Tämä Pro Gradu -työ paneutuu kansallisen kilpailukyvyn lähteiden tutkimiseen ja eri-tyisesti yhteen sen kiistanalaisimmista tekijöistä: ammattiliittoihin. Ammattiliitot ovat kiinnostaneet taloustieteilijöitä vuosikymmenien ajan ja niiden vaikutuksesta makrota-louteen löytyy lukuisia tutkimuksia, kuten Asteriou & Monastiriotis (2004), Chang et al. (2007), Lingens (2007), Chatterji (2008) sekä Checchi & Nunziata (2011). Tutki-muskentästä on kuitenkin vaikea saada selkeää linjaa, miten AY-liike tosiasiassa vai-kuttaa talouden dynamiikkaan. Vaihtelevia tutkimustuloksia voidaan osittain selittää käytetyllä aineistolla. Esimerkiksi yhdysvaltalaisdataa hyödyntävissä tutkimuksissa ammattiliitot nähdään enemmän rasitteena kuin voimavarana (esim. Addison &
Hirsch, 1989; Blanchflower & Freeman, 1992; Chen et al., 2011), mutta tämä johtuu, kuten myöhemmin tullaan esittämään, historiasta, josta johtuen ammattiyhdistysliike ei ole globaalisti homogeeninen.
Ensimmäinen tutkimuksen kannalta oleellinen muuttuja keskittyy ammattiliittojen ym-pärille. Kuinka ammattiliittojen vaikutusta makrotalouteen tutkitaan? Liittojen tutkimis-ta varten ne pitää pystyä hajottutkimis-tamaan tutkittutkimis-taviksi muuttujiksi, rakenteiksi. Näistä ra-kenteista poimitaan oleellisimmat ja kvantitatiivisesti mitattavat, kategorisoitavat piir-teet. Tutkimuksen kannalta kriittisimmiksi rakenteiksi on nimetty palkanasetantajär-jestelmä, jota mitataan palkkaneuvottelujen keskittyneisyysasteella, sekä työttömyys-vakuutusjärjestelmä, jossa erotellaan toisistaan ansiosidonnainen ja tasakorvauksel-linen järjestelmä.
Toinen tutkimuksen päämuuttuja on institutionaalinen kilpailukyky. Kansalliset, abst-raktit instituutiot ovat saaneet hiljattain tieteellisessä keskustelussa vahvempaa roolia kansantalouksien menestystä selittävinä muuttujina. Abstrakteilla instituutioilla tarkoi-tetaan niitä näkymättömiä piirteitä, jotka vaikuttavat sekä pitkän aikavälin että päivit-täisen taloudellisen toiminnan luonteeseen. Instituutiot kattavat sekä muodolliset että epämuodolliset, kansalliset että kansainväliset sekä erittäin lyhyen että pitkän aikavä-lin talouteen vaikuttavat tekijät, mukaan lukien kulttuurisidonnaiset arvoihin liittyvät kysymykset. Täten instituutioiksi voidaan nimetä esimerkiksi maan avoimuus kan-sainväliselle kilpailulle tai kansalaisten asenteet työtä kohtaan rikastumisen välinee-nä. Instituutioiden spektri on siis tavattoman laaja, eikä kaikkea ole mahdollista tutkia yhdellä kertaa. Siksi tutkimuksen kannalta vain muutama oleellisin ja instituutioina samankaltaisimmat on otettu lähempään tarkasteluun.
Kansallisten instituutioiden on todettu olevan erottamaton osa kilpailukykyä (esim.
Thompson, 2004; Bernard & Boucher, 2007; Weymouth & Feinberg, 2011), sillä insti-tuutiot määrittelevät sitä kilpailuympäristöä jossa yritykset toimivat: liiketoiminnallises-ti otollisemmissa olosuhteissa toimivat yritykset saavat kilpailuetua suhteessa sellai-siin yrityksellai-siin jotka toimivat epäedullisimmissa olosuhteissa. Kansainvälisillä kilpailluil-la markkinoilkilpailluil-la tämä tarkoittaa joidenkin maiden yrityksille keskimääräisesti parem-paa kilpailukykyä. On tärkeää huomata, että AY-liikkeen rooli yhteiskunnassa, ja sen ulkoisvaikutukset, ovat myös instituutioita ja ne voitaisiin jossakin toisessa
tutkimuk-sessa sisällyttää muiden instituutioiden joukkoon, mutta tässä sitä käsitellään omana kokonaisuutenaan sekä sen merkittävyyden kannalta tutkimukselle. Näin myös luki-jan on helpompi erottaa nämä päämuuttujat toisistaan.
Palkanasetannan ja instituutioiden lisäksi kolmantena, mutta ei niin merkittävänä, muuttujana tutkimukseen valittiin eurovaluutta. Mikäli kaikilla tutkittavilla mailla olisi käytössä oma kansallinen valuuttansa, ei tätä aspektia olisi kovin mielekästä tutkia muuten kuin ehkä sivulauseessa mainiten, mutta se, että osa tutkimuksen maista kuuluu yhteisvaluuttaan ja osa ei, muuttaa tilanteen. Yhteisvaluuttaan siirtymisen myötä kansallinen valtio on sidottu yhteisen keskuspankin rahapoliittisiin ratkaisuihin, jotka tulevat ikään kuin markkinoilta annettuna. Kääntäen, riippumaton keskuspankki voi harjoittaa kansallisia etuja palvelevaa rahapolitiikkaa talouden ohjailemiseksi.
Työn keskeisenä runkona ja teoreettisena viitekehyksenä on 1980-luvun lopulla jul-kaistu merkittävä tutkimus (Calmfors & Driffill, 1988), jossa perinteinen korporatisti-nen, lineaarinen malli, palkkakoordinaation ulkoisvaikutuksista hylättiin ja sille annet-tiin vaihtoehto. Lineaarisesta suhteesta tulikin käyrä, ei-lineaarinen suhde. Tutkimuk-sesta on kuitenkin aikaa ja data voi olla jo vanhentunutta: ammattiyhdistysliike ei ole yhteiskunnallisesti enää niin edullisessa asemassa kuin tutkimuksen tekemisen aika-na ja siinä käytetyssä aineistossa, ja talouden rakenteetkin ovat sittemmin vaihtuneet kun 1960- ja 1970-luvulla merkittävä savupiipputeollisuus on hiipunut ja palvelusekto-ri on lisännyt asemaansa kansantalouden moottopalvelusekto-rina.
Tutkimuskysymykset
Päätutkimuskysymykseksi voidaan muotoilla miten ammattiliittojen rakenne vaikuttaa kansalliseen kilpailukykyyn, mutta tällaisena tutkimuskysymys on liian monitahoinen vastattavaksi. Siksi tutkimusongelma on jaettu kolmeksi alatutkimuskysymykseksi, jotka ovat samaa muotoa, mutta peilaavat eri instituutioita kilpailukykyyn. Ensimmäi-nen tutkimuskysymys on
Miten palkkakoordinaatio vaikuttaa kansalliseen kilpailukykyyn?
Kysymykseen lähdetään etsimään vastausta Calmfors-Driffill-mallin kautta, mutta itse käyrän olemassaolo tai sen uudelleen tutkiminen toisella aineistolla ei ole fokukses-sa. Mallia käytetään teoreettisena pohjana, olettaen seuraavat seikat:
1. Jos Calmfors-Driffill-malli kuvaa palkkakoordinaation ja reaalipalkan suhdetta, voidaan sen olettaa mittaavan myös palkkakoordinaation ja inflaation sekä työttömyyden suhdetta, sillä ammattiliitot saavuttavat markkinatasapainoa kor-keamman reaalipalkan nostamalla nimellispalkkoja, mikä kiihdyttää inflaatiota, ja yli markkinatasapainon neuvoteltu palkkataso kasvattaa työttömyyttä, sekä 2. korkean inflaation ja työttömyyden oletetaan olevan vahingollisia
makrotalou-delle (vrt. Okun’n kurjuusindeksi) ja täten myös kilpailukyvylle, molempien il-miöiden aiheuttaessa kansantaloudelle kustannuksia.
Hypoteesina on, että Calmfors-Driffill-malli tuottaa samanlaisia tuloksia aineiston iäs-tä riippumatta. Tällöin kilpailukyky olisi korkeimmillaan kun palkkakoordinaatiojärjes-telmä on joko hajautettu tai keskitetty, ja heikoimmillaan kun se on jotain tältä väliltä.
Se, miksi ammattiyhdistysliike ylipäätään on mukana neuvottelemassa työehdoista työntekijöiden edustajana, on tulosta työvoiman järjestäytymisestä, josta liitot myös voimaansa ammentavat. Järjestäytymisaste on yksi tapa mitata AY-liikkeen voimaa, jolloin korkea järjestäytymisaste tarkoittaisi, että liittojen vaikutusvalta työmarkkina-asioissa olisi suhteessa myös korkeampi (Sullivan, 2010). Jatkaen, on luonnollista olettaa, että vahva ammattiliitto on kyvykäs toimija ja myös haluaa olla päättämässä työmarkkinoiden kehityksestä, mihin se pystyy parhaiten kun koordinaatio on voima-kasta, eli työmarkkinaratkaisut ovat keskusjärjestöjen (ja valtion) käsissä. Järjestäy-tymisasteen ja koordinaation välille ei kuitenkaan voida välttämättä olettaa korreloi-van positiivisesti, eikä järjestäytymisastetta koskeva hypoteesi tällaisia oletakaan, vaan lähtee siitä että järjestäytymisasteella ei ole vaikutusta kilpailukykyyn. Kuvassa 2 on esitetty eurooppalaisten maiden keskimääräinen järjestäytymisaste sekä koor-dinaation taso vuosina 2003-2013. Maat on järjestetty koordinaatioasteen mukaan alkaen suurimmasta. Kuvasta voidaan havaita, että järjestäytyneisyysaste ja koordi-naation taso vaihtelevat maasta riippuen. Tämä ei kuitenkaan ole varsinainen tutki-muskysymys tai -hypoteesi johon erityisesti haetaan vastausta, mutta korreloides-saan voidaan tämän kautta esimerkiksi pohtia jäykistääkö korkea järjestäytymisaste työmarkkinoiden toimintaa.
Kuva 2. Eurooppalaisten maiden järjestäytymis- ja koordinaatioasteet. Koordinaa-tioaste (Coord_av; oikea asteikko) ja järjestäytymisaste (Un_dens_av; vasen asteik-ko) eivät riipu toisistaan (OECD, 2015; ICTWSS, 2015).
Toinen tutkimuskysymys korostaa Calmfors-Driffill-mallin ulkopuolisia instituutioita:
Miten muut kansalliset instituutiot vaikuttavat kilpailukykyyn?
Nämä muut kansalliset instituutiot sisältävät talouteen epäsuorasti liittyviä instituutioi-ta sekä työttömyysvakuutusjärjestelmän. Nämä ei-instituutioi-taloudelliset instituutiot (työttö-myysvakuutusjärjestelmä ei kuulu näihin) kuvaavat yhteiskuntaa yritysten ympärillä, sillä talouden ei voida olettaa toimivan omassa tyhjiössään, irrallaan muusta yhteis-kunnallisesta toiminnasta. Se, miten yhteiskunta on yritysten ympärille muodostunut ja tukee (tai on tukematta) niitä, vaikuttaa osaltaan maan kilpailukykyyn. Tässä yh-teydessä yritysten kilpailukyky sekä kansallinen kilpailukyky voidaan rinnastaa, sillä tutkimuksessa mukana olevat maat ovat kaikki avoimia kansantalouksia, joissa yri-tystoimintaa harjoittaa pääasiassa yksityiset tahot, eivät valtio tai valtionyritykset.
Edellä esitetyn väitteiden pohjalta hypoteesina on, että instituutioiden taso ja kilpailu-kyky korreloivat positiivisesti.
Työttömyysvakuutusjärjestelmä on muista instituutiomuuttujista hieman irrallinen, ja sen valikoituminen tutkimukseen johtui työmarkkinareformipuheista julkisuudessa,
0
Belgia Suomi Ruotsi Tanska Norja Itävalta Saksa Espanja Irlanti Alankomaat Italia Sveitsi Luxemburg Portugali Kreikka Ranska Iso-Britannia
Un_dens_av Coord_av
jossa tietyt vaikuttajat pyrkivät lakkauttamaan tai supistamaan ansiosidonnaista työt-tömyysturvaa perusteenaan sen passivoiva vaikutus (esim. YLE, 2014). Jos ansiosi-donnainen työttömyysturva kannustaa työttömiä olemaan poissa työmarkkinoilta an-siosidonnaisen korvauksen ajan, lisäten kitkatyöttömyyttä, miksi se on niin laajasti käytössä tämänkin tutkimuksen maissa? Mikäli ansiosidonnaisesta työttömyysvakuu-tusjärjestelmästä aiheutuisi merkittävää makrotaloudellista haittaa ja alentunutta kil-pailukykyä, tulisi sen näkyä tuloksissa. Hypoteesina on, että työttömyysvakuutusjär-jestelmän muoto ei vaikuta merkittävästi kilpailukykyyn.
Kolmas ja viimeinen tutkimuskysymys tutkii yhteisvaluuttaa suhteessa kilpailukykyyn:
Miten yhteisvaluutta vaikuttaa kilpailukykyyn?
Kuten edellä oli mainittu, yhteisvaluuttaa käyttävä jäsenvaltio ei pysty ohjaamaan taloutensa kehitystä rahapoliittisin keinoin, kuten koron avulla, vaan se joutuu toimi-maan poliittisesti riippumattoman keskuspankin linjausten mukaisesti (Cukierman &
Lippi, 1999). Mikäli oletetaan, että valtionjohto on kykenevä omilla talouspoliittisilla toimillaan edistämään kilpailukyvyn kasvua, voidaan täten ajatella että kansallista valuuttaa käyttävä maa pystyy vaikuttamaan kilpailukykyynsä tehokkaammin, jolloin näillä mailla kilpailukyvyn tulisi olla keskimäärin yhteisvaluuttaa käyttäviä maita kor-keampi. Etenkin euromaissa rahapolitiikalla on suuri merkitys, sillä eurovaltiot ovat taloudelliselta rakenteeltaan (esim. sisämarkkinoiden koko) ja suhdanteiltaan hyvin erilaisia, sillä talouksien konvergoituminen on hidas prosessi ja valuuttana euro on hyvin nuori.
Toisaalta, on myös perusteltua olettaa, että poliittisesti riippumaton keskuspankki toimii vakaammin, ja inflaatio-odotukset ovat täten myös helpommin ennustettavissa, mikä vähentää esimerkiksi ammattiliittojen painetta palkankorotuksille (esim. Cukier-man & Lippi, 1999). Koska yhteisvaluutan vaikutuksista suhteessa kilpailukykyyn on argumentteja molempiin suuntiin, hypoteesina on, ettei yhteisvaluutalla ole merkittä-vää vaikutusta kilpailukykyyn.
Rajaukset
OECD-maita sisältävissä tutkimuksissa on yleistä, että Yhdysvallat on yhtenä maana mukana, ellei sen poisrajaamiselle ole erityistä syytä. Tästä tutkimuksesta se on kui-tenkin jouduttu rajaamaan ulos. Syynä on, että OECD kattaa riittävästi eurooppalaisia maita – jollaiseksi Yhdysvallatkin voidaan kielellisesti, kulttuurillisesti sekä vähintään historiallisesti laskea – joiden ammattiyhdistysliike muistuttaa jokseenkin toisiaan.
Yhdysvaltalainen AY-järjestelmä poikkeaa sen verran eurooppalaisesta, että aineis-ton havaintojen yhteismitallisuus olisi kärsinyt. Yhdysvaltojen poisjättämistä on tästä syystä tärkeä korostaa, eikä tutkimuksen tuloksia kannata yleistää tutkimuksen mai-den ulkopuolelle. Samasta syystä myös muut Amerikan sekä Aasian maat rajattiin tutkimuksesta pois. Myös itäeurooppalaiset maat jätettiin tutkimuksesta sen vuoksi ettei AY-liike ole voinut kehittyä niissä samalla tavalla kuin Länsi-Euroopassa.
Kilpailukykyä voidaan mitata sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä, mutta tässä tutki-muksessa keskitytään vain jälkimmäiseen. Ensimmäinen syy on, että instituutiot joita tässä tutkitaan, ovat pitkän tai hyvin pitkän aikavälin tuote, eikä niitä täten ole miele-kästä tutkia ainakaan vain lyhyen aikavälin näkökulmasta. Toinen syy on pakotta-vampi, sillä lyhyen aikavälin kilpailukyvystä (kustannuskilpailukyky) ei ollut saatavilla tarpeeksi yksityiskohtaista aineistoa ilman kohtuuttomia lisenssimaksuja.