Vanttajan ym. (2017, 143, 165) tutkimuksessa selvisi, että vanhemmilla on tärkeä rooli liikunnallisen elämäntavan synnyttäjänä. Vanhempien oma esimerkki ja kannustaminen, katsottiin lisäävän lapsen liikunnallisuutta. (Vanttaja ym. 2017, 143). Palomäen, Huotarin ja Kokon (2017, 85–88) tekemän tutkimuksen mukaan, aktiivisesti liikkuvat nuoret saivat vähemmän tukea vanhemmiltaan kuin vähän liikkuvat nuoret, iästä riippumatta. Tuen määrä kuitenkin väheni mitä vanhemmaksi nuori kasvoi, tämän tutkijat uskoivat johtuvan paljon liikkuvien nuorten itseohjautuvuudesta. Vähän liikkuvien kohdalla vanhempien tuen määrä ei laskenut yhtä paljon kuin paljon liikkuvien kohdalla. (Palomäki, Huotari, Kokko 2017, 85–88.) Vanhempien tuen muotoja olivat liikuntaan kannustaminen, harrastukseen kyyditseminen, yhdessä liikkuminen ja liikuntakulujen maksaminen. Näistä pysyvin tuen muoto, iän karttuessa, oli liikuntakulujen maksaminen. (Palomäki, Huotari, & Kokko 2015, 66–71.)
Heikossa sosioekonomisessa asemassa olevien perheiden liikunnallisuuteen tulisi kiinnittää huomiota ja lisätä tukitoimia (Rajala, Haapala, Kantomaa & Tammelin 2010).
Suomessa on löydetty yhteyksiä vanhempien korkeakoulutuksen ja lasten ripeän liikunnan määrän välillä: vanhempien hyvä sosioekonominen asema lisäsi lasten fyysistä aktiivisuutta
(Kantomaa ym. 2013; Tammelin 2003). Tätä on selitetty muun muassa sillä, että vanhemmilla on enemmän tietoutta liikunnan terveysvaikutuksista sekä vanhemmilla on paremmin varaa lasten harrastusmaksuihin. (Babey ym. 2009.)
Erityisesti pienten lasten kohdalla kodin tuki liikkumista kohtaan on suurin, huoltajat voivat omalla esimerkillään ja kannustuksellaan tukea lasten liikkumista. Lasten kasvaessa vanhempien merkitys vähenee ja kavereiden merkitys kasvaa. Tutkimuksen mukaan 44 % nuorista liikkuu ystävän kanssa ja 33 % nuorista kokee kavereiden kannustavan liikuntaan.
Vastaavasti 26 % nuorista kokee, että kavereiden negatiivinen asenne liikuntaa kohtaan voi olla este liikunnan harrastamiselle. (LIKES 2016, 22.) Tuoreen tutkimuksen mukaan vanhemman jämäkkä ohjaus koettiin hyväksyttävänä ja jopa lisäsi motivaatiota liikkua, vanhemman tuli kuitenkin tuntea lapsensa ja tämän tarpeet ja mielenkiinnon kohteet.
Vanhemman vahvaa ohjausta ei koettu liikkumismotivaation huonontajana. Kuitenkin pakottaminen ja julkinen, avoin kannustus saattoi sammuttaa lapsen liikuntamotivaation.
(Laukkanen, Sääkslahti, Aunola 2020.)
Penttisen (2003) tutkimuksen mukaan, luokanopettajaopiskelijoiden halukkuuteen opettaa liikuntaa koulussa vaikutti lapsuudenkodin liikuntamyönteisyys. Lisäksi tutkimuksessa todettiin, että lapsuudenkodin positiivinen suhtautuminen liikuntaan lisäsi harrastuksen pysyvyyttä aikuisuuteen niin naisilla kuin miehillä. Naisten halukkuutta opettaa liikuntaa koulussa selitettiin muun muassa kodin liikuntamyönteisyydellä sekä omalla liikunnallisuudella. Tutkimuksessa löydettiin positiivinen yhteys molemmilla sukupuolilla liikunnallista elämäntapaa kohtaan myös aikuisena, jos lapsuudenkoti kannusti ja innosti liikuntaan. (Penttinen 2003, 84, 89, 128).
Yhteiskunnan monimuotoistuminen peilautuu monin tavoin myös koulumaailmaan.
Oppilailla on yhä moninaisempia kulttuuri- ja uskontotaustoja, mikä haastaa myös opettajien kulttuurienvälistä osaamista. Opettajien tulee kehittää vuorovaikutustaitojaan ja haastaa ajatusmallejaan toimiessaan eri kulttuureista tulevien ihmisten kanssa.
Kulttuureihin tai uskontoihin liittyvät toimintatavat, pukeutumistavat tai esimerkiksi sukupuolten väliseen vuorovaikutukseen liittyvät odotukset saattavat saada aikaan jänniteitä etenkin liikuntatuntien yhteydessä. (Siljamäki, Anttila & Ponkilainen, 2017, 87-89.)
3 KOULUPÄIVÄ JA KOULUPÄIVÄN AIKAINEN LIIKUNTA
Oppivelvollisuuden myötä lähes kaikki suomalaiset lapset viettävät koulussa suuren osan arkipäivistään, joten koulussa vietetyllä ajalla on suuri merkitys lasten elämässä. Koululla on näin ollen hyvä mahdollisuus tasata perhetaustoista johtuvia eroja niin oppimisen kuin fyysisen aktiivisuudenkin saralla. (Tammelin ym. 2013, 13.)
Koulun liikuntaa on liikuntatuntien lisäksi kaikki koulun piirissä tapahtuva fyysistä aktiivisuutta vaativa toiminta, kuten välitunnit, koulumatkat, liikunnalliset tapahtumat ja teemapäivät. Koululaisille tulee jokaisen koulupäivän aikana tarjota mahdollisuus fyysiseen aktiivisuuteen. Koulupäivä pitää rytmittää niin, että fyysisesti aktiiviset tuokiot tauottavat koulupäivää ja –viikkoa. Yli kaksi tuntia pitkiä oppitunteja tulee välttää ja kaksoistuntien jälkeen tulisi pitää pidempi tauko. Yksi 30 minuutin pidempi liikuntavälitunti päivässä sekä riittävät ja monipuoliset välituntivälineet antavat mahdollisuuden fyysisen aktiivisuuden lisäämiseen. Jokaisella oppilaalla tulisi olla mahdollisuus osallistua halutessaan johonkin liikuntakerhoon. (Opetushallitus ja Nuori Suomi ry 2008, 13, 35-37.)
Kuviossa 2 kuvataan Liikkuva koulu –ohjelman pilottivaiheen tutkimustuloksia oppilaiden reippaan liikunnan määrästä koulupäivän aikana yksiköllä minuuttia tunnissa. Mittaukset tehtiin lantiolle kiinnitettäviä kiihtyvyysantureita hyödyntäen. Mittauksissa koulupäivä määriteltiin oppilaiden koulupäivän ensimmäisen ja viimeisen oppitunnin perusteella niin, ettei koulumatkat sisältyneet koulupäivän aikaiseen liikuntaan. Koulupäivän aikana alakoululaisilla reipasta liikuntaa kertyi keskimäärin 5,4 minuuttia ja yläkoululaisilla 2,8
minuuttia tunnissa. Laskennallisesti 1.-2.-luokkalaiset liikkuivat kuuden tunnin koulupäivänä 10 minuuttia enemmän kuin 5.-6.-luokkalaiset. Liikkumisen määrä väheni siis ensimmäisiltä luokka-asteilta ylemmille luokka-asteille siirryttäessä. Poikien reippaan liikunnan määrä koulupäivinä oli tyttöjä suurempi kaikilla luokka-asteilla. (Tammelin ym. 2013, 27.)
KUVIO 2. Reipas liikunta koulupäivän aikana (min/h). Aktiivisuusmittaukset, ActiGraph.
(Tammelin ym. 2013, 27).
Kuviossa 3 kuvataan oppilaiden liikkumatonta aikaa koulupäivän aikana yksiköllä minuuttia tunnissa. Liikkumattoman ajan määrä korreloi ymmärrettävästi reippaan liikunnan määrän kanssa eri luokka-asteilla; mitä ylemmällä luokka-asteella oppilas on, sitä enemmän liikkumatonta aikaa hänen koulupäiväänsä sisältyy. Tytöillä reippaan liikunnan määrä oli poikia pienempi ja liikkumaton aika poikia suurempi. (Tammelin ym. 2013, 27-28.)
KUVIO 3. Liikkumaton aika koulupäivän aikana (min/h). Aktiivisuusmittaukset, ActiGraph.
(Tammelin ym. 2013, 28).
Liikkumattoman ajan vähentämisellä ja pitkäaikaisen istumisen taottamisella on merkittävä rooli fyysisen aktiivisuuden suosituksissa. Oppitunneilla liikkumattomuuden aikaa voidaan vähentää esimerkiksi toiminnallisilla työtavoilla, tauottamalla istumista taukojumpilla tai työskentelemällä seisten. Myös istumista voidaan muuttaa aktiivisemmaksi jumppapallojen avulla. Liikunnan lisäämisen tulisi ulottua myös vähiten liikkuviin oppilaisiin. Koulupäivän aikaisen liikunnan lisäämisen lisäksi, olisi tärkeää kannustaa oppilaita liikkumaan myös vapaa-ajalla, jottei synny mielikuvaa siitä, että koulu tarjoaa jo tarpeeksi liikuntaa koulupäivien aikana. (Tammelin ym. 2013, 28.)
3. 1 Opettajan työnkuva
Opettaja voi omalla toiminnallaan ja esimerkillään toimia innostajana liikuntaan sekä terveelliseen elämäntapaan. Liikunnallisesti aktiivinen elämäntapa viestii oppilaille liikunnan tärkeydestä. Opettaja on vastuussa oppilaiden koulupäivästä ja sen tarvittavasta tauotuksesta. Pitkää yhtäjaksoista istumista tulee tauottaa jaksamisen ja oppimisvireyden vuoksi taukoliikunnalla tai muilla liikkumiseen kannustavilla tavoilla. Liikuntaa, toiminnallisia menetelmiä sekä lähiympäristön oppimisympäristöjä kannattaa hyödyntää muidenkin oppiaineiden tunneilla. Opettaja voi kannustaa oppilaitaan kulkemaan koulumatkansa aktiivisesti sekä lisäämään liikuntaa myös vapaa-ajalle esimerkiksi kannustavilla viesteillä tai liikuntaläksyillä. (Opetushallitus ja Nuori Suomi ry 2008, 38-40.)
OAJ:n julkaiseman Opetusalan työolobarometrin (2017) mukaan opettajat kokevat terveydelle vaarallista stressiä muiden alojen työntekijöitä enemmän. Opettajat kokevat, ettei työaika riitä työtehtävien hoitamiseen ja opetusryhmät ovat kasvaneet liian suuriksi.
Opettajan käytöksellä ja koko työyhteisön ilmapiirillä on vaikutusta oppilaiden hyvinvointiin sekä kouluviihtyvyyteen (Virtanen, Kivimäki, Luopa, Vahtera, Elovainio, Jokela &
Pietikäinen, 2009, 554-560). Onnismaa kirjoittaa Opetushallituksen julkaisemassa opettajien työhyvinvointia tarkastelevassa katsauksessa (2010, 18), että peruskoulun opettajaa kuormittaa merkittävimmin oppilaan kanssa tapahtuvat vuorovaikutustilanteet, erityisesti jos niissä ilmenee jotain ongelmia. Onnismaan mukaan opettajien välinen ilmapiiri vaikuttaa opetuksen laatuun, kouluviihtyvyyteen ja oppilaiden hyvinvointiin. Koulun henkilökunnan huono työilmapiiri saattaa näkyä jopa oppilaiden masennusoireiluna.
(Onnismaa 2010, 18, 25.) Virtasen, Pietikäisen ym. (2009) tekemän tutkimuksen mukaan
kouluhenkilökunnan toiminta peilautuu myös oppilaiden terveysvalintoihin. Esimerkiksi poikien tupakointi koulupäivän aikana oli todennäköisempää, jos koulun henkilöstölle tupakointi oli yleistä, huolimatta oppilaan perheen tupakoinnista.
Blomberg (2008, 211–216) tutki väitöskirjassaan työuransa aloittavia opettajia. Hänen mukaansa noviisi opettaja käyttää kaikkia voimavarojaan tehdäkseen työnsä tunnollisesti ja hyvin. Jossain vaiheessa uraansa opettajat kuitenkin huomaavat olevansa jokseenkin yksin, sillä työtä tehdään luokkatilassa, piilossa toisilta opettajilta. Vanhempien tehtävä on huolehtia, ettei oppilaalle kerry suuria määriä luvattomia poissaoloja, jotta oppilas ei päädy syrjäytymisen kierteeseen. Kodin ja koulun yhteistyö on tärkeää aloittaa heti, kun oppilaalle kertyy luvattomia poissaoloja. Näin taataan säännöllinen koulunkäynti ja oppivelvollisuuden suorittaminen loppuun. (Blomberg 2008, 211–216.)
3. 1.1 Opetussuunnitelma
Opetussuunnitelman (2014) mukaan liikunnan opetuksen perustehtävänä on tukea oppilaiden kokonaisvaltaista hyvinvointia, johon kuuluu fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky, sekä edesauttaa myönteistä suhtautumista omaan kehoon. Keskeisiä tehtäviä liikunnan oppiaineella ovat myös liikunnallisen elämäntavan tukeminen sekä positiivisten liikuntakokemusten tarjoaminen. Liikunnan tulisi toimia välineenä lisätä tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja yhteisöllisyyttä. Myös myönteisen minäkäsityksen kehittyminen kuuluu liikunnan oppiaineen tehtävään. Opettajan antaman palautteen tulisi olla rakentavaa ja kannustavaa, jotta se tukisi oppilaan positiivista kuvaa itsestä liikkujana. (Opetushallitus 2014, 148, 150.)
Opetussuunnitelmassa mainitaan useaan otteeseen yhdeksi perusopetuksen tehtäväksi oppilaiden terveen kasvun ja kehityksen edistäminen sekä hyvinvoinnista välittäminen (Opetushallitus 2014, esim. 14, 15). Liikkuminen ja mielen hyvinvointiin positiivisesti vaikuttavien toimintojen tulisi olla osa jokaista koulupäivää. Koulun oppiva yhteisö tiedostaa istuvan elämäntavan haitat sekä ymmärtää fyysisen aktiivisuuden tärkeyden oppimisen kannalta. Opetussuunnitelmassa suositellaan myös oppimisympäristöjen ja työtapojen monipuolista hyödyntämistä, sekä työskentelyn siirtämistä luokkahuoneen ulkopuolelle säännöllisin väliajoin. Oppiva yhteisö kannustaa kokeilemiseen ja antaa tilaa eri ikäkausille
ja oppijoille luonteenomaiselle toiminnallisuudelle, luovuudelle, liikkumiselle, leikille ja elämyksille. (Opetushallitus 2014, 27.)
Opetussuunnitelman mukaan kasvatustyö ja hyvinvoinnin edistäminen on jokaisen koulussa työskentelevän aikuisen vastuulla tehtävästä riippumatta. Oppilaiden oppimisen, työskentelyn ja hyvinvoinnin seuraaminen ja edistäminen kuuluvat opettajan työtehtäviin.
Opettajan tulee myös arvostaa ja kohdella oppilaita oikeudenmukaisesti sekä tunnistaa mahdolliset haasteet varhain, jotta oppilaiden ohjaaminen ja tukeminen on mahdollista.
(Opetushallitus 2014, 34.)
Laaja-alaisissa tavoitteissa mainittiin toiminnallisten työtapojen, kuten leikkien, pelillisyyden ja fyysisen aktiivisuuden edistävän oppimisen iloa ja rakentavan lähtökohtia luovalle ajattelulle. Myös ohjaaminen oman kehon arvostamiseen ja hallitsemiseen sekä sen käyttämiseen itsensä ilmaisuun nousi laaja-alaisissa tavoitteissa esille. Oppilaiden tulisi myös oppia hyvinvointia ja terveyttä edistävien ja sitä haittaavien tekijöiden merkityksestä sekä etsimään näistä aiheista itsenäisesti lisätietoa. (Opetushallitus 2014, 21−22.)
Ulkona oppiminen
Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksella tuotettu Loikkaa ulkoluokkaan -opas (Laine, Elonheimo & Kettunen 2018, 6−7) painottaa perusopetuksen tärkeää roolia lasten luontosuhteen muodostumisessa. Ulkona tapahtuva oppiminen auttaa lasten
luontosuhteen muodostumista. Opetuksen siirtämistä ulos saattaa estää oppaan mukaan esimerkiksi liian vähäinen tieto ulos sopivista opetusmenetelmistä, oppilaiden heikko vaatetus tai liian suuret vaatimukset opetettavasta sisällöstä. Suuren oppilasryhmän kanssa saattaa nousta pelko ryhmänhallinnan menettämisestä, mutta esimerkiksi opettajapari tai koulunkäynninohjaaja voi toimia hyvänä tukena ulkotunneilla. (Laine, Elonheimo & Kettunen 2018, 6−7)
Ulko-opetuksessa opetussuunnitelman perusteiden mukaiset opetusmenetelmät kuten tutkiva oppiminen, toiminnallisuus, pelillisyys ja kokemuksellisuus onnistuvat helposti.
Luonnossa oppilaat pääsevät myös käyttämään monia eri aisteja havainnoimalla ympäristöä. Ulkona oppimisen ajatusmalli linkittyy hyvin ympäristökasvatuksen ideologiaan, sekä luontosuhteen rakentamiseen. (Laine ym. 2018, 12,13; Opetushallitus
2014.) Opetussuunnitelmassa (Opetushallitus 2014, 28) opetuksen ja kasvatuksen yhdeksi tavoitteeksi määritellään luonnon kunnioittaminen, kestävän kehityksen sekä terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Nämä tavoitteet ovat hyvin linjassa ulko-opetuksen tavoitteiden kanssa.