Pellegrini ja Holmes (2006, 37) määrittelevät välitunnin ei ohjatuksi tauoksi oppituntien välillä. Kirjoittajat painottavat sitä, että välituntien tulisi olla oppilaslähtöisiä, jota aikuiset eivät ohjaa, vaan valvovat. (Pellegrini & Holmes 2006, 37.) Välituntien tulisi olla vastapainona oppituntien paikallaan istumiselle. Välitunnilla halutaan antaa oppilaille virkistävä tauko, joka tuo vaihtelua oppituntien väliin. Aktiivinen välitunti edesauttaa työrauhaa ja keskittymistä oppitunneilla. (Jääskeläinen, Kivimäki & Pekkala 1985, 7.) Ottelin (2015, 125) toteaa väitöskirjassaan, että alkuopetusikäiset oppilaat viettävät välitunnilla keskimäärin 142,5 tuntia vuodesta ja koko alakoulun aikana noin 2000 tuntia.
Opetussuunnitelmassa ei mainita suoraan välitunnin paikkaa tai pituutta, vaan se on koulukohtaisesti päätettävissä. Opetussuunnitelma kuitenkin rytmittää päivää siten, että jokaista 60 minuuttia kohden tulisi opetusta olla vähintään 45 minuuttia. Toiminnan tulee olla oppilaan tervettä kasvua ja kehitystä tukevaa, joka lisää hyvinvointia sekä viihtyvyyttä.
(Opetushallitus 2014, 41, 43.) Konun (2002, 6−7) mukaan tärkeimmät oppilaiden hyvinvointiin vaikuttavat tekijät ovat itsensä toteuttaminen sekä sosiaaliset suhteet. Kuten aikaisemmin jo totesimme, välitunnilla on tärkeää, että oppilaat pääsevät toimimaan
itsenäisesti ilman ohjausta, mikä Konun tutkimuksen perusteella tukisi lasten hyvinvointia koulussa. Opettajan kontrolli saatetaan kokea esteenä liikunnalle ja oppilaiden omaehtoiselle toiminnalle. Oppilaat kuitenkin usein ymmärtävät välituntitoiminnan ja -paikkojen rajoittamisen opettajan toimesta turvallisuuden kannalta tärkeäksi. (Rajala ym.
2015, 74; Vesala 2016, 203.)
Liikkuva koulu -ohjelman tarkoituksena on lisätä liikuntaa koulupäivään. Keinoja lisätä liikuntaa välitunneille on muun muassa pitkät liikuntavälitunnit, joiden kesto on 30 minuuttia.
(Syväoja ym. 2012, 27.) Pidempi välitunti lisää oppilaiden fyysistä aktiivisuutta välitunneilla (Wiss ym. 2016, 6). Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKES:in ja Lasten ja nuorten elämäntavan tutkimusyksikkö LINET:in (2009, 3) tutkimuksessa todettiin, että välituntitarvikkeiden lisääminen, koulupihan maalaaminen houkuttelevammaksi liikkumaan sekä oppilaiden itsenäinen toimiminen, lisäävät aktiivisuutta ja liikuntaa välitunneille.
Tutkimuksessa painotettiin, ettei muutosten tarvitse olla suuria ollakseen vaikuttavuudeltaan laajoja. (LIKES & LINET 2009, 3.) Rajala, Paukku ja Laine (2015, 79) toivat esiin oppilaiden toiveita, jotka lisäisivät liikuntaa koulupäivään. Näitä toiveita olivat pitkien välituntien lisäksi muun muassa sisävälitunnit sekä oppituntien toiminnallisuus.
Tutkimuksen mukaan tylsä oppitunti saattoi muuttua kiinnostavaksi, kun oppimisympäristö vaihtui luokkatilasta joksikin toiseksi. (Rajala ym. 2015, 79.)
Rajalan ym. (2015, 73) tutkimuksen mukaan oppilaat pitävät välitunneilla tärkeänä rentoa oleskelua, kavereiden seuraa ja liikkumista. Oppilaiden motivaatiota lisää vertaisten ohjaamat pelit ja leikit (Karvinen 2008, 37). Tyttöjen välituntiliikunta painottuu lähinnä tasapaino- ja kiipeilyleikkeihin (Ottelin 2015, 102). Kuitenkin usein tytöt valitsevat liikunnan sijasta kavereiden kanssa juttelun ja oleskelun (Rajala ym. 2015, 73). Poikien suosiossa ovat usein pallopelit sekä oma keksimät leikit (Ottelin 2015, 102). Pellegrinin ja Holmesin (2006, 43) tutkimuksen mukaan poikien kouluviihtyvyyteen vaikuttaa tyttöjä enemmän pihapelit ja -leikit. Rajala ym. (2015, 74) tutkimukseen haastatellut oppilaat kertoivat opettajien puoltavan pienempien oppilaiden välituntitoimintaa esimerkiksi keinumisessa, vaikka se olisi kiinnostanut myös yläkouluikäisiä. Opettajien toiminta oli näin vaikuttanut vanhempien oppilaiden välituntikäyttäytymiseen passiivisesti.
Kuviossa 4 on koottuna oppilaiden vastauksia heidän välitunnin viettotavoistaan kyselystä, joka oli osa Liikkuva koulu –ohjelman pilottivaiheen tutkimusta. Kyselylomakkeessa oli lueteltu erilaisia välituntitoimintoja, kuten istuminen, seisominen, liikuntapelit ja pallopelit.
Jokaisessa kohdassa oli seuraavat vastausvaihtoehdot: kaikilla välitunneilla, useimmilla välitunneilla, silloin tällöin ja en koskaan. Kuviosta 4 voidaan huomata, että alakoululaisten
välitunnit olivat selkeästi yläkoululaisten välitunteja fyysisesti aktiivisempia. Kuviosta voi tehdä myös varovaisen huomion tyttöjen olevan poikia passiivisempia välitunneilla jokaisella luokka-asteella 4-9. Liikkuva koulu –ohjelman pilottivaiheen aikana sekä tyttöjen että poikien istuminen ja seisoskelu välituntisin lisääntyi sekä ala- että yläkoulussa. Tutkijat selittivät passiivisen välituntikäyttäytymisen nousua oppilaiden ikääntymisellä seurantajakson aikana. (Tammelin ym. 2013, 42-43.)
KUVIO 4. Välituntitoiminta tytöillä ja pojilla, ala- ja yläkouluissa keväällä 2012. (Tammelin ym. 2013, 42.)
Gråstén Arto (2014, 88) tutki väitöskirjassaan koululaisten fyysistä aktiivisuutta, viihtymistä ja liikuntamotivaatiota liikuntatunneilla Liikkumisesta kansalaistaito -ohjelman aikana.
Tutkimus suoritettiin vuosina 2010-2013 ja tutkimukseen osallistui 847 oppilasta vuosiluokilta 5−9. Tutkimuksen tarkoitus oli tarkastella oppilaiden fyysisen aktiivisuuden ja viihtymisen vaihteluita koe- ja kontrolliryhmän välillä. Tulosten mukaan kontrolliryhmän aktiivisuus laski, kun koeryhmällä fyysinen aktiivisuus pysyi miltei samana. Pitkät välitunnit, liikuntavälineiden lisääminen, koulupihan muokkaus liikuntaa tukevaksi sekä mahdollisuus viettää välitunteja liikuntasalissa lisäsivät oppilaiden fyysistä aktiivisuutta. Liikuntatunteja tulisi kehittää niin, että ne tarjoaisivat kyvykkyyden kokemuksia kaikille oppilaille ja kokemuksen, että voivat itse vaikuttaa tekemiseen. (Gråstén 2014, 88.)
Koulupiha
Koulun piha on välitunnin yleisin viettopaikka ja sen merkitystä lasten liikkumisen lisääjänä on tutkittu paljon (Vesala 2016, 3). Lasten liikkumista voidaan lisätä kehittämällä koulun pihaa. Esimerkiksi Liikkuva koulu -hanke on pyrkinyt lisäämään liikkumisen mahdollisuuksia koulun pihoilla (Rajala ym. 2015, 73). Kuitenkin Vesala (2016, 197) tuo väitöskirjassaan esille sen, että alakoulun oppilaat eivät välttämättä tarvitse uusimpia laitteita koulupihalle vaan heille voi riittää pelkästään koulun seinä tai pyöräteline, johon kiinnittyä pelaamaan.
Tutkimuksessa käytetään käsitettä ‘’Place making’’ kuvastamaan sitä, kuinka lapset kykenevät luomaan uusia käyttötarkoituksia monipuolisesti mitä erilaisimmista paikoista.
Tutkija painottaa yksilön omaa kokemusmaailmaa ja merkitysten luontia koulupihan tarjoamille mahdollisuuksille. (Vesala 2016, 19, 197, 202.)
Tutkimusten mukaan, koulupihalla on merkitystä liikuntaan kannustavana tilana. Pihaan tehdyt rajaviivat ja pelikentät sekä pelivälineet paransivat oppilaiden aktiivisuutta välitunneilla. (Verstraete ym. 2006; Ridgers ym. 2006). Eräässä brittitutkimuksessa on todettu, että oppilaat, jotka kulkevat koulumatkansa kävellen liikkuvat myös välitunneilla enemmän, kuin oppilaat, jotka tulevat koulukyydillä kouluun. (Fogelholm 2008, 9).
2000-luvun alussa koulupihoja alettiin kunnostamaan asuinalueiden lähiliikuntapaikoiksi.
Lisäksi koulupihoille rakennettiin monitoimiareenoita ja kiipeilytelineitä tarkoituksena lisätä toiminnallista oppimista jokaisessa oppiaineessa. Lisäksi tutkimusjakson aikana huomattiin, että oppilaiden aktiivisuus myös välitunneilla lisääntyi huomattavasti ja kiusaaminen sekä niin sanottu häiriökäyttäytyminen väheni huomattavasti. Koulupihaa alettiin kunnostamisen jälkeen siis käyttää monipuolisemmin niin oppitunneilla kuin välitunneilla. (Norra 2008).
Koulupihan kunnostamisen yhteyttä liikunnan lisääntymiseen on tutkittu myös ulkomailla.
Ulkomaisten tutkimusten mukaan, koulupihan kunnostus ja luonnon elementtien lisääminen ympäristöön lisäsi myös vähän liikkuvien lasten liikkumista. Kun aktiiviset lapset innostuivat kunnostetuista koulupihoista, vähän liikkuvat lapset viihtyivät paremmin luontokohteissa.
(Dyment ym. 2009, 261–262, 273).