Biotalousdiskurssi eduskunnan täysistunnoissa vaalikaudella 2015 - 2019

(1)

Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta Faculty of Science and Forestry

BIOTALOUSDISKURSSI EDUSKUNNAN TÄYSISTUNNOISSA VAALIKAUDELLA 2015–2019

Teemu Huikuri

METSÄTIETEEN PRO GRADU

ERIKOISTUMISALA METSÄEKONOMIA JA -POLITIIKKA

JOENSUU 2019

(2)

Huikuri, Teemu. 2019. Biotalousdiskurssi eduskunnan täysistunnoissa vaalikaudella 2015–

2019. Itä-Suomen yliopisto, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta, metsätieteiden osasto. Metsätieteen pro gradu, erikoistumisala metsäekonomia ja -politiikka. 50 s.

TIIVISTELMÄ

Biotalouden käsite on noussut osaksi poliittista keskustelua pyrkimyksenä vastata ilmastonmuutoksen ja fossiilisten energialähteiden ehtymisen tuomiin haasteisiin. Biotalouden käsit- teellisestä merkityksestä ei vaikuta olevan yksimielisyyttä, vaikka sen alaan liittyvistä asioista on puhuttu jo pitkään. Suomessa biotalous määritellään uudeksi kestäväksi taloudeksi, joka vä- hentää riippuvuutta fossiilista polttoaineista, luo talouskasvua ja työpaikkoja sekä vähentää ekosysteemien köyhtymistä. Suomessa biotaloudesta puhuttaessa tarkoitetaan usein metsien käyttöön perustuvaa metsäbiotaloutta.

Biotaloutta sekä biotalousdiskurssia ja sen roolia metsään liittyvien diskurssien ja metsäpolitii- kan muovaajana on tutkittu viime vuosina yhä enemmän. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella Suomen eduskunnan täysistunnoissa vaalikaudella 2015–2019 käytyä bio- ja metsä- biotalouskeskustelua. Tutkimuksen aineistona käytettiin eduskunnan valtiopäivien täysistunto- jen pöytäkirjoja. Aineisto rajattiin vaalikauden 2015–2019 aikaisiin pöytäkirjoihin Sipilän hallituksen toimikauden mukaisesti, jolloin hallitusohjelman yhtenä kärkihankkeena oli ”Biota- lous ja puhtaat ratkaisut”, mikä on ollut omiaan korostamaan biotaloutta eduskunnan täysistun- tokeskustelussa.

Tutkimus hyödynsi kuvailevan ja kriittisen diskurssianalyysin menetelmiä pyrkiessään tunnistamaan, millaisia biotalousdiskursseja eduskunnassa esiintyy ja miten niiden välinen diskursii- vinen voima ilmenee ja vaikuttaa keskusteluun. Kansanedustajien täysistuntopuheenvuoroja tarkastelemalla tunnistettiin viisi erilaista diskurssityyppiä, jotka kuvaavat kansanedustajien tapaa puhuu biotaloudesta täysistuntokeskustelussa. Diskurssityyppien analyysi osoitti, että talous- ja työllisyyskeskeinen, metsäbiotalouskeskeinen ja aluepolitiikkakeskeinen diskurssi si- sälsivät hegemonian piirteitä, kun taas ympäristökeskeisen kriitikon diskurssi koostui yksin- omaa marginalisaatiota sisältävistä piirteistä, maltillisen kannattajan diskurssi ilmensi molempia diskursiivisen voiman piirteitä.

Tutkimus havainnollisti, miten tunnistetut diskurssityypit ja eduskuntapuolueiden tapa puhua biotaloudesta vastasivat aiempien tutkimuksien havaintoja Suomessa käytävästä poliittisesta biotalouskeskustelusta. Tutkimuksen perusteella eduskunnan biotalousdiskursseilla on järjestys ja se vaikuttaa poliittisen keskustelun kuvaan biotaloudesta. Vallitseva hegemoninen totuus biotaloudesta rajoittaa kriittisten näkemyksien huomioimista biotalouden poliittisessa päätöksen- teossa. Eduskuntapuolueilla ei ole yhtenäistä näkemystä siitä, kuinka biotaloutta pitäisi tai voi- taisiin parhaiten edistää. Tästä syystä politiikassa tulisi pyrkiä avoimempaan keskusteluun biotalouden vaihtoehtoisista totuuksista.

Avainsanat: biotalous, metsäbiotalous, eduskunta, diskurssianalyysi, kriittinen diskurssianalyysi

(3)

Huikuri, Teemu. 2019. Bioeconomy discourse in the Plenary sessions of Parliament of Finland during the 2015–2019 Parliamentary term. University of Eastern Finland, Faculty of Science and Forestry, School of Forest Sciences. Master’s thesis in Forest Science

specialisation Forest Economy and Policy. 50 p.

ABSTRACT

The concept of the bioeconomy has emerged as part of the political debate to address the challenges posed by climate change and the depletion of fossil fuels. The conceptual significance of the bioeconomy does not appear to be unanimous, even though relating issues have been discussed for a long time. In Finland bioeconomy is defined as a new sustainable economy, which will significantly reduce the use fossil fuels, create economic growth and reduce degradetion of ecosystem. In Finland bioeconomy is often perseived as forest bioeconomy based on utilisation of forests.

The bioeconomy as well as the bioeconomy discourse and its role in shaping forest-related discourse and forest policy have been the subject of increasing research in recent years. The purpose of this study is to analyse the debate on bioeconomy and forest bioeconomy in plenary sessions of the Parliament of Finland during the 2015–2019 parliamentary term. The minutes of the Plenary sessions were used as the study material. The material was limited to the minutes of the 2015–2019 parliamentary term, according to the term of Primeminister Sipilä’s Government. The Governmental Program perceived bioeconomy as one of its main targets, which emphasised bioeconomy in the parliamentary plenary debates.

The research used methods of descriptive and critical discourse analysis to identify what bioeconomy discourses are present in the Parliament and how the discursive power between them presents itself and affects the debate. Examining the plenary speeches of MPs, five different types of discourse were identified that are structured in the way MPs speak about bioeconomy in plenary debate. The analysis of discourse types indicated that economic and employment-centered, forest-economy-centered and regional-policy-oriented discourse contained features of hegemony, whereas environmental-centered critic discourse consisted exclusively of marginalisation for all features, moderat-supporter discourse showed signs of both discoursive powers.

The study illustrated how the identified discourses and way of the parliamentary parties' of speaking about the bioeconomy corresponded with the earlier research observations of the Finnish bioeconomy debate. According to this research the bioeconomy discourses of the Parliament have an order and they affect the political debate on how bioeconomy is seen as.

The prevailing hegemonic truth about the bioeconomy limits the consideration of critical views in the bioeconomy policy making. There is no consensus among the parliamentary groups how the bioeconomy could be best promoted. For this reason, politics should aim for a more open discussion of alternative truths of bioeconomy.

Keywords: bioeconomy, forest bioeconomy, Parliament of Finland, discourse analysis, critical discourse analysis

(4)

ALKUSANAT

Työskentelin eduskunnassa kansanedustajan avustajana huhtikuusta 2017 aina vaalikauden lop- puun keväällä 2019. Työssäni pääsin seuraamaan läheltä eduskunnan keskustelua metsäpoliit- tisista aiheista sekä vaalikauden aikana paljon puhuttaneesta biotaloudesta. Ajatus pro gradu -tutkielman tekemiseen eduskunnan biotalouskeskustelusta syntyi halusta yhdistää opintotaus- tani ja tekemäni työ käytännönläheisesti tutkimuksessa. Alkuvuodesta 2019 keskustelin aiheesta tarkemmin metsätieteiden osaston metsäpolitiikan tutkimusjohtajan, Jukka Tikkasen kanssa ja yhdessä kehittelimme ideaa eteenpäin. Tuo idea on kuluneen vuoden aikana jalostunut käsillä olevaksi pro gradu -tutkielmaksi.

Haluan kiittää ohjaajani Jukka Tikkasta saamastani ohjauksesta ja neuvoista tutkielmaa suun- nitellessani ja työstäessäni. Kiitos myös Tuomo Takalalle erityisesti diskurssianalyysin teorian ja metodologian selkiyttämisestä minulle. Lisäksi haluan kiittää puolisoani sekä vanhempiani saamastani tuesta ja kannustuksesta yliopisto-opintojeni aikana ja pro gradua työstäessäni. Kii- tokset myös työkavereilleni eduskunnassa tutkielman ideointiavusta ja tuesta.

Helsingissä, 11.11.2019 Teemu Huikuri

(5)

SISÄLLYSLUETTELO

SISÄLLYSLUETTELO ... 5

1 JOHDANTO ... 6

2 KATSAUS BIOTALOUTEEN ... 8

2.1 Biotalouden käsitteen syntyminen ... 8

2.2 Moniulotteinen biotalouden käsite ... 10

2.3 Suomalainen biotalouskäsitys ... 11

2.4 Metsätaloudesta kohti metsäbiotaloutta ... 14

2.5 Suomesta biotalouden edelläkävijä? ... 15

2.6 Biotalouskritiikki ... 17

3 AINEISTO JA MENETELMÄT ... 18

3.1 Aineisto ... 18

3.2 Teoreettinen viitekehys ... 19

3.3 Diskurssianalyysin toteutus ... 21

4 TULOKSET ... 24

4.1 Ketkä biotaloudesta puhuvat? ... 24

4.2 Diskurssityyppien kuvaus ... 27

4.3 Diskurssien voiman ilmeneminen ... 30

4.4 Eduskuntaryhmien kiinnittyminen diskursseihin ... 33

5 POHDINTA ... 34

5.1 Miten kansanedustajat puhuvat biotaloudesta? ... 34

5.2 Diskurssijärjestys ja sosiaalinen tukahduttaminen ... 36

5.3 Tutkimuksen tavoitteiden toteutuminen ... 39

6 JOHTOPÄÄTÖKSET ... 40

KIRJALLISUUS ... 42

LIITTEET ... 46

(6)

1 JOHDANTO

Ilmastonmuutoksen ja fossiilisten energialähteiden ehtymisen tuomat haasteet ovat muokkaa- massa vahvasti ympäröivää yhteiskuntaa. Näihin haasteisiin vastaamiseksi on syntynyt visio biotaloudesta, joka perustuu uusiutuvien biopohjaisten raaka-aineiden hyödyntämiseen fossiilisten sijasta. Biotalouden merkittävästä roolista huolimatta sen käsitteellisestä merkityksestä ei vaikuta tosiasiassa olevan yksimielisyyttä (McCormick & Kautto 2013, Pülzl ym. 2014, Go- lembiewski ym. 2015, Bugge ym. 2016, Hausknost ym. 2017). Biotalouden eri määritelmät on johdettu pääasiassa julkisten hallintoelinten, kuten esimerkiksi Euroopan komission (2012) ja OECD:n (2009), strategisista ja visiomaisista julkaisuista. Euroopan unioni onkin yksi biotalouden innokkaimmista kannattajista, joka tarkastelee biotaloutta teollisten lähtökohtien kautta yhdistäen sen vihreään kasvuun ja bioteknologian kehittämiseen (Hausknost ym. 2017). Euroo- pan unionin lisäksi monet maat ovat julkaisseet omia strategioita ja politiikkoja biotalouteen liittyen (Staffas ym. 2013). Biotalouden käsitteen muovautumista on tarkasteltu enemmän lu- vuissa 2.1 ja 2.2.

Suomi oli yksi ensimmäisistä EU-maista, joka julkaisi oman biotalousstrategiansa. Suomen biotalousstrategia (2014) määrittelee biotalouden kestäväksi taloudeksi, joka vähentää riippuvuutta fossiilista polttoaineista, luo talouskasvua ja työpaikkoja skeä vähentää ekosysteemien köyhtymistä. Erityisesti Suomen biotalousstrategiassa ja poliittisessa keskustelussa metsäsek- torilla on merkittävä rooli biotalouden mahdollistajana ja tiellä kohti kestävää taloutta (Kleinschmit ym. 2017, Mustalahti 2017). Metsäisenä maana Suomi tavoitteleekin biotalouden edelläkävijyyttä. Metsiä pidetään sekä tärkeänä biotalouden luonnonvarana että monimuotoisuuden ylläpitäjänä, mitä on hoidettava kestävästi. Metsien käytön tehostaminen nähdään keinona lisätä biotaloudelle tärkeän puubiomassan tuottamista. Suomessa biotaloudesta puhuttaessa tarkoitetaankin usein juuri metsien käyttöön perustuvaa metsäbiotaloutta. Suomalaista biotalouskäsitystä on tarkasteltu luvussa 2.3 sekä metsäbiotalouden roolia luvussa 2.4.

Biotalouden käsite on noussut tärkeään rooliin sekä tutkimuksessa että poliittisessa keskustelussa viimeisen vuosikymmenen aikana (Bugge ym. 2016). Alati kehittyvä biotalouskeskustelu on osoitus siitä, että biotaloudesta on tulossa uusi vaikutusvaltainen globaali meta-diskurssi (Pülzl ym. 2014). Meta-diskurssit ymmärretään laajoina globaaliin talouteen, politiikkaan ja kulttuuriin yleensä liittyvinä keskusteluina, joilla on vaikutus myös metsiin, metsätalouteen ja metsäpolitiikkaan liittyviin spesifeihin diskursseihin (Arts ym. 2010). Biotalousdiskurssin kanssa samanaikaisesti onkin keskusteltu klassisista metsädiskursseista, kuten kestävästä met- sänhoidosta, luonnon monimuotoisuudesta ja ilmastonmuutoksesta, jotka ovat vaikuttaneet

(7)

kansainväliseen metsäpolitiikkaan (Pülzl ym. 2014). Pülzlin ym. (2014) mukaan biotalouden meta-diskurssi on uudelleen muotoillut osaa metsiin liittyvistä diskursseista, kun samanaikaisesti keskustelut metsäkadosta, kestävästä metsänhoidosta ja luonnon monimuotoisuudesta ovat menettäneet merkitystään. Klassiset metsädiskurssit vaikuttavatkin saaneen uuden muo- don osana biotalousdiskurssia.

Biotaloutta (Staffas ym. 2013) sekä biotalousdiskurssia ja sen roolia metsään liittyvien diskurssien ja metsäpolitiikan muovaajana (Pülzl ym. 2014, Kleinschmit ym. 2014) tutkitaan yhä enemmän. Viime vuosien aikana biotaloutta on analysoitu yhä enemmän diskurssianalyysin keinoin (Pülzl ym. 2014, Mustalahti & Kusmin 2015, Kleinschmit ym. 2017, Takala ym. 2019).

Diskurssianalyysi on politiikan tutkimuksessa yleisesti käytetty menetelmä, joka on saanut ja- lansijaa metsäpolitiikan tutkimuksessa viimeisen vuosikymmenen aikana (Leipold 2014). Val- taosa metsiin ja biotalouteen liittyvästä diskurssitutkimuksesta on ollut kuvailevaa diskurssi- analyysia, kun taas kriittinen diskurssianalyysi on sen sijaan selvästi harvinaisempi lähestymis- tapa (Leipold 2014). Siinä missä kuvaileva diskurssianalyysi pyrkii neutraalisti tunnistamaan ja kuvailemaan diskursseja, kriittisen diskurssianalyysin lähestymistapa on enemmän kantaaot- tava (Fairclough 2010). Diskurssianalyysin teoriaa ja tässä tutkimuksessa käytettyä lähestymis- tapaa on käsitelty tarkemmin luvussa 3.2.

Biotalouden lisääntyneestä tutkimuksesta huolimatta sen roolista metsäpoliittisessa päätöksen- teossa on saatavilla puutteellisesti tietoa (Hodge ym. 2017). Tämän tutkimuksen kannalta tär- keimmät biotalousdiskurssia kuvaavat tutkimukset ovat sellaisia, jotka käsittelevät Suomen biotalousasiakirjoja tai poliittista keskustelua. Suomalaista biotalouskeskustelua tarkastelleen Rissasen (2013) mukaan biotaloudesta keskustellaan ennen kaikkea kansallisesta näkökulmasta ja siitä, miten Suomi voi edistää ja hyötyä biotaloudesta. Biotalouden kasvun ja innovaatioiden tukemista ei juuri kyseenalaisteta poliittisessa keskustelussa. Kansallisesti merkittävän aseman saavuttanut biotalous on viime vuosina noussut yhä enemmän myös puoluepoliittisen keskustelun kohteeksi, kun Sipilän hallitus otti biotalouden yhdeksi strategiseksi tavoitteekseen (Val- tioneuvoston kanslia 2015). Hallitus onkin onnistunut kehystämään puupohjaisen biotalouden uudeksi ratkaisuksi Suomelle (Kröger & Raitio 2017). Suomen poliittiselle biotalouskeskuste- lulle onkin tyypillistä nähdä metsäsektorin rooli biotalouden kannalta tärkeimpänä yksittäisenä tekijänä (Kleinschmit ym. 2017). Huolimatta viimeaikaisista kriittisemmistä diskursseista (Kröger & Raitio 2017) metsäbiotalous näyttäytyy tienä uuteen kestävään talouskasvuun (Mus- talahti 2017, Kleinschmit ym. 2017). Biotalouden kohtaamaa kritiikkiä on tarkasteltu lähemmin luvussa 2.6.

(8)

Luonnonvarojen käyttöä ja hallintaa muovaavien diskurssien kannalta olennaisia keskustelun foorumeita ovat media, tiede, koulutus, osallistavat politiikkaprosessit (esim. Suomen biotalousstrategia) ja edustuksellisen demokratian politiikkafoorumit. Biotalousdiskurssia onkin tarkasteltu aikaisemmin vaihtelevissa määrin mediassa, tieteessä, koulutuksessa ja poliittis-hallin- nollisissa asiakirjoissa, mutta ainakaan Suomessa ei virallisen demokraattisen politiikanteon foorumeilla. Siksi tämä tutkimus paikkaa selkeää tutkimuksellista aukkoa.

Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella eduskunnan täysistunnoissa käytyä bio- ja met- säbiotalouskeskustelua vaalikaudella 2015–2019. Aihetta on taustoitettu katsauksella biotalouden käsitteen syntymiseen ja määritelmiin, metsäbiotalouden merkitykseen Suomelle biotalouden edelläkävijyyttä tavoiteltaessa sekä biotalouskritiikkiin. Tutkimuksen aineistona on käy- tetty kansanedustajien biotalouteen liittyviä täysistuntokeskustelujen puheenvuoroja. Tutki- muksessa pyritään vastaamaan diskurssianalyysin keinoin kysymyksiin siitä, millaisia merki- tyksiä kansanedustajat antavat biotaloudelle, onko eduskuntapuolueiden välillä eroja tavassa puhua biotaloudesta sekä miten diskurssien välinen voima ilmenee keskustelussa ja miten se vaikuttaa biotalouden merkityksien muovautumiseen eduskunnassa.

2 KATSAUS BIOTALOUTEEN

2.1 Biotalouden käsitteen syntyminen

Biotalous on suhteellisen uusi käsite, vaikka sen alaan liittyvistä kysymyksistä on puhuttu jo pitkään. Biotalouden käsite vakiintui poliittiseen ja tieteelliseen kielenkäyttöön Euroopassa 2000-luvun alussa (Pülzl ym. 2014). Eurooppalaiseen keskusteluun biotalous on juurtunut pit- kälti Euroopan unionin ja komission kautta. Vuonna 2002 julkaistiin Euroopan biotekniikka- strategia (Euroopan komissio 2002), missä biotekniikan nähtiin tarjoavan mahdollisuuksia biomassojen hyödyntämiseen teollisuuden raaka-aineina, uusina materiaaleina ja vaihtoehtoisina energialähteinä. Sittemmin biotekniikka (biotechnology) vakiintui tietopohjaisen biotalouden (knowledge-based bioeconomy) kehittämisen myötä osaksi EU:n strategista keskustelua (Eu- roopan komissio 2005). Tietopohjaisen biotalouden tulevaisuuden mahdollisuuksia tarkasteltiin ja linjattiin asiantuntijatyöpajojen sarjaan pohjautuvassa ”Kölnin paperissa” (EU 2007). 2000- luvun puolivälin jälkeen biotalous vakiinnutti voimakkaasti sijansa eurooppalaisessa politiikassa.

(9)

Euroopassa biotalouden (bioeconomy) käsitteen rinnalla ovat olleet käytössä myös tietopohjaisen biotalouden ja biopohjaisen talouden (bio-based economy) käsitteet. Siinä, missä tietopoh- jainen biotalous voidaan määritellä lyhyesti luonnontieteellisen tiedon muuntamiseksi uusiksi, kestäviksi, ekotehokkaiksi ja kilpailukykyisiksi tuotteiksi (EU 2007), biopohjainen talous puolestaan perustuu luonnollisiin prosesseihin, jotka ovat energia- ja materiaalitehokkaita (Euroo- pan komissio 2011). Käsitteellistä eroa tietopohjaisen biotalouden, biopohjaisen talouden tai biotalouden välillä ei ole tarpeen tehdä, vaan niitä voidaan käyttää myös synonyymeinä toisil- leen (McCormick & Kautto 2013). Euroopan poliittisessa kielenkäytössä onkin siirrytty käyt- tämään enenevissä määrin terminä biotaloutta tarkoitettaessa uusiutuvien luonnonvarojen hyö- dyntämistä tuotannossa ja uusissa innovaatioissa uusiutumattomien luonnonvarojen korvaa- miseksi.

Vuonna 2012 Euroopan komissio julkaisi Euroopan biotalousstrategian (Euroopan komissio 2012). Se on luonteeltaan vahvasti kasvustrategia, jossa biotalous nähdään avaimena talouden ja työllisyyden kasvulle sekä keinona vähentää riippuvuutta fossiilisista polttoaineista. Talous- kriisin koettelema Eurooppa kaipasi suunnanmuutosta, minkä vuoksi strategia korostaa erityisesti biotaloutta taloudellisen kestävyyden välineenä. Euroopan unionin lisäksi Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD on korostanut biotalouden merkitystä talouden kasvulle tulevaisuuden avainalana (OECD 2009). Näiden kahden toimijan välillä on kuitenkin havaitta- vissa eroja biotalouden määrittelyssä. OECD:n määritelmä korostaa bioteknologiaa ja sen so- veltamista talouskasvun vauhdittajana, siinä missä EU:n määritelmä painottaa biomassojen hyödyntämistä ja vähähiilisyyttä.

Suomi aloitti oman biotalousstrategiansa valmistelun samana vuonna kuin komissio julkaisi Euroopan biotalousstrategian. Varsinaisena lähtölaukauksena uusiutuvien luonnonvarojen käy- tön kehittämiselle voidaan kuitenkin pitää Sitran Kansallista luonnonvarastrategiaa (Sitra 2009). Työ- ja elinkeinoministeriön asetti helmikuussa 2010 biotaloustyöryhmän jatkamaan luonnonvarastregian lähtökohdista ja arvioimaan biotalouden konseptia ja kehitystä vuoteen 2050. Biotaloustyöryhmän yhtenä tehtävänä oli myös arvioida kansallisen biotalousstrategian tarvetta ja totesikin tämän tarpeen syksyllä 2010 jättämässään raportissa (Valtioneuvoston kanslia 2010). Työ- ja elinkeinoministeriö käynnisti syyskuussa 2012 hankkeen Suomen biotalousstrategian valmistelemiseksi. Keväällä 2014 julkaistiin Suomen biotalousstrategia, jonka mukaan Suomella on erinomaiset edellytykset nousta biotalouden edelläkävijäksi maailmalla (Suomen biotalousstrategia 2014).

(10)

2.2 Moniulotteinen biotalouden käsite

Biotalous on käsitteenä verrattain uusi ja vakiintumaton ottaen huomioon, että siihen liittyvistä asioista on puhuttu jo vuosikymmenten ajan ja biotalous-termiä käyttäenkin toistakymmentä vuotta. Vaikka biotalouden käsite onkin tullut yhä suositummaksi viimeisen vuosikymmenen aikana (Staffas ym. 2013) ja siihen viitataan tieteellisessä kirjallisuudessa yhä enemmän, vaikuttaa sen merkitys edelleen olevan vaihteleva (McCormick & Kautto 2013, Pülzl ym. 2014, Golembiewski ym. 2015, Bugge ym. 2016, Hausknost ym. 2017). Biotalouden käsitteen on kuvattu nousseen kasvavasta huolesta resurssien ehtymisen ja ilmastonmuutoksen vuoksi (Pülzl ym. 2014). Biotalous pohjautuukin ajatukseen luonnonvarojen rajallisuudesta, minkä vuoksi ne on käytettävä tehokkaasti ja korvattava fossiiliset resurssit uusiutuvilla.

Biotalouden aatteelliset juuret ovat ekologisen modernisaation diskurssissa, joka väittää, että talouskasvu ja kehitys voidaan sovittaa yhteen ympäristönsuojelun kanssa (Arts ym. 2010, Pülzl ym. 2014). Näin ollen ekologisen modernisaatio näkee luonnon resurssina, mutta samanaikaisesti tunnustaa olemassa olevat ympäristöongelmat ja tarpeen niiden ratkaisemiseksi ympäris- töpolitiikan keinoin. Biotalous voidaankin nähdä sekoituksena kestävää kehitystä ja ekologista modernisaatiota sekä uskoa uusiutuviin luonnonvaroihin ja bioteknologiaan pohjautuvaan talouskasvuun (Pülzl ym. 2014).

Biotalouden käsite on otettu käyttöön jo muiden olemassa olleiden tai samaan aikaan syntynei- den ympäristön ja talouden välistä suhdetta kuvaavien käsitteiden kanssa, minkä vuoksi Pülzlin ym. (2014) mukaan kriitikot usein väittävät biotalouden olevan vain uusi iskulause vanhoille ideoille. Biotalous onkin kytköksissä esimerkiksi vihreän talouden, kestävän talouden, vähähii- lisen talouden ja luonnonvaratalouden käsitteisiin (Rissanen 2013, Mustalahti & Kusmin 2016).

Näiden viiden käsitteen merkityksien välillä on löydettävissä niin eroja kuin yhtäläisyyksiä.

Tavallisesti näitä viittä käsitettä käytetään kuitenkin toisistaan erillään ja osittain toisiaan täy- dentävinä.

Vihreällä taloudella tarkoitetaan talousjärjestelmää, joka pohjautuu taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävään toimintaan maapallon kantokyvyn asettamissa rajoissa. Vihreän talouden tavoitteena on vähähiilinen ja resurssitehokas yhteiskunta, joka yhteensovittaa taloudel- liset ja ympäristönäkökulmat samalla parantaen sosiaalista oikeudenmukaisuutta (Antikainen ym. 2013). Luonnonvaratalous puolestaan perustuu uusiutuvien ja uusiutumattomien luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen (Kuisma 2011). Vähähiilisen talouden päämääränä on siir-

(11)

tyä pois fossiilisten energialähteiden käyttöön perustuvasta taloudesta panostamalla päästöttö- mään energiatuotantoon, energian säästöön ja energiatehokkuuteen (Massa 2010). Rissasen (2013) mukaan erityisesti Sitra on ollut tuomassa Suomeen kestävän talouden käsitettä. Sitra (2019a) määrittelee kestävän talouden välineeksi, jonka tarkoituksena on tuottaa hyvinvointia maapallon ekologisen kantokyvyn rajoissa.

Kuisma (2011) ja Rissanen (2013) näkevät erityisesti luonnonvaratalouden ja vähähiilisen talouden käsitteiden kattavan osan biotalouden käsitteen alasta ja täydentävän sitä. Vihreä talous puolestaan nähdään tavallisesti laajempana kattokäsitteenä edellä mainituille käsitteille. Biota- louden katsotaan olevan olennainen osa vihreää taloutta ja myös sen mahdollistaja (Honkasalo 2012). Vihreän talouden ja biotalouden yhteisen tavoitteen voikin määritellä vähähiiliseksi taloudeksi, joka perustuu korkealaatuiseen teknologiaan sekä korkeaan jalostusarvoon ja tuotta- vuuteen (Ollikainen 2014). Biotalouden nähdäänkin tarjoavan mahdollisuus kestävään vihreään talouteen ja keino jatkuvaan talouskasvuun.

Sitran (2019a) mukaan talous ei nykyisellään ole kestävällä pohjalla, minkä osoittavat niin ilmastonmuutos, sosiaalinen eriarvoistuminen kuin toistuvat talouskriisit. Ilmastonmuutos yksis- tään on ihmiskunnan suurin uhka ja markkinahäiriö. Ilmastonmuutoksen torjuminen käy kalliiksi yhteiskunnalle, mutta toimettomuus voi maksaa vielä enemmän (Laine ym. 2018). Kes- tävä talous toimii maapallon kantokyvyn rajoissa, mikä edellyttää ympäristön ja luonnonvarojen huomioimista osana poliittista päätöksentekoa. Aidosti kestävässä talouspolitiikassa ympä- ristölle haitallinen toiminta tehdään kalliiksi ja kannattamattomaksi. Kestävä talous kyseen- alaistaakin tarpeen luonnonvarojen kulutukseen perustuvasta talouskasvusta siinä missä biotalous sisältää oletuksen taloudellisesta kasvusta.

Talouskasvun ja maapallon kantokyvyn suhdetta on tarkasteltu degrowth-ajattelussa, jonka mukaan talouskasvu ei ole kestävää ja kehitys ilman talouskasvua on mahdollista (Schneider ym.

2010). Degrowth pyrkii tuotantoa ja kulutusta supistamalla luopumaan talouskasvusta ja edis- tämään sitä kautta ihmisten hyvinvointia ja ekologisia olosuhteita. Tässä suhteessa ympäristön ja ilmaston kannalta kestävän talouskasvun mahdollisuuden kiistävä degrowth-ajattelu edustaa- kin vastakkaista näkökulmaa taloudelliseen kasvuun pyrkivälle biotaloudelle.

2.3 Suomalainen biotalouskäsitys

Biotaloudelle on esitetty useita erilaisia määritelmiä ja miltei kaikki esitykset ja puheenvuorot aiheesta aloitetaan edelleen määrittelemällä aluksi biotalouden käsite (Rissanen 2013). Monesti

(12)

nämä annetut määritelmät heijastelevat monesti määrittelijöiden taustaa, tavoitteita ja päämää- riä. Voidaanko biotaloudelle edes antaa yhtä yleisesti hyväksyttyä määritelmää, jos käsite ei ole vakiintunut ja se on tarpeen määritellä kerta toisensa jälkeen? Tässä luvussa tarkastellaan kes- keisimpiä Suomessa esitettyjä ja käytettyjä biotalouden määritelmiä.

Biotalouden uskotaan tarjoavan vastauksia globaaleihin haasteisiin: ilmastonmuutokseen, luonnonvarojen hupenemiseen ja luonnon monimuotoisuuden heikkenemiseen. Samalla biotalouden toivotaan luovan kestävää talouskasvua, uusia työpaikkoja ja innovaatioita. Biotalous miel- letään samanaikaisesti sekä teollisena innovaationa että rakenteellisena yhteiskunnan muutok- sena. Määritelmästä toiseen biotalouteen yhdistyy ajatus uusiutuvien luonnonvarojen kestä- västä käytöstä, fossiilisten luonnonvarojen korvaamisesta uusiutuvilla ja kestävästä talouskasvusta.

Varhaisimpia biotalouden määrittelijöitä Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön asettama biotaloustyöryhmä, joka määritteli biotalouden tarkoittavan ”uusiutuvien luonnonvarojen kes- tävää hoitoa sekä käyttöä ja niistä valmistettujen tuotteiden ja palvelujen tuotantoa sekä biologisten ja teknisten menetelmien käyttöä tuotannossa” (Valtioneuvoston kanslia 2010). Biota- loustyöryhmän mukaan biotalous siis pohjautuu luonnonvarojen hyödyntämiseen sisältäen myös kestävyysulottuvuuden.

Sitralle biotalous näyttäytyy luonnonvaroja hyödyntävää tuotantoa ja teknologiaa laajempana kysymyksenä. Sitran visiossa biotalous on yhteiskunnallinen strategia, jonka avulla voidaan taistella ilmastonmuutosta ja luonnonvarojen vähenemistä vastaan (Luoma ym. 2011). Sitran (2019b) mukaan biotalous tulisikin nähdä uutena talous- ja yhteiskuntajärjestyksenä, joka haastaa nykyiset käytännöt ja rakenteet. Tämä hahmotelma biotaloudesta tienä kestävään talouteen ja hyvinvointiin edellyttää merkittävää kulutustottumusten ja elintapojen muutosta.

Suomen biotalousstrategia määrittelee biotalouden tarkoittamaan taloutta, joka käyttää uusiutuvia luonnonvaroja ravinnon, energian, tuotteiden ja palveluiden tuottamiseen. Biotalous näh- dään keinona vähentävää riippuvuutta fossiilisista luonnonvaroista, luoda kestävän kehityksen mukaista talouskasvua ja työpaikkoja sekä vähentää ekosysteemien köyhtymistä (Suomen biotalousstrategia 2014). Biotalousstrategian mukaan globaalit haasteet, kuten väestön kasvun, luonnonvarojen hupeneminen, luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen ja ilmastonmuutos, luovat pohjan muutokselle kohti uusiutuvien luonnonvarojen käyttöön perustuvaa kestävää

(13)

biotaloutta. Tämä siirtymä fossiilitaloudesta biotalouteen nähdään talouden kehityksen uutena aaltona, joka vauhdittaa talouskasvua (kuva 1).

Kuva 1. Biotalous on talouden seuraava aalto. (Lähde: Suomen biotalousstrategia 2014).

Metsät ja metsätalous nousevat Suomen biotalousstrategiassa keskeiseen rooliin. Strategia korostaa metsäsektorin merkitystä suomalaiselle biotaloudelle, josta yli puolen mainitaan nykyi- sellään perustuvan metsiin. Lisäksi puun mainitaan olevan Suomelle tärkeämpi kuin millekään muulle maalle Euroopassa. Ei olekaan ihme, että erityisesti metsäalan toimijat aina alan minis- teriöstä yksityisen sektorin ja metsänomistajien edunvalvojiin ovat olleet aktiivisesti keskuste- lemassa siirtymisestä biotalouteen.

Metsäalalla biotalous nähdään erityisesti uusiutuvien luonnonvarojen kestävänä käyttönä ja sen mahdollistamana teknologisina sovelluksina tai uusina innovaatioina. Maa- ja metsätalousmi- nisteriön johdolla valmistellun Kansallinen metsästrategian mukaan biotalous kattaa sekä luonnonvarojen kestävän käytön että biologisten ja teknisten prosessien soveltamisen tuotantoket- jussa (Maa- ja metsätalousministeriö 2015). Metsäteollisuus puolestaan tarkoittaa biotaloudella uusiutuvia luonnonvaroja käyttävää ja jalostavaa tuotantoa sekä uusiutuvista luonnonvaroista valmistettujen tuotteiden käyttöä (Metsäteollisuus 2017). Biomassaa hyödyntävän teollisuuden edunvalvojana Metsäteollisuus korostaa näkyvästi biomassan käyttöä tuotannossa ja tuo biotaloutta esiin itselleen edullisella tavalla.

Suomessa biotaloudesta puhuttaessa tarkoitetaankin usein juuri metsien käyttöön perustuvaa metsäbiotaloutta. Metsäbiotalous mielletään tavallisesti metsien tuottaman puubiomassan hyö- dyntämiseksi erityisesti uusien innovaatioiden kehittämisessä sekä biopolttoaineiden ja muiden

(14)

korkean jalostusasteiden tuotteiden tuottamisessa. Näiden lisäksi metsäbiotalouteen lukeutuu myös metsien virkistyskäyttö ja luontomatkailu (Maa- ja metsätalousministeriö 2019). Metsä- biotalous voidaankin nähdä perinteistä metsätaloutta laaja-alaisempana käsitteenä, joka kattaa valtaosan metsien taloudellisesta hyödyntämisestä (Mustalahti & Kusmin 2016).

2.4 Metsätaloudesta kohti metsäbiotaloutta

Suomen perinteinen metsäsektori on yksi tärkeimmistä taloudellista hyvinvointia tuottavista toimialoista. Metsäsektori on kuitenkin käynyt viime aikoina läpi murrosta, jossa perinteinen metsäteollisuus on kamppailut heikentyvää kilpailukykyä vastaan paperiteollisuuden tuotteiden kysynnän heikentyessä ja tuotannon siirtyessä halvemman kustannustason maihin. Perinteisen metsäteollisuuden kilpailukyvyn perustana onkin tulevaisuudessa pidemmälle jalostetut ja kor- keamman lisäarvon tuotteet sekä erikoistuminen (Hänninen ym. 2013). Metsäsektorin mahdollisuuksiin vaikuttavat markkinoilla tapahtuvien kysynnän ja kilpailukyvyn muutosten lisäksi poliittiset muutostekijät. Lisääntyvä huoli ilmastonmuutoksesta ja uusiutumattomien luonnonvarojen korvaaminen uusiutuvilla ovat omiaan lisäämään puun käyttökohteita. Esimerkiksi Eu- roopan unionin ilmasto- ja energiapolitiikan voimistuessa puunkäytön nähtiin suuntautuvan en- tistä enemmän biopolttoaineisiin ja bioenergiaan (Niskanen ym. 2008; Hänninen ym. 2013).

Tämä pohjautuu oletukseen, että puupolttoaineita pidetään jatkossakin nollapäästöisinä ja puun polttamisessa vapautunut hiilidioksidi sitoutuu uudelleen metsän kasvaessa. Sittemmin puu- polttoaineiden ja metsien käytön merkitys ilmastonmuutoksessa on korostunut ja niitä tutkitaan enemmän (Katila 2017).

Metsien käytön monipuolistuessa biotalouden myötä entistä suurempi osa puuraaka-aineista saattaa suuntautua ensisijaisesti muuhun kuin perinteiseen metsäteollisuuteen. Biotalous ei kuitenkaan poista tarvetta tuottaa perinteisiä puutuotteita, vaikka varsinaiset kasvunäkymät ovat bioenergiassa, sellussa ja korkean lisäarvon puutuotteissa, kemikaaleissa ja muissa biomateri- aaleissa (Hänninen ym. 2013). Ollikaisen (2014) mukaan uusien uusien biopohjaisten tuotteiden kehittäminen voi onnistuessaan kompensoida perinteisen metsäteollisuuden tuotteiden ky- synnän heikentymistä ja ylläpitää metsäsektorin kansantaloudellista merkitystä. Metsäalalla vallitseekin yksimielisyys siitä, että perinteiset menestystekijät eivät enää jatkossa riitä, vaan alalla tarvitaan uusiutumista, jotta metsäsektorin merkitys ja asema suomalaisessa yhteiskunnassa säilyy (Niskanen ym. 2008). Suurin haaste onkin toteuttaa muutos fossiilitaloudesta kohti vähähiilistä biotaloutta ja luoda tarvittavat innovaatiot tavoitteeseen pääsemiseksi (Hetemäki ym. 2014).

(15)

Metsäteollisuusyritysten investoinnit uusiin tuotteisiin ovat olleet kuitenkin vähäisiä suhteessa siihen, miten paljon niiden toimintaympäristö on muuttunut ja tarjonnut uusia liiketoiminta- mahdollisuuksia (Donner-Amnell 2008). Metsäteollisuusyritykset ovat yrittäneet rakentaa tu- levaisuuttaan perinteisen metsäteollisuuden tuotannon varaan, mistä kertoo myös metsäteolli- suuden vähäinen panostaminen T&K -toimintaan muihin teollisuuden aloihin verrattuna (Es- kelinen & Hirvonen 2011). Vahvasti innovaatioihin pohjautuvan luonteensa vuoksi biotalouteen siirtymisen myötä olisi syytä olettaa, että yritykset olisivat valmiita ja halukkaita investoi- maan. Keskustelu metsäalan uudistumistarpeesta on kuitenkin voimistunut biotalouskeskuste- lun myötä, mikä on lisännyt yritysten tietoisuutta uudistustarpeisiin. Tästä voidaan pitää esi- merkkinä investointeja biojalostamoihin, kuten Äänekosken tehtaaseen, ja biopolttoaineiden T&K -toimintaan (Mustalahti & Kusmin 2016).

Siirtymä biotalouteen ja metsäsektorin monipuolisempaan elinkeinorakenteeseen vaatii kuitenkin yritysten lisäksi julkisen vallan rahoitusta ja sitoutumista (Niskanen ym. 2008). Niskasen ym. mukaan tämä edellyttää myös sitä, että valtio ja kansalaiset voivat hyötyä julkisen vallan investoinneista ja alan muutosta tukevasta politiikasta. Donner-Amnell (2008) nostaakin esiin Suomessa vallitsevan oletuksen, jonka mukaan yhteiskunta on velvoitettu tukemaan metsäteol- lisuuden tavoitteita ja kilpailukykyä vetoamalla alan merkitykseen Suomen taloudelle. Metsä- sektori on toki merkittävä, mutta perusteltua lienee kysyä, millä ehdoilla yhteiskunnan on kan- nattavaa tukea sen kehittämistä ja miten tukia tulisi kohdentaa. Niskasen ym. (2008) mukaan yhteiskunnalla on varaa harkita metsäteollisuuden rakennemurrokseen suhtautumista, sillä Suo- messa olevalle puulle ja teknologiselle osaamiselle on kysyntää, vaikka osa nykyisestä alem- man jalostusarvon tuotannosta poistuisi. Tällöin yhteiskunnan voi olla perustellumpaa edistää metsäalan pitkän aikavälin kehitystä elinkeinorakennetta muuttamalla ja kannustamalla uusien toimijoiden tuloa alalle (Donner-Amnell 2008). Tämä antaa julkiselle vallalle vapauden ohjata, mihin suuntaan metsäalaa kehitetään tulevaisuudessa. Metsäpolitiikan keskeisenä tavoitteena vaikuttaakin olevan metsätaloudesta metsäbiotalouteen siirtyminen uudistamalla olemassa ole- vaa metsäalan tuotantorakennetta ja lisäämällä puunkäyttöä.

2.5 Suomesta biotalouden edelläkävijä?

Tuskin mistään toimialasta keskustellaan Suomessa yhtä innokkaasti ja toiveikkaasti kuin biotaloudesta. Suomessa biotalous nähdään ennen kaikkea mahdollisuutena: Suomen tavoitteena on olla biotalouden edelläkävijä maailmassa. Tämä tavoite on lausuttu monta kertaa ääneen ja se on kirjattu useisiin ohjelmiin ja strategioihin. Rissasen (2013) mukaan biotalouskeskustelussa korostuukin juuri kansallinen näkökulma: miten Suomi voi edistää biotaloutta ja hyötyä

(16)

siitä? Erityisesti talouskasvun tavoittelu, työpaikkojen lisääminen ja kilpailukyvyn kasvattami- nen nousevat vahvasti esiin poliittis-hallinnollisten toimijoiden puheenvuoroissa ja asiakirjoissa.

Biotaloudesta onkin tullut kansallinen projekti, jonka keskeiseksi kysymykseksi nousee, kuinka Suomi – tarkemmin hallitus ja eduskunta – edistävät biotaloutta (Rissanen 2013). Biotalouden nostaminen kansalliseksi projektiksi ohjaa myös siitä käytävää keskustelua kansallisista lähtö- kohdista käytäväksi, vaikka biotalous määritelmänomaisesti pyrkii vastaamaan globaaleihin haasteisiin: luonnonvarojen ehtymiseen, luonnon monimuotoisuuden heikkenemiseen ja ilmastonmuutokseen. Näihin vastaamaan pyrkivä uusiutuviin luonnonvaroihin perustuva kestävä biotalous, jossa metsien ja metsäalan merkitystä on korostettu, nähdään ennen kaikkea mahdollisuutena Suomelle (Hänninen ym. 2013). Tämän kaltainen kansallismielisyys on tyypillistä myös muussakin suomalaisessa metsäpolitiikassa (Takala ym. 2019).

Työ- ja elinkeinoministeriön asettama biotaloustyöryhmä loi loppuraportissaan (2010) biotalouden vision vuodelle 2050, jonka mukaan ”Vuonna 2050 Suomi on biotalouden edelläkävi- jämaa, jossa hyvinvointi perustuu uusiutuvien luonnonvarojen kestävään ja monipuoliseen hyö- dyntämiseen, korkeaan jalostusasteeseen sekä luovaan osaamineen”. Biotaloustyöryhmän asettama tavoite on toiminut myös suunnannäyttäjänä Suomen biotalousstrategiaa valmisteltaessa.

Biotalousstrategia ei kuitenkaan aseta selkeää tavoitetta, vaan toteaa Suomella olevan ”erinomaiset edellytykset olla biotalouden edelläkävijä maailmassa” (Suomen biotalousstrategia 2014). Sen sijaan biotalousstrategian vision mukaan biotalous toimii suomalaisen hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn perustana. Biotalousstrategia tavoitteleekin uutta talouskasvua ja uusia työ- paikkoja panostamalla vahvasti biotalouteen. Samoin suomalaista biotaloutta esittelevä työ- ja elinkeinoministeriön hallinnoima sivusto Biotalous.fi painottaa biotalouden olevan Suomelle suuri mahdollisuus, joka vauhdittaa talouskasvua (Biotalous.fi 2019).

Kansallisesti merkittävän aseman saavuttanut biotalous on viime vuosina noussut yhä enemmän myös puoluepoliittisen keskustelun kohteeksi. Puolueista voimakkaimmin biotaloutta on nos- tanut esiin Keskusta puheenjohtajansa Juha Sipilän johdolla (Rissanen 2013). Sipilä (2012) nä- kee biotalouden uutena tienä Suomelle ja vastauksena vähenevien resurssien, ilmastonmuutoksen ja alueiden eriarvoistumisen tuomiin haasteisiin. Vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen Suomeen tuli keskustavetoinen hallitus, jonka pääministerinä Juha Sipilä toi biotalouden vahvasti mukaan myös hallitusohjelmaansa, jossa Suomen kymmenen vuoden strategiseksi tavoit- teeksi asetettiin olla biotalouden edelläkävijä (Valtioneuvoston kanslia 2015). Tätä tavoitetta

(17)

tukemaan asetettiin biotalouden kärkihankkeita, joiden tavoitteena oli mm. lisätä puunkäyttöä 15 miljoonalla kuutiometrillä vuodessa, kasvattaa puutuotteiden jalostusarvoa ja lisätä bioener- gian käyttöä. Tämä on ollut omiaan lisäämään biotalodesta käytävää poliittista keskustelua.

2.6 Biotalouskritiikki

Biotalouden käsitteen alla käytävästä politiisesta keskustelusta valtaosa on ollut sävyltään po- sitiivista korostaen biotalouden edellytyksien vahvistamisen tärkeyttä. Suomessa onkin valloil- laan vahva usko biotalouden mahdollisuuksiin. Erityisesti metsien ja metsäsektorin toivotaan tuovan kasvua talouteen ja työllisyyteen, mikä on nähtävissä myös Sipilän hallitusohjelmassa tavoitteena monipuolistaa ja lisätä puun käyttöä 15 miljoonalla kuutiometrillä vuodessa (Leh- tomäki ym. 2016). Ympäristöjärjestöjen ja tutkijoiden esittämästä kritiikistä huolimatta, biotalous nähdään ensisijaisesti uutena mahdollisuutena kestävälle talouskasvulle. Perustuuko tämä suomalainen usko biotalouden tuomiin mahdollisuuksiin oletukseen, joka ei ota huomioon ym- päristövaikutuksia?

Biotalouden katsotaan pyrkivän kestävyyteen tai olevan kestävää sellaisenaan täsmentämättä, voiko kestämätöntä biotaloutta olla olemassa. Viimeaikaiset tutkimukset ovat korostaneet, ettei biotaloutta voida pitää itsessään kestävänä ja että näkemykset biotalouden ja kestävyyden väli- sestä suhteesta eroavat merkittävästi tosistaan (Pfau ym. 2014, Pülzl ym. 2014, Kleinschmit ym. 2017). Sen sijaan tutkimukset kritisoivat biotaloudessa vallitsevaa taloudellista ulottu- vuutta ja maailman johtajan aseman saavuttamista, ohittaen ympäristön ja sosiaalisen kestävyy- den näkökulma (Staffas ym. 2013, Kröger & Raitio 2017). Biotalouden edistämisessä muiden etujen saavuttamisen tulisi kulkea käsi kädessä kestävyyden kanssa.

Suomessa, kuten muissakin Euroopan maissa, biotalouden kehystäminen taloudellisten tavoitteiden kautta on seurausta teollisen näkökulman korostuminen käsitteen tulkinnasta (Mustalahti 2018). Metsien, metsätalouden ja puupohjaisen teollisuuden voimakas rooli suomalaisessa biotalouskeskustelussa kuitenkin poikkeaa muista maista. Kriittisistä näkökulmista huolimatta Suomessa metsävarat nähdään rajattomana resurssina, jota hyödyntämällä voidaan edistää kes- tävää talouskasvua, kun taas ympäristönäkökulmat on otettu huomioon vain rajoitetusti (Kleinschmit ym. 2017 & Kröger & Raitio 2017). Kleinschmitin ym. (2017) mukaan metsäsek- torin roolia ilmastonmuutoksen torjumisessa korostetaan toistuvasti, missä puun lisääntyvän käytön odotetaan tuovan positiivisia ilmastovaikutuksia ja korvaavan uusiutumattomia materi- aaleja. Metsien lisääntyvästä käytöstä huolimatta metsien todetaan olevan vaajakäytöllä, mikä korostaa rajattomien metsävarojen hyödyntämistä metsäbiotaloudessa.

(18)

Sipilän hallitus määritteli ensisijaisiksi biotalouden metsäpoliittisiksi tavoitteikseen lisätä puun- käyttöä 15 miljoonalla kuutiometrillä vuodessa ja kasvattaa metsätilojen kokoa tavoitteena te- hostaa metsänhoitoa. Sen sijaan, että politiikalla pyrittäisiin monipuolistamaan metsänhoitome- netelmiä ja metsätaloudesta saatavaa toimeentuloa, tämän kaltaisella sääntelyllä ja norminpu- rulla pyritään lisäämään puuvirtaa teollisuuteen ja heikentämään tutkimuksen, asiantuntijoiden ja kansalaisten roolia (Kröger & Raitio 2017). Hakkuumäärän kasvattamisen vaikutukset ilmas- toon ja metsien monimuotoisuuteen ovat saaneet osakseen voimakasta kritiikkiä tutkimustiedon huomiotta jättämisestä (Tutkijoiden julkilausuma 2017). Krögerin ja Raition mukaan tämä kuvaa myös sitä, miten nykyinen metsäpolitiikka käsittelee erimielisyyksiä: eroavia mielipiteitä saa esittää, mutta ne jätetään huomioimatta.

Kansalaisjärjestöistä WWF Suomi ja Suomen luonnonsuojeluliitto ovat olleet aktiivisesti mu- kana Suomen biotalousstrategian (2014) laadinnassa, mutta heidän panoksensa näkyy vain vä- hän strategian lopullisessa versiossa (Mustalahti 2018). Ympäristöjärjestöt eivät ole ottaneet biotalouden käsitettä omakseen (Rissanen 2013), vaan kohdistavat kritiikkinsä biotalouden ja metsien käyttöasteen nostamisen kielteisiin vaikutuksiin (Suomen luonnonsuojeluliitto 2017).

Metsien käyttöön kohdistuva kritiikki tulisikin ottaa vakavasti, ei yksistään ympäristövaikutus- ten vuoksi, vaan myös tulevaisuuden biotalouden liiketoiminnan taloudellisen kestävyyden vuoksi (Mustalahti 2018).

3 AINEISTO JA MENETELMÄT

3.1 Aineisto

Tutkimuksen aineistona käytettiin eduskunnan valtiopäivien täysistuntojen pöytäkirjoja, jotka ovat saatavissa sähköisesti eduskunnan verkkosivujen kautta. Aineisto rajattiin vaalikauden 2015–2019 aikaisiin pöytäkirjoihin Sipilän hallituksen toimikauden mukaisesti. Sipilän hallitusohjelman yhtenä kärkihankkeena oli Biotalous ja puhtaat ratkaisut, mikä on ollut omiaan korostamaan biotaloutta eduskunnan täysistuntokeskusteluissa. Aineiston tarkastelu yhdeltä vaalikaudelta on myös ajanjaksollisesti järkevä kokonaisuus, kun istuvat kansanedustajat ja puolueiden voimasuhteet ovat säilyneet pääasiassa muuttumattomina joitain poikkeuksia lu- kuunottamatta.

(19)

Eduskunnan verkkosivujen sähköistä aineistonhakua hyödyntäen haettiin täysistuntopöytäkir- joja, jotka sisälsivät sanan ”biotalous” jossain muodossa. Hakusanana käytettiin termiä ”biotalou*”, joka tuottaa hakutuloksena biotalous-sanan eri taivutusmuodot sekä hakee myös yhdys- sanoja, joihin biotalous sanana sisältyy. Kaikkiaan haku tuotti tuloksina 908 biotalousmainintaa 153 pöytäkirjassa. Haun tuottama aineisto luettiin läpi ja sieltä poimittiin biotalousmaininnan sisältävät puheenvuorot. Aineistosta karsittiin tässä vaiheessa pois biotalousmaininnat, jotka eivät sisältyneet puheenvuoroon (esim. lausumaehdotukset), olivat osana asioiden luetteloa, mainitsivat pelkästään nimellisesti biotalouden kärkihankkeen tai eivät muutoin sisältäneet konkreettista näkemystä biotaloudesta suuntaan tai toiseen. Edellä mainitun aineiston rajauksen jälkeen jäljelle jäi 611 biotalousmainintaa 113 pöytäkirjassa.

Biotalousmainintoja on tarkasteltu aineistoa käsiteltäessä puheenvuorotasolla, yhden puheenvuoron ollessa tarkastelun alaisena kerrallaan. Tämä siksi, että yksi puheenvuoro muodostaa ehjemmän tarkastelukohteen yksittäisen biotalousmaininnan sijaan. Aineiston 611 biotalousmainintaa sisältyivät kaikkiaan 398 käytettyyn puheenvuoroon. Näin ollen yksi puheenvuoro on voinut sisältää useamman kuin yhden biotalousmaininnan. Puheenvuoroista kirjattiin ylös sisällön lisäksi puhujan nimi ja puolue. Biotaloudesta puheenvuoroja käyttäneitä kansanedustajia oli 97 kaikkiaan yhdeksästä eduskuntaryhmästä. Puheenvuorojen jakautumista eduskuntaryhmien välillä on tarkasteltu tarkemmin luvussa 4.1.

3.2 Teoreettinen viitekehys

Diskurssianalyysi tarkastelee kielenkäyttöä ja sen vaikutuksia yhteiskunnassa. Tätä tarkastelua voidaan tehdä kuvailevan tai kriittisen diskurssianalyyin keinoin. Ensin mainittu pyrkii tunnistamaan ja kuvaamaan diskursseja, kun taas jälkimmäinen ottaa kantaa diskursseihin sosiaalisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta (Fairclough 2010). Tässä tutkimuksessa hyödynnetään molempia menetelmiä. Ensiksi kuvaillaan eduskunnan biotalousdiskursseja, minkä jälkeen ana- lysoidaan näiden diskurssien voimaa, hegemoniaa ja marginalisaatiota. Tässä tutkimuksessa seurataan kriittisen diskurssianalyysin teoreettista viitekehystä Faircloughia (2010) mukaillen, kuten myös Takala ym. (2017a, 2017b) ovat vastaavan kaltaisessa menetelmiä yhdistelevässä tutkimuksessa tehneet. Takala ym. (2017b) ovat kokemuksensa pohjalta todenneet menetelmiä yhdistävän metodologian soveltuvan diskurssien voiman analysointiin kriittisen diskurssianalyysin teoriaa hyödyntäen.

(20)

Faircloughin (2010) mukaan diskursseja voidaan pitää yhtenä sosiaalisen käytännön muotona, joka semioottisesti muodostaa tavan luoda sosiaalisia, henkisiä ja aineellisia todellisuuden ele- menttejä, koostuen itse samanaikaisesti niistä. Pohjimmiltaan diskurssit määrittelevät sen, mitä voidaan sanoa, ajatella tai tehdä sosiaalisissa tilanteissa (Fairclough 2010). Diskurssit syntyvät sosiaalisesta vuorovaikutuksesta ja muovaavat sosiaalista todellisuutta kielenkäytön kautta.

Diskurssit eivät ole kuitenkaan luonteeltaan pysyviä, vaan sama sosiaalinen vuorovaikutus, joka pitää niitä yllä, pystyy myös muuttamaan niitä (van Dijk 1993, 2010).

Tässä tutkimuksessa biotalousdiskurssit ymmärretään semioottisina kokonaisuuksina, jotka määrittelevät biotalouden merkitystä ja sen vaihtoehtoisia totuuksia suhteessa muihin todellisuuden elementteihin. Puhuessaan biotaloudesta kansanedustajat voivat kiinnittyä yhteen tai useampaan biotalousdiskurssiin, jota he käyttävät, tyypillisesti alitajuntaisesti, kuvatessaan ja antaessaan merkityksen biotaloudelle. Eduskunnassa esiintyvien biotalousdiskurssien tunnista- minen edellyttää yhtenevien semanttisten kokonaisuuksien etsimistä yksittäisten näkökulmien sijaan.

Jokainen biotalousdiskurssi tuottaa omankaltaistaan totuutta biotaloudesta, jolloin biotalousdiskursseja voidaan pitää keskenään kilpailevina semioottisina kokonaisuuksina. Koska kaikki diskurssit ovat sosiaalisen kanssakäymisen tuotetta, ei ole olemassa oikeita tai vääriä todelli- suuskäsityksiä. Tyypillisesti joillain diskursseilla on toisia enemmän valtaa määrittää, mikä on luonnollista ja oikeaa yhteiskunnassa (Fairclough 2010). Tämä diskurssien voima voidaan mää- ritellä hegemoniaksi, jolla tarkoitetaan diskurssin kykyä saada oma totuus näyttämään normaa- lilta ja luonnolliselta suhteessa vaihtoehtoisiin totuuksiin (Fairclough 2010). Nämä diskurssien väliset voimasuhteet tuottavat diskurssijärjestyksen, jossa hegemoniset diskurssit pääsevät ää- neen ja toiset vaiennetaan ja marginalisoidaan (Fairclough 2010). Marginalisoitumisella tarkoitetaan diskurssin kyvyttömyyttä tehdä oma totuus normaaliksi ja luonnolliseksi suhteessa hegemonisten diskurssien esittämiin totuuksiin.

Kriittinen diskurssianalyysi on kiinnostunut diskurssijärjestyksen sosiaalisista seurauksista, siitä, miten sosiaalista valtaa ja sen epätasa-arvoisuutta synnytetään ja pidetään yllä yhteiskunnassa. Ihmiset kiinnittyvät tiedostamattaan ja automaattisesti erilaisiin diskursseihin, eivätkä tavallisesti huomaa, kuinka diskurssien välinen kilpailu vaikuttaa heidän ajatuksiinsa arjessa (Fairclough 2010). Tämä on tyypillistä kaikista voimakkaimmissa diskursseissa, joista on he- gemoniassaan tullut normaalia, luonnollista ja näkymätöntä. Krittisen diskurssianalyysin tehtä- vänä on paljastaa tämänkaltaiset ideologiat ja tutkia, kuinka diskurssijärjestys asettaa toimijat

(21)

sosiaalisesti epäreiluun asemaan (Fairclough 2010). Kriittinen diskurssianalyysi pyrkii osoitta- maan, miten diskurssien ja vallan välinen suhde toimii hegemonian luojana.

Kriittisen diskurssianalyysin teoria, kuten minkään muunkaan diskurssianalyysin teoria, ei tar- joa yksiselitteistä ohjeistusta analyysin toteuttamiselle, vaan rajaa ainoastaan löyhän teoreettis- metodologisen kehyksen painottaen tieteellistä luovuutta (van Dijk 1993). Pohjimmiltaan kriittinen diskurssianalyysi on tulkitsevaa ja pyrkii haastamaan käsitykset siitä, mikä on totta tai oikein. Tämän vuoksi analyysissa voidaan olettaa hegemonisten diskurssien olevan niitä, jotka kykenevät esittämään oman totuutensa normaalina ja luonnollisena ilman, että niitä epäillään.

Koska hegemoniset biotalousdiskurssit ovat luonteenomaisesti valtaa pitävässä asemassa, ne oletettavasti näyttäytyvät positiivisena, sillä vaihtoehtoiset totuudet eivät uhkaa niiden asemaa.

Vastaavasti marginalisoitujen biotalousdiskurssien voidaan olettaa joutuvan sosiaalisen tukah- duttamisen kohteeksi arvostelun ja kyseenalaistuksen kautta.

Tässä tutkimuksessa pyritään tunnistamaan normaalina ja luonnollisena näyttäytyvät diskurssit sellaisena kuin ne esiintyvät eduskunnan täysistuntokeskustelussa ja analysoimaan, kuinka vallitseva biotalousdiskurssien järjestys asettaa biotaloudesta puhuvat kansanedustajat suotuisiin ja epäsuotuisiin asemiin. Tutkimuksen tarkastelu on toteutettu viiden diskurssin tuottaman kan- sanedustajatyypin mukaisesti, jotka pohjautuvat kansanedustajien puheenvuorojen kerrontaan ja tapaan hahmottaa biotaloutta. Tästä huolimatta kansanedustajat eivät välttämättä edusta täy- dellisesti yhtäkään havaittua tyyppiä ja saattavat eri tilanteissa kiinnittyä eri diskursseihin.

3.3 Diskurssianalyysin toteutus

Analyysin ensimmäisessä vaiheessa tarkasteltiin eduskunnan täysistuntokeskusteluissa käytet- tyjen puheenvuorojen pohjalta, mitä ne kertovat biotaloudesta. Aineiston analyysi alkoi laadul- lisella koodauksella, jossa puheenvuoroja lukemalla luotiin koodit biotalouden erilaisista mer- kityksistä, puhetavoista ja mainituista yksityiskohdista, mitkä näyttivät yhdistävän tai erottavan puhujien tapaa puhua biotaloudesta. Esimerkiksi ”Täällä on paljon puhuttu biotaloudesta. Sen merkitys Suomelle ja suomalaisille työllisyyden kannalta, aluetalouden kannalta, on tulevaisuudessa hyvin merkittävä, ja itse ainakin uskon siihen, että biotalous on yksi niistä asioista, millä suomalainen työllisyys saadaan hoidettua.” kertoo, että puhujan mukaan biotalous lisää työllisyyttä ja tukee aluetaloutta. Lisäksi se on merkittävä koko Suomen kannalta ja tulevaisuuden ala. Koodausvaiheessa luotiin kaikkiaan 118 koodia, jotka järjesteltiin teemojen mukaan kahdeksaan luokkaan koodiluetteloon (Liite 1).

(22)

Seuraavassa vaiheessa kaikki puheenvuorot luettiin läpi uudelleen luodun koodiluettelon pohjalta ja koodit yhdistettiin puheenvuoroissa esitettyihin näkemyksiin ja väittämiin biotaloudesta. Puheenvuoroihin yhdistettyjä koodeja tarkasteltiin niiden toistumiskertojen ja toisiinsa linkittymisen kautta, minkä pohjalta tunnistettiin viisi yleisesti toistuvaa diskurssityyppiä. Ku- takin tunnistettua diskurssityyppiä kuvaamaan valittiin kymmenen tyypillisintä koodia, jotka hallitsivat kyseistä diskurssia. Samoin diskurssityyppejä kuvaavia sitaatteja etsittiin koodien avulla täysistuntokeskustelusta. Tunnistetuista diskurssityyppejä on kuvattu laadullisen analyysin kautta poimittujen koodien ja sitaattien pohjalta tarkemmin luvussa 4.2.

Diskurssien kuvauksen lisäksi tässä tutkimuksessa tarkasteltiin kriittisen diskurssianalyysin keinoin eduskunnan biotalousdiskurssien välisiä voimasuhteita. Tämä osa analyysia toteutettiin etsimällä diskursseista piirteitä, jotka voitiin tulkita joko hegemonian tai marginalisaation mer- keiksi. Koodiluetteloa tarkastelemalla poimittiin diskurssityypeissä useasti toistuvia koodeja (Taulukko 1), jotka ilmensivät joko hegemonian tai marginalisaation piirteitä. Poimitut koodit jaoteltiin näitä piirteitä ilmentäviin kaksiarvoisiin luokkiin: (1) harmonia / ristiriita (2) hyväk- syttävyys / kyseenalaistus, (3) tyyneys ja luottamus / huoli ja epävarmuus sekä (4) perustelut / perustelemattomuus. Luokittelun perustuu kriittisen diskurssianalyysin tarjoamaan teoreetti- seen viitekehykseen ja hegemonian määritelmään (Fairclough 2010).

Jokainen näistä neljästä luokasta sisältää sekä hegemonian että marginalisaation piirteitä kuvaavia koodeja. Seuraavassa on kuvattu teoriaan pohjautuvia tulkintoja hegemonian ja marginalisaation ilmenemisestä, jota käytettiin pohjana tämän tutkimuksen analyysissa. Marginali- saatio ilmenee biotalouteen ristiriitaisena suhtautumisena ja sen kyseenalaistamisena, mitkä ovat keinoja haastaa valtaa pitävän diskurssin asemaa. Samoin huoli ja epävarmuus biotaloutta kohtaan voidaan tulkita olevan marginalisaation merkki. Vastaavasti harmoninen suhtautumi- nen biotalouteen ja sen hyväksyttävyyttä lisäävien argumenttien käyttö voidaan nähdä hegemo- niana ja vahvistavan diskurssin valta-asemaa. Lisäksi tulkittiin, ettei hegemoninen diskurssi tarvitse perustella oikeutustaan. Tämän vuoksi biotalouden toimenpiteiden perustelematto- muutta voidaan pitää hegemonian merkkinä, kun taas biotalouden toimia muuttamaan pyrkivät näkemykset joutuvat perustelemaan kantaansa, mikä voidaan nähdä merkkinä marginalisaa- tiosta.

Koodien valinnan ja luokittelun jälkeen tarkasteltiin kunkin luokan sisältämien hegemoniaa ja marginalisaatiota ilmentävien koodien ilmenemistä kussakin viidessä aiemmin tunnistetussa diskurssityypissä. Lisäksi tarkasteltiin diskursseille tyypillisiksi tunnistettuja sitaatteja ja niiden

(23)

mahdollisesti muutoin ilmentämiä hegemonian tai marginalisaation merkkejä. Tämän analyysin pohjalta voitiin määritellä, mitkä diskurssit ilmentävät hegemonian ja mitkä marginalisaation piirteitä. Tätä tarkastelua on kuvattu lähemmin luvussa 4.3.

Taulukko 1. Hegemoniaa ja marginalisaatiota ilmentävien koodien luokittelut. Marginalisaa- tiota ilmentävät koodit ovat kursiivilla.

1 Harmonia / Ristiriita

A11 Biotalous ei sellaisenaan ole kestävää, mutta sen tulisi olla sitä G1 Näkee biotalouden olevan Suomen vahvuus

G4 Korostaa Suomen mahdollisuuksia biotaloudessa

H22 Kannattaa biotaloutta, mutta suhtautuu siihen epäilevästi

2 Hyväksyttävyys / Kyseenalaistus

A22 Näkee biotalouden samaan vanhaan panostamisena A23 Biotalous on vain uusi sana vanhoille asioille

B7 Metsät kasvavat enemmän kuin niitä käytetään B14 Metsien hakkuut ja suojelu eivät ole ristiriidassa

B16 Kyseenalaistaa mahdollisuuden lisätä hakkuumäärää kestävästi B20 Biotalous ei ota huomioon luonnon monimuotoisuutta

H2 Puhuu biotalouden edistämisen tärkeydestä H6 Suhtautuu selvän kriittisesti biotalouteen

3 Tyyneys ja luottamus / Huoli ja epävarmuus A10 Biotalous on itsessään kestävää A13 Biotalous on tulevaisuuden ala B6 Metsien käyttö on kestävää B15 Metsien käytöllä on rajansa B22 Kantaa huolta luonnonsuojelusta B32 On huolissaan puun riittävyydestä C1 Biotalous luo työpaikkoja ja työllisyyttä C3 Biotalous tuo uutta talouskasvua

F3 Korostaa biotalouden merkitystä koko Suomelle F6 Korostaa maakuntien roolia biotaloudessa H9 Vaatii panostuksia tutkimukseen ja koulutukseen

4 Perustelut / Perusteluiden puute

B2 Metsät ja puu ovat biotalouden tärkein raaka-aine B5 Biotalous tulee lisäämään puun käyttöä

B12 Hakkuumäärää on kasvatettava biotalouden nimissä

B17 Kasvavat hakkuumäärät vaarantavat luonnon monimuotoisuuden B19 Hakkuiden lisääminen vaatii vastineeksi luonnonsuojelutoimia B23 Korostaa metsien merkitystä hiilinieluna ja hiilivarastona B29 Puuta pitäisi ohjata ensisijassa korkean jalostusarvon tuotteisiin

(24)

4 TULOKSET

4.1 Ketkä biotaloudesta puhuvat?

Tutkimuksessa käytetty aineisto sisälsi kaikkiaan 611 biotalousmainintaa eduskunnan täysis- tuntokeskusteluista vaalikaudelta 2015–2019. Nuo maininnat sisältyivät 398 käytettyyn puheenvuoroon, joita käytti yhteensä 97 kansanedustajaa. Biotalouspuheenvuoroja käyttäneitä kansanedustajia oli yhdeksästä eduskuntaryhmästä, mutta tässä yhteydessä tarkastellaan ainoastaan kahdeksan eduskuntaryhmän puheenvuoroja. Tässä tutkimuksessa ei siten ole otettu huomioon Sinisen eduskuntaryhmän kansanedustajien puheenvuoroja biotaloudesta, sillä aineisto sisälsi heiltä ainoastaan yhden puheenvuoron, jossa oli kaksi biotalousmainintaa. Tämä ei ole riittävän kattava otos kuvaamaan Sinisen eduskuntaryhmän näkemyksiä biotaloudesta. Tämän vuoksi ei ole nähty tarpeellisena ottaa huomioon Perussuomalaisen eduskuntaryhmän jakautumista kesällä 2017, sillä se ei vaikuta olennaisesti eduskuntaryhmien väliseen vertailuun.

Teknisesti katsoen kansanedustajat eivät edusta puoluetta, vaan oman vaalipiirinsä äänestäjiä.

Käytännön eduskuntatyössä he ovat kuitenkin järjestäytyneet omien puolueidensa eduskuntaryhmiin. Käytännön rajanveto puolueiden ja eduskuntaryhmien välillä on tosiasiassa häilyvä eikä sitä arkikielessä tavanomaisesti tehdä. Tämän tutkimuksen yhteydessä viitataan ensi sijassa eduskuntaryhmiin puolueiden sijaan, vaikka niistä ymmärrettävyyden vuoksi puhuttaisiin puo- lueisiin viittaavilla yleisesti vakiintuneilla termeillä tai lyhenteillä (esim. keskusta tai RKP).

Alla on tarkennettu eduskuntaryhmistä käytetyt lyhenteet.

Eduskuntaryhmistä käytetyt lyhenteet:

Kesk Keskustan eduskuntaryhmä

Ps Perussuomalaisten eduskuntaryhmä Kok Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Sd Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä Vihr Vihreä eduskuntaryhmä

Vas Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä R Ruotsalainen eduskuntaryhmä

Kd Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä

Puheenvuoroja käyttäneiden kansanedustajien määrän tarkastelu suhteessa eduskuntaryhmien kokoon ei sellaisenaan ole mahdollista vaalikauden aikana eduskuntaryhmien välillä tapahtu- neiden voimasuhteiden muutoksesta johtuen. Sen sijaan hedelmällisempää on tarkastella puheenvuorojen ja biotalousmainintojen määrän jakautumista eduskuntaryhmien välillä sekä tar- vittaessa peilata niitä eduskuntaryhmien kokoon soveltaen eduskuntavaalien 2015 tulosta (kuva 2).

(25)

Kuva 2. Eduskuntaryhmien koko eduskuntavaalien 2015 jälkeen.

Selvästi eniten biotalouteen liittyviä puheenvuoroja on käyttänyt keskusta, johon verrattuna muut eduskuntaryhmät ovat käyttäneet verrattain vähän biotalouspuheenvuoroja (kuva 3). Kes- kustan käyttämät 233 puheenvuoroa on hieman yli puolet kaikista biotalouteen liittyvistä puheenvuoroista, mikä kertoo biotalouden olevan keskustalle tärkeä aihe. Hallitusohjelmaankin päätyneen biotalouden voisi olettaa näkyvän myös muiden hallituspuolueiden (perussuomalaiset ja kokoomus) puheenvuoroissa. Perussuomalaiset ovatkin olleet yksi aktiivisimmista puhu- jista, erityisesti biotalousmainintojen määrässä mitattuna (kuva 4). Sen sijaan kokoomus on puhunut verrattain vähän biotaloudesta suhteessa sen eduskuntaryhmän kokoon (kuva 2), eikä siten vaikuta hallitusyhteistyöstä huolimatta ottaneen biotaloutta osaksi omaa sanavarastoaan.

Kuva 3. Puheenvuorojen määrän jakautuminen eduskuntaryhmittäin.

49

38 37

34

15 12

10 5 0

10 20 30 40 50 60

Kesk PS Kok Sd Vihr Vas R KD

233

39 18

37 40

18 6 6

0 50 100 150 200 250

Kesk Ps Kok Sd Vihr Vas R Kd

(26)

Oppositiopuolueista vihreät ovat olleet aktiivisin biotaloudesta puhuja niin puheenvuorojen määrässä kuin biotalousmainintojen määrässäkin mitattuna. Onkin hieman yllättävää, ettei yli kaksi kertaa suurempi SDP ole puhunut suhteessa yhtä paljon biotaloudesta. Tämä selittynee vihreiden taustalla profiloitua ympäristökysymyksissä, jota biotalous osaltaan on. Vasemmis- toliitto on osallistunut myös aktiivisesti biotalouskeskusteluun. Selvästi vähiten biotaloudesta ovat puhuneet RKP ja KD, jotka ovat kooltaan myös pienimmät ryhmät. Toisekseen biotalous ei välttämättä ole niiden kahden profiilille ominaisimpia asioita.

Kuva 4. Biotalousmainintojen jakautuminen eduskuntaryhmittäin.

Kuva 5. Puheenvuorojen määrän jakautuminen puhujan sukupuolen mukaan.

Tarkasteltaessa kaikkien puheenvuorojen jakautumista puhujien sukupuolen mukaan voidaan havaita miesten puhuvan biotaloudesta naisia enemmän (kuva 5). Kuvaavaa on, kuinka eräs kansanedustaja kuvaa itseironisesti puheenvuorossa itseään ”maakuntien biotalousmiehenä”.

336

100

20

51 56

29 9 8

0 50 100 150 200 250 300 350 400

Kesk PS Kok Sd Vihr Vas R KD

Nainen 31 %

Mies 69 %

Nainen Mies

(27)

Tämä osoittaa osaltaan, kuinka biotalouden myös mielletään olevan puheenaihe, josta erityisesti miehet puhuvat. Puheenvuorojen jakautumisessa sukupuoluittain on toki eduskuntaryhmien välillä eroja. Hallituspuolueissa biotaloudesta puhuvat enemmän miehet kuin naiset, kun taas oppositiopuolueissa puheenvuorot jakautuvat tasaisemmin.

4.2 Diskurssityyppien kuvaus

Puheenvuoroja koodilistan (liite 1) avulla tarkastelemalla tunnistettiin toistuvien ja toisiinsa linkittyneiden koodien pohjalta viisi erilaista diskurssityyppiä, jotka kuvaavat kansanedustajien tapaa puhuu biotaloudesta täysistuntokeskustelussa. Kutakin diskurssityyppiä kuvaamaan valittiin kymmenen tyypillisintä koodia (taulukko 2) sekä diskurssityyppejä kuvaavia sitaatteja (liite 2) etsittiin täysistuntokeskustelusta näiden koodien avulla. Hyödyntäen sekä koodeja että sitaatteja laadittiin sanallinen kuvaus kullekin diskurssityypille. Diskurssit ja niiden tuottama kuva kansanedustajista ovat yleistyksiä tyypillisimmistä tavoista puhua biotaloudesta eduskunnan täysistunnoissa.

Taulukko 2. Diskurssityypit ja niiden tunnuksenomaiset koodit. Tyypillisimmät koodit ovat paksunnettuina.

Talous- ja työllisyyskeskeinen

Metsäbiotalous- keskeinen

Aluepolitiikka- keskeinen

Maltillinen kannattaja Ympäristökeskeinen kriitikko

Biotalous tuo uutta talouskasvua

Metsät ja puu ovat biotalouden tärkein raaka-aine

Biotalous tuo uutta talouskasvua

Kannattaa biotaloutta, mutta suhtautuu siihen epäilevästi

Biotalous ei sellaisenaan ole kestävää, mutta sen tulisi olla sitä Biotalous luo työpaikkoja

ja työllisyyttä

Biotalous luo työpaikkoja ja työllisyyttä

Kyseenalaistaa mahdollisuuden lisätä hakkuumäärää kestävästi Biotalous lisää vientiä Biotalous on pääasiassa

metsätaloutta

Biotalous tuo maaseudulle elinvoimaa

Korostaa TKI:n merkitystä biotaloudelle

Kasvavat hakkuumäärät vaarantavat luonnon monimuotoisuuden Biotalous tarvitsee

investointeja

Metsien käyttö on kestävää

Puhuu biotalouden merkityksestä omalle maakunnalle

Pitäisi panostaa korkean jalostusarvon tuotteisiin

Hakkuiden lisäys pienentää metsien hiilinielua Puhuu yksittäisen

biotaloushankkeen merkityksestä

Metsät kasvavat enemmän kuin niitä käytetään

Puhuu yksittäisen biotaloushankkeen merkityksestä

Vaatii panostuksia tutkimukseen ja koulutukseen

Suhtautuu selvän kriittisesti biotalouteen Korostaa biotalouden

merkitystä koko Suomelle

Biotalous on lisännyt investointeja metsäteollisuuteen

Puhuu biotaloudesta aluepolitiikan välineenä

Näkee biotalouden samaan vanhaan panostamisena

Näkee biotalouden samaan vanhaan panostamisena Toivoo rahaa

biotaloushankkeisiin

Biotalous tulee lisäämään puun käyttöä

Luo vastakkainasettelua kaupungin ja maaseudun välille

On huolissaan puun riittävyydestä

Korostaa metsien merkitystä hiilinieluna ja hiilivarastona

Biotalous on tulevaisuuden ala

Hakkuumäärää on kasvatettava biotalouden nimissä

Arvostelee biotalouteen kriittisesti suhtautuvia

Puun energiakäytön tulee pohjautua teollisuuden sivuvirtoihin

Ilmastotoimet täytyy ottaa huomioon

metsätaloudessa Biotalous on

luonnonvarojen käyttöä

Puun käyttöä voidaan lisätä nykyisestä

Biotalous perustuu biomassojen hyödyntämiseen

Puuta pitäisi ohjata ensisijassa korkean jalostusarvon tuotteisiin

Puuta pitäisi ohjata ensisijassa korkean jalostusarvon tuotteisiin Korostaa Suomen

mahdollisuuksia biotaloudessa

Korostaa maakuntien roolia biotaloudessa

Korostaa maakuntien roolia biotaloudessa

Korostaa Suomen mahdollisuuksia biotaloudessa

Kantaa huolta luonnonsuojelusta