III. 4 ”Nyt on kansamme äänioikeutensa ansainnut”
III.5 Hulluuden hetki Marseljeesin tahtiin
Keväällä 1905 järjestettiin 30 000 osallistujan mielenilmaus äänioikeusreformin puo-lesta Säätytalon edessä. Joukot marssivat Rautatietorilta Säätytalon rappusille pu-naiset liput hulmuten. Tuloksetta, äänioikeusreformia ei tulisi. Aatelisto ja porvaristo pitivät kiinni laillisten olojen palautuksen ensisijaisuudesta ja edellytyksenä muille uudistuksille. Porvarissäädylle luettiin Rautatientorilla aiemmin kokoontuneen kan-sankokouksen lausumat ja uhkaus koota kansalliskokous säätämään maalle uusi perustuslaki, ellei äänioikeusreformia aikaansaada. Ylioppilaat olivat äänioikeusre-formin kannalla, ja heidän edustajiaan nähtiin työväenliikkeen organisoimassa mie-lenosoituksessa.766
Suomen kansa oli tullut murroskohtaan: koitti hulluuden hetki. Sellaiset het-ket voivat olla uuden poliittisen järjestyksen alku.767 Hetkenä, joka kesti muutamia päiviä, koki äänioikeutta vailla oleva kansa, niin työväki kuin vanhan järjestelmän kannattajat, sekä korkeammat säädyt ”kaiken olevan mahdollista”. Syntyi poliittisen innostuksen, mielenilmausten ja kokousten täyttämä ilmapiiri, jossa ”tunteet olivat vähintään yhtä tärkeitä kuin sanat”.768 Porvariston tavoitteet, laillisten olojen palautus eivät kuitenkaan olleet työväestölle riittävät ja se ajoi edustuslaitoksen uudistusta yksikamariseksi eduskunnaksi sekä yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden toteuttamista.
Haluamaansa kansalliskokousta ja sen asettamaa väliaikaista hallitusta sosiaalidemo-kraatit eivät saaneet. Perustuslaillisten tavoitteet perivät voiton Obolenskin tuella.769 Landtman katsoi kenraalikuvernööri Obolenskin asuntoon tulleiden ja vetoomuksia esittäneiden ”aktiivisen vastustuspuolueen” ylioppilaiden olleen varmoja vierailun vakuuttaneen Obolenskin laillisten olojen palauttamisen merkityksestä.770
Lakon aikana ylioppilastalo oli kuin kenttäleiri, eri toimintojen ja ryhmien kuten ylioppilaiden omien järjestyskaartien tyyssija. Yöpyjille oli siroteltu olkia lattioille.
764 Estlander 1923, 300.
765 Tikka 2008, 23.
766 Klinge 1968, 255–257.
767 Alapuro 2001, 97.
768 Aristide R. Zolberg on luonut käsitteen ”hulluuden hetki” ja tutkinut sen ilmenemistä Euroopan hulluna vuotena Ranskassa 1848, vastarintaliikkeen aikana 1944 ja Pariisissa 1968. Hän pohtii myös voiko käsitettä soveltaa muissa kuin sentralistisessa ja byrokraattisessa Ranskassa ja pitää sitä mahdollisena yhteiskunnissa, joissa moderniteetti on murtautunut läpi, Zolberg 2011, 206.
769 Obolenskiä pidettiin arvossa ja luotettavana, häntä kuvaa eloisasi Estlander 1923, 263. Marraskuussa Obolenski oli siirtynyt turvallisuussyistä panssariristeilijään Kolera-altaassa. Siellä neuvoteltiin Mechelinin senaatti marraskuun alussa 1905. Landtman 1940, 488.
770 Landtman 1940, 479.
Sähkövaloa ei kaupungissa ollut, steariinikynttilät paloivat. Ylioppilaiden suojelus-kunta perustettiin 31.10.1905 ja välittömästi ilmestyi taskut täynnä revolvereita ja patruunoja kantava koululaispoikien ryhmä paikalle lahjoittaen ammukset ylioppi-laille.771 Perustuslaillisten pääpaikka oli Uusmaalaisten ylioppilastalolla, jossa myös ruotsalaiset ylioppilaat olivat vartiossa. Öisin katuja partioivat kaartit. Käsivarren hihan ympäri kiedotut punaiset tai valkoiset nenäliinat kertoivat ryhmäkuuluvuu-desta. Hetken aikaa ylioppilaat kuuluivat työväenkaartiin kapteeni Johan Kockin alaisuuteen mutta jo 1.11. ylioppilaiden ja työväen näkemykset kansalliskaartista erosivat toisistaan ja ylioppilaskunta päätti järjestäytyä kapteeni Gösta Theslöfin johdolla. Rautatietorilla 4.11.1905 pidetyssä suuressa Kockin koolle kutsumassa, yli 10 000 hengen kokouksessa oli määrä valita maalle hallitus, minkä aloitteen ken-raalikuvernööri jätti käsittelemättä.772 Samana iltana tuli julki hallitsijan helmikuun laittomuuksien kumoamiseksi antama manifesti. Sellaista riemua ei Landtman ollut aiemmin nähnyt. Ihmiset syleilivät kaduilla toisiaan. Seuraavana päivänä liikkui jo huhuja uudesta senaatista, johon tulisi yksi työväestön edustajakin, Juho Kyösti Kari, tosin salkuttomana. Synkemmäksi kävi näkymä Unioninkadun ja Pohjoisen Espla-nadin kulmilla, kun lakkoilua lopettamaan haluton työväenkaarti kohtasi kauppojen avaamista turvaavan ylioppilaskaartin Senaatintorilla. Theslöf komensi punaiset py-sähtymään, ”muuten jokainen askel maksettaisiin verellä”, kuului uhkaus.773 Valkois-ten komentajan toimia pidettiin toimivallan ylityksenä, asiaa puitiin aikansa mutta tilanne raukesi. Sähkövalot paloivat, kaupat avautuivat, raitiovaunut kulkivat jälleen ja elämä palasi raiteilleen.774 Silti kaikki muuttui perusteellisesti. Hulluuden hetken symptomeja löytyy aikalaiskirjallisuudesta. Henning Söderhjelmin mukaan kaikki olivat niin otettuja radikalismista, hetkellisen yhteisymmärryksen lyömiä, ettei kaksi-kamarijärjestelmästä edes keskusteltu ja naisillekin annettiin muitta mutkitta yleinen ja yhtäläinen äänioikeus ja vaalikelpoisuus.775 G. Landtman kuvasi suurlakon alussa:
…”kiihkeän tunnelman vallanneen jokaisen…Tunnettiin, että tapahtuisi suuria asioita;
että ajankohta oli historiallinen mutta kukaan ei tiennyt mitä tapahtuman piti. Ihmiset olivat jättäneet järkiperäisen harkinnan maaperän ja antautuneet riskien täyttämiin seikkailuihin.”776
B. Estlander kuvasi ajankohdan tapahtumia seikkaperäisesti päivä päivältä krono-logisesti, tosin vuoden 1918 kokemusten kautta. Helsingfors Nya svenska läroverketin konventin puheenjohtaja Alexis af Enehjelmin ojensi koulunsa rehtorille, historioitsija B. Estlanderille julkilausuman, jossa todettiin koulun oppilaiden muiden oppilaiden tavoin Polyteknisestä instituutista, työläisten ja ylioppilaiden rinnalla ryhtyvän lak-koon. Iloisesti koulun porteista juosten, toistensa käsiä puristaen he lauloivat Marsel-jeesiä kaduilla, jonne myös venäläisen koulun oppilaat olivat jalkautuneet.777
Rauta-771 Landtman 1940, 479.
772 Schybergson 1923, 308.
773 Landtman 1940, 490.
774 Kuvaus Landtmanin kertomana, 1940, 477–490.
775 Söderhjelm 1935, 95.
776 Landtman 1940, 477.
777 Estlander 1923, 329.
tietorille kokoontuneen kansankokouksen suureksi ihastukseksi avattiin Ateneumista ikkuna ja lipputangon päässä Ruotsin heraldisin värein keltainen leijonalippu punai-sella pohjalla alkoi liehumaan kansan osoittaessa suosiota ja laulaessa Maamme-lau-lua. 778 Suurlakon jälkeen työväestö ja säätyläiset eivät juuri laulaneet yhdessä, mutta vielä raikui niin Marseljeesi kuin Ateenalaisten laulu luokkaan ja säätyyn katsomat-ta.779 Risto Alapuro nimittää suurlakon tapahtumia hulluuden hetkeksi.780 Aineistoa sen tueksi on kyllin. Aristide Zolbergin esittämissä esimerkeissä Ranskasta vastakkai-sia ryhmiä yhdisti pitkäjänteisesti byrokratian ja sentralistisen järjestelmän vastustus, Suomen suurlakossa kaikkien poliittisten ryhmien yhteinen vihollinen itsevaltius oli ainoastaan hetkellisesti yhdistävä. Juuri korkeimman huuman hetkenä tapahtui ryh-mien välinen antagonistinen jakautuminen, jopa konfrontoituminen, kuten ylioppi-las- ja työväenkaartin kohtaaminen osoitti. Murtumia oli joka puolella: Kagaali versus aktivistit; perustuslailliset ja myöntyvyyslinja; työläiset ja perustuslailliset, ylioppilas- ja työväenkaartit. Se mitä yhtenä hetkenä juhlittiin, todettiin pian arvottomaksi kuten leijonaliput, jotka olivat lakon alussa salossa mutta lakkoviikon loppupuolella jo alas revityt. Suurlakko koski silti kaikkia luokkia ja ihmisryhmiä, ja sen kaduilla näytelty sosiodraama oli kyllin voimakas hetken illuusion luomiseen. Lakon laitamilla seisoi ruotsinkielinen työväestö. Se suhtautui lakon humuun varautuneesti. Ruotsinkielisil-lä paikkakunnilla perustettiin lakkokomiteoita mutta otteet poikkesivat suomalaisista aatetovereista. Bondestam ja Helsing ovat tulkinneet suurlakon kyllä havahduttaneen ruotsalaisen työväestön suureen muutokseen, mutta he vieroksuivat suomalaisten kuritonta luokkatietoisuutta.781 Arbetaren-lehti kirjoitti asiasta:
…”ruotsalaisella taholla vallitseva suurempi selvänäköisyys (klarsynthet) auttoi tilan-nearvioissa kuten peritty kunnioitus siivoa käytöstä kohtaan estää väkivallan purkauk-sia. …Suomalaisella taholla taas vallitsi aatteellinen innostus yhdistyneenä arvostelu-kyvyttömyyteen, mikä on omiaan antamaan vinoutuneen kuvan sosiaalidemokratiasta lyhytnäköisesti ajatteleville ihmisille.”782
Suurlakon viikkokronologian kirjoittanut B. Estlander tähdensi myös lakkojohtajien sivistymättömyyttä. Kockin ja Kurikan sivistys olivat suomalaisen alkeisopiston va-rassa. He olivat Estlanderin sanoin:
…”kaksi suomalaisen koulusivistyksen puusta maahan pudonnutta raakaa omenaa.” 783 Yrjö Mäkelinin on Estlanderin kuvauksen mukaan sonnustautunut harmaaseen sar-ka-asuun ja lakkiin, jalassa pieksut, ”suomalaisuuden alkukuva perustamassa tuhat-vuotista valtakuntaa.” 784 Vaikka marraskuun manifesti oli annettu ja tiedoksi levitetty lakkolauantaina, halusi Kock jatkaa lakkoa vielä seuraavan viikon alussa. Kaupat
778 Estlander 1923, 330. Tempauksen takana oli taiteilija Louis Sparre.
779 Kurkela & Rantanen 2008, 194.
780 Alapuro 2001, 97–98.
781 Bondestam & Helsing 1978, 39.
782 Arb 26.5.1906.
783 Estlander 1923, 338.
784 Estlander 1923, 352.
kuitenkin avattiin maanantaina ennen klo 14.00, minkä Kockin johtamat kaartit yrit-tivät estää. B. Estlander kuvaa Stockmannin johtajan avanneen kauppakeskuksensa aamulla ja asettuvan häntä estelevien joukkojen eteen portaille:
…”päätä pidempänä muita, komeana kuvana germaaneille ominaisesta henkilökohtai-sesta vapaudentunteesta.” 785
Estlanderin mukaan johtaja lausui aina avaavansa ja sulkevansa liikkeensä parhaaksi katsomaansa aikaan. Kaduille tullut kansa, folket, ei muistuttanut Runebergin kansaa, nöyrtyvää, hyveellistä ja sitkeää Paavoa. Kaduilla ei nähty Pohjanmaan vapaata talon-poikaa, itseohjautuvaa ja pohjoismaisten ihanteiden mukaista toimivaa odalbondenia.
Kaduilla oli pääosin ohjailematonta tai itseohjautuvaa, osin sosialistisesti ohjautunut-ta suomenkielistä kansaa, joka oli Runebergille ja Topeliukselle tuntematonohjautunut-ta työvä-estöä mutta useimmilla heistäkin oli silti vahvat yhteydet maaseutuun. Suurlakossa käsityöläiset, tilattomat, torpparit ja teollisuustyöväestö tulivat saman liikkeen piiriin.
Käsitys vallitsevien epäkohtien vääjäämättömyydestä haihtui ja se tilalle tuli moraa-linen vimma ja itsekasvatusaate.786 Hakaniemen kaltaiset yksittäistapaukset veivät ruotsinkielisissä lehdissä kaiken huomion proletariaatin ponnisteluista ja kilvoituk-sista suurempaan itsehallintaan. Puhe Hakaniemen mellakasta jatkui vuosikausia leh-distössä. Kuolonuhreihin johtaneet yhteenotot Hakaniemessä, kuusi kuollutta, loivat synkkiä pilviä tulevan kansanvaltaisuuden ylle. Hbl kirjoittaa:
…” meillä on tuskin jäljellä enää edes kulttuurivernissaa. Ja missä sitä löytyy, irvistelee vanha barbaarinen raakuus. Useat sosialisteistamme ovat tästä esimerkkinä. Heidän agitaatiopuheissaan soljuvat solvaukset toinen toistaan pahempina fraaseina…Sosialistit raaistavat massat saadakseen heidät mukaansa…Heistä tulee kulttuurivihamielinen puolue.”787
Seitsemän kuollutta suojeluskuntalaista oli liikaa. Lehdistössä mellakan oikeuden-käyntiä seurattiin pitkälle vuodenvaihteen yli. Tapahtuman muisto ei ollut haihtunut vuonna 1918. Suuttumusta herätti Uuden Suomettaren punakaartia puolustava kirjoit-telu. Fyren antoi ”lahtarikaartin” ymmärtäjien, kuten se punakaartia nimitti, kuulla kunniansa. Fyren paheksui aatelistossa ja ritaristossa kaarteja puolustanutta Georg Schaumania tämän lausuttua, että ”herra Kock on jalosti ajatteleva mies”(Schauman).
Fyrenin mukaan: ”Tämä täysistunto tapahtui Hakaniemen hallien verilöylyn jälkeen, Kapteeni Kockin suurlakkojulistuksen ja villien uhkausten jälkeen…” 788
785 Estlander 1923, 379.
786 Alapuro 2001, 126–129.
787 Hbl 19.8.1906, nimimerkki Sam.
788 Fyren 8.8.1906.
Kuva nro 22, Fyren 8.8.1906. Piirros: Alexander Federley ”Enemmän verta.”
Kuva nro 22, Fyren 8.8.1906. Piirros: Alexander Federley ”Enemmän verta.”
Ihastus ja innostus Hakaniemen veristen tapahtumien jälkeen oli Fyrenin mukaan suoma-laisten keskuudessa suurta, mikä ilmeni Helsingin työväenyhdistyksessä. Yleinen huuto tiivistyi työväenyhdistyksen Yrjönkadun huoneistossa lauseeksi: ”Verta, enemmän ver-ta… ei se muuten parane!”. Lehti pilkkaa suomalaista ”edelläkävijäkansaa”, josta sillä oli päivitetty näkemys Hakaniemen jälkeen. Piirroksessa kuvataan työväen raivoisaa innos-tusta ja sen muuttumista verenhimoiseksi raivoksi. Sijaiskärsijä löytyi pienestä viattomas-ta pojasviattomas-ta, joviattomas-ta ajettiin syyttä suotviattomas-ta asein viattomas-takaa. Kuva suomalaisesviattomas-ta sosialismisviattomas-ta alkoi muotoutua suomalaisuuden anomaliaksi. Kuva suomalaisesta kansasta alkoi raaistua Hakaniemen tapahtumista ja suurlakosta. Fyrenin pilapiirroksissa sosialismiin ja työläi-siin alettiin kohdistaa häpeää. Sörnäisistä, Hakaniemestä ja Kalliosta tuli Fyrenin sivuilla poliittisen mielikuvien ja stereotypioiden kohde, joissa kauhun sekaisin tuntein ”paljastet-tiin” alempien kerrostumien raaka ja ruokoton elämänmeno. Todellisuudessa Pitkänsillan pohjoispuoli kehittyi kaksikieliseksi alueeksi, jossa ihmisiä ei eroteltu kielen perusteella.
Joka viides avioliitto solmittiin toiseen kieliryhmään kuuluvan kanssa.789 Mutta Fyrenin tähtäimessä ei ollut lakot tai mellakat sinänsä vaan niihin osallistuneiden suomalaisten työväenjohtajien ja kansan karnevalisointi ja demonisointi. Ennakkosensuuri oli lakannut;
lakon jälkeen ei tarvinnut hyväksyttää sisältöä painoasiain ylihallituksessa ennen julkai-sua ja se vapautti lehdistön ilmaijulkai-sua.
789 Heikki Waris 1973, 98, 101.
Kuva nro 23, Fyren 12.1.1907.
Fyrenin Katsauksessa menneen vuoden tapahtumiin mestarikokki, vallankumousjohtaja Kock (ransk. Coq) on kuvattu orrella kanalassa valvomassa hautomista. US hautoi suurla-kon ja poliisivoimien untuvikot varttuivat roskaväelle tarkoitetussa pinnallisen kasvatuksen ja opetuksen kaukalossa (ytlig undervisning).
Suurlakon aikana poliisivoimat hajotettiin ja kaartit tulivat tilalle. Syrjäytetty poliisimes-tari Malm istuu ylemmän kuvan oviaukossa ja tulee alemmassa kuvassa torjutuksi. Kockin johtamien punakaartien joukossa oli vallankumouksellista ainesta, jotka ottivat yhteen suo-jeluskunnan kanssa Hakaniemessä 2.8.1906. Tämän jälkeen senaatti hajoitti kaartit ja uudel-leenorganisoi Helsingin poliisivoimat.
Yhteiskunnallisesti mullistavin uudistus oli sosiaalidemokraattien tavoitteekseen asettama äänioikeusreformi, minkä tavoitteen he jakoivat nuorsuomalaisten kanssa, muiden ryhmien antaessa vaatimukselle periksi. Olihan marraskuun manifestissa 1905 annettu senaatille määräys yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden toteuttamiseksi suuriruhtinaan toimesta, mikä valmistelutyö tosin siirtyi kevääseen 1906.790
Eduskun-790 Jussila 1996, 77.
nan uudistuskomitean puheenjohtaja professori R. Hermanson, yksikamarisuuden vastustaja, joutui muiden samoin ajattelevien kanssa peräytymään kansan painostuk-sen edessä. Edes painostuk-senaatin varapuheenjohtaja, pääministeri Mechelin ei tukenut kak-sikamarisuutta tässä vaiheessa. Aatelistossa keskustelu oli vilkasta. NPr:n mukaan aatelisto oli aina asettanut isänmaan edun johtotähdekseen. Lehti kertoi nuorimpien keskuudessa löytyneen suurimmat epäilyt yksikamarijärjestelmää kohtaan, kun puo-lestaan vanhemmat katselivat levollisesti eteenpäin. Georg von Wendt äänesti tyhjää ja perusteli asiaa seuraavasti:
”On vaadittava suurempaa menneisyyden kunnioitusta ja taipumattomuutta punaisten vaatimusten edessä. Yksikamarijärjestelmästä kehittyy enemmistön sorron väline, rajoittamatonta luokkavihaa ja poliittista arpapeliä. Kulttuuri vaarannetaan sosiaalisten fantasioiden takia.” 791
Wilhelm Hackmanin mielestä tilanteessa oli välttämätöntä syventää solidaarisuuden-tunnetta eri kansanryhmien välillä. Enemmistö asettui uudistuksen kannalle; vain 8 äänesti uudistusta vastaan. Porvarissäädyssä E. Schybergson piti vaarallisena yli miljoonan ihmisen pääsyä vaaliuurnille. 792 Aatelisto luopui vapaaehtoisesti vallas-taan. Se oli historiallista. Viimeisillä säätyvaltiopäivillä maamarsalkka v. Born totesi marsalkansauvaa luovuttaessaan:
…”aatelin luopuneen vaikutusvallastaan tuntematta kaipuuta. Se luopui vallastaan ilolla, toivoen uuden, nuoren Suomen onnea, joka perii valtaamme ylläpitävän jalon vapauden ja oikeudenmukaisuuden periaatteet, jotka ovat kannatelleet kansaamme vuosisatoja sen ainutlaatuisissa kohtaloissa.” 793
Ajan merkkejä luki myös professori W. Söderhjelm pappissäädyn tervehdykses-sä aatelille kuvaillessaan punaisena hehkuvan auringon enteilevän uutta päivää ja kuullessaan hajottamaan pyrkivien kiihkeän äänen. Myös Söderhjelm yhtyi lopulta v. Bornin ilmaisemaan optimismiin ja katsoi ilolla ja lohdullisesti eteenpäin.794 Nikolai II vahvisti 20.7.1906 säätyjen 1.6.1906 hyväksymän uuden valtiopäiväjärjestyksen. 795 Tämän M. G. Schybergson sanoi tapahtuneen Venäjällä mielihyvällä, sillä reformilla katsottiin olevan heikentävä vaikutus ruotsinkieliseen elementtiin Suomessa.796
Suurlakossa ruotsalaisessa väestössä vanha viikinkiläisyys heräsi henkiin ja kir-voitti freudenthalilaisen seuturuotsalaisuuden.797 Tämä tapahtui jo välttämättömyy-den pakosta, sillä suurlakon vaikutuksesta asetettu eduskunnan uudistuskomitea päätyi äänin 8–6 kannattamaan yksikamarisuutta, mikä haihdutti ruotsalaisten vii-meisetkin toiveet säilyttää kontrolli, ”valvojan” rooli, kaavailussa ensimmäisessä kamarissa. Nyt tarvittiin äänestäjiä ja koko puolue oli rakennettava ja organisoitava
791 NPr 29.5.1906.
792 Äänioikeutettujen määrä nousi vuoden 1907 vaaleissa 126 000:sta 1 272 873:een.
793 Cederholm 1920.
794 Schybergson 1923, 316–319.
795 Mylly 2006, 26.
796 Schybergson 1923, 316.
797 Klinge 1969, 173.
uudestaan. Maalaisväestö, rahvas oli liitettävä osaksi puolueen kokonaisuutta ja sen oli tunnettava puolue omakseen. Axel Lille oli palannut maanpakolaisuudesta ja esittänyt uudelleen ilmestymään kaavailulle Nya Pressenille linjan, joka samalla olisi uuden ruotsalaisen puolueen, Ruotsalaisen kansanpuolueen, linja. Sen nähtiin mer-kitsevän siirtymistä eliittipuolueesta massapolitiikkaan.798