JA ESITYKSET
4.10 TERVEYDENHUOLTO
tarpeen arvioinnista. Koska kuntayhtymä ei pystynyt antamaan hoitoa säädetyssä enimmäisajassa, sen olisi pitänyt hankkia hoito muilta palveluntuottajilta (1362/4/06*).
Polven nivelrikkoa sairastaneen potilaan hoidon tar-peen arviointi kesti Etelä-Karjalan keskussairaalassa runsaat viisi kuukautta. Vaikka hoidon tarpeen arvioin-ti poarvioin-tilaan kohdalla kesarvioin-ti varsin pitkään, OA ei voinut todeta asiassa menetellyn lainvastaisesti. Erikoissai-raanhoitolaissa ei ole nimittäin säädetty, kuinka kauan hoidon tarpeen arviointi saa kestää. Julkisuudessa esiintyneiden tietojen mukaan lainsäädännön täyden-tämistä suunnitellaan siten, että ensimmäisen polikli-nikkakäynnin järjestämiselle erikoissairaanhoidossa asetettaisiin määräaika. Lainsäädännön täsmentämi-nen ja hoitotakuun laajentamitäsmentämi-nen tältä osin olisi OA:n mukaan omiaan parantamaan nykyisestään potilaan oikeuksia saada terveyspalveluja kohtuullisessa ajas-sa. Lainsäädännön täsmentäminen toteuttaisi osal-taan julkiselle vallalle perustuslain mukaan kuuluvaa velvollisuutta turvata riittävien terveyspalveluiden to-teutuminen. Tämän käsityksensä OA saattoi sosiaali- ja terveysministeriön tietoon (76/4/06*).
Myös seuraavissa yksittäisissä ratkaisuissa kanteluihin arvioitiin kunnan velvollisuutta järjestää lakisääteiset terveyspalvelut.
Mikkelin kaupungin terveyskeskuksen menettely kaihi-potilaiden leikkaushoidon tarpeen arviointiin lähettä-misessä oli erikoissairaanhoitolain vastaista, koska potilaita kehotettiin hakeutumaan yksityislääkärin vas-taanotolle hoidon tarpeen arviointia varten, vaikka kai-hileikkauksen tarpeen toteaminen ja leikkauksen suo-rittaminen kuuluvat erikoissairaanhoitoon (521/4/05).
Vastaavasti oli erikoissairaanhoitolain vastaista HUS:n Peijaksen sairaalan silmätautien klinikan menettely, jossa glaukoomapotilaiden hoito ja seuranta suljettiin pois erikoissairaanhoitopalvelujen piiristä ja järjestet-tiin pääosin yksityisten silmätautien erikoislääkäreiden vastaanotoilla potilaan omalla kustannuksella. Myös glaukoomapotilaiden hoidon ja seurannan järjestämi-nen kuuluu erikoissairaanhoitoon (1613/4/05).
Espoon kaupungin kotihoidonohjaaja oli tehnyt OA:n mukaan virhearvioinnin, kun kotisairaanhoidosta ei
järjestetty vammaiselle henkilölle katetrointiapua ti-lanteessa, jossa henkilön henkilökohtainen avustaja oli sairastunut (555/4/06).
Keravan terveyskeskus toimi kansanterveyslain vastai-sesti, koska terveyskeskuksen lääkäri antoi potilaalle lääkemääräyksen hormonikierukan ostamista varten, vaikka kyse oli lääkärin antamasta hoidosta, josta ter-veyskeskuksen olisi tullut huolehtia (1050/4/06*).
Lapsi pääsi tarvitsemaansa puheterapiaan vasta kol-men vuoden kuluttua siitä, kun hänet kolmevuotistarkastuksessa katsottiin tarpeelliseksi ohjata puhetera -peutin arvioon ja hoitoon. Koska Kankaanpään kan-santerveystyön kuntayhtymä ei kyennyt järjestämään lapselle puheterapiaa omana toimintanaan, sen oli-si tullut jo tapahtunutta aikaisemmin järjestää lapsel-le hänen tarvitsemansa puheterapia hankkimalla se muilta palveluntuottajilta (2515/4/05).
Turun kaupungin terveystoimi ei olisi saanut evätä po-tilaalta kunnan järjestämisvelvollisuuteen kuuluvaa lääkinnällistä kuntoutusta, tässä tapauksessa hänen tarvitsemaansa apuvälinettä, peruukkia, sillä perus-teella, että hän oli saanut sellaisen edellisenä vuon-na. Ratkaisua tehtäessä ei nojauduttu yksilölliseen, lääketieteellisesti perusteltuun tarvearviointiin (602 ja 2916/4/05).
Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiöllä ei ollut oikeutta yksipuolisesti omalla päätöksellään rajata jatko-opis-kelijoiden suun terveydenhuollon palveluita järjestä-misvastuullaan olevan opiskelijaterveydenhuollon ul-kopuolelle (3760/4/05*).
Kanteluissa oli edelleen esillä myös terveyskeskusten velvollisuus antaa erilaisia lääkärintodistuksia. Kerto-musvuonna tuli voimaan laki kansanterveyslain muut-tamisesta (626/2007). Sen mukaan kunnilla on velvol-lisuus huolehtia siitä, että kunnan asukas tai terveys-keskuksen potilas saa terveydentilaansa koskevan to-distuksen tai lausunnon silloin, kun toto-distuksen tai lau-sunnon tarve perustuu lakiin taikka asukkaan tai poti-laan hoidon, toimeentulon, opintojen tai muun vastaa-van syyn kannalta välttämättömään perusteeseen.
Potilaan oikeus hyvään hoitoon
Potilaan asemasta ja oikeuksista annetussa laissa (jäl-jempänä potilaslaki) säädetään potilaan oikeudesta hyvään hoitoon ja kohteluun. Kanteluissa oli usein esil-lä kysymys siitä, oliko hoito täyttänyt lain velvoitteet.
Eräs kantelija arvosteli Helsingin kaupungin kotisairaan-hoidon ja Helsingin Pelastuslaitoksen menettelyä, kun hänen kuolemansairaan äitinsä vuoteen äärellä käy-tiin kovaäänistä keskustelua hänen hoidostaan ja ter-veydentilasta huomioimatta hänen tunteitaan. Selvi-tyksen perusteella olikin pääteltävissä, että potilaan ja hänen omaisensa kohtelu ja huomioon ottaminen ti-lanteessa ei ollut asianmukaista. Tämä johtui osittain siitä, että kotisairaanhoidon hoitajien ja pelastusyksi-kön miehistön välillä oli epäselvyyttä siitä, kenellä oli tuossa tilanteessa hoitovastuu. Näytti myös siltä, että potilaaseen ei osattu suhtautua kuolevan potilaan ih-misarvoa kunnioittavalla tavalla. Kotisairaanhoidon ja ensihoidon yksikköjen tulee kyetä yhteistyöhön hoito-tilanteessa ja sopimaan menettelytavoista siten, että potilas ja hänen läheisensä otetaan huomioon ja ettei heidän ihmisarvoaan loukata. Kuolevan potilaan tervey-dentilan arvioiminen ja hoitoon liittyvät keskustelut tu-lee kyetä hoitamaan hienovaraisesti niin, ettei potilaan kärsimyksiä lisätä (1552/4/05*).
Kuopion yliopistollisen sairaalan ortopedin menettely johti potilaan näkökulmasta kohtuuttomaan tilantee-seen, kun ortopedi päätyi aikaisemmin suunnitellun leikkauksen esitarkastuksessa siirtämään leikkausta potilaan ylipainon perusteella. Potilas oli ollut leikkaus-jonossa jo yli seitsemän kuukautta eikä häntä ollut ai-kaisemmin ohjattu pudottamaan painoaan. Hoito ei kokonaisuutena arvioiden täyttänyt potilaslain hyvän hoidon vaatimusta. Lisäksi ortopedin olisi tullut varata potilaalle kontrolliaika tilanteen kehittymisen arvioimi-seksi tai ainakin antaa tälle selkeät menettelyohjeet siltä varalta, että painonpudottamistavoitteen saavut-tamisessa ilmenisi ongelmia tai että tämän terveydel-linen tilanne edelleen heikkenisi (3013/4/05).
Helsingin kaupungin sosiaaliviraston ja terveyskeskuk-sen menettelystä johtui, että vanhukterveyskeskuk-sen hoidon tar-peen arviointi kesti kohtuuttoman kauan. Samalla
vii-västyi vanhuksen muistihäiriön syyn selvittäminen, diagnoosin tekeminen ja häntä hyödyttävän hoidon aloittaminen. Hänelle ei myöskään järjestetty hänen hoidon tarpeensa edellyttämää hoitopaikkaa, vaikka häntä hoitanut ryhmä oli arvioinut hänen tarvitsevan palveluasunnon. Käytäntö, jota kotihoidon ylilääkärin mukaan oli noudatettu päätettäessä potilaiden sijoi-tuspaikasta, oli ristiriidassa potilaslain kanssa. Käytän-tö oli ollut, että lähes jokaisella potilaalla oli pitänyt ol-la tehtynä neurologinen muistitutkimus ja kokeiltuna muistilääkitystä, ennen kuin sijoituspäätös voitiin teh-dä. Näin oli ollut myös silloin, kun potilas oli ollut jo huomattavan avuton. Näin kaavamainen käytäntö ei ota huomioon potilaan yksilöllisiä hoidon tarpeita po-tilaslaissa edellytetyllä tavalla (141/4/06*).
Potilaan hyvää hoitoa olisi edistänyt, että hänen tarvit-semistaan terveydenhuollon palveluista olisi laadittu hänen kanssaan yhteisymmärryksessä suunnitelma potilaslaissa tarkoitetusta tutkimuksesta, hoidosta tai lääkinnällisestä kuntoutuksesta. Potilaalla oli useita sairauksia ja hänen toimintakykynsä oli monin tavoin rajoittunut. Hän oli joutunut käyttämään sekä perus-terveydenhuollon että erikoissairaanhoidon palveluja (2326/4/05).
Kuusi Helsingin kaupungin Auroran sairaalan potilas-ta arvosteli ulkoilun järjestämistä eräällä sairaalan akuuttiosastoista. Kirjeen mukaan osastolla oli suuri joukko potilaita, jotka eivät käytännössä pääse lain-kaan ulkoilemaan. OA korosti, että psykiatrisessa hoi-dossa olevan potilaan mahdollisuus ulkoiluun kuuluu olennaisena osana potilaslain mukaiseen hyvään hoi-toon ja kohteluun. Myös psykiatriseen sairaalahoihoi-toon määrätyille potilaille tulisi turvata mahdollisuus ulkoil-la päivittäin (1944/4/07).
Kantelija arvosteli Päijät-Hämeen keskussairaalan ai-kuispsykiatrian sairaansijamäärän riittämättömyyttä ja aikuispsykiatrian akuuttiosastojen jatkuvaa ylikuormi-tusta. Akuuttiosastojen kuormitus oli ollut aikaisempien vuosien tapaan korkea, esimerkiksi joulukuussa 2006 yhden osaston kuormitus oli keskimäärin 135 % ja toi-sen osaston kuormitus oli 127 %. Tammikuussa 2007 yhden osaston keskimääräinen kuormitus oli 130 % ja helmikuussa 132 %. Toisen osaston kuormitus puoles-taan oli tammi–helmikuussa 132 %.
Sairaalan psykiatristen akuuttiosastojen ylikuormitusti-lanteessa vaarantuu perustuslaissa turvattu oikeus riit-täviin terveyspalveluihin ja potilaan oikeus laadultaan hyvään hoitoon ja hyvään kohteluun. Ylikuormitus hei-kentää hoidon laatua ja ylikuormituksesta johtuva po-tilaiden levottomuus lisää tarvetta rajoittaa heidän it-semääräämisoikeuttaan ja muita perusoikeuksiaan.
Kysymys on myös perustuslaissa turvatun yksityisyy-den suojan toteutumisesta psykiatrisessa sairaalahoi-dossa (909/4/05*).
Kuten edellä on todettu, tutkittavana oli myös kantelui-ta, joissa oli kyse päihtyneen henkilön oikeudesta hä-nen terveydentilansa edellyttämään hyvään hoitoon.
Joensuun terveyskeskuksen lääkäri oli jättänyt anta-matta poliisille ohjeita, miten aivotärähdyksen saanut-ta, päihtynyttä henkilöä oli tarkkailtava poliisin säilössä.
Terveyskeskuksen hoitaja puolestaan toimi vastoin hy-vää hoitokäytäntöä, kun hän ei päästänyt poliisia kes-kustelemaan lääkärin kanssa, vaikka poliisi pyysi sitä hakiessaan päihtyneen takaisin säilöön (2573/2/04*).
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin menettely, jonka lop-putuloksena päihtyneen ja itsetuhoisen potilaan ter-veydentilaa seurattiin poliisivankilassa, ei toteuttanut potilaslain mukaista hyvän terveyden- ja sairaanhoi-don ja siihen liittyvän kohtelun vaatimuksia. Menettely johti potilaan kohdalla myös sellaiseen vapaudenme-netykseen, joka ei olisi todennäköisesti ollut muutoin tarpeellinen (632/4/06*).
Päihtyneen henkilön terveydellisen riskin arviointia koskevat hätäkeskuksen ja poliisin ohjeet havaittiin puutteellisiksi. Tätä ratkaisua selostetaan jäljempänä (529/4/06* s. 180).
Tiedonsaanti- ja itsemääräämisoikeus
Edellisten vuosien tapaan tulivat esiin myös kysymyk-set potilaan oikeudesta saada selvitystä hänen hoi-toonsa liittyvistä seikoista ja hoidosta päättämisestä yhteisymmärryksessä hänen kanssaan, niin kuin poti-laslaissa on säädetty.
Ratkaisua, joka koski terveyskeskuksen päivystyksen menettelyä päihtyneen ja häiritsevästi käyttäytyneen potilaan itsemääräämisoikeuden rajoittamisessa, se-lostetaan jäljempänä (3285/4/04* s. 181).
Eräässä asiassa potilas oli hakeutunut Helsingin ter-veyskeskuksen hammashoitolaan proteesien pohjauk-sen tarpeessa, koska syöminen oli erittäin hankalaa ja kivuliasta. Terveyskeskuksen mukaan potilas oli tullut hammashoitolaan ainoastaan saadakseen sieltä to-distuksen implanttikiinnikkeisen yläproteesin valmista-mista varten. Nämä ristiriitaiset käsitykset hoitoon ha-keutumisen syystä jo viittasivat siihen, ettei potilaan hoitoa ollut toteutettu hänen kanssaan yhteisymmär-ryksessä. Tämä johtui siitä, että terveyskeskushammas-lääkärit eivät olleet antaneet potilaalle selvitystä hä-nen hoitoonsa vaikuttavista seikoista tavalla, joka olisi varmistanut sen, että hän olisi riittävästi ymmärtänyt selvityksen sisällön (782/4/05).
Asianmukaista ei ole, että potilaasta lähetteen saanut terveydenhuollon viranomainen jättää potilaan odotta-maan hoidon tarpeen arviointia epämääräiseksi ajak-si. Sen lisäksi, että Etelä-Karjalan keskussairaalasta ilmoitettiin potilaalle hoidon tarpeen arvioinnin aloit-tamisesta eli siitä että lääkäri oli tutkinut hänen lähet-teensä ja arvioinut sen kiireellisyyden, asianmukaista olisi ollut ilmoittaa hänelle tässä yhteydessä myös se, milloin mahdolliset tutkimukset hoidon tarpeen mää-rittämiseksi tehdään ja milloin hän pääsee lääkärin vastaanotolle. Tällainen menettely olisi turvannut poti-laslain mukaisesti potilaan oikeuden hyvään hoitoon ja hänen tiedonsaantioikeutensa sekä hallintolaissa säädetyn viranomaisen palveluperiaatteen toteutumi-sen (76/4/06*).
OA:n käsiteltävänä on viime vuosina ollut myös kante-luita, jotka ovat koskeneet potilaan elvyttämättä jättä-mistä koskevien päätösten (jäljempänä DNR-päätös-ten) tekemistä terveydenhuollon toimintayksiköissä.
Elvytyskiellon tulkintaa ja sen käytäntöjä on kanteluis-sa pidetty ristiriitaisina, epäselvinä ja vaikeasti hah-motettavina. Tilanteen on katsottu vaarantavan erityi-sesti heikossa asemassa olevien potilaiden ja heidän omaistensa oikeusturvan.
Päätöksissään näihin kanteluihin OA on kiinnittänyt huomiota potilaan tiedonsaantioikeuden merkitykseen, potilaan itsemääräämisoikeuteen ja asianmukaisten potilasasiakirjamerkintöjen tekemiseen. Tilanteessa, jossa täysi-ikäinen potilas ei ole kykenevä päättämään hoidostaan, tulee sovellettavaksi potilaslain 6 §:n 2 ja 3 momentti. Säännös on osoittautunut tulkinnanvarai-seksi. OA on ratkaisuissaan katsonut, että DNR-päätös on lainkohdassa tarkoitettu tärkeä hoitopäätös ja että potilasta tulisi hoitaa yhteisymmärryksessä hänen lail-lisen edustajansa, lähiomaisensa tai muun läheisen-sä kanssa.
OA:n mukaan potilaslain tätä säännöstä saattaisi ol-la tarpeen täsmentää sen suhteen, miten erityisesti lailli sen edustajan, lähiomaisen tai muun läheisen suostumusta edellyttävää 3 momenttia sovelletaan DNR-päätösten tekemiseen. Nykyistä lainsäädännöllis-tä tilannet ta ei voida pilainsäädännöllis-tää potilaiden, heidän edusta-jiensa eikä myöskään terveydenhuollon ammattihen-kilöiden oikeusturvan kannalta asianmukaisena. OA saattoi käsityksensä tarpeesta täsmentää säännöstä sosiaali- ja terveysministeriön (STM) tietoon ja pyysi sitä ilmoittamaan 31.12.2007 mennessä, mihin mah-dollisiin toimenpiteisiin käsityksensä on antanut ai-hetta (1794/2/07*).
STM ilmoitti potilaslain muuttamista koskevan hallituk-sen esitykhallituk-sen olevan valmisteilla. Muutokhallituk-sen tavoitteena on muun muassa vahvistaa potilaan itsemäärää -misoikeutta ja hoitotahdon huomioon ottamista. Suun-niteltuja muutosehdotuksia tarkastellaan myös siitä näkökulmasta, miten ne soveltuvat elvyttämättä jättä-mispäätösten tekemiseen. Potilaslain muutosesitys on tarkoitus antaa eduskunnalle vuoden 2008 aikana.
Kertomusvuonna oli esillä myös psykiatriseen sairaa-lahoitoon määrättyjen potilaiden itsemääräämisoikeu-den ja muiitsemääräämisoikeu-den perusoikeuksien rajoittamista koskevia kanteluita.
Niuvanniemen sairaalassa mielentilatutkimuksessa ol-lut henkilö kertoi kantelussaan, että hänen käymiään puhelinkeskusteluja kuunnellaan. Sairaalan mukaan puheluita ei kuunneltu, mutta hoitaja oli läsnä kysei-sessä tilanteessa. Yhteydenpidon rajoittamisena on pidettävä myös tilannetta, jossa hoitaja on läsnä psy-kiatriseen sairaalaan tarkkailuun otetun tai
psykiatri-seen sairaalahoitoon taikka mielentilatutkimukpsykiatri-seen määrätyn henkilön käymän puhelinkeskustelun aika-na (3913/4/06*).
Psykiatriseen sairaalahoitoon määrätyn, lepositeisiin sidotun potilaan seurantaa ei ollut Helsingin terveys-keskuksen Auroran sairaalassa järjestetty mielenter-veyslaissa edellytetyllä tavalla siten, että hoitohenki-lökunta olisi ollut jatkuvassa näkö- ja kuuloyhteydes-sä häneen. Mielenterveyslain noudattamisella varmis-tetaan potilaan turvallisuuden ja siten perustuslain 7 §:ssä säädettyjen oikeuksien toteutuminen kyseisen itsemääräämisoikeuden rajoitustoimenpiteen aikana (1608/4/07).
Niuvanniemen sairaalan potilas siirrettiin toiselle osastolle, jolloin häneltä kiellettiin oman television ja videonauhurin käyttö. Ne otettiin säilytettäviksi sai-raalan varastotiloihin. Osaston sääntöihin kuului, et-tei kenelläkään potilaalla ole omaa televisiota ja vi-deonauhuria. Sairaala menetteli lainvastaisesti siinä, että se jätti tekemättä omaisuuden haltuunottoa kos-kevan päätöksen potilaan televisiosta ja videonauhu-rista (578/4/05*).
Potilasasiakirjamerkinnät ja potilastietojen luovuttaminen
Potilasasiakirjoihin tehdyt merkinnät ja potilastietojen luovuttamista koskevat kysymykset olivat kanteluissa edelleen erittäin paljon esillä.
OA on jo usean vuoden ajan kiinnittänyt toistuvasti huomiota puutteisiin terveydenhuollon toimintayksiköi-den ja terveytoimintayksiköi-denhuollon ammattihenkilöitoimintayksiköi-den tekemis-sä merkinnöistekemis-sä potilasasiakirjoihin. Usein puuttuvat kokonaan merkinnät siitä, mitä selvitystä potilaalle on annettu hänen hoitoonsa liittyvistä seikoista. Samoin on käynyt hoitoratkaisujen perusteiden: esimerkiksi miksi potilaalle on tehty DNR-päätös tai miksi potilaan lääkitystä on muutettu. Konsultoinnit ja hoitoneuvotte-lut ovat jääneet merkitsemättä. Lisäksi erityisen pal-jon puutteita on ollut merkinnöissä potilaan ja hänen omaistensa kanssa käydyistä keskusteluista esimer-kiksi sellaisen tilanteen varalta, että potilas ei enää pystyisi itse päättämään hoidostaan.
Potilasasiakirjojen tehtävänä on palvella potilaan neu-vonnan ja hoidon suunnittelua, toteutusta ja seuran-taa. Potilasasiakirjoilla pyritään parantamaan hoidon jatkuvuutta ja tiedonvälitystä potilaan terveydentilas-ta ja hoidosterveydentilas-ta sekä potilaan myöhemmässä hoidossa kyseisessä hoitoyksikössä että myös silloin, kun poti-las siirtyy toiseen terveydenhuollon toimintayksikköön.
Riittävät, asianmukaiset ja virheettömät merkinnät sel-kiinnyttävät ja vahvistavat potilaan ja henkilökunnan oikeusturvaa sekä edistävät luottamuksellisten hoito-suhteiden syntymistä.
Potilasasiakirjat ovat tärkeät myös potilaan tiedonsaan-tioikeuden kannalta. Potilasasiakirjatietojen perusteella arvioidaan hoitoon osallistuneiden terveydenhuollon ammattihenkilöiden ammattitoiminnan asianmukai-suutta ja myös sitä, onko potilaalle hoidosta mahdol-lisesti aiheutunut henkilövahinko korvattava potilas-vahinkona. Potilasasiakirjamerkinnöillä on merkitystä lisäksi terveydenhuollon tutkimuksessa, hallinnossa, suunnittelussa ja opetuksessa.
Potilasasiakirjojen laatimista koskevat säännökset ovat OA:n mielestä sinänsä selkeät, yksiselitteiset ja täsmäl-liset. Niiden noudattamisella turvataan perustuslaissa perusoikeuksina turvattujen riittävien terveyspalvelu-jen toteutuminen. Potilasasiakirjoterveyspalvelu-jen puutteellisuus on osoittautunut siinä määrin suureksi ongelmaksi, että OA pyysi TEO:ta ryhtymään toimiin asian korjaamiseksi.
Hän odottaa siltä 31.3.2008 men nessä ilmoitusta toi-menpiteistä, joihin se on ryhtynyt (2828/2/07*).
TEO ilmoitti 15.2.2008, että OA:n kannanoton jälkeen on laadittu toimenpidesuunnitelma potilasasiakirjojen laatimisessa havaittujen puutteiden johdosta. Tähän suunnitelmaan on koottu ne keskeiset toimenpiteet, joihin TEO on ryhtynyt tai ryhtyy potilasasiakirjojen laa-dun parantamiseksi.
TEO on lähettänyt terveyskeskuksille ja sairaanhoitopii-reille ohjauskirjeen, jossa muun muassa kehotetaan huolehtimaan siitä, että potilasasiakirjat laaditaan toi-mintayksikössä säädösten ja potilasturvallisuuden edel-lyttämällä tavalla. Valvonta- ja ohjaustoiminnan lisäksi TEO on vedonnut myös terveydenhuollon ammattihen-kilöitä kouluttaviin tahoihin, että ne koulutustoiminnas-saan kehittäisivät ja parantaisivat potilasasiakirjojen laatimista ja käsittelyä koskevaa opetusta.
Lisäksi TEO ilmoitti, että se tulee selvittämään vuoden 2009 aikana, mihin toimiin eri tahoilla on ryhdytty po-tilasasiakirjojen laadun parantamiseksi.
Eräissä tutkituissa tapauksissa potilasasiakirjoissa oli niin riittämättömiä merkintöjä, että niiden perusteella ei ollut mahdollista arvioida potilaan tutkimuksen ja hoidon sisältöä ja toteuttamista. Kun merkinnät potilas-asiakirjoissa olivat puutteelliset, terveydenhuoltoa val-vova viranomainen ei pystynyt antamaan OA:lle tämän pyytämiä lääketieteellisiä lausuntoja, eikä OA voinut ar-vioida, oliko potilas saanut potilaslain mukaista laadul-taan hyvää terveyden- ja sairaanhoitoa (101/4/05*, 995/4/05 ja 26/4/06*).
Eräässä tapauksessa potilasasiakirjamerkinnöistä ei käynyt ilmi niiden laatimisen ajankohta. Merkintöjen tekemisen ajankohta on kuitenkin tärkeä tieto sekä potilaan hoitoa toteutettaessa että esimerkiksi tilan-teissa, joissa joudutaan myöhemmin selvittämään hoidon asianmukaisuutta ja siihen osallistuneiden henkilöiden vastuukysymyksiä (3397/4/05).
Helsingin yliopistollisen keskussairaalan erikoislää-käri menetteli lainvastaisesti, koska hän teki potilaan poliklinikkakäynnistä merkinnät potilasasiakirjoihin vasta vajaan viiden kuukauden kuluttua käynnistä (2730/4/05). Lääkärin ja potilaan välistä puhelinkes-kustelua koskevat merkinnät tulee tehdä potilasasiakir-joihin välittömästi ja viimeistään neljän vuorokauden kuluttua keskustelusta samalla tavoin kuin avohoitoa koskevat merkinnät (2235/4/05).
Potilastietojen luovuttamisessa noudatettiin Espoon terveyskeskuksessa käytäntöä, jonka mukaan potilaan mielenterveyteen ja psyykkiseen oireiluun liitty -viä tietoja ei annettu kenellekään, ei edes potilaalle itselleen. Menettely oli lainvastaista. Myös sellaisella potilaalla, jolla on mielenterveydellisiä ongelmia, on oikeus tarkasta häntä koskevat potilasasiakirjatiedot.
Tarkastusoikeus voidaan evätä ainoastaan niissä ta-pauksissa, joissa yksilöllisen harkinnan perusteella voidaan arvioida tiedon antamisesta saattavan aiheu-tua vakavaa vaaraa potilaan terveydelle tai hoidolle (1783/4/05*).
Kantelija arvosteli Päijät-Hämeen keskussairaalaa siitä, että se ei toimittanut hänelle
potilasasiakirjamerkintö-jä kaikista hänen kuulokojeen huoltamisen ja säätämi-sen vaatimista käynneistä sairaalassa. Vakuutusyhtiö oli korvannut kantelijan kuulovamman ammattitautina ja myöntänyt hänelle matkakustannuskorvauksia niis-tä käynneisniis-tä, joista oli löytynyt merkinniis-tä potilasasia-kirjoista. Potilasasiakirjojen laatimista koskevien sään-nösten vastainen oli keskussairaalan käytäntö, jonka mukaan kaikkia käyntejä ei ollut merkitty potilasasia-kirjoihin (1694/4/06*).
Pitkät käsittelyajat
Terveydenhuollon kanteluiden käsittelyajat olivat useis-sa tapauksisuseis-sa kohtuuttoman pitkiä. Näin oli Länsi-Suo-men lääninhallituksessa, jossa kantelun käsittely kesti lähes 20 kuukautta. OA saattoi päätöksensä lääninhal-lituksen ohella sisäasiainministeriön ja sosiaali- ja ter-veysministeriön tietoon ja totesi seuraavansa kantelu- ja oikeusturva-asioiden käsittelyn kehittämistoimia ja tuloksia (3290/4/06).
Psykoterapeutti-nimikkeen rekisteröintiä koskevan ha-kemuksen käsittely TEO:ssa kesti kokonaisuudessaan kaksi vuotta. Ammattinimikkeen rekisteröinnissä olisi tullut ottaa huomioon, että asian käsittelyn viivästy minen saattaa vaikeuttaa hakijan oikeutta työhön koske -van perusoikeuden toteutumista, joka hänelle on tur-vattu perustuslain 18 §:ssä (2023, 3488 ja 3679/4/05).
Kantelijan ansionmenetyskorvausta koskevan asian käsittely kesti Potilasvakuutuskeskuksessa kohtuutto-man kauan, kun käsittelyaika oli kokonaisuudessaan noin kaksi vuotta yhdeksän kuukautta. Kantelija kärsi kohtuuttomia veroseuraamuksia, kun ansionmenetys-korvauksia maksettiin kerralla takautuvasti usean vuo-den ajalta (3281/4/05*).
Ruumiinavauslausunnon ja kuolintodistuksen laatimi-nen Helsingin yliopiston oikeuslääketieteen laitoksella yli neljän kuukauden kuluttua ruumiinavauksesta ei täyttänyt asianmukaisuuden ja joutuisuuden vaatimus-ta (3170/4/06). Toisessa vaatimus-tapauksessa kuolemansyyn selvittäminen viivästyi laitoksella. Tämä johtui siitä, et-tä sienitoksisten tutkimusten tekeminen kesti lähes yh-deksän kuukautta. Tutkimusten tekemisessä tarvittavaa lisätietoa oli ryhdytty hankkimaan vasta lähes viiden
kuukauden kuluttua näytteen saapumisesta laitoksel-le, koska aluksi oli ollut epäselvää, ryhdyttäisiinkö tutki-muksia suorittamaan lainkaan (3192/4/05*).
Vastauksen antaminen muistutukseen kesti Keski-Suo-men sairaanhoitopiirissä lähes vuoden. Näin pitkä kä-sittelyaika ei ole kohtuullinen. On tärkeää, että potilaan tekemään muistutukseen vastataan nopeasti. Näin muistutusmenettelystä tulee potilaalle helppo, nopea ja joustava mahdollisuus saada parannusta kokemaan-sa epäkohtaan. Kohtuullisena aikana vastata muistu-tukseen voidaan pääsääntöisesti pitää noin kuukautta tai kahta kuukautta, jos asia on erittäin ongelmallinen ja vaati selvitystyötä (502/4/06*).
Psykiatriseen sairaalahoitoon määrätyn henkilön pe-rus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseksi on edellytettävä, että hän voi saattaa vapaudenmenetyksensä laillisuu-den tuomioistuimen tutkittavaksi ja että tuomioistuin-kontrolli tapahtuu kiireellisesti kaikissa oikeusasteissa (1934/4/05*).
Velvollisuus neuvoa ja opastaa
Kertomusvuonna oli käsiteltävänä edellisten vuosien tapaan myös kanteluita terveydenhuollon viranomais-ten neuvonta- ja opastamisvelvollisuudesta.
Kieltäydyttyään antamasta potilaalle jäljennöksiä tä-män potilasasiakirjoista Espoon terveyskeskuksen oma-lääkäri ei antanut kantelijalle kirjallista kieltäytymisto-distusta. Hänen mielestään potilasasiakirjoihin tehty merkintä korvasi potilaalle annettuna tämän mahdol-lisesti haluaman kirjallisen selvityksen siitä, miksi tälle ei voitu antaa kaikkia potilasasiakirjatietoja. Tällainen menettely ei vastaa henkilötietolain tarkoitusta. Hallin-tolaissa säädetty viranomaisen neuvontavelvollisuus edellyttää, että pyynnön epäämisen yhteydessä kieltäy-tymistodistuksessa mainitaan myös rekisteröidyn oikeu-desta saattaa asia halutessaan ilman määräaikaa tie-tosuojavaltuutetun käsiteltäväksi.
Tietoja potilasasiakirjoista tarvitseva voi tilanteesta riip-puen saada niitä erilaisin oikeudellisin perustein joko rekisteröidyn tarkastusoikeuden nojalla, asianosaisena tai pelkästään sillä perusteella, että viranomaisen
hal-lussa olevat tiedot koskevat häntä. Hallintolaissa sää-detystä viranomaisen neuvontavelvollisuudesta johtuu, että rekisterinpitäjän tulee tarvittaessa neuvoa ja oh-jata tietoja pyytävää muun muassa kertomalla mainit-tujen tiedonsaantivaihtoehtojen eroista ja yhtäläisyyk-sistä. Menettelysäännökset ja valitustiet ovat erilaiset esimerkiksi kun kyse on henkilötietolain mukaisen tar-kastusoikeuden ja julkisuuslain mukaisten tiedonsaan-tioikeuksien epäämisestä (1783/4/05*).
Tampereen kaupungin sosiaali- ja terveystoimen ylilää-käri menetteli viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (jäljempänä julkisuuslaki) ja hallintolain vastaisesti siinä, että hän ei ohjannut kantelijaa yksi-löimään potilasasiakirjojen lokitietoja koskevaa pyyn-töään siten, että pyyntö olisi voitu käsitellä julkisuus-lain mukaan. Tarvittaessa ylilääkärin olisi myös tullut ohjata kantelijaa siinä, millä tavalla hän saattoi saa-da tietopyyntöönsä viranomaisen kirjallisen ratkaisun (1433/4/05*).
Kantelija arvosteli Helsingin terveyskeskusta siitä, ettei hän saanut terveyskeskuksesta haavahoidossaan tar-vitsemiansa hoitotarvikkeita vaan joutui turvautumaan toimeentulotukeen niiden hankkimiseksi. Hoitotarvik-keiden ja -välineiden jakelusta ei ole olemassa nimen-omaisia säännöksiä. Vaikka niiden jakelua ei ole sää-detty kansanterveyslaissa kuuluvaksi kunnan järjestä-misvelvollisuuteen, ovat kunnat jakaneet niitä tietyille avohoidossa oleville potilaille. OA ei voinut todeta ter-veyskeskuksen menetelleen lainvastaisesti tai kaupun-gin oman pysyväisohjeen vastaisesti hoitotarvikkeiden jakelussa kantelijan kohdalla. Sen sijaan on mahdol-lista, että kantelija ei ollut saanut riittävästi ohjausta hoitotarvikkeiden jakelun piiriin kuuluvista hoitotarvik-keista. Hallintolain palveluperiaatteesta ja neuvontavel-vollisuudesta johtuu, että potilasta ohjataan tällaises-sa tilanteeställaises-sa, joställaises-sa omahoitotarvikkeiden tarve ylittää ohjeissa mainitun enimmäismäärän (315/4/05*).
OA piti yleensä ongelmallisena sitä, että terveyskeskus-ten hoitotarvike- ja välinejakelusta ei ole lainsäädäntöä. Nykyinen jakelukäytäntö perustuu kuntien vapaa -ehtoisuuteen, jolloin hoitotarvikkeita ja -välineitä käyt-tävät avohoidon potilaat voivat joutua eriarvoiseen ase-maan asuinpaikkansa perusteella. STM:n suosituksella on haluttu varmistaa jakelu ja yhdenmukaistaa kuntien jakelukäytäntö, mutta suositus ei sido kuntia, vaan ne
voivat halutessaan poiketa siitä. OA otti tämän asian omana aloitteena tutkittavaksi (1860/2/07). Asian kä-sittely on kesken.
Kantelija arvosteli Haukiputaan terveyskeskusta siitä, ettei hän pyynnöstään huolimatta saanut omia potilas-tietojaan. Terveyskeskus ei ollut kieltäytynyt antamas-ta tietoja, mutantamas-ta oli pitänyt potilaan edun mukaisena, että hän tutustuisi potilasasiakirjoihinsa omalääkärin vastaanotolla. Terveyskeskus ei toiminut vastoin hen-kilötietolakia, vaan eräs tapa varmistua siitä, että po-tilas saa tiedot ymmärrettävässä muodossa, on tu-tustua potilasasiakirjoihin omalääkärin vastaanotolla.
Olisi kuitenkin ollut hyvän hallinnon mukaista neuvoa potilasta samassa yhteydessä ja ilmoittaa, että hänel-lä oli halutessaan oikeus saada tiedot myös kirjallisi-na (3136/4/05).
Ratkaisua, joka koski asiakasmaksuista tiedottamista, selostetaan jäljempänä (3418/4/05* s. 182).
Salassapitovelvollisuus
Kertomusvuonna oli esillä myös kanteluita, jotka kos-kivat velvollisuutta pitää salassa potilaan terveydenti-laa koskevat tiedot.
Terveyskeskuksessa työskennellyt kantelija oli sairaus-lomalle jäätyään ilmoittanut loman syyn esimiehel-leen. Vähän myöhemmin hän sai tietoonsa, että hänen sairauspoissaolonsa syy oli työpaikalla useiden mui-denkin henkilöiden tiedossa. Kantelijan esimies me-netteli lainvastaisesti siinä, että hän oli vastoin yksityi-syyden suojasta työelämässä annetun lain säännöksiä kertonut alaisenaan työskennelleen kantelijan sairaus-poissaolon syyn toiselle työtoverille (2990/4/05).
Yhdistys järjesti kriisi- ja päivystyspalveluita Jyväskylän kaupungin sosiaali- ja terveystoimelle ostopalveluso-pimuksen perusteella. Yhdistyksen työntekijä rikkoi sa-lassapitovelvollisuutensa, kun hän paljasti kantelijan käyneen yhdistyksen toimipisteessä. Eräs kantelijan tuttava oli kysellyt kantelijan käynnistä ja kertonut kuul-leensa asiasta tältä itseltään. Työntekijä oli vastannut tähän: ”Tiedän tapauksen, mutta en saa puhua”. Tieto siitä, että kantelija oli käynyt yhdistyksen