Itsetunto aikuisiällä

Aikuisiässä itsetunto on jo vakiintunut, mutta ympäristö ja sen tuomat kokemukset voivat silti muuttaa aikuisen ihmisen käsitystä omasta itsestään. Epäonnistumiset, esimerkiksi ih-missuhteissa ja työssä voivat rikkoa hyvän itsetunnon. Työn päättymiseen liittyy vahva hä-peän- ja syyllisyydentunne. Aikuisen itsetuntoa on vaikeampi kehittää kuin lapsen. Aikuinen voi saada apua käymällä kursseja tai lukemalla kirjoja, mutta muuten itsetunnon kehittämi-seen vaikuttaminen on vaikeampaa kuin lapsella. (Keltikangas-Järvinen 2004, 124, 225.) Liikunta voi auttaa aikuisen itsetunnon kehittymiseen. Erityisesti ryhmäliikuntatunnit voivat kehittää itsearvostusta ja näin ollen on yhteydessä itsetunnon kehittymiseen. (Fox 2003, 110.) Kenelläkään ihmisellä ei ole täydellinen itsetunto kaikilla osa-alueilla. Osa kokee ole-vansa itsevarmoja tietyillä osa-alueilla, mutta toisilla alueilla he kamppailevat itsevarmuu-den kanssa. (Keltikangas-Järvinen 2004, 124, 225.) Kuten jo aikaisemmin mainitsimme, it-setunnon ollessa subjektiivinen tunne, on ulkopuolisen vaikea kertoa, miksi ja miten tietyn yksilön hyvä itsetunto rikkoutuu.

3 LIIKUNTA

Tässä kappaleessa käsittelemme tarkemmin liikuntakäsitettä sekä sen useita eri määritelmiä, mukaan lukien koululiikunta -käsitteen. Liikuntasuhde on vahva osa liikunnan määritelmää, joten syvennymme siihen tarkemmin erilaisten käsitteiden ja teoreettisten jaotteluiden avulla. Liikuntasuhteen rakentuminen on moniulotteinen prosessi, johon syvennymme lap-suuden liikunnallisista merkityksistä lähtien kohti aikuilap-suuden liikuntasuhdetta. Koululii-kunnalla on keskeinen rooli liikuntasuhteen rakentumisessa, joten syvennymme tarkemmin liikuntakasvatukseen ja liikunnanopettajan asemaan osana lapsen liikuntakokemuksia. Vii-meisenä tässä luvussa käsittelemme liikunnan ja psyykkisen hyvinvoinnin yhteyttä.

Käsitteenä liikunta on moniulotteinen ja sitä voidaan tarkastella muun muassa laadun, inten-siteetin, säännöllisyyden ja keston perusteella (Shephard 2003, 198–199). Arkikielessä lii-kunta ymmärretään usein fyysisenä toimintamuotona, joka perustuu pitkälti urheilun maail-maan. Siitä huolimatta erilaiset urheilulajit ovat vain pieni osa liikuntaa. Liikunnan määri-telmän laajuutta ja moniulotteisuutta kuvastavat hyvin liikunnan eri osa-alueet, kuten arki- ja hyötyliikunta. Liikunta on tarkoituksellista fyysistä aktiivisuutta eli lihastoimintaa, joka edistää energiankulutuksen kasvua. Englanninkielisiä termejä liikunta -käsitteelle on useita.

Sport-käsitettä käytetään pääasiassa silloin, kun urheilu liittyy yksilön urheiluun tai urheilu-järjestelmään. Physical activity kuvaa liikuntaa fyysisenä aktiivisuutena ja exercise tarkoit-taa liikunnan harjoittamista ja sen vaikutuksia. Physical education puolestarkoit-taan merkitsee lii-kuntakasvatusta. (Laakso 2007, 16–17; Telama, Vuolle & Laakso 1986, 17; World Health Organization 2018.) Vuoren (2003) mukaan liikunta on liikettä ja liikkumista, joka perustuu tahdonalaiseen, hermoston ohjaamaan lihasten toimintaan. Liikkeen aikaansaaminen vaatii sekä kuluttaa energiaa. Liikunta voi olla ohjattua, vapaaehtoista tai spontaania ja sen taus-talla on erilaisia tarkoituksia, joita toiminnalla pyritään saavuttamaan. Liikuntaan liittyviä

valintoja ohjaavat erilaiset sisäiset ja ulkoiset odotukset, tarpeet ja mahdollisuudet sekä ra-joitukset. Itse liikunnan toteutuminen ja siihen vaikuttavat edellä mainitut tekijät ovat liikun-takäyttäytymistä (Vuori 2003, 12–13). Esimerkiksi eri lajien muodossa oleva kilpaurheilu voidaan määritellä tavoitteelliseksi liikunnaksi. Omaehtoinen liikunnan harrastaminen puo-lestaan on liikkumista omaksi huvikseen mielen virkistämiseksi tai oman terveyden ylläpi-tämiseksi. Liikuntaharrastus on paitsi toimintaan osallistumista, myös liikuntaan liittyviä asenteita, motiiveja sekä tunteita ja kokemuksia (Telama, Vuolle & Laakso 1986, 18). Mo-tivoivia tekijöitä vapaa-ajan liikuntaharrastuksen taustalla voivat olla esimerkiksi tervey-destä huolehtiminen, ulkonäköön liittyvät vaikutukset tai uusien kokemusten saaminen. Lii-kunnan harrastamisen sosiaalisia vaikutuksia voivat olla yhdessä liikkuminen ja ystävien ta-paaminen. Fyysisestä terveydestä huolehtimisen lisäksi liikunnalla on myös tunnearvoa. Eri harrastusten parissa koetaan monia tunteita, esimerkiksi itsensä ylittämistä tai tyytyväisyyttä omaan suoritukseen. Nämä vaikutukset vahvistavat liikunnan ja psyykkisen hyvinvoinnin yhteyttä. (Hirvensalo & Häyrynen 2007, 66; Lintunen 2007, 30, 152; Vuolle, Telama &

Laakso 1986, 17–18.) Liikunta on kansainvälisestikin laaja ilmiö ja monia eri liikuntamuo-toja harrastetaan ympäri maailmaa. Liikuntamuoliikuntamuo-toja ovat esimerkiksi kävely, juoksu, hyp-pääminen, heittäminen ja uinti. Liikunnan perusmuodot laajenevat, kun liikkumiseen lisä-tään välineitä, esimerkiksi sukset tai pallo (Vuori 2003, 13). Eri liikuntamuodot ovat tunnet-tuja myös kansainvälisesti ja niitä harrastetaan ympäri maailmaa samalla tavalla. Erilaiset liikuntatoiminnot, kuten esimerkiksi pallopelit mahdollistavat kohtaamisen eri kulttuureista tulevien ihmisten välille. Yhteisen kielen puuttuessa, kanssakäymisen mahdollistavat eleet, ilmeet ja liikkeet, jotka ovat osa nonverbaalista viestintää. Myöskään liikunnanopetuksessa yhteinen kieli ei ole välttämätöntä, sillä opettajan ja oppilaiden vuorovaikutus tapahtuu ke-honkielellä. Erilaisten liikkeiden tai suoritusten näyttäminen mahdollistaa havainnoimisen, ja sitä kautta uusien taitojen ja pelien sääntöjen oppimisen yhteisen kielen puuttuessa.

(Laakso 2007, 22; Siljamäki 2013, 420.)

Liikunta on välttämätöntä ihmisen toimintakyvylle ja se voidaan määritellä yhdeksi ihmisen perustoiminnoista jo pitkään historiassa. Liikkuvilla on todettu olevan todennäköisimmät mahdollisuudet selviytyä ja jatkaa sukua. (Vuori 2003, 15; Vuori & Miettinen 2000, 94.) Näin ollen historian saatossa muotoutunut nykyinen perimä on liikkuvan ihmisen perimä.

Liikunta toteutuu ihmisen elämän eri alueilla useista eri syistä. Elämäntilanteesta riippuen liikunnan vaikutus voi vaihdella. Vaikutus voidaan nähdä tasapainottavana, jolloin koko

perhe harrastaa liikuntaa yhdessä. Päinvastoin liikunnan vaikutus voidaan nähdä myös hor-juttavana, jolloin esimerkiksi kilpaurheiluharrastus kodin ulkopuolella vie aikaa perhe-elä-mästä. (Vuolle 2000, 36.)

Usein liikunta voidaan määritellä sen perusteella, millä tavalla se toteutuu yksilön elämässä.

Sen lisäksi liikunta voidaan jakaa erilaisiin osa-alueisiin esimerkiksi niiden syiden perus-teella, minkä vuoksi liikuntaa harrastetaan. Vuori (2003) jakaa liikunnan työliikuntaan, har-rasteliikuntaan sekä arki- ja hyötyliikuntaan. Työliikunta kuvaa nimensä mukaisesti liikun-taa, joka sisältyy jollain tavalla työhön. Harrasteliikunta voi ilmetä esimerkiksi urheiluna tai terveysliikuntana, jolloin päällimmäinen syy toimintaan on itse liikunta. Sen sijaan voidaan määritellä harrastuksiin sisältyvä liikunta, jonka periaate on, että liikuntaa tarvitaan ainoas-taan päätavoitteen saavuttamiseksi, joita voivat olla esimerkiksi marjastus tai luontokuvaus.

Tällöin liikunta sisältyy harrastukseen ikään kuin “sivutuotteena”.

Myös arki- ja hyötyliikunnan keskeisin toiminnan syy on jokin muu, kuin itse liikunta. Syy voi olla jokin tehtävä, jonka suorittamiseen tarvitaan tai sisältyy liikuntaa. (Vuori 2003, 15.) Arkiliikunnalla tarkoitetaan erilaisten arjessa tapahtuvien toimintojen sisältämää liikuntaa.

Arkiliikuntaa on esimerkiksi päiväkodissa, koulussa tai työpaikalla tapahtuva liikkuminen.

Esimerkiksi työmatkojen kulkeminen jalan tai pyörällä autoilun sijaan on arkiliikuntaa. Sen lisäksi työympäristössä tapahtuva liikunta on merkittävää hyvinvoinnin kannalta. Osallistu-minen työyhteisön liikunta-aktiviteetteihin yhdistää ja lähentää jäseniä, mikä puolestaan voi vahvistaa työpaikan ilmapiiriä. (Vuolle 2000, 37) Vapaa-ajan omaehtoinen fyysinen aktiivi-suus ja liikkuminen ovat myös osa arkiliikuntaa. Hyötyliikunnaksi puolestaan voidaan mää-ritellä kaikki arjessa tapahtuva fyysinen toiminta, josta voidaan sanoa olevan jotain hyötyä.

Erilaiset kotityöt ja mielekäs tekeminen saattavat hyvinkin sisältää hyötyliikuntaa, vaikka toiminto ei itsessään olekaan varsinaista urheilemista. Esimerkiksi marjastus, imuroiminen tai mattojen pesu ovat hyötyliikuntaa parhaimmillaan. (Hentilä & Eskelinen 2010, 8.) Vuo-ren jaottelu liikunnan eri osa-alueista on monijakoinen, eivätkä osa-alueet sulje toisiaan pois.

Useimmiten liikunnan sijoittuminen johonkin lohkoon riippuu itse sen toteuttajan merkityk-sistä ja seikoista, jotka ovat hänelle itselleen olennaisia. Joillekin esimerkiksi sienestäminen on liikuntaa sisältävä harrastus, kun taas toisille hyötyliikuntaa. Jokainen määrittelee itsel-leen sopivan liikuntamuodon. (Vuori 2003, 14–15.)

Liikunnan harrastamiselle on yhteiskunnallinen perusta. Suomalaisen yhteiskunnan perus-telu liikunnalle on fyysisestä kunnosta ja toimintakyvystä huolehtiminen. Perusperus-telun tavoit-teena on huolehtia kansalaisten fyysisestä hyvinvoinnista ja terveydestä ja pyrkiä monin kei-noin vaikuttamaan fyysisen aktiivisuuden ylläpitämiseen. Tavoitteista huolimatta tänä päi-vänä fyysisen aktiivisuuden ja liikunnan määrä on huolestuttavasti laskussa viimeisen sadan vuoden ajalta. Siitä johtuen yhteiskunnalla on entistä merkittävämpi tehtävä pyrkiä edistä-mään kansalaisten liikunta-aktiivisuutta erityisesti hyvinvoinnin ja terveyden kannalta.

(Laakso 2007, 18–19; Lintunen 2007, 25–27). Liikunnan vaikutus terveyteen on merkittävä, ja liikkumattomuudella on yhteys lisääntyvään kuolleisuuteen. Sen lisäksi liikkumaton elä-mäntapa aiheuttaa suurempaa riskiä sairastua erilaisiin kansantauteihin, kuten diabetekseen tai tuki- ja liikuntaelinsairauksiin (Sosiaali- ja terveysministeriö 2013; Stanner 2004, 350).

Sosiaali- ja kulttuuriministeriön laatimat Valtakunnalliset yhteiset linjaukset terveyttä ja hy-vinvointia edistävään liikuntaan 2020 tukevat valtakunnallista terveyttä edistävää elämänta-paa konkreettisin keinoin. Linjausten keskeisin tavoite on saada suomalaiset liikkumaan enemmän ja istumaan vähemmän. Sen lisäksi tavoitteena on nostaa liikunta osaksi sairauk-sien ehkäisyä sekä terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2013.) Fyysisen terveyden ja hyvinvoinnin lisäksi liikunnalla on koettu olevan vaikutuksia psyykkiseen hyvinvointiin. Aktiivisesti liikkuvat ihmiset kokevat liikunnan terapeuttisena sekä ennaltaehkäisevänä keinona ahdistukseen ja stressiin. (Weinberg & Gould 2011, 398–

399). Yhteiskunta tukee liikunnan merkitystä terveydelle asettamalla myös viralliset liikun-tasuositukset sekä lapsille että aikuisille. Suositusten mukaan lasten ja nuorten tulee liikkua päivässä 1,5 tuntia, josta puolituntia reippaasti. Reippaalla liikunnalla tarkoitetaan tässä ta-pauksessa sellaista liikuntaa, jossa hengästyy ja syke nousee hieman. Urho Kekkosen Kun-toinstituuttisäätiön (2020) mukaan aikuisten suositellaan harrastavan reipasta liikuntaa 2 tun-tia ja 30 minuuttun-tia viikossa kevyen arjessa tapahtuvan liikkumisen lisäksi.