Yritämme monin eri keinoin suojata läheisiämme, itseämme ja omaisuuttamme. Tästä huo-limatta rikos tai sen yritys saattaa osua kohdallemme, ja yleensä aina silloin, kun sitä vähiten odottaa. Siihen, miten me rikokseen suhtaudumme, vaikuttavat monet asiat. Rikoksen luonne ja vakavuus ovat ilmiselviä vaikutustekijöitä, mutta myös uhrin oma historia, elä-mänkokemus ja luonne vaikuttavat suuresti suhtautumiseen ja rikoskokemuksesta selviämi-seen.162 Mielenkiintoisen kulman uhrin kokemukseen tuo pohdinta uhrin omasta myötävai-kutuksesta rikokseen; unohdan lukita oven ja kotimme arvoesineet varastetaan tai provosoin (tarkoituksella tai tahattomasti) toista henkilöä, ja hän aiheuttamani tunnereaktion seurauk-sena lyö. Vastuu rikollisesta teosta on tekijällä, mutta myötävaikutuksella ja provokaatiolla on vaikutuksensa esitutkinnassa.163 Tämä seikka ei ainakaan vähennä uhrin tuen tarvetta.
Rikoksen uhri vaikuttaa osaltaan rikoksen ilmituloon ja selvittämiseen. Käsitys siitä, että viranomainen kohtelee uhria hyvin ja oikeudenmukaisesti, kuuntelee ja uskoo uhria, vaikut-taa paljon paitsi uhrin halukkuuteen ilmoitvaikut-taa rikoksesta myös yleisesti luottamukseen polii-sia ja oikeusjärjestelmää kohtaan.164 Tärkeää on myös se, että uhrin yksityisyys huomioi-daan. Rikoksesta pitäisi pystyä kertomaan rauhallisessa paikassa, ilman vaaraa ulkopuoli-sista kuulijoista.165 Lähisuhdeväkivallasta ja raiskauksista jää suuri osa ilmoittamatta polii-sille. Häpeä, muiden ihmisten reaktiot, itsesyytökset, tekijän esittämät uhkaukset tai huoli siitä, miten häntä kohdellaan rikosprosessissa, saa monet luopumaan ilmoituksen tekemi-sestä.166 Raiskausrikosten osalta tutkimuksissa on kiinnitetty huomiota rikosprosessin tehot-tomuuteen. Rikosoikeudellisen järjestelmän vaikeus käsitellä muita kuin tuntemattoman miehen tekemiä raiskauksia on johtanut siihen, että uhrin tekemää rikosilmoitusta ei oteta
162 Åberg 2017, s. 23. Uhrille rikoksen aiheuttamista seurauksista ks. esim. Hintikka 2017, s. 25–47.
163 Hahto on väitöksessään tutkinut uhrin käyttäytymisen vaikutusta tekijän rikos- ja vahingonkorvausoikeu-delliseen vastuuseen fyysistä koskemattomuutta loukkaavissa rikoksissa, ks. Hahto 2004. Anttila toteaa, että uhri vaikuttaa usein merkittävästi, jopa ratkaisevasti siihen, tapahtuuko rikos vai ei. Vaikka uhri olisi varovai-suudella voinut estää vahingon, hänellä on silti oikeus rikosoikeudelliseen suojaan. Suojaa annetaan siis myös huolimattomille tai helposti petettäville, ks. Anttila 1986, s. 24.
164 Saarikkomäki 2020, s. 3. Epäillyn tarinan vaikutuksesta uhrin asemointiin avunhakijoina palvelujärjestel-mässä, ks. Nikupeteri 2016b, s. 799–804.
165 Nipuli – Bildjuschkin 2016, s. 27.
166 Kainulainen 2017, s. 217.
vakavasti, eikä prosessi välttämättä etene.167 Tilastotiedon valossa on kuitenkin todettu, että yleensä uhri ja epäilty tekijä tunsivat toisensa entuudestaan, vain neljässä prosentissa tapauk-sia tekijä oli uhrille entuudestaan tuntematon168. Uhrin haavoittuvuus lisääntyy rikosproses-sin aikana erityisesti, mikäli poliisi epäilee rikosilmoituksen aitoutta. Rikosprosesrikosproses-sin tarkoi-tusperiä edistää uhrin sensitiivinen kohtelu. Se luo luottamusta, jolloin uhrin on helpompi kertoa hänelle vaikeasta asiasta169. Eräässä tutkimuksessa todettiin myös, että poliisi ja lää-kärit aliarvioivat merkittävästi omien toimiensa vaikutusta uhreihin.170 Viharikoksissa ylei-simpiä tunnereaktioita ovat pelko, suru, viha ja itseluottamuksen menettäminen. Terveydel-lisistä vaikutuksista voidaan mainita masennus, traumat ja stressireaktiot. Turvattomuuden tunne voi aiheuttaa syrjäytymistä. Toisaalta uhrissa saattaa voimaantumisen kautta herätä halu toimia paremman yhteiskunnan puolesta.171
Uhrin näkökulmasta rikoksen haavoittavuus voidaan jakaa sosiaaliseen, psykologiseen ja emotionaaliseen sekä fyysiseen haavoittavuuteen. Sosiaalisella haavoittavuudella tarkoite-taan teon vaikuttavuutta uhrin arkeen, elinpiiriin ja sosiaalisiin suhteisiin. Uhrista voi tulla arka. Hänen voi olla vaikea luottaa viranomaisiin esimerkiksi tilanteissa, joissa epäilty on kertonut täysin uhrin kertomuksesta poikkeavan tapahtumankulun.172 Psykologinen ja emo-tionaalinen haavoittavuus voi ilmetä pelkona, uhkana ja henkisenä ahdistuksena, pitkittyes-sään kuormitus voi aiheuttaa uhrille taloudellisia ongelmia työn tekemisen vaikeutumisen
167 Kainulainen 2017, s. 219.
168 Tutkimuksessa tarkasteltiin raiskausrikoksia (RL 20:1–5), jotka on jätetty tutkimatta, syyttämättä ja tuomit-sematta. Tutkimusta varten kerättiin otos rikosprosessin eri toimijoiden vuonna 2018 tekemistä päätöksistä.
Päätöksiä oli yhteensä 232, joista poliisin ei-rikosta koskevia päätöksiä oli 65, syyttäjän esitutkinnan rajoitta-mista tai syyttämättä jättämistä koskevia päätöksiä oli 113 ja käräjäoikeudessa syytteen hylkääviä tuomioita oli 54, ks Alaattinoğlu– Kainulainen – Niemi 2020, s. 128.
Poliisin päätöksissä lähes 40 prosentissa kerrottiin, ettei uhri halunnut jatkaa rikosprosessia. Syinä mainittiin mm., että uhri oli alunperinkin haluton käynnistämään prosessia, uhri oli epävarma siitä, oliko teko raiskaus ja joissakin tapauksissa rikosprosessiin osallistuminen tuntui uhrista liian kuormittavalta, ks Alaattinoğlu– Kai-nulainen – Niemi 2020, s. 65.
169 Kainulainen 2017, s. 229.
170 Tutkimuksessa verrattiin raiskauksesta selvinneiden kertomuksia poliisin ja terveystoimen henkilökunnan kokemuksiin. Erityisesti uhrit kokivat toissijaista uhriutumista kysyttäessä heidän aiemmista seksuaalikoke-muksistaan tai käyttäytymisestään ennen tapahtumaa. Myös itse tutkimukset koettiin traumatisoiviksi. Uhrit kokivat tehdyt kysymykset syyllistäviksi tai sellaisiksi, että uhrin omien toimien tai toimimattomuuden vuoksi he ansaitsivatkin heille tapahtuneen rikollisen teon. Tutkimuksessa todettiin, että poliisi ja lääkärit olivat ha-luttomia vastaamaan asiaan liittyviin kysymyksiin tai muuttamaan toimintaansa, mutta on todennäköistä, että he eivät ole tehneet olettamuksia tai syyllistäneet uhria, eikä heidän tarkoituksenaan ole myöskään ollut lou-kata, ks. Campbell 2005, s. 55, 56, 65–66.
171 Nokso-Koivisto 2019, s. 25.
172 Nikupeteri 2016, s. 51–52, 54. Nikupeteri kuvaa vainon uhrien haavoittavuuden muotoja, mutta mielestäni muodot pätevät muissakin rikosnimikkeissä.
kautta.173 Henkisen lähisuhdeväkivallan on katsottu psykososiaalisilta vaikutuksiltaan ole-van jopa fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa voimakkaampaa. Seurausten vakavuutta voi se-littää se, että henkinen väkivalta on luonteeltaan fyysistä väkivaltaa toistuvampaa.174 Fyysi-nen haavoittavuus voi kohdistua uhrin fyysisen haavoittamisen lisäksi muihin ihmisiin tai uhrin omaisuuteen. Pahoinpitelyt tai omaisuuden tuhoutuminen aiheuttavat taloudellista va-hinkoa. Fyysinen uhka voi pakottaa uhria hankkimaan erilaisia suojaus- tai turvajärjestelmiä, mistä koituu lisäkustannuksia.175
Voisi helposti kuvitella, että rikoksen uhrit olisivat rangaistushaluisia. Yksilötasolla näin ei ole, vaan kokemus prosessista on monesti rangaistusta tärkeämpi kysymys. Rangaistusha-luun vaikuttava monet seikat, rikoksen laatu, uhrin ja tekijän välinen suhde, rikoksesta ku-lunut aika, uhrin saama tuki ja se, miten rikosta on käsitelty prosessissa. Prosessikokemuk-seen liittyen on tärkeää herkkyys tunnistaa uhrien monimuotoisuus. Tätä voidaan auttaa li-säämällä koulutusta kaikkiin uhrien kanssa tekemisiin joutuvilla aloilla. Tutkimustiedon hankkiminen uhrin kokemuksista, tarpeista ja kohtaamisista viranomaisten kanssa tulisi nähdä pyrkimyksenä ymmärtää yksittäisen ihmisen kärsimystä ja hankaluuksia, mutta myös kykynä analysoida sitä yleisenä ongelmana ja yhteiskunnallisena kysymyksenä.176
Vieläkin silloin tällöin kuulee väitteitä, että rikoksen uhrin asemaa parantamalla jotenkin heikennettäisiin rikoksesta epäillyn oikeuksista. Saatetaan ajatella, että jos uhrit tunnistetaan uhreiksi paremmin ja uhreja tuetaan ja kannustetaan ilmoittamaan rikoksista, tällä tarkoituk-sellisesti heikennettäisiin rikoksesta epäillyn oikeuksia. Esimerkiksi rikos- ja riita-asioiden sovittelun käyttö lähisuhdeväkivaltatapauksissa voi kuitenkin johtaa siihen, että epäiltyä ei saavutetun sovinnon johdosta tuomita rangaistukseen. Rangaistusasteikon koventamisvaati-mukset esimerkiksi seksuaalirikoksissa tulkitaan helposti epäillyn oikeuksien huonontami-sena. Vaikka Suomessa uhrin asema on parempi kuin monessa muussa maassa, uhrin oi-keuksien parantamisessa ei ole kyse nollasummapelistä, jossa toisen asemaa parantamalla vähennettäisiin toisen oikeusturvaa177.
173 Nikupeteri a 2016, s. 55–57.
174 Siltala – Holma – Hallman-Keiskoski 2014, s. 118–119.
175 Nikupeteri 2016a, s. 58–59.
176 Kainulainen – Honkatukia – Niemi 2013, s. 102–104, 107–108.
177 Koskinen 2013, s. 194.
5.2 Ylempien laillisuusvalvojien viimeaikaisia päätöksiä ja ratkaisuja uhrin