’’Kaikki samalla tavalla erilaisia’’

(1)

-

Yhdenmukaisuus elävän musiikin vapaalla kentällä

Osku Jalkanen

Pro Gradu - tutkielma Yhteiskuntapolitiikka Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden laitos Kevät 2021

(2)

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta, yhteiskuntatieteiden laitos, yhteiskuntapolitiikka

Tekijä: JALKANEN, OSKU

Tutkielman nimi: ’’Kaikki samalla tavalla erilaisia’’ - Yhdenmukaisuus elävän musiikin vapaalla kentällä

Pro Gradu – tutkielma, 55 sivua, 1 liitettä (1 sivu) Tutkielman ohjaaja: Professori Leena Koski Aika: Kevät 2021

Avainsanat: Elävä musiikki, Vapaa Kenttä, Venue, Isomorfia, Uusi institutionalismi

Tämän tutkielman tarkoituksena on tuottaa tietoa suomalaisen elävän musiikin kentästä ja sen rakenteista. Tutkielma keskittyy elävän musiikin vapaaseen kenttään ja sitä edus- taviin klubeihin ja konserttitaloihin, venueihin. Tutkielma lähestyy aihetta uusinstitutio- naalisista lähtökohdista käsin ja tarkastelee venueiden samankaltaisuuksia ja yhdenmukaisuutta eri osa-alueilla. Yhdenmukaisuusprosesseja kuvataan tässä tutkielmassa isomorfian käsitteellä.

Tutkielmani aineisto perustuu kuuteen eri asiantuntijahaastatteluun, jotka olen toteuttanut syksyn 2020 aikana. Haastateltavinani on eri puolilla Suomea vaikuttavia kulttuurialan ammattilaisia ja venueiden operatiivisissa tehtävissä toimivia, tai niitä johtavia, henki- löitä. Haastatteluilla selvitin toimijoiden näkemyksiä venueiden toimintaan vaikuttavista tekijöistä sekä vapaan kentän verkostoista ja niiden kehityksestä. Aineiston analyysin suoritin teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla. Luokittelin aineistoni ilmentämään pakottavan, taloudellisen, jäljittelevän sekä normatiivisen isomorfian muotoja venueiden eri toiminnoissa.

Tutkielman perusteella elävän musiikin vapaalla kentän toimijoiden yhdenmukaisuus kumpuaa vahvasta omaehtoisen tekemisen perinteestä. Keskeinen tekijä kaikelle venueiden välisen isomorfian syntymiselle on toimijoiden vahva leimallinen identiteetti vapaana toimijana, joka toimii eri kulttuuripoliittisten instituutioiden synnyttämien sääntöjen, vel- voitteiden sekä taloudellisten tukien vaikutuspiirin ulkopuolella. Vapaa kenttä käy kuitenkin koronavirusepidemian kiihdyttämänä läpi laajaa muutosprosessia, jolla voi olla huomattavia vaikutuksia sen rakenteisiin tulevaisuudessa. Epidemia on asettanut elävän musiikin kentän, laajan yhteiskunnallisen tarkastelun alle, joka voi yhdessä alan sisäisen edunvalvonnan kanssa muokata tuntuvasti toimijoiden identiteettiä ja niiden välistä yhdenmukaisuutta.

(3)

1. JOHDANTO ... 3

1.1 Aikaisempi tutkimus ... 5

1.2 Tutkimuksen tavoitteet ja tutkimuskysymykset ... 7

2. ELÄVÄN MUSIIKIN KENTTÄ SUOMESSA ... 9

2.1. Musiikkiala Suomessa ... 9

2.2. Kansalaislähtöinen kulttuuripolitiikka ... 10

2.2. Kulttuurin julkinen rahoitus & tuki ... 11

2.3. Koronaviruspandemia ja sen vaikutukset elävän musiikin kentällä ... 13

2.4. Venuet elävän musiikin kentällä... 15

2.4.1 Koronaepidemian vaikutukset venueihin ... 16

3. TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT ... 18

3.1. Institutionalismi perinteenä & paradigmana ... 18

3.2. Muodollinen ja epämuodollinen ... 19

3.2. Uusi institutionalismi ... 20

3.3. Organisaatiotutkimus ... 23

3.4. Isomorfismi ... 24

3.4.1. Pakottava isomorfismi ... 24

3.4.2. Jäljittelevä isomorfismi ... 25

3.4.3. Normatiivinen isomorfismi ... 25

3.4.4. Taloudelliset paineet ... 26

4. AINEISTO JA MENETELMÄT ... 27

4.1. Tutkimusaineisto... 27

4.2. Tutkimuskohteet ... 29

4.3. Puolistrukturoitu teemahaastattelu ... 30

4.4. Sisällönanalyysi tutkimusmenetelmänä ... 31

4.5. Tutkielman eettiset kysymykset... 31

5. PAKOTTEILLA OHJATTU YHDENMUKAISTUMINEN ... 33

5.1. Taloudelliset paineet & resurssit ... 36

6. JÄLJITTELYN SYNNYTTÄMÄ YHDENMUKAISTUMINEN ... 41

7. YHDENMUKAINEN IDENTITEETTI ... 45

8. LOPUKSI ... 51

9. LÄHTEET ... 56

LIITTEET: ... 62

(4)

(5)

1. JOHDANTO

Tämä on tutkielma suomalaiselta musiikkialalta ja elävän musiikin vapaalta kentältä. Elä- vän musiikin vapaa kenttä tarkoittaa toimijoiden kokonaisuutta, joka koostuu esiintyvistä taiteilijoista sekä välittävästä ja mahdollistavasta portaasta. Välittävällä portaalla tarkoitetaan esiintymisen myyntiä sekä välittämistä hoitavat tahot, mahdollistavalla puolestaan keikkajärjestäjiä. Vapaa kenttä kattaa kaikki musiikin muodot ja tyylilajit, jotka muodostavat yhdessä valtionosuusjärjestelmän ulkopuolella jäävän toimijoiden kokonaisuuden.

(Saarela, 2011, 4-6.)

Tämä tutkielma rajaa tutkimuskohteekseen kotimaiset vapaata kenttää edustavat, viikoit- taisia elävän musiikin palveluja tarjoavat klubit ja konserttitalot (jatkossa venuet). Venu- eiden toiminnan ytimenä on paikallisen kulttuurielämän, erityisesti musiikin toiminta- mahdollisuuksien kehittäminen sekä sen elinvoimaisuuden ylläpitäminen. Venuet miel- letään vahvoiksi paikallisiksi toimijoiksi, jotka rikastuttavat oman alueensa kulttuurielä- mää järjestävät säännöllistä kulttuuritoimintaa alueellaan. (LiveFIN, 2020a, 1.) Venuet mielletään myös tiloiksi ja kohtaamispaikoiksi, jotka yhdistävät kulttuuriset kokemukset kunkin alueen sosiaalisten, poliittisten ja taloudellisten tekijöiden kanssa. Venueiden tutkimus tarjoaa tällöin työkalun perehtyä eri yhteisöjen ja kaupunkikulttuurien mieltymyk- siä, tyyliä ja kokemuksia sekä näiden muutoksia. (Echer & Rempe 2019, 1-8.)

Kulttuuritapahtumista ja festivaaleista on tullut keskeinen kulttuuripoliittinen ilmiö niin kotimaassa kuin kansainväliselläkin tasolla. Eurooppalaisessa kulttuuripoliittisessa kir- jallisuudessa festivaaleja on luonnehdittu vaikuttavuudeltaan Sveitsin armeijan linkku- veitseksi. Ne nähdään monitoimityökaluna monenlaisten yhteiskuntapoliittisten tavoittei- den saavuttamiseen ja ongelmien ratkaisuun. Kulttuuritapahtumat tukevat kulttuurin talouden vahvistumista, ja ne sisältävät voimavaroja alueiden, paikkakuntien ja koko yhteiskunnan elinkeinorakenteen monipuolistamiseksi. (Herranen & Karttunen, 2016, 7-8, 61.) Venueiden kaltaisten kulttuuri- ja taidelaitosten toiminta perustuu säännölliseen kulttuuripalvelujen tuottamiseen.

(6)

Tuotan tutkielmaa alalta, jossa olen työskennellyt itse noin kymmenen vuoden ajan. Tänä aikana olen saanut osallistua ja tutustua kotimaisen elävän musiikin vapaan kentän toimintaan useilla eri työnimikkeillä ja työnantajilla. Olen toiminut jokaisella tässä tutkielmassa esitellyllä elävän musiikin vapaan kentän osa-alueella: freelancer-muusikkona, konserttijärjestäjänä niin festivaalien kuin venueidenkin tuotantotehtävissä sekä välittä- vässä portaassa, esiintymisiä myyvässä ja hallinnoivassa ohjelmatoimistossa. Oma lähtö- kohtani tutkielman tekemiselle kumpuavat kokemuksistani, eri alan toimijoiden kanssa käymistäni keskusteluista sekä heidän toteuttamastaan edunvalvontatyöstä.

Lähtökohtainen, itseni omaksuma käsitys on ollut, että musiikin vapaa kenttä on yleisesti suhteellisen tunnistamaton ja järjestäytymätön toimiala, vaikka sen työn jälki näkyy ja ulottuu kaikkiin yhteiskunnan osa-alueisiin ja rakenteisiin. Tämä käsitys on toiminut in- noittajana elävän musiikin vapaan kentän yhteiskunnallisen aseman hahmottamiselle sekä sen toimintaedellytysten tieteelliselle tarkastelulle.

Tutkielmani on syntynyt maailmanlaajuisen koronaviruspandemian aikana. Virus sekä sen aiheuttamat valtakunnalliset rajoitustoimet ovat osoittaneet uusilla tavoin alan pirsta- leiset rakenteet ja vähäisen tutkimustiedon, jolla voitaisiin osoittaa johdonmukaisesti alan koko sekä yhteyskunnallinen vaikuttavuus. Rajoitustoimet ovat ilmenneet kaikilla elävän musiikin vapaan kentän sektoreilla raskaana toiminnan harjoittamista rajoittavana sään- telynä sekä vähäisinä tulonmenetyksiä korvaavina rahallisina kompensaatioina. Nämä te- kijät ovat pakon edessä vauhdittaneet myös alan sisäistä edunvalvontakoneistoa sekä sen kehitystä johdonmukaisena ja järjestelmällisenä, alan sekä sen toimijoiden etua tuotta- vana, toimielimenä toimimiseen.

Tutkielma lähestyy elävän musiikin vapaata kenttää tarkastelemalla venueita sekä näiden keskinäisiä samankaltaisuuksia institutionaalisten näkökulmien avulla. Toivon, että tutkielmani, sekä sen pohjalta tekemäni havainnot vahvistavat omaksumiani käsityksiä elä- vän musiikin vapaan kentän rakenteesta sekä positiosta suomalaisen kulttuurin kentällä.

Tämän lisäksi toivon tutkielman tuovan näkyviin ilmiöitä, jotka synnyttävät yhdenmukaisia paineita ja haasteita kaikille elävän musiikin vapaalla kentällä operoiville venu- eille.

(7)

1.1 Aikaisempi tutkimus

Kulttuuripalveluihin ja -tapahtumiin kohdistuva tutkimus on ollut monenkirjavaa ja run- sasta niin kansainvälisellä kuin kotimaisellakin tutkimuskentällä, kattaen useita eri tie- teenaloja, kuten taloustieteet, sosiologian, antropologian, musiikkitieteet, matkailututki- muksen sekä alue- ja maantieteen. Viimeaikaisen kehityksen myötä kulttuuritapahtumista on tullut myös kulttuuripolitiikan kannalta entistä merkittävämpiä komponentteja niiden yleistymisen myötä. Tapahtumat määritellään useissa yhteyksissä kattamaan merkityk- seltään paitsi taide- ja kulttuurilaitokset, jollaisiksi myös venuet voidaan lukea, myös festivaalit. (Herranen & Karttunen, 2016, 21-22, 87.)

Huolimatta tapahtumien kasvaneesta suosiosta niin tutkimuksen, kuin kulttuuripolitiikan saralla, on yksinomaan elävän musiikin vapaaseen kenttään kohdistunut tutkimus ollut suhteellisen tuntematon tutkimuskohde tieteellisessä, varsinkin akateemisessa tutkimus- perinteessä. Saukkonen (2013, 125) toteaakin, että kulttuuripolitiikan yksi haastavim- mista tutkimuskohteista on juuri vapaa kenttä. Tämä johtuu siitä, että kenttää koskeva tieto on niin hajallaan, toisinaan vain toimijoiden itsensä käsissä. Myös Herrasen ja Kart- tusen mukaan kotimaisista kulttuuritapahtumista löytyy paikoin runsaastikin tietoa niin tilastoista sekä eri tieteenalojen tutkimuksista, mutta tieto on hajallaan ja kokonaisuutta on vaikea hahmottaa. Kulttuuripolitiikan tutkimuksessa painoarvo tapahtumien tutkimuk- selle on ollut eritoten julkisen rahoituksen näkökulmasta. (Herranen & Karttunen, 2016, 21-22, 83).

Kainulainen korostaa kulttuurialaan pirstoutunutta rakennetta ja luonnetta, joka on huo- mattavissa esimerkiksi alalla toimivien ammattilaisten lukumäärää arvioidessa. Alalla il- meneviin eri ammattinimikkeisiin kohdistetaan useita eri tulkintoja, jonka vuoksi niitä ei voida luonnehtia yksiselitteisesti. Onkin todettu, että alaan kuuluvien toimialojen tai am- mattiryhmien ympärille ei ole ollut olemassa selkeää määritelmää, johon nämä olisi voitu luokitella. (Kainulainen, 2004, 40-41, sit. Karttunen, 2001, 6.)

Valtakunnallinen klubi- ja aluekiertuehanke VAKA oli vuonna 2009 käynnistynyt, useiden eri oppilaitosten, kuntien sekä kulttuurialan järjestöjen yhteinen, vuoteen 2011 asti kestänyt tutkimushanke, jonka keskeisenä tavoitteena oli kohentaa rytmimusiikin alueel-

(8)

lista saatavuutta sekä elävän musiikin vapaan kentän toimintaedellytyksiä. Hanke loi tilannekuvan vapaan kentän toimijoista ja toimintarakenteesta, taloudellisista tunnuslu- vuista sekä sen hetkisestä rahoitustilanteesta ollen yksi ensimmäisistä kattavista vapaaseen kenttään kohdistuvista, ja siitä tietoa tuottavista hankkeista. (Saarela, 2011, 5-6.) Hanke loi monelta osin kasvot elävän musiikin vapaalle kentälle ja toi sen lähemmäksi kulttuuripoliittista keskustelua ja päätöksentekoa. Hanke esitti loppuraportissaan vuonna 2011 useita toimenpide-esityksiä, joilla pyrittiin parantamaan vapaan kentän toiminta- edellytyksiä. Ne toimivat yhä pohjana 2010-luvulla kehittyneelle elävän musiikin vapaan kentän edunvalvonnalle. Järjestelmällisen edunvalvonnan puuttuminen nähtiin vielä hankkeen suunnitteluvaiheessa vuonna 2009 keskeisenä esteenä vapaan kentän ja sen toimintaedellytysten kehitykselle. (Saarela, 2011, 5-6.)

Myös johdonmukaisen tiedontuotannon ja tilastoinnin puute havaittiin VAKA-hank- keessa vapaan kentän toimintaedellytyksiä jarruttavaksi tekijäksi (Saarela, 2011, 5.6).

Viime vuosikymmenen aikana kasvaneiden edunvalvontaresurssien ja järjestäytymisen myötä tilastojen keruu on kuitenkin lisääntynyt ja sitä harjoitetaan järjestelmällisesti usean edunvalvontajärjestön turvin. Tapa, miten vapaata kenttää ja venuetoimijoita on tutkimuksilla lähestytty, keskittyy pitkälti alan taloutta ja kävijämääriä koskevaan numee- riseen tietoon. Se on ollut myös pääasiallinen tarve osana alan järjestäytymistä ja kredi- biliteetin kasvattamista.

Toimialatutkimukset, tilastot ja barometrit määrittävät alaa koskevia tunnuslukuja ja ovat luoneet sille yhteismitallisen arvon. Kainulainen toteaakin, että kulttuurialojen sekä -teollisuuden käsitteiden yhteiskunnallisen aseman vahvistuminen on legitimoinut kulttuurin vaikutusten ja hyötyjen tarkastelua nimenomaan taloudellisten näyttöjen valossa.

(Kainulainen, 2004, 36,-40.)

Vapaan kentän ja venueiden yhteiskunnallista asemaa sekä suhdetta eri instituutioihin ei ole systemaattisesti selvitetty laadullisen tutkimusotteen kautta. Tässä tutkielmassa käy- tetään institutionaalista lähestymistapaa tarkastellessa venueiden yhdenmukaistumispro- sesseja. Meyerin sekä Rowanin (1977, 86-87) mukaan organisaatiot muokkaavat omia rakenteita ja käytänteitään instituutioiden asettaminen odotusten, edellytysten ja mallien

(9)

mukaisesti. Kysymällä, mitkä asiat toimijoita yhdistävät, saadaan näkökulma myös vapaan kentän sisäisiin rakenteisiin sekä toimijoiden ominaisuuksiin.

1.2 Tutkimuksen tavoitteet ja tutkimuskysymykset

Tutkielmani teoreettinen osuus lähestyy elävän musiikin vapaata kenttää uusinstitutio- naalisista lähtökohdista käsin. Tieteellinen viitekehys muodostuu institutionalismin sekä organisaatiotutkimuksen pohjalta, keskittyen tutkimaan vapaan kentän toimijoiden ja rakenteiden keskinäistä yhdenmukaisuutta sekä sitä synnyttäviä yhteiskunnallisia ulottu- vuuksia. Organisaatioiden samankaltaisuutta kuvataan isomorfian käsitteellä.

Tutkielmani keskeinen tutkimuskysymys on selvittää, millaista isomorfisia prosesseja elävän musiikin vapaalla kentällä ilmenee? Tavoitteenani on ilmentää alan toimijoiden toimintaedellytyksiä, rakenteita, tavoitteita ja käytännön toimintoja sekä havainnoida niiden keskinäisiä yhtäläisyyksiä. Tämän pohjalta pyrin ilmentämään myös, miten isomor- fiat syntyvät.

Vapaata kenttää edustavat sellaiset ammatilliset toimijat, jotka tuottavat, esittävät ja tarjoavat kulttuuripalveluja valtionosuusjärjestelmän ulkopuolella (Saukkonen, 2013, 125- 126). Tämän vuoksi pidän alustavana hypoteesina sitä, että julkisen rahoituksen puute toimii yhtenä isomorfiaa edistävänä elementtinä. Koska julkinen rahoitus sekä distinktio tukea nauttivien ja vapaan kentän toimijoiden kesken on huomionarvoista tunnistaa tämän tutkielman kontekstissa, tulen esittelemään sitä temaattisessa osiossa hieman tarkemmin.

Aineiston analyysivaiheessa taloudelliset resurssit ja paineet toimivat kuitenkin vain yh- tenä neljästä isomorfian muodosta, joita pyrin aineistosta ilmentämään.

Vaikka Jens Beckert (2010) kuvaakin isomorfiaa yhdenmukaisuuksien ilmentämisen li- säksi niiden kehitystä kuvaavaksi prosessiksi, en rajaa aihettani tässä tutkielmassa min- kään sisäisen tarkastelujakson sisään. Kuten mainitsin luvussa 1.1. (s. 5-6), haluan syn- nyttää tutkielmallani tilannekuvan musiikkialan vapaan kentän keskeisistä toimijoista sekä heidän toimintaedellytyksistään ja tarkastella niitä akateemisten reunaehtojen pohjalta. Tämän näkökulman kautta annan toivottavasti minimaalisen panokseni työlle elä- vän musiikin alan tunnistettavuuden ja näkyvyyden korostamista kohtaan, muodostaen

(10)

samalla näkemyksen siitä, kuinka vaikeaan asemaan se on koronavirusepidemian aikaan joutunut.

Tutkielmani kautta haluan selvittää ja kuvata, miten vapaan kentän venuetoimijat muodostavat yhteiskunnallisesti merkittävän, kulttuurista diversiteettiä vahvistavan toimijoiden kokonaisuuden, joka vastaa valtaosasta kansalaisten kulttuurin kulutustottumuksista.

Tämän seurauksena se ansaitsee tulla nostetuksi ja tunnistetuksi myös yhteiskuntatieteel- lisessä formaatissa.

(11)

2. ELÄVÄN MUSIIKIN KENTTÄ SUOMESSA

Elävän musiikin sektori, sekä siihen lukeutuva vapaa kenttä ovat osa laajempaa musiikkialan ekosysteemiä sekä sen ympärille rakentunutta liiketoimintakokonaisuutta. Keskei- nen jaottelu musiikin esittämiseen ja sen välittämiseen keskittyneistä toimijoista on erit- tely julkisten sekä yksityisten kulttuurilaitosten välille. Vapaan kentän käsite kuvaa tässä yhteydessä myös yksityisiä kulttuurilaitoksia.

Vapaan kentän määritelmiä ja on useita. Yleisin yhteinen nimittäjä vapaaseen kenttään kuuluvista kulttuuritoimijoista on kuitenkin se, että he tuottavat ja esittävät produktioita valtionosuuslaitosten ulkopuolella. Toimijat nähdään vakiintuneina tai produktiokohtai- sina ryhminä ja yhteenliittymiä sekä yksittäisiä taiteilijoita. Musiikin vapaan kentän nä- kökulmasta toimijat tarkoittavat myös festivaaleja, tuotantotaloja ja tilaisuuksien järjes- täjiä. (Oinaala & Ruokolainen, 2013, 8 ; Oinaala & Ruokolainen, 2016, 126 - 128.) Musiikin vapaan kentän nähdään eroavan paitsi rakenteeltaan ja toimintatavoiltaan, myös ansaintalogiikaltaan muista taiteenaloista, kuten teatterin, tanssin, sirkuksen sekä perfor- manssi- ja esitystaiteen kentästä. Tämän vuoksi niitä on totuttu käsittelemään tutkimuk- sissa erillisinä kokonaisuuksinaan. (Oinaala & Ruokolainen, 2013, 8.) Tämä luku esitte- lee tarkemmin musiikkialan rakenteita ja sitoo sen myös osaksi kulttuuripoliittista kehi- tyskulkua sekä julkisen rahoituksen eri malleja. Tämän lisäksi se havainnollistaa tarkemmin venueiden rakennetta, toimintaa ja ansaintalogiikkaa.

2.1. Musiikkiala Suomessa

Musiikkiala on kulttuuriteollisuuden haara, joka rinnastuu ja kytkeytyy moniin muihin kulttuurialan osa-alueisiin, kuten elokuviin, teatteriin, radioon ja televisioon (Toivanen, 2012, 4). Musiikkialan toimijoita ovat musiikin tekijät, kustantajat, esittäjät, äänitetuotta- jat, managerit, agentit, edistämisorganisaatiot, tekijänoikeusjärjestöt sekä monet muut konserttitoimintaan, tuotantopalveluihin ja musiikkia hyödyntäviin medioihin liittyvät toimijat. Kaikkien näiden toiminnan keskiössä on lähtökohtaisesti palvelujen, tavaroiden, sekä tekijänoikeuksien myynti. (Työ- ja Elinkeinoministeriö, 2010, 85-86.)

(12)

Elävän musiikin kenttä on musiikkialan konserttitoimintaan ja tuotantopalveluihin eri- koistunut kokonaisuus, joka voidaan luokitella kolmeen erilliseen osaan ja toimijaryh- mään: esiintyjiin, esiintymisten myyntiä ja välittämistä hoitaviin tahoihin sekä konsertti- järjestäjiin. Konserttijärjestäjiksi lukeutuvat laaja-alaisesti eri konserttitalot musiikkiklu- bit festivaalit, yhdistykset ja yritykset. Välittävällä portaalla tarkoitetaan taas ohjelmatoi- mistoja sekä yksittäisiä agentteja, joiden vastuulla esiintymistilaisuuksien myynti ja hal- linnointi on. (Saarela, 2011, 8.)

Elävän musiikin vapaa kenttä eroaa julkisin varoin tuetuista kulttuurilaitoksista siten, että jälkimmäisissä musiikin esittäjät sekä heidän esiintymisiä hallinnoivat ohjelmatoimisto- ja tuotantopalvelut ovat järjestyneet yhdeksi toiminnalliseksi kokonaisuudeksi. Vapaalla kentällä nämä ovat puolestaan kaksi erillistä kokonaisuutta ja liiketoiminnan muotoa.

(Saarela, 2011, 8.) Vapaan kentän toimijaryhmätkin voivat tosin olla osittain keskenään päällekkäisiä. Esiintyjä tai hänen yrityksensä voi toimia yhtä lailla itse esitystensä välit- täjinä. Myös ohjelmatoimistot ovat muokanneet toimintaansa yksiselitteisestä välittäjän roolista yhä enemmän aktiivisiksi konsertti- ja kiertuejärjestäjiksi. (OKM, 2011, 21.)

Music Finlandin laatii vuosittain Suomen musiikkialan tunnuslukuja kasaavan sekä alan arvoa mittaavan tutkimusraportin. Vuonna 2019 Suomen musiikkialan kokonaisarvoksi mitattiin yhteensä 988 miljoonaa euroa. Suurin yksittäinen sektori alalla oli elävä musiikki, joka muodosti kokonaisuudessaan puolet alan kokonaisarvosta, yhteensä 512 miljoonaa euroa. Elävän musiikin osuus nousi edeltävästä vuodesta selvästi, vuoden 2018 tutkimuksessa sen osuus oli 479 miljoonaa. (Music Finland, 2018 & 2019)

Vuosina 2012-2019, jolloin Music Finlandin tutkimusraporttia on nykymuodossaan jul- kaistu, on elävän musiikki ollut kautta linjan rahallisella arvolla mitattuna alan suurin sektori. Näiden vuosien välissä sen arvo on kasvanut tilastojen mukaan yhteensä 98,2 miljoonaa euroa. (Tolppanen, 2012 ; Music Finland, 2019.)

2.2. Kansalaislähtöinen kulttuuripolitiikka

Elävän musiikin vapaa kenttä on historiallisesti kytköksissä kansalaisaktiivisuuteen ja kansalaistoimintaan. Pasi Saukkosen (2013) mukaan kolmannen sektorin (eng. non-profit

(13)

sector) käsite kuvaa kansalaistoimintaa neutraalisti, mutta kattavasti. Kansalaislähtöisen, yleishyödyllisen ja niin sanoen ’’markkinoiden, julkisen sektorin ja kotitalouksien väliin jäävän alueen’’ sekä siihen kytkeytyvän toiminnan motiiveina ovat tiettyjen yhteiskun- nassa vallitsevien arvojen ja aatteiden vaaliminen ja ylläpitäminen palvelutuotannon sekä edunvalvonnan välityksellä. (Saukkonen, 2013, 8.)

Suomessa kansalaisyhteiskunta ja kolmannen sektorin toiminta pohjaa pohjoismaille tyy- pillisen sosiaalidemokraattisen luonteen omaavaan päätöksentekoon ja selkeään työnja- koon valtion sekä kansalaisyhteiskunnan kesken. Olennaisin seikka tästä aatteesta kytkeytyy ajatukseen työväenluokasta yhdenvertaisena poliittisen vallan omaajana ja käyt- täjänä muiden yhteiskuntaluokkien rinnalla. Sama ajatusmalli koskee yhtä lailla myös taiteen ja kulttuurin saralla. (Saukkonen, 2013, 10-11).

2.2. Kulttuurin julkinen rahoitus & tuki

Suomalaisen kulttuuripolitiikka on alkujaan perustunut julkisen sektorin asemaan paitsi kulttuuripalvelujen rahoittajana, myös järjestäjänä. Osana Pohjoismaista hyvinvointival- tion ideaalia, valtion ja kuntien velvollisuutena on taata kulttuuriset peruspalvelut, kuten taiteiden opetus ja koulutuslaitokset sekä kirjastot, mutta huolehtia myös yleisesti kult- tuurisen infrastruktuurin tukemisesta sekä ylläpitämisestä. Tästäkin huolimatta yksityi- nen sekä kolmas sektori ovat pitäneet kiinni asemastaan taiteen ja kulttuurin alojen pal- velutuottajina. (Saukkonen, 2013, 13-14.)

Moni orkesteri-, ooppera- sekä teatterituotannon toimija ovat säilyneet yksinoikeudelli- sina organisaatioina nauttien kuitenkin valtion julkista tukea toimintansa kulujen katta- miseksi. (Saukkonen, 2013, 13-14.) Elävän musiikin vapaa kenttä ja siihen lukeutuvat keikkajärjestäjät sekä konserttitalot lukeutuvat kuitenkin yksityisen ja kolmannen sektorin palvelutuottajiin, joille ei myönnetä julkista rahoitusta toimintansa tueksi.

Opetus- ja kulttuuriministeriön (jatkossa OKM) kulttuuripolitiikan strategia 2025 (OKM, 2017, 3) kuvailee valtion tehtävät kulttuuripolitiikassa, tarkastelee sen nykytilaa sekä

(14)

asettaa tavoitteet tulevalle strategiakaudelle. Raportti nimeää kolme tavoitealuetta kulttuurin kentälle. Ne ovat kärkihankkeet, joilla pyritään laajaan yhteiskunnalliseen vaikut- tamiseen. Tavoitteet ovat:

Luova työ ja tuotanto - Taiteellisen ja muun luovan työn tekemisen edellytykset ovat pa- rantuneet ja tuotannon ja jakelun muodot monipuolistuneet.

Osallisuus ja osallistuminen kulttuuriin - Osallisuus kulttuuriin on lisääntynyt ja eri väestöryhmien erot osallistumisessa ovat kaventuneet.

Kulttuurin perusta ja jatkuvuus - Kulttuurin perusta on vahva ja elinvoimainen.

Strategia kuvaa laaja-alaisesti kulttuurin nykytilaa Suomessa sekä sitä, millaisessa ase- massa kulttuurin toimijat ovat. Se toteaa, ettei kulttuuripolitiikka ole kaikilta osin seuran- nut sen merkityksen kasvua. Lisäksi se toteaa, että valtionosuusjärjestelmän ulkopuoliset ryhmät ovat tärkeä elementti taiteiden kehittymisen kannalta, mutta omaavat usein vähäi- set taloudelliset resurssit toimintansa turvaamiseksi. (OKM, 2017, 19-21.)

Kulttuurin, musiikin ja esittävän taiteen toimintaa tuetaan Suomessa valtionosuuksien sekä harkinnanvaraisin toiminta-avustuksin. Nykyisessä formaatissaan toimiva valtion- osuusjärjestelmä syntyi 1990-luvun alussa, korvaten aiemmin harkinnanvaraisena myön- netyt rahoitusmuodot (Sitra, 2017, 7). Valtionosuus on lainsäädännöllä turvattu avustus, joka koskee nykyisessä muodossaan teattereita, orkestereja, jotka ovat hyväksyttyjä val- tionosuusjärjestelmän piiriin OKM:n toimesta. Lisäksi avustuksen piiriin lukeutuu Suo- men Kansallisooppera. OKM nimittää www-sivuillaan tukea musiikkiesitysten valmista- mista sekä niiden esittämistä varten. 28 orkesteria sekä ooppera ovat ainoat suoria mu- siikkitoimijoita koskevat valtionavustukset, joita Suomessa jaetaan.

Valtionosuusjärjestelmän ulkopuolisia ns. vapaan kentän toimijoita ovat muun muassa rekisteröidyt ammattilaisryhmät, yksittäiset työryhmät, tuotantotalot sekä freelancetaitei- lijat. Niiden toimintaa tuetaan harkinnanvaraisilla valtionavustuksilla Taiteen edistämis- keskuksesta. Musiikin vapaan kentän kiertue- ja klubitoimintaa tuetaan Musiikin edistä- missäätiön kautta. Myös Suomen kulttuurirahasto jakaa harkintaperusteisesti työsken-

(15)

tely- ja kuluapurahoja kulttuurielämän eri aloilla toimiville henkilöille, työryhmille ja yh- teisöille keskusrahaston ja 17 maakuntarahaston kautta, joka toimii huomattavana elinkeinon harjoittamisen mahdollistavana elementtinä erityisesti freelance-taiteilijoille (Suomen Kulttuurirahasto, 2021).

Taiteen edistämiskeskus (jatkossa TAIKE) rahoittavat valtionavustuksilla mm. kansallis- ten kulttuurilaitosten toiminta- ja tilakustannuksia ja niillä tuetaan taiteen ja kulttuurin toimialan järjestöjä sekä taiteellista ja muuta kulttuurista toimintaa. TAIKE myöntää li- säksi harkinnanvaraisia toiminta-avustuksia musiikin valtakunnallisille järjestöille.

(Taike, 2021.)

Musiikin Edistämissäätiö (jatkossa MES) tukee vapaan kentän toimijoiden kiertue- ja klubitoimintaa. Haun piirissä ovat hankkeet, joiden toiminta kattaa yksittäiset konsertit, konserttisarjat, kiertueet ja musiikkitapahtumat. Vuonna 2018 tukea jaettiin yhteensä 541:lle hankkeelle 900.916,00 euron edestä. (MES, 2021.)

2.3. Koronaviruspandemia ja sen vaikutukset elävän musiikin kentällä

Koko tutkielmani tekemisen ajan, olemme eläneet maailmanlaajuisen koronavirusepidemian runtelemassa ja muokkaamassa maailmassa. Joulukuussa 2019 Kiinassa havaittu virussairaus levisi maailmanlaajuiseksi epidemiaksi ja julistettiin 11.3.2020 pandemiaksi Maailman Terveysjärjestö WHO:n toimesta. Suomessa toimenpiteisiin epidemian ehkäi- semiseksi ryhdyttiin 13.3.2020, jolloin suositeltiin peruttavaksi kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuuden määräajaksi. Suositus laajeni valtakunnalliseen julkisten kokoontumis- ten rajoittamiseen ja valmiuslain käyttöönottoon keväällä 2020.

Tartuntatautilain 58 §:n 1 momentin mukaiset rajoituspäätökset koskivat heti epidemian leviämisen alkuvaiheesta alkaen raskaasti kulttuurialaa, mukaan lukien elävän musiikin kenttää, joiden toimintaa ei vallitsevissa olosuhteissa ollut mahdollista harjoittaa. Kesän 2020 festivaalit ja muut suuret yleisötilaisuudet peruttiin ja alan uudelleenkäynnistymi- nen oli täysin riippuvainen tautitilanteen kehittymisestä ja sen mukaan tehtävistä linjauk- sista.

(16)

Toiminta käynnistyi portaittain uudelleen 1.6.2020 alkaen sillä edellytyksellä, että tilai- suuksissa noudatettiin kulloinkin ajankohtaisia kokoontumisrajoituksia sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) antamaa oh- jetta turvaetäisyyksistä ja hygieniakäytännöistä. Syksyn 2020 aikana yleisötilaisuuksiin ja ravintolatoimintaan kohdistuvat rajoitteet vaihtelivat myös alueellisen tautitilanteen mukaan. Marraskuussa 2020 alaa kohtasi kuitenkin taas uusi täyssulku, joka on jatkunut kevääseen 2021 asti, vaikuttaen myös kesän 2021 festivaalien ja muiden suurtapahtumien järjestämiseen.

Koronaepidemialla on ollut merkittäviä vaikutuksia kulttuurialan sisäiseen järjestäytymi- seen ja edunvalvonnan kehittymiseen. 10.6.2020 perustettiin virallisesti tapahtuma-alan valtakunnallinen keskusjärjestö Tapahtumateollisuus ry, joka toimii etu- ja palvelujärjes- tönä tapahtuma-alalla operoiville yrityksille, yhdistyksille ja muille tahoille. Yhdistys mainitsee säännöissään, että sen tarkoituksena on ’’asiantuntijana ja vaikuttajana paran- taa tapahtuma-alan elinkeinotoiminnan edellytyksiä, työskennellä tapahtumateollisuu- den yhteiskunnallisen tunnettuuden ja arvostuksen lisäämiseksi ja teollisuuden toimijoi- den keskinäisen yhteistyön kehittämiseksi’’. (Tapahtumateollisuus, 2020a, s.1.)

Tapahtumateollisuus ry ajaa toiminnallaan kaikkia järjestäytyneitä kohtaamisia ja ko- koontumisia sisällöstä, formaatista ja liiketoimintamallista riippumatta. Näin ollen sen toiminta ei rajoitu mihinkään tiettyyn toimialaan, vaan sen jäsenyrityksiä ja toimijoita löytyy lukuisista Kauppa- ja yhdistysrekisterin toimialoista teollisuudesta hallinto- ja tu- kipalvelutoimintoihin, informaatio- ja viestintätoimialoista taiteisiin, viihteeseen ja vir- kistykseen. (Tapahtumateollisuus, 2020b). Tällä hetkellä virallinen toimialaluokitus ei tunnista tapahtumateollisuutta omaksi toimialakseen.

Tapahtumateollisuus määrittelee toimialatutkimuksessaan tapahtuma-alan kokonaisliike- vaihdoksi yli kaksi miljardia euroa (vuosi 2019). Alalla toimi vakituisessa työsuhteessa noin 20 000 henkilöä, mutta alalle ominaisten epätyypillisten työsuhteiden sekä laajan alihankintaverkoston vuoksi kokonaistyöllistävyyden arvioidaan olevan jopa 175 000 henkilöä vuosittain. (Tapahtumateollisuus, 2020c, 7-14.) Lokakuussa 2020 yhdistyksen teettämän jäsenkyselyn mukaan 87% yrityksistä arvioi liikevaihtonsa tippuvan vähintään

(17)

50% vuonna 2020. 44%:lla vastanneista liikevaihdon arvioitiin tippuvan yli 80%. (Ta- pahtumateollisuus, 2020d, 3.) Edellä mainitut luvut sisältävät myös elävän musiikin vapaan kentän toimijoiden vastaukset liiketoiminnan menetyksistä.

Koronaepidemian hillitsemiseksi asetetut rajoitukset ovat keränneet runsaasti kritiikkiä niiden kohdistumisesta epätasa-arvoisesti eri toimialojen kesken. Keskustelut elinkeinon kieltämisestä ja rajoittamisesta on käynyt aktiivisena useilla toimialoilla ja rajoitukset on koettu paikoin perusoikeuksia loukkaavana ilman oikeudenmukaista, tulonmenetyksiä korvaavaa tukea. Venueiden kannalta huomionarvoisia kannanottoja ovat esimerkiksi Ta- pahtumateollisuuden (2021) lausunto, joka kuuluttaa yleisötilaisuuksia kohtaan asetettu- jen rajoitusten sekä niiden oikeasuhteisuutta sekä tarkkarajaisuutta. Sen avulla pyrittäisiin minimoimaan tapahtumaelinkeinolle aiheutuvat vahingot. (Tapahtumateollisuus, 2021.)

2.4. Venuet elävän musiikin kentällä

’’LiveFIN ry:n toimialakyselyn mukaan elävän musiikin venueiden toiminta on numeroiden valossa merkittävää ja alueellisesti vaikuttavaa.’’ (LiveFIN, 2020a)

LiveFIN ry on valtakunnallinen kevyen musiikin tapahtumanjärjestäjien verkosto ja etu- järjestö. Jäsenistö koostuu elävän musiikin konsertti- ja tapahtumapaikoista, festivaaleista ja tapahtumajärjestäjistä, jotka edustavat suurilta osin elävän musiikin vapaata kenttää.

Tällä hetkellä LiveFIN edustaa noin 45 elävän musiikin konsertti- ja tapahtumatoimijaa ympäri maan. (LiveFIN, 2020a.)

LiveFIN on teettänyt vuonna 2020 toimialakyselyn koskien kotimaisten vapaan kentän klubien sekä konserttitalojen (ts. venueiden) toimialaa. Tulokset on kerätty kahdenkym- menenneljän eri venuen vastauksista ja raportoinnista. Kyselyllä on kartoitettu tilannekuvaa kyseisen sektorin toiminnasta ja sen luonteesta, koosta sekä liikevaihdosta. Kyselyn mukaan venueiden toiminnan keskiössä on valtakunnallisesti paikallisen kulttuurielämän elinvoimaisuuden ylläpitäminen, sen rikastuttaminen sekä musiikin toimintamahdolli- suuksien kehittäminen. Venueiden toiminta mielletään monimuotoisena ja mahdollistavana. Niiden suuruusluokka vaihtelee pienistä alle sadan asiakaspaikan klubeista 6 000 hengen areenoihin asti. (LiveFIN, 2020a.)

(18)

Toimialakyselyn mukaan venueiden yhteenlaskettu liikevaihto oli valtakunnallisesti noin 175 miljoonaa euroa. Peilaten tätä Music Finlandin (2018) raporttiin musiikkialan kokonaisarvosta, muodostavat venuet noin kolmasosan koko elävän musiikin liiketoiminnasta.

Suurin osa, noin 75%, venueista rakentuu yrityspohjaiseen toimintaan.

Pelkällä kultturitoiminnalla ei yleisesti ottaen kyetä kattamaan venuen toiminnasta syn- tyviä kuluja, vaan sen yhteydessä joudutaan harjoittamaan muuta liiketoimintaa. Ravin- tolatoiminta on merkittävä kannattavuutta luova tekijä ja muodostaa liikevaihdosta lähes yhtä suuren osan, kuin lipunmyynti. Noin kaksi prosenttia venueiden tulojakaumasta muodostui julkisesta tuesta. Venuet on tämän tutkielman puitteissa rajattu ainoastaan vapaan kentän toimijoihin, heihin, jotka eivät kuulu valtionosuusjärjestelmän piiriin tai joiden tulojakaumasta alle 5% muodostuu julkisesta tuesta. Ohessa LiveFINin synnyttämä diagrammi toimialakyselyn tuloksista venueiden tulo- ja menojakauman osalta:

(LiveFIN, 2020a, 1).

2.4.1 Koronaepidemian vaikutukset venueihin

Venuet ovat olleet musiikki- ja tapahtuma-alan toimijoita, joiden toimintaa on säännelty raskaasti koronaepidemian alkamisesta lähtien. Elävän musiikin yksityissektori (ts. vapaa kenttä) arvioi menettäneensä vuonna 2020 koronapandemian vuoksi 350 miljoonaa euroa eli 77% koko alan liikevaihdosta. Venuetoimijat ovat käyneet yhdessä muun musiikkialan kanssa aktiivista vuoropuhelua valtion hallinnon kanssa alan tilanteesta. Ope- tus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt alalle tukea kahden erityisavustuksen voimin.

Tuki oli myös venuetoimijoille olennainen työkalu kattaa koronan aiheuttamia tappioita

(19)

sekä sopeuttaa toimintaansa olosuhteiden mukaiseksi. (LiveFIN, 2020b.) Myös yritys- ten määräaikaisen kustannustuen myöntämisperusteita on muokattu siten, että se ottaisi paremmin huomioon myös elävän musiikin alan tarpeet.

Aineistoa kerätessäni marras-joulukuussa 2020 koko elävän musiikin ala oli ollut voi- makkaan sääntelyn alla ja jopa toimintakiellossa maaliskuusta 2020 alkaen. Näin ollen on väistämätöntä, että haastatteluissa epidemian synnyttämät olosuhteet sekä sääntelyn käynnistämät toimenpiteet tulivat vahvasti esiin haastattelijoiden toimesta. Siten ko- ronaepidemia ja sen synnyttämät muutostoimet elävän musiikin alalla kytkeytyvät tässä tutkielmassa myös isomorfian ulottuvuuksiin.

(20)

3. TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT

Tarkastelen tutkielmassani elävän musiikin kenttää instituution ja institutionalismin eri teoriasuuntausten kautta. Tässä luvussa toteuttamani kirjallisuuskatsaus alkaa instituution käsitteen juurien ja teoreettisten lähtökohtien määrittelystä ja kulkee kohti uuden institutionalismin käsitettä. Uusi institutionalismi eroaa perinteisestä instituutiokäsityksestä pe- rehtyessään laajemmin insituution sisäisten toimijoiden väliseen vuorovaikutukseen, ko- rostaen niiden keskinäistä riippuvuussuhdetta (Jepperson, 1991, 146).

Näkökulmani organisaatioiden keskinäisten riippuvuussuhteiden tarkasteluun ohjaa tie- teellisen tarkastelun organisaatiotutkimuksen ja isomorfian käsitteiden ympärille. Tämän näkökulman mukaan tietty joukko samalla toimialalla operoivista organisaatioista omaavat rakenteellisia samankaltaisuuksia ja ovat yhteydessä toisiinsa toimialalla yleisesti tun- nustettujen, institutionalisoituneiden toimintamallien kautta.

3.1. Institutionalismi perinteenä & paradigmana

’’Mutta jotta sosiaalinen fakta olisi olemassa, useiden yksilöiden vaikutuksen on joka ta- pauksessa ollut yhdistyttävä ... sen välttämättömänä vaikutuksena on kiinnittää, instituti- oida ulkopuolellamme tiettyjä toimintatapoja ja tiettyjä arvoja, jotka eivät riipu kustakin yksittäisestä tahdosta erikseen.’’ (Durkheim, 1982, 28.)

Durkheim (1982, 28-29) nimittää sosiologiaa instituutioiden tieteeksi. Hänen määrittele- mänsä käsite sosiaalinen fakta tarkoittaa kauttaaltaan yleisiä toimintatapoja, jotka ovat iskostuneet osaksi yksilöiden toimintaa ja toimijuutta. Myös nykyaikaisempi tutkimuspe- rinne on jatkanut Durkheimin jalanjäljissä tunnustaen, että instituutiot toimivat sosiaali- sen elämän rakennusaineena. Ihmisten toimintatavat, rutiinit ja keskinäinen vuorovaikutus muotoutuvat toimialan sisäisten sääntöjen ja normatiivien kautta. (Hodgson, 2006, 2.) Institutionalismin käsite on yhteiskuntatieteellisten juuriensa kautta polveutunut lukuis- ten eri tieteenalojen, kuten taloustieteen, filosofian, maantieteen sekä politiikan tutkimuksen kentälle. Laajan levinneisyytensä vuoksi sen määritelmästä ei ole päästy absoluutti- seen yksimielisyyteen. (Hodgson, 2006, 1.) Suurimmassa osassa käsitteen määrittelyä ol-

(21)

laan kuitenkin yksimielisiä siitä, että sen taustalla vaikuttaa yksi sosiologisista lähtökoh- dista syntynyt teoria instituutioiden synnyttämistä käyttäytymismalleista, jotka yhdistävät ja yhdenmukaistavat sen sisällä vaikuttavia toimijoita (Peters, 2016, 309-310).

Lähestyn tutkielmassani institutionalismia lähtökohtaisesti sosiologisena, tai ainakin sen perinteistä kumpuavana käsitteenä. Marchin & Olsenin (1984 ; Sotarauta, 2008, 243) määritelmä kiteyttää käsitteen ja sen vaikutukset mielestäni selkeään kolmiosaiseen ko- konaisuuteen. Instituutio on kokoelma sääntöjä ja eri yhteisöjen sisäisiä toiminnallisia käytänteitä (1.). Nämä säännöt ovat yhtyneet ja liittyneet osaksi instituutiota ympäröiviä rakenteita ja resursseja (2.), jonka myötä sillä on suora vaikutus myös rakenteiden sisällä vaikuttavien ihmisten toimintaan (3.).

Vaikka March & Olsen (1984 ; Sotarauta, 2008, 241) näkevät instituutiot muuttumatto- mina ja joustamattomina suhteessa niille asetettuihin ulkoisiin paineisiin, haluan tutkielmani teoreettisella viitekehyksellä havainnollistaa niiden erilaisia muotoja ja ajan saatossa tapahtunutta notkistumista. Aloitan sen Northin (1990) muodollisten ja epämuodol- listen instituutioiden käsitteillä.

3.2. Muodollinen ja epämuodollinen

Instituution käsitteen muodostuksessa käytetään yleistynyttä kahtiajakoa muodollisten ja epämuodollisten instituutioiden kesken. Toiset ovat lujittuneempia yhteiskunnallisiin rakenteisiin, kun toiset ovat taas vallitsevampia ihmisten arkisen vuorovaikutuksen ja jär- jestäytymisen tasolla. Vaikka länsimaisissa kulttuureissa elämän nähdään olevan rajoit- tunutta ja strukturoitua virallisten lakien ja sääntöjen varassa, ovat ne silti pieni osa sitä laajaa kokonaisuutta, joka sääntelee ja muokkaa valintojamme ja elintapojamme (North, 1990, 36).

Muodolliset instituutiot kattavat poliittiset ja juridiset rakenteet. Ne kätkevät sisäänsä eri lait ja säädökset, jotka muotoilevat yhteiskunnalliset säännöt ja järjestyksen. Säännöt muodostuvat juridisista lakipykälistä, sopimuksista, ja yleisesti tunnustetuista eksplitiit- tisitä normeista, jotka laajassa kuvassa ohjaavat ihmisiä ja erottavat oikean toiminnan väärästä. (North, 1990, 47-48). Maskellin (1996) mukaan muodolliset instituutiot ovat

(22)

tietoisesti synnytettyjä, tiettyjä toimintatapoja vakiinnuttavia ja ihmisten käytöstä ohjaa- via organisaatioita.

Toiminta on lähtökohta epämuodollisten instituutioiden synnyssä. Se ajaa niitä kohti jär- jestäytynyttä, toimijoiden valintoihin laajemmin vaikuttavaa muotoaan. Northin mukaan muodolliset instituutiot ja formaalit rakenteet muodostavat ainoastaan pienen kokonaisuuden ihmisten toimintaa strukturoivista tekijöistä. Muodolliset instituutiot muodostavat alustan epämuodollisille instituutioille ja tuottavat täten harvoin suoran yhteyden ihmisten toiminnan muokkaajana. (North, 1990, 36.) Myös Maskell toteaa, että näitä epämuo- dollisia instituutioita ei ole ennalta määritelty tai tieteellisesti todistettu, mutta ne mielle- tään silti merkittäväksi ihmisten valintoja muokkaaviksi tekijöiksi. (Maskell, 1996, 156.) Keskeisimpänä tavoitteena instituutioita tutkivassa tieteessä on pyrkiä ymmärtämään, miten instituutiot vaikuttavat paitsi yhteiskunnalliseen kehitykseen, myös ihmisten ja organisaatioiden toimintaan. (Sotarauta, 2008, 245). Oman tutkielmani viitekehyksestä tarkasteltuna vastakkainasettelu epämuodollisten ja muodollisten instituutioiden välillä ku- vastaa mielestäni hedelmällisesti tilannetta, joka vallitsee suomalaisella kulttuurikentällä.

3.2. Uusi institutionalismi

Instituution ja institutionalismin käsitteet ovat nykyaikaistuessaan saaneet ympärilleen myös laajennettuja merkityksiä ja määritelmiä. Institutionalismi itsessään tarkoittaa prosessia, jossa toiminnan ja valintojen vakiintuminen tapahtuu yhteiskunnassa ja sen väes- tön keskuudessa. Prosessi lujittaa instituution rakennetta sekä asemaa. (Jepperson, 1991, 146.) Perinteisen instituutionäkökulman pohjalta – ja sen jatkeeksi – syntyneen uuden institutionalismin tieteelliset tarkoitusperät ulottuvat sosiologiassa instituution ja sen si- säisten toimijoiden väliseen vuorovaikutukseen, pelkkiä instituutioiden vaikutuksia tut- kivan suuntauksen sijaan. (Marsh & Stoker, 2001,90-91). Sosiologisista lähtökohdista kä- sin sen voidaan saaneen alkunsa John Meyerista, joka julkaisuillaan määritteli monet kes- keisistä komponenteista uusi-institutionalistisess ajattelussa (DiMaggio & Powell, 1991, 11). Tarkastellessamme uutta institutionalismina tarkemmin, on relevanttia tuoda esiin Scottin (2014) määritelmä sen kolmesta peruselementistä, jotka toimivat instituutiota yl-

(23)

läpitävinä rakenteina ja koossa pitävinä voimina. Nämä kaikki osa-alueet toimivat teo- riana instituutioihin ja niiden toimintaan ja tuottavat vakautta sekä merkityksiä sosiaali- seen toimintaan (Scott, 2008, 55-58.)

3.2.1. Regulatiivinen

’’ Instituutiot ovat yhteiskunnan pelin säännöt tai muodollisemmin ovat inhimillisesti suunniteltuja rajoitteita, jotka muokkaavat inhimillistä vuorovaikutusta ’’

(North 1990, 3)

Kuten sanottu, instituutiot pitävät yllä ja vakiinnuttavat toimintaa. Yllä oleva Northin si- taatti korostaa niiden sääntelevää ulottuvuutta. Regulatiivisuus on institutionalismissa helpoiten yhdistettävissä valtioon ja sen muodostamia sekä voimassa olevia oikeussään- nöksiä. Niiden funktionaalinen tehtävä on luoda määritelmät ja käsitteet toiminnallemme, jotta tiedämme, miten kulloisessakin tilanteessa on oikein toimia. Samalla regulatiivisuus vähentää vuorovaikutukseen kytkeytyvää epävarmuutta. (Gronow, 2006, 94.)

Rajoituksiin liittyvät läheisesti myös niiden rikkomisesta syntyvät sanktiot. Ne korostavat voimaa sekä valtaa, joita näihin instituutioihin liittyy ja ovat muotoutunet insituutioiden valtaa korostaviksi elementeiksi (Scott, 2014, 61). Konkreettisia, jokseenkin äärimmäisiä, esimerkkejä regulatiivisista instituutioista yhteiskunnassamme ovat esimerkiksi suunni- telmatalouden aate tai armeija. Vaikka korostammekin regulatiivisen ulottuvuuden yh- teydessä laajalti muodollisia instituutioita, on se läsnä myös epämuodollisten instituutioiden parissa erilaisina konventioina ja vakiintuneina käyttäytymismalleina (Gronow, 2006, 94-95).

3.2.2. Normatiivinen

Instituutiot sisältävät tyypillisesti lukuisia arvoja sekä sen toimijoiden sisäistämiä, yleisesti hyväksyttyjä normeja. Nämä paitsi ohjaavat ja arvottavat toimijoiden sosiaalista elä- mää, luovat sitä koskevia erilaisia velvoitteita ja odotuksia. Osa arvoista ja normeista pä- tevät kaikkiin toimijoihin, mutta joidenkin pätevyys ja soveltuvuus ovat riippuvaisia toimijan tai kollektiivin positiosta ja asemasta. (Scott, 2014, 64.)

(24)

Keskeisin ero regulatiivisen ja normatiivisen instituutiokäsityksen välillä on ns. ’’pakottavan’’ ohjauksen ja sanktioiden puute. Normatiivisen institutionalismin mukaan toimijoiden toiminta ja vuorovaikutus toteutuu instituution asettamien arvojen ja normien mukaan ilman ulkoista valvontaakin (Heiskala 2003, 19). Normatiivinen instituutioajattelu on tyypillinen näkökulma myös sosiologian klassikoiden, Emile Durkheimin sekä Talcott Parsonsin ajattelussa (Gronow, 2006, 96).

3.2.3. Kulttuuris-kognitiivinen

’’ Organisaatiot koostuvat virallisesti muodollisesta rakenteesta, jonka pitäisi toimia instrumentaalisen rationaalisesti, mutta tämän lisäksi organisaatioissa on epämuodolli- sesta vuorovaikutuksesta koostuva rakenne, joka voi institutionalisoituessaan jopa estää organisaation muodollisen rakenteen toimintaa.’’ (Gronow, 2006, 97)

Institutionalismissa yleisenä lähtökohtana on ollut havainto siitä, että organisatoriset käy- tännöt ja järjestelyt ovat samanlaisia hyvinkin erilaisissa organisaatioissa. Vanhanaikais- ten normien sisäistämisen sijaan uudessa institutionalismissa on alettu havaita tapojen ja tottumusten roolien merkitystä toiminnan ohjaajana sekä vanhanaikaisten normien syr- jäyttäjänä. (Gronow, 2006, 97.) Toisin sanoen tämä tarkoittaa sitä, etteivät yleisesti tunnustetut ja legitimoidut käytännöt ja näkemykset ole normaalina pidetystä asemastaan huolimatta täysin kaiken kattavia tai tunnustettuja sellaisenaan. Tästä syntyy kulttuuris- kognitiivinen ulottuvuus uusinstitutionalistisessa tutkimuksessa.

Kulttuuris-kognitiivisten elementtien tarkastelu sekä jalustalle asettaminen on tunnus- omainen piirre uuden institutionalismin tutkimuksessa sosiologian sekä organisaatiotutkimuksen kentällä. Suuntaus korostaa toimijoiden kognitiivisten ominaisuuksien – muis- tin, ajattelun ja esimerkiksi oppimisen – pohjalta syntyneitä, instituutioon kytkeytyneitä kulttuurisia representaatioita. Representaatiot, symbolit sekä merkitykset muokkautuvat toiminnan ja vuorovaikutuksen myötä, jotka myös ylläpitävät niiden olemassaoloa. Scott (2014) yhdistää kulttuuris-kognitiivisen ajattelun Max Weberin käsityksiin toiminnan so- siaalisuudesta ja sosiaalisuutta kasvattavista merkityksistä. (Scott, 2014, 64-65.)

Koska kulttuuris-kognitiiviset merkitykset sekä symbolit ovat riippuvaisia jokaisen toimijan subjektiivisesta tavasta nähdä ne, ei niitä voida määritellä täysin yksioikoisesti. Tä- män näkemyksen pohjalta Scott (2014) toteaa myös, että vaikka puhuttaisiin näennäisesti

(25)

samasta kulttuurista ja sen sisällä vaikuttavista toimijoista, eivät kaikki uskomukset ja näkemykset ole yhteneväisiä heidän välillään, vaan niissä on eroavaisuuksia keskenään.

(Scott, 2014, 67-69.)

On tärkeää myös mainita, että myös esimerkiksi median luomat representaatiot eroavat toimijoiden yksilöllisistä näkemyksistä. Tämä synnyttää epäjohdonmukaisutta kulttuurin sisään ja luo lukuisia normaalista – tai siksi tunnustetusta – poikkeavia arvoja. Näin kulttuuri tarjoaa toimijoilleen mahdollisuuden valita, joka korostaa kulttuuris-kognitiivista vaihtuvuutta entisestään. (DiMaggio, 1997, 265.)

Verraten Scottin (2014) muihin uuden institutionalismin elementteihin, kohdistuu kulttuuris-kognitiivisessa näkökulmassa vahvasti toimijan yksilölliset näkemykset, jotka niin sanotusti ’’löystyttävät’’ regulatiivisten ja normatiivisten elementtien jokseenkin vahvoja ja yksilöstä riippumattomia näkökulmia. Bergerin ja Luckmannin (1995, 66-67) teoria tarjoaa asianyhteyteen hyvin sopivan, ja sitä syventävän, näkökulman tällaiseen instituu- tiokäsitykseen. Sen mukaan yksilölliset toiminnan muodot ja merkitykset muodostuvat toistojen ja rutinoitumisen kautta. Totuttujen käyttäytymismallien ja miellettyjen arvojen seurauksena yksilön mielestä sumentuvat pois kaikki vaihtoehtoiset tavat, tai jopa yleisesti tunnustetut normit. Instituutiot ovat näin ollen toimijoiden itsensä jalostamaa tietoa.

Yhteisöllisen, useisiin toimijoihin vaikuttavan aspektin se saa, kun samasta tiedosta ja todellisuudesta jalostetaan lukuisia yksilöllisiä näkökulmia.

3.3. Organisaatiotutkimus

Uusi institutionalismi linkittyy organisaatiotutkimukseen käsittelemällä paitsi organisaatioiden ja yksilöiden keskinäistä vuorovaikutusta, mutta ennen kaikkea instituutioiden vaikutuksia yksittäisten toimialojen ja niiden organisaatioiden toimintaan (DiMaggio &

Powell, 1991, 33). Organisaatiotutkimus on edesauttanut prosessia, jossa organisaatiot on alettu yhdistää osaksi laajempia kulttuurisia ja poliittisia kokonaisuuksia (Frumkin & Ga- laskiewicz, 2004, 283).

(26)

Organisaatiokenttä pohjaa käsitteenä DiMaggion & Powellin (1983, 148) ajatukseen samalla toimialalla operoivasta organisaatioryhmittymästä, jotka yhdessä muodostavat ins- titutionalisoituneen, tai sen reunaehtojen mukaan käyttäytyvän rakenteen. Ne ovat raken- teiltaan yhdenmukaisia ja ovat yhteydessä toisiinsa. Organisaatiokenttä voi muotoutua esimerkiksi tietyn toimialan yrityksistä, yhdistyksistä, yksittäisistä elinkeinon harjoitta- jista ja heidän muodostamistaan, keskenään samankaltaisista tuotteista ja palveluista. (Di- maggio & Powell, 1983, 148.)

3.4. Isomorfismi

Käsite isomorfismi viittaa organisaatioiden keskinäiseen samankaltaisuuteen. Hawleyn (1969; DiMaggio & Powell, 1983,149) mukaan se on prosessi, joka pakottaa eri toimijat toimimaan samojen reunaehtojen mukaan samalla toimintakentällä. Käytännössä se tarkoittaa samankaltaisia toimintaedellytyksiä, rakenteita, tavoitteita ja käytännön toimintoja. Yhdenmukaistuminen on seurausta toimintaympäristössä vallitsevista muutospai- neista, jotka edellyttävät toimijoita toimimaan odotetulla, tai vaaditulla, tavalla ja täten legitimoimaan toimintansa. (Dimaggio & Powell, 1983.)

DiMaggio & Powell (1983) jakavat isomorfismin kolmeen eri ilmenemismuotoon: pakottava (coercive), jäljittelevä (mimetic) sekä normatiivinen (normative). Ne ovat yhdistet- tävissä vahvasti myös Scottin (2014) esiin tuomiin uuden institutionalismin rakennuspa- lasiin. Lisäksi Granlund ja Lukka (1998) ovat muodostaneet em. toimintamallien ympä- rille neljännen taloudellisten paineiden ulottuvuuden. Koen tämän sisältyvän myös keskeisesti tutkielmani aihepiiriin ja esittelen sen omana alalukunaan.

3.4.1. Pakottava isomorfismi

Pakottava isomorfismi juontaa juurensa poliittisen päätöksenteon ja lainsäädännön muo- dostamista, tiettyyn toimialaan kohdistuvista raameista sekä puitteista. Lainsäädäntö muodostaa velvoitteet, jotka tekevät organisaation riippuvaiseksi sille asetetuista pakot-

(27)

teista ja niiden noudattamisesta. Tämä synnyttää yhdenmukaisuutta sen organisaatioken- tän sisällä, joihin lainsäädäntö, kulttuurinen liikkumatila ja pakko kohdistuu. (DiMaggio

& Olsen, 1983, 150-151.)

Säännöstely ja luvanvaraisuus kuuluvat läheisesti pakottavaan isomorfismiin (Mänttäri- Van Der Kuip, Tammelin & Anttila, 2018, 234). Se on ainut isomorfian muoto, joka kytkeytyy läheisesti organisaatiokenttää ympäröivään ympäristöön (Frumkin & Galaskie- wicz, 2004, 285). Kuten todettu (kts. esim. luku 2.3.) Elävän musiikin vapaan kentän toi- mintaedellytykset ovat riippuvaisia poliittisesta päätöksenteosta ja siten osa pakottavan isomorfismin ilmiötä.

3.4.2. Jäljittelevä isomorfismi

Jäljittelevän isomorfismin pohjalla vaikuttaa organisaatioiden toimintojen epävarmuus.

Muiden toiminnan jäljittely johtaa tavanomaisiin ratkaisuihin uusissa tilanteissa. (Mänt- täri-Van Der Kuip, Tammelin & Anttila, 2018, 234.) Beckertin (2010, 158) mukaan jäl- jittelevä isomorfismin taustalla vaikuttaa legitimiteetin ajatus, jonka institutionaalinen sääntely synnyttää. Tätä ajatusta seuraamalla päästään takaisin pakottavan isomorfismin ajatuksen äärelle.

Dimaggio & Powell (1983) käyttävät jäljittelevästä isomorfian prosessista myös termiä mallinnus. Mallinnus voi levitä tiedostamatta tai tietoisesti. Tätä ovat edesauttamassa paitsi yksittäiset työntekijät ja heidän vaihtelevat positionsa organisaatioissa, kuten myös konsulttifirmat ja eri teollisuuden haarat. Tietyn organisaationkentän sisällä organisaatiot yleisesti ottaen mallintavat toimintaansa oman alansa vastaavien organisaatioiden mukaisesti ja todentavat täten oman lainvoimaisuutensa. (Dimaggio & Powell, 1983, 151-152.)

3.4.3. Normatiivinen isomorfismi

Luvussa 3.2.2 (s.21-22) esiin tuodut Scottin (2014) määritelmät normatiivisesta institu- tionalismista osuvat lähelle myös normatiivisen isomorfismin ydintä. Siinä samankaltai-

(28)

suus syntyy toimialan tai organisaatiokentän sisällä yleisesti hyväskyttyjen ja tunnustet- tujen roolijakojen, professioiden arvojen sekä merkitysten pohjalta. Dimaggio ja Powell (1983) nimeävät kaksi ulottuvuutta keskeisiksi normatiivisen isomorfian synnyttäjiksi:

Samankaltainen koulutustausta sekä sisäisten ammatillisten verkostojen kasvu ja kehittä- minen. (DiMaggio & Powell, 1983, 152-153.)

Organisaatitot omaksuvat toiminnassaan tietyt yhtenäiset normatiiviset käytännöt. Yh- teisten käytäntöjen taustalla ovat usein eri organisaatioiden kattavat kattojärjestöt ja yh- tenäinen edunvalvonta. (Mänttäri-Van Der Kuip, Tammelin & Anttila, 2018, 234.) Tämä edistää yhdenmukaisen koulutuspohjan ohella normatiivien leviämistä organisaatioiden välillä.

3.4.4. Taloudelliset paineet

Organisaatioiden taloudelliset resurssit mielletään Granlundin ja Lukan (1998) mukaan myös isomorfiaa edistäviksi ulottuvuuksiksi. Resurssit ohjaavat organisaatioiden toimintaa toimintakentällä ja määrittelevät sen muutos- ja sopeutumismahdollisuuksia. Mahdol- lisuuksien ollessa tasaväkiset, syntyy yhdenmukaistumista organisaatioiden toimintata- pojen kesken. (Granlund & Lukka, 1998, 156-159.)

Taloudellisten tekijöiden huomioiminen isomorfian toimintaperiaatteessa laajentaa koko ajatuksen näkökulmaa ja auttaa ymmärtämään organisaatioiden eri toimintoja. Toiminta sopeutetaan vallitsevia taloudellisia resursseja sekä haasteita vastaaviksi. Toiminnan kas- vattaminen ja pienentäminen korreloi yleisesti ottaen taloudellisiin kykyihin ja etenevät eri organisaatiokentillä samoin reunaehdoin. (Mänttäri-Van Der Kuip, Tammelin & Ant- tila, 2018, 234.) Vaikka Granlund ja Lukka (1998) tarkastelevat taloudellisten paineiden eroja pitkälti globaalin talouden vaihteluina ja ailahteluina, voidaan sitä soveltaa myös yksittäisen toimialan tai organisaatiokentän paineisiin.

(29)

4. AINEISTO JA MENETELMÄT

Tässä tutkielmassa elävän musiikin vapaa kentälle sijoittuvat venuet muodostavat orga- nisaatiokentän, jota yhdistää toiminnan yhdenmukaisuus sekä luonne. Elävän musiikin kenttää sekä sen tilaa voidaan rinnastaa yleisesti Hoffmanin (1999, 367) ajatukseen, missä organisaatiokenttä mielletään eri valtasuhteiden keskittymäksi, jossa poliittinen päätök- senteko ohjaa organisaatioiden toimintaa, vaikuttaen siten institutionalismin syntyyn.

Suomalainen elävän musiikin vapaa kenttä on aktiivisen, kansalaislähtöisen toiminnan kautta vuosikymmenien saatossa muotoutunut epämuodollinen instituutio, joka on nous- sut hallitsevaan asemaan suomalaisen populaarikulttuurin kentällä. Se on elinaikanaan järjestäytynyt sekä muodostunut kokonaisuudeksi, jolla oletan olevan toimijoiden toimintoja ja valintoja muokkaava vaikutus. Venuekenttä pitää sisällään tiettyjä normatiiveja ja arvoja, jotka esiintyvät niiden toiminnassa. Tämän vuoksi ne ovat tunnistettavissa ja yh- distettävissä helposti toisiinsa yksilöiden näkökulmasta käsin. Elävän musiikin vapaan kentän tulonmuodostusmallit ovat puhtaasti markkinavetoisia, joka eroaa huomattavasti muiden, julkista rahoitusta saavien kulttuurialojen malleista.

DiMaggion & Powellin (1991) sanoin uuteen institutionalismiin kuuluva organisaatiotutkimuksen suuntaus tutkii instituutioiden vaikutuksia yksittäisten toimialojen ja niiden organisaatioiden toimintaan. Tässä tutkielmassa kulttuuripolitiikkaa harjoittavat instanssit edustavat muodollisia instituutioita, joilla nähdään olevan vaikutuksia elävän musiikin toimialaan, erityisesti vapaan kentän venueihin. Tutkielman aihepiirin kannalta keskeisiä kulttuuripoliittisia instituutioita ovat esimerkiksi Opetus- ja Kulttuuriminsteriö sekä sen alaisuudessa toimiva Taiteenedistämiskeskus.

4.1. Tutkimusaineisto

Oman tutkielmani kannalta merkittävät aiheet ja teemat muodostuvat neljästä isomorfian ulottuvuudesta (ks. luku 3.4.) joiden pohjalta lähden toteuttamaan sisällönanalyysia. Ai- neistoni muodostuu haastatteluista, joita tein eri venuetoimijoille syksyn 2020 aikana,

(30)

luonteeltaan tutkielma on siis kvalitatiivinen. Haastattelu on joustava ja monenlaisiin tut- kimustarkoituksiin soveltuva menetelmä, jolla pystytään selventämään ja syventämään tutkittavaa aihepiiriä ja saamaan sille uusia merkityksiä. Haastattelutilanteen synnyttämä vuorovaikutus mahdollistaa tutkielman tekijän kohdistaa sekä säädellä tiedonhankintaa haluamaansa suuntaan. (Hirsjärvi & Hurme, 2015, 34-35.)

Omat motiivini haastattelun suhteen on keskustella elävän musiikin vapaan kentän työn- tekijöiden kanssa ja samalla muodostaa tilannekuvaa kentän toimintaedellytyksistä sekä niihin vaikuttavista ulkoisista tekijöistä. Haluan tuoda esiin alan toimijoiden omia kokemuksia tapahtumakeskusten päivittäistoimintaan osallistuvien työntekijöiden näkökul- masta. Heidän mielipiteidensä ja kokemustensa kautta tutkin erilaisia isomorfian muotoja elävän musiikin vapaalla kentällä.

Tuottaessani tutkielmaa alalta, jolla myös itse työskentelen, ovat omat kokemukseni sekä ammattitaitooni perustuvat havainnot vaikuttaneet keskeisesti tutkimuskohteeni valintaan sekä tutkimusongelman muodostamiseen. Hirsjärven & Hurmeen (2015) mukaan hyvä haastattelija tuntee aihepiirin ja on siten osaava keskustelemaan asiasta. Hän osaa myös esittää aihepiirin ja tutkimusongelman kannalta olennaiset kysymykset. Haastattelun my- kistäminen omilla tiedoillaan ei ole kuitenkaan palvele tarkoitusta. (Hirsjärvi & Hurme 2015, 68.)

Pohdittaessa omaa asemaani tutkimuskohteisiin näiden näkökulmien pohjalta voin todeta, että toimimiseni lähellä tutkittavia ilmiöitä voi osoittautua eduksi haastattelujen sekä niistä saatavien tietojen osalta. Koen, että haastateltavien on helpompi käydä dialogia, kun heillä on kokemus, että haastattelija tietää ja tuntee heidän toimintansa ja sen haas- teet. He pystyvät mahdollisesti myös helpommin samaistumaan tutkielman tavoitteisiin.

Johtuen omasta taustastani, en voi olla täysin objektiivisessa tutkijaroolissa, mutta pyrin kuitenkin antamaan tutkielmissa äänen mahdollisimman laajasti haastateltavilleni ja hei- dän näkökulmilleen, enkä tukahduttaa haastattelutilanteita omilla aiheesta omaamillani tiedoilla.

Haastateltavat toimivat tutkielmassa alan asiantuntijoina sillä oletuksella, että heillä on tietoa tutkittavasta ilmiöstä tai prosessista. Sen perusteella aineistonkeruumenetelmä voi-

(31)

daan määritellä tarkemmin asiantuntijahaastatteluksi. Asiantuntijahaastattelu viittaa haas- tattelumenetelmänä siihen, että haastateltavat toimivat jonkin organisaation edustajina sekä kyseisen aihealueen asiantuntijoina. Asiantuntijuus ilmenee tutkimuksen kontekstissa heidän institutionaaliseen asemaansa tai muuhun tutkimuksen kannalta olennaiseen osallisuuteen tutkittavaan ilmiöön nähden. Haastattelu rajataan tällöin rajatulle alueelle ja sen sisäiselle ilmiökentälle. (Alastalo & Åkerman, 2010, 312-313.)

4.2.Tutkimuskohteet

Aineistonkeruuni lähteeksi ja haastateltaviksi olen valinnut kuusi eri puolilla Suomea si- jaitsevaa vapaan kentän venueta. Haastateltavina olivat eri titteleillä toimivia, operatiivi- sen tason esimiesasemassa olevia henkilöitä. Huomasin taustatyötä tehdessäni, että venueiden omistuspohja vaihtelee yhdistys- ja osakeyhtiöiden välillä. Tämän vuoksi koin ko- konaisnäkökulman muodostamisen kannalta hyödylliseksi valita haastateltavakseni kum- mankin omistuspohjan omaavia kohteita. Kaksi kuudesta venuesta toimii yhdistyksenä, eikä tavoittele toiminnallaan taloudellista hyötyä. Loppujen toimintaa harjoittaa osakeyh- tiö, jonka osakkaina voi toimia useita muita paikallisia yrityksiä.

Kukin venue edustaa kävijöiden ja tapahtumien määrällä mitattuna oman alueensa aktii- visinta ja suurinta elävän musiikin tapahtumapaikkaa. Venueiden keskeinen yhdistävä te- kijä on tarjota sekä tuottaa elävän musiikin palveluja sekä muuta poikkitaiteellista kulttuuritoimintaa. Toimijat ovat kaikki itsenäisiä liiketoiminnan harjoittajia, eivätkä ole kyt- keytyneenä laajoihin ravintola-alan, vähittäiskaupan ja palvelualan yritysverkostoihin.

Haastattelukohteitani olivat:

(32)

4.3. Puolistrukturoitu teemahaastattelu

Oma tiedonkeruuni tapahtuu puolistrukturoidusti. Puolistrukturoiduissa haastatteluissa, kuten myös omassa haastattelurungossani kysymykset ovat kaikille samat, mutta vastauk- sia ei ole sidottu mihinkään tiettyihin vastausvaihtoehtoihin, vaan niihin vastataan omin sanoin ja niillä resursseilla, mitkä kukin haastattelija henkilökohtaisesti omaa (Hirsjärvi

& Hurme, 2015, 47).

Rakensin asiantuntijahaastatteluni puolistrukturoidun teemahaastattelun muotoon (ks.

Liite 1). Hirsjärvi ja Hurme (2001, 47, 66) luonnehtivat teemahaastattelua tiettyihin teemoihin kohdennetuksi kokonaisuudeksi joka muodostetaan tutkittavaan ilmiöön sekä niitä kuvaaviin käsitteisiin perehtymisen kautta. Teemat edustavat teoreettisten käsittei- den pohjalta muodostettuja kategorioita. Teemahaastattelussa kysymystenasettelu ei ole yhtä tarkka ja ennalta määrätty, vaan se etenee vapaamuotoisemmin kyseisten, ennalta valikoitujen teemojen ympärillä.

Kysymykset ovat tämän tutkielman osalta teemoiteltu DiMaggin & Powellin (1983) sekä Granlundin ja Lukan (1998) määrittelemien isomorfian muotojen (ks. luku 3.4.) mukaan.

(33)

Haastattelujen avulla kerättiin tietoa elävän musiikin vapaan kentän toiminnasta ismor- fian eri muotojen lävitse tarkasteltuna.

4.4. Sisällönanalyysi tutkimusmenetelmänä

Tutkimusmenetelmänäni on sisällönanalyysi, jonka avulla on tarkoitus analysoida aineistoa systemaattisesti ja kuvailla aineiston sisältöä tiivistetysti. Menetelmä perustuu aineiston tulkintaan, jonka päämääränä on muodostaa empiirisen aineiston pohjalta käsitteelli- sempi näkemys tutkittavasta ilmiöstä. Suorittamani teoriaohjaava sisällönanalyysi on menetelmä, jossa aineisto liitetään teoreettisiin käsitteisiin siten, että käsitteet pyritään ilmentämään aineiston sisältä. Teoriaohjautuvalla sisällönanalyysillä on ero teorialähtöi- seen analyysiin siten, että siinä ei muodosteta yhtä tarkkaa teoreettista viitekehystä, jonka läpi aineistoa tarkastellaan. (Tuomi & Sarajärvi, 2002, 105-107,115-116.)

Keskeinen sisällönanalyysin työvaihe on aineiston luokittelu oman tutkimuksen kannalta merkittäviin aiheisiin ja teemoihin. Tulisi valita yksi tarkkaan rajattu ilmiö ja poimia aineistosta kaikki sitä koskevat näkökulmat. (Tuomi & Sarajärvi, 2002, 94.)

Omassa tutkielmassani pyrin tuottamaan tietoa siitä, miten Dimaggion & Powellin (1983) määrittelemät isomorfian käsitteet ilmenevät suomalaisella elävän musiikin kentällä. Tar- kastelemani positio syntyy valtionosuusjärjestelmän ulkopuolella olevan kulttuuritoimi- jan näkemyksistä. Tutkielman empiirisessä osiossa tuon esille sen, millä tavoin toimijat muodostavat yhdessä organisaationkentän ja miten isomorfia sen sisällä syntyy.

4.5. Tutkielman eettiset kysymykset

Suorittamissani haastatteluissa haastateltavat esiintyvät omilla nimillään ja titteleillään.

Haastateltavat olivat tietoisia heidän nimiinsä ja titteleihinsä yhdistetystä asiantuntijapo- sitiosta, joita he tässä tutkielmassa edustivat. Asiantuntijuus on käsite joka määrittyy ta- pauskohtaisesti ja tutkitusta ilmiöstä riippuen. Näin ollen asiantuntijuus voi muotoutua esimerkiksi ammatti- tai instituutioperusteisesti, erilaisia käytännön kokemusta kartoitta- neiden toimijaryhmien sisältä. (Alastalo, Åkerman & Vaittinen, 2017, 181.)

(34)

Nämä määritelmät toimivat määrittävinä tekijöinä asiantuntijuuden käsitteen muotoiluun myös tämän tutkielman sisällä. Asiantuntijuus sekä sen määritelmä, on pääosin itseni muotoilema siitä lähtökohdasta käsin, kuinka koin haastateltavien omaavan tietoa tutkittavasta aihepiiristä. Hyvien tutkimuskäytänteiden mukaisesti olen pyytänyt haastatelta- vilta luvan yhdistää heidän nimensä ja työtehtävänsä määrittelemääni asiantuntijuuteen.

Tunnisteellisten haastattelujen käyttäminen tieteellisessä tutkimuksessa on mahdollista, mikäli se on tarkoituksenmukaista, suunniteltua ja asiallisesti perusteltua (Kuula & Tii- tinen, 2010, 378). Tämän tutkielman kontekstissa haastateltavien tunnistettavuus vahvis- taa heidän asiantuntijuuttaan ja oli tutkielman alusta alkaen tarkoituksellinen, luvanvarai- nen sekä tarkoin rajattu, linjaus. Haastateltavien tunnisteelliset henkilötiedot rajautuvat ainoastaan edellä mainittuihin tietueisiin: nimeen sekä työtehtävään. Muiden henkilötie- tojen kerääminen, tai tietoinen käyttäminen ei olisi palvellut tutkielman tarkoitusta, eikä ollut siten aiheellista. Toteuttamani teemahaastattelut sekä niiden tekstimuotoiset litte- roinnit, joissa nämä tietueet ilmenevät, arkistoidaan asianmukaisin menetelmin ja niiden jatkokäyttö on epätodennäköistä. Mikäli jatkokäyttöä tulee, tulee tähän pyytää haastatel- tavilta erillinen lupa.

Seuraavaksi siirryn tutkielmassani empiirisen osion pariin. Tarkastelen toteuttamiani asi- antuntijahaastatteluja tässä luvussa määrittelemäni teoreettisen viitekehyksen sekä sisäl- lönanalyysin valossa. Analysoin aineistoa kunkin luvussa 3.4. (s. 24-26) esittelemäni isomorfian ulottuvuuden kautta, pyrkien ilmentämään niitä teoriaohjaavasti aineiston sisältä.

Olen jakanut kunkin isomorfian ulottuvuuden omaksi pääluvukseen. Ainoana poikkeuk- sena toimii pakottavan isomorfian sekä taloudellisten paineiden yhdistäminen saman pää- luvun alle. Perustelen ratkaisuni sillä, että aineistosta tehtyjen havaintojen valossa oli il- meistä, että pakottavaa isomorfia synnyttävillä elementeillä oli vahva korrelaatio venueiden käytössä oleviin taloudellisiin resursseihin.

(35)

5. PAKOTTEIDEN OHJAAMA YHDENMUKAISTUMINEN

Pakottava isomorfismi viittaa yhdenmukaistumisprosessiin, jota ohjataan lainsäädännöllä sekä sen synnyttämillä velvoitteilla ja riippuvuussuhteilla. Sitä harjoittavat instituutiot ja organisaatiot omaavat näillä menetelmillä vaikutusvaltaa muihin organisaatioihin ja luovat niille tiettyjä paineita ja odotuksia. Tällaisten suorien pakotteiden lisäksi, pakottava isomorfia sisältää kuitenkin myös hienovaraisemman ja epäsuoran ulottuvuuden. Tällöin puhutaan esimerkiksi totutuista rakenteista ja malleista, joiden noudattaminen parantaa organisaation toimintaedellytyksiä toimialalla, johon rakenteet kohdistuvat. (DiMaggio

& Powell, 1983, 151.)

Viitaten juuri epäsuoriin pakotteisiin, Oliver (1991) toteaakin, etteivät organisaatiot aina istuta omia toimintojaan institutionaalisen ympäristön edellyttämiin odotuksiin ja asetettuihin malleihin. Institutionaaliset vaatimukset tai odotukset voivat toisinaan olla ristirii- dassa organisaation sisäisiin toimintoihin ja tavoitteisiin, jolloin niihin ei mukauduta, tai niihin ei ole mahdollista mukautua ilman, että toiminnan luonne muuttuu merkittävästi.

Toimija voi tällöin menettää joitakin etuisuuksia tai hyötyjä, joita odotusten noudattaminen mahdollistaisi. (Oliver, 1991, 151-155.)

Vapaan kentän venuet ovat kulttuuripalvelujen tuottajia, joiden toimintaa ei kannattele julkinen rahoitus tai muunlainen vastike. Aineisto osoittaa, että rahoituksen vähäisyys on vaikuttanut ja muokannut venueiden toimintamalleja ja reunaehtoja, jolla toimintaa harjoitetaan. Täten se eroaa tiettyjen odotusten mukaisesta kulttuuritoiminnasta, joka vastaisi nykyisenkaltaisen valtionsouusjärjestelmän edellytyksiä:

Päivi: ’’... meillä ei ole mitään niin sanottua tukiautomaattia. Alusta asti tää rakenne on ollut sellainen, ja toimintatapa, että meidän täytyy miettiä tätä niin kuin osakeyhtiötä. Me ei voida niinkun hyvässä tai pahassa tur- vautua, että me saataisi Turun kaupungilta tai OKM:stä X määrä euroja vuodessa. Meillä ei vaan ole sitä työkalua ja joskus se ehkä asettaa meidät vähän erilaiseen asemaan jossain kilpailutilanteessa, kun skabataan jostain tuotannoista.’’