Parista kymmenestä Tammisaaren vankileirillä olleesta Pakinky-län kaartilaisesta kuoli leirillä kahdeksan eli useampi kuin joka kolmas: Andin veljekset Kalle ja Joose, Kallen vain 16-vuotias poika August, Kallen ja Joosen veljen Juho Kustaa Luodon poika Kustaa Rudolf, Nymanin veljekset Toivo ja Otto, Villehard Rafael Vainio sekä Antti Laine.
Heidät on haudattu Tammisaaren joukkohautaan. Ruumiita hautaan kuljettanut Lauri Salmi on kuvannut kuljetuksia:198 ”Hau-dalla kuusi miestä nosti laatikon vähän toista metriä pitkien vahvo-jen seipäiden päälle, toiset kantoivat ne seipäiden varassa haudan reunalle, missä laatikot tyhjennettiin kaatamalla ruumiit hautaan.
Hautaa oli kaivettu valmiiksi noin 10-15 metriä, ja sen syvyys oli noin yksi metri. Kohtaan mihin ruumiit haudattiin, oli kaivettu li-sää noin metrin syvyinen, kaksi metriä leveä ja noin metrin pitui-nen monttu, jossa oli neljä miestä oikomassa lapiolla ruumiita suo-raan ja asettamaan niitä montun luiskaan, joka oli niin loiva että ruumiit hyvin pysyivät siinä. Ne asetettiin siihen viisi päällekkäin ja kaksi päittäin. Sitten ruumiit peitettiin montun vastakkaisesta reunasta otetulla hiekalla niin että ylimmäisen ruumiin päälle tuli noin 20-30 senttiä maata. Tällä tavalla monttu eteni.”
Kaikista vankileireistä juuri Tammisaaressa vankien
kuollei-suus oli korkein. Leirin 10 000 vangista yli 3 000 kuoli täysin sietämättömissä oloissa. Leiri perustettiin kiireellä toukokuun lopulla. Osa alueesta ympäröitiin piikkilangalla ja parissa viikossa punatiilikasarmeihin sijoitettiin lähes 9 000 punaista.199 Useim-mat pakinkyläläiset olivat ensimmäisten Tammisaareen tulleiden joukossa, junakuljetuksissa 28. ja 29. toukokuuta, osa tuli Tam-misaareen kesäkuun alkupuolella.
Vangit kuljetettiin härkävaunuissa, joissa kussakin oli 50 miestä, ja ennen lähtöä heille ilmoitettiin, että jos perillä puuttui-si ykpuuttui-sikin mies, kaikki vangit tapettaipuuttui-siin. Suljetuissa ja ahtaissa vaunuissa vangit kärsivät janosta ja kuumuudesta sekä sietämät-tömästä löyhkästä, koska saniteettiolot olivat järkyttävät – tar-peet oli tehtävä vaunuun.
Vartijat olivat saaneet määräyksen ampua kaikki, jotka yrit-tivät karata. Varoittavia esimerkkejä annettiin kesäkuun alussa:
karkulaiset, jotka onnistuttiin saamaan kiinni, teloitettiin saman tien. Vankeja ammuttiin myös mielivaltaisesti, esimerkiksi sop-pajonoon, jos pyysi lisää ruokaa. Kertomuksia vartijoiden raa-kuudesta ja pahoinpitelyistä on runsaasti.200
Sture Lindholm (2007) kuvaa Dragsvikin eli Tammisaaren van-kileirihelvetiksi. Sitä se oli: ruokahuollon romahtaminen, veden puute, olematon hygienia, ahtaus, kulkutautien leviäminen, sai-raanhoidon puutteet ja mielivalta johtivat vankien kuolleisuuden räjähdysmäiseen kasvuun. Elokuussa Tammisaaressa kuoli keski-määrin 30 vankia päivässä.
Kyse ei ollut vain vaikeista oloista vaan myös politiikasta, kun esimerkiksi junalla Helsingistä tulleita omaisia estettiin jättä-mästä ruokapaketteja vangeille ja punaisia pidettiin katastrofaa-lisissa oloissa odottamassa oikeuden ratkaisuja pienimmistäkin syytöksistä.
Riihimäki
Riihimäen vankileirillä kuoli touko-syyskuun aikana yhteensä yli 1 000 ihmistä. Pahimmillaan nälkään ja tauteihin menehtyi 17 vankia vuorokaudessa. Kesään tultaessa vankien ampumiset vähentyivät, mutta vankeja ruoskittiin, piestiin teräspampuilla, lyötiin ja potkittiin, solvattiin ja uhattiin. Tyystin vankien ampu-miset ilman tuomiota päättyivät vasta, kun heinäkuussa 1918 al-kavat valtiorikosoikeuksien käsittelyt.201 Suhtautumista vankei-hin kuvastanee merkintä erään Riihimäen vankileirillä kuolleen vangin kohdalla leirin Kuolleitten Kirjassa 1918: ”Ammuttu tai muuten kuollut”.202
Suomen Sotasurmat 1914–1922 -tietokannan mukaan pakin-kyläläisten teloituksia ei tapahtunut Riihimäen vankileirillä.
Riihimäen vankileirissä olleesta 46:sta Pakinkylän kaartilai-sesta kuoli kuitenkin nälkään ja tauteihin kymmenen eli lähes joka neljäs: Kalle Alku, Anders Viktor Jansson, Aleksander Joki-mies, Johan Järvinen, Onni Kärkkäinen, Leevi Lindström, Otto Liukkonen, Johan Fredrik Paasikivi, Karl Herman Salmi ja Juho Toivonen. Kalle Alku kuoli kotonaan kuukauden kuluttua siitä, kun hänet oli heinäkuussa vapautettu vankileiriltä.
Liukkonen ja Järvinen löytyvät Suomen sotasurmat 1914–
1922 -tietokannasta merkinnällä ”kadonnut Riihimäen leiriltä”.
Heidän nimensä löytyvät myös Suomen Sosialidemokraatissa 3.1.1920 julkaisusta koko etusivun ilmoituksesta ”Kansalaisso-dan myrskyissä ja mainingeissa sortuneet työläiset Helsingin pitäjästä”: Liukkonen ”kuoli Riihimäellä elokuussa 1918” ja Jär-vinen ”kuoli Riihimäellä kesällä 1918”. Ovatko he neljän päivän aikana 17.–20.7. vankileirin hautausmaalle haudatun 55 ”tunte-mattoman” vainajan joukossa?203
Järvinen oli ammatiltaan puuseppä. Helsingin Sanomissa oli 31.8.1918 pieni ilmoitus, jossa oli ”myytävänä puusorvi, höylä-penkki, sekä kaikenlaisia puusepän ja kirvesmiesten työkaluja
kuten höyliä, sahoja y.m. sekä miehen puku” osoitteesta Elontie 26. Samassa lehdessä oli myynnissä muitakin miesten pukuja.
Riihimäeltä passitettiin 5.7. kymmenen vankia ”pyynnöstä enempiä toimenpiteitä varten Åggelbyn Suojeluskunnalle”. Mat-kaa tehtiin rautateitse sotilasvartion saattamana. Kalle Alku ja Johan Artur Himberg merkittiin laskettavaksi toistaiseksi va-paaksi. Myös suojeluskunta oli omassa pöytäkirjassaan katsonut Himbergin vaarattomaksi henkilöksi, joka tulisi päästää vapaalle jalalle. Himberg kutsuttiin kuitenkin elokuun lopulla valtiorikos-oikeuteen, koska häntä syytettiin heinien varastamisesta. Oman kertomansa mukaan hän oli niittänyt paikasta, josta ”kaikkihan sitä ottaa". Hän sai sitten oikeudessa kolmen vuoden ehdollisen tuomion ja pääsi vapauteen 1,5 kuukauden tutkintovankeuden jälkeen Katajannokan vankilasta.
Edellä mainitulla passituksella lähti Åggelbyn suojeluskun-nan kuultaviksi Pakinkylän kaartilaisista ”takaisin”-maininnalla Blomqvist Reino Aleksander, Vilo Aarne, Hintikka Abel, Niemiö August Viktor ja Hagström Oskar Anders. He siis tulivat Oulun-kylään pelkästään suojeluskunnan kuulusteltavaksi. Samanlaista liikennettä leireiltä Oulunkylään ja takaisin oli muidenkin vanki-leirin osalta.
Riihimäen vankileiriltä karkasi vankeja muita leirejä useam-min. Oskar Puisto ja Väinö Silmälä siirtyivät karkumatkansa jäl-keen itärajan yli ja liittyivät Muurmannin legioonaan.204 Aarne Vilo oli karkaamisensa jälkeen vanhempiensa luona Tammistossa Helsingin pitäjässä kevääseen 1919, jolloin muutti Humppilaan ja sieltä vuonna 1922 Forssaan, käyttäen aina omaa nimeään.
Vilo jäi kiinni vasta vuonna 1925 ja sai kuritushuonetuomion osallisuudesta edellä käsiteltyihin Pakinkylän murhiin.205
Lisäksi Pakinkylän kaartilaisista karkasivat Riihimäeltä ainakin Kustaa Robert Ketovirta, Aukusti Niemiö ja Adrian Aleksander Manninen. Niemiö ja Manninen ehtivät olla karussa kesäkuun lo-pulla vain kolme päivää, ennen kuin heidät saatiin kiinni
Mäntsä-lässä. He olivat onnekkaita, ettei heitä ammuttu, sillä 9. kesäkuuta ja 18. kesäkuuta välisenä aikana ammuttiin Riihimäen vankilei-rillä 13 vankia karkurina.206
Ketovirran karkumatka on dokumentoitu Riihimäen arkis-toihin: karkuripäiväkirjan mukaan207 hän karkasi 18.10.1918 ja jäi kiinni vasta vuoden kuluttua 31.10.1919. Paosta tehdyn kuu-lustelupöytäkirjan208 mukaan vankilan saunalla valvojana oleva vartija Otto Tirronen ilmoitti, että mainitulla saunalla veden vetäjänä ollut kuritushuonevanki, palstatilallinen Kustaa Robert Ketovirta oli hävinnyt työmaaltaan ”kello 2:si ip lokakuun 18:sta päivä 1918, luultavasti mennen läheiseen metsään”. Kiinni jou-duttuaan Ketovirta kertoi kuulustelussa, että ”ollessaan työssä laitoksen saunalla no 2 lokak. 17.p. 1918 tekeytyi hän sairaaksi ja pyysi toisia vankitovereitaan tekemään hänelle määrätyt työt.
Työmaalta poistuttuaan läksi hän karkumatkalle kulkien jalkai-sin pitkin metsiä seuraten maantietä Heljalkai-sinkiin. Heljalkai-singissä si-joittui hän asumaan Rantatie 8. jonne kutsui sittemmin perheen-säkin Pakinkylästä. Sitten kertoi saaneensa talonmiehen toimen Alppik N:o 13. ja oli siinä talonmiehenä t.k. 28 p. iltaan, jolloin tuli pidätetyksi”.