School of Business and Management Laskentatoimi
Joel Langel
AMMATTILIITTOJEN RAKENTEEN SEKÄ MUIDEN INSTITUUTIOIDEN VAIKU- TUS KANSALLISEEN KILPAILUKYKYYN
Pro gradu -tutkielma
Työn ohjaaja/tarkastaja: Professori Satu Pätäri 2. tarkastaja: Tutkijaopettaja Heli Arminen
Tekijä: Langel, Joel
Tutkielman nimi: Ammattiliittojen rakenteen sekä muiden instituutioiden vaiku- tus kansalliseen kilpailukykyyn
Tiedekunta: Kauppakorkeakoulu Pääaine: Laskentatoimi
Vuosi: 2015
Pro Gradu -tutkielma: Lappeenrannan teknillinen yliopisto 68 sivua, 6 kuvaa, 1 taulukko, 3 liitettä Tarkastajat: Professori Satu Pätäri
Tutkijaopettaja Heli Arminen
Hakusanat: ammattiliitto, instituutio, kilpailukyky, palkkakoordinaatio
Tässä Pro gradu -tutkielmassa tutkitaan, miten ammattiliittojen rakenteelliset ominai- suudet, eli palkkakoordinaation aste ja työttömyysvakuutusjärjestelmän tyyppi, sekä julkishallinnolliset instituutiot vaikuttavat maan kilpailukykyyn kansallisella tasolla.
Lisäksi tutkitaan, miten yhteisvaluutta euro vaikuttaa näihin tekijöihin. Tutkimus suori- tetaan 17:llä EU- ja ETA-maalla, analysoiden niiden kilpailukyvyn tekijöitä paneeliai- neistoregression avulla.
Tuloksien mukaan tasokkaat julkishallinnolliset instituutiot parantavat maan kilpailu- kykyä merkittävästi ja poikkeuksetta. Palkkakoordinaatiosta saatavat kilpailukyvylliset hyödyt ovat suurimmillaan, kun palkoista neuvotellaan hajautetusti, etenkin silloin, kun maa kuuluu euroalueeseen. Tämä johtuu siitä, että eurovaluutassa toimivat maat eivät pysty hyödyntämään tulopoliittisissa ratkaisuissaan rahapoliittisia keinoja, sillä valuuttaa hallinnoi poliittisesti riippumaton keskuspankki, jolloin valtio ei voi toimia keskitetyissä palkkaneuvotteluissa tehokkaasti.
Author: Langel, Joel
Title of thesis: The Effects of Labour and Trade Union Structure and Other Institutions on National Competitiveness
Faculty: School of Business and Management
Major: Accounting
Year: 2015
Master’s Thesis: Lappeenranta University of Technology 68 pages, 6 figures, 1 table, 3 appendices Examiners: Professor Satu Pätäri
Associate Professor Heli Arminen
Keywords: labour and trade union, institution, competitiveness, wage bargaining
This thesis examines the impact of structural characteristics of wage bargaining and unemployment insurance system of trade and labour unions and governmental insti- tutions on national competitiveness. In addition, the effect currency union has on these factors is evaluated. The analysis is conducted on 17 EU- and ETA-countries through panel data regression.
The results indicate that able governmental institutions enhance national competi- tiveness significantly and without exceptions. The competitive benefits of wage bar- gaining peak when wages are negotiated decentralized, above all when the country is a member of the Eurozone. This can be explained with the reduced capability of Eurozone governments to conduct efficient income policies in coordinated wage bar- gaining structure, since it lacks the means to exploit monetary policies which are ex- ercised by a politically independent central bank.
En voi hyvällä tahdollakaan todeta, että tämän pro gradun tekeminen olisi ollut help- poa tai vaivatonta, mutta se on ollut sitäkin palkitsevampaa. Työn valmistuminen vei kolmatta vuotta ja rakentui tilkkutäkkimäisesti sekä hyvin epätasaiseen tahtiin, osit- tain siksi, että se on kirjoitettu kandidaatintyön päälle, ja osittain siksi, että viime vuo- sina elämäntilanteet ovat vaihdelleet tiuhaan - positiivisesti tosin. Palkitsevinta tässä kaikessa on ollut huomata pystyvänsä pitkäkestoiseen ja laajamittaiseen työhön, joka aloittaessa tuntui ylivoimaiselta urakalta: pisinkin matka alkaa ensimmäisestä aske- leesta.
Kiitän tarkastajiani professori Satu Pätäriä arvokkaista kommenteista, sekä tutkija- opettaja Heli Armista, joka oli korvaamaton apu metodologian laatimisessa ja työn ohjauksessa, antaen minulle kullanarvoisia ideoita työn syventämiseen. Lisäksi, kos- ka kandidaatintyössä alkusanoja ei päässyt sanomaan, kiitän Heliä tässä myös siitä työstä, jota hän jo silloin teki opintojeni eteen.
Myös työnantajani on ollut pitkämielinen ja toiminut joustavasti, kun olen tarvinnut omaa aikaa ja tilaa tutkielmalleni, eivätkä he ole asettaneet minulle turhia paineita valmistumisen suhteen - tästä kiitos heille. Vanhempiani kiitän siitä positiivisesta pai- neesta, jota ilman tämän työn valmistuminen olisi varmasti kestänyt kauemmin.
Viimeisenä, mutta ei missään tapauksessa vähäisimpänä, kiitän vaimoani, joka jaksoi uskoa koko tämän ajan, että saan saatettua työni loppuun, vaikka itse en siihen aina uskonutkaan. Ilman häntä näitä alkusanoja olisi tuskin kirjoitettu.
Lappeenrannassa 5.10.2015
Joel Langel
1 JOHDANTO ... 7
1.1 Tutkimuksen tausta ... 7
1.2 Tutkimuksen tavoitteet, tutkimuskysymykset ja rajaukset ... 10
1.3 Tutkimusmenetelmä ja –aineisto ... 16
1.4 Tutkimuksen rakenne ... 17
2 AMMATTIYHDISTYSLIIKE RAKENTEENA ... 19
2.1 Palkanasetanta... 19
2.2 Mitä työvoiman järjestäytymisestä seuraa? ... 21
2.3 Korporatistinen järjestelmä ... 23
2.4 Lineaarisesta suhteesta käyrään - kyttyrämalli syntyy ... 24
2.5 Kritiikki kyttyrämallia kohtaan ... 26
2.6 Työttömyyskorvaus ... 27
3 KILPAILUKYKY ... 30
3.1 Pitkä ja lyhyt aikaväli - mitä väliä? ... 33
3.2 Kuka mittaa ja mitä? - IMD & WEF ... 34
3.3 Suomen asema kansainvälisin silmin... 35
3.4 Instituutiot kilpailukyvyn lähteenä ... 35
4 TUTKIMUSMENETELMÄ JA -AINEISTO ... 38
4.1 Aineisto ja menetelmä ... 38
4.2 Muuttujat ... 39
5 TULOKSET ... 43
5.1 Korporatistinen malli ja kyttyrämalli empiirisesti ... 43
5.2 Regressioanalyysi ... 45
5.3 Multikollineaarisuusongelma... 51
5.4 Anomaliat ... 55
6 YHTEENVETO JA JOHTOPÄÄTÖKSET ... 56
6.2 Rajoitukset ja jatkotutkimusaiheet ... 60 LÄHDELUETTELO ... 62
LIITTEET
Liite 1. Tutkimuksessa käytetyt maat
Liite 2. Instituutiomuuttujien englanninkieliset selitteet Liite 3. Multikollineaarisuuden huomioivien mallien tulokset
1 JOHDANTO
1.1 Tutkimuksen tausta
Vuonna 2008 pankkikriisi rantautui Yhdysvalloista Eurooppaan. Vaikka kriisi tunnus- tettiin heti merkittäväksi, ei moni uskonut, että se heijastuisi Euroopan talouskehityk- seen näin vahvasti vielä seitsemän vuotta myöhemmin laahaavana talouskasvuna.
Suomessa uutisia seuraava ei voi välttyä kuulemasta puhuttavan kilpailukyvystä ja siitä, kuinka sen vaaliminen on talouden kehityksen kannalta ehdottoman tärkeää.
Suomen kilpailukyvystä liikkuu kuitenkin hyvin erilaista tietoa: jotkut väittävät sen voi- van paremmin kuin hyvin, toisten mielestä olemme jääneet auttamatta jälkeen muista maista, etenkin kilpailijamaista kuten Ruotsista ja Saksasta. Keinot, joilla kilpailuky- kyä parannetaan, ja lähteet, joista sitä saadaan, ovat jatkuva keskustelun aihe.
Suomen päättäjät ovat olleet suunnittelemassa ja toteuttamassa erinäisiä työmarkki- nareformeja, joilla kilpailukykyä on tarkoitus parantaa. Näitä reformeja ovat muun muassa paikallisen sopimisen lisääminen sekä työttömyysturvan ansiosidonnaisuu- den karsiminen (YLE, 2015). Suomen kilpailukykyyn ovat julkisuudessa professorit ja akateemikot ottaneet kantaa, mutta heidänkään keskuudessaan ei ole konsensusta keinoista tai edes Suomen kilpailukyvyn nykytilasta (YLE, 2013a; YLE, 2013b).
Kun julkisessa keskustelussa vaikuttaa siltä, että kilpailukykyä käsitellään lähinnä – jopa myyttisenä ja selittämättömänä sellaisena – ideologisena lyömäaseena eikä yh- teiskunnallisia päätöksiä tukevana mittarina, herää kysymys, ymmärretäänkö valtion johtavissa poliittisissa elimissä, mitä kilpailukyky itse asiassa tarkoittaa? Vaikka poli- tiikassa ei voida välttää ideologisia vastakkainasetteluja, joissa faktaa ja fiktioita pys- tytään yhdistelemään sujuvasti, mikäli ne edesauttavat omia tarkoitusperiä, on kum- mallista, että akateemisissakaan piireissä ei kilpailukykyasemasta olla kaikesta tut- kimustiedosta ja -aineistosta huolimatta välttämättä edes etäisesti samaa mieltä.
Ammattiyhdistysliikkeen taustaa
Ammattiyhdistysliikkeellä (AY-liike) ja työvoiman järjestäytymisellä on huomattava asema palkanasetannan historiassa. 1800-luvun lopulla alkanut liikehdintä on ollut vaikuttamassa työehtoihin ja -olosuhteisiin, joihin työstä saatava korvaus, palkka, sisältyy.
Historiallisista ja poliittisista syistä AY-liikkeellä on nykyaikana hyvin erilainen asema eri puolilla maailmaa. Pohjoismaissa olemme tottuneet vahvaan työväenliikkeeseen ja työvoiman kattavaan järjestäytymiseen, kun taas anglo-amerikkalaisissa maissa AY-liike ei ole onnistunut tavoitteissaan samanlaisella menestyksellä. AY-liikkeen historia kussakin maassa on ollut omiaan vaikuttamaan kyseisen maan työvoimapo- liittisiin ratkaisuihin, täten linkittyen makrotalouden rattaisiin (Alvarez et al., 1991).
AY-liikkeen kulta-ajat ovat ohitse ja Euroopassa järjestäytymisasteet (ammattiliittoihin kuuluvien työntekijöiden osuus koko työvoimasta) ovat laskemaan päin (kuva 1).
Sama ilmiö on huomattavissa myös vahvan järjestäytyneisyyden Pohjoismaissa, mutta korkean lähtötasonsa vuoksi pohjoismaisista työntekijöistä lähes kaksi kol- mannesta kuuluu edelleen johonkin ammattiliittoon. Ammattiliitot ovat neuvottelu- asemallisista syistä pyrkineet kasvattamaan jäsenpohjaansa, mutta nykyaikaisilla työmarkkinoilla tämä ei enää toimi, ja liittojen on keksittävä uusia strategioita pitääk- seen neuvotteluvoimaansa yllä (Sullivan, 2010).
On esitetty, että globalisaatio ja maailmantalouksien tiukempi linkittyminen yhteen vaikuttavat systemaattisesti myös järjestäytymisasteiden konvergoitumiseen, mutta tästä on olemassa vielä ristiriitaista tietoa; järjestäytymisasteen kehityksen mega- trendi ei ole ylivoimainen, vaan kunkin valtion sisäiset instituutiot ovat avainasemas- sa ko. kehityksen kannalta (Scruggs & Lange, 2002). Myös lisääntynyt kansainväli- nen kauppa, monikansallisten yritysten vaikutus, pääoman liikkuvuus, kehittynyt vies- tintä ja teknologiavaihto voivat selittää, miksi järjestäytymisaste vaihtelee maittain niin runsaasti (Blanchflower & Freeman, 1992). On myös esitetty tulevaisuuden skenaa- rioita, joissa AY-liike on raaistuvalle globaalille taloudelle vastavoima, jolta työvoima hakee turvaa ja pysyvyyttä (Scruggs & Lange, 2002).
Kuva 1. Eurooppalaisten maiden järjestäytymisasteet 1990-2012 (OECD, 2015)
Järjestäytyneisyys on vain yksi tapa kuvata AY-liikkeen voimaa. Se ei kuitenkaan ole yksissään autuaaksi tekevä mittari, sillä kussakin maassa AY-liikkeellä on oma ase- mansa yhteiskunnassa ja sen instituutioissa. Esimerkiksi Suomessa AY-liikkeellä ovat olleet omat edustajansa - Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö (SAK), Toimi- henkilökeskusjärjestö (STTK) ja korkeasti koulutettujen työmarkkinajärjestö (Akava) - jotka ovat istuneet työnantajien edustajan, Elinkeinoelämän keskusliiton (EK), ja val- tion kanssa samaan pöytään neuvottelemaan kaikkia aloja koskevista palkoista, työ- ehdoista ja muista vastaavista. Tätä järjestelyä on kutsuttu tulopoliittiseksi kokonais- ratkaisuksi (TUPO) ja se ilmentää AY-liikkeen asemaa Suomessa hyvin: sovitteleva ja konsensushakuinen, mutta vahva, valtiomahti. Historian aikana AY-liike on ollut mukana rakentamassa TUPO-järjestelmää ja se on vakiintunut vallitsevaksi tavaksi ajaa jäsenistönsä etua.
Toisenlaisia esimerkkejä löytyy Länsi-Euroopasta: Ranskassa järjestäytymisaste on hyvin matala, vain noin 8%:a (vertailukohtana Suomi, 75%) (OECD, 2015), mutta AY- liike on silti vahvassa ja näkyvässä asemassa yhteiskunnassa. Keinot vaikuttaa ovat myös radikaalisti erilaiset: AY-liike järjestää näyttäviä ja tehokkaita lakkoja suhteelli- sen tiheään esimerkiksi kuljetusalalla. Historian aikana tämä keino on muovautunut
Ranskassa AY-liikkeen kanavaksi vaikuttaa. Vaikutuskeinojen lisäksi myös liitot it- sessään sekä niiden motiivit ja tavoitteet muovautuvat yhteiskuntansa ympärille.
Yhdysvalloissa työvoiman järjestäytyminen on menettänyt imuaan liittojen toimin- taympäristön muuttuessa vihamielisemmäksi niitä kohtaan: kollektiiviset ja sosialisti- set ideologiat joutuivat kylmän sodan aikoihin epäsuosioon. Myös talouden rakenteel- liset muutokset ja shokit murensivat perustaa AY-liikkeen jalkojen alta, kun vahvasti järjestäytyneen savupiipputeollisuuden osuus taloudessa laski ja vähemmän järjes- täytyneet palvelualojen haarat työllistivät yhä enemmän ja enemmän väestöstä.
Myös 70-luvun öljykriisi ja sitä seurannut talouden hiipuminen tekivät hallaa ammatti- yhdistysliikkeelle. Nykyään kansainvälistyvät työmarkkinat ovat AY-liikkeen suurin uhka, sillä ne ovat tottuneet toimimaan vain kansallisten rajojen sisällä. (Blanchflower
& Freeman, 1992)
Ammattiyhdistysliikkeen rooli taloudessa on historian valossa ollut hyvin kaksijakoi- nen: vanhassa tutkimustiedossa (esim. Bean et al., 1986; Addison & Hirsch, 1989) AY-liike nähdään makrotalouden silmin negatiivisemmassa valossa kuin uudessa tutkimuksessa (esim. Bowdler & Nunziata, 2007a; Chatterji, 2008). Lisäksi anglo- amerikkalainen tutkimus (esim. Addison & Hirsch, 1989; Wilson & Cable, 1991; Gris- wold, 2010; Chen et al., 2011) suhtautuu AY-liikkeeseen penseämmin kuin manner- eurooppalainen (esim. Goerke & Madsen, 2003; Asteriou & Monastiriotis, 2004;
Bowdler & Nunziata, 2007b; Checchi & Nunziata, 2011).
1.2 Tutkimuksen tavoitteet, tutkimuskysymykset ja rajaukset
Tämä Pro Gradu -työ paneutuu kansallisen kilpailukyvyn lähteiden tutkimiseen ja eri- tyisesti yhteen sen kiistanalaisimmista tekijöistä: ammattiliittoihin. Ammattiliitot ovat kiinnostaneet taloustieteilijöitä vuosikymmenien ajan ja niiden vaikutuksesta makrota- louteen löytyy lukuisia tutkimuksia, kuten Asteriou & Monastiriotis (2004), Chang et al. (2007), Lingens (2007), Chatterji (2008) sekä Checchi & Nunziata (2011). Tutki- muskentästä on kuitenkin vaikea saada selkeää linjaa, miten AY-liike tosiasiassa vai- kuttaa talouden dynamiikkaan. Vaihtelevia tutkimustuloksia voidaan osittain selittää käytetyllä aineistolla. Esimerkiksi yhdysvaltalaisdataa hyödyntävissä tutkimuksissa ammattiliitot nähdään enemmän rasitteena kuin voimavarana (esim. Addison &
Hirsch, 1989; Blanchflower & Freeman, 1992; Chen et al., 2011), mutta tämä johtuu, kuten myöhemmin tullaan esittämään, historiasta, josta johtuen ammattiyhdistysliike ei ole globaalisti homogeeninen.
Ensimmäinen tutkimuksen kannalta oleellinen muuttuja keskittyy ammattiliittojen ym- pärille. Kuinka ammattiliittojen vaikutusta makrotalouteen tutkitaan? Liittojen tutkimis- ta varten ne pitää pystyä hajottamaan tutkittaviksi muuttujiksi, rakenteiksi. Näistä ra- kenteista poimitaan oleellisimmat ja kvantitatiivisesti mitattavat, kategorisoitavat piir- teet. Tutkimuksen kannalta kriittisimmiksi rakenteiksi on nimetty palkanasetantajär- jestelmä, jota mitataan palkkaneuvottelujen keskittyneisyysasteella, sekä työttömyys- vakuutusjärjestelmä, jossa erotellaan toisistaan ansiosidonnainen ja tasakorvauksel- linen järjestelmä.
Toinen tutkimuksen päämuuttuja on institutionaalinen kilpailukyky. Kansalliset, abst- raktit instituutiot ovat saaneet hiljattain tieteellisessä keskustelussa vahvempaa roolia kansantalouksien menestystä selittävinä muuttujina. Abstrakteilla instituutioilla tarkoi- tetaan niitä näkymättömiä piirteitä, jotka vaikuttavat sekä pitkän aikavälin että päivit- täisen taloudellisen toiminnan luonteeseen. Instituutiot kattavat sekä muodolliset että epämuodolliset, kansalliset että kansainväliset sekä erittäin lyhyen että pitkän aikavä- lin talouteen vaikuttavat tekijät, mukaan lukien kulttuurisidonnaiset arvoihin liittyvät kysymykset. Täten instituutioiksi voidaan nimetä esimerkiksi maan avoimuus kan- sainväliselle kilpailulle tai kansalaisten asenteet työtä kohtaan rikastumisen välinee- nä. Instituutioiden spektri on siis tavattoman laaja, eikä kaikkea ole mahdollista tutkia yhdellä kertaa. Siksi tutkimuksen kannalta vain muutama oleellisin ja instituutioina samankaltaisimmat on otettu lähempään tarkasteluun.
Kansallisten instituutioiden on todettu olevan erottamaton osa kilpailukykyä (esim.
Thompson, 2004; Bernard & Boucher, 2007; Weymouth & Feinberg, 2011), sillä insti- tuutiot määrittelevät sitä kilpailuympäristöä jossa yritykset toimivat: liiketoiminnallises- ti otollisemmissa olosuhteissa toimivat yritykset saavat kilpailuetua suhteessa sellai- siin yrityksiin jotka toimivat epäedullisimmissa olosuhteissa. Kansainvälisillä kilpailluil- la markkinoilla tämä tarkoittaa joidenkin maiden yrityksille keskimääräisesti parem- paa kilpailukykyä. On tärkeää huomata, että AY-liikkeen rooli yhteiskunnassa, ja sen ulkoisvaikutukset, ovat myös instituutioita ja ne voitaisiin jossakin toisessa tutkimuk-
sessa sisällyttää muiden instituutioiden joukkoon, mutta tässä sitä käsitellään omana kokonaisuutenaan sekä sen merkittävyyden kannalta tutkimukselle. Näin myös luki- jan on helpompi erottaa nämä päämuuttujat toisistaan.
Palkanasetannan ja instituutioiden lisäksi kolmantena, mutta ei niin merkittävänä, muuttujana tutkimukseen valittiin eurovaluutta. Mikäli kaikilla tutkittavilla mailla olisi käytössä oma kansallinen valuuttansa, ei tätä aspektia olisi kovin mielekästä tutkia muuten kuin ehkä sivulauseessa mainiten, mutta se, että osa tutkimuksen maista kuuluu yhteisvaluuttaan ja osa ei, muuttaa tilanteen. Yhteisvaluuttaan siirtymisen myötä kansallinen valtio on sidottu yhteisen keskuspankin rahapoliittisiin ratkaisuihin, jotka tulevat ikään kuin markkinoilta annettuna. Kääntäen, riippumaton keskuspankki voi harjoittaa kansallisia etuja palvelevaa rahapolitiikkaa talouden ohjailemiseksi.
Työn keskeisenä runkona ja teoreettisena viitekehyksenä on 1980-luvun lopulla jul- kaistu merkittävä tutkimus (Calmfors & Driffill, 1988), jossa perinteinen korporatisti- nen, lineaarinen malli, palkkakoordinaation ulkoisvaikutuksista hylättiin ja sille annet- tiin vaihtoehto. Lineaarisesta suhteesta tulikin käyrä, ei-lineaarinen suhde. Tutkimuk- sesta on kuitenkin aikaa ja data voi olla jo vanhentunutta: ammattiyhdistysliike ei ole yhteiskunnallisesti enää niin edullisessa asemassa kuin tutkimuksen tekemisen aika- na ja siinä käytetyssä aineistossa, ja talouden rakenteetkin ovat sittemmin vaihtuneet kun 1960- ja 1970-luvulla merkittävä savupiipputeollisuus on hiipunut ja palvelusekto- ri on lisännyt asemaansa kansantalouden moottorina.
Tutkimuskysymykset
Päätutkimuskysymykseksi voidaan muotoilla miten ammattiliittojen rakenne vaikuttaa kansalliseen kilpailukykyyn, mutta tällaisena tutkimuskysymys on liian monitahoinen vastattavaksi. Siksi tutkimusongelma on jaettu kolmeksi alatutkimuskysymykseksi, jotka ovat samaa muotoa, mutta peilaavat eri instituutioita kilpailukykyyn. Ensimmäi- nen tutkimuskysymys on
Miten palkkakoordinaatio vaikuttaa kansalliseen kilpailukykyyn?
Kysymykseen lähdetään etsimään vastausta Calmfors-Driffill-mallin kautta, mutta itse käyrän olemassaolo tai sen uudelleen tutkiminen toisella aineistolla ei ole fokukses- sa. Mallia käytetään teoreettisena pohjana, olettaen seuraavat seikat:
1. Jos Calmfors-Driffill-malli kuvaa palkkakoordinaation ja reaalipalkan suhdetta, voidaan sen olettaa mittaavan myös palkkakoordinaation ja inflaation sekä työttömyyden suhdetta, sillä ammattiliitot saavuttavat markkinatasapainoa kor- keamman reaalipalkan nostamalla nimellispalkkoja, mikä kiihdyttää inflaatiota, ja yli markkinatasapainon neuvoteltu palkkataso kasvattaa työttömyyttä, sekä 2. korkean inflaation ja työttömyyden oletetaan olevan vahingollisia makrotalou-
delle (vrt. Okun’n kurjuusindeksi) ja täten myös kilpailukyvylle, molempien il- miöiden aiheuttaessa kansantaloudelle kustannuksia.
Hypoteesina on, että Calmfors-Driffill-malli tuottaa samanlaisia tuloksia aineiston iäs- tä riippumatta. Tällöin kilpailukyky olisi korkeimmillaan kun palkkakoordinaatiojärjes- telmä on joko hajautettu tai keskitetty, ja heikoimmillaan kun se on jotain tältä väliltä.
Se, miksi ammattiyhdistysliike ylipäätään on mukana neuvottelemassa työehdoista työntekijöiden edustajana, on tulosta työvoiman järjestäytymisestä, josta liitot myös voimaansa ammentavat. Järjestäytymisaste on yksi tapa mitata AY-liikkeen voimaa, jolloin korkea järjestäytymisaste tarkoittaisi, että liittojen vaikutusvalta työmarkkina- asioissa olisi suhteessa myös korkeampi (Sullivan, 2010). Jatkaen, on luonnollista olettaa, että vahva ammattiliitto on kyvykäs toimija ja myös haluaa olla päättämässä työmarkkinoiden kehityksestä, mihin se pystyy parhaiten kun koordinaatio on voima- kasta, eli työmarkkinaratkaisut ovat keskusjärjestöjen (ja valtion) käsissä. Järjestäy- tymisasteen ja koordinaation välille ei kuitenkaan voida välttämättä olettaa korreloi- van positiivisesti, eikä järjestäytymisastetta koskeva hypoteesi tällaisia oletakaan, vaan lähtee siitä että järjestäytymisasteella ei ole vaikutusta kilpailukykyyn. Kuvassa 2 on esitetty eurooppalaisten maiden keskimääräinen järjestäytymisaste sekä koor- dinaation taso vuosina 2003-2013. Maat on järjestetty koordinaatioasteen mukaan alkaen suurimmasta. Kuvasta voidaan havaita, että järjestäytyneisyysaste ja koordi- naation taso vaihtelevat maasta riippuen. Tämä ei kuitenkaan ole varsinainen tutki- muskysymys tai -hypoteesi johon erityisesti haetaan vastausta, mutta korreloides- saan voidaan tämän kautta esimerkiksi pohtia jäykistääkö korkea järjestäytymisaste työmarkkinoiden toimintaa.
Kuva 2. Eurooppalaisten maiden järjestäytymis- ja koordinaatioasteet. Koordinaa- tioaste (Coord_av; oikea asteikko) ja järjestäytymisaste (Un_dens_av; vasen asteik- ko) eivät riipu toisistaan (OECD, 2015; ICTWSS, 2015).
Toinen tutkimuskysymys korostaa Calmfors-Driffill-mallin ulkopuolisia instituutioita:
Miten muut kansalliset instituutiot vaikuttavat kilpailukykyyn?
Nämä muut kansalliset instituutiot sisältävät talouteen epäsuorasti liittyviä instituutioi- ta sekä työttömyysvakuutusjärjestelmän. Nämä ei-taloudelliset instituutiot (työttö- myysvakuutusjärjestelmä ei kuulu näihin) kuvaavat yhteiskuntaa yritysten ympärillä, sillä talouden ei voida olettaa toimivan omassa tyhjiössään, irrallaan muusta yhteis- kunnallisesta toiminnasta. Se, miten yhteiskunta on yritysten ympärille muodostunut ja tukee (tai on tukematta) niitä, vaikuttaa osaltaan maan kilpailukykyyn. Tässä yh- teydessä yritysten kilpailukyky sekä kansallinen kilpailukyky voidaan rinnastaa, sillä tutkimuksessa mukana olevat maat ovat kaikki avoimia kansantalouksia, joissa yri- tystoimintaa harjoittaa pääasiassa yksityiset tahot, eivät valtio tai valtionyritykset.
Edellä esitetyn väitteiden pohjalta hypoteesina on, että instituutioiden taso ja kilpailu- kyky korreloivat positiivisesti.
Työttömyysvakuutusjärjestelmä on muista instituutiomuuttujista hieman irrallinen, ja sen valikoituminen tutkimukseen johtui työmarkkinareformipuheista julkisuudessa,
0 1 2 3 4 5 6
0%
10%
20%
30%
40%
50%
60%
70%
80%
Belgia Suomi Ruotsi Tanska Norja Itävalta Saksa Espanja Irlanti Alankomaat Italia Sveitsi Luxemburg Portugali Kreikka Ranska Iso-Britannia
Un_dens_av Coord_av
jossa tietyt vaikuttajat pyrkivät lakkauttamaan tai supistamaan ansiosidonnaista työt- tömyysturvaa perusteenaan sen passivoiva vaikutus (esim. YLE, 2014). Jos ansiosi- donnainen työttömyysturva kannustaa työttömiä olemaan poissa työmarkkinoilta an- siosidonnaisen korvauksen ajan, lisäten kitkatyöttömyyttä, miksi se on niin laajasti käytössä tämänkin tutkimuksen maissa? Mikäli ansiosidonnaisesta työttömyysvakuu- tusjärjestelmästä aiheutuisi merkittävää makrotaloudellista haittaa ja alentunutta kil- pailukykyä, tulisi sen näkyä tuloksissa. Hypoteesina on, että työttömyysvakuutusjär- jestelmän muoto ei vaikuta merkittävästi kilpailukykyyn.
Kolmas ja viimeinen tutkimuskysymys tutkii yhteisvaluuttaa suhteessa kilpailukykyyn:
Miten yhteisvaluutta vaikuttaa kilpailukykyyn?
Kuten edellä oli mainittu, yhteisvaluuttaa käyttävä jäsenvaltio ei pysty ohjaamaan taloutensa kehitystä rahapoliittisin keinoin, kuten koron avulla, vaan se joutuu toimi- maan poliittisesti riippumattoman keskuspankin linjausten mukaisesti (Cukierman &
Lippi, 1999). Mikäli oletetaan, että valtionjohto on kykenevä omilla talouspoliittisilla toimillaan edistämään kilpailukyvyn kasvua, voidaan täten ajatella että kansallista valuuttaa käyttävä maa pystyy vaikuttamaan kilpailukykyynsä tehokkaammin, jolloin näillä mailla kilpailukyvyn tulisi olla keskimäärin yhteisvaluuttaa käyttäviä maita kor- keampi. Etenkin euromaissa rahapolitiikalla on suuri merkitys, sillä eurovaltiot ovat taloudelliselta rakenteeltaan (esim. sisämarkkinoiden koko) ja suhdanteiltaan hyvin erilaisia, sillä talouksien konvergoituminen on hidas prosessi ja valuuttana euro on hyvin nuori.
Toisaalta, on myös perusteltua olettaa, että poliittisesti riippumaton keskuspankki toimii vakaammin, ja inflaatio-odotukset ovat täten myös helpommin ennustettavissa, mikä vähentää esimerkiksi ammattiliittojen painetta palkankorotuksille (esim. Cukier- man & Lippi, 1999). Koska yhteisvaluutan vaikutuksista suhteessa kilpailukykyyn on argumentteja molempiin suuntiin, hypoteesina on, ettei yhteisvaluutalla ole merkittä- vää vaikutusta kilpailukykyyn.
Rajaukset
OECD-maita sisältävissä tutkimuksissa on yleistä, että Yhdysvallat on yhtenä maana mukana, ellei sen poisrajaamiselle ole erityistä syytä. Tästä tutkimuksesta se on kui- tenkin jouduttu rajaamaan ulos. Syynä on, että OECD kattaa riittävästi eurooppalaisia maita – jollaiseksi Yhdysvallatkin voidaan kielellisesti, kulttuurillisesti sekä vähintään historiallisesti laskea – joiden ammattiyhdistysliike muistuttaa jokseenkin toisiaan.
Yhdysvaltalainen AY-järjestelmä poikkeaa sen verran eurooppalaisesta, että aineis- ton havaintojen yhteismitallisuus olisi kärsinyt. Yhdysvaltojen poisjättämistä on tästä syystä tärkeä korostaa, eikä tutkimuksen tuloksia kannata yleistää tutkimuksen mai- den ulkopuolelle. Samasta syystä myös muut Amerikan sekä Aasian maat rajattiin tutkimuksesta pois. Myös itäeurooppalaiset maat jätettiin tutkimuksesta sen vuoksi ettei AY-liike ole voinut kehittyä niissä samalla tavalla kuin Länsi-Euroopassa.
Kilpailukykyä voidaan mitata sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä, mutta tässä tutki- muksessa keskitytään vain jälkimmäiseen. Ensimmäinen syy on, että instituutiot joita tässä tutkitaan, ovat pitkän tai hyvin pitkän aikavälin tuote, eikä niitä täten ole miele- kästä tutkia ainakaan vain lyhyen aikavälin näkökulmasta. Toinen syy on pakotta- vampi, sillä lyhyen aikavälin kilpailukyvystä (kustannuskilpailukyky) ei ollut saatavilla tarpeeksi yksityiskohtaista aineistoa ilman kohtuuttomia lisenssimaksuja.
1.3 Tutkimusmenetelmä ja –aineisto
Tutkimusanalyysi suoritetaan kvantitatiivisella aineistolla, johon on kerätty tietoa 17:stä eurooppalaisesta valtiosta. Aineisto käsittää tietoa yhdentoista vuoden ajalta maiden kilpailukyvystä, järjestäytymis- ja palkkakoordinaatioasteesta, hallinnollisista instituutioista, sekä binäärimuuttujat eurovaluuttaan ja ansiosidonnaiseen työttömyys- turvaan kuulumisesta. Täten aineistolla on sekä poikkileikkaus- että aikasarjaominai- suuksia, jolloin paneelidataregressio soveltuu analyysimenetelmäksi parhaiten. Tilas- tollisen analyysin tuloksien pohjalta arvioidaan, mikäli tutkimuskysymyksissä esitetyt hypoteesit pitävä paikkansa vai tuleeko niitä kumota.
Tutkimuskohdevaltioiden valinnassa korostuivat AY-liikkeen historialliset juuret: ta- voitteena oli saada samaan kulttuuripiiriin kuuluvia maita, joista oli myös tarjolla kat-
tavasti luotettavaa dataa. Myös tutkimusekonomiset seikat vaikuttivat maajoukon va- lintaan: OECD-maista on helposti saatavilla luotettavaa tilastotietoa, samoin EU- ja ETA-maista. Yllä esitettyjen syiden lisäksi Yhdysvallat, jolla muuten olisi ehdottomasti paikkansa tällaisessa tutkimuksessa, jätettiin pois myös siitä syystä, että heidän työt- tömyysvakuutusjärjestelmänsä on erilainen verrattuna länsieurooppalaisiin valtioihin:
Yhdysvalloissa työttömyyskorvaus on määräaikainen, jonka jälkeen työtön on talou- dellisesti perheen, hyväntekeväisyyden tai muun vapaaehtoisen tahon varassa. Työt- tömyyskorvausmalli vaihtelee myös osavaltioittain.
1.4 Tutkimuksen rakenne
Johdantoluvussa on kerrottu oleelliset tiedot tutkimuksen syistä, taustoista, menetel- mistä ja aineistoista, sekä esitetty tutkimuskysymykset ja niihin kiinteästi liittyvät hy- poteesit. Toisessa ja kolmannessa luvussa avataan ja taustoitetaan tutkimuksen kannalta merkittävimpiä muuttujia ja käsitteitä: mitä palkanasetanta ja työttömyyskor- vausjärjestelmät ovat, sekä mitä kilpailukyky tarkoittaa ja miten sitä mitataan. Näitä käsitteitä myös peilataan tarkemmin joihinkin aineiston maihin. Lisäksi toisessa ja kolmannessa luvussa käsitellään aiheesta jo käytyä tieteellistä keskustelua sekä nos- tetaan esille tärkeimpiä tutkimustuloksia ja teoreettisia viitekehyksiä.
Neljännessä luvussa käsitellään tutkimusaineistoa sekä -menetelmiä yksityiskohtai- semmin. Aineiston muuttujia sekä tutkimusmenetelmää avataan, samoin aineiston puutteita ja rajauksia. Aineisto on koottu useammasta eri lähteestä, jotka on tarkem- min lueteltu liitteissä. Viidennessä luvussa käsitellään analyysin tuloksia. Ensimmäi- sessä vaiheessa Calmfors-Driffill-mallia tarkastellaan lähemmin nykyaikaisella aineis- tolla, ja toisessa vaiheessa keskitytään regressioanalyysiin, sen eri malleihin, kuten multikollineaarisuuden vuoksi rakennettuihin eri asetelmiin, ja niistä saataviin tulok- siin.
Kuudennessa luvussa työ ja sen tulokset summataan. Lähtöasetelmat ja keskeiset teoriat kerrataan lyhyesti. Analyysin tuloksista tehdään johtopäätöksiä, joita vastaan hypoteeseja, väittämiä ja teorioita arvioidaan, jolloin myös tutkimuskysymykset saa- vat vastaukset. Lisäksi vastauksien pohjalta annetaan käytännön ratkaisuehdotuksia
päättäjille. Jatkotutkimusaiheita ehdotetaan sekä saatujen tulosten perusteella (mitä tämän tiedon pohjalta voidaan jatkotutkia) että tutkimuksen heikkouksien ja rajauksi- en pohjalta (mitä ei voitu tutkia, mihin ei saatu vastausta ja mitä olisi voinut tutkia).
2 AMMATTIYHDISTYSLIIKE RAKENTEENA
Työmarkkinaosapuolena ammattiyhdistysliikkeen ruumiillistuma ammattiliitto on osal- taan vaikuttamassa työmarkkinoiden toimintaan eri kanavissa lukuisin eri tavoin.
Maan sisäisestä työmarkkinarakenteesta riippuen rooli vaihtelee huomattavasti, mut- ta muutamissa työelämän elementeissä ammattiliitoilla on edes nimellistä valtaa maasta riippumatta. Näitä elementtejä, joita tässä työssä nimitetään rakenteiksi, ovat muun muassa palkanasetanta, työttömyysvakuutusjärjestelmä sekä lomaoikeus, ja rakenteiden kautta ammattiliittojen merkitystä voidaan kuvata. Edellä mainituista ra- kenteista kaksi, palkanasetanta ja työttömyysvakuutusjärjestelmä, on poimittu tämän työn kannalta oleellisimmiksi.
2.1 Palkanasetanta
Palkanasetanta on kansallinen tai monikansallinen instituutio, jonka mukaan palkka määritellään. Palkanasetantaa kutsutaan myös palkanmuodostukseksi, mutta koska palkanmuodostus nimensä mukaisesti kuvaa mistä kaikesta palkka muodostuu, käy- tetään tässä tutkimuksessa käsitettä palkanasetanta. Keskittyneisyydellä voidaan kuvata sitä miten palkanasetanta tapahtuu. Tosielämässä ei aivan näin tarkkoja rajo- ja voida vetää, mutta ne antavat hyvän ymmärryksen ja erottavat eri tasot toisistaan.
Hajautetun palkanasetannan mallissa työntekijä ja -antaja sopivat palkkatasosta kahden kaiken heille sallitun sopimusvapauden puitteissa: kunhan palkka on laillinen, voi se olla kuinka korkea tai matala tahansa. Tämä tarkoittaa että palkkojen välillä voi olla suurtakin hajontaa työntekijöiden välillä, mikä syntyy sopijaosapuolten erilaisista taidoista, kuten koulutuksesta ja neuvotteluosaamisesta, ja tarpeista, kuten työvoi- man tarpeesta ja elämäntilanteista. Tällainen malli on mikrotalouskeskeinen, sillä ra- joitteet sopimukselle ovat yleensä palkkaavan organisaation kyky ja halukkuus mak- saa. Esimerkiksi anglo-amerikkalaisissa maissa keskittyneisyyden koetaan olevan matala (Kuva 1; Farber, 2001).
Keskitetyn palkanasetannan mallissa työmarkkinaosapuolet päättävät keskenään palkkojen tasosta. Sopimukset ovat hyvin sitovia ja työntekijät nauttivat suhteellisesti samanlaista palkkaa keskenään. Taidot ja tarpeet toki aiheuttavat palkkaeroja ihmis-
ten välillä, mutta niiden vaikutus on maltillisempi kuin hajautetussa mallissa. Keskitet- ty malli ottaa vahvasti huomioon makrotalouden realiteetit, sillä markkinaosapuolet ovat merkittäviä makrotaloudellisia voimia. Tällöin rajoitteet ovat usein makrotalou- den tulevaisuuden näkymät. Esimerkiksi pohjoismaissa keskittyneisyyden koetaan olevan korkea. Välimalleja, jotka sijoittuvat edellä esitettyjen kahden mallin väliin, on runsaasti. Esimerkiksi monissa Keski-Euroopan maissa palkanasetanta on ns. väli- mallia, jossa palkoista voidaan neuvotella keskitetysti, mutta pienemmissä kuvioissa kuin kansallisella tasolla. Monesti neuvottelut käydään teollisuudenhaaran tai -alan työntekijöiden ja työnantajien edustajien välillä, ja ja myös alueellinen sopiminen on mahdollista (Karlson & Lindberg, 2011).
Keskittyneisyydellä voidaan kuvata muutakin kuin vain palkanasetantaa. Työmarkki- naosapuolet voivat sopia myös muista työehtoihin liittyvistä asioista, kuten työttö- myysturvasta tai työsuojelusta. Keskittyneisyydellä voidaan kuvata myös sovittavien asioiden yleissitovuuden lisäksi sitä konkreettista tasoa, jolla työnantajien ja - tekijöiden edustajat kokoontuvat. Koska määritelmiä on muitakin, eikä keskittynei- syydelle ole terminä annettu tiukkoja raameja, tämä tekee alan tutkimuksen vertailun haastavaksi. Tässä tutkimuksessa noudatetaan Calmfors’n & Driffill’n (1988) määri- telmää, jossa keskittyneisyys kuvataan työntekijöiden ja -antajien liittojen välisen yh- teistyön syvyytenä toistensa kanssa palkkaneuvotteluissa. Samainen artikkeli on myös keskeinen kulmakivi keskittyneisyyden tutkimuksen alalla, ja se on tarjonnut pitkään ajan hammasta kestäneen mallin, joka pyrkii ennustamaan muutoksia makro- taloudessa mitä työvoiman tarjontaan ja kysyntään tulee.
Työehtojen sitovuudesta johtuen keskitetty ratkaisu ulottuu monesti laajemmalle kuin vain niihin ihmisiin jotka kuuluvat ammattiliittoihin (Lingens, 2007). Järjestäytymisas- te, jolla tarkoitetaan ammattiliittoihin kuuluvan työväen osuutta suhteessa koko työ- väestöön, ei kerro juurikaan (suoraan) kuinka syvälle keskittyneisyys tosiasiassa yh- teiskunnassa vaikuttaa. Suomen kaltaisissa maissa, joissa keskittyneisyys on korkea, työehtosopimukseen kuuluu suurempi osa työväestöstä kuin mitä liittoihin kuuluu, sillä sopimukset ovat yleissitovia. Pienemmän keskittyneisyyden maissa, kuten Yh- dysvalloissa, on tavallista, että yksittäinen työpaikka organisoidaan liiton alaisuuteen, jolloin palkoista neuvotellaan liiton kanssa vain kyseisellä paikalla työskentelevien ihmisten kohdalla (Farber, 2001).
Toisen maailmansodan jälkeisen ajan kokemukset osoittavat selvästi, että makrota- louspolitiikassa täytyy olla jonkinlainen ”ankkuri”, joka ohjaa talouden nimellisten palkkojen ja hintojen kehitystä. Muussa tapauksessa inflaatio-odotuksia on vaikea ohjata, ja ajaudutaan helposti tilanteeseen, jossa palkkasopimukset ja yritysten hin- noittelu eivät vastaa sitä mitä haluttiin ja odotettiin. Tärkeä esimerkki tästä on palkka- sopimus, jota tehtäessä työmarkkinaosapuolet luulevat inflaatiota korkeammaksi kuin miksi se sittemmin todellisuudessa osoittautuu. Yllätyksenä tuleva matala inflaatio merkitsee korkeaa reaalipalkkaa, josta taas seuraa korkea työttömyys. (Vartiainen et al., 2012)
2.2 Mitä työvoiman järjestäytymisestä seuraa?
Järjestäytynyt työvoima kiihdyttää inflaatiota, vaikka muita lukuisia inflaatioon vaikut- tavia tekijöitä eliminoidaan laskuista, mukaan lukien keskuspankin itsenäisyysaste.
Koordinaatiolla tätä vaikutusta voidaan kuitenkin kompensoida: vahvasti koor- dinoiduilla palkkaneuvotteluilla voidaan saavuttaa piste, jossa inflaatiota kiihdyttävät toimet muuttuvat inflaatiota jarruttaviksi toimiksi. Mikäli työvoima on järjestäytynyttä, kasvavat tuontihinnat sekä tuottavuus, mutta keskitetty palkanasetanta laskee näitä.
Hyvin järjestäytynyt työvoima voi myös aiheuttaa palkkavaatimuksillaan kysyntä- (in- flaatio) ja tarjontashokkeja (työttömyys). (Bowdler & Nunziata, 2007a, 2007b)
Cukierman & Lippi (1999) huomauttavat, että tämä piste, jossa taitekohta tapahtuu, on riippuvainen keskuspankin itsenäisyydestä: mitä itsenäisempi keskuspankki on, sitä korkeammalla keskittyneisyysasteella taitepiste sijaitsee. Taustalla on AY- liikkeen oletus siitä, että itsenäinen keskuspankki voi omilla toimillaan pitää inflaatiota kauemmin alhaalla (olettaen että keskuspankki tavoittelee matalaa inflaatiotasoa), jolloin työntekijäjärjestöt hinaavat palkkavaatimukset keskuspankin sietokyvyn rajoil- le.
Chatterji’n (2008) havainnot väittävät, että liiton kasvava voima edistää työvoiman kouluttautumista ja täten kasvattaa tuottavuutta osaamistason kasvaessa. Kääntö- puolena on kuitenkin se, että nämä parannukset ovat pois yrityksen voitoista, mikä voi haitata liiketoiminnan kannattavuutta. Järjestäytynyt työvoima kasvattaa yritysten
oman pääoman hintaa supistamalla toimintajoustavuutta, ja vaikutus on sitä suurem- pi mitä enemmän liitoilla on valtaa työpaikalla (Chen et al. 2011). Tämä, kuten monet muut amerikkalaisella aineistolla tehdyt tutkimukset (esim. Addison & Hirsch, 1989;
Griswold, 2010), pystyvät kuitenkin ottamaan huomioon vain kyseisen maan työ- markkinainstituutiot.
Menneinä vuosikymmeninä liittojen johtohenkilöt ovat olleet äänekkäimmin vastus- tamassa kaupan vapautumista, kun samalla on havaittu todisteita, että ammattiliitot vaarantavat yhdysvaltalaisten yritysten kilpailukyvyn. Korkeammat palkat vähentävät tuottoja, työllisyyttä sekä investointeja. Myös liittojen ajama lainsäädäntö vähentää tuottavuutta ja innovaatioita. Iän asettaminen taidon edelle työeduissa asettaa työmo- tivaation uuteen valoon. Lakot vahingoittavat yritysten toimintakykyä. Toisaalta liitot voivat vähentää työvoiman vaihtuvuutta ja lisätä uskollisuutta työnantajaa kohtaan, täten vähentäen transaktiokustannuksia. Lisäksi liiton turvin työntekijät ovat aloitteel- lisempia parantaakseen työolojaan (sen sijaan että lähtisivät yrityksestä). Liitot myös auttavat pitämään ikääntyneet ja kokeneet työntekijät töissä, vähentäen ”palkkasotu- reiden” käyttämistä, ja paineellaan pakottavat yritysjohdon tekemään muutoksia kohti kilpailukykyisempää yritystä. (Griswold, 2010)
Liitot neuvottelevat ylihintaa palkoilla ja vähentävät täten investointeja; toisekseen liitot vaikuttavat osaavan työvoiman suhteelliseen kasvuun, mikä voi olla kasvua edistävää. Vaikka liittojen jäsenmäärät ovat supistuneet viime vuosina merkittävästi, koskettavat liittojen neuvottelemat palkat silti n. 90%:a mannereurooppalaisista pal- kansaajista. Kouluttamattomien työntekijöiden kohdalla korkeammat palkat johtivat työttömyyteen, eikä alojen välillä ollut merkittäviä palkkaeroja. Kouluttamattomien työttömyys nostaa työvoiman osaamistasoa, mikä kasvattaa talouden kasvuvauhtia (Rybczynski-efekti), mutta myös vähentää yritysten innokkuutta panostaa tutkimuk- seen. Palkanasetantajärjestelmällä ei ole lopputuloksen kannalta merkitystä, paitsi korkean järjestäytyneisyyden maissa, joissa ylihinnan aiheuttama työttömyys kosket- taa myös koulutettua väestöä. (Lingens, 2007)
2.3 Korporatistinen järjestelmä
Calmfors’n & Driffill’n (1988) tutkimus otti merkittävän irtioton sen ajan työmarkkina- politiikkatutkimukseen, joka oli keskittynyt pitkälti korporatismin tutkimiseen. Korpora- tismille on lukuisia määritelmiä, mutta yleisesti sillä tarkoitetaan työmarkkinapoliittista järjestelmää, jossa työntekijöiden ja -antajien edustajat, sekä valtio, ovat muodosta- neet neuvotteluinstituution joka neuvottelun tuloksena päättää palkoista sekä muista tulopoliittisista kokonaisuuksista. Käsite pitää sisällään myös oletuksen, että työttö- myyden ja reaalipalkkojen sekä järjestelmän keskittyneisyyden välillä vallitsee positii- vinen monotoninen suhde. Toisin sanoen korporatistisen järjestelmän tuloksena re- aalipalkat (palkankorotukset) ja työttömyys pysyvät matalammalla tasolla kuin ei- korporatistisessa järjestelmässä. Oletuksen ilmeinen ongelma syntyi siitä että kyseis- tä monotonista suhdetta oli empiirisesti vaikea todistaa. (Calmfors & Driffill, 1988) Paremmat työllisyysluvutkin voivat olla harhaa työttömyyden ollessa luonteeltaan ”pii- lotyöttömyyttä” (Bean et al., 1986).
Työnantaja- ja työntekijäliittojen sekä valtion yhteispeli työmarkkinaratkaisuissa oli voimissaan 1960- ja 1970-luvun Pohjois- ja osin Keski-Euroopassa. Korporatistisesti johdettu työmarkkinapolitiikka synnytti tasaisen hyvää kasvua, mutta sittemmin kor- poratismi on alkanut kadota maiden työkaluna. Yksi syy tähän olivat järjestelystä ai- heutuneet vaatimattomat palkankorotukset, sekä työllisyyttä parantavien toimenpitei- den osittainen toteutumattomuus. (Ebbinghaus, 2004) Toisaalta korporatismi nostet- tiin Alankomaissa 1990-luvulla uudelleen esiin hyvin tuloksin (Visser, 1998).
Vaikka korporatismi ja korkea keskittyneisyys vaikuttavat lähes synonyymeiltä, on niiden välillä muutama oleellinen ero:
Korporatismi tähtää matalaan palkkatasoon ja työttömyyteen per se; keskitty- neisyydellä ei ole olemassa tavoitetta vaan se kuvaa ainoastaan palkkatasoa ja työttömyyttä koskevaa neuvotteluasetelmaa
Korporatismissa valtiolla on keskeinen rooli; keskitetyssä järjestelmässä valtio voi olla mukana, tai sitten ei
Korporatismin tulos on osapuolien yhteinen konsensus; keskitetyssä mallissa tulos on neuvottelujen hedelmä
2.4 Lineaarisesta suhteesta käyrään - kyttyrämalli syntyy
Calmfors & Driffill (1988) hylkäsivät korporatistisen näkemyksen monotonisesta mal- lista, jolle ei löytynyt vahvaa empiriaa, ja päättelivät keskittyneisyyden olevan korpo- ratismia merkittävämpi tekijä palkkojen ja työttömyyden ennustamisessa. Kun mallin korporatistisuus korvattiin (uudelleenmääritetyllä) keskittyneisyydellä, syntyi suhde, joka ei ollut monotoninen, vaan kyttyrämäinen (kuva 3).
Kuva 3. Palkanasetannan kyttyrämalli: reaalipalkat ovat korkeimmillaan kun työmark- kinoiden keskittyneisyysaste ei ole lähellä kumpaakaan ääripäätä, mikä aiheuttaa työttömyyttä (Calmfors & Driffill, 1988).
Korkeita reaalipalkkoja, ja täten myös työttömyyttä, aiheuttavat eniten välimalliset palkkakoordinaatioratkaisut. Tämä perustuu siihen, että keskikoordinoidussa maail- massa toimivat liitot ovat sen verran isoja, että ne pystyvät omilla tekemisillään vai- kuttamaan reaalipalkkojen tasoon, mutta eivät kuitenkaan kykene näkemään omien tekemisiensä ulkoisvaikutuksia. Hajautettu neuvottelujärjestelmä taas tuottaa mata- lampia reaalipalkkoja, mutta ei siksi että lukuisista pienistä liitoista koostuva kenttä kykenisi hahmottamaan ulkoisvaikutukset paremmin, vaan siksi että ne eivät ole tar- peeksi voimakkaita vaikuttamaan reaalipalkkoihin isossa mittakaavassa. Hyvin keski- tettyjen työmarkkinoiden liitot taas ovat harvalukuisia, ja pystyvät neuvotteluissa kä- sittämään millaiset vaikutukset niiden palkkavaatimuksilla on muulle taloudelle, jonka
heikentäminen ei ole kestävä ratkaisu pitkällä aikavälillä. Tällöin ne ajavat välimallista järjestelmää maltillisempaa palkkapolitiikkaa. (Calmfors & Driffill, 1988)
Valtiolla ei tässä mallissa ole keskeistä roolia, eikä se siten käsittele myöskään raha- politiikkaa. Cukierman’n & Lippi’n (1999) tutkimuksessa keskuspankin rooli huomioi- daan, ja se ynnätään kyttyrämalliin. Keskuspankin roolilla tarkoitetaan sen juridista itsenäisyyttä, eli kuinka riippumaton (itsenäinen) keskuspankki on poliittisista päättä- jistä. He löysivät samoja piirteitä kuin Calmfors & Driffill, eli ammattiliittojen ”strategi- sen efektin”: kun liittoja on työmarkkinoilla vähän, ne ymmärtävät oman toimintansa vaikutuksen, mikä näkyy reaalipalkoissa.
Myös muita merkittäviä havaintoja löydettiin. Rahaliitot tekevät ammattiliitoista ag- gressiivisempia itsenäisiä keskuspankkeja kohtaan mikäli liittoja on lukumääräisesti paljon, ja itsenäisten keskuspankkien maissa matala palkkakeskittyneisyys alentaa reaalipalkkoja ja täten myös työttömyyttä ja inflaatiota. (Cukierman & Lippi, 1999) Nämä kaksi havaintoa huomioiden voidaan EMU-maissa olettaa, että välimallinen koordinaatiojärjestelmä ei tuota niin kilpailukykyistä taloutta kuin mitä hyvin hajautettu tai keskitetty järjestelmä tuottavat. Tämä johtuu siitä oletuksesta, että välimallin jär- jestelmissä liitot ajavat yhä aggressiivisemmin korkeampia reaalipalkkoja, mikä joh- taa korkeampaan työttömyyteen ja inflaatioon, jotka puolestaan syövät maan kilpailu- kykyä. Hajautetun järjestelyn maissa ei näin käy: vaikka liitot lienevätkin aggressiivi- sempia EKP:a kohtaan, ei niillä ole tarpeeksi neuvotteluvoimaa vaikuttaakseen kes- kuspankin toimintaan, joten liitot joutuvat ottamaan keskuspankin päätökset annettui- na. Keskitetyissä maissa taas liitot sisäistävät reaalipalkkojen ulkoisvaikutukset ja pidättäytyvät näin korottamasta niitä liikaa.
Sakamoto (2005) huomauttaa, että keskuspankin vaikutukset talouteen ovat hyvin kontekstisidonnaisia, ja sen toimintaan ja toiminnan lopputulokseen vaikuttaisivat myös maiden hallitusten rakenteet sekä koko AY-liikkeen voima. Keskeisenä seikka- na hän nostaa esille, että vahvan ammattiyhdistysliikkeen (l. poliittista vaikutusvaltaa) maissa itsenäinen keskuspankki on haitallinen maan talouskasvulle.
2.5 Kritiikki kyttyrämallia kohtaan
Calmfors’n & Driffill’n (1988) näkemyksen mukaan palkkaneuvottelujen lopputulosta voidaan ennakoida, mikäli tiedetään millainen ammattiliittojärjestelmä maassa vallit- see. Malli ei ota liittojen varsinaiseen rakenteeseen kuitenkaan kantaa suuntaan tai toiseen, mutta ennustaa tästä huolimatta niiden vaikutuksia. Tämä tarkoittaa, että liittoja käsitellään homogeenisena massana, joka tuottaa aina samanlaisia tuloksia neuvotteluissa. Traxler & Brandl (2012) tarttuvat tähän ongelmakohtaan. He nostavat esiin myös malliin sopimattomat tulokset: kun keski-keskittynyt liittorakenne saakin aikaan matalan inflaation ja työttömyyden ratkaisun, on näitä tuloksia pyritty selittä- mään konservatiivisella rahapolitiikalla tai muulla mallin ulkopuolisella tekijällä, kuten
”marssijärjestysneuvotteluilla”, eli palkkaratkaisuilla, joissa tietyt alat, kuten vientiteol- lisuuden alat, neuvottelevat palkoistaan ensin, mistä muodostuu muille aloille palkka- ankkuri.
Rahapoliittisten ratkaisujen hakeminen Euroopassa on tätä nykyä enemmän kuin haasteellista, etenkin jos maa kuuluu EMU:in tai sen valuutta on muuten sidottu eu- roon. Euroopan keskuspankki (EKP) ei voi olla mukana tekemässä työmarkkinarat- kaisuja eri maiden kanssa siitä yksinkertaisesta syystä, että euroalueella on niin monta erilaista taloutta erilaisissa tilanteissa ja erilaisilla työmarkkinaratkaisuilla. Jotta rahapolitiikkaa voitaisiin käyttää hyväksi missään määrin, pitäisi liittojen neuvotella tavoitteistaan yli kansallisten rajojen.
Tämän lisäksi kyttyrämallia tulee tarkastella siinä mielessä kriittisessä valossa, sillä se pohjautuu 1960-1980-luvuilla kerättyyn dataan. Tällöin maailma oli hyvin erilainen talouden näkökulmasta: valuuttojen inflaatiot liikkuivat eri aivan eri luokissa kuin ny- kyään, ja kansainvälistä kauppaa käytiin rajoitetummin määrin, sillä tullit ja muut kau- pan esteet olivat silloin aivan eri tasolla. Avoimemman kaupankäynnin seurauksena maihin syntyy kaupankäynnille avoimet (exposed) sekä suljetut (affected) alat, jotka kohtaavat markkinoilla tyystin erilaiset haasteet. (Traxler & Brandl, 2012) Vientiteolli- suutta edustavien liittojen voidaan hyvällä oletuksella pitää kansainvälistä kilpailuky- kyä tärkeimpänä tavoitteena, kun taas kuntatyöntekijöiden liitolle sillä ei suoranaisesti ole niin suurta painoarvoa.
Traxler & Brandl (2012) huomasivat omassa tutkimuksessaan, että neuvottelevilla ryhmittymillä (avoimet/suljetut) oli eroa. Paras tulos saavutettiin mallilla, jossa kan- sainväliselle kilpailulle avoimet sektorit neuvottelivat ensin, muodostaen raamit, jotka sitoivat heidän jälkeensä neuvottelevaa suljettua sektoria. Mallin rasitteena on kui- tenkin tulosten epävarmuus, joka johtuu neuvottelurakenteiden jäykkyydestä. Toinen, sosiaalisesti vaikeampi haaste syntyy siitä, miten avoin ryhmittymä kyetään pitämään kurissa siten, että palkkataso pysyisi talouskasvua pienempänä, jolloin mallista olisi todellista hyötyä, sekä miten suljettu sektori saataisiin ylipäätään mukaan näihin neu- votteluihin. Lisäksi työllisyyskysymykset on vaikeampi ratkaista tätä kautta kuin kil- pailevissa malleissa.
2.6 Työttömyyskorvaus
Palkkaneuvottelujen lisäksi ammattiliitoilla on perinteisesti ollut merkittävä vaikutus siihen, millainen työttömyyskorvaus- tai työttömyysvakuutusjärjestelmä maahan syn- tyy. Kaikissa tämän tutkimuksen maissa valtio maksaa korvausta työttömilleen, mutta millaista lisäkorvausta työtön saa ammattiliitoltaan, vaihtelee maittain merkittävästi.
Toisin kuin palkat, jotka vaihtuvat ja joista neuvotellaan vähän väliä, on työttömyys- korvausjärjestelmä vakaampi ja sitä muutetaan harvemmin.
Työttömyyskorvausjärjestelmät on yksinkertaista jakaa kahteen ulottuvuuteen: työt- tömyyskorvauksen tasoon sekä työttömyyskorvauksen sidonnaisuuteen, joista jäl- kimmäinen on kiinnostavampi ja merkitsevämpi. Työttömyyskorvauksen taso tarkoit- taa yksinkertaisuudessaan sitä, kuinka paljon liiton jäsenelle maksetaan korvausta työttömyyden ajalta. Työttömyyskorvauksen sidonnaisuus taas tarkoittaa sitä, miten työttömälle maksettava korvaus määritellään: huomioiko se ennen työttömyyttä alka- neen palkan tason (ansiosidonnainen työttömyyskorvaus) vai ei (kiinteä työttömyys- korvaus). Se, onko työttömyyskorvaus ansiosidonnainen vai ei, vaikuttaa vahvasti ammattiliittojen muihin vaateisiin neuvottelujen aikana. (Goerke & Madsen, 2003)
Ansiosidonnaisen (unemployment insurance, UI) ja kiinteän (unemployment assis- tance, UA) työttömyyskorvauksen lisäksi on olemassa liuta muita tapoja korvata työt- tömyyttä, kuten julkiset työt, mutta kehittyneemmissä maissa UI ja UA ovat tavalli- simpia. Lisäksi valtioilla on tapana jatkaa ansiosidonnaista korvausta kiinteällä kor-
vauksella siten, että määräaikaisen ansiosidonnaisen jälkeen työtön siirtyy kiinteän korvauksen puolelle. (Vodopivec, 2004) Monimutkaisuuden välttämiseksi tässä työs- sä ei kuitenkaan huomioida korvaustyyppien ketjuttamista, vaan työttömyyskorvaus- järjestelmät jaetaan ansiosidonnaisiin ja ei-ansiosidonnaisiin eli kiinteisiin.
Ansiosidonnaisessa työttömyyskorvausjärjestelmässä liitot voivat kokea järjestelmän tukevan heidän jäsentensä tavoitteita, jolloin palkoissa tai muissa ehdoissa voidaan joustaa. Tässä tapauksessa liitot katsovat kokonaishyötyä, joka on liiton jäsenille edullisempi vaikka neuvoteltavat palkat olisivatkin pienempiä. Pienemmät palkanko- rotusvaatimukset ja paineet puolestaan vahvistavat työllisyyden positiivista kehitystä.
(Goerke & Madsen, 2003)
Suomalainen työttömyysturvajärjestelmä kuuluu ns. Gent-mallisiin, joissa ansiosi- donnaisuus on riippuvainen siitä kuuluuko työtön ammattiliittoon vai ei. Tällaisessa järjestelmässä ammattiliitot kantavat suurempaa vastuuta työttömyyskorvauksen jär- jestämisestä kuin valtio. Muissa kuin Gent-mallin maissa on tavallista, että valtio hal- linnoi työttömyyskorvausta ja työntekijä kuuluu automaattisesti työttömyysvakuutuk- sen piiriin. Suomen lisäksi Gent-järjestelmä on käytössä muun muassa Ruotsissa ja Tanskassa. (Ozkan, 2014)
Työttömyyskorvauksen vaikutukset
Schluter (1997) esittää artikkelissaan, että ansiosidonnaisella työttömyysturvalla on työllisyyden kannalta negatiivisia vaikutuksia, mikäli palkkoihin kohdistuva verotus ylittää tietyn kynnyksen. Korkea korvaustaso yhdistettynä korkeaan verotukseen alentaa halukkuutta ottaa vastaan työtä. Samoin vain ansiosidonnainen korvausjär- jestelmä luo näitä työllisyysongelmia, toisin kuin kiinteä korvaus. Tutkimuksessa tosin oletetaan palkansaajan olevan riskineutraali, jolloin heillä ei ole tarvetta työttömyys- vakuutukselle. Riskineutraalius johtaa siihen, että ansiosidonnainen järjestelmä näyt- täytyy tulosten valossa haitallisemmalta kuin mitä se oikeasti on; reaalimaailmassa ansiosidonnaisen haitallisuus on pitkälti kiinni siitä, minkälainen ansiosidonnaisesta työttömyysvakuutuksesta tehtäisiin ja mikä sen taso olisi.
Mitä enemmän työttömyyskorvausjärjestelmässä on tasakorvauksen piirteitä, sitä enemmän se aiheuttaa työttömyyttä kouluttamattomien ja vähän koulutettujen kes- kuudessa. Tämä johtuu siitä, että kiinteässä korvausjärjestelmässä joudutaan tasa- painoilemaan koulutetun ja kouluttamattoman työvoiman etuuksien kanssa. Mitä huonommin työtön on kuitenkin kouluttautunut, olettaen että koulutuksen määrä ja palkka työelämässä korreloivat positiivisesti, on hänen nauttimansa työttömyysetuus suhteellisesti korkeampi. (Bräuninger, 2000)
Empiiriset havainnot osoittavat, että siirtyminen ansiosidonnaiseen työttömyyskorva- usjärjestelmään vähentää työttömyyttä (OECD-maissa). Ja vaikka maassa olisi jo ansiosidonnainen järjestelmä, voi sen vahvistaminen vähentää työttömyyttä ennes- tään. Samalla tämä tarkoittaa, että työttömyysturvan supistaminen, esimerkiksi si- donnaisuuden purkamisella tai korvauspäivien vähentämällä, ei ole tehokas keino työttömyyden supistamiseen, vaan vaikutus on täysin päinvastainen. Tulos pätee kuitenkin vain, jos ammattiyhdistysliike tavoittelee jäsenilleen maksimaalista höytyä;
utilitaristisesti käyttäytyvät liitot puolestaan käyttävät hyväkseen korvauksen sidon- naista piirrettä, sillä korkeampi palkka realisoituu myös korkeampana työttömyyskor- vauksena. Ylihintaa neuvotteleva liittokenttä aiheuttaa täten myös työttömyyttä.
(Goerke & Madsen, 2003)
Maksimaalista hyötyä tavoitteleva liitto käsittelee jäsentensä etuja samalla tavalla kuin ammattiliitot koordinoiduilla työmarkkinoilla, katsoen talouden kokonaiskuvaa ja arvioiden omien toimien vaikutusta siihen. Utilitaristinen liitto taas katsoo maailmaa kuten ei-niin-koordinoitujen työmarkkinoiden ammattiliitto, joka ei näe vaikuttavansa talouden kehitykseen omilla tekemisillään vaan yrittää saada olemassa olevasta po- tista itselleen (jäsenilleen) mahdollisimman suuren, lyhyen tähtäimen, hyödyn.
3 KILPAILUKYKY
Kilpailukyvylle löytyy lukuisia määritelmiä, joissa korostuvat määrittelijän näkemys.
Michael Porter (1990) on todennut että ainoa järkevä kansallisen tason kilpailukyvyn mittari on tuottavuus. World Economic Forum (WEF) (2014) on vuosittaisessa kilpai- lukykymittauksessaan määritellyt kansallisen kilpailukyvyn sellaisten instituutioiden, käytäntöjen sekä tekijöiden summaksi, joka määrittelee maan tuottavuutta. Koska kilpailukyky sellaisenaan on liian laaja käsite käytettäväksi tässä, puhumme sen si- jaan kansallisesta kilpailukyvystä sellaisena ominaisuutena, jolla tarkoitetaan nimen- omaan valtioiden kykyä tuottaa kansainvälisille markkinoille tuotteita ja palveluita, joiden tuottaminen on taloudellisesti järkevää. Valtioiden kyvyllä emme suinkaan tar- koita pelkästään valtioninstituutioiden tai -yritysten kyvykkyyttä, vaan kaikkien maas- sa toimivien organisaatioiden kykyä pärjätä kilpailullisessa ympäristössä.
Kansallisen kilpailukyvyn mittaaminen ei ole tarkkaa tiedettä, vaan johtuen valtioiden ja maailmantalouden monisyisyydestä joudutaan mittaristoa rakentaessa miettimään tarkasti mitä kaikkea kansallisen kilpailukyvyn mittaaminen vaatii. Tunnetuimmat ja luotetuimmat mittaristot ovat Institute for Management Developement’n (IMD) sekä World Economic Forum’n (WEF) käyttämät. Mittaristot kattavat kymmeniä muuttujia, mutta ne antavat silti hyvin erilaisia tuloksia: esimerkiksi vuonna 2014 IMD:n mittauk- sissa Suomi on sijalla 18, mutta vastaavasti WEF:n mittauksissa neljännellä sijalla (IMD, 2014; WEF, 2014).
Maiden kilpailukyvyn mittaaminen on myös saanut ankaraa kritiikkiä osakseen. Kan- sallisen kilpailukyvyn mittaamisen - tai mittauksiin luottamisen - kriitikkojen joukkoon kuuluu muun muassa taloustieteen nobelisti Paul Krugman. Krugman (1994) ei alle- kirjoita ajatusta, että valtiot kilpailisivat kansainvälisillä markkinoilla keskenään kuten yritykset tekevät vapailla markkinoilla. Krugmanin mukaan vertailu on mahdoton, sillä valtioiden tuottama lisäarvo päätyy suurimmaksi osaksi tuottajiensa - kansalaisten - omaan käyttöön; yritysten tuottamasta lisäarvosta vain marginaalinen osa päätyy tuottajiensa - työntekijöiden - kulutukseen. Tässä valossa maan tuottavuuden kasvu suhteessa muihin maihin, eli kilpailukyvyn kasvu, ei ole pois muilta mailta eikä sillä kannata kilpailla - kyseessä ei ole nollasummapeli. Hän varoittaakin, että liiallinen
kilpailukykyyn tuijottaminen ja vahtaaminen johtavat kansainvälisen kaupan vääris- tymiseen, kuten protektionismiin ja kauppasotiin, ja ohjaavat päätöksentekoa vää- rään suuntaan.
Kilpailukyvyn mittaamiselle on lukuisia erilaisia variaatioita, jotka huomioivat tai pitä- vät tärkeimpinä sellaisia tekijöitä, joita toisissa mittaristoissa ei mainita sanallakaan.
Voidaan siis todeta, että kilpailukyvyn mittarit eivät ole tarkkaa tiedettä, vaan antavat enintään summittaisen kuvan maan taloudellisesta tulevaisuudesta.
Pragmaattisemman lähestymistavan kilpailukyvyn mittaamiseen tarjoavat Delgado et al. (2012), jotka esittävät kilpailukyvyn mittariksi maan investointikelpoisuutta. Se on pitkälti yhdistelmä IMD:n ja WEF:n omista arvioista, sillä investointikelpoisuus koos- tuu kahdesta elementistä: kilpailukykyiset rakenteet ja kilpailukykyinen kustannusta- so. Jotta maa olisi houkutteleva investointikohde, pitäisi molemmilla kriteereillä pärjä- tä. Investointikelpoisuus on lyhyen ja pitkän aikavälin mittareiden summa.
Weymouth & Feinberg (2011) esittelevät tuottavuuden kasvuun vaikuttavat kolme tekijää: avoimuus kansainväliselle kaupalle (ulkoinen), kilpailua edistävä (lain)säädäntö (sääntely) ja valtiovallan panostukset inhimilliseen pääomaan, turvalli- suuteen ja infrastruktuuriin (julkinen investointi). Nämä tekijät näkyvät sekä teoriassa että käytännössä latinalaisen Amerikan mailla tehdyssä tutkimuksessa. Tosimaail- massa valtiot ovat hybridejä näiden eri tekijöiden summista, joten tutkimukset, joissa kilpailukyky rinnastetaan vapaisiin markkinoihin, ei kerro koko totuutta.
Kansallisen kilpailukyvyn ja kansallisen taloudellisen vapauden indeksit korreloivat keskenään. Talouden kilpailukykyä ei voida rinnastaa tuotantotekijöiden kustannuk- siin, vaan se on seurausta instituutioista ja niiden kyvystä luoda vapaata markkinakil- pailua. Havainnot selittävät, miksi kilpailukyky ja taloudellinen vapaus korreloivat niin vahvasti: näistä jälkimmäinen on seurausta instituutioiden toimintakyvystä. (Thomp- son 2004)
Haitalliset valuuttakurssin liikkeet eivät juuri vaikuta kansalliseen kilpailukykyyn, sillä mikään määrä valuuttamanipulaatioita ei voi korvata toimivia instituutioita (Thompson 2004). Vartiainen et al. (2012) korostavat, että valuuttamanipulaatio menettää tehon-
sa vasta hyvin pitkällä aikavälillä, eli lyhyellä aikavälillä voidaan saada aikaan tilapäi- nen muutos.
Pienessä EMU-maassa työmarkkinaosapuolien on sitä vastoin otettava huomioon työvoimakustannusten kehitys suhteessa muihin EMU-jäseniin. EMU-maan vientite- ollisuus on tietysti kansainvälisen kilpailun paineen alla, mutta kotimaisen palvelusek- torin järjestäytyneitä palkanmaksajia ei uhkaa yhtä suorasti mikään, mikä madaltaisi palkkavaatimuksia. EMU-maan täytyy siksi olla tietoinen siitä, että esimerkiksi kau- pan toimialasta tai julkisesta sektorista saattaa tulla palkkajohtaja, mikä heikentää kansainväliselle kilpailulle alttiin teollisuuden toimintaedellytyksiä. Tässä valossa on mielenkiintoista, että juuri Suomessa ei ole onnistuttu vakiinnuttamaan palkkaneuvot- teluihin marssijärjestystä, jossa vientiteollisuus määrittelisi lähtökohdat muille sopi- musaloille. Tämä saattaa olla merkki siitä, että kotimaiset palvelusektorit Suomessa (pieni EMU-maa) pitävät neuvotteluasemaansa siinä määrin hyvänä, etteivät halua tyytyä teollisuuden palkkanormeihin. (Vartiainen et al., 2012)
Vaikka tutkimustulokset ovat ristiriitaisia, ei liittojen vaikutusta kasvaneeseen tuotta- vuuteen voida pitää totena; samoin kirjallisuudessa esitetyt väitteet (esim. Freeman, 1983) liittojen haitallisesta vaikutuksesta ovat liioiteltuja. Pitkällä aikavälillä kuitenkin vahvasti järjestäytyneissä yrityksissä ei tehdä fyysisiä investointeja niin paljon kuin vertailuryhmässä, minkä lisäksi T&K-panostukset, muut innovaatiotoiminnat, sekä riskinottohalukkuus ovat pienempiä, jolloin kilpailukyky näiden yritysten kohdalla ra- pautuu (Addison & Hirsch, 1989). Tutkimuksessa on kuitenkin käytetty vain amerik- kalaisdataa: maassa vallitsevat työmarkkinakäytännöt, joissa koordinaatio tapahtuu yritys- tai tuotantolaitostasolla, on toteutettu huomattavasti hajautetummin kuin esi- merkiksi keskimääräisessä länsieurooppalaisessa kansantaloudessa, mikä heikentää tutkimuksen yleistettävyyttä.
Tuoreemmalla ja laajemmalla aineistolla operoivat Asteriou & Monastiriotis (2004) esittävät, että järjestäytynyt työvoima on tuottavampaa kuin järjestäytymätön. Heidän tutkimuksessaan liittoon kuuluva työntekijä on tuottavampi, ja jos ilmiön voidaan olet- taa kumuloituvan, on myös järjestäytynyt työvoima tuottavampaa. Heidän aineistonsa kattaa 18 eri OECD-maata sekä yli 30 vuoden aikajänteen (1960-1992); aineisto on tosin nykytarpeiden valossa vanhahtavaa. Myös Bowdler & Nunziata (2007a) huo-
masivat järjestäytyneen työvoiman positiivisen vaikutuksen tuottavuuteen, mutta Schluter’n (1997) tutkimuksen mukaan verotuksella on myös tapana kasvaa järjes- täytymisen myötä, mikä syö positiivista kokonaisvaikutusta.
3.1 Pitkä ja lyhyt aikaväli - mitä väliä?
Kansallisella kilpailukyvyllä on kaksi ulottuvuutta: lyhyen ja pitkän aikavälin kilpailuky- ky. Lyhyt aikaväli huomioi kustannustason ja muut kustannustekijät sekä valuutta- kurssin, ja pitkä aikaväli huomioi talouden toimintaympäristön, joihin kuuluvat mm.
oikeudelliset, julkishallinnolliset, poliittiset sekä muut tekijät jotka vaikuttavat liiketa- loudelliseen ympäristöön. (Thompson, 2004)
Hierarkiset regressioanalyysit (hierarchical regression analyses) osoittavat, että insti- tutionaalinen toimintaympäristö on huomattavasti merkittävämmässä asemassa kuin kustannustasoympäristö, jos tarkastellaan kansallista kilpailukykyä käytännön johta- misen kannalta (practical managerial view). Samoin löydökset osoittavat, että huonot instituutiot vaikuttavat kielteisemmin kilpailukykyyn kuin huonot kustannusolosuhteet.
(Thompson, 2004)
Kilpailukykyä tarkastellaan usein sen perusteella, kuinka suurta maan vienti on maa- ilmanmarkkinoille. Maa on näin ollen kilpailukykyinen, jos tuotantokustannusten kehi- tys mahdollistaa sen, että maa pystyy seuraamaan kansainvälistä hintakehitystä kannattavasti. Viennin pitäisi siis kasvaa samaa tahtia tai nopeammin kuin maan tär- keimpien vientimarkkinoiden. Tämä määritelmä ei kuitenkaan monestakaan syystä ole riittävä. Maat voivat saavuttaa tietyn kustannustason eri tavoin suhteessa muihin maihin. Taso voidaan saavuttaa joko nopeammin lisääntyvällä tuottavuudella tai ko- timaisten kustannusten ja tulojen hitaammalla kasvulla, kuten palkkojen leikkaamisel- la, mikä supistaa ostovoimaa ja vahingoittaa sisämarkkinoita. (Vartiainen et al., 2012)
Kilpailukyvyn muutos voi olla yhteydessä tasapainoiseen makrotaloudelliseen muu- tokseen, kuten väestön ikääntymiseen, jolloin säästäminen vähenee ja kulutus ja si- joittaminen kasvavat. Sopeutuakseen alhaisempaan nettorahoitusjäämään valtio muuttaa korkoja, valuuttakursseja, hintoja ja palkkoja, mikä näkyy mittareissa kilpai- lukyvyn heikentymisenä. (Vartiainen et al., 2012)
Työkustannukset, mukaan lukien sosiaaliturvamaksut ja palkkaverot, muodostavat yleensä suurimman osan yrityksen muuttuvista kustannuksista. Tuotantokustannuk- siin perustuvaa kansallista kilpailukykyä mitataan siksi usein yksikkötyökustannuksil- la, joilla tarkoitetaan suhteellista työkustannusta tuotettua yksikköä kohden. Koska kilpailukyky on suhteellinen käsite, siihen vaikuttavat myös esimerkiksi muutokset palkkojen nousutahdissa muualla maailmassa. (Vartiainen et al., 2012)
3.2 Kuka mittaa ja mitä? - IMD & WEF
IMD (2015) mittaa lyhyttä aikaväliä. Fokuksessa ovat kustannustekijät: miten maa pärjää tällä hetkellä kansainvälisessä kilpailussa, ja mikä asema on parin vuoden aikajänteellä. Vaikka puhutaan kansakuntien kilpailukyvystä, mihin vaikuttavat monet hyvin hitaasti muuttuvat tekijät, kuten ihmisten perusasenteet, toimialarakenteet ja työmarkkinainstituutiot, ei lyhyen aikavälin mittaaminen ole kovin harhaanjohtavaa.
Kun ketjutetaan lyhyitä aikavälejä, saavutetaan pitkän aikavälin tulos. Vauraus, tieto- taito ja instituutiot rakentuvat pikkuhiljaa, askel kerrallaan, eli lyhyen aikavälin tulok- sena. (Pajarinen & Rouvinen, 2012)
WEF:n mittarit (WEF, 2014) kuvaavat kilpailukykyä pitkällä aikavälillä. Painopiste on maan potentiaalilla synnyttää talouskasvua tulevaisuudessa. Potentiaalin indikaatto- reina käytetään maan instituutioita ja sitä, miten vahvoja, luotettavia, uskottavia tai uudistumiskykyisiä ne ovat. Karrikoidusti voi sanoa että WEF:n näkemyksen mukaan taloudellinen kasvu ja kilpailukyky syntyvät vääjäämättä, jos lähtökohdat ovat otolli- set. (Pajarinen & Rouvinen, 2012)
Vaikka taloudellisen vapauden määritelmät vaihtelevat, on sillä todettu olevan positii- vinen vaikutus taloudellisen kilpailukyvyn kanssa (Thompson, 2004; Weymouth &
Feinberg, 2011). Taloudellinen vapaus, omistusoikeus, oikeusyhteiskunta, korruption puute ja muut kansalais- ja julkisinstituutiot, jotka edistävät vapaata markkinataloutta, kuten työvoiman liikkuvuus ja kommunikaatioverkostot, korreloivat positiivisesti ta- loudellisen menestyksen kanssa (Thompson 2004).
