Nuorista aikuisista jopa neljännes sairastuu masennukseen 18–25 vuoden iässä. Lisäksi nuoruusiän masennus ennakoi aikuisuuden mielenterveysongelmia ja aikuisikään mennessä masennuksen elämänaikainen esiintyvyys on 15–20 %. Naisilla masennus on yleisempää kuin miehillä.
Masennuksen suuren esiintyvyyden vuoksi sen vaikutukset niin yhteiskuntaan, kuin yksilön elämään ovat merkittäviä, sillä masennus aiheuttaa muun muassa ongelmia ihmissuhteissa ja suurentaa itsemurhariskiä. Lisäksi masennuksen myötä elämänlaatu sekä koulu- ja työmenestys heikkenevät.
(Nuorio ym., 2013.) Mielenterveydenhäiriöistä masennus onkin yleisin syy nuorten aikuisten työkyvyttömyyteen, sillä mielenterveyssyihin liittyvästä työkyvyttömyydestä masennuksen osuus on noin 40 prosenttia. Kaiken kaikkiaan nuorten aikuisten työkyvyttömyyseläkkeistä noin 70 prosenttia johtuu mielenterveydenhäiriöistä. (Ahola ym., 2014, 3441).
Ilmiönä masennus on siis hyvin merkittävä, minkä vuoksi sitä on tutkittu paljon. Määrällisin menetelmin nuorten masennusta on aiemmin tutkittu keskittyen esimerkiksi masennuksen
syy-8 yhteyksiin sekä hoitoon. On muun muassa havaittu, että opiskelijan status nuoruudessa ennustaa masennusoireita siirtymässä nuoruudesta aikuisuuteen, kun taas perheeltä saatu tuki nuoruudessa on suojaava tekijä. (Edgerton, Shaw & Roberts, 2019, 358). Perheen rooli on huomioitu myös tutkimuksessa itsetunnon ja masennuksen yhteyksistä (Reed-Fitzke, Withers, Ferrato, Lucier-Greer
& Duncan, 2018, 1) ja on havaittu, että vanhemman emotionaalinen läheisyys lapseensa varhaisaikuisuudessa vaikuttaa positiivisesti nuoren itsetuntoon ja sitä kautta masennuksen laskuun.
Syy-yhteyksiä on tutkittu myös toisinpäin ja nuoruudessa koetun masennuksen onkin todettu olevan yhteydessä esimerkiksi pienempään todennäköisyyteen saavuttaa aikuisuuden virtsanpylväät sekä pienempiin tuloihin ja ammatilliseen asemaan 30 vuoden iässä (Holsen & Birkeland, 2017, 3).
Lisäksi määrällisissä tutkimuksissa on tarkasteltu muun muassa masentuneiden nuorten hoitoon hakeutumista. Tutkimuksessa masennuksen yhteydestä terveydenhuollon palveluiden käyttöön havaittiin, että kroonisesta somaattisesta sairaudesta kärsivät masentuneet nuoret aikuiset hakevat apua huomattavasti enemmän fyysiseen kuin psyykkiseen sairauteensa (Haarasilta, Marttunen, Kaprio & Aho, 2003, 169). Hoitoon hakeutumiseen liittyen on myös havaittu, että muun muassa negatiiviset uskomukset, asenteet, sosiaaliset normit ja aiempi hoitokäyttäytyminen ennustavat vähäistä hoidon tarpeen kokemusta (Van Voorhees, Fogel, Houston, Cooper, Wang & Ford, 2006, 746).
Sen sijaan masennuksen laadullisissa tutkimuksissa on tarkasteltu muun muassa masennuksen suhdetta yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja työelämään. Esimerkiksi Rikala (2019a) on tutkinut syrjäytyneessä asemassa olevien masentuneiden nuorten toimintaa suhteessa sosiaalisiin ja poliittisiin voimiin havaiten, että erilaiset sosiaaliset rakenteet rajoittavat masentuneiden nuorten toimintaa.
Tutkimuksessaan Rikala havaitsi, että jokapäiväinen kamppailu henkisen ahdistuksen kanssa on yhteydessä sosiaaliturvajärjestelmän, lääketieteellisen hoivatyön, koulutuksen, työmarkkinoiden ja työelämän käytäntöihin. Hän havaitsi toiminnan rajoittumisen olevan voimakkaimmin yhteydessä avun hakemiseen, sillä jos avun saaminen viivästyi tai tarjotut palvelut koettiin haitalliseksi, ongelmat kasaantuivat tai pahenivat ja riski syrjäytymiseen kasvoi. (Rikala, 2019a, 13–14.)
Rikala (2018) on lisäksi tutkinut nuorten aikuisten masennukseen liittyvää työkyvyttömyyttä keskittyen neljään työkyvyttömyyteen johtavaan “polkutyyppiin”. Työkyvyttömyyteen oli Rikalan mukaan päädytty koulun penkiltä, opiskelemasta, työelämästä tai epävarkaasta työmarkkina-asemasta. Keskeisimpiä tekijöitä työkyvyttömyyden taustalla olivat haastavat elinolosuhteet lapsuudessa, opiskelun tai työelämän kuormitus, toimeentulo-ongelmat sekä vaikeudet saada hoitoa.
Rikalan mukaan sosiaalinen eriarvoisuus vaikutti polkutyyppien välisiin eroihin. (Rikala, 2018, 168.) Työhön liittyen Rikala (2019b) on tarkastellut myös sitä, miten työn ja opintojen ulkopuolelle jääneet
9 masentuneet nuoret aikuiset jäsentävät elämäntilannettaan ja suhdettaan työhön. Haastatellessaan nuoria Rikala havaitsi heidän puhuvan paljon muun muassa työn ja opintojen ulkopuolella olemisen kärsimyksestä ja siihen liittyvästä huolesta. Rikalan mukaan haastateltavat muun muassa kuvasivat itseään “taakaksi” ja verorahojen kohteeksi ja kertoivat olevansa huolissaan siitä, pystyvätkö koskaan pääsemään työelämään tai pysymään sen tahdissa. Lisäksi haastateltavien haaveet työelämästä näyttivät liittyvän etenkin toiveisiin yhteiskunnallisesta osallisuudesta. (Rikala, 2019b, 274–279.) Lisäksi nuorten masennusta on laadullisella kentällä tarkasteltu aiemmin muun muassa siitä näkökulmasta, millaisia tekijöitä nuoret uskovat masennuksen taustalla olevan (Cairns, Yap, Rossetto, Pilkington & Jorm, 2018). Nuoret nimesivät masennuksen taustalle psykososiaalisia syitä, kuten personallisuuden, stressaavat tekijät tai sosiaalisen tuen puutteen sekä biologisia tekijöitä, kuten geenit tai aivojen kemikaalisen epätasapainon. Masennuksen taustalla olevien syiden uskottiin olevan monimutkaisia ja monen tekijän summa. (Cairns ym., 2018, 57–59.) Lisäksi on tutkittu, millaiset sosiaaliset ideaalit koskien normaaliutta vaikuttavat masentuneisiin nuoriin (Mol, Alcantara, Cresti, 2019). Keskeisimpinä teemoina nuoret tulkitsivat muun muassa, että masennus tarkoittaa henkilökohtaista epäonnistumista eikä pahanolon tunne ole sallittua tai normaalia. Lisäksi he kokivat, että ollakseen normaali, nuoren on oltava intiimissä suhteessa sekä sosiaalisesti hyvin integroitunut ja tällä on oltava niin yksilöllisiä kuin sosiaalisiakin tulevaisuuden suunnitelmia. (Mol ym., 2019, 4–
7.)
Myös Danielsson ja kumppanit (2011) ovat tutkimuksessaan havainneet masennuksen ja sosiaalisten normien yhteyden. He haastattelivat ruotsalaisia nuoria aikuisia pyrkimyksenään selvittää sukupuolen vaikutuksia masennusnarratiiveihin. Haastatteluissa korostui nuoren aikuisen elämään liittyvät sukupuolittuneet normit, mutta keskeisimmäksi teemaksi nousi kuitenkin halu olla normaali, mikä liittyi muun muassa identiteettiongelmiin. Kysymykset identiteetistä liittyivät haluun olla ja käyttäytyä kuten muut ja tulla hyväksytyksi. Haastateltavat jäsensivät huolta heidän ajatuksistaan ja kokemuksistaan masennukseen liittyen ja tämä huoli nosti esille heidän kokemansa normit ja sosiaaliset odotukset. Nuoret jäsensivät Danielssonin ja kumppaneiden mukaan esimerkiksi käyttäytymistään, pukeutumistaan ja ihmissuhteitaan normatiivisuuksia vasten. Normaalius nähtiin välttämättömänä esimerkiksi itsetunnolle ja hyväksyttynä olemiselle. Siten vastoin odotuksia keskeisintä nuorten aikuisten keskuudessa ei ollut normien haastaminen, vaan halu olla normaali, tunnustaa vallalla olevat normit ja vastata niihin. (Danielsson, Bengs, Samuelsson & Johansson, 2011, 612– 619.)
Sen sijaan Kuwabara kumppaneineen (2007) on tutkinut nuorten aikuisten masennusta keskittyen siihen, miten masennusta kuvataan, miten sen kehitykseen suhtaudutaan sekä millaisia
10 selviytymiskeinoja sen selättämiseen käytetään. Tutkimuksessaan he osoittivat, että varhaisaikuisuuden kehitystehtävien, kuten identiteetin muotoutumisen, työelämään siirtymisen ja romanttisen suhteen luomisen kanssa kamppailu pahentaa masennuksen aiheuttamia taakkoja ja haasteita. Lisäksi tutkimus osoitti, että vaikeus saavuttaa varhaisaikuisuuden ikäsidonnaisia kehitystehtäviä pahentaa identiteettiin liittyviä huolenaiheita sekä masentunutta mielialaa. Monet tulkitsivat masennuksen jopa katkoksena nuoren aikuisen identiteetin kehitykselle. Kuwabara ja kumppanit havaitsivat yhteyden masennuksen ja ikäsidonnaisten kehitystehtävien välillä myös toiseen suuntaan. Tutkimuksessa haastateltavat tulkitsivat masennuksen poikkeuksetta esteeksi saavuttaa normatiivisia tavoitteita elämässä. Masennuksen siis tulkittiin aiheuttaneen katkoksia ikäsidonnaisiin kehitystehtäviin. Kuwabaran ja kumppaneiden mukaan haastateltavat kokivat usein, että masennus ja sosiaaliset paineet varhaisaikuisuuteen liittyvistä normeista vaikeuttivat nykyhetkestä selviytymistä. (Kuwabara, Van Voorhees, Gollan & Alexander, 2007, 317–322.) Masennukseen liittyvää narratiivista tutkimusta käsittelemme tarkemmin luvussa 3.3..