Yritysten välinen innovaatioyhteistyö ja luottamus

Yritysten välisessä toiminnassa ei voida välttyä luottamuksen huomioimiselta osana yhteistoiminnallista asetelmaa. Yritysten välinen yhteistyö ja luottamuksen ilmeneminen, sekä sen erilaiset roolit osana yhteistyötä on laajasti tutkittu aihe. Hardwick ym. (2013) esittävät luottamuksen olevan merkityksellinen osa innovaatioyhteistyötä. Luottamus näyttäytyy jopa kriittisenä tekijänä yhteistyön kannalta ja se toimii edellytyksenä hiljaisen tiedon siirtymiselle osapuolelta toiselle yhteistyön aikana. (Hardwick ym. 2013.) Lewicki ym. (1998) osaltaan esittävät luottamuksen muodostavan pohjan yhteistyölle yhteistyön rakentuessa useiden erilaisten motiivien muodostamalle käytökselle.

Powell (1996) on tutkinut tuotekehitystyötä ja luottamusta ja esittääkin, että tuotekehitystyö sisäisesti ja ulkoisten toimijoiden kanssa eivät ole toisiaan poissulkevia elementtejä vaan ennemmin toisiaan täydentäviä toimintoja. Ulkoisesti muiden toimijoiden kanssa tehtävä tuotekehitys tuo uutta tietoa käyttöön eli toimii oppimisen prosessina, jolla voidaan varmistaa omaa osaamista, sekä saavuttaa uutta tietoa. Tätä prosessia on mahdollista arvioida sisäisesti ja suorittaa oman toiminnan valvontaa.

Täten yhteistyön avulla voidaan saavuttaa varmuutta muuttuvan teknologian käytössä ja varmistaa omaa asemaa kilpailullisilla markkinoilla. Lisäksi tuotekehityksessä on vaikeaa arvioida syntyvien innovaatioiden tuloksia etukäteen niiden saattaessa olla odottamattomia, minkä vuoksi yhteistyössä tehtävä tuotekehitys ja sen edellyttämä oppimisprosessi rakentuu luottamukselle siitä, että myös toinen osapuoli on yhtä kiinnostunut ja innostunut toiminnasta (Powell 1996). Yhteistyön aloittamisen suhteen on kuitenkin huomioitava, että yhteistyön toinen osapuoli täytyy kokea päteväksi toteuttamaan yhteistyön tavoite. Tämä tarkoittaa sitä, että yhteistyötaholla tulee olla kyvykkyys toteuttaa tarpeelliset asiat. Yhteistyön aloittamisen osalta kumppania etsitään erityisesti sen perusteella, kuka näyttäytyy kyvykkäänä ja kykenevänä toimittamaan tarpeelliset asiat. Tällöin

koettu riski ilmenee toisen osapuolen kyvyttömyytenä toteuttaa tarvittavat toimenpiteet. (Svare 2019.)

Luottamuksen roolia sovittelevana ilmiönä PK-yritysten yhteistyöhön liittyvissä päätöksentekoprosesseissa on tutkittu Brunetton ja Farr-Whartonin (2007) toimesta. Tutkimuksessa havaittiin, että verkostoihin hakeutumisen syynä yleisimmin oli löytää uusia liiketoimintamahdollisuuksia, mutta luottamus toimi määrittävänä tekijänä osallistumisen kannalta.

Luottamus siis määritteli yritysten kyvyn jakaa oleellista informaatiota ja huomata relevantteja mahdollisuuksia uuteen liiketoimintaan. Luottamuksen osapuolien aiemmilla kokemuksilla on merkitystä sen osalta, miten luottamus kehittyy osapuolten välillä riippumatta käytössä olevista tavoista hallita sitä. Fulop (2000; ref. Brunetto ja Farr-Wharton 2007) on huomannut aiempien yhteyksien ja yrityksen maineen olevan perustana korkealle luottamukselle. Verkostoissa toimiminen ja sen jäsenten halukkuus jakaa informaatiota, mukaan lukien sensitiivinen informaatio, määrittelevät verkostolle rehellisyyden tason. (Brunetto ja Farr-Wharton 2007.)

Hitchen ym. (2017) ovat tutkineet PK-yritysten avointa innovaatiota ja sosiaalisen median vaikutuksia innovaatiotoimintaan. Heidän mukaansa perinteisissä verkostoissa luottamusta arvioidaan usein muilta toimijoilta saatavien tietojen perustella, suosituksilla, mutta sosiaalisen median kautta luottamusta arvioidaan enemmin sen avulla miten paljon yhteistä toisen toimijan kanssa, on havaittavissa. Toisiin samanlaisiin toimijoihin eli samaan ”kastiin” kuuluvien kanssa on mahdollista löytää välitön luottamus, mutta se saattaa rajoittaa innovaatioita. Innovaatio rajoittuu, koska ideat saattavat olla liian homogeenisiä syntyessään samoista lähtökohdista. (Hitchen ym.

2017.) Svare (2019) on puolestaan tutkinut innovaatioyhteisöissä ilmenevää luottamusta ja luottamuksen ulottuvuuksien merkitystä erilaisissa verkostoissa. Riskin välttäminen verkostoissa toimiessa korreloi alhaisen luottamuksen kanssa. Kun mahdollinen yhteistoiminta vaikuttaa riskiseltä ja olemassa olevaa luottamusta ei ole, siihen ei haluta sitoutua niin vahvasti. Innovaatioyhteisöissä tämä tarkoittaa sitä, että yhteisön toimintaan ei tuoda mukaan omaa panosta. Vastaavasti korkean luottamuksen kautta, huolimatta arvioiduista riskitekijöistä, toimintaan sitoudutaan vahvasti mukaan.

(Svare 2019.) Yhteistyön sisältämät riskit saattava kasvattaa yhteistyöstä aiheutuvia kuluja (Cummings & Bromiley 1996). Cummings ja Bromiley (1996) kertovatkin luottamuksen vähentävän liiketoimien kuluja organisaatioiden välisessä toiminnassa. Luottamus aiheuttaa kulujen vähenemisen osana opportunistisen käyttäytymisen pelon vähenemistä. Tämä tarkoittaa sitä, että tapahtuvaan

vaihdantaan ei tarvitse allokoida niin paljon valvontaa ja siten resursseja säästyy. Opportunismi vaikuttaa osaltaan myös organisaatioiden luotettavuuteen eli miten organisaatioita arvioidaan ulkoapäin. (Cummings & Bromiley 1996.) Riskinotto ja yhteistyö ovatkin luottamusperusteisia sosiaalisen interaktion helpottumisen kautta ilmeneviä asioita ja avoimeen innovaatioon liittyviä haasteita liiketoiminnassa (Latusek-Jurczak & Prystupa-Rzadca 2014).

Yhteistyössä, yritysten edustajien välille rakentuva luottamussuhde edustaa yritysten välistä luottamussuhdetta, sekä edustajien välistä henkilökohtaista suhdetta. Olemassa oleva luottamus henkilökohtaisella tasolla organisaatioiden edustajien välillä ei siis automaattisesti tarkoita sitä, että myös edustettaviin organisaatioihin luotettaisiin. Suhde on kuitenkin kaksiosainen luottamussuhde.

Tämän vuoksi voidaankin todeta organisaatioiden välisten luottamussuhteiden olevan monitasoisia.

(Mouzas 2007.) Mayer (1995) esittää luottamuksen rakentumisen yksilöllisestä näkökulmasta erilaisena prosessina molemmille osapuolille, koska yksilöllistä alttiutta luottaa pidetään henkilökohtaisena ominaisuutena ja siihen vaikuttaa esimerkiksi vallitseva kulttuurinen ympäristö.

Tällöin myös yritysten edustajien välinen henkilökohtainen luottamussuhde näyttäytyy erilaisena ja siten se vaikuttaa organisaation tasolla siinä, miten luottamussuhde nähdään yhteistyössä.

Yhteistoiminnassa rakentuvan luottamuksen on havaittu perustuvan henkilökohtaisella tasolla olevaan luottamukseen myös Yang-Kyu:n ja Cho:n (2011) tekemässä tutkimuksessa, sekä Pesämaan ym. (2013) tekemässä tutkimuksessa. Eli vaikka luottamussuhde rakentuu kaksiosaisesti on mahdollista, että syvä henkilökohtainen luottamussuhde auttaa syvemmän organisaatioiden välisen suhteen rakentumista.

Luottamussuhteen rakentuminen monitasoiseksi saattaa vaikuttaa yhteistyöhön henkilökohtaisen suhteen edistäessä yhteistyötä, mutta monitasoisuus tuo mukanaan myös jännitteitä. Bouncken ym.

(2016) esittävät, että kilpailuisessa yhteistyössä osapuolten välille syntyy jännitteitä, mikäli osapuolilla on erilaiset käsitykset yhteistyön tavoitteita tai arvonluonnista yhteistyön osalta. Lisäksi yhteistyötä uhkaa osapuolten toimenpiteet kolmansien osapuolien välillä yhteistyön aikana innovaatioprosessin ollessa käynnissä. (Bouncker ym. 2016.) Mouzas (2007) argumentoikin, että luottamuksen syntymiseen eri organisaatioiden välillä ja siten yhteistyötä varten rakentuvan luottamuksen syntymiseen ei riitä se, että organisaatioiden edustajien välillä on vahva luottamussuhde, vaan sen lisäksi organisaatioiden välillä tulee olla ymmärrys toistensa tavoitteista ja

kiinnostuksista. PK-yritysten osalta yhteistyön on havaittu tavoittelevan enemmin kaupallistamista, kuin varsinaista tuotekehitystä (Katzy ym. 2013), mikä saattaa vaikuttaa organisaatioiden väliseen luottamukseen, jollei osapuolet ole selvillä toistensa tavoitteista.

Powell (1996) esittää, että luottamuksen syntyminen tuotekehitysyhteisöissä rakentuu yhteisten normien ja yhteisesti hyödyllisinä nähtyjen tavoitteiden mukaan toimimiseen, mikä luo yhteisölle toiminnan normin. Kääntöpuolena yhteisöjen arvojen ja normien kautta muodostuvalle luottamukselle on niiden ulkopuolelle jääminen eli luottamus ei synny yhteisöön kuulumattomien toimijoiden kanssa tai sen muodostuminen on vaikeaa ja siten yhteistyön hyödyistä pääsee nauttimaan vain yhteisöjen normien ja arvojen mukaan toimivat tahot. (Powell 1996.) Samankaltaisesti Tobiassenin ja Peterssenin (2017) tutkimuksessa havaittiin, että PK-yrityksen muuttaessa omaa kulttuuriaan ja toimintaansa vastaamaan suuremman osapuolen vallitsevaan organisaatiokulttuuria havaittiin sen herättävän enemmän luottamusta. Grimaldi ja Criselli ovat osaltaan huomanneet johtamisen merkityksen yhteisöjen toiminnassa. Avoimuuden johtamisen kautta voidaan vastuuttaa ja kannustaa ideoiden jakamiseen ja siten tuoda arvoa innovaatioyhteisölle. (Grimaldi & Criselli 2012.) Johtamisen kautta voidaan siis ohjata verkostojen jäseniä kohti toimintamalleja ja mahdollisesti toimintakulttuuria, joiden avulla luottamus pääsee rakentumaan. Tällöin myös sitoutuminen toimintaan on luontaisempaa ja siten ideoiden jakaminen helpottuu. Savolainen (2014) onkin maininnut innovaatioiden olevan johtamisen ja kulttuurin vaikutuksen alaista toimintaa.

On siis mahdollista todeta, että PK-yrityksen organisaatiokulttuurin rakentuessa omistajien ja avainhenkilöiden ympärille (Carr 2014) ja heidän näkemyksilleen he vaikuttavat suuresti millainen luottamuksen ja avoimuuden ilmapiiri on normi heidän omissa verkostoissaan. Täten organisaatioiden sisäiset kulttuurit välittyvät yhteistyöverkostoihin ja luovat ilmapiirin, joka joko mahdollistaa tai hidastaa luottamuksen syntymistä. Innovaatioiden kannalta esimerkiksi Zhang ym.

(2018) ovatkin huomanneet, että työntekijöiden välinen luottamus auttaa innovaatioiden osalta luoden mahdollisuuden nähdä ja omaksua arvoa uudessa informaatiossa, mikä edesauttaa innovaatioissa. Tämä tarkoittaa sitä, että sisäisen luottamuksen kulttuuri edesauttaa sisäistä innovaatiota, mutta luo myös pohjaa ulkoiselle luottamuksen kulttuurille ja siten edesauttaa koko verkoston innovatiivisuutta.