Terveys ja hyvinvointi keskeisimpinä tekijöinä

8.1.2 Terveys ja hyvinvointi keskeisimpinä tekijöinä

Tutkimuksemme tuloksista kävi ilmi, että keskeisin merkitys tutkittavien liikunta-aktiivisuu-den ja liikuntaminäkuvan määritelmässä oli liikunnan vaikutus henkiseen hyvinvointiin sekä fyysisen kunnon ylläpitäminen. Toisin sanoen, tutkittavat kokivat liikunnan tärkeäksi osaksi arkeaan edellä mainittujen tekijöiden perusteella. Opiskelijat pitivät liikunnan ja psyykkisen hyvinvoinnin yhteyttä merkittävänä monella tavalla. He kokivat liikunnan helpottavan arjen stressiä ja ahdistusta (Fox 1999, 413; 2003, 115; Taylor 2003, 41–42). Liikunta mahdollisti arjesta irtautumisen ja sen myötä liikunnan harrastaminen koettiin mielen hyvinvointia yllä-pitävänä tekijänä. Esiin nousi myös liikunnan harrastamisen myötä koettu itsevarmuuden

tunne. Liikunnan harrastamisen yhteydessä koettu itsevarmuus voidaan nähdä myös itsetun-toa vahvistavana tekijänä, kuten muun muassa Fox (2003) ja Stanner (2004) ovat tutkimuk-sillaan todenneet. Erityisesti opiskelijoiden keskuudessa liikunnan vaikutusta psyykkiseen hyvinvointiin ja jaksamiseen voidaan pitää merkittävänä. Kuten tutkimukseemme osallistu-neet opettajaopiskelijat kuvailivat, liikunnan harrastamista pidetään opiskeluja tasapainotta-vana tekijänä. Liikunnan ja mielen hyvinvoinnin yhteyden taustalla voidaan tutkitusti pitää sitä, että liikunta parantaa mielen ja unen laatua, mikä puolestaan edistää jaksamista muihin arjen toimintoihin (Kukkonen-Harjula & Härmä 2009). Grénman ja työryhmä (2018) ovat tutkimuksessaan selvittäneet opiskelijoiden kuvaamien liikunnan merkitysten yhteyttä koet-tuun hyvinvointiin. Tulosten mukaan suurin osa liikunnan merkityksistä eli taustalla olevista tekijöistä, vaikuttivat keskeisesti korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointiin. Erityisesti ren-toutuminen ja virkistäytyminen liikunnan parissa oli merkittävästi yhteydessä kokonaisval-taiseen hyvinvointiin.

Kuvaillessaan suhdettaan liikuntaan, henkisen hyvinvoinnin lisäksi tutkimukseemme osal-listuneet opettajaopiskelijat korostivat liikunnan merkitystä fyysisen kunnon ja oman tervey-den ylläpitämisessä. Samoin kuin Karin (2016) tutkimuksen tuloksissa, myös meidän tutki-mukseemme osallistuneiden opiskelijoiden keskuudessa oltiin perillä liikunnan terveydelli-sistä hyödyistä ja vaikutuksista, mikä näkyikin aktiivisena liikunnan harrastamisena, hyöty-liikuntaa unohtamatta. Säännöllisyys ja liikunnan monipuolisuus korostuivat terveyttä yllä-pitävän liikunnan harrastamisessa (Kari 2016, 93). Peilaamalla tutkittavien liikunnallista ak-tiivisuutta valtakunnallisiin liikuntasuosituksiin voidaan todeta, että suurin osa tutkimuk-seemme osallistuneista opettajaopiskelijoista liikkuu tarpeeksi. Kirjoitelmien mukaan osalla kuitenkin jäi viikoittainen lihaskuntoa kehittävä tai rasittava liikunta kokonaan välistä. Sen sijaan liikuntasuositusten mukainen kevyen liikkumisen merkitys oli havaittavissa, esimer-kiksi omatoimisten kävelylenkkien tai muun hyötyliikunnan muodossa. (UKK-Instituutti 2020.)

Tutkimuksemme tuloksista nousseet, edellä mainitut keskeisimmät liikuntamerkitykset ovat verrattavissa Grénmanin tutkijaryhmineen (2018) tekemään korkeakouluopiskelijoiden lii-kuntatutkimuksen tuloksiin. Heidän tutkimuksensa tulokset osoittavat, että liikunnan keskei-sin merkitys korkeakouluopiskelijoiden keskuudessa on terveyden tavoittelu ja sen ylläpitä-minen sekä liikunnasta saatu hyvän olon tunne. Samansuuntaisia löydöksiä tuloksissa ovat

myös arjesta irtautuminen sekä paineiden ja stressin purkaminen liikunnan avulla. Myös Vanttajan ja tutkijakollegoiden (2017) tutkimuksesta käy ilmi, että teini-ikäisten ja nuorten aikuisten liikunnallisista merkitysulottuvuuksista eniten painoarvoa sai kunnon ja terveyden merkitykset.

Määritellessään liikuntaminäkuvaansa, osa opettajaopiskelijoista korosti liikunnan olevan itselleen elämäntapa ja osa identiteettiä. Liikunnan määrittäminen elämäntavaksi ja osaksi identiteettiä kuvastaa vahvasti opiskelijan liikuntaminäkuvaa. Liikuntaminäkuva määrittää sen, miten tutkittava kokee itsensä liikkujana ja miten hän kokee omat fyysiset ominaisuu-tensa (Aho 1997, 18). Osa tutkittavista ei osannut kuvitella elämäänsä ilman liikuntaa, ja sen myötä pitivätkin itseään aktiivisena liikkujana harrastaen monipuolista liikuntaa. Tuloksis-tamme esiin nousseet “elämäntapaliikkujat” ovat verrattavissa Karin (2016) tutkimuksessa esiintyviin Liikunnan suurkuluttajiin, joiden kohdalla liikunta ohjaa elämänvalintoja sekä on suuressa arvossa koko elämässä (Kari 2016 99, 103). Osalla heistä, ketkä määrittelivät lii-kunnan kuuluvan tiiviisti elämäänsä, korostuivat kilpailullisuus ja tavoitteellisuus. Kosken (2004) liikuntasuhdeteoriaan viitaten, mitä syvemmällä liikunnan merkityksiä yksilö oli, sitä voimakkaammin elämä ja identiteetti rakentuivat liikunnan tai jonkin erityisen lajin ympä-rille.

Nautinnollisuus ja elämyksellisyys korostuivat tutkimukseen osallistuneiden kirjoitelmissa.

Osa heistä kuvaili itseään “elämyshakuiseksi” liikkujiksi, joiden kohdalla liikunnasta saatu nautinto ja elämykset olivat merkittävässä roolissa. Karin (2016) väitöskirjatutkimuksesta on havaittavissa elämysliikkuja -tyyppi, jolle ominaista on rentoutuminen itselle mielekkään liikunnallisen toiminnan parissa. Elämysliikkujalle liikunnassa tärkeintä ei ole fyysisyys, vaan sen aktiivisuuden yhdistäminen itselle mielekkääseen toimintaan on olennaista (Kari 2016, 79–80). Liikunnasta saatu mielihyvä ja ilon tunteet olivat tärkeitä liikunnan harrasta-misessa ja sen myötä myös merkittävä osa liikuntaminäkuvaa arvioitaessa. Uusien kokemus-ten saaminen ja tyytyväisyys omiin suorituksiin vahvistavat myös liikunnan ja psyykkisen hyvinvoinnin yhteyttä (Hirvensalo & Häyrynen 2007, 66; Lintunen 2007, 30). Edelleen Grémanin ja työryhmän (2018) tutkimuksen tulokset tukevat aineistostamme poimittuja tee-moja, sillä myös korkeakouluopiskelijoiden liikunnan merkityksien joukosta keskeisiksi nousivat ilo, onnistumisen kokemukset ja rentoutuminen.

Erilaisten sosiaalisten kanssakäymisten ja vuorovaikutuksellisten tilanteiden voidaan määri-tellä kuuluvan osaksi psyykkistä hyvinvointia. Sosiaaliset olosuhteet ja koettu yhteisöllisyys esimerkiksi liikunnan parissa edistävät yksilön liikuntaminäkuvaa. (Karila-Hietala 90, 92).

Näin myös tutkimukseemme osallistuneet opiskelijat kokivat sosiaalisten tekijöiden vaiku-tukset liikunta-aktiivisuutta ja liikuntaminäkuvaa arvioidessaan. Yhdessä liikkumisen mer-kitys korostui ja tutkittavat kokivat yhdessä liikkumisen enemmänkin mieluisaksi ajanviet-teeksi sen sijaan, että tavoitteellisuus ja suorituskeskeisyys olisi ohjannut liikkumista. Sosi-aalinen minäkuva määrittää sitä, miten hän kokee itsensä suhteessa muihin sosiaalisissa ti-lanteissa (Aho 1997, 18). Osa tutkittavista koki nauttivansa liikunnasta enemmän, kun ym-pärillä oli ystäviä. Ystävien merkitys korostui erityisesti myös silloin, kun liikkumiseen tar-vittiin tsemppaamista ja vertaistukea, esimerkiksi ryhmäliikuntatunneille osallistuessa. Näin ollen voidaan todeta, että merkittävät sosiaaliset suhteet tukevat yksilön käsitystä itsestään liikkujana. Niin ikään itsemääräämisteorian mukaan, yhteenkuuluvuuden tunne on yksi ih-misen perustarpeista, joten yhteisöltä saadun tuen ja kannustuksen merkitys myös liikunnan parissa on keskeistä positiivisten kokemusten kannalta (Ryan & Deci 2017, 11; Vasalampi 2017, 60.)

Ainoastaan muutamat opiskelijat muistelivat lapsuuden aikaisia pihapelejä- ja leikkejä, sekä pohtivat niiden merkitystä liikuntasuhteen rakentumiselle (Koski 2004, 195–197). Kyseis-ten tutkittavien kohdalla pihapelien koettiin kuiKyseis-tenkin luovan pohjaa niin sosiaalisKyseis-ten taito-jen, kuin liikunnallisten taitojenkin kehittymiselle. Lapsuuden pihapelien lisäksi osa tutkit-tavista painotti oman perheen liikuntatottumusten vaikutusta nykyiseen liikuntaminäku-vaansa. Perheen liikunnallisuus ja yhteiset liikuntahetket koettiin merkittäväksi, ja niiden voidaan nähdä vaikuttaneen myönteisiin kokemuksiin liikunnasta sekä liikunnallisen elä-mäntavan omaksumiseen aikuisiällä (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2016; Tammelin 2013, 65). Osa tutkijoista kertoi vanhempien kannustaneen erilaisiin liikuntaharrastuksiin ja sillä koettiin olevan positiivista vaikutusta liikuntaminäkuvan kehittymisessä. Kuten Keltinkan-gas-Järvinen toteaa, harrastuksista saadut kokemukset vaikuttavat lapsen itsetuntoon epäon-nistumisen ja onepäon-nistumisen kokemusten kautta. (Keltikangas-Järvinen 2004, 123.) Lisäksi Karin (2016) tutkimukset antavat näyttöä siitä, että Uurastaja-tyypin liikunta-aktiivisuuden taustalla on lapsuuden kasvuympäristöt, joissa on suhtauduttu myönteisesti liikuntaan, kan-nustettu liikuntaharrastuksiin sekä tarjottu liikunnallisia virikkeitä.

Liikuntaminäkuvaansa arvioidessaan opiskelijat nostivat esiin myös pätevyyden kokemuk-siin liittyviä tekijöitä. Kuten muutamat aiemmat tutkimuksestamme poimitut liikuntamerki-tykset, myös pätevyyden kokemukset ovat samansuuntaisia Grénmanin (2018) ja työryhmän tulosten kanssa. Osaksi korkeakouluopiskelijoiden liikunnan taustalla olevia merkityksiä nousi pätevyyden kokemus, eli tunne siitä, että on hyvä jossain. Kun tutkimukseemme osal-listuneet opettajaopiskelijat kuvailivat suhdettaan liikuntaan, koettu pätevyys ilmeni heidän arvioidessaan omia kykyjä ja taitojaan erilaisissa liikunnallisissa tilanteissa (Ryan & Deci 2000, 65). Myös oman fyysisen kunnon merkitys liikunnan harrastamisen taustalla ilmeni muutamissa kirjoitelmissa. Kun fyysinen pätevyys koettiin heikoksi, vaikutti se tutkittavien aktiivisuuteen ja liikunnallisiin valintoihin (Liukkonen & Jaakkola 2013, 149–150). Toisin sanoen, uuden harrastuksen aloittaminen saattoi tuntua haastavalta tai osallistuminen ryh-mäliikuntatunneille koettiin epämieluisaksi (Ryan & Deci 2017, 11). Joidenkin tutkittavien kohdalla pätevyyden kokemusten rinnalla motivaation merkitystä liikunnan harrastamisen ja liikuntasuhteen taustalla painotettiin. Sisäisen motivaation merkitys korostui kuvailles-saan liikuntaminäkuvaa positiiviseksi, sillä tällöin liikuntaa harrastettiin oman itsensä vuoksi (Ryan & Deci 2000, 56). Sisäistä motivaatiota voidaan kutsua myös autonomiseksi motivaa-tioksi, jonka mukaan yksilö toimii ilman ohjausta tai kontrollia. Tällöin toiminnan voidaan sanoa olevan autonomista. (Ryan & Deci 2000 54–55; Schunk, Meece & Pintrich 2014, 238.) Tulokset osoittavat, että vapaaehtoisuuden, mielenkiinnon sekä itselleen hyvän olon ja elä-mysten saamisen vuoksi liikunnan harrastamista pidettiin merkittävänä ja sitä ohjaava moti-vaatio oli sisäistä. Samansuuntaisia tuloksia ilmeni myös brasilialaisten yliopisto-opiskeli-joiden liikuntamotivaatiota koskevan tutkimuksen tuloksista, yliopisto-opiskeli-joiden mukaan sisäisesti moti-voituneet opiskelijat harrastivat liikuntaa itsensä vuoksi saavuttaakseen mielihyvän ja nau-tinnon tunteita (Guedes, Legnani & Legnani 2013).

Kaiken kaikkiaan opiskelijoiden kirjoitelmista nousi useammin esille liikuntaminäkuvaan positiivisesti vaikuttavia tekijöitä, kuin negatiivisesti vaikuttavia tekijöitä. Kaikkien negatii-visten ilmaisujen joukosta huomattavammin esiin kuitenkin nousivat motivaatioon ja tunne-tilaan liittyvät tekijät. Liikunnan harrastamisen taustalla koettiin näin ollen myös negatiivisia tuntemuksia, jotka vaikuttivat heikentävästi tutkittavien liikuntaminäkuvaan. Negatiiviset tunteet liittyivät esimerkiksi suorituskeskeisyyteen, jolloin liikunnan harrastamisen taustalla ei ollut perinpohjaista kiinnostuneisuutta tai innostuneisuutta, eikä sitä koettu itselle

mielui-saksi. Sen sijaan liikunnan harrastaminen koettiin pakonomaiseksi ja sitä tehtiin jonkin ul-koisen palkkion, esimerkiksi ulkonäön tai ympäristön hyväksynnän saavuttamiseksi. Liuk-kosen ja Jaakkolan (2013) kuvaaman amotivaation eli ulkoisen motivaation mukaan liikun-tasuoritukset eivät ole tarkoituksenmukaisia, vaan ne saattavat olla ulkoa päin kontrolloituja (Liukkonen & Jaakkola 2013, 152). Kuten todettu, osa opiskelijoista koki liikunnalliset ak-tiviteetit sisäisesti motivoivina, kun osa puolestaan toimi vain ulkoisten tekijöiden perus-teella (Schunk, Meece & Pintrich 2014, 238). Vanttajan (2017) ja tutkijaryhmän tekemässä Liikkumattomuuden jäljillä- tutkimuksessa korostui useampia tekijöitä, jotka selittivät nuor-ten aikuisnuor-ten vähäistä liikkumista ja käsitystään itsestään liikkujana. Merkittävistä tekijöistä keskeisimpiä olivat erityisesti koululiikuntaan ja opettajaan liittyvät kokemukset, joita poh-dimme seuraavissa kappaleissa. Edellä mainittujen tekijöiden rinnalla tutkimuksemme tu-loksille kuitenkin tukea antaa niin ikään vähän liikkuvien nuorten aikuisten haasteet itselleen sopivan liikuntalajin löytämisessä. Tutkimuksemme tuloksista käy ilmi, että pätevyyden ko-kemukset heijastuivat negatiivisena liikuntaminäkuvaan silloin, kun kyky luottaa omiin lii-kunnallisiin taitoihin koettiin puutteelliseksi (Ryan & Deci 2000, 63). Tällöin itselle sopivan liikuntamuodon löytäminen koettiin haastavaksi, eikä sen myötä liikunnan harrastamisen taustalla ollut erityistä tavoitetta tai tarkoitusta, mikä näyttäytyi opiskelijoiden liikuntaminä-kuvaa heikentävänä tekijänä (Vasalampi 2017, 54).

Yhteenvetona voimme todeta, että tutkimuksemme perusteella opettajaopiskelijoiden ku-vaillessaan suhdettaan liikuntaan, keskeisimmiksi merkitystekijöiksi nousivat henkiseen mielentilaan sekä kunnon ja fyysisen terveyden ylläpitämiseen liittyvät tekijät. Opiskelijoi-den keskuudessa korostettiin myös liikunnan asemaa arjen stressiä helpottavaksi sekä opis-keluja tasapainottavaksi tekijäksi. Heistä osa, jotka määrittelivät suhtautumisensa liikuntaan positiiviseksi, korostivat liikunnan roolia osana identiteettiään. He pitivät myös liikuntaa luonnollisena osana arkeaan ja halusivat ylläpitää säännöllistä ja aktiivista elämäntapaa.

Vaikka liikuntaa ei koettu osaksi jokapäiväistä arkea, sen hyödyistä ja terveydellisistä vai-kutuksista oltiin tietoisia. Suurin osa opiskelijoista piti siis liikuntaa tärkeänä sekä jaksami-selle että omalle terveydelle. Osa harrasti liikuntaa monipuolisesti päivittäin, osa puolestaan nautti vapaamuotoisemmasta liikunnasta silloin tällöin, kun se tuntui hyvältä.