Hätkähdyttävät loppupuheet. Vertausten merkitys jaksossa Matt. 24-25

HÄTKÄHDYTTÄVÄT LOPPUPUHEET

Vertausten merkitys jaksossa Matt. 24–25

Itä-Suomen yliopisto Filosofinen tiedekunta Teologian osasto Eksegetiikka Pro gradu -tutkielma kevät 2018

Erika Kyytsönen, 235589

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND

Tiedekunta – Faculty Filosofinen tiedekunta

Osasto – School Teologian osasto Tekijät – Author

Erika Maria Kyytsönen Työn nimi – Title

HÄTKÄHDYTTÄVÄT LOPPUPUHEET Vertausten merkitys jaksossa Matt. 24–25

Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages

Eksegetiikka Pro gradu -tutkielma X 5. elokuuta 2018 77

Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä – Abstract

Tarkastelen tässä pro gradu -tutkielmassa Jeesuksen esittämien vertausten funktiota Matteuksen jaksossa 24–25. Luvut on nimetty Jeesuksen puheiksi viimeisistä tapahtumista. Matteus esittää tämän jakson juuri ennen pääsiäisen tapahtumia, jotka alkavat luvusta 26.

Lukujen kokonaisuuden alussa Jeesuksen luokse tulevat opetuslapset esittävät hänelle kysymyksen (24:3) milloin kaikki tapahtuu: mikä on merkkinä Jeesuksen paluusta ja tämän maailman lopusta? Kysymyksen jälkeen Jeesus vastaa seikkaperäisesti. Hän varoittaa vääristä Messiaista, profetoi viimeisistä tapahtumista ja kertoo yhteensä kahdeksan vertausta lukujen 24–25 kokonaisuudessa. Markus tai Luukas ei esitä vertauksia vastaavassa kontekstissa samalla tavalla kuin Matteus. Aikaisempi tutkimus ei ole huomioinut vertausten tuomaa sisällöllistä lisäarvoa tässä Matteuksen jaksossa.

Metodina yksittäisten vertausten kohdalla hyödynnän Stephen Toulminin (1984) argumentaatioanalyysiin pohjautuvaa viitekehystä. Sen avulla on mahdollista selvittää Jeesuksen puheissa olevan argumentaation, sanoman sekä vaikuttavuuden rakennetta. Matteuksen lukujen 24‒25 kokonaisuuteen perehdyn puolestaan Lauri Thurénin (2014) kerronnan tulkitsemiseen kehittelemän viiden säännön mukaan. Etsin viittä sääntöä soveltaen vertausten yhteyttä ja merkitystä kokonaisuuteen. Thurén on käyttänyt metodia Luukkaan vertauksien tutkimiseen ja perustelee evankeliumien taustalla olevilla lähteillä sitä, että metodi soveltuu myös juuri Matteuksen tekstien tutkimiseen.

Aiempi tutkimus on perehtynyt lukujen 24‒25 kokonaisuuteen historialliskriittisellä sekä allegorisoivalla otteella. Lisäksi lukujen muodostamaan kokonaisuuteen ei ole otettu kantaa siellä esiintyvien vertausten näkökulmasta. Sen sijaan Jeesuksen esittämien vertausten katsotaan tähdentävän hänen tuomiovaltaansa. Tämä allegorinen tulkinta menee kuitenkin ohi vertauksista itsestään nousevasta sanomasta. Jakson vertaukset osoittautuvat Jeesuksen puheita kokoaviksi tai niitä täsmentäviksi esimerkinomaisiksi kertomuksiksi.

Kerronta, vertaukset ja profetiat tukevat toistensa olemassaoloa. Vertausten sanoma toisiinsa nähden on yhteydessä siten, että vertaukset avautuvat osittain kontekstin avulla. Analysoiminen paljastaa, että Jeesuksen puheet etenevät vertausten myötä kolmiosaisella viestillä: 1.

Maailmanlopussa Ihmisen Pojan paluuta ennakoi selvä merkki. 2. Jeesus kehottaa opetuslapsiaan olemaan aina valmiina elämällä sekä toimimalla oikein. 3. Ihmisen Pojan tullessa jokaista ihmistä kohtaa tuomio joko kadotukseen tai ikuiseen iloon -periaatteella.

Vertausten sanoman muodostama ketju kuvaa lukujen 24‒25 kokonaisuuden sanomaa. Jeesus kehottaa tarkkaavaisuuteen tulevaa tuomiota ajatellen. Tähän sisältyy Jeesuksen varoitukset eksyttävistä asioista, valmiudessa olemisen painottaminen ja sen huomioiminen, että tuomio tulee olemaan tyly. Tätä voi kutsua myös kerronnalliseksi kolmiloikaksi. Kaikissa kerronnan osioissa lukemalla havaittavat yhteydet Vuorisaarnaan syventävät tutkimani lukujen 24‒25 kokonaisuuden sisältöä. Niiden välille näyttää muodostuvan toisiaan täydentävä ja sanomaa vahvistava yhteys. Tutkimushistorian tarkastelussa esiin nousee ajatus siitä, että Matteus esittää aina kokonaisuuden lopussa tuomioon varautumisen näkökulmaa. Kuitenkin jakso 24‒25 ilmentää kokonaisuudessaan valmiudessa olemisen tärkeyttä. Sitä vastoin Vuorisaarnan ja lukujen 24‒25 välillä on mahdollista nähdä tuo tutkimushistorian katsauksessa esiin tuleva seikka.

Vuorisaarnassa Jeesus painottaa ohjeita oikeanlaiseen elämiseen ja se päättyy varoituksiin tulevasta tuomiosta. Tutkittu jakso korostaa kokonaisuutena vielä sitä, että lopussa tuomitaan sen mukaan, onnistuiko Jeesuksen antamien ohjeiden mukaan eläminen.

Avainsanat – Keywords

Matteus, vertaus, profetia, sanoma, kerronnan analyysi, argumentaatioanalyysi, Vuorisaarna

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND

Tiedekunta – Faculty Philosophical faculty

Osasto – School School of Theology Tekijät – Author

Erika Maria Kyytsönen Työn nimi – Title

STARTLING FINAL SPEECHES The function of parables in Matthew 24–25

Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages

Biblical Studies Pro gradu -tutkielma X 5th August 2018 77

Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä – Abstract

In this thesis I will study the function of parables in Matthew 24–25. This period is usually called as The speeches of Jesus about final days. Compared to Luke and Mark, only Matthew presents eight parables in this section. Other studies have not analyzed this before and that is why it is important to do. I need to ask, what is the message inside these parables and what are they going to tell about the big picture? I will also consider if there is some connection with Matthew 24–25 in the Sermon of the mount.

The methods of my thesis are Stephen Toulmin´s (1984) argumentation analysis and some pieces of narrative analysis. I will also follow the five rules of interpretation by Lauri Thurén (2014). He has created those rules when he studied the parables of Luke. Matthew and Luke seem to have common sources like Q. So it is possible to use Thurén´s five rules of interpretation also with texts of Matthew. I will study the parables with argumentation analysis. Interpreting parables and the whole of period 24–25 are going to happen with pieces of narrative analysis.

The earlier studies of Matthew 24‒25 show that the text has been studied long with historic-critical methods. Before this the speeches of Jesus have been read allegorically. These ways offer too narrow approach for studying the narration of the story or the speeches.

Literary approach offers with narrative analysis and argumentation analysis new ways to respect the text itself.

The eight parables I studied proved to be example-stories. They also condensed the speeches of Jesus. I found out by analyzing parables that they form a three step message. First, in the end of the world there will be clear mark by God before Jesus comes back. Second, Jesus recommends his disciples to be always ready for his coming by living well. Third, when Jesus comes back the judgment will be harsh.

There seems to be connection between Matthew 24‒25 and the Sermon of the Mount by narration. This connection makes the message of the period I studied stronger. Whereas the Sermon of the Mount emphasizes the teaching about how to live one’s life, Matthew 24‒25 shows that one day Jesus will judge your way of living.

Avainsanat – Keywords

Gospel of Matthew, parable, profecy, message, narrative analysis, argumentation, the Sermon of the Mount

Rakkailleni: Antille Andreakselle, Aadalle ja Sofialle.

Ἀγαπήσεις κύριον τὸν θεόν σου ἐν ὅλῃ τῇ καρδίᾳ σου καὶ ἐν ὅλῃ τῇ ψυχῇ σου καὶ ἐν ὅλῃ τῇ διανοίᾳ σου·

Ἀγαπήσεις τὸν πλησίον σου ὡς σεαυτόν.

Sisältö

1 JOHDANTO ... 2

2 TUTKIMUSHISTORIA ... 3

2.1 Katsaus Matteukseen ... 3

2.2 Matteuksen luvut 24‒25 ... 5

3 TUTKIMUSMENETELMÄT ... 9

3.1 Kerronnan analyysi ... 10

3.2 Argumentaatioanalyysi ... 14

4 VERTAUKSIA VAI PROFETIAA ... 20

4.1 Näkökulmia vertaustutkimukseen ... 20

4.2 Määritelmiä ... 26

4.2.1 Vertaus ... 26

4.2.2 Profetia ... 27

4.3 Vertaukset luvuissa 24 ja 25 ... 28

4.3.1 Vertaus salamoinnista (24:27)... 31

4.3.2 Vertaus viikunapuusta (24:32‒33) ... 34

4.3.3 Vertaus Kaksi pellolla (24:40‒41) ... 37

4.3.4 Vertaus Valvokaa! (24:43) ... 40

4.3.5 Vertaus hyvästä ja huonosta palvelijasta (24:45‒51) ... 42

4.3.6 Vertaus viisaista ja tyhmistä neidoista (25:1‒12) ... 47

4.3.7 Vertaus palvelijoille uskotuista rahoista (25:14‒30)... 52

4.3.8 Vertaus Lampaat ja vuohet (25:32–33) ... 59

5 MATTEUS 24–25 VERTAUSTEN VALOSSA ... 62

5.1 Kuka on äänessä? ... 62

5.2 Kolmiloikalla Vuorisaarnaan ... 65

6 JOHTOPÄÄTÖKSET ... 70

7 LÄHTEET JA KIRJALLISUUS ... 72

7.1 Lähteet ... 72

7.2 Apuneuvot ... 72

7.3 Kirjallisuus ... 73

2

1 JOHDANTO

Matteuksen evankeliumin luvut 24‒25 on nimetty Jeesuksen puheiksi viimeisistä tapahtumista. Matteus esittää muista synoptikoista poiketen tässä kontekstissa useita vertauksia. Aikaisemmassa tutkimuksessa ei ole huomioitu tätä seikkaa. Kysyn ja selvitän, mitä erityistä sisältöä vertaukset antavat Matteuksen esittämälle kokonaisuudelle viimeisistä tapahtumista. Tarkastelen myös lukujen muodostamaa kontekstia vertauksille sekä vertausten välistä vuoropuhelua. Idea perustuu Lauri Thurénin tutkimukseen Matteuksen evankeliumin Vuorisaarnan vertauksista Parables in the Sermon on the Mount – a Cognitive and Rhetorical Perspective.¹ Kyseisen tutkimuksen innoittamana selvitän myös, onko lukujen 24‒25 sisältämällä sanomalla yhteyttä vuorisaarnan opetuksiin.

Vertausten tarkastelussa painotan tuoreimpia näkökulmia. Metodeista narratiivinen kritiikki ja kirjallisuustiede ovat tarjonneet niitä viime vuosikymmeninä eksegetiikkaan vertaustutkimukseen. Tutkijoita tällä saralla ovat Lauri Thurén alkaen vuodesta 1995, Charles W. Hedrick (2005), Ruben Zimmermann (2007) ja Klyne R. Snodgrass (2008).

Hyödynnän myös Stephen Toulminin (1984) argumentaatioanalyysiin pohjautuvaa viitekehystä yksittäisten vertausten kohdalla. Tulkinnassa ja sanoman esille nostamisessa seuraan Thurénin viittä sääntöä, joihin sekä kerronnan analysoiminen että argumentaatioanalyysi lukeutuvat.

Tarkastelen ensin toisessa luvussa lyhyesti Matteuksen evankeliumin tutkimushistoriaa ja syvennyn hieman perusteellisemmin jakson 24‒25 tutkimushistoriaan. Tämän jälkeen esittelen käyttämäni metodit luvussa kolme. Neljännessä luvussa perehdyn vertauksen tutkimushistoriaan sekä sen määritelmään. Lisäksi syvennyn jaksossa esiintyviin kahdeksaan vertaukseen. Viidennessä luvussa tutkin vertausten sanomaa suhteessa kontekstiinsa ja selvitän, mikä merkitys vertauksilla on Matteuksen jaksossa 24‒25.

Kuudennessa luvussa esittelen johtopäätökset.

1 Thurén, tulossa.

3

2 TUTKIMUSHISTORIA

Esittelen tässä luvussa lyhyesti Matteuksen evankeliumin ominaisuuksia ja luon erityisesti katsauksen lukujen 24‒25 kokonaisuuteen. Aiheen rajaamisen takia, en syvenny yksittäisten vertausten tutkimushistoriaan. Mikäli yksittäisen vertauksen kohdalla kuitenkin tulee esiin seikkoja, jotka palvelevat oleellisesti tutkimuskysymykseen vastaamisessa, nostan ne luonnollisesti esiin kunkin vertauksen analysoinnin kohdalla.

Lähestyn Raamatun tekstejä niitä kirjoittaneiden henkilöiden teoksina ja tarkastelen tekstejä sellaisina kuin ne ovat meille tähän päivään säilyneet. Käyttäessäni tutkimuksessani termiä Matteus, viittaan Matteuksen evankeliumiin sekä Matteukseen tekstin kertojana. En siis viittaa historiassa evankeliumin taltioineeseen kirjoittajaan.

Vertauksien kohdalla analysoin sisältöä siten, että pidän niitä Matteuksen evankeliumiin taltioituina, Jeesuksen esittäminä kertomuksina.

2.1 Katsaus Matteukseen

Matteuksen evankeliumi on syntynyt ensimmäisellä vuosisadalla.² Sen tekijää ei tiedetä, mutta se on todennäköisesti nimetty Matteus -nimisen opetuslapsen mukaan. Sen oletetaan olleen käytössä Syyrian alueella.³ Evankeliumi ajoitetaan 70–80 -luvulle ja ajatellaan, että teksti on syntynyt juutalaiskristillisen yhteisön tarpeisiin.⁴ Matteuksen evankeliumin luonnetta kuvailee, että se on alun perin tarkoitettu ääneen luettavaksi tekstiksi.⁵ Ulrich Luzin (2005a) mukaan Matteus on Markukseen suhteutettuna kirjoittanut uuden Jeesus -kertomuksen, joka on kuitenkin vahvasti orientoinut traditioon.⁶ Kokonaisuudessaan Matteus sisältää alle neljänneksen omaa tekstiä, puolet

2 Powell 2009, 4; Luz 2005a, 12.

3 Thurén, J. 2005, 11. Evankeliumi Matteuksen mukaan on tunnettu Antiokiassa Piispa Ignatioksen vaikutuspiirissä vuosisadan taitteessa. (Luz 2005a, 10; Thurén, J. 2005, 11–2.)

4 Haapa 1958, 8–9; Luz 2005a, 10.

5 Luz 2005a, 3.

6 Luz 2005a, 27.

4

näyttäisi olevan Markuksen kanssa samaa ja noin neljänneksellä on Q-lähde⁷ merkittävänä taustamateriaalina.⁸

Petri Merenlahti (2002) on määritellyt, että Matteus sisältää kaksiosaisen sisällön.

Toisaalta se kertoo Jeesuksen elämästä ja toisaalta se on jonkinlainen opas siitä, kuinka tulisi elää.⁹ Matteuksen Jeesus myös puhuu useassa kohdassa evankeliumia¹⁰, aina tietyn kokonaisuuden päättyessä, tulevasta tuomiosta siihen varautumisen näkökulmasta. Tällöin pääasiaksi nousee ohjeiden antaminen hyvää ja Jumalan tahdon mukaista elämää varten. Vuorisaarnassa, luvuissa 5‒7 Jeesus antaa ohjeita kristittynä olemisesta maailmassa.¹¹ Luzin (2005b) mukaan luvuissa 24‒25 Jeesuksen puheet ovat viimeisiä varoituksia tulevasta tuomiosta. Lisäksi hänen mukaan Matteuksen Jeesus - julistuksen keskiöön löytää kokonaisuuden sisällä (24:32‒25:30).¹² Merenlahti esittää mielenkiintoisen näkökulman siitä, ettei Matteuksen Jeesus, joka opettaa jumalallisella auktoriteetilla, ryhdy keskustelemaan asioista, vaan pyrkii ennen kaikkea vaimentamaan kuulijat tyhjentävillä puheillaan.¹³

Matteuksella ja Luukkaalla viimeinen tuomio on merkittävässä asemassa. Tämä on osittain selitettävissä Q-lähteellä. Thomas Manson (1949) tulkitsee Matteuksen lainanneen Luukasta ja päinvastoin.¹⁴ Luz puolestaan päättelee, että Q-lähteen viimeisiä aikoja painottava kerronta vaikuttaisi Matteuksella ja Luukkaalla esiintyvään eskatologiseen otteeseen. Toisaalta Matteuksen kirjoittaja vaikuttaisi tähtäävän kirjoitustyylillään suoraan kirjoituksen vastaanottajiin, tekstin lukijoihin. Näin Luzin mukaan kerronnassa toistuu säännöllisesti sama kaava: Tähtäyspiste on kertomuksen sekä puheiden ulkopuolella. Vielä tarkemmin, se on yleisön ja tilanteen ohi suoraan

7 Q-lähde eli Logia -lähdettä ei ole löydetty erillisenä tekstinä. Sen olemassaolo on päätelty Matteuksen ja Luukkaan keskinäisistä yhtäläisyyksistä jaksoissa, jotka puuttuvat Markukselta. Logia -lähde nimitys juontuu kreikan kielen termistä λογος (sana). Logia -lähteestä käytetään yleisesti ilmausta Q-lähde (saks.

Quelle). (Veijola 2001, 49.)

8 Thurén, J. 2005, 13–4.

9 Merenlahti 2002, 95.

10 Vuorisaarna (Matt. 7:13‒27), vertausten kokonaisuudessa (Matt. 13:37‒43, 47‒50), yhteisöä koskevassa kokonaisuudessa (Matt. 18:23‒35), opetuslapsia koskevassa kokonaisuudessa (Matt.

10:32‒33, 39‒42). Luvuissa 11 ja 12 tuomio (κρισις) muodostuu avainsanaksi. Lisäksi kirkko ja Jerusalem saavat osansa useassa eri kohdassa (Matt. 16:25‒27; 18:8‒9; 19:16, 24, 27‒30; 20:11‒16;

21:18‒20; 22:11‒14; 23:33), Luz 2005b, 285.

11 Thurén, tulossa.

12 Luz 2005b, 285‒6.

13 Merenlahti 2002, 109.

14 Manson 1949, 15.

5

lukijassa, kristityissä ja kirkossa.¹⁵ Tämän tulkintaa sisältävän näkökulman lisäksi hän myös arvioi, että Matteuksen teologiseksi saavutukseksi voinee nimetä sen, että kirkko on Jeesuksen ensisijainen kohde tuomion julistukselle. Näin siksi, jotta Jeesuksen seuraajat tekisivät parannusta.¹⁶ Tulkitessamme Matteusta tänään, on toki mahdollista väittää, että Jeesuksen puheet tähtäävät kristillisiin instituutioihin. On kuitenkin vaikeaa rakentaa uskottavaa perustelua sille, että Matteuksen Jeesus olisi tähdännyt puheensa juuri kristillisille kirkoille. Asia vaatisi taustalleen vahvan tulkintaketjun, eikä sen paikkaansa pitävyydestä voisi päästä varmuuteen. Mielestäni on uskottavampaa ajatella, että Matteuksen tähtäyspiste on ollut ympäröivässä kuulijakunnassa.

2.2 Matteuksen luvut 24‒25

Donald Hagnerin (1995) mukaan Matteus ilmentää Jeesuksen varoituksia viimeisestä tuomiosta kahden luvun eskatologisessa kokonaisuudessa.¹⁷ Tästä Jeesus käyttää esimerkkinä temppeliä siten, että se kuvaa ketä tahansa ihmistä Jumalan sanan temppelinä¹⁸ tai Kristuksen kirkkoa¹⁹ temppelinä. Luz puolestaan esittää, että tuomio tulee olemaan universaali, eikä millään tai kenelläkään ole siinä erityisasemaa.²⁰ On syytä kiinnittää huomiota siihen, että edellinen hengellistävä allegorisointi johtaa mielenkiinnon pois kokonaisuuden sanomasta.

Matteuksen lukuja 24‒25 edeltävät jakeet eli luvun 23 loppu korostaa Jeesuksen turhautunutta, mutta välittävää huokausta Jerusalemia kohtaan. Manlio Simonettin (2002) mukaan Jeesuksen murhe niiden puolesta, jotka eivät tee parannusta synnistä, tiivistyy lausahdukseen ”Jerusalem, Jerusalem!”²¹ Opetus ei siis näytä menneen perille ja tämä saa Jeesuksen huokaamaan. Jakeessa 39 Jeesus kääntää kuulijoiden ajatukset luvuissa 24‒25 olevaan kokonaisuuteen, missä Kristuksen seuraajiin, opetuslapsiin kohdistuva opetus sekä tuomiosta saarnaaminen alkavat.²² Luvut on suurin Jeesuksen opetuksen kokonaisuus Vuorisaarnan (5‒7) jälkeen. Paikka jaksolle 24‒25 on

15 Luz 2005b, 286.

16 Luz 2005b, 286‒7.

17 Hagner 1995, 683.

18 Simonetti 2002, 186.

19 Luz 2005b, 291.

20 Luz 2005b, 291.

21 Simonetti 2002, 183‒4.

22 Simonetti 2002, 185.

6

määräytynyt Luzin mukaan Markuksen evankeliumissa esiintyvän eskatologisen kohdan mukaan.²³ On kuitenkin syytä huomauttaa, että Matteus on kirjoittanut oman kirjallisen kokonaisuuden. Näin ollen, ei mielestäni pidä korostaa liikaa synoptisten evankeliumien määräysvaltaa toisiinsa nähden.

Matteuksen luvut 24‒25 alkavat siitä, kun Jeesus poistuu temppelistä.²⁴ Tämän jälkeen Hän ennustaa temppelin tuhon. Alussa oleva profetia avaa jotain oleellista tulevasta vertauksin tapahtuvasta opetuksesta sekä tulevista profetioista.²⁵ Jeesus tähtää puheillaan ja opetuksellaan tulevaisuuteen ― aikaan, jolloin hän ei ole samalla tavalla opetuslastensa keskuudessa, kuin on siihen asti ollut.²⁶ Kuitenkin temppelin tuholla näyttäisi olevan myös aikaisempiin ennustuksiin²⁷ liittyvä tausta. Näin siitä kehkeytyy vahva väite: Jeesus tai Jumalan valtakunta ei tule hedelmää tuottavana esiin juutalaisesta kontekstista, vaan pakanoiden keskuudessa.²⁸ Jeesus myös näyttäisi tekevän selvän erottautumisen juutalaisista.²⁹ Korostukset juutalaisuudesta erottautumisena ovat mielenkiintoisia. Väitteet kuitenkin kaipaavat perusteluja. Ovatko tulkintojen taustalla Jeesuksen huokaukset fariseuksia ja lainopettajia kohtaan ennen jakson alkua (23:13‒36) tai ehkä jakson alussa (24:2) oleva profetia temppelin tuhosta?

Luz näkee toisen jakeen selittävän Jeesuksen hieman aikaisemmin esittämää asiakokonaisuutta (luku 23) sekä profetiaa (23:38) siitä, että Jumala itse hylkää temppelin.³⁰ Richard France (2007) on puolestaan arvioinut, että luvun 24 toisen jakeen temppelin tuhon profetiaa voidaan pitää Matteuksen (24:3‒25:46) kokonaisuuden alkusoittona.³¹ Alun kaksi jaetta (24:1‒2) myös yhdistää kaksi Jeesuksen opetuksen kokonaisuutta³² toisiinsa. France kuitenkin arvioi, että tässä taitekohdassa huipentuvat erityisesti edellä olleet Jeesuksen opetukset (21:23‒23:39). Toinen jae siis näyttäisi ottavan kantaa suurempaan kokonaisuuteen, kuin mikä kirjaimellisesti on luettavissa.

Jeesus puhuu fariseuksia ja lainopettajia vastaan luvussa 23 ja tiivistää ilmaisunsa

23 Luz 2005b, 178.

24 Matteuksen kirjoittaja ei ole huomannut Jeesuksen poistuneen temppelistä jo aikaisempien tapahtumien (luvun 21) kohdalla. (Hagner 1995, 687; Luz 2005b, 166.)

25 France 2007, 886; Luz 2005a, 16.

26 Hagner 1995, 686; Luz 2005b, 166‒7.

27 Matt. 21:43 sekä Jes. 1:8.

28 Simonetti 2002, 187.

29 Albright & Mann 1971, 285; France 2007, 886.

30 Luz 2005a, 16.

31 France 2007, 886.

32 Matt. 21:23‒23:39 ja Matt. 24:3‒25:46

7

”Totisesti: tämä sukupolvi joutuu vielä vastaamaan tästä kaikesta!”³³ (23:36). Näin luvun 24 alussa esiintyvä profetia ja kuvaus temppelin hävityksestä ovat Luzin mukaan luettavissa Jumalan rangaistuksena tottelematonta Israelia ja Jeesusta vastaan kääntymistä kohtaan.³⁴

Alun tiivistä profetiaa seuraa Jeesuksen varoituksen sanoja eksytyksestä (24:4‒5) sekä yksityiskohtaisia, pääosin profeetallisia puheita tapahtumista (24:6‒44), joita tulee merkiksi lopusta (24:3). Krysostomos toteaa tästä kokonaisuudesta, ettei tuhon keskellä tule olemaan toivoa pelastuksesta.³⁵ Toisaalta Kyrillos Aleksandrialainen on esittänyt hyvin kaunopuheisen ajatuksen: ennustettu aikajakso sysää pakenemaan rukoukseen sillä välin, kun hengellisesti hedelmättömän ajanjakson pyyhkiytyy ympäriltä pois.³⁶ Tämä allegorisointi kuvaa kuitenkin ennen kaikkea esittäjän omia tuntemuksia.

Lukujen keskellä oleva sikermä vertauksia näyttäisi tähdentävän Jeesuksen tuomiovaltaa. Ja erityisesti ainoastaan Matteuksella esiintyvä vertaus palvelijoille uskotuista rahoista selkeyttää tätä opetusta.³⁷ Kokonaisuuden lopussa (25:31‒46) Matteus avaa tuomion sisältöä. Siinä hän myös haluaa vielä kerrata asian ytimekkäästi:

lopulta koittaa joko iankaikkinen kadotus tai iankaikkinen elämä.³⁸ Tämän julistuksen päättyessä (25:31) huomio kääntyy seuraavassa luvussa alkavien pääsiäisen tapahtumien jälkeiseen tilanteeseen.³⁹

Tutkittava jakso tähdentää Hagnerin mukaan sitä, kuinka erityinen Jeesuksen ja hänen seuraajiensa välinen suhde on. Siinä myös näyttäisi tiivistyvän kirkon ydinsanoma.⁴⁰ Sanomaan sisältyy armon ja ilon viesti siitä, että kaikki päättyy oikeudenmukaisesti Ihmisen Pojan tullessa takaisin.⁴¹ Luzin mukaan on kuitenkin huomion arvoista, ettei Matteus maalaa kuvia tuomion jälkeen tulevasta uudesta taivaasta ja maasta tai ikuisesta

33 Lainaus vuoden 1992 Raamatun käännöksestä.

34 Luz 2005b, 166.

35 Simonetti 2002, 192.

36 Simonetti 2002, 193.

37 Albright & Mann 1971, 306.

38 Luz 2005b, 287.

39 Albright & Mann 1971, 306‒8.

40 Hagner 1995, 746.

41 Luz 2005b, 292.

8

ilosta. Huomio keskittyy siihen, että eskatologinen sanoma auttaa ihmistä elämään tässä hetkessä ja muistuttaa samalla Jumalan todellisuuden olemassaolosta.⁴²

Lukujen 24 ja 25 muodostamaa jaksoa ei ole juurikaan tutkittu kokonaisuutena.

Tutkimushistorian tarkastelu osoitti, että painopiste on vahvasti yksittäisten jakeiden tai joidenkin kokonaisuuksien analysoimisessa ja tulkinnassa. Tutkimani kokonaisuuden sanomaan ei siis ole aiemmin paneuduttu vertausten sisältämän viestin ja opetuksen perusteella. Tämä perustelee painokkaasti omalta osaltaan nyt käsillä olevan tutkimuksen tarvetta.

42 Luz 2005b, 295‒6.

9

3 TUTKIMUSMENETELMÄT

Tässä jaksossa esittelen tutkimuksessani käytettävät metodit. Perehdyn yksittäisiin vertauksiin Toulminin argumentaatioanalyysiin pohjautuvan viitekehyksen perusteella.

Sen avulla on mahdollista selvittää Jeesuksen puheissa olevan argumentaation, sanoman sekä vaikuttavuuden rakennetta.⁴³ Matteuksen lukujen 24‒25 kokonaisuutta puolestaan tarkastelen kerronnan analysointiin lukeutuvan työkalun avulla. Kerronnan tulkitsemisessa hyödynnän Thurénin kehittämää viittä sääntöä. Etsin niiden perusteella yksittäisten vertausten yhteyttä ja merkitystä kokonaisuuteen. Thurén on käyttänyt metodia Luukkaan vertauksien tutkimiseen ja perustelee evankeliumien taustalla olevilla lähteillä sitä, että metodi soveltuu myös esimerkiksi juuri Matteuksen tekstien tutkimiseen.⁴⁴

Kuljen siis Thurénin jalanjäljissä, kun hyödynnän tulkinnassa hänen määrittelemiään viittä sääntöä. Ensimmäinen on se, että tulkinnan tulee perustua kirjoittajan tekstiin:

kehyskertomukseen ja vertaukseen.⁴⁵ Analysoiminen ei siis edellytä ensimmäisen vuosisadan kulttuurihistorian tuntemusta tai ymmärrystä. Oleellista on huomata se, että kertomus vie vastaanottajan omaan kertomuksen maailmaan, eikä tätä tulisi sekoittaa todellisuuteen.⁴⁶ Lisäksi, Jeesus viittaa vertauksissaan harvoin historiallisiin seikkoihin.

Matteus on taltioinut Jeesus puheet kreikaksi ja hän kertonut tarvittaessa lisätietoja, mikäli on arvellut vastaanottajien niitä kaipaavan.⁴⁷

Toinen sääntö on se, että vertaus on asiaankuuluva. Sillä on aina jokin merkitys: se kerrotaan aina tietyssä kontekstissa ja tietyille vastaanottajille.⁴⁸ Esimerkiksi, Jeesus voi vastata syytöksiin vertauksella. Vertauksen kontekstin merkitys korostuu.⁴⁹

Kolmas sääntö on se, että vertaus sisältää kertomukselle ominaisia piirteitä. Ensinnäkin, tähän liittyy vahvasti narraation eli kerronnan tutkimus, jota esittelen tarkemmin seuraavassa luvussa. Hyödynnän narratiivista kritiikkiä analysoidessani lukujen

43 Toulmin & Rieke & Janik 1984, 5.

44 Thurén 2014, 372.

45 Thurén 2015, 28.

46 Thurén 2015, 29.

47 Thurén 2015, 29–30.

48 Thurén 2015, 30.

49 Thurén 2015, 31.

10

kokonaisuutta. Toiseksi, kolmanteen sääntöön liittyy vertauksen ymmärrettävyyden näkökulma. Vertaus siis sisältää kerronnallista tekniikkaa: alussa on jokin koukku, mikä saa kiinnostumaan ja lopussa tulee ratkaiseva lause (punch line).⁵⁰ Kertomusta ympäröivä tilanne sekä vertauksen yhteys auttaa kiinnittämään huomiota periaatteeseen, jota se korostaa.⁵¹ Toisaalta ymmärrettävyyttä voidaan avata myös Thurénin nimeämän kolmiloikan periaatteen mukaisesti: ensimmäinen kertomus johdattelee asiaan, toinen tiivistää idean ja kolmas avaa asian todellisen sisällön.⁵²

Tulkinnan periaatteiden neljäs sääntö on se, että vertauksesta tulee etsiä sen tarkoitusta.

Tämä tarkoittaa sitä, että arvioidaan, miten vertaus pyrkii muovaamaan vastaanottajiensa asenteita, toimintatapoja tai periaatteita. On mahdollista väittää, että Jeesus ja Matteus pyrkivät aiheuttamaan sanomisillaan muutosta kuulijoissa, sillä vertausten sanoma sekä kielelliset ja kerronnalliset ulottuvuudet palvelevat tätä tarkoitusta.⁵³ Näitä ominaisuuksia on mahdollista tutkia argumentaatioanalyysin avulla.

Esittelen metodin myöhemmin tässä tutkimusmenetelmien luvussa.

Viidennen säännön mukaan tulee kysyä Matteuksen teologista sanomaa. Tällöin on oleellista tarkastella vertauksen ympäröimää tekstiä. Thurén täsmentää, että mikäli uskoo, että vertauksessa esiintyy jokin teologinen periaate, vastaavaa tulisi etsiä lähellä olevista vertauksista sekä ylipäätään Matteuksen Jeesuksen opetuksesta.⁵⁴

3.1 Kerronnan analyysi

Kerronnan analysoiminen liittyy Thurénin kolmanteen sääntöön. Thurén (2014)⁵⁵ hyödynsi Luukkaan vertauksiin kohdistuvassa tutkimuksessaan narratiivista metodia.

Hän kehitteli kerronnallista sekä argumentatiivista analyysia yhdistävän metodin.

Kerronnan tutkimus auttaa ymmärtämään, kuinka vertauksella pyritään vaikuttamaan

50 Thurén 2014, 28.

51 Thurén 2014, 21.

52 Thurén 2015, 31. Thurén muistuttaa, että esimerkiksi kansansaduista on havaittavissa kolmiloikan tyyppinen eteneminen. Hän on omassa tutkimuksessaan löytänyt Luukkaan luvusta 15 kyseisen kolmen säännön periaatteen. (Thurén 2015, 31.)

53 Thurén 2015, 32.

54 Thurén 2015, 35.

55 Parables Unplugged. Reading the Lukan Parables in Their Rhetorical Context.

11

sen vastaanottajiin.⁵⁶ Tässä tutkimuksessa kohdistan narraation rakenteen tutkimuksen osia erityisesti lukujen kokonaisuuden analysoimiseen.

Narratiivinen kritiikki syntyi kirjallisuuden tutkimuksen parissa viime vuosituhannen lopulla.⁵⁷ Merkittävimpiä löytöjä tuolla saralla ovat julkaisseet Wayne Booth (1961) teoksessaan The Rhetoric of Fiction, Gérard Genette (1972) teoksessaan Nouveau discours du récit sekä Seymour Chatman (1978) teoksessaan Story and Discourse.

David Rhoads otti vuonna 1980 käyttöön termin narrative criticism eli narraatiokritiikki. Tällä termillä narratiivista tutkimusotetta on kutsuttu myös Uuden testamentin tekstien tutkimuksen parissa.⁵⁸ Rhoads, Joanna Dewey sekä Donald Michie olivat ensimmäisenä eksegetiikassa hyödyntämässä narraation eli kerronnan tutkimusta 1980-luvulla.⁵⁹ Rhoads nosti esiin, että tutkittavaa tekstiä tulisi tarkastella kerronnallisena kokonaisuutena.⁶⁰

Narraatiokritiikin kehittymisen myötä lähdettiin siis tutkimaan myös evankeliumeja kirjallisina teoksina. Linkittyminen teologiaan ja eksegetiikkaan on avannut uusia näkökulmia, väheksymättä kuitenkaan tutkittavien Raamatun tekstien teologisen sisällön arvoa.⁶¹ Narratiivisen analyysin tarkoituksena on nähdä kertomukset eri tavoin, kuin miten historialliskriittiset metodit⁶² ovat niitä avanneet Raamatun tutkimuksen historiassa. Tutkimuksen kohteena voi olla niin Raamatun yhtenäinen kertomus, tekstikokonaisuus kuin yksittäinen vertaus.

Narraatiokritiikissä kohteena (kuva 1, ylärivi) on kommunikaatioteorian mukaisesti viestintäketju, missä viestin lähettäjä samaistetaan todelliseksi tekijäksi, viesti tekstiksi

56 Thurén 2015, 31.

57 Ennen narratiivista metodia, 1900 -luvun puolivälissä kirjallisuuden tutkimuksen parissa kehittyi niin kutsuttu uusi kirjallisuuskritiikki. Se korosti voimakkaasti pelkän tekstin ja sanojen merkitystä sellaisenaan, ilman kontekstia. Thurén korostaa, että uusi kirjallisuuskritiikki ajoi tekstin ja sanat olemaan kuin esteettisiä objekteja. Historiallisen tiedon ja kontekstin täydellinen hylkääminen vievät tilanteeseen, missä tekstin merkitys määräytyy tulkitsijan omista lähtökohdista käsin. (Thurén 2014, 7.)

58 Merenlahti 2002, 17.

59Heidän teoksensa Mark as Story: An Introduction to the Narrative of a Gospel julkaistiin vuonna 1982.

Se oli merkittävä askel ensimmäiseltä sukupolvelta kerronnan analyysin hyödyntämisessä eksegetiikassa.

60 Rhoads 1999, 272.

61 Powell 2009, 44.

62 Historialliskriittinen tulkinta perustuu kirjoitusten nelipolviseen ketjuun: Historiallista tapahtumaa on alettu kertoa sukupolvelta toiselle eteenpäin (suullinen traditio). Sitten suullinen traditio on talletettu kirjalliseen muotoon (varhaiset kirjalliset lähteet) ja lopulta teksti on saanut muotonsa. (Powell 1990, 9.)

12

ja vastaanottaja todelliseksi vastaanottajaksi.⁶³ Menetelmässä kiinnitetään huomiota (kuva 2, keskirivi) tekstistä esiin nouseviin tekijöihin: sisäistekijä, kertomus ja sisäislukija. Lisäksi tutkimusta voidaan tarkentaa kiinnittämällä huomiota kertomuksessa tehokeinonakin esiintyviin (kuva 1, alarivi) kertojaan, tarinaan sekä kuulijaan.⁶⁴ Nämä kolme tasoa eivät kuitenkaan aina sisällä kerronnan kaikkia tasoja.

Esimerkiksi, jos tarinan sisällä esiintyy toinen tarina, on silläkin oma kertoja, tarina ja kuulija. Jeesuksen vertaukset ovat hyviä esimerkkejä tästä tilanteesta.⁶⁵

Kuva 1 Narratiiviseen kritiikkiin lukeutuva kommunikaation malli Boothin ja Chatmanin mallin mukaan.⁶⁶

Todellinen tekijä tarkoittaa kirjailijaa, joka on kirjoittanut tekstin todellisuudessa. Teksti puolestaan merkitsee kokonaisuutena sitä teosta, jonka kirjailija on kirjoittanut.

Todellinen lukija on henkilö, joka vastaanottaa tekstin.⁶⁷ Tekstin todellinen tekijä ei välttämättä ole selvitettävissä. Kerronnan analyysissä tarkastellaankin kertomuksen sisäistekijää, koska se on tekstin esiin nostama kirjoittaja kertomukselle. Sisäistekijä on tekstin todellisen kirjoittajan itsestään tekemä heijastus kertomukseen. Samoin sisäislukija on kertomuksen esittämä kuva vastaanottajasta. Narraatiokritiikki tarkastelee analysoitavaa kohdetta sisäislukijan näkökulmasta.⁶⁸

63 Powell 1990, 8–9.

64 Powell 1990, 9, 19, 27.

65 Powell 1990, 27.

66 Powell 1990, 27.

67 Powell 1990, 8–9.

68 Chatman 1978, 147–151; Powell 1990, 19.

13

Seymour Chatmanin (1978) mukaan kertomus ei välttämättä sisällä kuvan 1 mukaista alinta tasoa.⁶⁹ Mark Powell (1990) puolestaan esittää, että narratiivisessa kritiikissä kertomuksesta löytyy aina myös alin taso (kertoja, tarina sekä kuulija). Hänen mukaan, tämä taso saattaa kuitenkin joissain tapauksissa olla lähes huomaamaton. Hän myös täsmentää, ettei kertojaa tule samaistaa sisäistekijään eikä kuulijaa sisäislukijaan.⁷⁰ Tässä tutkimuksessa noudatan Powellin tulkintaa kolmannen tason esiintymisestä, koska se on Chatmanin näkemystä tuoreempi ja lähemmin sidoksissa teologiseen tutkimukseen. Käytän Powellin tulkintaa myös pohjana laajennetulle tulkinnalle viestintäketjusta, minkä esitän seuraavaksi.

Kuva 2 Laajennettu kommunikaation malli.

Laajennettu kommunikaation rakenteen malli on kertomuksen ja tarinan tasolta edelleen sisemmälle kertomukseen pureutuva analysoinnin malli. Powellin korostaman kolmannen tason jälkeen ketjua on siis mahdollista laajentaa vielä sisemmäs kertomukseen. Kuvan 2 mukaista mallia evankeliumitekstiin sovellettuna, esimerkiksi

69 Chatman 1978, 150, 253–5.

70 Powell 1990, 27.

14

Matteuksen evankeliumin kohdalla, teksti nimeää kertomuksen tekijäksi (sisäistekijä) Matteuksen. Matteuksen kertoja on tarinan kertojana. Tarinasta avautuu jälleen uusi taso siten, että siinä esimerkiksi Jeesus (sisäkertoja I) kertoo vertauksen (sisätarina I).

sisätarina I:stä voi aueta jälleen uusi kommunikoinnin taso: Sisätarina I:ssä esiintyvä hahmo (sisäkertoja II) kertoo sisätarina II:sta. Tässä tutkimuksessa en analysoi vastanottajia, vaan keskityn ennen kaikkea kommunikoinnin tason tarkasteluun kertojan, sisäkertoja I:n ja sisäkertoja II:n näkökulmasta.

3.2 Argumentaatioanalyysi

Argumentaatioanalyysi liittyy vertausten tulkinnan pelisääntöjen neljänteen kohtaan.

Argumentaatiotutkimus on kehittynyt 1950 -luvulta lähtien. Sen avulla on mahdollista esittää vertauksen tavoite ja tehtävä.⁷¹ On siis mahdollista selvittää, kuinka kuulijaan vaikutetaan ja mihin suuntaan kuulijan haluttaisiin kääntyvän.⁷² Thurén on käyttänyt sekä jatkokehittänyt Toulminin mallia 1. Pietarin kirjeen pareneesin⁷³ argumentaation ja teologian analysoimisessa (1995)⁷⁴, tutkiessaan Jeesuksen vertauksia Luukkaan evankeliumista (2014)⁷⁵ sekä perehtyessään Matteuksen evankeliumin Vuorisaarnaan⁷⁶. Käytän modernia argumentaatioanalyysiä tutkimuksessani, koska sovellan Thurénin viittä tulkinnan sääntöä ja tarkoituksenani on selvittää, mihin Matteuksen luvuissa 24‒25 esiintyvillä vertauksien sanomalla tähdätään.

Toulminin mukaan näkökulman puolustamista tietyillä, määritellyillä perusteilla voidaan kutsua argumentaatioksi.⁷⁷ Perustelut eli argumentit voidaan puolestaan jakaa kyselyn- ja puolustamisen ryhmään, sillä kyselyn tarkoituksena on kehitellä jokin uusi asia ja puolustamisen tarkoituksena on tukea jo aiemmin esiin noussutta näkökulmaa.⁷⁸ Argumentaation analysoimisessa on merkittävää, että konteksti, missä argumentaatio esiintyy, huomioidaan.⁷⁹ Sovellettuna havainnollistavana esimerkkinä: Jeesuksen

71 Thurén 2014, 30.

72 Thurén 2015, 32.

73 Pareneesi tarkoittaa elämänohjetta.

74 Argument and Theology in 1 Peter – The Origins of Christian Paraenesis, 1995.

75 Parables Unplugged – Reading the Lukan Parables in Their Rhetorical Context, 2014.

76 Parables in the Sermon on the Mount – a Cognitive and Rhetorical Perspective, tulossa.

77 Toulmin & Rieke & Janik 1984, 5.

78 Toulmin & Rieke & Janik 1984, 7.

79 Toulmin & Rieke & Janik 1984, 8–9, 16.

15

vertauksiin liittyvän keskustelun argumentaatio toteutuu eri tavoin eksegetiikan parissa, messussa saarnan yhteydessä tai läheisen ihmisen kanssa käytävässä keskustelussa.

Toulminin mukaan tulisi huomioida myös se, että argumentaatiota kritisoitaessa olisi tarpeellista kuulua samaan keskusteluympäristöön argumentin esittäjän kanssa.⁸⁰

Argumentaatio sisältää Toulminin mukaan useita osasia ja sillä on oma rakenne. Hän myös huomasi, ettei inhimillinen argumentaatio sisällä sääntöön perustuvaa muodollista logiikkaa. Sen sijaan se koostuu tekijöistä, joille jokaiselle on oma roolinsa.⁸¹ Hänen argumentaatioanalyysin mallissa on kuusi peruselementtiä, joiden suomenkielisissä nimeämisissä seuraan Thurénin⁸² käyttämiä ilmaisuja: väite claim (C), lähtötieto grounds (G), teoria, joka toimii valtuutuksena eli päättelysääntö warrant (W), yleinen tieto, taustatuki backing (B), määre qualifier (Q) sekä varauma rebuttal (R).

Kuva 3 Toulminin malli.⁸³

Väite (C) voi olla heti valmis ajatus tai se voi myös olla esittäjän mielipide, joka muovautuu vähitellen halutuksi lopputulokseksi tai jopa kokonaan uudeksi löydöksi.⁸⁴ Thurén nostaa esiin, että tyypillisesti vertausten yhteydessä esiintyvä väite on Jeesuksen esittämä ja kuulijoilleen opettama hengellinen tai sosiaalinen käyttäytymismalli tai

80 Toulmin & Rieke & Janik 1984, 17–8.

81 Toulmin 2003, 87.

82 Thurén 2015, 33.

83 Toulmin & Rieke & Janik 1984, 98.

84 Toulmin & Rieke & Janik 1984, 29–31.

16

ajatus,⁸⁵ jonka Jeesus esittää kuulijoiden hyväksyttäväksi.⁸⁶ Väite ei aina ole selkeästi havaittavissa.⁸⁷

Lähtötiedolla (G) luodaan perusteet väitteelle. Toulminin mukaan puhuja voi tietyissä tilanteissa pitää lähtötietoja totena: Ensinnäkin silloin, kun osapuolet hyväksyvät perusteet. Toiseksi, kun lähtötietoina ovat esimerkiksi tilastot, yhteiset havainnot tai aiemmin hyväksytyt väitteet.⁸⁸

Päättelysääntö (W) toimii väitteen ja perusteluiden yhdistäjänä.⁸⁹ Päättelysäännöt ovat useimmiten yleisen tason teorioita tai periaatteita. Niillä halutaan perustella, miksi samoista perusteluista pitäisi tulla samaan johtopäätökseen kuin asian esittäjä.⁹⁰ Thurén korostaa, että päättelysäännön tulee pysyä yleistason tietona.⁹¹

Eri ihmiset voivat ymmärtää saman päättelysäännön eri tavoilla, mikä voi aiheuttaa erimielisyyksiä sen hyväksymisessä.⁹² Tällöin taustatuki (B) perustelee päättelysäännön sopivuuden argumenttiin.⁹³ Sitä ei yleensä lausuta ääneen, eikä se näin sisällä tarkkaa tapauskohtaista tietoa.⁹⁴ Väitteestä keskustelevien ihmisten perusarvot vaikuttavat oleellisesti siihen, minkälainen taustatuki väitteelle on hyväksyttävää.⁹⁵ Thurén

85 Thurén 2014, 30.

86 Thurén 2015, 32–3.

87 Thurén 2015, 33.

88 Toulmin & Rieke & Janik 1984, 37–9. Argumentaatiota tekee helpommaksi se, mikäli kuulija haluaa sitä asiaa, jonka puolesta argumentoidaan. Esimerkiksi hyvin läheinen ihminen hyväksyy argumentaation paljon helpommin kuin tuntematon vastaantulija. Donka Alexandrova (1986) on tunnistanut kuusi eri tekijää, jotka vaikuttavat argumentin vastaanotettavuuteen. Ensimmäisenä tekijänä väitteen toimivuudelle on se, että väite on yksinkertainen ja älykäs. Toiseksi, väitteen tulee sopia hyvin aiempaan tietoon.

Kolmanneksi, sen tulee sopia hyvin perinteisiin. Neljänneksi, väitteen tulee vastata yksilön tai ryhmän odotuksia. Viidentenä argumentin vastaanottamista parantaa se, että argumenttia toistetaan monta kertaa.

Kuudentena, väitteellä tulee olla auktoriteettia. (Alexandrova 1986, 271–2.) Myös auktoriteetti itsessään voi toimia argumenttina. Jos korkealla hierarkiassa oleva tukee väitettä niin, se toimii alempana hierarkiassa olevalle väitettä vahvistavana argumenttina. Ylhäällä olevan argumentoinnin kyseenalaistaminen olisi kapinoimista hierarkiaa vastaan. (Gnamuš 1986, 107–8.) Antiikissa hyödynnettiin usein tunnettujen henkilöiden (Aristoteles, Cicero ja Platon) eetosta argumentaatiossa.

(Brinton 1986, 247–9, 252–3.) Hierarkiassa esiintyvä auktoriteetti voi liittyä myös ryhmäidentiteettiin.

Ryhmässä jäsenet jakavat samat normit, jotka toimivat pohjana arkijärjelle. Väitteen esittäjän tulee huomioida ryhmän normit, jotta väitteelle on mahdollista saada tukea. (Prelli & Pace 1986, 255, 257–8.)

89 Thurén 2015, 33.

90 Toulmin & Rieke & Janik 1984, 45–8.

91 Thurén 2015, 33.

92 Toulmin & Rieke & Janik 1984, 45–8.

93 Toulmin & Rieke & Janik 1984, 61–3, 66–7.

94 Thurén 2015, 33.

95 Toulmin & Rieke & Janik 1984, 61–3, 66–7.

17

määrittelee, että taustatuki voi koostua esimerkiksi arkikokemuksesta, historiallisesta tiedosta, tilastoista tai asiantuntijoiden mielipiteistä.⁹⁶

Vahvaa argumenttia on yleensä vaikeampi hyväksyä kuin heikkoa.⁹⁷ Useimmiten väitteen esittäjä käyttääkin määreitä, koska ei halua asettua täydellisesti tukemaan väitettä tai haluaa testata sitä.⁹⁸ Määre (Q) auttaa argumentin täsmentämisessä, sillä se vahvistaa tai heikentää väitettä.⁹⁹ Määreitä ovat esimerkiksi sanat varmasti, todennäköisesti tai oletettavasti.¹⁰⁰

Varauma (R) puolestaan toimii vastaväitteenä eli se ilmentää väitteelle jonkin sellaisen tekijän, mikä voi kumota väitteen. Vastaväitteet on mahdollista huomioida argumentaatiossa. Pääsääntönä pidetään kuitenkin sitä, ettei marginaalissa oleviin seikkoihin paneuduta. Kokonaisuus voi kärsiä siitä, että erilaisia yksittäisiä rajatapauksia ryhdytään avaamaan.¹⁰¹ Joka tapauksessa on huomioitava, että argumentaatio on aina avointa, koska vastaanottaja voi vaatia mille tahansa osaselle tai niiden yhdistämiselle lisäperusteluja.¹⁰²

96 Thurén 2015, 33.

97 Argumentaatio ei ole ainoa keino, mikäli pyritään vaikuttamaan kuulijan moraaliseen suuntautumiseen.

Kuvaileminen, juoni sekä moraalisen tapahtuman kohdistuminen henkilöön vaikuttavat myös väitteen onnistumiseen. Moraalinen vaikuttaminen on mahdollista, mikäli esimerkiksi kärsivät ihmiset eivät ole kasvottomia, vaan heidän kärsimyksensä tulee jollain tavalla kohti. (Manning 1986, 170–2.) Uskonnollisessa kontekstissa argumentaatiolle on tyypillistä, että se sisältää paljon analogioita. Ne helpottavat asioiden vastaanotettavuutta sekä auttaa kuulijoihin vaikuttamisessa. (Benoit & Lindsey 1986, 221.)

98 Toulmin & Rieke & Janik 1984, 86–7, 89–90, 108–9.

99 Robert L. Benjamin on vuonna 1986 ilmestyneessä teoksessaan Argumentation: Perspectives and Approaches – Proceedings of the Conference on Argumentation perhetynyt argumentaatioon. Hänen mukaan argumentaatiota voidaan muokata lisäämällä siihen adverbejä. Jokin lieventävä sana, esimerkiksi ehkä, saa väitteen kuulostamaan pehmeämmältä. Voimistava sana, kuten varmasti, tekee puolestaan väitteestä terävämmän. (Benjamin 1986, 20–1.) Argumentaation liittyessä tulevaisuuteen, on tärkeää erottaa, onko kyseessä lupaus vai oletus. (Benjamin 1986, 21–3.)

100 Toulmin & Rieke & Janik 1984, 95–7, 100–1.

101 Toulmin & Rieke & Janik 1984, 95–7, 100–1.

102 Thurén 2015, 33–4.

18

Seuraava kuva 4 sisältää esimerkin Toulminin mallin sovelluksesta.

Kuva 4 Mallin sovellus Toulminin oman esimerkin mukaan, johon Thurén on lisännyt varauman (R).¹⁰³

Väitettä (C) ”Petersen ei ole katolinen.” perustelee lähtötieto (G) siitä, että Petersen on ruotsalainen. Väitteen muodostumista tukee päättelysääntö (W) ja sitä edeltää yleisen tason taustatuki (B). Nämä muodostavat ikään kuin päättelyketjun väitteen taustalle perusteluksi. Väitteen paikkansapitävyydelle on kuitenkin varauma (R) eli väite ei olisi totta, mikäli Petersen kuuluisi pieneen ruotsalaiseen vähemmistöön, jotka ovat roomalaiskatolisia.

Thurén hyödyntää vertauksista argumentaatioanalyysin perusteella nousevia tietoja, kuten päättelysääntöjä sekä väitteitä ja kokoaa näistä ryhmiä.¹⁰⁴ Tämän jälkeen on mahdollista tulkita kerrontaa ja sisältöä. Hän tarkentaa tätä seikkaa siten, että kertomus itse itsessään tarjoaa kaiken olennaisen sen sisältämän opetuksen ymmärtämiseen.¹⁰⁵

103 Thurén 2015, 33; Toulmin 1976, 109–111.

104 Thurén 2015, 206.

105 Thurén 2015, 29–30. Esimerkkinä tästä on se, kuinka lapsi eläytyy kuulemaansa prinsessasatuun.

Vaikka se ei olisi täysin ymmärrettävä, lapsi ei kaipaa luentoa lohikäärmeen anatomista tai sadun kulttuurihistoriallinen tausta saa jäädä hämärän peittoon. (Thurén 2015, 29.) Jos esimerkin soveltamista jatkaa, voi todeta, että joskus lapsi kuitenkin pysähtyy miettimään tarkemmin lohikäärmeen anatomiaa tai voisiko sadun hahmoja olla oikeasti olemassa. Tuollaiset pohdinnat ja niihin saadut vastaukset saattavat antaa lapselle jonkinlaisen ahaa-elämyksen taustalle. Kuitenkaan ne eivät lopulta vaikuta siihen, että lapsi haluaa kuulla prinsessasadun sellaisenaan, uudelleen ja uudelleen. Kertomus sellaisenaan on siis oleellisinta. Lapsen eläytyminen kertomukseen kuvailee hyvin ajatuksen juoksua myös Raamatun tekstien äärellä, kun niitä tarkastellaan kerronnallisina kokonaisuuksina. Lähtökohtana siis on, että esimerkiksi juuri vertausta lähestyy siten, että sen antaa avautua eteen. Taustatiedot ovat mielenkiintoisia, mutta niitä ei pitäisi lähteä itse lisäämään sellaisenaan valmiina olevaan vertaukseen. Thurén kiteyttää ajatuksen, että lukijan tulisi lähestyä tekstiä niin kuin taideteosta lähestytään. Tulee siis luottaa siihen, että Jeesus on kertonut tietyille kuulijoilleen kaiken oleellisen ja Matteus on lisännyt kerrontaan kaiken sen, mitä hän on

19

Näin vertauksiin perehdyttäessä vertaus itsessään on aina yleisen tason tietona, taustatukena (B).

katsonut oleelliseksi ymmärrettävyyden kannalta lisätä. (Thurén 2015, 19, 29–31.) Thurén myös korostaa, että vertausten sanoman löytämisessä avainasiaksi nousee ylimääräisen vuosisatojen aikana kertyneen kirkollisen ja muun tulkintataakan karistaminen. (Thurén 2014, 9; Thurén 2015, 222.) Teologia löytyy tekstin sisältä, kunhan sen annetaan nousta esiin. (Thurén 2014, 48.) Näin mielenkiintoiseksi kysymykseksi pääsee rakentumaan, mitä Jeesus sekä hänen puheensa taltioinut evankeliumin kirjoittaja haluavat nostaa vertauksessa esiin? (Thurén 2014, 4–5, 10, 27.)

20

4 VERTAUKSIA VAI PROFETIAA

Tutkimuksen kannalta on oleellista katsoa Matteuksen esittämien Jeesuksen vertauksien¹⁰⁶ sisältöön sekä tarkastella niiden kehyskertomusta. Aluksi on kuitenkin löydettävä vertauksen määritelmä, jotta tutkittava aines saadaan nostettua esiin.

Esittelen tässä kappaleessa eri tutkijoiden näkökulmia Jeesuksen vertauksiin, kokoan käyttämäni vertauksen määritelmän yhdeksi kokonaisuudeksi ja kirkastan profetian ominaisuudet omaksi määritelmäkseen. Näin on mahdollista poimia Matteuksen luvuista 24‒25 vertaukset, jotka sitten ovat tarkemman analysoinnin kohteena.

4.1 Näkökulmia vertaustutkimukseen

Jeesuksen vertaukset ovat olleet olemassa pari tuhatta vuotta, mutta niitä on tutkittu tieteellisesti vasta hieman runsas sata vuotta. Vuosisatojen aikana vertaukset on ehditty tulkita sekä jälleenrakentaa lukemattomia kertoja. Niiden sisältöä on analysoitu esimerkiksi kristologisessa tai eettisessä valossa, ja toisaalta niitä on pyritty rakentamaan uudelleen historiantutkimuksen perusteella.¹⁰⁷

Adolf Jülicher vaikutti 1800- ja 1900 -luvun taitteessa ja häntä pidetään modernia vertaustutkimusta muuttaneena tutkijana.¹⁰⁸ Hän loi tietä ajatukselle, että vertaus tulisi voida rekonstruoida alkuperäisessä muodossaan.¹⁰⁹ Hänen oleellinen löytönsä oli allegorisen¹¹⁰ vertaustulkinnan torjuminen. Tämä heijastuu Jülicherin käsityksestä vertauksen luonteesta sekä vertauksen traditiohistoriasta.

106 Sana vertaus on peräisin ja käännös kreikankielen sanasta παραβολη jota käytetään Septuagintassa.

Sinne se on käännetty heprean kielen sanasta mashal. Heprean kielen sanalla mashal on laajempi merkitys, kuin mitä παραβολη sisältää. (Zimmermann 2009, 164‒6, Ollilainen 2011, 19‒20.)

107 Thurén 2014, 3‒4.

108 Snodgrass 2008, 5. Adolf Jülicherin kaksiosainen teos Die Gleichnisreden Jesu ilmestyi vuonna 1899.

109 Snodgrass 2008, 6.

110 Allegoria tarkoittaa tapahtuman tai asian vertauskuvallista esittämistä. Allegorisointi sisältää asian tai tapahtuman hengellistävän ulottuvuuden. (Teinonen 1999, 22.) Thurén (2015) nostaa allegorisoinnista esiin kolme kriittistä seikkaa. Ensinnäkin, Jeesuksen sanoma vertauksessa muuttuu perustelusta väitteeksi.

Toiseksi, allegorisoinnin tuottamaa lopputulosta on vaikeaa hallita, sillä vertauksesta voidaan erilaisten rinnastuksien myötä löytää mitä vain. Kolmanneksi, allegorisointi johtaa mielenkiinnon pois vertauksen varsinaisesta sanoman tähtäyspisteestä (punch line). (Thurén 2015, 24.)

21

Thurén (2014) nostaa esiin osittaisesta kritiikistä huolimatta, että Jülicherin tapa keskittyä vertauksen yhteen yksityiskohtaan on kerronnan tutkimuksen kannalta hyvä asia.¹¹¹ Keskeistä hänen vertausmääritelmässään on, että kuvapuheet jakautuvat metaforaan ja vertauskuvaan. Metafora ja sen pidempi muoto allegoria ovat kielikuvia, jotka tarvitsevat monesti selitystä.¹¹² Jülicherin mukaan evankelistat käyttivät kreikan sanaa παραβολη kuvaamaan laajalti erilaisia kuvapuheita. Evankelistat eivät nimenneet vertauksiksi sellaisia tekstejä, joita kutsutaan nykyään vertauksiksi. Jülicher painottaa, että evankelistat pitivät Jeesuksen vertauksia allegorioina.¹¹³

Jülicher erotteli selkeästi toisistaan Jeesuksen vertaukset sekä juutalaisen rabbiinisen vertausperinteen. Hänen mukaansa Jeesuksen vertaukset ovat retorisesti vaikuttavia.

Rabbiiniset vertaukset eivät puolestaan pakota vastaanottajaa yhtä voimakkaasti tiettyyn haluttuun ajatteluun, kuten Jeesuksen vertaukset tekevät. Jülicher kutsuukin Jeesuksen vertauksia niin muodollisesti kuin sisällöllisesti ainutlaatuisiksi. Hänen mukaan tämän takia Jeesuksen vertauksilla ei voida ajatella olevan juutalaista alkuperää.¹¹⁴

Jülicheriä kritisoi hänen aikalaisensa Paul Fiebig.¹¹⁵ Hän korosti, että Jeesuksen vertausten ja rabbiinisten vertausten rakenteiden välillä on monia samanlaisuuksia, kuten alkukysymys ja loppusovellus.¹¹⁶ Myös Gerd Theissen ja Anette Merz ovat tiedostaneet yhtäläisyyden Jeesuksen vertausten ja toisen temppelin juutalaisuuden sekä rabbiinisen vertaustradition välillä. Vertausten historia avautuukin heidän näkökulmassaan syvälle juutalaiseen historiaan, profeettakirjojen ja psalmien kuvakieleen. Jeesuksen vertaukset nähdään rabbiinisen vertaushistorian uutena vaiheena. Theissen & Merz näkevät kuitenkin myös hellenistisen tradition vaikutuksen

111 Thurén 2014, 15.

112 Snodgrass 2008, 5‒6, 15‒16. Allegorian merkitys on abstrakti ja katoaa helposti. Vertauskuvat ja vertaukset puolestaan ikään kuin selittävät itse itseään ja sanoma jää elämään. (Snodgrass 2008, 5, 15‒16;

Ollilainen 2011, 130.)

113 Ollilainen 2011, 131.

114 Ollilainen 2011, 131.

115 Zimmermann 2009, 160. Paul Fiebig julkaisi kaksi vertaustutkimusta, vuosina 1904 ja 1912. Hänen oleellinen löytönsä oli vertailla rabbiinisia vertauksia juutalaisista lähteistä (Mishna, Tosefta, Mekilta ja Talmudit) evankeliumien vertauksiin. (Ollilainen 2011, 131.)

116 Ollilainen 2011, 131‒3.

22

Jeesuksen vertauksissa.¹¹⁷ Nykytutkimuksessa Jeesuksen vertausten ja rabbiinisen vertaustradition yhteyttä pidetään täysin selvänä.¹¹⁸

Joachim Jeremiasta¹¹⁹ pidetään vertaustutkimuksessa arvostettuna tutkijana, joka kritisoi Jülicherin näkemystä siitä, että vertaukset tähtäisivät yhteen ja parhaimpaan mahdolliseen yleiseen eettiseen arvoon. Jeremias korostaa, että tutkijan tulisi hakeutua vertauksen äärelle siten, että sen merkitys avautuisi alkuperäisessä kontekstissaan.

Hänen mukaan Jeesuksen vertaukset ovat kokonaisuudessaan taitavia, selkeitä ja helposti ymmärrettäviä.¹²⁰ Tämä on mielestäni mielenkiintoinen näkökulma siihen nähden, että vertauksia pyritään selittämään pois sanomastaan tai niitä pidetään vaikeina. Sanoma siis saattaa tuntua niin vaativalta tai jopa mahdottomalta, että on helpompaa kiertää tai torjua se, kuin hyväksyä sen olemassaoloa.

Jeremias ajattelee vertausten muuttuneen, kun ne ovat siirtyneet Jeesukselta varhaiskristilliseen ympäristöön. Alkuperäisessä ympäristössä vertauksilla oli tietty kuulijakunta ja näin vertauksilla oli erityinen sanoma historiallisessa tilanteessa.¹²¹ Jeremiaksen mukaan kontekstin ymmärtäminen edellyttää tutkijalta vertausta ympäröineeseen kulttuuriseen, sosiaaliseen ja yhteiskunnalliseen tilanteeseen perehtymistä. Tutkimuksistaan huolimatta, Jeremias ei kuitenkaan rakentanut vertausteoriaa, toisin kuin monet muut tutkijat ovat tehneet.¹²²

Kenneth Bailey (1983) on vertausten tutkija, joka on perehtynyt Luukkaan evankeliumin vertauksiin.¹²³ Hän korostaa historiallis-esteettistä tutkimusotetta, joka huomioi vertausten tutkimuksessa kirjallisen taustan lisäksi kulttuuritaustan selvittämistä mahdollisimman alkuperäisistä lähteistä.¹²⁴ Bailey pyrkii hahmottamaan tekstin rakenteen, jotta tutkijan olisi helpommin mahdollista huomata vertauksen

117 Ollilainen 2011, 138‒9.

118 Ollilainen 2011, 133. Ollilainen viittaa tässä kohdassa Warren S. Kissingerin (1979) teokseen Parables (83).

119 Hänen teostaan Die Gleichnisse Jesu (1947) on julkaistu monilla eri kielillä ja sitä voidaan pitää vertaustutkimuksen eniten julkaistuna teoksena. (Ollilainen 2011, 133.)

120 Ollilainen 2011, 134.

121 Ollilainen 2011, 133‒5.

122 Ollilainen 2011, 134‒5

123 Ollilainen 2011, 136.

124 Bailey 1983, 30. Bailey hyödyntää varhaisia raamatunkäännöksiä, saatavilla olevia primaarilähteitä sekä omaa Lähi-idän kulttuurien tuntemustaan. (Bailey 1983, 16‒26, 30.)

23

kliimaksi, lakipiste ja yksityiskohtien merkitys kokonaisuuden kannalta. Hän määrittelee, että vertaus koostuu kolmesta osasta:

1. Vertauskohta, joka koskettaa vastaanottajan maailmaa, on symboli.

2. Vertaus pyrkii vaikuttamaan vastaanottajaan tietyllä tavalla eli vertaus tähtää yhteen tiettyyn lopputulokseen.

3. Vastaanottajan tekemä johtopäätös vertauksen sanomasta perustuu tiettyihin teologisiin teemoihin, joiden ymmärtämistä vertauksen sanoman kokonaisvaltainen hahmottaminen vaatii eli puhutaan teologisesta ryppäästä.¹²⁵ Bailey hylkää vertaustutkimuksessa hellenistisen retoriikan hyödyntämisen ja korostaa kulttuuris-kirjallista otetta, missä nousee esiin Vanhan testamentin runollisten erityispiirteiden luokittelu.¹²⁶

Edellä esiin tulleiden tutkijoiden näkökulmaa vertaustutkimuksessa yhdistää pyrkimys historiallisen kontekstin ymmärtämiseen tai kulttuurisen ja sosiaalisen taustan rekonstruoiminen vertauksen ymmärtämiseksi. Uudenlaista näkemystä edustavat Klyne R. Snodgrass (2008) ja Charles Hedrick (1994), jotka painottavat vertauksen tunnistamista sen tarkoituksen perusteella.¹²⁷ Hedrick luonnehtii, vertaukset ilmentävät kuvainnollisella tasolla Jumalan valtakunnan salaisuutta.¹²⁸ Hän painottaa, että Jeesus on puhunut vertaukset oman aikansa kontekstissa.¹²⁹ Hedrick huomauttaa, että Jeesus on ollut taitava puhuja, joka on luonut kertomuksia ilmaistakseen haluamansa asian.¹³⁰ Näin ollen Jeesus myös tarkoittaa sitä, mitä vertauksissa sanoo.¹³¹ Tämä kumoaa perinteiset vertauksien auki selittämisen perusteet.¹³² Hedrick tutkii vertauksia proosan ja runouden tutkimuksen perusteita hyödyntäen ja soveltaen.

Snodgrass (2008) kulkee Hedrickin kanssa samoilla jalanjäljillä tiivistäessään, että vertaukset ovat maallisia kertomuksia taivaallisella eskatologisella sisällöllä. Hän lisää, että jotkut vertaukset sisältävät kuitenkin vahvemmin opetuksen maallista elämää

125 Ollilainen 2011, 137. Ollilainen viittaa tässä Baileyn (1983) teokseen Poet & Peasant (37‒43).

126 Ollilainen 2011, 137.

127 Thurén 2015, 26‒7.

128 Hedrick 1994, 7–8.

129 Hedrick 1994, 8–9.

130 Hedrick 1994, 35.

131 Hedrick 1994, 57.

132 Hedrick 1994, 57–8.

24

varten.¹³³ Vertaus voi olla pidempi erilaisia vaiheita sisältävä kertomus tai lyhyehkö

kerronnallinen sanonta, joka liittyy oleellisesti tekstiyhteyteensä.¹³⁴ Snodgrass jaottelee vertaukset viiteen kategoriaan niiden muodon ja merkityksen

perusteella:

1. Aforistiset sanonnat

2. Yhtäläisyyttä kuvaavat vertaukset (kaksinkertainen sisältö) 3. Kysyvät vertaukset (kaksinkertainen sisältö)

4. Kerronnalliset vertaukset

a. epäsuora vertaus (kaksinkertainen sisältö) b. juridinen vertaus

c. yksinkertainen epäsuora vertaus eli esimerkkikertomus 5. ”Kuinka paljon enemmän” –vertaukset.¹³⁵

Kaksinkertainen sisältö (kohdissa 2., 3. ja 4.a.) kertoo siitä, että vertauksessa kuvailtava asia on toinen, kuin mitä se konkreettisesti on. Kuitenkin vertauksessa esiintyvä ja todellisuudessa oleva asia ovat laajennetussa merkityksessä samaa asiaa. Erimerkiksi, he ovat kuin lampaita ilman paimenta.¹³⁶ Kohdassa 4.c. esimerkkikertomus viittaa vertaukseen, jonka sanoma on yksinkertaisen selkeä: tee tai älä tee näin (kuten vertauksessa). Vertaus voi olla pidempi erilaisia vaiheita sisältävä kertomus tai

lyhyehkö kerronnallinen sanonta, joka liittyy oleellisesti tekstiyhteyteensä.¹³⁷ Yhden tällä hetkellä arvostetun vertaustutkijan, Ruben Zimmermannin (2009) mukaan

merkittävä osa tutkijoista on keskittynyt vertausten historiallisen taustan tutkimiseen (rakenteen tutkimuksen, äänen tai tekstin taustalla olevan tyylin analysoinnin painotuksilla) ja samalla ohittanut itse tekstin sisällön.¹³⁸ Hän korostaa, että vertaukset ovat Jeesuksen sanoittamia ja kertomia.¹³⁹ Zimmermannilla on vertauksiin

133 Snodgrass 2008, 7.

134 Snodgrass 2008, 7–8.

135 Snodgrass 2008, 11.

136 Snodgrass 2008, 12.

137 Snodgrass 2008, 7–8.

138 Zimmermann 2009, 158–159.

139 Zimmermann arvioi, että Jeesus puhui Jumalasta kuvailevasti (erityisesti tämä näkyy juuri vertauksissa). Tässä on hänen mukaan myös vertauskuvallinen yhtymäkohta kristologiseen tosiasiaan,