5.1. Aineisto
Pro Gradu -tutkielmamme on osa laajempaa laadullista “Allostaattinen kuormittuneisuus ja terveyttä koskevat tulkinnat masennusta sairastavalla: Monimenetelmällinen seurantatutkimus” –
23 tutkimushanketta1 (Honkalampi & Korhonen). Honkalampi ja Korhonen keskittyvät tutkimuksessaan tarkastelemaan masennusta sairastavien tulkintoja koskien masennusta sekä muuta terveydentilaa sekä sitä, kuinka nämä tulkinnat muuttuvat hoidon ja kuntoutuksen aikana. Heidän pyrkimyksenään on tuottaa tietoa masennuksen koetusta yhteydestä muuhun terveydentilaan sekä tekijöistä, jotka näyttävät yksilölle itselleen merkittäviltä hoitoon ja kuntoutukseen liittyen. Honkalammen ja Korhosen laadullinen seurantatutkimus on jatkoa ”Masennuspotilaiden seuranta- ja satunnaistettu D-vitamiini-interventiotutkimus (DepFuD)” -hankkeelle, jonka aineistosta on valikoitu Honkalammen ja Korhosen tutkimuksen osallistujat (N=30) ja siten meidänkin Pro Gradu –tutkielmamme haastateltavat. Tutkimukseemme osallistuminen on ollut vapaaehtoista ja haastateltavien etsiminen on tehty yhteistyössä Kuopion yliopistollisen sairaalan (KYS) kanssa, sillä niin DepFud –tutkimus kuin laadullinen jatkotutkimuskin on tehty yhteistyössä KYS:n kanssa. Tästä syystä otos edellä mainituissa tutkimuksessa sekä Pro Gradu – tutkielmassamme koostuu KYS:n aikuispsykiatrian poliklinikan potilaista, joilla jokaisella on diagnosoitu masennus ja kukin heistä oli haastatteluhetkellä hoidon piirissä. Rekrytoinnissa on ollut mukana tutkimushoitaja, joka on jakanut suullista tietoa tutkimuksesta ja lisäksi haastateltaville on annettu liitteessä 1 esitetty kirjallinen tutkimustiedote.
Tutkimushoitaja on kerännyt tutkimukseen osallistuneilta henkilöiltä kirjallisen suostumuksen, joka on esitetty liitteessä 2.
Aineistomme käsittää kymmenen haastattelua masennusdiagnoosin saaneilta potilailta. Yksi haastatteluista on pilottihaastattelu. Keräsimme aineiston kasvokkaisilla yksilöhaastatteluilla ja haastattelimme kunkin osallistujan kertaalleen. Haastattelut vaihtelivat kestoiltaan tunnista kolmeen tuntia. Haastattelumenetelmänä käytimme teemahaastattelua, jossa käsiteltävät aiheet oli jaettu teemoittain eri osa-alueisiin. Liitteessä 3 esitellyn haastattelurungon mukaisesti kävimme haastattelussa läpi muun muassa masennuksen taustoja ja vaiheita sekä haastateltavan ajatuksia tulevaisuudesta, fyysistä terveyttä, haastateltavan saamaa hoitoa ja kuntoutusta sekä masennuksen vaikutuksia elämän eri osa-alueisiin, kuten työhön, opiskeluun, ihmissuhteisiin, arjen toimintakykyyn ja käsitykseen itsestä. Vapaaseen kerrontaan rohkaisevia avoimia kysymyksiä täydensimme kysymysrungon tarkentavilla kysymyksillä. Tutkimushaastatteluun kuului myös piirustustehtävä, jossa haastateltavat piirsivät nykyisen elämänkenttänsä. Kävimme piirustuksen läpi jokaisen haastateltavan kanssa kysymysrungon tarkentavien kysymysten avulla. Yksi haastateltavista täydensi vastauksiaan jälkikäteen myös sähköpostitse, mutta tutkimuksemme aineistossa emme ole täydennystä käyttäneet, sillä sen sisältö ei koskenut tutkittavaa aihetta, eikä se siten ollut analyysin
1 Tutkimushankkeen nykyinen nimi on Masennus, työkyky ja kuntoutuminen elettyinä kokemuksina ja normatiivisina
odotuksina: Laadullinen seurantatutkimus psykiatrisessa avohoidossa olevista nuorista aikuisista.
24 kannalta merkittävä. Kukin haastattelu on nauhoitettu ja litteroitu sanasta sanaan. Litteroidun aineiston kokonaissivumääräksi tuli noin 510 sivua fonttikoolla 12 ja rivivälillä 1.5.
Aiheen sensitiivisyyden vuoksi haastatteluja koskevaan tutkimusetiikkaan kiinnitettiin erityistä huomiota. Informoimme tutkimukseen osallistuvia henkilöitä etukäteen tutkimustiedotteella, jossa kerrottiin kattavasti mistä tutkimuksessa ja haastatteluissa on kyse. Kävimme tärkeimmät seikat läpi myös kasvokkain haastattelun alussa. Haastatteluun osallistuminen oli vapaaehtoista ja kaikkien tutkimukseen osallistuneiden jaksaminen huomioitiin siten, että haastattelutapaamiset sovitettiin ensisijaisesti haastateltavien aikataulujen mukaan. Myös haastattelutilanteessa pyrimme huomioimaan haastateltavan tarpeet ja etenemään heidän ehdoillaan. Haastatteluja tauotettiin ja niitä oli tarvittaessa mahdollisuus jatkaa toisella kertaa. Myös haastateltavien empaattinen kohtaaminen oli meille tutkijoille tärkeää, sillä halusimme ensinnäkin rohkaista haastateltavia kertomaan henkilökohtaisesta, sensitiivisestä aiheesta ja toiseksi osoittaa aitoa kiinnostusta haastateltavien kertomuksia kohtaan.
Haastatteluissa pyrimme painottamaan vuorovaikutuksellisuutta ja rohkaisemaan vapaaseen kerrontaan. Kaiken kaikkiaan haastattelutilanteet olivat mielestämme luonteeltaan rauhallisia ja vapautuneita. Haastatteluissa vallitsi luottavainen ilmapiiri ja haastateltavat kertoivat hyvin avoimesti tilanteestaan. Iloksemme saimme useampaan otteeseen kuulla haastattelun olleen mieluisa. Usein haastattelun päätteeksi haastateltavat sanoittivat tutkimukseen osallistumisen olleen mukava mahdollisuus päästä jäsentämään omia kokemuksiaan ja samalla jakamaan niitä tutkimuksen hyödyksi. Osa haastateltavista mainitsi myös, että läpikäydyt kysymykset nostivat esille sellaisia asioita, joita ei terapiassa tai hoitosuhteessa ole tullut keskusteluun ja haastateltavista yksi mainitsi myös kokevansa haastattelun teemat ja kysymykset hyödyllisemmäksi, kuin terapeuttisessa hoitosuhteessa siihen saakka käsitellyt kysymykset.
Tutkimukseen osallistuneet olivat nuoria aikuisia ja ikä vaihteli 22–29 vuoden välillä. Liitteessä 4 on esitelty koonti tutkimukseen osallistuneiden perustiedoista. Osallistujista kolme oli miehiä ja loput seitsemän naisia. Haastateltavat nimettiin pseudonyymein Laura, Teemu, Emilia, Milla, Sirpa, Verneri, Oona, Anni, Kaisa ja Perttu. Suurin osa haastateltavista oli parisuhteessa, joista osa oli avoliittoja. Yksi haastateltavista oli naimaton. Kaksi haastateltavista odottivat haastatteluhetkellä ensimmäistä lastaan ja loput olivat lapsettomia. Haastateltavien elämäntilanteet vaihtelivat siten, että osa oli opiskelijoita, osa työssäkäyviä ja osa taas työttömiä. Työttömyyden taustalla oli vaihtelevan mittaisia sairauslomia, työpaikan etsimisestä tai muutoin masennuksesta johtuvaa työttömyyttä. Yksi haastateltavista oli odottamassa päätöstä kuntouttavasta työtoiminnasta. Haastateltavista neljä oli suorittanut tai suorittamassa tutkintoa ammattikorkeakoulusta ja kolme ammattikoulusta. Yksi
25 haastateltavista opiskeli yliopistossa ja yhdellä oli taustalla toisen asteen kaksoistutkinto. Yhden haastateltavan koulutustaso ei selvinnyt haastattelussa, mutta hän toimi yrittäjänä.
Kokonaisuudessaan opiskelu ja työpolut näyttäytyivät enemmistön osalta pirstaleisina.
Haastateltavilla masennusdiagnoosi vaihteli heidän kerrontansa mukaan keskivaikeasta vaikeaan masennukseen. Osalla masennus oli ollut osa elämää jo murrosiästä asti, kun taas osalla masennus oli puhjennut vasta nuorena aikuisena. Masennuksen kesto oli siten vaihdellut haastateltavasta riippuen useista, jopa yli kymmenestä vuodesta vuoteen. Monen haastateltavan kohdalla tilanne sairauden kanssa oli vaikeimmista jaksoista helpottunut haastatteluhetkeen mennessä. Vaikka kaikki haastateltavat olivat hoidon piirissä, ei kaikilla tilanne masennuksen kanssa ollut kuitenkaan helpottanut ja osa joutui kamppailemaan vaikean masennuksen kanssa myös haastatteluajankohtana.
Vain yksi haastateltavista kertoi, ettei tunne itseään masentuneeksi, mikä viittaa toipumiseen.
Huomattavaa kuitenkin on, että haastateltavista kaikki olivat haastatteluhetkellä avohoidon piirissä, minkä vuoksi täysiä toipumisen kertomuksia ei ole. Lisäksi on tärkeää huomauttaa, että haastattelututkimuksen tekijöillä ei ollut pääsyä haastateltavien terveystietoihin, joten esimerkiksi masennuksen diagnosoimisen ajankohtaa, masennuksen kestoa ja voimakkuutta koskevat tiedot perustuvat siihen, mitä haastateltavat itse kertoivat haastatteluissa.
5.2. Menetelmät
Olemme käyttäneet analyysimenetelmänä tyypittelevää narratiivista analyysia, joka soveltuu masennuspolkuja koskevien kertomusten analysoimiseen. Tyypittelyn avulla voimme vastata kysymykseen, millaisia masennuspolkuja masennuspotilaat tuottavat kertomuksissaan.
Pyrkimyksenämme on ollut havaita kertomuksista erilaisia tyyppejä, jotka muodostavat masennuspoluista tyypiteltäviä kokonaisuuksia. Analyysimenetelmämme taustalla on aiempia sairausnarratiivisia tutkimuksia, kuten Turusen ja Hännisen (2014) sekä Frankin (1994) tutkimukset, joissa on käytetty samaa analyysitapaa. Turusen ja Hännisen tutkimuksesta olemme hyödyntäneet myös heidän käyttämäänsä lukutapaa, johon analyysi on perustunut.
Analyysin ensimmäisessä vaiheessa kiinnitimme Turusen ja Hännisen tutkimuksessa käyttämän lukutavan mukaisesti huomiota siihen, miten haastateltavat kertoivat masennuksen taustoista, vaiheista ja tulevaisuuden näkymistä. Tarkastelimme tämän analyysitavan sisällä haastateltavan reflektiota minän ajallisuudesta menneen, nykyisen ja tulevan osalta suhteessa masennukseen.
Harjoitustutkimusta saman aineiston kahdella haastattelulla tehdessämme havaitsimme, että minän
26 ajallisuus on hyvä työkalu tyypittelyyn ja tukee Turusen sekä Hännisen lukutapaa, sillä kertoessaan masennuksen taustoista ja vaiheista haastateltavat tulivat jäsentäneeksi myös itseään ajallisesti.
Toisekseen kohdat, joissa minää reflektoitiin ajallisesti, tuottivat tärkeää tietoa masennuspolun kannalta. Luimme haastattelujen litteraatiot useampaan kertaan keskittyen edellä mainittuihin seikkoihin.
Analysoidessamme kertomuksia erittelimme lukutapojen lisäksi, millaisia positiointeja, mallitarinoita ja katkoksia koskevia selityksiä ja tulkintoja kertomukset sisältävät. Poimimme haastattelulitteraatioista kaikki kohdat, joissa kertoja määrittelee itseään eli positioi itseään itselleen tai suhteessa muihin niin menneessä, nykyisyydessä kuin tulevaisuudessakin kooten näistä Taulukkoa 1 vastaavan jäsennyksen. Lisäksi identifioimme litteraatioista ne kohdat, joissa esiintyi tiettyjä kulttuurillisia ideaaleja sisältäviä mallitarinoita, mikä on osa itsensä positiointia, sillä poisitioiden ottaminen tapahtuu aina myös suhteessa mallitarinoihin. Positiointien ja mallitarinoiden lisäksi tarkastelimme selityksiä katkoksista esimerkiksi työhön, opiskeluun ja identiteettiin nähden.
Havaitsimme analyysin myötä myös, että henkilöt suhteuttivat masennuksensa vaiheita sekä toipumista normatiivisten odotusten kautta. Tarkastelimmekin aiempien lukutapojen perusteella valittuja näytteitä myös tästä näkökulmasta ja totesimme havainnon olevan keskeinen läpi koko aineiston.
Taulukko 1: Vernerin positiointi suhteessa minän ajallisuuteen.
Mennyt minä Nykyinen minä Tuleva minä
Elämänhaluton Elämänhaluinen Kehittynyt esimerkiksi
sosiaalisuudessa
Ei hoitanut itseään Käy hoidossa Parempi ihminen
Työkyvytön Työkykyinen Työelämässä
Lujatahtoinen Mielenterveyspotilas Ei-masentunut
Vastenmielinen, ei kelpaa muille Arvoton
“Hällä väliä” -asenne elämäntapojen suhteen
Kiinnostunut elämäntavoista
Analysoimme haastateltavien kertomuksia Murrayn (2000) määrittelemillä narratiivisen analyysin eri tasoilla. Murray on artikkelissaan esittänyt kolme erilaista tasoa, joilla narratiiveja voidaan analysoida. Murrayn määritelmä huomioi terveys- ja sairausnarratiivien luonteen henkilökohtaisella, vuorovaikutuksellisella ja ideologisella tasolla. Narratiivisen analyysin henkilökohtaisella tasolla kertoja ilmaisee elettyä kokemustaan. Murray painottaa, että tällä tasolla kerrotuilla narratiiveilla on
27 henkilökohtainen tarkoitus, sillä henkilökohtaisilla tarinoilla yksilö voi luoda järjestystä kaoottiseen tilanteeseen. Analyysin henkilökohtainen taso käsittääkin oman identiteetin uudelleenmuotoutumisen sekä tutustumisen omaan kehoon. (Murray, 2000, 337–340.) Meidän tutkimuksessamme henkilökohtaisen tason analyysi keskittyy kertojan minän ajallisuuden tarkastelemiseen. Murrayn määrittelemä vuorovaikutuksen taso käsittää vuorovaikutusprosessit sellaisina, kuin ne tietyn tilanteen sisällä tapahtuvat. Tällä tasolla narratiivi luodaan dialogissa. (Murray, 2000, 340–341.) Olemme analyysissämme keskittyneet kertojan vuorovaikutuksen tasolla käyttämään positiointiin.
Ideologisella tasolla narratiivinen analyysi keskittyy Murrayn mukaan sosiaalisesti jaettuihin tarinoihin, jotka ovat tyypillisiä tietylle yhteisölle (Murray, 2000, 340–343). Tällä tasolla olemme tarkastelleet haastateltavien kertomuksissa esille tulleita mallitarinoita. Keskitymme analyysissämme erityisesti henkilökohtaisella ja ideologisella tasolla tapahtuvaan kerrontaan.
Analysoituamme kertomuksia kaikilla edellä mainituilla tasoilla vertailimme tekemiämme havaintoja ja tulkintoja litteraatioista keskenämme. Masennuspolkujen tyypittelyssä neuvottelimme havainnoistamme, minkä myötä tyypittelyn luokat syntyivätkin kriittisen tarkastelun ja perustelun pohjalta. Lähilukuun perustuvien havaintojemme perusteella tyypittelimme aineistosta kolme erilaista masennuspolkua. Masennuspolkujen nimeäminen tehtiin masennuspolun keskeisempien piirteiden mukaan, jotka pohjautuivat siihen, millainen kehityskulku masennuksesta muodostui suhteessa sekä masennuksen taustoihin, vaiheisiin ja tulevaisuuden näkymiin, että minän ajallisuuteen menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden osalta. Luimme masennuksen taustoja, vaiheita ja tulevaisuuden näkymiä sekä minän ajallisuutta koskevia tulkintoja kahdella tapaa.
Ensinnäkin keskityimme samassa haastattelussa rakentuviin eri kertomuksiin ja toiseksi vertailimme eri haastateltavien kertomuksien yhtäläisyyksiä ja eroja.