"Itäistä kelvottomuutta vastaan" : Suomen ruotsinkielisten diskursiiviset mielikuvat suomalaisista 1896-1924

(1)

uef.fi

PUBLICATIONS OF

THE UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Dissertations in Social Sciences and Business Studies

Dissertations in Social Sciences and Business Studies

PUBLICATIONS OF

THE UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND

Meri Arni-Kautun tutkimuksessa seurataan ruotsinkielisen väestön omakuvan muutosta kolmivaiheisena erottautumisen, eriytymisen

ja irtautumisen prosessina vuosina 1896−1924. Ruotsinkielisen väestön asema ja identiteetti tuli murrokseen vuoden 1906

eduskuntauudistuksessa. Hegemonian menetyksen myötä konstruoitiin läntiseen sivistysperinteeseen perustuvaa identiteettiä,

jossa vastakuvaksi esitettiin stereotyyppisiä mielikuvia suomalaisista. Diskursseja seuraamalla ja pilakuvia tutkimalla voidaan

päästä näiden mielikuvien alkulähteille ja ymmärtää niiden kytkös ajan antropologisiin

ja rotubiologisiin virtauksiin.

Meri Arni-Kauttu

DISSERTATIONS | MERI ARNI-KAUTTU | ”ITÄISTÄ KELVOTTOMUUTTA VASTAAN” | No 220

MERI ARNI-KAUTTU

”ITÄISTÄ KELVOTTOMUUTTA VASTAAN”

Suomen ruotsinkielisten diskursiiviset mielikuvat suomalaisista, 1896–1924

(2)

”ITÄISTÄ KELVOTTOMUUTTA VASTAAN”

SUOMEN RUOTSINKIELISTEN DISKURSIIVISET MIELIKUVAT SUOMALAISISTA 1896−1924

(3)

(4)

Meri Arni-Kauttu

”ITÄISTÄ KELVOTTOMUUTTA VASTAAN”

SUOMEN RUOTSINKIELISTEN DISKURSIIVISET MIELIKUVAT SUOMALAISISTA 1896−1924

Publications of the University of Eastern Finland Dissertations in Social Sciences and Business Studies

No 220

University of Eastern Finland Joensuu

2020

(5)

Grano Oy Jyväskylä, 2020

Päätoimittaja/Sarjan toimittaja: Markus Mättö

Myynti: Itä-Suomen yliopiston kirjasto/University of Eastern Finland Library ISBN: 978-952-61-3358-4 (nid.)

ISBN: 978-952-61-3359-1 (PDF) ISSNL: 1798-5749

ISSN: 1798-5749 ISSN: 1798-5757 (PDF)

(6)

Tekijän osoite: Yhteiskunta- ja kauppatieteiden tiedekunta Itä-Suomen yliopisto

JOENSUU FINLAND

Tohtoriohjelma: Aika, tila ja ympäristö yhteiskunnassa -tohtoriohjelma Ohjaajat: Professori Maria Lähteenmäki, FT

Historia -ja maantieteiden laitos Itä-Suomen yliopisto

JOENSUU SUOMI

Professori Marja Tuominen, FT Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Lapin yliopisto

ROVANIEMI SUOMI

Dosentti Kati Parppei FT Historia -ja maantieteiden laitos Itä-Suomen yliopisto

JOENSUU SUOMI

Esitarkastajat: Dosentti Jussi Nuorteva, TT Kansallisarkiston pääjohtaja Helsingin yliopisto

HELSINKI SUOMI

Dosentti Aapo Roselius, FT Humanistinen tiedekunta Oulun yliopisto

OULUSUOMI

Vastaväittäjä: Dosentti Jussi Nuorteva, TT Teologinen tiedekunta Helsingin yliopisto HELSINKI

SUOMI

(7)

(8)

Arni-Kauttu, Meri

“Against Eastern inadequacy” – images of Finns in Swedish-speaking discourse in Finland 1896-1924

Joensuu: Itä-Suomen yliopisto, 2020

Publications of the University of Eastern Finland

Dissertations in Social Sciences and Business Studies; 220 ISBN: 978-952-61-3358-4 (tryck)

ISSNL: 1798-5749 ISSN: 1798-5749

ISBN: 978-952-61-3359-1 (PDF) ISSN: 1798-5757 (PDF)

ABSTRACT

The nationalism and rise of new social groups caused by the industrial revolution were historic forces that shattered the status quo of the old estates. In Finland, the Swedish-speaking educated class represented intelligence, civilization, and capital;

competing with this, the Finnish-speaking people mobilized by J.V. Snellman’s nation- al programme were strengthened by popular movements, the spread of education, and the changing balance of power between estates. Snellman’s “one people, one language” programme divided the Swedish-speaking intelligentsia, some of whom relied on the linguist A.O. Freudenthal’s doctrine of double nationality.

This research defines the changes in the self-image of the Swedish-speaking population as a three-stage process of differentiation, divergence, and disassociation. The Swedish-speaking movement that originated at the end of the nineteenth century ini- tially defended itself against the Finnish-speaking majority, then isolated itself after a unicameral parliamentary reform lost its political hegemony, and eventually went on the offensive in the 1910s. The Swedish-speaking movement, guided by the Swedish People’s Party, sought to forge a common identity for the entire Swedish-speaking population regardless of internal factions and class differences; the organized Swed- ish working class positioned itself outside this. Joint celebrations, speeches, symbols, and institutions created not only tangible opportunities, but also a separate Swed- ish-speaking symbolic capital. The aim was to counterbalance the majority, which was demanding its rights, with a stronger sense of Swedish identity. A contrastive identity is always created through a counter image, which in this study was the ethnic Finnish-speaker. In the process, the Fennoman movement and especially the Finn- ish-speaking workers were represented as “other”, not Indo-European, and Finland’s Swedish-speaking population as an ethnically distinct nationality.

Discourse analysis and historical image research are used to explore the increas- ingly polyphonic discussion within the Swedish-speaking population in newspapers and magazines, caricatures, party congresses, and song festivals. Debates about legal disputes, general strikes, parliamentary reform and the civil war were used to create a narrative about Finland Swedish speakers as the defenders of Western civilization against the barbaric East. It was thought that indigenous Finnish civilization, which was not based on a long tradition, would be accompanied by gradual Russification.

Methodologically, the narration of the Swedish population in Finland is examined as a constructivist event, whose growth was stimulated by the mid-nineteenth-century publication of August Sohlman’s book, Det unga Finland, with its stereotypical de-

(9)

scription of Finnish speakers. The task of this study is to show that the stereotypical images and conceptions of Finnish speakers presented in Swedish-speaking discourse in Finland, in both caricatures and literary texts, were not unrelated to contemporary anthropological and racial biological research. The circles opposed to the egalitarian values of the French Revolution viewed working class aspirations as the rebellion of weaker ethnic material. Stereotypical long-term, intergenerational perceptions and conceptions of Finnish speakers could be identified in the research material. In the light of this, the “common, undivided Finland” of the early 1920s appears to have triumphed, as Finland’s Swedish-speaking movement yielded to forces affirming the political entity as a whole.

(10)

Arni-Kauttu, Meri

“Itäistä kelvottomuutta vastaan” Suomen ruotsinkielisten diskursiiviset mielikuvat suomalaisista 1896-192

Joensuu: Itä-Suomen yliopisto, 2020

Publications of the University of Eastern Finland

Dissertations in Social Sciences and Business Studies; 220 ISBN: 978-952-61-3358-4 (tryck)

ISSNL: 1798-5749 ISSN: 1798-5749

ISBN: 978-952-61-3359-1 (PDF) ISSN: 1798-5757 (PDF)

ABSTRAKTI

Teollisen vallankumouksen aiheuttama uusien yhteiskuntaryhmien nousu ja nationalismi olivat historiallisia käyntivoimia, jotka mursivat vanhan sääty-yhteiskunnan status quon. Suomessa ruotsinkielinen sivistyneistö edusti intelligenssiä, sivistystä ja pääomia, joista kilpailemaan asettui J.V. Snellmanin kansallisen ohjelman mobili- soima suomenkielinen kansa vahvistuvien kansanliikkeiden, leviävän koulutuksen ja säätykierron myötä. Snellmanin yksi kansa yksi kieli -ohjelma jakoi ruotsinkielistä sivistyneistöä, joista osa tukeutui kielitieteilijä A.O. Freudenthalin kahden kansallisuuden oppiin.

Tässä tutkimuksessa seurataan ruotsinkielisen väestön omakuvan muutosta kolmivaiheisena erottautumisen, eriytymisen ja irtautumisen prosessina. 1800-luvun loppupuolella syntynyt ruotsalaisuusliike puolustautui aluksi suomalaista enem- mistövaltaa vastaan, eristäytyi yksikamarisen eduskuntauudistuksen jälkeen poliit- tisen hegemonian menettäneenä ja kävi lopulta 1910-luvulla offensiiviin. Ruotsalai- sen kansanpuolueen ohjauksessa oleva ruotsalaisuusliike pyrki sisäisistä murtumista huolimatta luomaan koko ruotsinkieliselle väestölle luokan ylittävän yhteisen identiteetin, minkä ulkopuolelle asettui ruotsinkielinen järjestäytynyt työväenluokka. Yh- teiset juhlat, puheet, symbolit ja erilliset ruotsinkieliset instituutiot loivat aineellisten mahdollisuuksien rinnalle symbolista pääomaa. Uhkakuvaksi koetulle, oikeuksiaan peräävälle enemmistölle oli asetettava vastapainoksi kokoaan suurempi ruotsalaisuus. Identiteetin luominen tapahtuu aina kontrastiivisesti, vastakuvan kautta, joka tässä tutkimuksessa oli etninen suomenkielinen. Prosessissa suomalaisuusliikettä ja eritoten suomenkielisiä työläisiä representoitiin ”toisina”, ei-indoeurooppalaisina, ja Suomen ruotsinkielisestä väestöstä etnisesti erillisenä kansallisuutena.

Diskurssianalyysiä soveltaen ja historiallisen kuvatutkimuksen avulla analysoi- daan ruotsinkielisen väestön keskuudessa käytyä moniäänistä keskustelua sanoma- ja aikakauslehdissä, pilakuvissa, puoluepäivillä ja laulujuhlilla. Laillisuustaistelusta, suurlakosta, eduskuntauudistuksesta ja sisällissodasta käydyssä keskustelussa luotiin kertomus ruotsalaisuudesta länsimaisen sivistyksen ylläpitäjänä idän barbariaa vastaan. Arveltiin, että suomalaisen omapohjaisen sivistyksen myötä, joka ei perus- tunut pitkiin perinteisiin, tapahtuisi vähittäinen assimiloituminen venäläisyyteen.

Metodisesti Suomen ruotsalaisen väestön narraatiota tarkastellaan konstruktivisti- sena tapahtumana, jolle kasvualustan oli luonut jo 1800-luvun puolivälissä julkaistu, suomalaisia stereotyyppisesti kuvannut August Sohlmanin kirja, Det unga Finland.

Tämän tutkimuksen tehtävä on osoittaa, etteivät Suomen ruotsalaisessa diskurssissa

(11)

suomalaisista esitetyt stereotyyppiset kuvat ja käsitykset niin pilapiirroksissa kuin kirjallisessa tuotannossa olleet irrallisia ajan antropologisesta ja rotubiologisesta tut- kimuksesta. Ranskan suuren vallankumouksen egalitaristisille arvoille vastakkaisessa arvoilmapiirissä työväestön pyrkimykset nähtiin rodullisesti heikomman aineksen kapinana. Tutkimustuloksena esitetään myös, että stereotyyppisissä käsityksissä erottuvat pitkäkestoiset, ylisukupolviset mielikuvat ja käsitykset suomalaisista. Tut- kimusaineiston valossa näyttäytyi 1920-luvun alussa ”yhteinen, jakamaton Suomi”

voittajana ruotsalaisuusliikkeessä tapahtuneen kansan ja valtiollista kokonaisuutta puoltavien voimien ansiosta.

Avainsanat: suomenruotsalaisuus, etnisyys, kansallisuus, stereotypiat, identiteetit, diskurssianalyysi, historiallinen kuvatutkimus, nationalismi

(12)

ESIPUHE

”Yhteisen maailman loppu on tullut, kun se nähdään vain yhdestä näkökohdasta ja kun sen sallitaan näyttäytyä vain yhdestä näkökulmasta”. Hannah Arendtin sanat ovat kannatelleet väitöstyöni tekoa. Yli sadan vuoden takaisiin tapahtumiin sijoittuva tutkimukseni osoittaa tuolloisten ilmiöiden ällistyttävää yhtäläisyyttä oman aikamme tapahtumiin. Nationalismin, Francis Fukuyaman mukaan jopa vanhan nationalismin nousu, uusheimoistuminen, näkökulmien yksipuolistuminen ja kohtaamattomuus sekä vihapuhe ovat nousseet entistä vahvistuneempina liberaalien demokratioiden vitsauksiksi. Identiteettipolitiikka, jota olen tutkinut 1900-luvun vaiheilla, on tullut osaksi kamppailua omasta ylivertaisuudesta toiseen nähden. Tutkimukseni kohteena olevat kollektiiviset ja yhteisössä jaetut, menneisyydessä syntyneet mutta sitkeästi ylläpidetyt kuvat toisesta, ovat jälleen tätä päivää. Kuva uhkaavaksi koetusta toisesta on tullut kollektiiviseksi kuvaksi torjuttavasta toisesta muureja rakentavassa ja rajoja sulkevassa maailmassa.

Aiheeni ei ole sattuma. Se juontaa juurensa elämääni kahden kielen rajapinnalla ja menneisyydestä kerrottujen tarinoiden erilaisuudesta ja ristiriitaisuudesta lapsuu- teni kasvuympäristössä. Kosmopoliittinen viipurilaisuus, fennomaanisen esi-isä- ni uhrautuvaisuus suomenkielistä lakikieltä kehittäessään, Krestyn miehet, Savon ruotsinkielisten säätyläisten elämänpiiri ja rannikon ruotsalaisuus ovat suunnanneet kiinnostukseni vastakkaisten kokemusten ja näkemysten elämismaailmoihin. Tutki- mustani on kantanut halu ymmärtää miten erilaiset kertomukset kantavat sisältöjä, jotka voisivat olla omiamme ja se miten ne ilmaisevat jollakin tapaa sen mitä itse haluaisimme sanoa.

Ajatus väitöskirjasta syntyi jo työelämässä ollessani, mutta työtehtäväni olivat tutkimuksen esteenä. Kun ryhdyin tutkimuksen tekoon, teki monien onnellisten yhteen- sattumien summa etenemisen mahdolliseksi. Sain ohjaajakseni naisen tiedemaailman huipulta mutta samalla yhden taitavimman tuntemani pedagogin. Professori Maria Lähteenmäki, kiitos niistä kymmenistä istunnoista, joissa muun muassa karaistiin aineistosta esiin olennainen rajaamalla ja piirrettiin tutkimukselleni tiekartta. Tieteen tekemisen periaatteet, tieteen prosessit – usein metaforisesti esitettynä, opin Maria Lähteenmäen seminaareissa, tutkijaryhmissä, kenttäekskursioilla ja intensiivisillä is- tunnoilla Kaisa-kirjastossa. Koska en työssänikään jossittele, en lähde spekuloimaan mitä elämä olisi ollut ilman Mariaa.

Kiitän toista ohjaajaani Marja Tuomista Lapin yliopistosta saamistani neuvoista ja kannustuksesta edetä työssä ”kuva edellä.” Dosentti Kati Parppei on ohjannut minua historian kuvatutkimuksen metodiikan käytössä ja antanut arvokkaat kommenttinsa työn eri vaiheissa, mistä esitän suuret kiitokseni. Työni esitarkastajat, Kansallisarkis- ton pääjohtaja ja dosentti Jussi Nuorteva sekä dosentti Aapo Roselius ovat ohjanneet minua huomioillaan ja arvokkailla näkemyksillään työni loppuvaiheessa. Haluan myös kiittää professori Henrik Meinanderia eräästä talvisesta istunnosta Café Enge- lissä, mikä syvensi ymmärrystäni ruotsinkielisen väestönosan keskuudessa arvossa pidetyistä ja vaalituista yhteiskunnallisista arvoista. Kiitos filosofian tohtori ja tutkija Ainur Elmgren henkevistä hetkistä Kaisan kahvilassa stereotypioita pohdiskellessa.

Ne hetket jättivät jälkensä. Maria Lähteenmäen seminaarien opiskelijat, useat jo väi- telleitä, Oona Ilmolahti, Tarja Vikström, Sinikka Selin, Saila Linnahalme, muutamia vain mainitakseni− kiitän teitä osallisuudestani tutkijayhteisöönne ja kannustuksesta.

(13)

Olette kaikki tehneet jonglöörinä olon kehällä mahdolliseksi – nimittäin hermeneut- tisellä kehällä, mikä on ollut suorastaan maaginen kokemus.

Kiitän myös rinnalla kulkijaa, miestäni Kalle Kauttua jaetuista hetkistä työni pa- rissa ja arvokkaista näkökulmista ja avusta. Elämässä ei käy niin kuin suunnitteli.

Siinä käy paremmin. Perhepiiriimme syntynyt lapsenlapsi Akseli on tehnyt arjessa ihmettelyn ja matkan ihmisenä olemiseen osaksi jokapäiväistä elämää. Omistan väi- töstutkimukseni hänelle.

Tammisaari 25.2.2020 Meri Arni-Kauttu

(14)

SISÄLLYS

ABSTRAKT ... 7

ESIPUHE ... 11

I. JOHDANTO ... 15

I.1. Tutkimusaihe ja -kysymykset ... 15

I. 2. Keskeiset käsitteet ... 24

I.2.1 Kansallisuus ja etnisyys ... 24

I.2.3 Identiteetti ... 29

I.2.4 Nimityksistä ... 31

I.3. Tutkimuksen metodit ... 32

I.3.1 Diskurssinalyysi ... 32

I.3.2 Historiallinen kuvatutkimus ... 35

I.4 Tyypistä stereotypiaan ... 39

I.5 Lehdistötutkimuksen lähtökohtia ... 44

I.6 Pilalehden ja kuvan luenta ... 46

I.7 Lähteet ... 49

I.8 Aiempi tutkimus ... 52

I.9 Tutkimuksen eettisistä lähtökohdista ... 57

II. EROTTAUTUMINEN ... 59

II.1 Kahden kansallisuuden syntysanat ... 59

II.2 ”Kruunu ja valtikka” – rotuantropologia rantautuu Suomeen ... 70

II.3 Havahtuminen – kansa on herätettävä ... 85

II.4 Valistusta tonttukalentereiden sijaan ... 88

II.5 ”Kuviteltu” maantiede ... 96

II.6 Viikinki samaistumisen kohteena ja kuvien lähteenä ... 108

II.7 Ruotsalaisten maahanmuutto – ”kumpi metsästi ensin näillä main” .. 113

II.8 Sisäisiä murtumia ja puoluealkio ... 120

III. POLONEESISTA MARSELJESIIN ... 131

III.1 ”Kallisarvoinen helminauha viimeisten synkkien vuosien yllä” − Suomi kansojen kadulla ... 133

III.2 Kansan kahdet kasvot − Paavo ja Eetu ... 145

III.3 Työväenluokka vastakuvana – taistelu ruotsinkielisen työväestön ruotsalaisuudesta ... 153

III.4 ”Nyt on kansamme äänioikeutensa ansainnut” ... 164

III.5 Hulluuden hetki Marseljeesin tahtiin ... 178

III.6 Nimenjalostusraivoa ja miraakkeli ... 185

IV. KOKOAAN SUUREMPI RUOTSALAISUUS − PUUKON JA NAGAIKAN VÄLISSÄ ... 198

IV.1 Vastakohtien syveneminen ... 202

IV.2 Yksikamarieduskunnan vastaanotto ─ plebeijit vallankahvassa ... 208

IV.3 Germaanisuutta ja holipompelia ... 214

IV.4 Flanöörejä ja rahvaan säveliä ... 226

IV.5 Bragen esteettinen offensiivi ... 233

IV.6 ”Suomalaisia (finnar) emme ole” ... 254

(15)

IV.7 Den svenska jorden ja kohtalokkaat puserot. ... 262

V. HÖR OSS SVEA, MODER TILL OSS ALLA ... 276

V.1 Sivilisaatioiden vastakkaiset symbolit ... 279

V.2 Rotubiologia ruotsinkielisen väestön kansanterveyden ja rodunparannuksen asialla ... 284

V.3 Kansantyyppinäyttely ─ tunne itsesi, sukusi ja kansasi ... 301

V.4 Tie katastrofiin ... 309

V.5 ”Jo riittää verenvuodatus” ... 313

V.6 Sisällissodan etnis-rodulliset syyt ... 328

V.7 Taisteluhansikas heitetään pöytään ... 333

V.8. Ei takuita ilman taistelua ... 345

V.9 Symbolit pannaan viralta: taistelu väreistä ja nimistä ... 354

V.10 Deus ex machina ─ Amos nostattaa myrskyn ... 362

VI. JOHTOPÄÄTÖKSET ... 369

LÄHTEET ... 375

LYHENTEET ... 387

HENKILÖHAKEMISTO ... 388

(16)

I. JOHDANTO

I.1. TUTKIMUSAIHE JA -KYSYMYKSET

”Ju mer vår kamp försvåras, för vikingaspråk och minnen vi rist i unga sinnen

att fädernas bragd var stor”

Arvid Mörne, Rytm och Rim 1899

Säätyjä ja luokkia muovaavat suuret yhteiskunnalliset muutokset ja murrokset sosi- aalisissa ja poliittisissa rakenteissa ovat omiaan saattamaan raiteiltaan menneisyyden identiteetit.¹ Modernin yhteiskunnan esiinmurtautuminen, kansanliikkeet, yksika- marinen eduskunta, yleinen ja yhtäläinen äänioikeus ja suomenkielistä säätykiertoa ruokkiva koulutus raivasivat tieltään menneen maailman. Tutkimukseni historialli- set juuret ovat siinä annetussa tosiasiassa, että Suomessa suomen kieli oli alistetussa asemassa ja pysyi pitkään kehittymättömyyden tilassa. Sivistyneistön kieli, hallinnon ja oppineisuuden kieli oli ruotsi. Ruotsalaisuuden voimavarat olivat perinteessä, si- vistyksessä ja pääomissa.² Voimavaroillaan ruotsalainen eliitti tasapainotteli nouse- vaa suomalaisuutta vastaan. Suomessa vuosina 1887 ja 1900 vieraillut ruotsalainen intellektuelli ja pedagogi Ellen Key kertoi suomalaisten (viitaten sekä suomen- että ruotsinkielisiin) tietävän, että kieliriita oli ollut välttämätön, toisin kuin Ruotsissa luultiin ja päiviteltiin.³

Suomenkieliselle väestölle muutos oli taistelua paremmasta ja oikeudenmukai- semmasta yhteiskunnasta; ruotsinkieliselle eliitille uhka menettää privilegionsa. Sivis- tyneistö mobilisoi kansaa kummassakin kieliryhmässä, ruotsinkieliset huomattavalla viiveellä. Fennomania on mielletty liikkeeksi, joka oli liitto, vaikkakin patriarkaalinen, kansan nostamiseksi koulutuksella suvereniteettiin.⁴ Kun suomalaisuusliike vahvistui ja kansa sivistyi, säätykierto lisääntyi ja suomenkieliset astuivat voimallisesti alueille, joihin oli aiemmin pääsy yksinomaan ruotsinkielisillä ylemmillä säädyillä. Fenno- maaninen nationalismi tähtäsi suomenkielisen väestön nousuun ensin sivistyksen alueella, minkä seurauksena kansanopetuksen ja ylemmän koulutuksen kasvu oli voimakas. Kielireskripti annettiin 1863 mutta ruotsalaisen eliitin vastustuksen aiheut- taman viiveen vuoksi suomen kielen tasa-arvoisen aseman sinetöi vasta vuonna 1902 annettu kieliasetus. Ruotsinkielisille ylemmille säädyille suomalaisuusliike ja itseään johtavat demokraattiset joukkoliikkeet olivat painajainen, joka lopulta toteutui, kun yleinen ja yhtäläinen äänioikeus vei heiltä valtiopäiväjärjestykseen perustuvan poliit- tisen hegemonian. Ruotsalainen eliitti koki iskun, joka hämmensi ja vaati tarkistusta omaan ruotsalaiskansalliseen narratiiviin. Tässä tutkimuksessa narratiivilla tarkoitetaan sosiaalisesti jaettua kertomusta, joka saattaa edesauttaa ryhmän tai yhteisön

1 Hall 1999, 26.

2 Engman 2016, 365.

3 Key 1900, 16.

4 Sulkunen 1986, 42.

(17)

koossapysymistä.⁵ Se mikä ruotsinkielisille merkitsi murtumaa ja epävarmuutta, merkitsi suomenkielisille avautuvia mahdollisuuksia. Kieliryhmien eritahtisuus kehityk- sessä kansakunnaksi oli ilmeinen.

Tutkin ruotsinkielisen väestön mobilisaatiota ja kokoomaliikettä yhdeksi moniar- voiseksi kansalliseksi ja kielelliseksi kokonaisuudeksi modernisaation murroksessa 1800-luvun loppupuolella ja 1906 yksikamarisen eduskuntauudistuksen horjuttaessa ruotsinkielisen eliitin hegemoniaa. Kokoomaliikkeestä yli 1000 sivuisen monogra- fian kirjoittanut, RKP:n perustaja Axel Lille, tarkoittaa nimityksellä samlingsrörelse, kokoomaliike, pyrkimystä yhdistää koko ruotsinkielinen väestö yhteen liikkeeseen yhteisten ruotsalaiskansallisten tunnusten alle. Pyrittiin puolustamaan ruotsalaista kulttuuriperintöä, kieltä ja asemaa suomalaistuvassa Suomessa 1900-luvun alussa ja katkeran kieliriidan vuosikymmenellä 1920-luvulla. Kuvatutkimuksen ja diskurssianalyysin avulla analysoin ruotsalaisen kieliryhmän keskuudessa vallinneita vas- takuvia suomalaisista ja kysyn, mihin niitä tarvittiin, miten niitä käytettiin ja miten ne kehittyivät 1890-luvulta 1920-luvun alkupuolelle. Tutkin ruotsalaisen väestön identiteetinmuodostusta, siihen liittyvää omakuvaa ja stereotypioita suomalaisista sekä kokoomaliikkeessä esiintyviä repeämiä lehtiartikkeleista, puheista, puolueko- kouksista ja pilakuvista. Ranskalainen filosofi Michel Foucault on määritellyt dis- kurssin tiivistetysti: ”kullakin aikakaudella ja kussakin kielenkäytössä kiteytyneeksi ymmärrykseksi todellisuudesta.” ⁶ Diskurssilla on ymmärretty kielenkäytön muo- toja ei ainoastaan todellisuuden ilmauksena vaan myös sitä luovana tapahtumana.

Diskursiiviset käytännöt, se millaisia toistuvia käsityksiä ja kuvia esiintyi puheissa, kirjoituksissa ja kuvissa omasta ryhmästä ja kontrastoinnin kohteesta, suomalaisista, oli sosiaalisessa käytännössä vakiintunutta vallankäyttöä.⁷ Lähtökohtanani on Bo Lönnqvistin toteamus: ”Ero suomenruotsalaisten ja -suomalaisten välillä on tärkein elementti suomenruotsalaisten omakuvassa. Kaksikielisen sivistyneistön näkemys, ettei suomenruotsalaisuutta saa eristää omaksi ryhmäkseen, hylättiin ja separoitiin omaksi kertomukseksi.” ⁸ Keskeistä tässä tutkimuksessa on ruotsalaisen kieliryhmän murroksesta alkanut, vuosikymmeniä kestävä omaksi etniseksi ryhmäksi tulo ja identiteetin konstruointi.

Tutkimuskysymykseni on: löytyykö käyttämistäni lähteistä länsimaiseen sivistyk- seen, germaanisuuteen tai rotukäsityksiin liittyvää pysyvää tematiikkaa tai diskur- siivista repertuaaria; muuttuvatko painotukset ja sävyt ajan mittaan. Esimerkkinä diskursiivisesta repertuaarista ovat eri aikoina esitetyt perusteet ruotsalaisen johto- aseman välttämättömyydestä suomalaisten alhaisesta sivistystasosta tai rotuun liitty- vistä ominaisuuksista johtuen. Perusteita sille esitettiin muun muassa Nylands dragon- (1850-luvun lopulla) tai Vikingen -lehdissä (1860–1870), RKP:n Tolvanin puheenjohtaja Olga Torckellin kirjoituksissa tai Ruotsalaisen kansanpuolueen puoluesihteeri Rafael Collianderin (1878–1938) puheissa. Aineistooni kuuluvat puheet ja kirjoitukset olivat pidetyt tai ilmestyneet vuosina 1858–1924.⁹ Oletan ja pyrin osoittamaan eri aikoina esiintyvien diskurssien ja pilalehdissä julkaistujen kuvien kannattelevan ”pitkää lin-

5 de Fina & Georgokopoulou 2011, 30.

6 Pietikäinen & Mäntynen 2009, 26.

7 Mörck 2002, 174.

8 Lönnqvist 2001, 20.

9 Nylands Dragon 25.3.1858; Vikingen 28.11.1870; Olga Torckell, painos Rkp:n naisosastossa pidetystä puheesta ”Vår svenska stam och modersmål 1909; Rafael Colliander, SFP Protokoll Björneborg 15.5.1921.

(18)

jaa” ja niiden liittyvän toisiinsa jonkin ilmenneen teeman kautta. Seuraan teollisen vallankumouksen ja modernisaation aiheuttamaa muutosta yhteiskunnan vanhoissa rakenteissa ja niihin kytkeytyvien arvojen ja mielikuvien murrosta.

Tutkimuksessani tarkastelen ja analysoin monitahoisesti ruotsalaisen väestön vuosikymmenten ajan kehittämää narraatiota ja kuvaa itsestään suomalaisia tai suomalaisuutta vastakuvana käyttäen. Pyrin moniäänisesti seuraamaan keskustelua, etsimään hallitsevaa diskurssia mutta myös kuulostelemaan vastaääniä. Lehdissä, pamfleteissa, julkaisuissa, kirjoissa ja ruotsalaisen puolueen, myöhemmin RKP:n puo- luekokousten protokollissa (keskustelupöytäkirjat) kuuluu toimijoiden alkuperäinen ääni, jota olen tutkimuksen eri vaiheissa kuulostellut. Identiteetin konstruointiin on osallistunut poliittisia toimijoita, kirjailijoita, runoilijoita, tutkijoita ja pilapiirtäjiä.

Tutkimuksen olisi voinut rakentaa myös ruotsalaisessa ja suomalaisessa lehdistössä käydylle vuoropuhelulle, mutta olen rajannut aineiston ensisijaisesti ruotsinkielisiin lehtiin ja julkaisuihin, keskittyäkseni runsaasta aineistosta nouseviin mahdollisesti pitkäkestoisiin identifikaatiokuviin, minkä löytäminen on tämän tutkimuksen tavoite ja tarkoitus. Olen valitsemallani rajauksella tehnyt mahdolliseksi Suomen ruotsalaisen väestön identifikaatiokuvien tutkimisen usealla vuosikymmenellä diskursiivisten prosessien ja muutosten havainnoimiseksi. Suomen ruotsinkielisen väestön piirissä esitettyjä kuvia ja stereotypioita suomalaisista ei ole aiemmin systemaattisesti tutkittu historiallisen kuvatutkimuksen, imagologian eikä diskurssianalyysin menetelmillä.

Se, millaisia kuvia ja sisäisiä representaatioita sanallisessa ja kuvallisessa diskurssissa ruotsalaisella väestöllä nousi esiin suomalaisista, kiinnittyi 1890–1920-luvulla keskeisiin sosiaalisiin, yhteiskunnallisiin, taloudellisiin ja valtiollisiin tapahtumiin demokratian ja kansanvallan nousun hyökyaalloissa. Seuraan tutkimuksessani iden- titeettien rakentumista ruotsalaisen väestönosan keskuudessa. ¹⁰ Valtaosa käyttämäs- täni aineistosta on ruotsalaiseen yläluokkaan kuuluvien tuottamaa. Ajan ruotsinkie- lisissä lähteissä puhuttiin rahvaasta ja yläluokasta. Yläluokkaan luettiin kuuluvaksi ylioppilastutkinnon suorittanut, kadettikoulun käynyt, johtavaan sivistyssukuun tai virkamiesluokkaan kuuluva, ei-ruumiillista työtä tekevä. Rahvas puolestaan koostui talonpojista, torppareista, maanvuokraajista, käsityöläisistä, palvelijoista, sekatyö- miehistä ja teollistumisen alkuvaiheessa tehdastyöläisistä.¹¹ Keskiluokkaistuminen vahvistui 1800-luvun lopulla ja yläluokka kutistui monien vanhojen sukujen jakau- tuessa suomen- ja ruotsinmielisiin haaroihin.¹² Rahvaan piirissä identiteetti-identi- fikaatiot mobilisaatiovaiheesa 1880–1900 luvun alkupuolella olivat peräisin ylä- tai keskiluokkaan kuuluneilta, valistustoimintaa tekeviltä. Käsittelen ja analysoin aihet- tani yhdestä vaihtoehtoisesta näkökulmasta ruotsalaisten keskuudessa syntyneiden stereotypioiden avulla ja hyödynnän diskurssianalyysin mahdollisuuksia ymmärtää avarasti kielenkäytön, kuvan tai esitysten eli representaatioiden merkityksenantoa, jotka liittyivät ideologisiin kamppailuihin, poliittisiin tilanteisiin tai historian kehi- tyskulkuihin.¹³

Suomalaisuusliikkeen läpimurto, huolimatta viiveestä ja vastustuksesta, suo-

10 Kokoomaliikkeen piirissä oli eliitti ja rahvas sekä järjestöjä, kuten SFV, Brage, SLS vain muutamia mainitakseni.

11 Von Bonsdorff 1950, 18.

12 Allardt & Starck 1981, 198.

13 Pietikäinen & Mäntynen 2016, 57. Historian kuvatutkimuksessa representaatiolla tarkoitetaan pysyväisluonteista mielen sisäistä kuvaa, jonka tekstuaalinen tai kuvallinen ilmaus on representaatio.

(19)

menkielisten oppikoulujen perustaminen ja nopeutunut säätykierto loivat pohjan uudelle valta-asetelmalle, joka uhkasi sääty-yhteiskunnan järjestystä ja ruotsin kielen valta-asemaa. Muuttuvassa tilanteessa suomalaisuuden olemusta puntaroitiin perus- teellisesti. Läntistä, germaanista sivistysperintöä ihailtiin ruotsinkielisissä piireissä osana omaa historiaa. Suomalaisten erilaisuutta, itäistä ulkonäköä, mahdollista rodul- lista alempiarvoisuutta ja kykyä ylläpitää järjestäytynyttä yhteiskuntaa puntaroitiin.

Sosiaalidarwinismi ja siitä johdettu eugeniikka tarjosivat tarkastelukulmia Ruotsissa harjoitetun rotubiologian innoittamana. Ruotsissa Anders ja Gustaf Retziuksen alulle saattamilla antropologisella kallonmittauksella ja mittauksille luoduilla indekseillä, jaoteltiin ihmiset pitkä- ja lyhytkalloisiin. Suomalaiset ja saamelaiset luettiin kuulu- viksi alempiin lyhytkalloisiin, brakykefaalisiin rotuihin. Tutkimusmenetelmät, rotubiologia ja eugeniikka tekivät läpimurron Suomessakin mihin vaikuttivat ruotsinkielisten opiskelijoiden tiiviimmäksi käyneet suhteet Ruotsiin ja Suomen ruotsalaisen lääkärikunnan piirissä syntynyt kiinnostus eugeniikkaan. Käsitykset suomalaisista huomattavasti ruotsalaisista poikkeavina ja alempiarvoisina esiintyivät aggressiivisen ruotsalaisuuden (östsvenskhet) argumentaatiossa, heidän pyrkiessä irtautumaan yh- teisestä suomalaisesta yhteiskunta- ja valtiokokonaisuudesta. Tutkin ja analysoin niitä kuvia, jotka liittyvät kansallisuuteen, kieleen, maantieteelliseen alueeseen, läntiseen kulttuuripiiriin ja rotuun. Kuvat syntyivät ruotsinkielisen eliitin piirissä, ei suinkaan yksimielisyyden lopputuloksena, mutta tietynlainen kuvien ja käsitysten valtavirta ja narraatio niistä silti syntyi ja niitä levitettiin rahvaankin keskuuteen. Koska kuvan luonteeseen kuuluu pysyvyys, voisi vallitsevan kuvan lähdettä taustoittaa hyvinkin pitkälle taaksepäin. Käytännössä tämä on mahdotonta työni puitteissa tehdä. Jou- dun vain pintaraapaisulla nostamaan esiin muutamia 1800-luvun puolenvälin jälkeen Freudenthalin piirissä Nylands Dragon- ja Vikingen -lehden sivuilta prototyypin kaltai- sia ja ajan mittaan stereotypioiksi muuntuvia kuvia. Ne tulivat olemaan vastustusky- kyisiä muutokselle ja niihin totuttiin, huolimatta kuvien vastapuolta haavoittavasta vaikutuksesta.

Johan Vilhelm Snellman (1806–1881) kehotti ruotsalaista sivistyneistöä suomalais- tumaan, jotta se voisi saattaa ruotsalaisen kulttuuriperinnön koko kansan omaisuu- deksi. Sekä Snellman että Yrjö-Sakari Yrjö-Koskinen (1830–1903) käyttivät ruotsista ilmaisua vieras kieli. On kuitenkin muistettava, että etenkin Snellman korosti loppuun saakka ruotsalaisen kulttuuriperinnön merkitystä. Tosiasia oli, että Suomen kansan sivistys oli jakautunut kielirajan mukaan.¹⁴ ”Yksi kansa, yksi kieli”-politiikka olisi merkinnyt ruotsin kielen häviötä Suomesta, minkä läpivieminen olisi ollut erityisen ongelmallista ajatellen laajaa, murteitaan puhuvaa ruotsinkielistä talonpoikais- väestöä. Suomen ruotsalaiselle kieliryhmälle kerrottiin ”ulkopuolelta” millainen sen identiteetti ja asema tulisi olemaan ja miten muutos toteutettaisiin. Ruotsinkielisellä taholla nähtiin Suomen altistuvan Venäjän orientaaliselle vaikutukselle sitä mukaa kun ruotsalaista kulttuurivaikutusta maassa rajoitettiin. Kielikysymyksen kärjistämä- nä kansallisuusaate oli kummassakin kieliryhmässä viimeistään 1860-luvulla herät- tänyt osapuolet vuosikymmeniä kestävään ja vielä maan itsenäistymisen jälkeenkin otteessaan pitävään kiistaan kielestä, kansallisuudesta, alkuperästä, kansanryhmien olemuksesta ja luonteesta ja niille kuuluvista oikeuksista ja asemasta. Ruotsinkieli- sellä eliitillä alkoi diskurssissa korostua identiteettikategorioina sivistys, läntisyys,

14 Läntistä kulttuuriperintöä edusti Ruotsista saatu lainsäädäntö ja uskonto. Se oli saatava välittymään kaikille suomenkielisille, Lahtinen 2006, 94.

(20)

Pohjoismaat, Skandinavia, Ruotsi ja germaanisuus. Keskustelusta ei puuttunut darwi- nismin myötä heränneen spekulatiivisen rotubiologian sävyjäkään, mikä aktivoitui ruotsinkielisessä keskustelussa 1910-luvulla. 1800-luvun puolenvälin jälkeen ruotsin- kielisissä piireissä alkoi hahmottua fennomaanisen kansallisen kertomuksen vasta- kertomus. Tästä alkaa ruotsalaiselle kansanryhmälle tie omaan narraatioon ja identi- teettiin. Vaikeasti määriteltävää identiteetin käsitettä käytetään työssäni osoittamaan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa syntyviä, perittyjä ja konstruoituja ominaisuuksia ja piirteitä omassa ryhmässä tai kieliyhteisössä.¹⁵ Snellmanin ja Yrjö-Koskinen kilpa- kumppania ja vastustajaa, dosenttia ja professori Axel Olof Freudenthalia (1836–1911), muistettiin ruotsalaisuusliikkeessä vuosikymmeniä viikinkiryhmän perustajana, hei- mopäällikkönä ja ruotsalaiskansallisten tavoitteiden ensimmäisenä muotoilijana. Axel Olof Freudenthal aloitti keisarillisessa Aleksanterin yliopistossa kieliopinnot, väitteli Närpiön murteesta 1878 ja nimitettiin professoriksi samana vuonna. Hän toimi uusmaalaisen osakunnan kuraattorina 1868–1880 ja myöhemmin inspehtorina. Nuore- na maisterina hänelle muotoutui näkemys Suomen ruotsinkielisen väestön suhteesta Skandinaviaan ja suomalaisuuteen. Aluksi Freudenthalin suosio ei ollut kuutta jä- sentä suurempaa ”skandinaavisessa ryhmässä” (kotteri). Hänen Nylands Dragon ja Vikingen -lehdissä muotoilemat näkemykset ruotsalaisuudesta tulivat kuitenkin ruotsalaisuusliikkeessä seuturuotsalaisuuden kulmakiveksi.¹⁶ Freudenthalin kiinnostus rahvaaseen heräsi kahdella pitkällä vaelluksella uusmaalaisiin ja ruotsinkielisen Pohjanmaan pitäjiin. Retket vahvistivat hänen näkemystään ruotsinkielisen rahvaan edustavan todellista ja alkuperäisintä ruotsalaisuutta Suomessa. Freudenthal sai vai- kutteita skandinavisteilta, eritoten August Sohlmanilta. Freudentahalin suosio ei ollut jakamaton. Ruotsalaisen kieliryhmän piirissä esiintyi toisilleen vastakkaisia näkemyk- siä. Erityisen vahvana erottui ruotsalaisuusliikkeessä alueellisesta ja maantieteelli- sestä sirpaleisuudesta ja epäyhtenäisyydestä johtuen keskustan ja periferian eritahtisuus.¹⁷ Kulttuuriruotsalaisuus (kultursvenskhet) ja seuturuotsalaisuus (bygdesvenskhet)¹⁸ ovat ruotsalaisuusliikkeen vahvimpia jakolinjoja: siitä syntyi etenkin ensimmäisen maailmansodan ja itsenäistymisen aikoihin liikkeen sisäisiä murtumia. Euroopan radikaaleimmassa, tasavertaisuuteen ja enemmistövaltaan perustuvassa eduskuntauudistuksessa vuonna 1906 toteutui kielienemmistön isäntävalta. Eduskuntauudis- tus aiheutti ruotsinkieliselle ryhmittymälle kaikkein radikaaleimpia seurauksia ja se koki suurimmat menetykset.¹⁹ Osalla vanhasuomalaisista ja maalaisliitolla oli sa- mansuuntaiset näkemykset ruotsin kielen tulevaisuudesta paikalliskielenä Suomessa.

Ruotsalaisten liittoutuminen nuorsuomalaisten kanssa tuotti vain vaihtelevia tuloksia ja ”epäpyhä liitto” sosiaalidemokraattien kanssa repi puoluetta hajalle 1920-luvun alussa. Pelonaiheita ei puuttunut: paikannimien suomalaistaminen, suomenkielisten muutto ruotsinkielisille seuduille, emigraatio, ruotsinkieliset koulut suomalaistuvilla alueilla ja yliopiston kielikysymys olivat keskustelussa esillä pidettyjä uhkia.

Vuosina 1896−1924 on nähtävissä kolmivaiheinen prosessi ruotsalaisen väestön- osan kehityksessä oman kansallisuutensa vahvistamisessa. Esitän jaottelun apriorise- na lähtökohtana työlleni, en tutkimukseni tuloksena. Nämä vaiheet, jotka perustuvat

16 Mörne 1936, 55.

17 Sundberg 1985, 21.

18 Ari Uino käyttää bygdesvenskhetistä nimitystä maalaisruotsalaisuus 1989, 177–191.

19 Klinge 1964, 123.

(21)

pitkälti professori Göran von Bonsdorffin jaotteluun ovat keskeisiä diskurssissa ja mielikuvien muodostumisessa suomalaisista. Olen nimennyt vaiheet erottautumisek- si, eriytymiseksi ja irtautumiseksi kuvaamaan ruotsalaisuusliikkeen pyrkimyksiä ja vaiheita tutkimallani ajanjaksolla.

(1) 1800-luvun loppupuolella mobilisaatiossa talonpojat ja maaseudun väestö pyrittiin yhdistämään osaksi ruotsalaista etnosta. Ruotsalaisuusliikkeessä, joka syntyi vastapainona suomalaiskansalliselle heräämiselle 1870-luvulla, alkoi Axel Lillen terminologiaa käyttäen kokoomavaihe, samlingsrörelse.²⁰ Kulttuuriruotsalaisuuden rinnalle nostettiin nyt bygdesvenskhet, seuturuotsalaisuus, Pohjanmaan, Uudenmaan, Turunmaan saariston ja Ahvenanmaan talonpoikainen kansa, jonka muun muassa Axel Olof Freudenthal, Axel Lille ja Arvid Mörne (1876–1946) katsoivat edustavan todellisinta ja alkuperäisintä ruotsalaisuutta Suomessa. Kulttuuriruotsalaisuus viittaa eliittiin ja keskiluokkaan, joille ruotsalaisuus oli perinnettä, intelligenssiä ja pääomia.

Ylemmissä yhteiskuntaluokissa, aatelis- ja korkeammassa virkamiesluokassa eli vah- va kytkös suomalaiseen valtioajatukseen. Valtioajatusta vahvempi oli bygdesvenskhetin piirissä kotiseutu, mikä oli pohjana 1910-luvulla vastakkainasettelulle, partikuralis- mille ja alueelliselle eriytymiselle itsenäistymisen aikoihin.²¹

Ruotsalaisen puolueen perustamiskokoukseen 10.−11.1.1896 osallistui 741 edus- tajaa, joista 500 oli pääkaupungista. Aatelistoa edusti 130, virkamieseliittiä 36, por- varistoa 159. Talonpoikia paikalla oli 48 ja työläisiä 21.²² Professori Ivar A. Heikel piti tuolloista säätyjärjestelmää hyvänä sen antaessa vallan niille, jotka osasivat sitä käyt- tää: äänioikeutta ei hänen mielestään tullut laajentaa. Lehtori Viktor K. E. Wichmann (1856–1938), pseudonyymi Gånge Rolf puhui kuilusta ruotsinkielisen ylä- ja alaluo- kan välillä; yläluokan oli otettava enemmän vastuuta kansansivistystyöstä.²³ Huomi- onarvoista on, ettei vahvasti ruotsalaiseen tapakulttuuriin samaistuva ruotsalainen työväenluokka sulautunut ruotsalaiseen puolueeseen eikä myöhemmin RKP:hen, vaan asetti suomenkielisen työväenliikkeen tavoin luokkakysymyksen kielen edelle.

Ruotsinkielisten mosaiikkimaisuutta ja hajontaa ilmensi suomalaisen päivänpolitii- kan ahtautta kritisoiva Dagdrivare ja Euterpe -ryhmät. Euterpe kokoontui myöhemmin Argus-lehden ympärille katse kiinteästi kohdistettuna Eurooppaan, pois kotimaisesta ankeudesta.

Yhtenäisyys joutui koetukselle ensimmäisissä yksikamarisissa eduskuntavaaleis- sa. Mobilisaatio oli osoittanut olevan poliittinen menestys. Vaaleissa 1907 ruotsalaisten äänestysaktiivisuus oli korkea. Yhteen tuova tekijä oli kieli-identiteetti, lukuun ottamatta ruotsinkielistä työväestöä. Ruotsalaisille kieliyhteisön homogeeninen käyttäytyminen vaaleissa 1907 oli elintärkeää. Enemmistövalta oli ruotsinkieliselle johtavalle eliitille kipeä ja vastenmielinen muutos, josta tehtiin pilkkaa lehdistössä ja piirroksissa. Suomalaisuuden nousun pohjalle rakennetun kulttuurin muistutettiin lepäävän ruotsalaisen sivistysperinnön varassa, erityisesti oikeusjärjestyksen ja lute- rilaisen uskonnon. Uudistuksen katsottiin paitsi heikentävän ruotsalaisen kansanosan asemaa myös kohtelevan kaltoin koko maan etua heikentämällä sen väestönosan mer-

20 Max Engman esittää, että nimitys samlingsrörelse olisi harhaanjohtava ja antaa sen käsityksen, että kokoomaliike olisi ollut väistämätön ja teleologinen, Engman 2016, 142. Freudenthalin, kokoomaliikkeen henkisen isän ideologia koki läpimurron 1906 Suomen ruotsalaista kansapuoluetta perustettaessa.

21 Von Bonsdorff 1950, 19–20.

23 Svenska Partiet Protokoll 10.–11.1.1896, SCA.

(22)

kitystä, jonka sivistyksellisen kapasiteetti oli suurin. Siihen viitattiin objektiivisena tosiasiana eri yhteyksissä, kuten kieliryhmien välillä käydyissä kiihkeissä mittelöissä, joissa sanoja ei säästelty.

(2) Freudenthalin näkemykset ruotsalaisesta kansallisuudesta Suomessa kokivat toisessa vaiheessa läpimurron Axel Lillen muotoilemina.²⁴ Demokratian ja yksikamarisen valtiopäiväjärjestelmän takia oli saatava koko ruotsinkielinen väestö vastaperus- tetun RKP:n taakse. Muutoksen myötä ruotsinkieliset erottautuivat omiin yhteisöihin, omia yhteisöllisiä symboleja luomaan. Prosessia tuki RKP, sen eliitti ja kansanva- listustyö. Ruotsalaisuusliikkeen piirissä vuosina 1906–1917 alkoi konsolidoituminen (konsolidering), kiinteytyminen.²⁵ Pierre Bourdieun mukaan valta ei ole välttämättä materiaalista vaan merkityksien ja symbolien tuottamista.²⁶ Ryhdyttiin kokoamaan symbolista pääomaa, kertomuksia kunniasta ja arvovallasta, oman kieliryhmän ainut- laatuisuudesta. Vieraus demokraattisten ”massojen” valtiopäivätyöskentelyä kohtaan oli eliitin keskuudessa ilmeinen. Suomen- ja ruotsinkielisten välillä vallitsi näkemy- sero siitä, millainen Suomi rakennetaan. Oman ryhmän kiinteytymiseksi konstruoi- tiin omat tunnukset, oma nimi finlandssvensk ja finländare tai radikaalimpi östsvensk.

Luotiin juhlapäiviä ja symboleja. Kielenhuollossa vallalle tuli purismi. Voimakkaaksi ruotsalaisia yhdistäväksi tekijäksi tuli maakysymys, svensk jord, ruotsalaisomistuk- sessa olevan maan pitäminen ruotsalaisomistuksessa ja sen suomalaisomistukseen siirtymisen estäminen. Ruotsalainen identiteetti tunnistettiin läntiseksi. Samaistumis- pintaa haettiin aktiivisesti kasvavassa määrin läntisestä kulttuuriperinteestä, jonka vaikutuspiiriin Suomi kuului Ruotsin vallan aikana. Ajateltiin, että länsimaista yhteis- kuntatraditiota ja sivistystä vei Suomessa eteenpäin ruotsinkielinen eliitti. Ruotsissa ilmestyvä All svensk Samling -lehti oli tyytymättömien äänitorvi, jossa kerrottiin ruot- salaisen kieliryhmän kokemasta epäoikeudenmukaisesta kohtelusta Suomessa. Suo- malaisten katsottiin suhtautuvan välinpitämättömästi ja kiittämättömästi Ruotsilta saatuun perinteeseen. Yhtenä syynä tähän pidettiin suomalaisten polveutuminen ug- rilais-tsuudilaisista kansoista, joille verenperintönä kuului käytäntöön suuntautuva toteuttava työ, ei aloitteellinen yhteiskunnallinen tai tieteellinen toiminta. Eugeniikka ja rotubiologia herättivät keskustelua lehdistössä, ja niille löytyi ymmärrystä ruotsalaisessa lääkärikunnassa. Uusmaalaisen osakunnan ylioppilaissa syntyi aggressiivista ruotsalaisuutta kannattava freudenthalilainen ruotsalaisnationalistinen renessanssi, jolla oli kauaskantoisia seurauksia suomalaisen äärioikeistolaisuuden syntyyn.²⁷

(3) Kolmannessa vaiheessa 1910-luvun loppupuolella itsehallintoajatus kasvoi etenkin kahdessa maakunnassa, Ahvenanmaalla ja Pohjanmaalla, suoranaiseksi se- paratismiksi. Vuosina 1917−1924 esitettiin ruotsalaisia vaatimuksia, svenska krav, ter- ritoriaalisia tai laajaan kulttuuriseen itsehallintoon perustuvia suunnitelmia. RKP:n puoluepäivillä vuonna 1917 nousi esiin ajatus ”pesäerosta” (boskillnad) suomalaisiin.

Näkemyksellä oli kannattajansa puolueen ja siihen kytkeytyneiden järjestöjen keskuudessa. Maassa katsottiin olevan kaksi eri kansallisuutta, joiden tulisi voida rakentaa elämänsä oman laatunsa mukaan.²⁸ RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja

27 Klinge 1988, 285.

28 SFP Potokoll Helsingfors 17.5.1917, SCA.

(23)

Ernst Estlander piti laajaa itsehallintoa ruotsalaisen väestön elinehtona. Konkreettiset suunnitelmat laajasta itsehallinnosta ja kantoneista esitettiin Svenska Finlands Folk- ting -järjestön toimesta keväällä 1919. Vuoden 1918 sisällissota vahvisti ruotsalaisten epäilyt laajaa kansanvaltaista edustusjärjestelmää kohtaan. Sen katsottiin olleen yksi keskeinen sodan syy ja siihen toivottiin rajoituksia. Esitetyissä ehdotuksissa leijui toive paluusta muinaisiin säätyvaltiopäivien aikoihin, niin kuin G. von Bonsdorff on todennut.²⁹ Sodan kokemukset lujittivat Suomen kansaa kohtaan koettua vierauden tunnetta joksikin aikaa.³⁰ Ruotsalaisuuden yllä leijuva dualismi kärjisti sisäiset suhteet linjassa periferia−keskus. Pohjanmaa syytti uusmaalaisia holhouksesta ja jarrutukses- ta heidän halutessaan seurata Ahvenanmaan perässä Svea-äidin suojiin. Vapaaherra, kokenut oikeustieteilijä ja valtiomies Rabbe Axel Wrede (1851−1938) varoitti jälleen kerran (1919) koko ruotsinkieliselle väestölle esitetyn itsehallintoajatuksen hakevan etuja kokonaisuuden kustannuksella.³¹ Strategisesti taitavasti ajoitetut, vuoden 1919 perustuslakiin kirjatut suojapykälät, tekivät kuitenkin vaikeaksi osoittaa enemmistön harjoittavan diskriminaatiota ja sortoa. Toista kansalliskieltä puhuvaa väestöä suojel- tiin vuonna 1922 hyväksytyllä kielilailla, minkä seurauksena se sai oman ruotsinkielisen osaston kouluhallitukseen (1920), oman hiippakunnan ja prikaatin. Puolue väsyi kansalliseen kysymykseen, sisäiseen riitelyyn ja omaan ristiriitaiseen taktiikkaansa eduskunnassa. Eräänä huipentumana voi pitää puoluesihteeri Rafael Collianderin puoluepäivillä 1921 pitämää kärjekästä puheenvuoroa, jossa suomalaiset esitettiin kyvyttömänä luomaan valtiota, minkä vuoksi ruotsalaisten tulisi olla aktiivisia poliit- tisessa elämässä. Esimerkkinä hän esitti suomensukuisten kansojen alistetun aseman pohjois-Venäjällä.³² Lausunto herätti laajaa paheksuntaa lehdistössä. Moni suomenkielinen ymmärsi muutoksen välttämättömyyden ruotsalaisuuden suojelemiseksi.

Parhaimman ja näyttävimmän muotoilun teki Amos Anderson myrskyä herättämään pyrkivällä puheellaan RKP:n Turun paikallisosastossa 26.1.1924. ”Pyritäänkö ruotsalainen Suomi muuttamaan Yellowstone reservaatiksi, jossa ruotsalaisuus kenties herättää arkeologista kiinnostusta, niin kauan kuin rauhoitus on voimassa” kärjisti Anderson.³³ Pyykinpesu alkoi, ja kun se saatiin päätökseen, into saada hyväksyntä erilliselle, laajalle itsehallinnolle tai kantonein muodostetulle ruotsinkieliselle kan- sallisuudelle hiipui. Anderson toi diskurssiin näkökulman, joka yritettiin vaientaa mutta se toikin mukanaan uudenlaista reflektiota osoittaessaan ruotsalaisuusliikkeen sisäisen murtuman. Sovinnollisuus ja vastapuolen kohtaaminen olivat Andersonin kontribuutio käännekohtaan 1924. Studenbladetissa oli nähtävissä muutos kohti yh- teistyöhakuisempaa ruotsalaisuutta. Lille oli aina korostanut lojaalisuutta isänmaata ja kokonaisuutta kohtaan.³⁴ Radikaalissa ruotsalaiskansallisessa falangissa tärkeys- järjestys oli ajoittain ollut svenskhet ja fosterland. Nyt tuli fosterland ykköseksi. Tämä ei merkinnyt sitä, että kielellisestä vastakkainasettelusta olisi kokonaan päästy eroon, päinvastoin. Taistelu Helsingin yliopiston kielikiintiöistä alkoi. 1800-luvun puoles- savälissä alkanut kielellinen ja etninen vastakkainasettelu jatkui vielä pitkään toisen

30 Sisällissota lujitti käsitystä suomalaisista alempana kehitystasolla olevana ja alempana rotuna, Thylin- Klaus 2015, 229–230.

31 Von Bonsdorff 1984, 63, Protokoll SFF 21.5.1919.

32 SFP Protokoll Björneborg 15.5.1921, SCA.

33 Hbl 27.1.1927.

(24)

maailmasodan aikoihin saakka.³⁵

Näkökulmani on etnis−kansallisen ryhmän synnyssä ja kehityksessä, jonka syn- tyä kieliriita edisti. Arvioin omiin kansallisiin käsityksiinsä ja kuviin vastapuolesta linnoittautuneista osapuolista ruotsalaisia, joille suomalaisuus ja suomalaiset näyt- täytyivät lähtökohtaisesti oman kielen, perinteen ja sivistyksen vastakohdalta. Tämä kontrasti synnytti lehdistössä niin mielikuvia kuin stereotypioita vahvistamaan oman ryhmän sisäistä yhtenäisyyttä. Aprikoitiin keitä ruotsalaiset ja suomalaiset todella olivat, mistä he tulivat ja miten ruotsalaisten asema tulisi maassa järjestää. Miroslav Hroch on jaotellut kansallisten liikkeiden vaiheissa kolme kehitysvaihetta, joista kol- mas, militantti vaihe ajoittuu 1800-luvulta 1900-luvun alkupuolelle.³⁶ Militantti vaihe ja siitä luopuminen sijoittuu työni loppuvaiheeseen ja kohottaa ruotsalaiskansallisen mobilisaation ja konsolidoitumisen huippuunsa, jona pidän Andersonin ja Collian- derin yhteenottoa eduskunnassa 1923 ja sen seurauksia. Kummankin kieliryhmän erilliset liikkeet ja erilaiset näkemykset kansallisuudesta olivat seurausta kansalli- suusaatteesta, joka korosti kielellisiä, kulttuurisia ja etnis-rodullisisa eroja. Tämä tutkimus tarkastelee kahden kieliryhmän jännitteessä ja vastakkainasettelussa esitettyjä toiseuden kuvia suomalaisista. Etnisyys ja kielinationalismi ovat työni avainkäsit- teitä tarkasteltaessa ruotsalaiskansallista liikettä ja sen muotoutumista. Nationalis- min merkitys oli keskeinen diskursiivisten kuvien alkuun saattajana. Ensimmäinen kansallisuusaatteen piirissä tehty rajaus koski kielen ja kansallisuuden yhdistämistä essentiaaliselta pohjalta. Kansa on kielestä ja historiasta versova organismi, oma mi- nuus, mikä oli sekä J. V. Snellmanin että sittemmin A. O. Freudenthalinkin käsitys asiasta.³⁷ Essentiaalisuus on aristotelinen deterministinen näkemys olioiden tosiole- vaisuudesta. Kuuluisimpia uuden ajan essentialisteja oli Georg Wilhelm Friedrich Hegel, Snellmanin opettaja, joka tietoisena oman aikansa luonnontieteen tekemistä luokitteluista ja taksonomioista etsi kaikelle henkiselle ominaista luonnollista järjes- tystä ja olemusta.³⁸ Vastakkaisena toisen maailmansodan jälkeiselle postmodernille sosiaaliselle konstruktionismille, essentialistit korostavat olion ominaisuuden pysy- vyyttä, ikuisuutta ja sen biologista tai fysiologista perustaa.³⁹ Anti-essentiaalisuuden mukaan, suuntaus, jota teollinen vallankumous, globalisaatio, joukkotiedotusvälinei- den ja median kehittyminen vahvisti ei ole olemassa luonnollisia tosiasioita, vaan ilmiöt, kuten kansallisuus, identiteetti, jopa sukupuoli, ovat sosiaalisesti tuotettuja.

Tutkimukseni kohteena olevat kieliryhmät pitivät aikanaan oman kieliryhmänsä tai kansallisuutensa ominaisuuksia essentiaalisina. Tässä tutkimuksessa lähestyn dilem- maa essentialismi versus konstruktionismi pragmaattisesti. Ajalle ominaiseen tapaan kansallisuuksien tai etnisten ryhmien ominaisuuksia pidettiin annettuina. Ominai- suuksien pohjalta konstruoidut kertomukset ja representaatiot ovat diskursiivisesti tuotettuja, joten poliittisiin tarkoitusperiin valjastetun tarinallisuuden osuus identi- teettien luomisessa oli suuri.

35 Meinander 2016, 11.

36 Hroch 1985, 63–64.

37 Klinge 1975, 33.

38 Knappik 2016, 763.

39 Modood 2000, 177.

(25)

I. 2. KESKEISET KÄSITTEET

I.2.1 Kansallisuus ja etnisyys

Kansallisuusaate on niin kiistelty ja monimuotoinen käsite, että joudun sen suhteen olemaan työssäni hyvin pragmaattinen ja valikoiva. Tietyllä tapaa kansallisuusaate ja etnisyys limittyvät: nimitys etninen on syrjäyttänyt kansallisuus-termin, jota ahkerasti viljeltiin kielikysymyksen ja vielä ruotsalaisen kieliryhmän harjoittaman eristäytymisen (1910-luvulla) aikaan. Itse asiassa nimitys kansallisuus piti pintansa suomenruotsalaisten keskuudessa toiseen maailmaansotaan saakka.⁴⁰ Valtiotieteili- jä Jan Sundberg, sosiologit Erik Allard ja Christian Starck pitävät nimitystä etninen Suomen ruotsinkielisistä oikeutettuna ainakin vuodesta 1906 alkaen.⁴¹ Termi etninen viittaa myös rodulliseen ryhmittymään, mihin kategoriaan viitattiin ruotsinkielises- sä diskurssissa useasti. Termi etninen voi viitata ryhmään, jolla on keskuudessaan suurikin sisäinen variaatio mutta myös suuri yhteenkuuluvuus.⁴² Toisaalta pelkkä mielenlaatu tai ajatus yhteenkuuluvuudesta ei riitä pitämään etnistä ryhmää koossa: on oltava sosiaalinen organisaatio, joka sääntelee vuorovaikutusta.⁴³ Tällaisena voi nähdä 1896 perustetun Ruotsalaisen puolueen ja etenkin koko ruotsinkielistä väestöryhmää vuodesta 1906 yhdistämään pyrkineen Ruotsalaisen kansanpuolueen, RKP:n. Maaseudun näkökulmaa ja kokoomaliikkeen hengissä pitävä voima oli 1882 perustettu SFV (Svenska Folkskolans Vänner), joka pyrkii sitkeällä työllä murtamaan rahvaan ennakkoluulot koulutusta kohtaan ja pitelemään koossa melko sirpaleista ruotsalaisväestöä.⁴⁴

Vaikka yksikamarivaltiopäivien tuomaa uuttaa vähemmistöasemaa harmiteltiin, nimitys vähemmistö omasta kieliryhmästä esiintyy harvakseen. Ruotsalaisuusliik- keen keskeinen voima Axel Lille (1848 −1921) ei käytä muuta käsitettä kuin kansal- lisuus suurteoksessaan Den svenska nationalitetens i Finland samlingsrörelse.⁴⁵ Myös uudemmassa tutkimuksessa katsotaan etnisyyden voivan viitata kansakuntaan, rotuun, kansaan tai uskontoon eikä käsitteitä pidetä kovin täsmällisinä. Kulttuuriset erityispiirteet ovat kuitenkin edellytys käsitteen mielekkäälle käytölle.⁴⁶ Ruotsalainen kieliryhmä koki Bo Lönnqvistin mukaan muutosprosessin nationalismista etnisyy- deksi 1890–1920-luvuilla, kun konsolidoitumisella eli kiinteytymisellä, vastapainoksi suomenkielisille, luotiin omalle kielelle ja instituutioille erityisasema ja raja.⁴⁷ Anthony D. Smith pitää etnisyyttä jopa välttämättömänä käsitteenä nationalismin ymmärtä- miseksi. Kehitysvirtaa nationalismista kansallisuuteen ja kansallisuudesta etnisiin ryhmiin kannattelevat yhteiset muistot, arvot, symbolit ja perinteet. Jaetuissa kol-

41 Sundberg 1985, 16, Allardt & Starck 1981, 2.

44 Sundberg 1985, 43.

45 Allardt & Starck 1981, 108. Nuorsuomalaisten ohjelmaa käsitellessään ÅU 15.5.1906 käyttää jutussaan useampaan otteeseen nimitystä minoritet, kuten ”minoritetsställning”,”minoritetsbefolkning”.

46 Berger & Lorenz 2011, 30, 35.

(26)

lektiivisissa muistoissa, tunnuksissa, kielellisissä koodeissa, sankareissa ja tarinoissa tuodaan esiin oman etnisen ryhmän ainutlaatuisuutta.⁴⁸ Eric Hobsbawmin mukaan poliittista nationalismia seurasi etnis-lingvistinen rodun ja kielen yhdistävä nationalismi, minkä A. D. Smith näkee olevan toisistaan erottamattomia.⁴⁹ Omassa erillisessä etnisessä piirissä saattoi vapaammin määritellä itsensä ja konstruoida oma kertomus siten, että se kunakin hetkenä oli myös poliittisesti mielekäs ja tarkoituksenmukainen.

Suomalaiskansalliseen mobilisaatioon verrattuna ruotsinkieliset mobilisoivat talon- poikaisen väestönsä viiveellä. Kansan löytäminen ja etnohistorian luominen näkyi harrastuksessa muinaisskandinaaviseen lingvistiseen tutkimukseen, sanastoon ja is- lantilaisiin saagoihin 1800-luvun lopulla. Sanastossa viljeltiin tiuhaan ilmauksia ”äi- dinkieli, ruotsin laulu, isänmaa, isien maa, saaristo, kotiseudun meri, ruotsalainen heimo, viikinkiheimo, vår svenska kultur.”⁵⁰

Erik Allardt antaa neljä kriteeriä etnisen ryhmän määrittelyssä: itseluokittelu tai oma identifikaatio; polveutuminen ja kulttuuriperinteet; erityiset kulttuuriset piir- teet, kuten kieli, ja neljänneksi sosiaalinen organisaatio.⁵¹ Tämän perusteella lienee perusteltua ajatella ruotsinkielisiä Suomessa etnisenä ryhmänä, vaikka tätä nimitystä tapaa 1900-luvun alussa lähinnä antropologisen tutkimuksen piirissä. On toki pidet- tävä mielessä ajassa eläneiden ihmisten omat nimitykset ja termit. Hanna Elomaan mikrohistoriallisessa tutkimuksessa tammisaarelaisesta professori Oscar Hultmanis- ta esitetään käsitteen etninen perusteltua käyttöä vasta kun ruotsalainen kieliryhmä siirtyi käyttämään itsestään nimitystä finlandssvensk ja kun tämä nimitys oli vakiin- tunut (1910-luvun lopulla ja 1920-luvun alussa).⁵² Tässä tutkimuksessa huomioidaan ja käytetään ruotsalaisten itsestään käyttämiä nimityksiä kuten yleisesti esiintyvät folkstam, nationalitet, svensk folk ja vuodesta 1912 finlänning, finländare, finlandssvensk ja östsvensk.⁵³ Tutkijalle käsite etninen on rikastava, ymmärrystä lisäävä ja relevantti näkökulma.

Ranskan suuren vallankumouksen jälkeisessä nationalismissa kansallisuuksien herääminen kansallisuuteensa tapahtui Euroopassa eritahtisesti. Suomen kohdal- la on mielekästä huomata, että kansallisuusaate herätti sivistyneistön tiedostamaan keskuudessaan toisilleen vastakkaisia, kieleen ja kansallisuuteen liittyviä intressejä, kun kieli ja kansa olivat saaneet korostuneen merkityksen. Miroslav Hrochin tun- nettu teoria kansallisuuden kolmivaiheisesta prosessista voidaan esittää yksinker- taistetussa muodossa. Sen mukaan ensimmäisessä vaiheessa oppinut intellektuellien ryhmä kiinnostui kansasta, sen kielestä ja kulttuurista. Henrik Gabriel Porthanin Tu- run romantiikka oli lähtölaukaus oppineelle kansankulttuurin harrastukselle ja Suo- malaisen Kirjallisuuden Seuran, SKS: n perustaminen 1831 huipensi ensimmäisen vaiheen. Toisessa vaiheessa J. V. Snellman muotoili kansallisuusaatteen opit ja agitoi lehdistössä ajatuksiaan. Syntyi Suomen kansaa mobilisoiva fennomania. Tämän seurauksena muodostui 1860-luvulla ruotsalaiskansallinen herätys vastakkaiseksi, ruot-

48 Smith 1998, 191.

49 Smith 1998, 123−127.

52 Elomaa 2006, 28. Aluksi nimitys finlandssvensk esiintyi finländare ja finlänning- sanan rinnalla mutta kielitieteilijä Hugo Bergman pyrki vakiinnuttamaan nimityksen finlandssvensk vuodesta 1917. Nimitystä finlandssvensk oli vaikea aluksi vakiinnuttaa Ruotsissa ja sen puolesta kampanjointiin tavan takaa.

53 Tässä työssä käytettään nimitystä finlandssvensk vasta vuoden 1912 jälkeen.

(27)

sinkielisyyden puolustustaisteluksi. Suomalaiset muotoilivat poliittiset vaatimukset ja mobilisoivat kansanliikkeillä ja sivistyksellä kansaa vaatimusten taakse 1870–80 paikkeilla. Ruotsalaisuusliikkeessä eliitin kiinnostus rahvaan herättämiseen oli ensi alkuun vähäistä, mutta ilman herätystä ja valistusta rahvaan mukaan saaminen koko ruotsalaisen intressiryhmän tueksi ei olisi ollut mahdollista.⁵⁴ Puolustukseen käyvä ruotsalaisuus oli 1880-luvulla herätetty. Siitä kielii omien erillisten instituutioiden, kuten Svenska Litteratursällskapet SLS (1885) ja Svenska folkskolans vänner, SFV:n perus- taminen (1882) vastapainona SKS:lle ja Kansanvalistusseuralle. Kieli ei ole pelkästään kommunikaation väline vaan osa identiteettiä. Fennomaanisen liikkeen piirissä esi- tetty herderiläinen näkemys kansallisuudesta orgaanisena oliona edellytti vain yhtä kieltä kansaa ilmentämään. Fennomaanien tarjoaman suomalaistumisen torjuttiin ruotsinkielisen intelligentsian piirissä. Nyt kielestä tuli puoluemuodostuksen perusta ja tietoisuus siitä ketkä puhuivat omaa kieltä tuli sisään- ja ulossulkevan mekanismin me-he perustaksi.⁵⁵ Tutkijoiden näkemyksen mukaan ruotsalaisuusliike kävi vastareaktiona puolustustaisteluun fennomaanien kielidoktriinia vastaan. ⁵⁶ Kolmannessa vaiheessa liike politisoitui ja syntyi militantti kielellinen kansanliike.⁵⁷

Hrochin skeeman jaottelu tuo selkeyttä suomalaiskansallisen ja ruotsalaisen mobilisaation eriaikaisuuteen ja polarisaatioon sekä kansan ja eliitin rooleihin. Tutkimuk- seni voisi diskurssianalyysin kannalta jaotella ruotsalaisen väestöryhmän prosessiksi, jossa 1860-luvulta alkanut freudenthalilainen ruotsalaiskansallinen herääminen johti erottautumiseen suomalaisista. Hegemonian menetys valtiopäiväuudistuksessa 1906 herätti vastareaktiona eriytymisen, erillisten instituutioiden perustamisen ja samais- tumisen germaaniseen alkuperään. Valtiopäivälaitosta pidettiin varsin saamattomana ja työväen mandaateilla valittuja kyvyttöminä vaativiin tehtäviin. Päivänpolitiikan turhauttamina, eritoten periferiassa, kaavailtiin irtautumista, laajaa erillistä itsehallin- toa ja kantoneita ruotsinkielisille alueille. 1920-luvun alkupuolella nousi esiin itsetut- kiskelu, reflektio ja sen myötä tapahtui ruotsinkielisten harjoittaman politiikan paluu kokonaisuuden yhteyteen ja vastuunotto päivänpolitiikasta yhdessä suomenkielisten poliitikkojen kanssa. Useissa puoluekokouksissa ja lehdistössä käytyjen sisäisten selvittelyjen tuloksena löytyi modus vivendi, jolla saattoi säilyttää identiteetin ytimen mutta luopua kaikessa hiljaisuudessa vastapuoleen kohdistuvasta epäkunnioittavasta kontrastoinnista.

Fennomania, kuten Carl Gustaf Estlander (1834–1910) artikkelissaan Fennomanska Studier toteaa, ei ole muuta kuin Euroopasta tänne ennättänyt nationalistinen aa- tesuunta, joka heti epäkohdan havaittuaan ryhtyi sitä parantamaan.⁵⁸ Vuoden 1809 jälkeen sivistyneistö ajatteli Porthanin Turun romantiikan hengessä, että suomen kieli on Suomen todellinen kieli, jonka kaikki tulevat ajan mittaan omaksumaan. Näin suomen kielen asemaan liittyvät epäkohdat tulisivat korjatuksi. Vuonna 1920 Axel Lille, ruotsalaisen rahvaan mobilisaation puolestapuhuja totesi:

54 Loman 1991, 46.

55 Thylin-Klaus 2012, 52.

56 Ruotsalaisuusliike, niin liberaali kuin freudenthalilainen näkökanta oli puolustuksellista (esimerkiksi Thylin-Klausin 2012, 55, 57; Sundbergin 1985,.40 ; von Bornin 1887, 6; Söderhjelm 1935,40 mukaan). Monet liberaalit eivät pitäneet kieltä kansallisuuden perustana ja se heikensi Freudenthalin kansallisideologiaa, von Bonsdorff 1956, 6, 19.

57 Hroch 1985, 22–24.

58 Estlander FT 1.1.1882.

(28)

…”1820–30-luvulla ruotsinkielisen yläluokan keskuudessa vallitsi käsittämätön suoma- laisuustunne; koulutetut sivistyneet väittivät suomen olevan heidän äidinkielensä, ja he tahtoivat saattaa sen ainoaksi kulttuurikieleksi Suomessa. Kaikki sanoivat olevansa fenno- maaneja.”⁵⁹

Näkemys suomen kielen tulevasta asemasta Suomen ainoana kulttuurikielenä katosi viimeistään J. V. Snellmannin tulisen lehtikirjoittelun ruotsinkielisessä sivistyneissä herättämässä vastareaktiossa. Fennomaanien ja ruotsinmielisten näkemyserot muo- vasivat diskurssia suomalaisuuden ja ruotsalaisuuden arvosta, luonteesta ja merki- tyksestä kansallisen kulttuurin rakentajina. Kuilu näkemysten välillä kasvoi.

”Sitä liberaalien käsitystä vastaan, että suomen- ja ruotsinkieliset ovat punoutuneet yhdeksi kansalliseksi kokonaisuudeksi, nousi nuorempi ruotsinkielinen sukupolvi. Kan- sallisuus syntyy näet polveutumisen kautta ja yhteisen kielen kautta. Historian kulues- sa ruotsalaiset ovat luoneet oman kulttuurin ja kirjallisuuden. Ruotsalainen väestö on mitä suurimmassa määrin polveutunut yhteisestä taustasta ja muodostaa kokonaisuu- den suomenkielisiin verrattuna… Tavat ja luonteenpiirteet erottavat ruotsinkieliset suomalaisista. Mutta historian kehityksen kautta nämä kaksi erilaista kansallisuutta ovat punoutuneet kansaksi. ”⁶⁰

Vapaaherra ja Pohjoismaisen historian professori Ernst Gustav Palmén (1849–1919) ja ruotsalaisuusasian puolesta kantaa ottanut liberaali oppinut ja kirjallisuustieteilijä C. G.

Estlander olivat vastakkaisilla kannoilla kielikysymyksessä 1800-luvun lopulle tultaessa.

Palmén kirjoitti muistelmissaan Uusmaalaisessa osakunnassa kohtaamastaan halvek- sunnasta kaikkea suomalaista kohtaan. ”Mieluummin ryssä kuin tsuudi,” kuului hänen mukaansa osakunnassa usein kajahtanut tunnuslause.⁶¹ Estlander puolestaan huolestui vallitsevasta kiittämättömyydestä Ruotsia kohtaan, joka sentään oli liittänyt Suomen la- kien, oikeusjärjestyksen ja uskonnon kautta länsimaiseen kulttuuripiiriin. Estlanderin mukaan kehityksen luonnollisen kulun mukaan ruotsinkielestä tuli sivistyksen kieli.⁶² Jakolinjat luotiin kielen pohjalta ensin J. V. Snellmanin ja sitten ruotsalaisen kokoomaliikkeen henkisenä isänä pidettävän A. O. Freudenthalin kansallisilla manifestaatioilla.

Kummatkin olivat yhtä mieltä siitä, että kieli oli kansallisuuden ominaislaatu. Snellman halusi ruotsinkielisen sivistyneistön omaksuvan suomen kielen ja tuovan ruotsalaisen kulttuuripääoman suomalaisten ulottuville.⁶³ Tämä ei onnistunut hänen aikomallaan ta- valla. Ruotsalaiselle yläluokalle oli sen liberaalisuuden vuoksi alun alkaen täysin vierasta yhdistää käsitteet kansallinen ja ruotsinkielinen.⁶⁴ Tähän oli tulossa muutos.

Alkuna ruotsinkielisen väestön piirissä nousevalle nationalismille, joka 1800-luvun toisella puoliskolla kasvoi fennomaanisten pyrkimysten organisoiduksi vastustami- seksi, oli A. O. Freudenthalin Uusmaalaisessa osakunnassa pitämän puheen kysymys:

”Tulisiko meidän toivoa ruotsinkielisen kansallisuuden tuhoa ja sen sulautumista

59 Lille 1920, 7.

60 Lille 1920, 13–14.

61 Palmén 1913, 118.

62 Estlander FT 1.4.1882. August Ahlqvist korosti suomalaisten kiitollisuutta ja velkaa Ruotsille saamastaan sivistyksestä. Yrjö-Sakari Yrjö-Koskisen mukaan Suomella on velkaa vain ihmiskunnalle. Rommi, Pohls 1989, 82.

63 Söderhjelm 1935, 37.

64 Mörne 1916, 19.