Liikunnan on koettu tukevan hyvinvointia monella eri osa-alueella. Säännöllinen liikunnan harrastaminen nostattaa energiaa ja ylläpitää psyykkistä hyvinvointia (Thayer 2001, 33–36).
Liikunnan harrastamisessa koettu yhteisöllisyys, positiiviset kokemukset sekä omasta kun-nosta ja terveydestä huolehtiminen ovat merkittävästi yhteydessä mielen hyvinvointiin (Oja-nen 1994, 107). Kuten aiemmin on todettu, liikunnalla on koettu olevan positiivi(Oja-nen vaikutus itsetuntoon (Fox 2003, 96–97, 115–116; Stanner 2004, 351). Kun liikunnan harrastaminen kohottaa itsetuntoa, koetaan sen olevan myös tehokas keino käsitellä ja hoitaa masentunei-suuteen liittyviä oireita, kuten ahdistusta ja stressiä. Sen lisäksi on todistettu, että liikunnan lisääminen parantaa mielen ja unen laatua, joka puolestaan lisää aktiivisuutta ja rytmiä
mui-hin arjen askareisiin. (Fox 1999, 413; 2003, 115; Weinberg & Gould 2011, 298–299.) Lii-kunnan ja psyykkisen hyvinvoinnin yhteyttä toisiinsa voidaan kuvata kehämäiseksi. Nimit-täin psyykkisesti hyvinvoiva henkilö jaksaa tehdä itselleen mieluisia asioita, kuten harrastaa liikuntaa. Näin ollen myös liikunnan harrastamisen voidaan nähdä kohottavan mielialaa. Ke-hän kääntyessä negatiiviseksi, henkinen pahoinvointi vähentää liikuntaa ja päinvastoin, lii-kunnan väheneminen lisää pahoinvointia. (Liukkonen & Jaakkola 2013, 251.)
Psyykkisen hyvinvoinnin määritelmä tieteellisesti on melko haastava tehtävä, sillä kyse on laajasta ilmiöstä. Yleisesti mielenterveyden käsitettä voidaan määritellä useasta eri näkökul-masta. Sosiologisesta näkökulmasta psyykkiseen hyvinvointiin vaikuttavat erilaiset sosiaa-liset tilanteet. Keskiössä ovat esimerkiksi sosiaasosiaa-liset roolit ja olosuhteet. Lisäksi korostetaan sitä, miten elämän eri tapahtumat kohdataan ja käsitellään. Sen sijaan psykologisesta ja bio-logisesta näkökulmasta mielen hyvinvoinnin määritelmä pohjautuu yksilön ominaisuuksiin ja luonteenpiirteisiin, eikä niinkään sosiaalisen ympäristön vaikutuksiin. (Horwitz 2010, 6–
8.) Arkikielessä sen määritelmä kuitenkin antaa osviittaa siitä, mitä psyykkisellä hyvinvoin-nilla tarkoitetaan. Psyykkistä hyvinvointia voidaan kuvata siten, että henkilö on sovussa it-sensä ja ympäristön kanssa. Sanoessaan voivansa hyvin, useimmiten oletetaan, että henkilö arvostaa itseään ja suhtautuu ympärillä oleviin ihmisiin ja asioihin positiivisesti sekä ylipää-tään on hyvällä tuulella. (Ojanen & Liukkonen 2013, 237.)
Ritva Karila-Hietala tutkijaryhmineen (2014) kuvaavat psyykkistä hyvinvointia osana koko-naisvaltaista hyvinvoinnin määritelmää, johon kuuluvat myös fyysinen, sosiaalinen ja hen-kinen hyvinvointi. Hyvinvointi rakentuu itselle tärkeistä asioista, jotka edistävät hyvää elä-mää. Tavoitteena on pyrkiä ylläpitämään mielekästä elämää ohjaamalla omaa toimintaa.
Omien voimavarojen tunnistaminen ja niiden kehittäminen ovat keinoja oman toiminnan ohjaamiseen. Voimavaroiksi luokitellaan muun muassa hyvä itsetunto, hallinnan tunne, so-siaaliset suhteet sekä mielekäs tekeminen, esimerkiksi työ tai opiskelu. Tutkimusten parissa käytetään usein erilaisia sanoja, kuten hyvinvointi, onnellisuus tai mielenterveys. Vaikka tutkijat käyttävätkin useita eri käsitteitä, kyse on kokonaisvaltaisesta ilmiöstä. Tuloksiin eri-laisten käsitteiden käytön ei ole koettu vaikuttavan, vaan tutkimuksen ja tulosten luonne py-syy samana. (Ojanen & Liukkonen 2013, 240.) Hyvä mielenterveys on monen tekijän summa (Karila-Hietala, WahlBeck, Heiskanen, Stengård & Hannukkala 2014, 11–12).
Mer-kityksellisiä tekijöitä ovat muun muassa vuorovaikutus ja tunteet, kyky sosiaaliseen osallis-tumiseen, todellisuudentaju sekä valmiuteen kohdata ja hallita vaikeuksia ja elämän muu-toksia. Lisäksi mielenterveys määritellään subjektiiviseksi hyvänolon tunteeksi, jota voi yl-läpitää mielekkäällä toiminnalla esimerkiksi liikkumalla riittävästi tai tekemällä käsitöitä.
(Karila-Hietala, WahlBeck, Heiskanen, Stengård & Hannukkala 2014, 11, 20–21)
4 MOTIVAATIO
Tässä kappaleessa tarkastelemme motivaatiota ja sen merkityksiä. Sisäinen ja ulkoinen mo-tivaatio ovat momo-tivaatio -käsitteen keskeisiä sisältöjä, joihin syvennymme muutamien teori-oiden avulla. Teorioista itsemääräämisteoria on yksi merkittävimmistä, johon keskitymme luvussa 4.3. Lisäksi motivaatiolla on merkittävä yhteys oppimiseen, joten syvennymme sii-hen tarkemmin kappaleen loppupuolella.
Erilaiset tapahtumat ja asiat ihmisen elämässä herättävät monenlaisia tunteita. Lisäksi niihin liittyy erilaisia tavoitteita, toiveita ja mieltymyksiä. Tarpeet, päämäärät, arvot ja henkilökoh-taiset halut ohjaavat ihmisen käyttäytymistä. Tätä voidaan kuvata motivaatioksi. Motivaa-tiotutkimuksen kenttä on laaja ja teorioita on useita. Motivaatiota tutkitaan laajalti useissa eri konteksteissa, esimerkiksi oppimisessa, urheilussa ja työelämässä. Muun muassa englan-tilaisten korkeakouluopiskelijoiden halua ja motivaatiota opiskella ovat tutkineet Stoeber kollegoineen 2010-luvun alussa. Suomessa sen sijaan on tutkittu esimerkiksi yläkoululaisen nuoren motivaatiota matematiikan opiskelussa (Lukin 2013). Nurmen ja Salmela-Aron (2002) mukaan motivaatio -käsitettä pyritään avaamaan kolmen kysymyksen avulla: miksi, mitä ja miten. Näiden kysymysten pohjalta tavoitteena on ymmärtää syitä, haluja, päämääriä ja keinoja ihmisen toiminnalle ja käyttäytymiselle. (Nurmi & Salmela-Aro 2002, 9–10.)
Motivaatio tulee latinankielisestä sanasta movere liikkua. Se liikuttaa, auttaa työnteossa ja tehtävien suorittamisessa. Motivaatio voidaan nähdä sisäisen voiman, piirteiden, palkinto-jen, uskomusten ja vaikutteiden muodostamana kokonaisuutena. (Schunk, Meece & Pintrich 2014, 4–5.) Yksilö muodostaa itse oman motivaationsa. “Ihmisen voidaan sanoa olevan mo-tivoitunut silloin, kun hänellä on jokin intentio eli hänen toiminnallaan on jokin tavoite tai
päämäärä” (Byman 2002, 26). Weinberg ja Gould (2011) lisäävät, että tavoitteen lisäksi toi-minnalla tulee olla jokin suunta sekä teho, jolla toiminta suoritetaan. Voidaan ajatella, että
“ei-motivoituneen” henkilön toiminnan taustalla ei ole juurikaan tavoitteellisuutta tai sen suurempaa kiinnostuneisuutta. Kun taas motivoitunut henkilö toimii erilaisten virikkeiden ja inspiraatioiden sekä tavoitteiden innostamana. (Ryan & Deci 2000, 54.) Motivaatio on pro-sessi, johon kuuluvat tavoitteiden asettaminen sekä psyykkiset ja fyysiset aktiviteetit. Psyyk-kisillä aktiviteeteilla tarkoitetaan suunnittelua, tutkimista, järjestelyä, päätöksentekoa ja on-gelmien ratkaisua sekä prosessin arvioimista. Fyysisillä aktiviteeteilla taas tarkoitetaan vai-vannäköä ja sinnikkyyttä. (Schunk, Meece & Pintrich 2014, 4–5.) Motivaation voidaan aja-tella saavansa alkunsa yksilön tekojen ja sosiaalisen ympäristön yhteisvaikutuksesta. Moti-vaation edellytyksenä on aina jokin tavoitteellinen toiminta. Sen tarkoituksena on ohjata käyttäytymistämme ja innostaa toimimaan tietyllä tavalla tavoitteen saavuttamiseksi. (Liuk-konen & Jaakkola 2013, 145.) Kun ihminen asettaa toiminnalleen jonkinlaisen päämäärän tai tavoitteen, voidaan hänen sanoa olevan motivoitunut. Motivoitunut käyttäytyminen tar-koittaa toimintaa, joka tapahtuu erilaisten intentioiden kautta. Intentiot kuvaavat toiminnan tavoitteita sekä keinoja saavuttaa ne. (Byman 2002, 26.)