Näyttää selvältä, että Pakinkylän kaartilaiset tekivät vallanku-mouksen ensimmäisen viikon aikana neljä murhaa ja viidenteen heidän päälleen lankeaa vähintäänkin varjo. Surmien tekijät syyttivät Pakinkylän punakaartin johtoa murhakäskyjen anta-jaksi: yhdestä murhasta Kalle Salosta ja Konsta Virtasta suullisen käskyn antamisesta, Oskar Puistoa yhdestä kirjallisen ja yhdestä suullisen käskyn antamisesta, ja yhdestä Kustaa Luotoa ja toimi-kuntaa kirjallisen käskyn antamisesta. Viidennen murhan osalta syytteitä ei esitetty eikä tekijää löydetty.
Murhien toteuttajista ei ole epäselvyyttä, he tunnustivat te-konsa ja todisteet löytyvät julkisista asiakirjoista. He puolustau-tuivat tehneensä vain ylempien tahojen määräysten mukaisesti.
Mutta oliko näin ja koskeeko se kaikkia tapauksia?
Murhaajat kertovat punakaartin toimikunnan yhteydessä toi-mineen ns. tutkijatoimikunnan, joka olisi voinut langettaa jopa kuolemantuomioita. Epäilemättä Pakinkylässä oli jonkinlainen tutkijatoimikunta, joka hoiti poliittisista syistä vangittujen kuu-lustelut. Siitä, keitä siihen kuului, on useita näkemyksiä: Yhden mukaan siihen kuuluivat Kalle Salonen, Oskar Puisto ja Venäjän armeijassa ollut sotilas, virolainen Allik. Toisen mukaan tutkija-toimikuntaan olisivat kuuluneet Oskar Puisto, Kaarlo Maaheimo, Alfred Tikkanen ja joku neljäs. Kolmannen mukaan tutkijatoimi-kuntaan kuuluivat Tikkanen, Salonen, Puisto ja Jalmari Vuorisa-lo. Neljännen näkemyksen mukaan tutkijatoimikuntaan kuului-vat Konsta Virtanen, Puisto, Salonen ja Oskar Hagström.
Tutkijatoimikuntaan kuulumisesta syytettyjen selitykset se-koittavat kuvaa entisestään.
Kalle Salosen mukaan punakaartilla oli kyllä tutkijatoimikun-ta, mutta kielsi itse siihen kuuluneensa tai edes tietävänsä, keitä siihen oli kuulunut. Komppanian päällikkö Wirtanen olisi tavalli-sesti määrännyt jonkun toimikunnan jäsenistä tutkimaan, milloin tutkittavia oli. Salonen muisti kuitenkin, että Oskar Puisto olisi kuulunut tutkijatoimikuntaan, ”hääräten Puisto myöskin muissa johtavissa hommissa”.
Alfred Tikkasen mukaan tutkijatoimikuntaan kuuluivat Salo-nen ja Puisto, mutta ei osannut sanoa oliko se tuominnut ketään kuolemaan.
Kuulustelupöytäkirjan mukaan Pakinkylän punakaartin toimi-kunnan jäsen Kalle And ”tietää että Maaheimo, esitoimi-kunnan (toi-mikunnan) puheenjohtajana tietysti oli mukana langettamassa kuolemantuomioita. Tämän vangin myöntämän tultua merkityk-si pöytäkirjaan, lisää vanki: jos merkityk-siellä kuolemantuomioita yleensä langetettiin”. And ei kertonut tietävänsä mitään sellaisesta osas-tosta esikunnassa, jossa kuolemantuomioita langetettaisiin, eikä siitä, että kuolemantuomioitten alle olisi lyöty esikunnan leimaa.
Kaartin toimikunnan jäsen Kustaa Luoto myönsi kuuluneen-sa toimikuntaan silloin, kun Otto Nyström murhattiin, mutta sanoi, ettei ollut esikunnassa mukana silloin kuin Nyström tuo-mittiin kuolemaan. Luoto ei pitänyt mahdottomana, että mi-liisi Urho Dahlbomilla ja Eino Sepposella olisi ollut esikunnan kirjallinen käsky murhata Nyström, mutta väitti, ettei ottanut osaa tähän päätökseen, sillä ei ollut siinä kokouksessa. Luodon mukaan Oskar Puisto oli kiihkein esikunnasta tekemässä pää-töksiä kuolemaan tuomitsemisesta ja näitä pääpää-töksiä panemassa täytäntöön. Luoto myönsi, että esikunta olisi langettanut useita kuolemantuomioita, mutta kysyttäessä, ketkä näin tuomittiin, ei sanonut tietävänsä, sillä oli aina poissa niistä kokouksista, joissa tuomioita tehtiin, sillä ei hyväksynyt kuolemanrangaistusta.
Ky-syttäessä kuinka Luoto aina tiesi olla poissa niistä kokouksista, joissa tuomioita tehtiin, sanoi niitä varten olleen eri osasto. Luo-don mielestä tuon osaston jäsenet käyttivät väärin asemaansa, kun leimasivat tuomiot esikunnan leimalla, saattaen täten koko esikunnan vastuunalaiseksi töistään.
Murhien tekijöistä Ojala, Sepponen ja Vilo viittaavat Pakinky-län punakaartin toimikunnassa laadittuun listaan, jossa olisi ollut noin parinkymmenen henkilön nimi, jotka olisi määrätty surmat-taviksi. Myös nimismies Blomqvist kertoo omassa selonteossaan kevään 1918 tapahtumista listasta, joka olisi laadittu Pakinky-län kaartissa 29. tammikuuta. Listalla olisi ollut 20 nimeä, muun muassa konstaapelit Bernhard Rosendahl, Arthur Berggren ja Jarl Träskman, maanviljelijä Otto W. Nyström, tulkki Tuomas Meriläi-nen, liikemies Myrsky Wiberg, kauppias Arvid Lind ja itse nimis-mies Blomqvist (Eino Sepponen mainitsee kuulustelussa 8.7. listal-la olleen myös Forsbergin ja Hägerströmin). Murhat olisi annettu tehtäväksi kaartin lentävälle osastolle, mutta Ojalan mukaan ”ei miehet viitsinneet näitä kaikkia toimittaa” ja Vilon mukaan ”mur-hia olis tullut monta vertaa enempi kun mitä tuli tehtyä lentävän kolonnan toimesta, jos vaan olis saatu kiini kaikki ne henkilöt jotka olivat Pakinkylän esikunnan listalla määrätty tapettaviksi”.
Mikä on totuus? Olivatko murhat yksittäisten kaartilaisten tekemiä ryöstömurhia vai Pakinkylän punakaartin johdon päät-tämiä, viholliseksi sodassa katsottujen henkilöiden poliittisia kuolemantuomioita? Murhatuista viidestä henkilöstä ainakin kolmea epäiltiin suojeluskuntalaiseksi.
Vastaus saattaa olla, että molempia. Yhtäältä Meriläisen, Han-hisen ja ehkä myös Hägerströmin murhissa on selviä ryöstömur-han merkkejä. Toisaalta Wiberg oli Åggelbyn suojeluskunnan päällikkö ja Nyströmkin tiedettiin suojeluskuntalaiseksi. Myös Hägerström oli todennäköisesti poliittisesti epäilyttävä henki-lö, jonka luona kotietsinnöissä etsittiin aseita. Kaartin johtoon kuuluvista henkilöistä syyttävä sormi osoittaa ennen muuta
Pa-kinkylän komppanian varapäällikköön Oskar Puistoon, joka oli Venäjän armeijassa palvellut sotilas ja oli tullut paikkakunnalle vasta suhteellisen vähän aikaa sitten. Hänen saamansa koulutuk-sen mukaan olisi saattanut sotilaallisesti olla rationaalista elimi-noida paikkakunnan pahimmat valkoiset.
Väitteitä punakaartin laatimista valkoisten tappolistoista esi-tettiin Suomessa monilla paikkakunnilla. Nimilistoja varmasti-kin oli olemassa, mutta olivatko ne tappolistoja, on hyvin epä-todennäköistä. Suomen punakaartin esikunnan 27. tammikuuta 1918 piiriesikunnille ja rykmenteille antamassa salaisessa päivä-käskyssä määrätään vangitsemaan ”porvarilliset virkahenkilöt samoin kuin sellaiset henkilöt, jotka tiedetään olevan työväestöl-le erikoisen vihamielisiä”. Samalla määrätään, että ”varsinkin tar-kastuksissa ja vangitsemisissa [on] noudatettava päättäväisyyden ohella kohteliaisuutta. Vankien ja haavoitettujen rääkkääminen ei saa tulla kysymykseenkään.”125 Kirjallisia päätöksiä epäilyttä-vien valkokaartilaisten noutamisesta kuulusteluihin varmasti oli Pakinkylässäkin, ja niissä nimet ja leimat alla. Mutta on epäto-dennäköistä, että tappokäskyjä olisi pantu paperille.
Pakinkylästä lähetettiin työväen järjestyskaartin toimikunnan leimalla varustettu, valitettavasti päiväämätön viesti punakaar-tin pääesikunnalle Helsinkiin, jossa todetaan, että 30. tammi-kuuta tehtiin Pakinkylässä raaka ryöstömurha, josta on yritetty syytä vierittää paikalliselle punakaartille.* Kaarti oli vanginnut murhaajan, ja siitä löytyivät sitovat todisteet. Kaarti oli toimi-alueellaan, missä murhakin tapahtui, ”julkipannut julistukset joissa tihutyön tekijöitä uhataan ankaralla rangaistuksella”. Lo-puksi viestissä kysytään, menetteleekö Pakinkylän kaarti väärin,
* Järjestyskaarti oli ilmeisesti jo muuttanut nimensä punakaartiksi, mutta leimaa ei vielä ollut saatu uusituksi. Kyseisellä päivämäärällä murhattiin kauppias Hanhinen, mutta häntä ei murhattu Pakinkylässä. Viestissä joko viitataan häneen tai sitten jo-honkin muuhun ko. viikolla Pakinkylässä murhattuun.
jos itse rankaisee murhaajan.126
Suomen Punakaartin yleisesikunnan kokouksessa 2. helmikuu-ta 1918 käsiteltiin Kottbyn punakaartin Ernst Päiviön ja Väinö Heinon ilmoittamia, kaartilaisten Kottbyssä tekemiä ryöstömur-hia. Muuan muassa tilanomistaja Nyström ja eräs Wiberg, joita epäiltiin lahtareiksi, oli murhattu. Myös Pakinkylässä tutkittu ja vapautettu J.T. Rosendahl oli ammuttu tiellä. Kottbyn punakaar-tin osastonpäällikkö Hjalmar Felin nimettiin syylliseksi asiaan, samoin kuin Pulliainen. Todistajana asiassa olivat Matti Jurva ja Rauttu. Yleisesikunta päätti tutkia asian. Maaliskuun 7. päivänä pidetyssä kokouksessa yleisesikunta päätti asettaa punakaartilais-ten tekemiä murhia ja muita rikoksia tutkimaan 9-jäsenisen tutki-jakomitean, johon kansanvaltuuskunta, punakaartin Uudenmaan piiriesikunta ja yleisesikunta kukin valitsisi kolme jäsentä.127
Kansanvaltuuskunta antoi 2. helmikuuta lain kuolemanran-gaistuksen poistamisesta. Murhat Pakinkylässäkin loppuivat eikä väkivaltaisuuksia Pakinkylässä enää ollut. Ei edes sodan käännyt-tyä punaisten tappioksi ja monien pakinkyläläisten lähtiessä pa-koon saksalaisten lähestyessä.
Pakinkylän punakaartin lentävään osastoon kuuluvan, u sean murhan tehneen joukon annettiin toimia vielä helmikuussa, jolloin se kuitenkin kaartin toimikunnan käskystä hajotettiin ja miehet jaettiin komppanian eri osastoihin.128 Tämäkin viitannee vähintäänkin ristiriitaiseen suhtautumiseen murhiin Pakinkylän punakaartin johdossa.
On myös muistettava, että punaisiin kohdistunut valkoisten voittajien oikeudenkäyttö oli tarkoitushakuista ja mielivaltaista.
Huopalahden nimismiespiirin arkistosta löytyvät esimerkiksi Åg-gelbyn suojeluskunnan 5.7.1918 pitämän Aarne Vilon kuuluste-lun alkuperäiset käsinkirjoitetut muistiinpanot, joissa ”Dahlbo-milla oli pitkä lista joita piti vangita.” Lopulliseen pöytäkirjaan on kuitenkin kirjattu, että ”listassa oli useita tapettavia”.