Kasvun masennuspolku

Haastateltavistamme neljä jäsensi masennustaan tavoilla, joiden perusteella identifioimme kasvun masennuspolun. Kasvun masennuspolussa haastateltavat olivat kulkeneet melko samankaltaisen matkan. Masennuksesta seurannut paha olo sai hakemaan apua, mikä auttoi sairauden ja sen taustojen käsittelemisessä. Käsittelyn vaihetta seurasi muutoksia haitallisissa ajattelu- ja toimintatavoissa, minkä jälkeen oma vointi ja jaksaminen muuttuivat paremmiksi.

28 Osa kasvun polun kulkijoista ei jäsentänyt masennuksen taustalla olevan mitään erityistä elämäntapahtumaa. Osa sen sijaan jäsensi masennuksen syitä työn kuormittavuuden tai työttömyyden kautta. Yksi kasvun haastateltavista tulkitsi masennuksen taustalla olevan lisäksi vaikeat kotiolot, koulukiusaamisen sekä itselle asetetut paineet ja tavoitteet. Masennuksen kesto oli vaihdellut vuodesta kymmeneen vuoteen ja se oli ollut aaltoilevaa, mutta jokainen tässä masennuspolussa jäsensi masennuksen kääntyneen parempaan ja olon olevan ”paras tällä hetkellä”.

Se, miten kuvaa menneestä minästä ennen masennusta rakennettiin, vaihteli tässä masennuspolussa.

Osa tulkitsi menneen minänsä ajatelleen itsestään ikävästi ja kokeneen itsensä arvottomaksi. Sen sijaan osa positioi menneen minänsä ennen masennuksen puhkeamista lujatahtoiseksi ja voittamattomaksi. Masennuksen tullessa elämään se oli kuitenkin vaatinut työstämistä asian hyväksymiseksi ja pakottanut tarkastelemaan minää uudesta näkökulmasta ja jopa luovuttamaan jaksamisen suhteen, kuten Verneri seuraavassa näytteessä selittää.

Mää aina oon vähä semmonen tietyllä tavalla niinku lujatahtonen tai semmonen kovaluonteinen ollu että siinä mielessä tuo niinku masentuminen oli vähän semmonen niinku kova isku että joutu vähän niinku luovuttammaan sitte että ei vaan jaksanu niinku ennää taistella sitte vastaan että piti just nii niin luovuttaa. (Verneri)

Kaikkien kohdalla avun hakeminen sairastumisen myötä sai työskentelemään itsensä parantamiseksi ja käsittelemään masennuksen taustoja. Asioiden prosessoinnin ansiosta haitallisista ajatus- ja toimintamalleista luopuminen oli keskeinen tekijä sairauden kanssa selviytymiseen ja oman voinnin paranemiseen. Moni haastateltavista esimerkiksi positioi sairauden myötä nykyisen minänsä armollisemmaksi itseään kohtaan. Siinä missä mennyt minä positioitiin perfektionistiksi ja itseään kohtaan armottomaksi, nykyisen minän tulkittiin kontrolloivan vähemmän ja antavan itselleen armoa, kuten Laura seuraavassa näytteessä selittää.

No siis enää ei tavottele täydellisyyttä ylipäätään niin paljoo ku mitä joskus aikasemmin, ja on oppinu ehkä niin ku tunnistamaan myös missä oman jaksamisen rajat menee paremmin, ja niin ku tavallaan antamaan armoo myös itelleen … aina ei tarviikaan jaksaa [...] ja no tavallaan no masennuksen myötä on myös tullu niin ku sellanen tietynlainen hälläväliä asenne ku riittävän tiukkaa on ollu itsekontrolli aikasemmin niin väliäkös hällä. (Laura)

Lisäksi haastateltavat jäsensivät käsitystään itsestään suhteessa ongelmien käsittelemiseen. Seuraava näyte Pertun haastattelusta havainnollistaa, kuinka haastateltavat jäsensivät usein mennyttä minäänsä

29 henkilönä, joka ei osannut tai halunnut puhua tunteistaan eikä käsitellyt ongelmiaan. Sen sijaan nykyisen minän tulkittiin muun muassa osaavan sanoittaa tunteitaan ja purkaa ajatuksiaan ääneen.

En oo ikinä ollu mikään semmonen, hyvä puhumaan omista ongelmista tai omista niinku tunteista että … aina pitäny jos on ollu paska fiilis tai tai joku ärsyttäny nii tykänny pitää sen ittesä sisällä en nyt hirveesti oo halunnu valittaa tai tuua tuua niinku omia tunteita tai näitä fiiliksiä esille et aika erilaista (opettanu), et on oppinu puhumaan vähä omist fiiliksistä ja tunteista ja oppinu sanomaan asioita ääneen et ei niitä oo pelkästään kasannu niinku ittesä sisälle. (Perttu)

Sen lisäksi, että haastateltavat kertoivat aiemmin vältelleensä asioiden kohtaamista, osa haastateltavista kertoi myös kaunistelleensa totuutta hoitohenkilökunnalle tai jättäneensä kokonaan menemättä sovittuihin tapaamisiin. Anni esimerkiksi kertoo kiinnostuksena ja jaksamisensa olleen aiemmin huonoa hoidossa käymisen suhteen.

Jätinkö mä vaan menemättä joihinki tapaamisiin vai miten se nyt siitä on niin pitkä aika kymmenen vuotta en mä muista, ni- nii että jo- jotakin mä jätin mielestäni vaan menemättä ku mua ei kiinnostanu mä en jaksanu mennä […] nyt kun sitten niin kun oikeesti meni, ja nyt tietysti ku ikää on tullu lisää nii [...] helpottunu olo ja siitä että nyt on niin ku hyvä lähtee työstää tätä asiaa. (Anni)

Edellisessä näytteessä Anni kuitenkin jäsentää olevansa helpottunut siitä, että on mennyt hoidon piiriin ja pääsee nyt työstämään asioita. Kasvun masennuspolussa hoidon piirissä oleminen tulkittiinkin yleisesti myönteiseksi. Edellä esitetyssä näytteessä Anni tekee myös temporaalista vertailua menneen ja nykyisen minänsä välillä positioiden itsensä hyväksi potilaaksi verrattuna menneeseen minäänsä. Nykyinen minä on hyvän potilaan ideaalin mukaisesti aktiivinen hoidossa kävijä, joka työstää sairauteen johtaneita tekijöitä. Myös muut kasvun polun kulkeneet peilasivat itseään hyvän potilaan mallitarinaa vasten. Esimerkiksi Laura jäsentää seuraavassa näytteessä itseään terveydestään vastuullisena, hoitoon sitoutuvana potilaana, joka haluaa tehdä tilanteelleen jotain ja myöntää, ettei pärjää yksin.

Mut siirrettiin tota tonne hoidon, hoidon puolelle avohoitoon ja tota, sit tavallaan vasta siellä koin että niin kun oon löytäny sen niin kun mun paikan ja nyt niin kun kuitenkin viime syksynä jo sitouduin tosi kovasti siihen et niin kun nyt on pakko tehä asioille jotain että ei enää omin keinoin pärjää ja nyt oon sitten kevään ja niin kun nyt syksyn aikana päässy, tai kevään aikana käytiin niin kun enemmänkin niin kun pinnalla olevia asioita. (Laura)

30 Haastateltavat tekivät tulkintoja itsestään myös masennuksen alkuvaiheessa. Osa positioi menneen minänsä elämänhaluttomaksi ja tulevaisuuden näköalattomaksi. Tämä oli kuitenkin muuttunut sairastamisen myötä ja temporaalisem vertailun puittteissa he jäsensivätkin nyt tulevaisuuttaan valoisammaksi ja positioivat nykyisen minänsä jälleen elämänhaluiseksi, kuten seuraava näyte Vernerin haastattelusta osoittaa.

Kaipa se nyt silleen tietyllä tavalla se, niinku semmonen elämänhalun niinku takasi saaminen että niinku se on niinku pikkuhiljaa noussu ja niinku että, sillon ku on masentunu ni sit aina just sanotaan että on semmosta just niinku harmaata massaa ja niinku tai tämmöstä että, ei varsinaisesti niinku mittää nää tulevaisuudessa että niinku emmää ihteeni nähny niinku minään sillon ja, en nähny että minusta vois tulevaisuudessakkaa tulla mittään, ja et siellä niinku ei oo, siellä ei oo mitään ja minulla ei oo mitään annettavaa niinku tulevaisuudelle niin tota, ehkä niin ku sen takasi saamisen niinku saamisessa on niinku tapahtunu sitä issoo, edistystä. (Verneri)

Vaikka masennuksesta oli kasvun polussa seurannut paljon hyvää, oli masennus aiheuttanut myös katkoksia elämään. Lähes kaikki kuvasivat katkoksia etenkin työelämän suhteen ja selittivät näiden katkosten johtuvan masennuksesta. Masennuksen tulkittiin vaikuttavan työssä jaksamiseen, minkä vuoksi moni haastateltavista oli haastatteluhetkellä poissa työelämästä. Usein haastateltavat kuitenkin kertoivat käyneensä kamppailua sen suhteen, milloin he eivät ole työkykyisiä ja milloin heillä on lupa olla menemättä töihin. Koska masennus näyttäytyi fyysisiin ongelmiin verrattuna vähemmän perusteltuna syynä jäädä sairauslomalle, haastateltavat kertoivat olleensa huolissaan siitä, tulevatko he masennuksen takia tunnustetuksi oikeasti sairaana. Seuraavassa näytteessä Laura neuvottelee työkykyisyydestään sekä luvasta jäädä sairauslomalle.

Paljon on tullu käytyä töissä vaikka ei oiskaan työkykynen koska niin kun ku on hankala saada sitä lupaa keneltäkään että nyt sä et ole työkykynen, paljon helpompaa murtaa jalka tai käsi ja (olla sen takia) saikulla pari kuukautta ku sitte sanoo et mä en vaan jaksa […] lääkärin kanssa oli hyvin hankalaa saada sitä sairauslomaa alkujaan että et niinku et ylipäätään niin kun on hirveen hankalaa niin kun saaha vastausta siihen et olenko minä työkykyinen et kun, just se et jos mullon flunssa tai jalka poikki niin on helppo sanoo et mä en ole työkykyinen mut jos niin kun mulla on vaan henkisesti rankkaa […]

niinku mitenkä joku sen näkee, et niin kun oonko mä vaan laiska vai oonko mä oikeesti sairas onko mulla lupa olla sairauslomalla, onko mulla lupa olla menemättä töihin … kieltäytyä ottamasta vastaan töitä millonka mulle niin kun lopetetaan tarjoomasta töitä.

(Laura)

31 Edellisessä näytteessä Laura positioi itsensä hyväksi työntekijäksi. Hän kertoo käyneensä töissä myös silloin kuin ei ole ollut työkykyinen. Hyvän työntekijä normiin kuuluu myös tunnollisuus, jonka masennus on Lauran kohdalla ollut vaarassa rikkoa ja on lopulta rikkonutkin. Hyvän työntekijän ideaaliin peilaaminen näkyi myös muiden kertomuksissa, mikä on oletettavaa, sillä työn rooli nuoren aikuisen elämässä on merkittävä. Seuraavassa näytteessä Anni positioi itsensä hyväksi työntekijäksi, joka tekee työnsä mahdollisimman hyvin ja välttää epäonnistumisia. Sen lisäksi, että Anni rakentaa kuvaa hyvästä työntekijästä, hän positioi itsensä masennuksen takia itsekriittisemmäksi ja tulkitsee masennuksen vaikuttaneen siihen, miten hän käsittelee epäonnistumisiaan.

Siis just, se et se niin ku no just sitä että pysyy niissä normihommissa tekee ne mahollisimman hyvin mutta sitten työntekijänä mä oon huomannu sen että mä en voi epäonnistua siis mä mietin edelleenkin viis vuotta sitten tapahtuneita asioita tö- työelämässä, mitkä meni huonosti, ei ei pieleen vaan silleen että oisin voinu tehhä paremmin oisin voinu palvella sitä asiakasta paremmin nii ne jää mieleen tosi tosi tarkasti mä niin ku ruoskin itteeni selkään että miks et yrittäny paremmin ja että sillä tavalla kyllä. (Anni)

Kuitenkin, huolimatta masennuksen aiheuttamista katkoksista työelämään, kasvun masennuspolulla haastateltavat jäsensivät temporaalisen vertailun myötä poikkeuksetta nykyistä minäänsä positiivisemmin ajattelevana verrattuna menneeseen minäänsä. Seuraavassa näytteessä Anni kertoo muistaneensa, miltä hyvä olo tuntuu ja tulkitsee nykyisen vointinsa vaikuttaneen hänen positiivisempaan ajattelutapaansa.

Kyllä siis ehottomasti et niin ku nyt ku alkaa olee sellanen hyvä olo niin huomaa että ei hitsi täähän se mä mähän oon tää ihminen, et nyt kun on parempi olo niin ku tätähän mä oikeesti näinhän mä niin ku oikeesti nauran ja näin mä oon et niin ku eikä enkä vaan oo semmonen tuntuu että mä en niin ku monneen vuotteen niin ku oikein nauranu tai hymyilly enkä muuta että niin ku, ihan unohin miltä se tuntuu semmonen että oikeesti naurattaa ja niin ku on semmonen hyvä olo eikä vaan oo silleen että kaikesta vaan heti nään sen negatiivisen, vaan mä oon enemmän silleen joo! tehhään näin mennään sinne.

(Anni)

Masennuksesta tulkittiin siis seuranneen oppimista, kehitystä ja kasvua monella elämän osa-alueella.

Työhön liittyvien negatiivisten katkoksien lisäksi masennuksen voidaan nähdä aiheuttaneen myönteisen katkoksen kasvun polun kulkeneiden minuuteen. Sen lisäksi, että masennus tulkittiin asiana, joka voi tuoda elämään hyvää, keskeistä kasvukertomuksessa oli myös se, että masennus

32 rakentui haastateltavien tulkinnoissa vain vaiheeksi, joka ylitetään. Verneri tulkitsee sairauden olevan uusi taistelu, jonka voitettua elämään voi tulla esimerkiksi uusia kokemuksia ja uusia ihmisiä. Kuten useat muutkin haastateltavat, Verneri kertoo menevänsä hiljalleen eteenpäin päivä kerrallaan ja rakentaa mahdollista minäänsä masennuksen jälkeen vahvaksi.

Tämä on niinku tietty vaihe nyt sitte elämässä, tai tämmönen niinku haaste ja tämmönen minkä yli nyt sitte pittää päästä […] sillee nii niin tää on nyt semmone uus taistelu ja mitä se äitikkii niin sitte joskus sano että nii niin että minä uskon että sinusta varmaan tulloo vanhana sitte tosi vahva ihminen että ku sää oot nii rankkoja asioita käyny läpi ja tälleen […] askel ke- askel kerrallaan kahtoo mitä sieltä tulevaisuudesta, tullee vastaan ja nii niin, silleen [...] uusia tuulia sitte tullee sieltä ja, nii niin se on aina semmonen lumipalloefekti kaikessa tämmösissä jutuissa että jospa tästäkkii nyt sitte lähtis niinku jonkunnäkönen uus reitti sitten elämään että, uusia kokemuksia uusia ihmisiä toivottavasti ja, nii niin, semmosia niin tota että sinänsä positiivinen asiahan masennus nii niin ehkä parin vuojen päästä sitte jos nii niin, nii ni on semmone hetki että oi että nyt on hyvä olla että onneks masennuin sillon nii pääsin tähän pisteesseen nii kaipa sitä joskus voi silleen aatella. (Verneri)

Haastateltavien tulkintojen mukaan masennuksen vaikutukset itseen olivat moninaiset. Verneri tulkitsee masennuksen vaikuttaneen omanarvontunteeseen ja kertoo, ettei pidä itseään kovin hyvänä.

Kuitenkin nyt sairauden paremmassa vaiheessa hän rakentaa tulevaa mahdollista minäänsä tietoisesti paremmaksi ihmiseksi ja sitä kautta arvokkaammaksi.

Arvottomaks ihtesä tuntee sillä hetkellä ku on masentunu että eipä sitä ihteesä kovin hyvänä niinku sillon piä […] et sillee mutta, parempaan päin tässä nyt yrittää silleen kehittää ihteesä että nii niin asiat ois kondiksessa niin sitä jonkunnäköstä arvoo nyt sitte ihmisenä sais. (Verneri)

Kasvun masennuspolussa tulevaa minää jäsennettiin kaiken kaikkiaan vahvempana, ei-masentuneena ja parempana ihmisenä. Tulevaisuutta jäsennettiin valoisana ja siihen kytkeytyvää mahdollisista minää toiveikkaana. Haastateltavat kertoivat huolestaan huonompaan vaiheeseen liittyen, mutta uskoivat kaikki siitä huolimatta paranemiseen, kuten seuraavat näytteet osoittavat. Ensimmäisessä näytteessä Anni selittää uskovansa masennuksen jäävän kokonaan pois ja toisessa näytteessä Laura jäsentelee oloaan optimistiseksi.

Mä uskon että noi lääkkeet auttaa nyt aika paljon, ja siihen että käyn tuolla nytten juttelemassa aina pari kertaa kuukauessa ja saan semmosta hyvää apua nii, kyl mä uskon

33 että masennus on aina jollain tavalla kuitenkin takaraivossa mutta se ei oo niin ku millään tavalla niin ku hallitseva tekijä, mut kyl mä uskon et se sieltä lähtee jossain vaiheessa kokonaan pois. (Anni)

Et on aika optimistinen olo jopa tällä hetkellä et niinku ei oo mikään menny vikaan hetkeen (naurahtaa). Ja et niin kun tällä hetkellä niin kun tässä hetkellä hetkessä niinku koen et ei oo mitään sellast niinku akuuttia vaan et se on niinku et perehtyy purkamaan sitä niinku vanhaa pahan olon möykkyä sieltä avaamaan solmu kerrallaan. (Laura) Kaiken kaikkiaan kasvun masennuspolussa keskeistä oli sairauden positiiviset vaikutukset itseen ja ajattelutapoihin. Vaikka monelle masennus oli aiheuttanut katkoksen työn suhteen, sen tulkittiin saaneen aikaan oppimista ja kasvua monella eri elämän osa-alueella. Tämän vuoksi myös myönteiseksi tulkittu muutos näyttäytyy masennuksen tuottamana katkoksena identiteettiin.

Masennus on pakottanut pohtimaan omaa minää ja siten tuottanut muutosta itseä koskevissa käsityksissä. Sen lisäksi, että muutos menneen ja nykyisyyden välillä tulkittiin positiiviseksi, haastateltavat jäsensivät myös tulevaisuutta myönteisesti. He jäsensivät tulevaa mahdollista minäänsä masennuksesta vapaana ja tulevaisuuttaan valoisana. Vaikka jokainen kasvun masennuspolun kulkenut jäsensi pelkoaan sairauden huonommasta vaiheesta, mikä heijastelee tulevaisuuden pelättyä masentunutta minää, siitä huolimatta kaikki uskoivat masennuksen olevan vain vaihe elämässä ja pääsevänsä sen yli.