Jyväskylän Nuorisovaltuuston toimintakertomus 2018-2019
Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala
24.09.2019
Yleistä
• Vuonna 2009 perustettu 13-20-vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamiskanava.
• 20-45 jäsentä, jotka ovat valittu Jyväskylän kaupungin yläkouluista, ammatillisista oppilaitoksista, lukioista, vapailta paikoilta sekä edellisen nuorisovaltuuston
kokoonpanosta (kauden 2018-2019 lopussa 31 jäsentä).
• Jyväskylän nuorisovaltuusto on kaupunginhallituksen alainen toimikunta. Toiminnan päävastuu on kuitenkin Jyväskylän nuorisopalveluilla.
• Toiminta on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumatonta.
• Tehtävänä edistää nuorten vaikuttamismahdollisuuksia Jyväskylässä.
Kärkihankkeet 2018-2019
• Osallisuus yläkouluissa
• Oppilas- ja opiskelijahyvinvointi
Nuorisovaltuutetut
Yläkouluista
Auer Nea, Vaajakummun yhtenäiskoulu Ihalainen Viljami, Kuokkalan yhtenäiskoulu Kari Peppi, Jyväskylän Normaalikoulu Kasanen Wiivi-Maria, Kilpisen yhtenäiskoulu Kollani Joakim, Huhtasuon yhtenäiskoulu Konttinen Milla, Palokan yhtenäiskoulu Rasinkangas Milla, Vaajakosken yhtenäiskoulu Wahlberg Viivi, Korpilahden yhtenäiskoulu Viittanen Åsa-Sofia, Tikkakosken yhtenäiskoulu Kärkkäinen Rasmus, Lehtisaaren koulu
Luoma Unna, Viitaniemen koulu
Toisen asteen oppilaitoksista
Koskinen Jussi, Schildtin lukio Kunnari Atte, Jyväskylän Lyseon lukio Laitinen Katja, Kristillinen opisto Linjama Johanna, Gradia Linna Ella, Schildtin lukio
Louniala Olli-Pekka, Schildtin lukio Niemi Lotta, Jyväskylän Lyseon lukio
Savolainen Iida, Jyväskylän normaalikoulun lukio Sipilä Maiju, Kristillinen koulu
Sorri Niklas, Gradia
Vuolle Luukas, Jyväskylän Lyseon lukio
Edellisestä nuorisovaltuustosta
Könkkölä Jonna, vanhalta paikalta Rossi Joni, vanhalta paikalta
Vapailta paikoilta
Antikainen Tuomas, vapaalta paikalta Eloranta Ella, vapaalta paikalta
Naumanen Lotta, vapaalta paikalta Niininen Joonatan, vapaalta paikalta Siipola Mikael, vapaalta paikalta Tapio Oskari, vapaalta paikalta Tapper Ilona, vapaalta paikalta
Hallitus
• Puheenjohtaja: Olli-Pekka Louniala
• Varapuheenjohtaja: Ella Eloranta
• Tiedottaja: Jussi Koskinen
• Sihteeri: Atte Kunnari
• Varasihteeri: Lotta Naumanen
• Somevastaava: Ella Linna
• Kouluyhteistyövastaava: Katja Laitinen
Luottamustoimet
• Sivistyslautakunta: Joni Rossi, varalla Olli-Pekka Louniala
• Perusturvalautakunta: Ella Linna, varalla Lotta Naumanen
• Kulttuuri –ja liikuntalautakunta: Lotta Niemi, varalla Lotta Naumanen
• Kaupunkirakennelautakunta: Jonna Könkkölä, varalla Joni Rossi
• Vammaisneuvosto: Åsa-Sofia Viittanen, varalla Olli-Pekka Louniala
• Jyväskylän kaupungin hyvinvointityöryhmän edustaja Unna Luoma ja varaedustaja Peppi Kari
• Nuorten ohjaus- ja palveluverkoston edustaja Katja Laitinen ja varaedustaja Lotta Naumanen
• Jyväskylän liikuntaolosuhteiden kehittämisraadin edustaja: Peppi Kari
• Keski-Suomen nuorisovaltuuston edustajat Atte Kunnari ja Wiivi-Maria Kasanen ja varaedustaja Oskari Tapio
• Kiitos Kaveruudesta- ryhmä: Olli-Pekka Louniala ja Katja Laitinen
Edustustehtävät
• Keski-Suomen nuorisofoorumi 22.10.2018
• Keski-Suomen tulevaisuusfoorumi 8.11.2018
• Nuva ry:n liittokokous 23.11-24.11.2018
• "Miten maahanmuuttajien ääni kuuluu Jyväskylän kaupungissa ja tulevassa maakunnassa?" keskustelutilaisuus 14.11
• Peruskoulufoorumin työpaja 3.12.2018 Hotelli Versossa
• Vapauden viestin lukeminen kuntalaisille avoimessa Itsenäisyyspäivän vastaanotolla 6.12.2018 Paviljongissa
• Jyväskylän Kaupungin itsenäisyyspäivän vastaanotto 6.12.2018 Kaupungin teatterilla
• Lyseon lukion politiikkapäivät 10.12.2018
• Hannikaisenkadun arkkitehtuurikilpailun suunnitelmien tutustumis- ja kommentointitilaisuus Tietotalon Vouti-salissa 12.12.2018
• Opiskelijafoorumin suunnittelutilaisuus 23.1.2019
• Jyväskylän Sydän- projektin välitulosten esittelytilaisuus 11.2.2019
• Nuorten kyvyt ja ääni esiin -Juhla 2019 15.3.2019
• Kylän kattauksen ruoka-raati iltapäivä 20.3.2019
• Lyseon- ja Schildtin lukion eduskuntavaalipaneeli 21.3.2019 Lyseon lukiolla
• Jyväskylä korkeuksissa- keskustelua korkeasta rakentamisesta -tapahtuma 11.4.2019
• Järvipäivät 26.4.2019
• BLOOM- työpaja 9.5.2019
• Toukofest 29.5.2019
• Nuorten vaikuttajien huipputapaaminen 7.6.2019
• Uuden kolon avajaiset 21.8.2019
• Keski-Suomen kuntien ilmastopäivä 3.9.2019
• Leo-projekti 13.9. 2019
Aloitteet ja lausunnot
• Nuorisovaltuuston aloite puhe- ja
läsnäolo-oikeudellisesta paikasta Jyväskylän kaupunginvaltuustoon
• Nuorisovaltuuston lausunto Säynätsalon alueen kouluverkon tulevaisuutta koskien
• Nuorisovaltuuston lausunto nuorisoavustuksia koskien.
Kokoukset
Nuorisovaltuusto kokousti kauden 2018-2019 aikana 15 kertaa.
• 30.09.2018
• 23.10.2018
• 13.11.2018
• 04.12.2018
• 15.01.2019
• 05.02.2019
• 11.02.2019 Huippukokous
• 12.3.2019
• 02.04.2019
• 04.04.2019 Puoliväliriihi
• 23.04.2019
• 21.05.2019
• 20.8.2019
• 10.9.2019
• 24.9.2019 Huippukokous
Kuukauden nuvalainen
• Marraskuun kuukauden nuvalainen: Unna Luoma
• Joulukuun kuukauden nuvalainen: Oskari Tapio
• Helmikuun kuukauden nuvalainen: Wiivi-Maria Kasanen
• Maaliskuun kuukauden nuvalainen: Lotta Naumanen
• Huhtikuun kuukauden nuvalainen: Lotta Niemi, Jonna Könkkölä
• Toukokuun kuukauden nuvalainen: Åsa-Sofia Viittanen
• Elokuun kuukauden nuvalainen: Jussi Koskinen
Kouluvierailut
• 22.1. 2019 aloitimme kouluilla kahvittelun, jonka yhteydessä annoimme nuorille mahdollisuuden vastata kyselyyn mielenterveydestä
• Yläkoulut joissa kävimme:
– Kuokkala – Kilpinen – Huhtasuo – Vaajakoski
• Nuorisovaltuusto kävi puhumassa 6. luokkalaisille Nuvan toiminnasta. Vierailut alkoivat 27.3.
2019 ja päättyivät 16.5.
• Alakoulut joissa kävimme:
– Halssila – Jyskä
– Keski-Palokka – Kortepohja – Puistokoulu – Lohikoski – Kypärämäki – Huhtasuo – Lehtisaari – Palokka – Korpilahti
Kokousvierailut
• 23.10.2018 Tanja Räty esitteli Keljonkankaan yhtenäiskoulun luonnoksen ja keräsi parannusehdotuksia
• 23.10.2018 Liikkuvan koulun koordinaattori Jon Salminen esitteli liikkuvaa koulua, sekä idisrahaa
• 13.11.2018 Kaupunkikeskustan kulttuuritilojen ja -toimintojen projektipäällikkö Janne Viittamies esitteli Jyväskylän sydän -hanketta
• 4.12.2018 Hankekoordinaattori Kirsi Tuuri kertoi Taidelaturin toiminnasta
• 12.3.2019 Homies Youth Workin esittelijät tulivat kertomaan hankkeestaan.
• 12.3.2019 Tuija Rasinen esitteli Säynätsalon alueen kouluverkon tulevaisuutta
• 2.4.2019 Nuorisopäällikkö Katariina Soanjärvi esitteli nuorisoavustusten jaon pohjaesityksen
• 2.4.2019 Asemakaava-arkkitehti Reijo Teivastenaho esitteli Jyväskylän kaavoituksen nykytilannetta
• 20.8.2019 Sari Välimäki esitteli nuorille tehdyn palvelukyselyn tulokset
• 20.8.2019 Satu Paasonen esitteli Liettuassa 13.10-19.10 järjestettävää UBC Youth Conference -tapahtumaa