4 Kriminalisointiperiaatteet ja tieliikenne
4.6 Tieliikenteen periaatteet ja periaatteiden asema oikeusjärjestelmässä
Uuden tieliikennelain keskeisenä tavoitteena on ollut saada tienkäyttäjät toimimaan mahdolli-simman ennakoitavasti ja yhdenmukaisesti. Luottamusperiaate ja se, että kaikki tienkäyttäjät noudattavat huolellisesti liikennesääntöjä, on tieliikenteen sujuvuuden, toimivuuden ja turvalli-suuden keskeinen lähtökohta. Sujuva, toimiva ja turvallinen liikenneympäristö edellyttää tien-käyttäjiltä kuitenkin myös ennakointia, varovaisuutta, toisten tienkäyttäjien huomioonottamista ja joustavuutta. Tieliikennelainsäädännöllä voidaan vaikuttaa liikenneturvallisuuteen, mutta lii-kenneturvallisuus on riippuvainen myös monista muista tekijöistä, etenkin tienkäyttäjien asen-teista, osaamisesta ja tiedoista.101
99 Melander 2008, s. 279–280.
100 Nuutila 1996, s. 76–79.
101 LiVM 16/2018 vp, s. 5.
Tieliikenteen yleiset periaatteet ovat syntyneet pääasiassa laintulkintakäytännön kautta ja sen avulla, eikä niitä aikaisemmin ole kirjattu tieliikennelakiin. Liikennesäännöt ja tieliikenteen yleiset periaatteet kuuluvat molemmat voimassa olevaan oikeusjärjestelmään, mutta ne ovat luonteel-taan erilaisia. Yleiset periaatteet kuvaavat tieliikennejärjestelmän keskeisiä arvoja, periaatteita ja tavoitteita toimien liikennesääntöjen apuna oikeudellisessa ratkaisutoiminnassa. Periaatteet voi-vat myös täydentää liikennesäännöissä olevaa aukkoa. Mikäli säännössä on aukko, periaate voi myös yksinomaan olla ratkaisun perusta. Samalla periaatteet muodostavat kehyksen, jossa lii-kennejärjestelmä toimii. Tärkeimmät tieliikenteen periaatteet ovat velvollisuus noudattaa liiken-nesääntöjä ja tienkäyttäjän huolellisuus- ja varovaisuusvelvollisuus sekä ennakointivelvollisuus.
Huolimatta siitä, että periaatetta ei olisi sisällytetty lainsäädäntöön, se voi silti olla osa voimassa olevaa oikeutta. Kaikki periaatteet eivät ole keskenään samanarvoisia, joten jos samaan tilantee-seen tulee sovellettavaksi useita kilpailevia tai erisuuntaisia periaatteita, tulee niitä punnita ta-pauskohtaisesti keskenään. Tieliikenteessä tällainen lakiin kirjoittamaton keskeinen periaate on esimerkiksi luottamusperiaate.102
Tieliikenteen periaatteita kirjattiin ensimmäisen kerran lakiin tieliikennelain uudistuksen yhtey-dessä uudistetun tieliikennelain 2 lukuun. Periaatteiden ja liikennesääntöjen erottaminen olikin tieliikennelain kokonaisuudistuksen keskeinen muutos. Eri tienkäyttäjäryhmiin kuuluvien tien-käyttäjän erilaisten oikeuksien ja velvollisuuksien huomioon ottamisen voidaan katsoa myös kuuluvan tieliikenneoikeuden keskeisiin periaatteisiin. Yhteenvetona voidaan todeta, että tielii-kenteen yleiset periaatteet muodostuvat neljästä eri kokonaisuudesta, jotka ovat 1) tienkäyttäjän yleiset velvollisuudet, joita ovat velvollisuus noudattaa liikennesääntöjä ja yleinen
huolellisuus-102 HE 180/2017 vp, 30–31. Säännöille on ominaista niiden joko/tai -luonne, mikä tarkoittaa, että niitä joko noudatetaan tai ei noudateta. Tämä edellyttää, että sääntöjen sovellutusala ilmaistaan täsmällisesti ja tar-vittaessa osoitetaan ne poikkeukset, joihin sääntöä ei saa soveltaa. Kahden säännön ollessa ristiriidassa, toisen on väistyttävä. Periaatteille on ominaista, että niitä noudatetaan enemmän tai vähemmän ja ne an-tavat suuntaviivoja ja standardeja käyttäytymiselle. Jos kaksi periaatetta on ristiriidassa, pyritään ratkai-sussa etsimään kummallekin maksimaalinen sovellutusala. Käytännössä sääntöjen ja periaatteiden ero ei ole näin yksiselitteinen. Tästä syystä sääntöjen ja periaatteiden kahtiajako voitaisiinkin Aarnion mukaan korvata jaottelulla ankariin ja joustaviin normeihin. Aarnio 2011, s. 82–83.
velvollisuus, 2) tienkäyttäjän ennakointivelvollisuus, eli velvollisuus tarkkailla ja ennakoida mui-den tienkäyttäjien toimintaa ja sovittaa oma toimintansa tekemiensä havaintojensa mukaiseksi, 3) varovaisuusvelvollisuus ja 4) ajoneuvon turvallinen kuljettaminen.103
Mikä sitten on periaatteiden merkitys oikeuslähteenä? Oikeuslähde voidaan käsitteenä määri-tellä eri tavoin ja sillä voidaan tarkoittaa varsin erilaisia asioita. Toisinaan oikeuslähde määritel-mänä rajoitetaan niin suppeaksi, että sillä olisi tarkoitettava ainoastaan lakia ja tavanomaista oi-keutta. Edellä mainitun kaltainen ahdas määritelmä ei kuitenkaan ole perusteltua etenkin, kun otetaan huomioon, että kaikissa oikeusjärjestyksissä ajatellaan, että lainkäyttäjä saa ohjeita muistakin lähteistä kuin laista ja tavanomaisesta oikeudesta.104 On muistettava, että kirjoitetun lain ja tavanomaisen oikeuden säännökset ovat olleet ja ovat yhä edelleen lainsäätäjää ehdotto-masti velvoittavia.
Suomalaisessa oikeuskulttuurissa eräs tunnetuimpia oikeuslähdeopin teorioita on Aulis Aarnion teoria. Aarnio lähestyy ongelmaa oikeuslähteen velvoittavuuden näkökulmasta jakaen oikeusläh-teet velvoittavuuden mukaan kolmeen kategoriaan: vahvasti ja heikosti velvoittaviin oikeuslähtei-siin sekä sallittuihin oikeuslähteioikeuslähtei-siin. Vahva velvoittavuus tarkoittaa sitä, että viranomaisen tai tuomioistuimen pitää aina perustaa ratkaisunsa lainsäädäntöön tai muuhun näihin rinnastuvaan oikeuslähteeseen ja sen sivuuttamisesta seuraa tuomarille virkavastuu. Vahvasti velvoittavien oikeuslähteiden kategoriaan kuuluvat laki ja maan tapa.105 Aarnion teorian toisena kategoriana ovat heikosti velvoittavat oikeuslähteet. Heikko velvoittavuus tarkoittaa sitä, että heikosti velvoit-tavan oikeuslähteen sivuuttaminen ei aiheuta sanktiota virkavirheestä. Heikosti velvoittavia oi-keuslähteitä ovat lainvalmisteluaineisto tai lainsäätäjän tarkoitus ja tuomioistuinratkaisut.106 Kol-mannessa kategoriassa on kysymys sallituista oikeuslähteistä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä,
103 HE 180/2017 vp, s. 32.
104 Alanen 1961, s. 1; Tolonen 2003, s. 13.
105 Tolonen 2003, s. 22–23. Kansallisen lainsäädännön lisäksi vahvasti velvoittavia oikeuslähteitä ovat myös monet ylikansalliset oikeuslähteet, jotka oikeudellisessa ratkaisutoiminnassa rinnastuvat usein kansalli-seen lainsäädäntöön. Tällaisia ovat esimerkiksi EU-oikeus ja valtioiden väliset kansainväliset sopimukset tietyillä oikeudenaloilla).
106 Huovila 2005, s. 25.
että lainsoveltaja saa käyttää ratkaisunsa perusteena muun muassa oikeustieteellisessä kirjalli-suudessa esitettyjä kannanottoja siitä, miten lakia tulisi tulkita. Myös vakiintunutta, viranomaisen pitkään ratkaisutoiminnassaan noudattamaa ratkaisulinjaa ja hallintokäytäntöä, voidaan pitää sallittuna oikeuslähteenä. Sallittuihin oikeuslähteisiin siis saa viitata. Myöskään sallitut oikeusläh-teet eivät ole vahvasti velvoittavia. Sallittuihin oikeuslähteisiin kuuluvat oikeuskirjallisuus ja ylei-set oikeusperiaatteet. Aarnion mukaan myös arvot, arvoaylei-setelmat ja moraaliperiaatteet sekä re-aalinen harkinta ovat sallittuja oikeuslähteitä.107
Formaalisen oikeuslähdeopin perusta on laki. Oikeusperiaatteet puolestaan ovat materiaalisen oikeuslähdekäsitteen perusta. Oikeusperiaatteille on tyypillistä, että ne ovat tietyllä tavalla arvo-latautuneita ja niiden pyrkimyksenä on ohjata oikeudellisesti relevanttia toimintaa mahdollisim-man ihanteelliseksi. Oikeusperiaatteet on erotettava moraalisista periaatteista ja niillä tulee olla oikeusjärjestyksen institutionaalinen tuki. Institutionaalinen tuki voi löytyä hyvin erilaisista läh-teistä, eikä se edellytä periaatteen kirjaamista lakiin. Tolonen määrittelee oikeusperiaatteet väl-jiksi normeiksi, johon liittyy soveltajalle jätetty harkintavalta sekä arvostuksia ja arvoja. Oikeusjär-jestelmän perustan luovat kunkin oikeudenalan lähinnä peruskäsitteiden ja periaatteiden muo-dostamat yleiset opit. Periaatteet voivat olla koko oikeusjärjestystä koskevia, esimerkiksi yhden-vertaisuusperiaate tai oikeudenalakohtaisia, esimerkiksi tieliikennelain luottamusperiaate. Jokai-sella oikeudenalalla on sille ominaisia oikeusperiaatteita ja jokainen oikeudenala perustuu koko oikeudenalalle identiteetin luoville periaatteille. Se, millainen merkitys, tehtävä ja asema periaat-teilla on, vaihtelee eri oikeudenaloilla. Lakimuutokset, tuomioistuinten päätökset ja oikeustieteen uudet kannanotot edellyttävät oikeusjärjestelmää jatkuvasti sopeutumaan. Tämä voi joskus ai-heuttaa myös muutoksia ja uusia ajattelu- ja arvomalleja, jotka saattavat johtaa myös periaattei-den ristiriitaan.108
Oikeusperiaatteiden keskeisin tehtävä oikeudenalan yleisten oppien näkökulmasta on oikeusjär-jestyksen systematisointi johdonmukaiseksi järjestelmäksi. Nuotion mukaan oikeusperiaatteilla
107 Tolonen 2003, s. 23 ja 43.
108 Tolonen 2003, s. 39–41 ja 133–135.
on kahdeksan keskeistä tehtävää. Ensinnäkin ne auttavat ongelman löytämisessä, mikä helpot-taa sallittujen ja relevanttien argumenttien etsimistä ja löytämistä. Ne myös tukevat lainsovelta-misessa käytettyjä argumentteja ja joskus ne voivat olla jopa ratkaisevia argumentteja. Oikeuspe-riaatteet ilmaisevat oikeuden sisällä olevan jännitteen erilaisten arvojen ja tavoitteiden välillä, sa-malla ne ovat viimekätisiä tausta-arvoja lain tarkoitusta ratkaistaessa. Oikeusperiaatteiden yh-tenä tehtävänä Nuotion mukaan on myös auttaa löytämään oikeusjärjestystä tukeva tulkinta normille. Periaatteet määrittävät rajat positiivisen oikeuden tarkastelulle, paikantavat oikeuden kehityksen ja muutoksen kipukohtia sekä ovat linkki perustaviin käsityksiin ihmisestä, yhteiskun-nasta ja oikeudesta. Ja mikä tärkeintä, periaatteet ja niiden merkitys on arvioitava yhä uudelleen ihmisen, yhteiskunnan ja oikeuden kehittyessä.109
Tieliikennelain esitöiden mukaan periaatteet voivat olla, siitä huolimatta, että ne eivät sisältyisi lainsäädäntöön, osa voimassa olevaa oikeutta. Luottamusperiaate kuuluu tieliikenteen yleisiin periaatteisiin, jotka muodostavat sen kehikon, jossa liikennejärjestelmä toimii. Luottamusperiaa-tetta käsitellään vielä tarkemmin myöhemmin tarkemmin tässä tutkimuksessa. Periaatteiden tehtävänä on toimia apuna liikennesääntöjä tulkittaessa sekä toivottavan ja sallitun liikennekäyt-täytymisen määrittämisessä. Tieliikenteen periaatteiden taustalla vaikuttavat liikenne- ja krimi-naalipoliittiset tavoitteet.110 Voitaneenkin ajatella, että oikeudenalakohtaiset periaatteet ovat keskeinen osa oikeusjärjestelmän kokonaisuutta. Tässä tutkimuksessa eräänä keskeisenä tutki-muskysymyksenä on nimenomaan arvioida tieliikenteelle keskeisen periaatteen, luottamusperi-aatteen ja tieliikennelain 2 luvun 4 §:ään kirjoitetun ennakointivelvollisuuden välistä suhdetta ja painoarvoa.
109 Nuotio 1998, s. 32–33; Virtanen 2004, s. 1054–1055.
110 HE 180/2017 vp, s. 31.