Urheilijanuorukainen

5.2.3 Urheilijanuorukainen

Kuudes tapaus on kertomus yhteiskuntapolitiikasta lähes vuosi sitten valmistuneesta nuoresta miehestä, joka on erittäin tietoinen yliopistokoulutuksen yleisestä hyödystä suhteessa parhaillaan vallitseviin yhteiskunnallisiin reunaehtoihin ja työmarkkinanäkymiin.

Vientiteollisuudessa tehtaalla työskentelevän isän ja omaa yritystä pyörittävän äidin ainoana lapsena hän on elänyt urheiluharrastuksille omistautuneen lapsuus- ja nuoruusajan suomalaisessa pikkukaupungissa. Urheilu kilpasarjatasolla jatkuu myös opiskeluaikana, vaikka paljon muutakin on tullut tehtyä opiskelijapolitiikkaan ja opiskelijarientoihin osallistumisineen. Kertojan mukaan urheilu on tuonut päähenkilön elämään ja opiskeluun pelkästään positiivista vaikutusta. Yhteiskuntapolitiikan hän valitsi, koska on ollut aina kiinnostunut historiasta ja yhteiskuntaopista ja seurannut lehdistä, mitä maailmalla tapahtuu.

Opiskelupaikkakunta valikoitui sen mukaan, että se sijaitsi kohtuullisen lähellä kotipaikkakuntaa.

Noin vuosi ennen haastattelua valmistunut nuori mies on parhaillaan töissä paikallisen urheiluseuran markkinointi- ja hallintotehtävissä, mutta tähyää jo eteenpäin, vaikka on ollut tässä työssä vasta viikon. Hän arvelee, että työllistyi osittain oman urheilu- ja valmennustaustan, osin johtamisen ja urheilujohtamisen sivuaineopintojen ansiosta. Tutkinto on yhteiskuntatieteiden alalta ja ykköshaaveena on ollut virkamiesmäinen ura julkisen sektorin tai järjestökentän palveluksessa, mutta valmistumisen jälkeisen melkein vuoden työttömyyden ja hanttihommissa olon jälkeen ovat yksityiset yrityksetkin alkaneet näyttäytyä mahdollisina työllistymispaikkoina. Mahdollisuus työllistyä myös urheilun pariin on yksi vaihtoehto, joka nyt onkin jo toteutunut. Kilpailu työpaikoista on kovaa ja jälkeenpäin kertoja

68

harmittelee, ettei päähenkilö hakeutunut oman alan töihin jo opiskeluaikana vaan meni parempia palkkoja opiskelijalle maksaviin tehdas- tai kaivostöihin. Oman alan kokemusta hän sai vasta kansainvälisessä työharjoittelussa, joka onkin yksi merkittävimmistä opiskeluun liittyvistä kokemuksista.

Laaja-alainen katsantokanta yhteiskunnan ja maailman asioihin, pintaa syvemmälle näkeminen, medialukutaito ja analyyttinen ajattelutapa ovat yliopistokoulutuksen myötä saatuja taitoja. Kouluttautuminen ja ”kaikki mikä siihen liittyy” on tullut pitkän koulutuksen myötä osaksi päähenkilöä itseään ja sen vaikutus minäkuvaan on suuri. Työharjoittelun ohella gradunteko ja seminaarimuotoinen, keskusteleva opiskelu olivat opintojen hyödyllisintä antia.

Enemmän olisi pitänyt tosin olla yhteyksiä työelämään ja erilaisiin ”sidosryhmiin.” Kertoja kuvaa, että opintoihin hakeutuessaan päähenkilö ajatteli, että yhteiskuntapolitiikka kattaisi laajan skaalan kaikenlaista yhteiskuntaa koskevaa tietoa, josta olisi sitten voinut valita, mihin perehtyy tarkemmin. Opetus keskittyi kuitenkin vain tiettyihin osa-alueisiin, jolloin omaa suuntautumista piti hakea valmiina annettujen alueiden ulkopuoleltakin.

Kertoja kuvaa miltei oppikirjamaisesti 2000-luvun työelämän muutosta ja soveltaa sitä päähenkilön taiteiluun työllistymispolullaan. Hän kertaa, miten laskusuhdanteen ja nykyisen markkinavetoisen elinkeinopolitiikan aikaan työtä ei vain ole kaikille tarjolla ja kun ihmisiä jää pois, uusia ei palkatakaan tilalle, eikä pelkkä tutkinto enää tuo ”varmaa valtion leipää”

julkisessa organisaatiossa. Kertoja toteaa, että ”varsinkin korkeakoulutetun pitää pystyä itse itselleen luomaan se työpaikka jollain osaamisella ja myymään se sitten sille työnantajalle.”

Työharjoittelussa hän sai luottamusta siihen, että osaa ja pystyy tekemään monenlaista.

Valmistumisen jälkeen hän oli kesän töissä tuttavan rakennusalan yrityksessä, mutta syksyn tullen alkoi edistää oman alan töihin pääsemistä menemällä TE-toimiston kurssille. Siellä tapaamansa henkilön kautta hän sai nykyisen työpaikkansa. Kertoja kuvaa päähenkilön tilannetta:

Nyt ollaan tuossa hetki ja kartutetaan sitä kokemusta ja kasvatetaan verkostoja […] mun pitää kasvattaa sitä työkokemusta ja hommata vähän sitä alustaa, millä sitten tulevaisuudessa edetä tuossa hommassa, että ei mun tarkotus oo tuohon

69

pitkäksi aikaa niin kun vuosiksi jäädä, että tämä on yksi kokemus ja sen jälkeen etitään taas muuta.

Suunta vaikuttaa olevan selkeä ja motivaatio päämäärään pääsemiseksi vahva. Päähenkilö tietää, miten työkokemusta kartuttamalla vähä vähältä voi edetä kohti varsinaista päämääräänsä, oman alan töitä palkansaajana.

Laman aikaan yliopistosta vastavalmistuneena päähenkilö on samassa, ei ”kovin ruusuisessa tilanteessa” muiden työnhakijoiden kanssa. Vaikka tilanne on vaikea, hän järkeilee, että

ei kannata heti lannistua, vaikka niitä töitä ei löytyiskään, että sillä lailla mä oon yrittäny sen ajatella ja viime vuodenkin aikana ajattelin, ku niitä ei löytyny, että ei se helppo tilanne oo ja en usko että se muutamaan vuoteen vielä siitä helpottuukaan, että pitää vaan yrittää olla sinnikäs ja ottaa kaikki ne hommat, mitä saa ja repiä niistä se hyöty irti tulevaisuutta varten.

Vaikka lama vaikuttaa taas jatkuvan epämääräisen pitkälle tulevaisuuteen, on pieniä edistysaskeleita kuitenkin aina tarjolla hyödynnettäviksi. Optimismi ja usko omiin kykyihin on vallitseva asenne tässä kertomuksessa. Vaikka ajat ovat vaikeat, ei se lannista, vaan antaa päähenkilölle tilaisuuksia osoittaa, miten pienistäkin palasista saa rakenneltua askelmia haluamaansa suuntaan.

Tarinan juoni sekä päähenkilön narratiivinen identiteetti vaikuttaa ricoeurilaisittain tulkiten olevan hämmästyttävän särötön. Päähenkilön urheilijuus kannattelee hänen identiteettiään aika lailla samana lapsuudesta opintojen kautta työelämään, jossa virkamiesuran lisäksi on yhtenä mahdollisuutena myös urheilun parissa työskentely. Perhetaustassa on sekä vakaan työntekijäuran tehnyt isä että yrittäjänä itsensä työllistänyt äiti, jonka esimerkki auttaa hahmottamaan myös yrittäjyyden ja itse itselleen työpaikan luomisen yhtenä todellisena vaihtoehtona. Juonen tasolla varsinaisia vastavoimia ei tunnu henkilön pyrkimyksille olevan, ellei työpaikkojen vähäisyyttä ja helpon työllistymisen suoraan omalle alalle vaikeutta oteta huomioon. Päähenkilö ei tunnu hirveästi muuttuvan kertomuksen edetessä eikä hän kohtaa ulkoisia eikä sisäisiä ristiriitoja matkallaan urheilevasta lapsesta urheilevaksi korkeakoulutetuksi työnhakijaksi. Urheilu kulkee punaisena lankana henkilölle lapsuuden harrastuksena, nuoruusaikojen kilpaurheiluvaiheen aikaan varsinaisempana elämänsisältönä ja opiskelujen keskivaiheista alkaen vastapainona varsinaiselle tekemiselle. Nyt,

70

kerrontahetkellä, se on edelleen tärkeä harrastus ja sen lisäksi työympäristö, joko lyhyemmällä tai kenties pitemmälläkin tähtäimellä.

Vaikka yliopisto-opinnot eivät täysin vastanneetkaan sitä odotusta, jonka päähenkilö niille oli etukäteen asettanut, on niistä saatu hyöty kuitenkin selvästi suuri. Hän on saanut kansainvälistä kokemusta sekä opiskelijavaihdossa että työharjoittelussa, oppinut ajattelun taitoja, avartanut katsantokantojaan ja ymmärrystä yhteiskunnasta ja maailmasta ja sisäistänyt osaksi itseään, omaan minäkuvaansa sitä, mitä pitkän korkeakoulutuksen kautta voi saada. Gradunteko on myös antanut mahdollisuuden oppia syvällisesti itse valitusta aiheesta. Kaiken kaikkiaan tämän tarinan päähenkilön tuleminen siksi, mikä hän nyt on, on esitetty minulle miellyttävän analyyttisesti ja jo valmiiksi tutkimukseni kontekstiin sijoitettuna ja viimeaikaisen yhteiskuntatutkimuksen termein esitettynä.

Syy tähän voi olla se, että olin esitellyt haastattelupyynnössäni tutkimuksen aiheen ja kontekstin sen verran tarkkaan, että haastateltava yhteiskuntapolitiikan opintojensa kautta siihen pystyi vastaamaan niin tutkimustiedon, oman kokemuksensa, samassa tilanteessa olevien opiskelijatovereidensa kuin akateemisten työllistymiskurssilla mahdollisesti saamansa informaation pohjalta. Hänellä oli erittäin selkeä käsitys vallitsevasta globaalista ja kansallisesta taloustilanteesta, joka vaikuttaa työmarkkinoihin siten, että parhaillaan oli määrittelemättömän pitkä laskusuhdanne, mutta nousun aikaan työtä taas on, mutta ei tietoa millaista. Perinteiset virkamiesurat eivät todennäköisesti urkene heti eivätkä kerralla kenellekään, mutta ovat kuitenkin mahdollisia. Päähenkilölle on erittäin selkeää myös se, mitä hänen kannattaa tehdä, että pääsee urallaan eteenpäin ja mitä hän olisi voinut tehdä toisin jo opiskeluaikana, jotta olisi jo nyt paremmissa asemissa.