Toivottomuuden masennuspolku

unelmiks tai jotain semmosta niinku mitä oikeesti pystys niinku helposti saamaan aikaan. (Kaisa)

Tässä masennuspolussa tulevaisuuden jäsentely näyttäytyi siis hankalana. Lisäksi tulkinnat masennuksen paranemisesta olivat ristiriitaisia. Yhtäältä toivottiin ja pyrittiin paranemiseen, mutta toisaalta toivottiin edes masennuksen lievenemistä tai kurissa pysymistä. Masennuspolulle tyypillistä olikin nimenomaan se, että vaikka toiveita ja ajatuksia paranemisesta jäsennettiin, tulevaisuus ja tuleva mahdollinen minä näyttäytyivät silti hyvin selkiytymättöminä suhteessa masennukseen.

Seuraava näyte Oonan haastattelusta havainnollistaa ajatusten ristiriitaisuutta suhteessa masennuksesta toipumiseen sekä tulevaan mahdolliseen minään. Näytteessä Oona kertoo ensin toivovansa masennuksen kurissa pysymistä, jolloin hän rakentaa tulevaisuuden pelättyä minää masentuneeksi, minkä jälkeen hän kuitenkin jäsentää tärkeäksi masennuksesta toipumista, mikä heijastaa toivottua, masennuksesta toipunutta minää. Näytteen loppupuolella Oona kuitenkin palaa siihen ajatukseen, että masennus ei ainakaan pahentuisi tai ainakin lievenisi.

No ainaki se että niinku et ois sillee nytte ihan kiva että et jos se masennus pysys sillee kurissa et sitte niinku etenis siinä tavallisessa niinku opiskelusuunnitelmassa ja sitte et valmistuis niinku ajallaan […] mutta ei nyt oo sillee mitää kovin suuria tavotteita tai semmossia niinku, että tärkeintä ois nyt sillee toipuu tosta masennuksesta ja että ehkä sitte sais nyt jotain semmosta niinku jotain mikä niinku sillee auttas pidemmän aikaa että, että ei niinku vaikka tulis enää ollenkaa uuestaan tai että tuli- tai että ois niinku semmone lievempi sitte ainaki […] et toivottavasti et se masennuksen rooli ois niinku entisestään sillee pienentyny että että ei ois ainakaa pahentunu. (Oona)

Riippumatta siitä, jäsennettiinkö eroa menneen ja nykyisen minän välillä enemmän positiivisten vai negatiivisten muutosten kautta, tulevaisuuden suunta oli vielä epäselvä. Kaikki olivat käyneet läpi sekä huonompia että parempia vaiheita masennuksen kanssa ja joidenkin haastateltavien kohdalla tilanne oli nyt verrattaen hyvä. Tulevaisuus suhteessa sairauteen näyttäytyi kaikille kuitenkin vaikeana jäsentää.

6.3. Toivottomuuden masennuspolku

Kaksi haastateltavaa jäsensivät masennustaan tavoilla, joiden perusteella nimesimme toivottomuuden masennuspolun. Molempien haastateltavien taival masennuksen kanssa oli ollut pitkä ja vaikea, mutta kuitenkin erilainen taustoiltaan sekä vaiheiltaan. Tämän masennuspolun yksi keskeisimmistä

39 piirteistä on se, että haastateltavat positioivat itsensä kyynistyneiksi ja kyynistymisen tulkittiin johtuvan masennuksesta. Kyynistymisen lisäksi masennuspolulle tyypillistä on myös pelko masennuksen jatkumisesta, mikä heijastaa sitä, että tuleva mahdollinen minä jäsentyy edelleen masentuneena. Lisäksi masennuksella tulkittiin olevan negatiivisia vaikutuksia elämän eri osa-alueisiin, kuten työhön, opiskeluun ja ihmissuhteisiin, mikä näyttäytyy aineistossa masennuksen aiheuttamina katkoksina.

Toivottomuuden polussa masennuksen taustat ovat hyvin erilaiset. Sirpa tulkitsee masennuksen taustalla olevan korkeakoulusta valmistumisen liittyvän elämäntilanteen, jolloin hän kertoo saaneensa pitkään vaivanneeseen somaattiseen sairauteensa diagnoosin ja tieto siitä hänen mukaansa ”niin ku vähän romautti”. Lisäksi Sirpa tulkitsee masennuksen taustalla vaikuttaneen työelämän pettymykset, kuten työpaikkakiusaamisen sekä tunnollisuudesta johtuneen työssä sinnittelyn.

Teemu taas selittää masennuksen taustalla olleen lapsuuteensa sijoittuvan isoäidin kuoleman, josta hän kertoo tunteiden tukahduttamisen alkaneen. Lisäksi Teemu kertoo menettäneensä tärkeitä ystäviä yläkouluikäisenä, josta ”alko sitten semmonen niin ku lehmän hännän lasku”. Tällä hän viittaa muun muassa koulumenestyksen huononemiseen ja itsetuhoisuuteen. Hän tulkitsee masennukseen vaikuttaneen myös heikon stressinsietokyvyn. Molemmilla masennukset olivat olleet todella vaikeita. Siinä missä Sirpa kertoo masennuksen jatkuvasti pääosin pahentuneen, eikä hänen tilanteensa haastatteluhetkelläkään ollut helpottunut, Teemu taas kertoi vaikeista vaiheista huolimatta tilanteensa olevan nyt parempi kuvaten, että ”nyt mä oon nii ku sen aallon harjalla periaatteessa”.

Toivottomuuden masennuspolun kulkeneita yhdistää se, että he ovat kärsineet masennuksesta pitkään. Haastateltavista Teemu toteaa masennuksen olleen elämässään niin kauan, että hänen on vaikeaa tietää, millainen hän olisi ilman masennusta. Seuraava näyte heijasteleekin masennuksen aiheuttamaa katkosta minuuden tasolla ja kuinka oma itse määrittyy suhteessa masennukseen. Teemu kertoo, kuinka masennuksesta on tullut niin suuri osa persoonaa, että mennyttä minää ja minää ilman masennusta on enää vaikea jäsentää selkeästi.

Mä en niin ku silleen osaa osaa omasta itestäni kauheesti kertoo et mul on melkein kymmenen vuotta nyt todettu se keskivaikee kautta vaikee masennus että se on niin ku melkeen yks osa omaa persoona jo tässä vaiheessa. […] se on aika vaikee päästä silleen irti siitä sitte en mä oikeen tiiä minkälainen mä oon nii ku än äs normaalina ihmisenä […] nii ku mä en oikeen tiiä että miten minkälainen mun persoonallisuus olis ilma sitä, et oisko se sitten samanlainen vai täysin eri. (Teemu)

40 Keskeinen piirre, josta masennuspolku on saanut nimensäkin, on se, että masennuksen myötä nykyinen minä positioitiin kyynistyneeksi. Molemmat selittivät negatiivisen ajattelun lisääntyneen masennuksen myötä, olipa sitten taipumusta pessimistisyyteen entuudestaan tai ei. Sirpan kohdalla minän kyynistyminen näkyy selkeästi, sillä hän jäsenteli aiemman minänsä järkevästi ajattelevaksi, kun taas nykyisen minänsä hän positioi kyynistyneeksi, minkä vuoksi maalaisjärkeen nojaaminen ei Sirpan mukaan entiseen tapaan onnistu.

Et jotenkin niin ku mä niin kun oon jollain tasolla niin ku just semmosta tervettä maalaisjärkee osannu käyttää ja en oo niin ku kyynistyny mutta niin ku nyt se kyynistyminen on niin ku jotenki jääny päälle. (Sirpa)

Kuten edeltä voidaan nähdä, Sirpa tulkitsee kyynistymisen osaksi nykyistä minäänsä, mutta sen lisäksi kyynistymisen lopullisuus pelottaa, minkä vuoksi tulevaisuuden pelätty minä rakentuu siis kyynistyneeksi jatkossakin, kuten seuraavassa näytteessä näkyy.

Eniten pelottaa se oma näköalattomuus tällä hetkellä, ja se että, että jos mä en niin ku pääsekkään siitä ajatuksesta niin kun eroon että ku se on kuitenkin ollu aika ja on niin ku nytkin niin kun tän viimeisten kuukausien aikana ku on ollu näitä eri hoitokokeiluita ja niissä on sit tullu pettymystä että, että se masennus ei niin kun tästä parane enää […]

kun just niin kun se masennus on, vieny siihen suuntaan että siihen suuntaan ei tuu mitään positiivista niin kun koskaan tapahtumaan, niin se pelko että se olotila on nyt sitten niin kun lopullinen […] et jotekin se kyynistyminen lopullisesti nii pelottaa.

(Sirpa)

Edellä oleva näyte heijastelee myös, kuinka masennuksen pelättiin olevan lopullinen, eikä vain vaihe elämässä, kuten kasvun masennuspolussa. Toivottomuuden masennuspolulle kuvaavaa olikin se, että haastateltavat kertoivat pelkäävänsä masennuksen lopullisuutta ja vaikeiden masennusjaksojen uusiutumista, minkä vuoksi pelättyä tulevaa minää rakennettiin masentuneeksi. Vaikeisiin masennusjaksoihin viitaten Teemu toteaakin, että ”pelottaa se nii ku että tulee se, sama toisto”.

Molemmat jäsensivät pelkoa masennuksen lopullisuudesta, kuten Teemu seuraavassa näytteessä tekee.

Että [masennus] on nii ku vaa yks yks osa mun nii ku tai siis nii ku yks osa sillee nii ku elämää että siinä ei varmaan koskaan nii ku jää pois, nii ku en mä osaa aatella sillee elämää ilman sitä. (Teemu)

41 Toivottomuuden masennuspolussa myöskään suhde masennuksen hoitoon ei ollut mutkaton. Sirpa kertoi useammista hoitokokeiluista, jotka eivät olleet kuitenkaan tuottaneet toivotunlaista tulosta, minkä vuoksi hän on pettynyt hoitoihin ja parantumattomuuteensa. Seuraavat näytteet heijastelevat myös itsensä suhteuttamista hyvän potilaan mallitarinan mukaiseen omasta terveydestä vastuullisuuteen. Sirpa selkeästi vastuuttaa itseään hoidon epäonnistumisesta ja siten myös toipumisestaan.

Mut sit ku se ei lähtenykkään niin niin reippaasti niin kun paranemaan niin sit ehkä ite niin ku petty siihen että, ei oo niin ku onnistunu siinä ja sitä kautta sen niin kun koen että se masennus on niin ku menny vakavan suuntaan kun se nyt tällä hetkellä on vakavana […] kuitenkin yrittäny jotenki itteensä hoitaa psykoterapialla ja lääkityksellä ja se vointi ei oo lähteny kohenemaan niin sit ehkä se semmonen niin kun toivottomuus ja ehkä vähän semmonen kyynistyminenkin. (Sirpa)

Itsensä vastuuttaminen hyvän potilaan mallitarinan ideaalin mukaisesti näkyy siinäkin, että Sirpa selittää, että paraneminen on kiinni itsestä todeten, että “niin kauan kun en niitä muutoksia tee niin niin kauanhan se masennus jatkuukin sitten”. Hän tulkitsee myös oman työssä sinnittelyn pahentaneen masennustaan ja tulee siten vastuuttaneeksi itseään sairastumisestaan. Sirpa jopa syyllistää itseään sairastumisestaan toteamalla laiminlyöneensä hyvinvointiaan, mikä heijastelee hyvän potilaan vastuuta omasta terveydestään ja sen hoitamisesta.

Et jotenkin aiemmin sitä ajattelin silleen et kun niin pitkään niin ku on sinnitelly että jos mä oisin siellä aikasemmassa vaiheessa, esimerkiks työuraa tai aikasemmassa vaiheessa tätä masennusta uskaltanukki jäähä sairauslomalle niin mä niin ku ajattelen että mä oisinkin selvinny sit ehkä helpommalla ku sillä että niin ku pitkittää sitä semmosta niin kun oman hyvinvoinnin niin kun laiminlyömistä. (Sirpa)

Teemu vastuuttaa Sirpan tapaan paranemisesta itseään toteamalla, että “se on enemmänki niin ku omasta asenteenmuutoksesta ollu kiinni”. Hän myös kertoo, kuinka alkuun ei ole halunnut olla hoidossa, mutta on sittemmin sitoutunut hoitoon ja kokee hoidonpiirissä olemisen tällä hetkellä helpottavaksi. Näytteissä näkyy, kuinka Teemu tulkitsee oman paranemishaluttomuutensa jälkikäteen typeräksi ja tällainen rikkookin yleisesti hyvän potilaan ideaalia kuntoutumisesta ja sitä, että potilaan tulee olla halukas hoitamaan itseään. Teemun entinen minä jäsentyykin jopa hyvän potilaan vastaiseksi, kun taas nykyinen minä hoitoon sitoutumisen myötä näyttäytyy hyvän potilaan mallin mukaisena.

42 Sitte alko se toinen hoitojakso se kesti ehkä vuoden ja siellä mä en niin ku halunnu ite olla siellä ja valehtelin nii ku ihan päin naamaa kaiken kaiken mitä elämässä tapahtu ja miten meni että mä en mä en vaa nii ku halunnu olla siellä nii ku en mä nii ku halun- halunnu parantua tai niin ku jotain tämmöstä typerää mun pään sisällä oli. […] tota nyt tota, nyt se oli taas helpotus itelle nytte sitte tänä vuonna alo- alotin taas tän hoidon.

(Teemu)

Toivottomuuden polussa masennuksen selitettiin vaikuttaneen negatiivisesti useaankin elämän osa-alueeseen, joissa vaikutukset näkyivät jopa katkoksina. Haastateltavat kertoivat masennuksen vaikuttaneen ensinnäkin työhön ja opiskeluun. Sirpa kertoi haastattelussa olleensa masennuksen takia pitkään sairauslomalla ja hän selitti masennuksen häirinneen työssä pärjäämistä. Teemu taas kertoo toisessa näytteessä, kuinka masennuksen takia työhön liittyen hän on jättänyt asioita kesken.

Masennuksen tulkitaan myös vaikeuttaneen työskentelyyn liittyen keskittymiseen, ajatuksiin ja vastuuntuntoon. Kukin edellä mainituista seikoista näyttäytyy hyvän työntekijän mallitarinan vastaisena, sillä työssä tulee pärjätä, antaa parhaansa ja toimia vastuuntuntoisesti.

On vaikuttanu kyllä kuitenkin kun siinä niin kun ihan se toimintakyvyn lasku miten niin ku ite näki että ei vaikka niin kun pysty vaikka keskittymään kunnolla tai, tai ajatukset jotenkin niin kun pätkii tai, tai ei niin ku, saa itsestään nii paljoo jotenkin irti siellä työssä. Nii se on sitten taas niin ku siihen negatiiviseen suuntaan, vieny. (Sirpa)

Mä oon vaa jättäny tekemättä tai sitte nii ku kesken tai lähteny vaa pois, heti ku sitte nii ku masennusjakso alkaa […] ja sitten töissä nii ku mulla menee se nii ku vastuuntunto siitä nii ku työntekemisestä aivan täysin että, ei se sitte oikeestaa nii ku kiinnosta ollenkaa. (Teemu)

Sirpa kertoo toivovansa tulevaisuudessa kiinnittyvänsä taas työelämään ja selittää sitä kautta olevansa yhteiskuntakelvollisempi, mikä heijastelee työn keskeisyyttä yhteiskunnassa sekä paineita lunastaa yhteiskunnan odotukset. Sirpan tulkinta heijastelee sitä, kuinka yksilöt jäsentelevät itseään suhteessa työhön ja hyvän työntekijän malliin.

Oisinkohan mä vuoden päästä jollain lailla työelämään kytkeytynyt ja sitä kautta ehkä niin ku yhteiskuntakelvollisempi ((naurahtaa)). (Sirpa)

Siinä, missä Sirpa kertoo jääneensä masennuksen takia työstään sairauslomalle, Teemu kertoo olleensa aiemmin sairauslomalla opinnoistaan. Hän selittää, kuinka masennus on mennyt kouluttautumisen kanssa usein ristiin ja tehnyt opiskelusta vaikeaa.

43 Mm no se on koulus- koulutuksesta tehny tosi vaikeeta, että tota mulla lukio veny ja veny ja veny nii ku tosi sillee nii ku että oisin periaatteessa päässy jo kolmos vuoden lopussa tai no kahen kahen puolen vuoden jälkeen ulos sieltä mutta sitte tota, se, multa jäi kaikki kurssit kesken sillo. […] mä oon lähihoitajakoulutuksessa ja tota mä alotin sen nyt tammikuussa mutta jouduin keskeyttää sen sitten masennuksen takia taas kerran et mul on tosi usein koulus menny sen kanssa tota, masennuksen kanssa ristiin mä oon sen kanssa stressannu niin paljon et mä oon sitten lamaantunu ihan täysin. (Teemu) Teemu suhteuttaakin itseään hyvän oppilaan mallitarinaan ja positioi menneen minänsä hyväksi oppilaaksi ennen masennusta. Masennuksen ollessa vaikeampana minä sen sijaan rakentuu huonoksi oppilaaksi, eikä opiskeluun ole vaikeimpina masennusvaiheina ollut jaksamista.

Mä olin nii ku tosi hyvä oppilas siihen mennessä ((naurahtaa)) mut tota sitte mul alko nii ku loppumaan se että mua ei nii ku kiinnostanu käyä koulussa tai missää nii mä kävin vaa nii ku koulussa sen takii koska siellä oli kaikki kaverit oli sillo siihe aikaa siellä […]

aika paska fiilis on tullu sillee et nii ku huonona huonona oppilaana nii ku itteni nähny sillee, että nii ku ei jaksa lukee tai opiskella tai ei kiinnosta pätkääkää tai, vaikka mulla on nii ku niitä kausia ku nii ku jaksaa opiskella ja keskittyä, mut sitte taas, sit ke- sit keskittyy nii paljon enemmän siihen negatiiviseen. (Teemu)

Masennuksen tulkittiin myös vaikuttaneen ihmissuhteisiin. Teemu esimerkiksi selittää masennuksen tehneen mahdottomaksi parisuhteesta huolehtimisen, minkä takia hän kertoo parisuhteen katkeilleen.

Katkos parisuhteessa on nuorelle aikuiselle ikäsidonnaisten odotusten kannalta merkittävä, kun nuoruuteen liittyy odotus intiimien ihmissuhteiden luomisesta.

Et oltiin än äs erossa nii ku mä en nii ku ite pystynyt käsittelee sitä nii kun parisuhdetta siinä vaiheessa sillee että … se oli nii ku ku ei pysty nii ku it- iteestää pitämää nii en mä ny pystyny nii ku sillee pitämään parisuhteestakaa huolta sitte. (Teemu)

Koska haastateltavat kertoivat masennuksen lopullisuuteen liittyvistä peloista, jäsentyi myös tulevaisuus suhteessa masennukseen. Masennuksen lopullisuuden pelon ohella haastateltavat kertoivat toiveista, että masennuksen kanssa jollakin tapaa pärjättäisiin ja toimintakyky paranisi.

Sirpa esimerkiksi kertoi toivovansa masennuksen edes lievenevän, mikä ei ainoastaan heijastele ajatusta masennuksen lopullisuudesta vaan myös sitä, että Sirpa jäsentää tulevaa mahdollista minää edelleen suhteessa masennukseen.

44 Haave ois jotenkin että se niin ku vakavin masennus lievenis että niin ku ei ois niin jumissa siinä niin ku vaan huonon näkemisessä tai jotenkin että […] ajankohtasesti toivois että se edes niin kun lievenisi nytten. (Sirpa)

Kaiken kaikkiaan toivottomuuden masennuspolkua siis kuvasi itsensä positioiminen kyynistyneeksi masennuksen myötä ja pelko sairauden lopullisuudesta sen sijaan, että haastateltavat olisivat jäsennelleet tulevaa mahdollista minäänsä täydellisesti toipuneena. Molemmat henkilöt tulkitsivat masennuksen vaikuttaneen negatiivisesti elämänsä eri osa-alueisiin, mikä näyttäytyikin katkoksina niin työn, opiskelun, ihmissuhteiden, kuin identiteetinkin suhteen.

6.4. Masennuksen suhteuttaminen normatiivisina näyttäytyviin arjen toimiin ja ikäsidonnaisiin