1.2 Tutkimuskysymykset, tutkielman rajaukset, rakenne, menetelmät ja aineisto
1.2.2 Tutkimusmenetelmä ja -aineisto
Tutkielma liittyy sekä rikosoikeuden että oikeussosiologian alaan ja jakautuu menetelmälli-sesti kahteen osioon: lainopilliseen ja empiiriseen. Rikoslainopin tehtävä on Tolvasen mu-kaan rikosoikeudellisten sääntöjen tulkinta ja systematisointi. Rikoslainopillisen tutkimuk-sen lähteinä käytetään säädöstekstejä, hallituktutkimuk-sen esityksiä, eduskunnan valiokuntien lau-suntoja ja lainvalmistelun pohjaksi tehtyjä mietintöjä, oikeuskäytäntöä ja oikeuskirjalli-suutta.15 Tässä tutkielmassa oikeuskäytäntöä ei Tolvasen tarkoittamassa mielessä (korkeim-man oikeuden ja hovioikeuksien tapaukset) ole käytettävissä.
Oikeussosiologia tutkii empiiristä menetelmää hyväksikäyttäen oikeuselämän ja oikeudel-listen toimijoiden toiminnan säännönmukaisuuksia. Klassinen oikeussosiologia selvittää sitä miksi ja millä tavalla oikeusjärjestykseen kuuluvia sääntöjä noudatetaan.16 Ervastin mukaan oikeussosiologinen tutkimus ulottuu voimassa olevan virallisen oikeuden lisäksi erilaisiin epävirallisiin menettelyihin ja käytäntöihin viralliskoneiston ulkopuolella.17
Oikeuslähdeopillisesti noudatan tutkielmassa Peczenikin ja Aarnion oikeuslähteiden velvoit-tavuuteen perustuvaa oppia. Vaikka oppia kehiteltiin jo 1970- ja 80-luvuilla, on sen perus-ajatus mielestäni edelleen selkeä ja toimiva. Ajan kuluessa oppia on luonnollisesti täsmen-nettävä ottaen huomioon mm. kansainvälistymisten vaikutukset. Perusajatus Peczenikin ja
15 Tolvanen 2016, s. 275–276.
16 Husa – Mutanen – Pohjolainen 2010, s. 22.
17 Ervasti 2011, s. 79.
Aarnion opissa jakaa oikeuslähteet vahvasti velvoittaviin, heikosti velvoittaviin ja sallittui-hin lähteisiin.18 Vahvasti velvoittavia ovat laki19 ja maan tapa. Heikosti velvoittavia ovat lainsäätäjän tarkoitus ja tuomioistuinratkaisut, joilla katsotaan olevan prejudikaattiarvoa.20 Sallittuihin oikeuslähteisiin kuuluvat Aarnion mukaan oikeusvertailevat ja oikeushistorialli-set argumentit, oikeustiede, arvot ja moraali sekä teleologioikeushistorialli-set argumentit.21 Määttä ja Paso mainitsevat sallituiksi oikeuslähteiksi myös ministeriöiden antamat oppaat ja ohjeet, muiden kuin korkeimpien oikeuksien ennakkopäätökset, ylimpien laillisuusvalvojien, muiden oikeu-denkäyttöä yhtenäistävien viranomaisten ja erilaisten lautakuntien ratkaisut ja soveltamisoh-jeet.22 Myös soft law -tyyppinen aineisto voidaan rinnastaa oikeuskirjallisuuteen sallittuna oikeuslähteenä. Soft law’ta voi olla erilaiset strategiat, suositukset, oppaat ja muistiot, joiden avulla voidaan yhtenäistää soveltamiskäytäntöjä ja parantaa päätösten ennustettavuutta.23 Tutkielman lainopillinen osio koostuu uhridirektiivistä, Istanbulin sopimuksesta, kansalli-sesta lainsäädännöstä, lähinnä esitutkintalaista, lainvalmisteluaineistoista sekä soft law -tyyppisestä ohjeistuksesta ja oikeuskirjallisuudesta. Soft law -tyyppisenä aineistona käytän Poliisihallituksen ohjeistusta sekä apulaisoikeuskanslerin ja eduskunnan oikeusasiamiehen päätöksiä ja ratkaisuja.
Tutkielmassa käytettävää rikoslainopillista aineistoa tulkitsen kolmen eri tulkintaperusteen avulla. Hirvonen määrittelee tulkintaperusteet argumentaatiomalleiksi, joiden perusteella oi-keusnormeista tehdään tulkintoja ja niiden sisällöstä esitetään väitteitä, jotka perustellaan.24 Määttä ja Paso tiivistävät tulkintamallit juuri kolmeen toisiaan täydentävään keskeiseen pe-rusteeseen; kielelliseen, systeemiseen ja tavoitteelliseen tulkintaan.25 Yksittäisissä
tulkinta-18 Aarnio 1989, s. 220–221; Aarnio 2006, s. 292–293; Aarnio 2011, s. 68–69.
19 Lailla tarkoitetaan tässä kansallisen oikeuden normistoja, eli perustuslain perusoikeuksia, lakeja ja lakien nojalla annettuja alemman tasoisia normeja sekä kansallisen oikeuden ulkopuolisia normeja eli eurooppaoi-keuden sitovia osia, Euroopan ihmisoikeussopimuksen normeja sekä EU-tuomioistuimen ja Euroopan ihmis-oikeustuomioistuimen määrättyjä prejudikaatteja, Husa–Mutanen–Pohjolainen 2010, s. 33; Kolehmainen 2016, s. 116.
20 Aarnio 2006, s. 292; Husa – Mutanen – Pohjolainen 2010, s. 33; Kolehmainen 2016, s. 116.
21 Aarnio 1989, s. 221.
22 Määttä – Paso 2019, s. 22–23.
23 Määttä – Paso 2019, s. 28–29.
24 Hirvonen 2012, s. 145.
25 Määttä – Paso 2019, s. 30. Tulkintaperusteista ks. myös Hirvonen 2012, s. 140–145.
tilanteissa eri tulkintaperusteiden yhteenlomittautumista ei voida määrätä tarkkarajaisesti en-nalta tai vakioida metodiopillisesti26. Myös Soinisen mukaan eri tulkintateoriat ovat kytkök-sissä toisiinsa, vaikka ne voidaankin esittää toisilleen vaihtoehtoisina. Oikeudellisen merki-tyksen kokonaiskuvan (laki)teksti saa, kun eri tulkintateorioiden hahmottelevat merkitykset nähdään kokonaisuutena.27 Kielellisessä tulkinnassa oikeudellisille teksteille annetaan nii-den arkikielistä merkitystä vastaava sisältö. Mikäli tekstissä käytetään käsitteitä sellaisessa merkityksessä, joka ei vastaa niiden arkikielistä sisältöä, voidaan käsitettä, perustellen, tul-kita joko laajentavasti tai supistavasti. Kielellistä tulkintaa voidaan tehdä myös käyttämällä analogiaa tai vastakohtaispäättelyä. Analogiassa samaistetaan kaksi erilaiselta vaikuttavaa asiaa ja vastakohtaispäättelyssä suljetaan pois alaan sisältymätön asia. 28
Kielellisellä tulkinnalla saavutetaan kuvaus lopputuloksesta, johon päädytään muita tulkin-tamuotoja käyttämällä. Määtän ja Pason mukaan keskeisiä menetelmiä ovat systeeminen ja tavoitteellinen tulkinta. Systeeminen tulkinta on keskeinen tulkintamuoto lainsoveltami-sessa, jossa sovellettavaa säännöstä tarkastellaan osana laajempaa sääntelykokonaisuutta.
Tavoitteena on tulkita kaikkia samantyyppistä asiaa koskevia säännöksiä johdonmukaisesti.
Ratkaisun tekijän on tunnettava se säädösympäristö, joka on huomioonotettava kutakin oi-keudellista ongelmaa ratkaistaessa.29 Tavoitteellisessa laintulkinnassa huomiota kiinnitetään sääntelyyn päämääriin historiallis-tavoitteellisesti ja teleologisesti. Historiallis-tavoitteelli-nen tulkinta selvittää lainsäätäjän alkuperäistä tarkoitusta perehtymällä lain esitöihin eli hal-lituksen esitykseen ja eduskunnan valiokuntien lausuntoihin ja mietintöihin. Ajan kuluessa ja lain sisällön täsmentyessä oikeuskäytännössä, heikkenee esitöiden merkitys.30 Teleologi-nen tulkinta kytkeytyy erityisesti EU-oikeuteen, jolloin tulkinnan tavoitteena on löytää sekä oikeusjärjestelmän että sääntelykokonaisuuden tarkoituksen tehokkaimmin toteuttava tul-kintavaihtoehto. Säännöksen tarkoitus ja päämäärä asetetaan etusijalle myös silloin kun säännöksen sanamuoto ja tarkoitus ovat ristiriidassa keskenään.31
Tutkimukseni empiirinen osio koostuu yhtäältä tilastotiedosta ja toisaalta asiantuntijahaas-tatteluista. Empiirinen oikeustutkimuksen kohteena on oikeuden maailmaan liitettävissä
26 Siltala 2003, s. 332.
27 Soininen 2019, s. 124–125.
28 Määttä – Paso 2019, s. 31–33.
29 Määttä – Paso 2019, s. 34–36.
30 Määttä – Paso 2019, s. 37–38. Ks. myös Määttä 2018, s. 12.
31 Määttä – Paso 2019, s. 41–42.
oleva oikeudellinen ilmiö ja tutkimuksessa käytetään empiirisen tutkimuksen metodeja tie-don hankintaan, analysointiin ja päätelmien tekemiseen. Tutkimuksen kohteena voivat olla esimerkiksi oikeudellisten toimijoiden päätöksenteko, arvot ja asenteet sekä toimintatavat.
Toimijoina voivat olla viranomaiset, järjestöt tai vaikkapa kansalaiset.32 Tutkimusote voi olla määrällinen tai laadullinen. Usein nämä kaksi tutkimusotetta nähdään toisiinsa lomittu-vina ja toisiaan täydentävinä ja molemmissa voi olla samanlaisia aineistonkeruun menetel-miä. Esimerkiksi haastattelua voidaan käyttää sekä laadullisessa että määrällisessä tutkimuk-sessa.33 Koska tutkimusotteissa on myös eroja, on suositeltavaa valita jompikumpi varsi-naiseksi metodiksi.34 Laadullisessa tutkimuksessa aineiston kerääminen, käsittely ja aineis-ton analysointi lomittuvat toisiinsa. Tutkimus on systemaattista ja aineisaineis-ton analyysi ja ar-gumentaatio on dokumentoitava vakuuttavasti.35 Tässä tutkimuksessa käytän tilastoja, jotka usein määritellään määrällisen tutkimuksen osaksi, lähinnä taustatietona tutkittavaan aihee-seen liittyen. Empiirinen päämetodi on näin ollen tutkimuksessani laadullinen, eli kvalitatii-vinen.
Asiantuntijahaastattelu ei ole itsenäinen haastattelumenetelmä, vaan käytän menetelmänä teemahaastattelua. Puolistrukturoidusta haastattelumenetelmästä käytettävän teemahaastat-telu-termin lanseerasivat vuonna 1979 Hirsjärvi & Hurme. Teemahaastattelussa haastattelu kohdennetaan tiettyihin keskusteltaviin teemoihin ja haastattelu etenee näiden teemojen va-rassa. Kysymyksillä ei ole tarkkaa muotoa tai järjestystä.36 Haastattelun etuna on joustavuus, haastattelukysymys voidaan toistaa, väärinkäsitystä voidaan oikaista ja kysymyksiä voidaan esittää siinä järjestyksessä kuin haastattelija katsoo aiheelliseksi. Haastattelija voi havain-noida sanotun lisäksi sen, miten asia sanotaan.37 Asiantuntijaorganisaatioiksi tutkimukses-sani valikoituivat itsestään selvästi poliisi ja RIKU. Organisaatioiden sisältä valitsin asian-tuntijoiksi poliisissa esitutkintaa suorittavia tutkinnanjohtajia ja RIKUssa uhrien kanssa teh-tävää työtä koordinoivat toiminnanohjaajat.38 Toiminnanohjaajien haastatteluiden pohjalta
32 Keinänen – Väätänen 2016, s. 249.
33 Keinänen – Väätänen 2016, s. 254; Puusa – Juuti 2020, s. 75–77.
34 Keinänen – Väätänen 2016, s. 254.
35 Ervasti 2017, s. 21.
36 Hirsjärvi – Hurme 2001, s. 7 ja 47–48. Tosin Hyvärinen näkee teemahaastattelun suhteellisen strukturoituna vaihtoehtona, koska haastattelussa painottuvat tutkijan laatima teemajäsennys ja siitä johdetut kysymykset, ks.
Hyvärinen 2017, s. 22.
37 Tuomi – Sarajärvi 2009, s. 73.
38 Asiantuntijuuden monimuotoisuuden vuoksi on tärkeää määritellä tutkimuksen kannalta olennainen asian-tuntijuus ja asiantuntijatahot. Asiantuntijana voidaan pitää henkilöä, jolla on tutkittavasta asiasta sellaista tie-toa, jota on vain hyvin harvalla, ks. Alastalo – Åkerman – Vaittinen 2017, s. 216.
päädyin haastattelemaan lyhyesti yhden teeman osalta lisäksi RIKUn aluejohtajaa. Pohdin myös sitä, olisiko tutkimuksen luotettavuutta lisännyt RIKUn vapaaehtoisten tai asiakkaiden haastattelu. Luovuin kummastakin haastattelusta osin samasta syystä; RIKUn vapaaehtois-ten työohjauksen kautta toiminnanohjaajilla on tähän tutkimukseen tarvittava tieto, eikä haastatteluista olisi merkittävästi saatu lisätietoa. Katson myös, että esimerkiksi sen seikan selvittäminen uhreilta, miksi he eivät päädy käyttämään tukipalveluita, tai tulevat palvelun piiriin vasta esitutkinnan jälkeen, olisi liian laaja tähän mukaan otettavaksi. Asiaa voisi tutkia joko kokonaan omana tutkimuksenaan tai osana kansallista uhritutkimusta39 tai kansallista rikosuhritutkimusta40.
Tutkimuksessa haastattelin siis kolmea tutkinnanjohtajaa, kolmea Rikosuhripäivystyksen toiminnanohjaajaa ja yhtä Rikosuhripäivystyksen aluejohtajaa. Haastateltavat valitsin polii-sin ja RIKUn tilastojen valossa alueellisesti tehtyjen havaintojen mukaan. Valintaperusteeksi otin sellaiset alueet, joissa on sekä hyvin toimivaa ohjausta että heikommin toimivaa oh-jausta. Yhden RIKUn toimipisteen alueella saattoi olla yhdellä paikkakunnalla hyvin toimi-vaa poliisin ohjausta ja toisella paikkakunnalla ohjausta oli selvästi keskiarvoa vähemmän.
Haastattelupyynnöt tein soittamalla tai sähköpostilla suoraan haastateltavalle. Haastattelut suoritin Microsoft Teamsissa (3kpl) ja puhelimitse (3 kpl). Yhden tutkinnanjohtajan tapasin kasvokkain. Haastateltavien luvalla tallensin haastattelut yhtä lukuun ottamatta. Yhden toi-minnanohjaajan haastattelun kirjoitin muistiinpanona.
Haastattelutilannetta varten tein kaksi vain hieman toisistaan poikkeavaa haastattelurunkoa, mutta haastattelut etenivät vapaamuotoisesti ilman tiukkaa kysymys-vastaus-linjaa. Tarvit-taessa haastattelun aikana täsmennettiin joitain aiheita, mutta varsinaisesti haastattelurun-koihin ei tarvinnut muutoksia tehdä. Välittömästi haastattelun jälkeen tein päiväkirjatyyppi-siä muistiinpanoja itselleni haastattelun kulusta, havainnoista ja alustavista tulkinnoista.41
39 Kansallisessa uhritutkimuksessa selvitetään suomalaisten tapaturmien ja väkivallan uhriksi joutumista sekä mitataan väestön fyysisen turvallisuuden tilaa. Viimeisin tutkimus on julkaistu vuonna 2017. Vuoden 2017 tutkimus toteutettiin ensimmäisen kerran aikuisten terveys-, hyvinvointi- ja palvelututkimuksen (ATH) osana ja aineistonkeruun rahoitti Sosiaali- ja terveysministeriö, Haikonen– Doupi –Honkala –October –Nipuli –Lou-namaa 2017.
40 Kansallista rikosuhritutkimusta julkaisee Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti. Julkaisu on toteutettu vuosina 2012–2019. Seuraava mittaus tehdään syksyllä 2020. Vuoden 2019 julkaisun pysyväisosoite on [http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-0677-3]. Tutkimusta uudistettaessa Siren pohti rikosuhrikyselyn tavoit-teisiin lisättäväksi rikoksen uhrin saaman tuen ja tukipalveluiden vajeiden selvittämistä. Hän toteaa kuitenkin, että 1–2 vuoden välein toteutettava kysely ei voi kustannussyistä olla kovin laaja, mutta kyselylomakkeen mo-dulaarisuus mahdollistaisi tarpeen vaatiessa uuden osion lisäämisen helposti, ks. Siren 2011, s. 24.
41 Haastattelun analyysivaiheista ks. Ruusuvuori – Nikander – Hyvärinen 2010, s. 9–36.
Haastattelut pyrin litteroimaan tekstiksi parin päivän sisällä haastattelusta. Litteroinneissa käytin valikoivaa42 tapaa, kirjoitin ensin jokaisesta haastattelusta oman tiedoston, mutta jätin tutkittavan asian kannalta tarpeettomat täytesanat tai sivulauseet kirjoittamatta. Koska tein haastattelut itse, oli suhteellisen helppo huomata, milloin on tarpeen kirjoittaa sanatarkasti haastateltavan vastaus.43
Aineiston kerääminen ja käsittely kietoutuvat tiiviisti toisiinsa, joten aineistoon tutustuminen ja alustavien analyysien teko on hyvä aloittaa samanaikaisesti ja varhaisessa vaiheessa. Ai-neiston luokittelu, analysointi ja tulkita ovat toisiinsa liittyviä, erilaisia osatehtäviä.44 Aineis-ton analyysillä luodaan aineistosta mielekäs kokonaisuus, jonka avulla tuotetaan perusteltu tulkinta ja tehdään johtopäätöksen tutkittavasta ilmiöstä. Sisällönanalyysi on käytetyimpiä laadullisen aineiston tarkastelun metodeista, se on keino jäsentää aineistoa tulkintaa varten.45 Sisällönanalyysia varten tein aineiston teemoittelun haastattelurungon avulla.46Seuraavilla lukukerroilla hain teemoja, jotka toistuivat haastatteluissa, mutta myös teemoja, joita esiintyi vain harvassa. Empiiristä aineistoa rasittavaa määrättyä epävarmuutta yritän tutkimuksessa välttää tekemällä tilastotiedon ja haastatteluiden tuloksista vain varovaisia päätelmiä siitä, miten lainsäätäjän määrittelemiä tavoitteita saavutettaisiin paremmin.47
42 Valikoivassa tavassa litteroidaan vain sellaiset osat, jotka ovat oleellisia tutkimuksen raportoinnissa, ks. Met-sämuuronen 2008, s. 48; Ruusuvuori – Nikander – Hyvärinen 2010, s. 14.
43 Aineiston litteroinnista ks. Hirsjärvi – Hurme 2000, s. 138–142.
44 Ruusuvuori – Nikander – Hyvärinen 2010, s. 11.
45 Puusa 2020, s. 148–149.
46 Teemoittelusta ks. Eskola 2018, s. 217–219; Puusa 2020, s. 152–154.
47 Tolvasen mukaan empiirinen aineisto on kritiikille altista ja empiiristä aineistoa rasittaa tietty epävarmuus.
Esimerkiksi rikostilastot kertovat vain ilmitulleesta rikollisuudesta tai haastatteluissa haastateltavat voivat an-taa todellisuutta vasan-taamattomia kuvia käyttäytymisestään tai teoisan-taan. Lisäksi syy-yhteyksien toteamiseen saattaa liittyä ongelmia. Empiiristä aineistoa voidaan selittää monella tavalla, jolloin voidaan väittää tutkijan jättäneen jonkin muuttujan huomiotta. Tutkimustulokset ovat moniselitteisiä ja epävarmoja siksi, että ne liitty-vät monitahoiseen kommunikaatioprosessiin. Tästäkin huolimatta Tolvanen kannattaa käytettävissä olevan empiiriseen aineksen kartoittamista ja siihen perehtymistä, ks. Tolvanen 2016, s. 288–290.