiden kansanedustajat vastasivat kyselyyn melko tasaisesti. Kes- kustan, sosiaalidemokraattien ja perussuomalaisten puolueista kyselyyn vastattiin eniten ja ruotsa- laisesta puolueesta vähiten. Liike nyt -puolueesta kyselyyn ei vastattu ollenkaan. Kyselyyn vas- tanneista kansanedustajista 62 % (N=82) on toiminut kansanedustajana vähintään vuodesta 2015 alkaen. 38 % (N=51) kyselyyn vastanneista kansanedustajista ei siten ole mukana pöytäkirja-ai- neistossa, josta lasketaan puheenjohtaja-nimikkeen käyttömääriä. Tästä syystä täysistuntosalin kontekstin vaikutuksesta, eli kansanedustajien puhemiehen nimikettä koskevien mielipiteiden ja puheenjohtaja-nimikkeen käyttömäärien suhteesta, voidaan saada vain suuntaa antavaa tietoa.
Kyselyaineiston analysointia varten muotoilin ja koodasin kaikki tiedot yhteen Excel-tau- lukkoon. Taulukossa tein ristiintaulukointeja ja analysoin sukupuolen, puolueen ja iän vaikutusta puhemiehen nimikettä koskeviin mielipiteisiin. Myös sisällönanalyysi oli mahdollista toteuttaa Excel-taulukossa erilaisia soluvärejä ja taulukkovälilehtiä käyttämällä. Jätin kyselyaineistosta si- sällönanalyysin ulkopuolelle kaksi sellaista mielipidettä ja kommenttia, jotka olivat asiattomia ja vihamielisiä.
Tutkimuksessa kaikkia vastauksia käsitellään nimettömästi ja kyselyssä nimeä kysyttiin siksi, että pöytäkirja-aineiston ja kyselyaineiston tuloksia olisi voitu verrata keskenään. Aineistoja vertaamalla oli tarkoitus selvittää, vaikuttaako yksittäisen kansanedustajan mielipide puhemiehen
74% 73% 72%
65% 61% 60% 56%
50%
0% 0%
20%
40%
60%
80%
100%
kesk.
(N=23)
sd.
(N=29)
ps.
(N=28)
vihr.
(N=13)
kok.
(N=23)
kd.
(N=3)
vas.
(N=9)
r.
(N=5)
liik.
(N=0)
