Kaavio 3 Elamakertatyypit TYYPITTELY ULOTTUVUUS
Talonpoikainen "elä- man pakkorako"
Kurja ja katkeroltu- nuo elama
Sopusointumen, aidosti onnellinen elamå
"Minulla menee hy- vie, ehkä liiankin hy- vin" — vai meneeko,
Vastomkaymiset jul- kisivun takana (on- nellisuusmuuri) 1 Elaman hallinta
— ulkomen/sistunen - aito/keinotekoi- nen
Aito sisamen, mutta huono ulkoinen hal- linta vaikeuksiin so- peutummen, tieto, suus vaikeuksien kes- tanusesta
Puuttuva ulkoinen ja sisamen elamanhal- linta elama kaaosta, hahmotonta
Hyva ulkoinen ja aito sisamen elamänhal- lintu, elama jarjes- tyksessa ja valvoo- nassa
Hyva ulkoinen, mut- ta keinotekoinen, ei aito sisamen hallinta
Huono ulkoinen, mutta hyva keinoin- korren sisamen hal- Iita
2 Elamankoke- mukset - myonteisia/luel- telsiti
— paljon/vahan
Monipuolinen ja te- pahtumankas elama, seka myonteisia ette kielteisia koke- muksia
Lahes pelkastaan kielteisia tai sellaisik- si koettuja tapah- turma
Paaasiassa myöntel- sla (so sellaisiksi koettuja) tapahtu- mia, mutta vaihtele- va ja monipuolinen elama
Vahan, mutta myon- seista kokemuksia (vain nosta kerro- saan)
Vahan, mutta kieltei- sta kokemuksia, en- tyisesti ihnussuhde- vaikeuksia
3 Yksityinen ja jul- kmen raja — onnel- lisuusmuun
Raja varsin epaselva ja vaihteleva, kysy- mys yksityisyydestä ei olennainen, tietyis- ta asioista ei vain pu- liuta
Kaikki koetaan yksi- tyiseksi, usea koske- vaksi, mutta siitä ha- lutaan kertoa, pur- kautua
Ei juuri rajaa, ei ml- saan salattavaa
Enttam selva raja yk- sityisen ja julkisen vahtia, tarkea asia
Luja fasadi, joka al- kaa rakoilla
4 Eläman alueet ja painopisteet
Tyo, perhe, oma koti ja sen rakentaminen Oman työnteon ar- vostus, oman kodin hankkiminen itses- taanselvyys
Elaman painopisteet epaselvat, paljon epaonnistumisia Tyhjiin valunut tyo, epaonnistuneet ih- missuhteet Hyviä alueita ei arvosteta
Monipuoliset kun- nostukset Työ ja perhe taydentavat toisiaan, koulutuk- sesta saatu varmuus omista kyvyista
Perhe ja vapaa-aika, kuluttammen, koulu- tus, koulunkaynti (työssä melko vahan)
Ihmissuhteet ja per- he ongelmina mat- kustammen, alkoho- liongelmat
KADONNEEN RAHVAAN METSÄSTYS
ROOS, J. P.: Suomalainen elämä.
Tutkimus tavallisten suomalaisten elämäkerroista. SKS, Helsinki 1987.
"Suomi on oukki doukki."
Hannu Aho: Pelistä pois
Kirjan kannen valokuvaan, jossa kolme vanhusta, neljä aikuista ja kaksi lasta seisovat pyhäpuvuis- saan harjakattoisen mökin edustal- la, tiivistyy Suomalainen elämä.
Siinä on kolme sukupolvea, se viit- taa vanhoihin aikoihin ja maalais- elämään, "talonpoikaisuuteen", ja se on kuva, suomalainen rahvas potretissa. Se on kuitenkin valoku- vaus- ja kirjapainotekniikan avulla työstetty, värjätty ja tyylitelty.
Tämä tekee nykyhetken läsnäole- vaksi ja korostaa sitä, että kuva esittää mennyttä maailmaa. Too- naus luo ristiriitaa: se vihjaa, että vain nostalgia ja kultaiset muistot sallivat sommitella ehyen kuvan Suomalaisesta elämästä.
Rahvas 1: Kuva
"Tavallisten ihmisten" oma- elämäkerrat ovat Suomalaisen elämän kansankuvan materiaalina.
Ne on tiivistetty viideksi rahvaan- elämän tyypiksi: onneton elämä, talonpoikainen pakkorako, aidosti onnellinen elämä, moderni "hyvin menee" -tyyppi sekä onnellisuus- muuri. Tämä typologia jakautuu kahtia sen mukaan, mihin histo- riallis-yhteiskunnalliseen vaihee- seen ihmisten elämän ratkaisevat käänteet ovat sattuneet. Kolme en- simmäistä tyyppiä nousevat Roo- sin 1. ja 2. sukupolven eli vuosina 1900-1940 syntyneiden elämä- kerroista, ja kaksi viimeistä ovat 3.
ja 4. sukupolven eli 1940- ja 50-lu- vuilla syntyneiden tarinoita. On huomattava, että elämäkertojen 136 kirjoittajasta vain kahdeksan kuului "lähiöiden sukupolveen".
Niinpä Suomalainen elämä kattaa varsinaisesti kolme sukupolvea.
Kansankuvan katoamispisteenä on tavallinen suomalainen menes- tystarina, joka rakentuu raivaaja- sankaruudelle. Tuossa erityisesti
2. sukupolvelle leimaa-antavassa kertomuksessa Minä nousee vilun ja nälän leimaamasta ankeudesta oman työnsä, uhrautumisen ja mahdollisesti kouluttautumisen avulla omaan kotiin ja hyvinvoin- tiin, jota tosin sydän- ja/tai tuki- elinsairaudet hieman varjostavat.
Tämän tarinan vastapooli ei kui- tenkaan ole kurja, onneton elämä vaan "epäaito" elämä, julkisivun pystyttämisestä ja ylläpidosta ker- tova tarina. Tämä vastakkaisuus käy yksiin sukupolvierottelun kanssa: vain pulakauden, sotien ja jälleenraivausrakennuksen kouli- man eli varhaisen keski-ikänsä en- nen 1960-luvun puoliväliä eläneen ihmisen elämänkaari on saattanut muodostua menestystarinaksi.
Myös kertoessaan kurjan elämän tarinaa Suomalainen elämä puhuu menestyksen kaaresta: 1. ja 2. su- kupolvelle onnetonkin elämä on aitoa ja todellista verrattuna nuo- remmman polven teennäisyyden leimaamaan suomalaiseen elä- mään.
Rahvas 2: Sommittelu
Suomalainen elämä virittää kan- sankuvan elämäntapatutkimuksen asetelmassa, jonka ydinajatus on se, että elämäntapa muodostuu subjektiviteetin kautta. Yksilön ar- vomaailma, itsesuhde ja kokemuk-
set järjestävät elinolosuhteet, toi- minnan, arkielämän jne. merkityk- selliseksi kokonaisuudeksi. Suo- malainen elämä rajaa tarkastelun- sa ensisijaiseksi kohteeksi tuon elämäntavan ytimen: omaelä- mäkertoja tarkastellaan subjektivi- teetin välittöminä ilmauksina, jot- ka antavat vääristymättömän ku- van siitä, miten tavalliset ihmiset ovat elämänsä kokeneet ja mikä on ollut siinä olennaista.
Teos panee elämänhallinnan subjektiviteetin perusulottuvuu- deksi, jota muut määreet elämänkokemukset, yksityinen/
julkinen-erottelu, elämän paino- pistealueet — vain täydentävät.
Elämänhallinta asettuu yhtä hyvin elämänkaarta, elämäkertaa kuin elämäntapaakin hallitsevaksi pe- ruspyrkimykseksi. Elämänhallin- nasta tulee kirjan perusmerkitys:
subjektiviteetin nimenä se on pe- rustavin kriteeri elämän tyyppien erottelulle, se on naula, josta kan- sankuva riippuu. Elämäntapa jää elämänhallinnan varjoon.
Toinen perusmääre, jonka elä- mäkerrat rahvaan potretissa saa- vat, on suomalainen. Se ulkoinen, yhteiskunnallinen aspekti, joka yh- distää eri elämänhallintatarinat, on suomalaisen yhteiskunnan histo- riallinen muutos. Kuitenkin tästä kehityksestä ei anneta sukupolvi- typologiaa eritellympää kuvausta,
74 Esittelyjä ja erittelyjä 1189 TIEDE&EDISTYS
eikä pohdita tuon kehityksen liike- voimia tai dynamiikkaa. Se on vain "valtava, syvältäkäyvä muu- tos". Suomalaisessa elämässä ei enää kysytä 70-luvun lopun ta- paan, miten kapitalistinen talous- ja yhteiskuntamuoto määrää arki- elämää ja subjektiviteettia. Tilalle on tullut kansallinen jäsennys, it- sestäänselvyydessään epämääräi- nen "tavallisen suomalaisuuden"
etsintä.
Elämänhallinta ja suomalaisuus paiskaavat kättä aitouden katego- riassa, joka erottaa toisistaan suku- polvet. Aidon ja epäaidon elämän erottumisen kriteeriksi hahmottuu hajanaisten viittausten perusteella se, miten elämä elämäkerrassa tuo- daan esille, eli tyyli ja ilmaisutapa.
Tämä edellyttäisi elämäkertojen tarkastelua kirjallisina, retorisina tuotteina, diskurssina ja lajityyp- pinä, Tuollainen hahmotus on kui- tenkin eksplisiittisesti rajattu pois Suomalaisesta elämästä. Niinpä elämäkertatutkimuksena teoksen keskeisin jaottelu näyttäisi perus- tuvan ad hoc -argumenttiin.
Tuo vastakkainasettelu autentti- suuden akselilla tulee ymmär- rettäväksi siitä, että Suomalainen elämä pyrkii kirjoittautumaan suurten ikäluokkien suomalaisuu- den tulkiksi. Lähtökohtana on isä- ja isovelikompleksi: "talonpoikai- sen" elämänmallin leimaamien raivaaj asotij arakentaj asukupol- vien elämässä todellinen onni ja kurjuus ovat olleet mahdollisia, ja siksi ne määrittyvät tosi suomalai- siksi. Suuret ikäluokat asettuvat näiden negaatioksi, ei-sukupol- veksi, jolta puuttuu vanhempiensa sukupolven elämän sisäinen hal- linta, ehyt Minä. Kuitenkin Puute yhdistää eri sukupolvet, panee ne istumaan samaan suomalaisuuden pöytään. Raivaajasotijasukupol- vien elämässä puute ja ankeat olot sysäsivät heidät kohti suuria suo- malaisia kokemuksia, suurten ikäluokkien hyvinvointielämässä Puute on elämänsisällöstä ja suu- rista, käänteentekevistä tapahtu- mista. Tämän perusasetelman kautta Suomalainen elämä haluaa julistaa 40-50-vuotiaiden puoles-
ta: "Kyllä meilläkin on suomalai- sen kurjaa ja vaikeaa!!"
Lisätukea tuo rakennelma saa teoksen kulttuurikriittisestä viri- tyksestä. Suomalainen elämä antaa ymmärtää, ettei nyky-Suomi vau- raudesta huolimatta salli ihmisten kokea elämäänsä merkitykselli- senä ja täytenä, ja että se luo uu- dentyyppisiä ongelmia, jotka ovat monimutkaisempia ja vaikeampia kuin vilu ja nälkä. Tämä kritiikki kuitenkin ponnistaa romantisoi- dusta menneisyydestä, se on itse asiassa puhtaasti kansallisromant- tista, intellektuellista haikailua tosi suomalaisuuden, "talonpoikaisuu- den" perään.
Rahvas 3: Ero
Suomalainen elämä liittyy rune- bergiläis-topeliaaniseen kansanku- vaperinteeseen, ketjuun kirjallisia asetelmia tosi rahvaasta. Tuossa perinteessä virkamiesporvarillinen sivistyneistö tuli retorisesti osaksi kansaa herkistymällä kuuntele- maan ja ymmärtämään tavallisten ihmisten sydämenlyöntejä. Objek- tivoimalla kansan ideaalikuvaksi pellonreunaan sivistyneistö saattoi samalla kirjoittautua kansasta eroon, sen ulko- ja yläpuolelle tul- kiksi ja ymmärtäjäksi. Kansanku- van kautta suomalaisuusretoriikka vakiinnutti aatteellisen ja hallin- nollisen eliitin aseman erona ja yh- teytenä: suomalainen rahvas kir- kasti suomalaisen älymystön pai- kan kansakunnan kruunussa.
Suomalaisessa elämässä kan- sankuva retoriikka palmikoituu yhteen sosiologisen empirismin retoriikan kanssa. "Tällainen on Suomen kansa" muuttuu lauseeksi
"Luokittelut nousevat aineistosta".
Suomalaisuuden muotokuva imee tutkimuksesta objektiivisuutta ja tosiasiallisuutta, ja kansallinen projektio luonnollistuu, kun Suo- malaisen elämän punoksessa rah- vas näyttää piirtävän kuvansa itse.
Suhde on toki vastavuoroinen..
kansallinen tehtävä tukee sosiaali- tutkimuksen projektia. Kuva kan- sasta kiinnittää tutkimuksen "to- dellisuuteen", se antaa sille tarkoi-
tuksen, tekee sen muutenkin kuin sosiologisesti relevantiksi. Empi- rismin retoriikka lepää suomalai- suuspuheen päällä: se että tutki- mus saa kiinni tavallisten suoma- laisten, "kansan", todellisista ko- kemuksista takaa automaattisesti tulosten sosiologisen relevanssin.
Kansankuvan retoriikka ja em- piristinen sosiologia ovat yhtä ai- kaa symbioosissa keskenään ja toistensa loisia. Tukiessaan toi- siaan nämä diskurssit haihduttavat subjektinsa, intellektuellin. Sosio- logi hukuttaa itsensä kansan ääneen, naamioi diskurssinsa ai- neistoon, ja kansallinen ideologi haihduttaa itsensä tieteellisyyteen.
Niinpä pitääkseen rakennelman- sa koossa Suomalainen elämä kääntyy menneisyyteen ja lukitsee nykyhetken perspektiivin luukut nostalgian varmuuslukoin. Se kart- taa sitä mahdollisuutta, että 80-lu- vun tavallisen kansan liike, sen
"suomalaisuus", ei kukaties eh- dikään jähmettymään yhtenäiseksi kuvapinnaksi, asettumaan yhden etuoikeutetun todellisuusilluusiota luovan kehyksen sisään. Kenties rahvas on kadonnut, jättänyt pel- lonlaidan taakseen ja tullut liian lähelle intellektuellia, ehkä ero korkean ja rahvaan kulttuurin välillä on muuttunut elohopeamai- sen eläväksi. Siksi vain romantti- nen, mennyttä maailmaa kultaava retoriikka luo Suomalaisen elämän ykseyden, so. työntää rahvaan tar- peeksi etäälle ja siten pelastaa in- tellektuaalisen elämänhallinnan julkisivun.
Ilpo Helen
