Huhti-toukokuun vaihteessa Lahden seudulle kertyi sodan suu-rin antautuneiden kaartilaisten ja itään pakomatkalla olleiden siviilien joukko. Fellmanin pellolle koottiin yli 20 000 punakaar-tilaista, naista, lasta ja vanhusta hevosineen ja tavaroineen.
Fellmanin pellolle päätyneiden vankien ensikokemukset oli-vat kenties raskaammat kuin minkään muun vastaavan ryhmän.
Suurin osa heistä joutui viettämään ainakin 3-4 vuorokautta avoimen taivaan alla, ennen kuin vankien siirtäminen Hennalan kasarmialueelle alkoi.184
Lahden seudulla vangittiin 64 Pakinkylän kaartilaista. Heidän joukossaan oli neljä naista, jotka kaikki toimitettiin Hämeenlin-nan vankileirille: Edith Ahti, Ellen Alku, Martta Kallonen ja Alli Ketovirta. Hämeenlinnaan joutuivat naisten lisäksi myös Armas Fredrik Malinen, Taavetti Lähteenmäki, Toivo Tapola, Kalle Kos-ki ja Juhani Rinne.
Kaikki Hämeenlinnassa olleet Pakinkylän naiset vapautettiin tai saivat ehdollisen tuomion. Miehille kävi huonommin.
Toukokuun 20. päivänä saapui Hämeenlinnan vankileirille seurue, joka koostui Helsingin pitäjän nimismiespiirin poliisivi-ranomaista ja Malmin suojeluskuntalaisista. Mukana mainitaan olleen ainakin syksyllä 1917 punaisten vangitsema poliisikons-taapeli Vilho Frantzen ja teurastaja G.A. Osenius.185 Hämeenlin-nan vankileirien kuolleiden kirjassa186 on 20.5.1918 peräkkäin merkitty kuolleeksi 19 Helsingin pitäjästä kotoisin olevaa vankia.
Teloitettujen joukossa on Armas Malinen, Pakinkylän punakaar-tin kirjuri. Taavetti Lähteenmäki ja Toivo Tapola kuolivat leirillä, Lähteenmäki sairauteen, Tapolan osalta kuolintapaa ei ole mer-kitty. Koski ja Rinne selvisivät hengissä.
Valtaosa Lahden seudulla vangituista pakinkyläläisistä päätyi Riihimäen vankileirille. Muutama mies vietiin Lahden, Santaha-minan tai Lappeenrannan vankileireille.
Myös Lahden vankileirillä teloitettiin toukokuussa Helsingin pitäjässä asuneita punakaartilaisia, mutta heidän joukostaan ei ole löytynyt pakinkyläläisiä.
Lahden vankileirillä oli yhdeksän Pakinkylän punakaartilaista, joista neljä kuoli: Juho Kustaa Karola, Oskar Fischer, Johan Fred-rik Kollin ja Johan Viktor Lehtonen. Näistä kolmen yli 50-vuoti-aan, vahtipalveluksessa ja ajomiehinä (Fischer ja Lehtonen) sekä välskärinä (Karola) olleen miehen kohtaloksi koitui kuolema.
Juho Kustaa Karola kuoli kotonaan heti leiriltä päästyään.
Kuulustelija oli todennut lausunnossaan, että ”syytetyn ilmoituk-set tuntuvat varsin luotettavilta ja koska on punakaartissa toi-minut koko ajan välskärinä, olisi laskettava vapaalle jalalle”. Täs-tä lausunnosta valtiorikosoikeuden ehdolliseen tuomioon kului kaksi kuukautta, jonka seurauksena tämä kuuden lapsen leski-isä menehtyi.
Myös Oskar Fischerillä oli kuusi lasta. Hänen kohdallaan kuu-lustelija totesi, että ”katsoen siihen, että vangittu vasta sodan
loppupuolella olosuhteiden pakosta liittynyt punakaartiin, ehdo-tetaan hänet laskettavaksi vapaalle jalalle.” Suojeluskunta lausui, ettei ole vaarallinen. Tämä kaikki kesäkuun puolessa välissä, ja kuitenkin hänen annettiin nääntyä leirillä nälkään puolentoista kuukauden kuluttua näistä lausunnoista, heinäkuun lopulla. Oskar Fischer vastaus kuulustelijan kysymykseen, keitä sotaan tahi kaar-tiin kiihottajia tuntee kotipaikallaan: ”joka mies kun vastaan tuli”.
Johan Viktor Lehtosta koskeva kuulustelijan lausunto kuului:
”Vangittu näyttää olevan vanha ja rehellinen mies. Hän on kyllä puhunut totta. Ehdotan laskettavaksi vapaaksi, koska vasta huh-tikuussa liittynyt kaartiin.” Kun Åggelbyn suojeluskunta lausun-nossaan heinäkuun alkupuolella kysyy, että ”Onko elossa vielä?
Jos elää niin ei ole vaarallinen vaikka saa ehdollisen tuomion”, on Lehtonen viikkoa aikaisemmin kuollut vankileirillä. Kaipaamaan jäivät vaimo ja neljä lasta, joista nuorin 14-vuotias.
Kotka
Yhdeksän Pakinkylän punakaartilaisen elämä päättyi Kotkaan.
Kotkan suojeluskunnan paikallisesikunta kirjoittaa 29.10.1918 päivätyllä kirjeellä Sotavankilaitoksen Tiedonanto-osastolle Hel-sinkiin: ”T.k.10 p:n kirjelmänne n:o 891 johdosta, sekä vastaisuu-den varalle lähetämme tämän ohella asianomaisilta viranomaisil-ta toukokuulla saamamme luettelon täällä toukokuun kuluessa
’Malmin suojeluskunnalle’ luovutetuista ’malmilaisista’, jotka mikäli olemme myöhemmin saaneet tietää, ovat täällä ammutut.
Näiden joukossa mainitaan myös kysymänne Johan Emanuel Berg.”187
Kirjeen liitteenä on luettelo ”Kotkassa toukokuun ajalla am-mutuista malmilaisista punakaartilaisista”. Listan 70 nimestä ai-nakin kahdeksan on Pakinkylän kaartilaisia:
- Lindström Karl/Kaarlo August, s. 21.8.1903, Alkutie 8, naima-ton
- Nissilä August Ferdinand, sekatyömies, s. 5.5.1895, Oulunkylä, naimaton
- Paldan Lauri Anton, muurari, s. 16.1.1888, Alkutie 7, naimisis-sa, 3 lasta
- Roth Anders Valfrid, kivityömies, s. 15.10.1890, Kunnantie 27, naimissa
- Stålberg Karl Vilhelm, työmies, s. 1880, Alkutie 63, naimaton(?) - Wuori Kalle Werner, sekatyömies, s. 27.3.1890, Oulunkylä(?),
naimisissa, 1 lapsi
- Virta Väinö Vihtori, työmies, s. 1890, Alkutie 8
- Virtanen Jalmari, sekatyömies, s. 6.11.1884, Pakinkylä.
Miksi juuri nämä Pakinkylän kaartilaiset teloitettiin? Kotkas-sa vangittiin myös Pakinkylän komppanian päällikkö (Konsta Virtanen) ja varapäällikkö (Oskar Puisto) sekä kolme Pakinkylän Punaisen kaartin toimikunnan jäsentä (Kalle And, Juho Kustaa Luoto ja Kalle Salonen), jotka eivät tulleet malmilaisten ampu-miksi. "Myös kuulin kerrottavan, että kun Malmin punakaartilai-sia pyydettiin astumaan esiin (heidän annettiin ymmärtää, että pääsisivät kotiin), jotkut pahaa aavistellen jättäytyivät pois tai piiloutuivat ja siten pelastuivat. Saattaa olla tarinaa”."188
Jaakko Paavolainen kuvaa Malmin suojeluskunnan toimia Kotkassa189:
”Kirjelmässään 19.9.1918 Helsingin pitäjän nimismies Ernst Sohlman mainitsee, että hän useita kertoja kapinan kukistumisen jälkeen määräsi piirinsä poliiseja käymään eri vankileireillä etsimässä ja kuulustelemassa paikkakunnan punakaartilaisia, jotta asianomaiset sitten voisivat tutki-musviranomaisille jättää kaikki ne tiedot vangeista, jotka Helsingin pitäjässä tunnettiin. Nimismies kieltää täysin,
että kukaan vankileireille lähetetyistä poliiseista olisi ot-tanut vankeja pois leireistä kotipaikkakunnalle tuotavaksi.
Kotkan vankileirin kanslisti rouva Elma Valtari puolestaan muistaa ’toukokuun vaiheilla jonkun Suojeluskuntalaisen Malmin Suojeluskunnasta käyneen Kotkassa noutamassa Malmilaisia vankeja, joita silloisen Kotkan kaupungin ko-mendantin eversti Sucksdorffin luvalla vienyt noin 60 hen-kilöä, antaen kuitin’, ja lisäksi, että ’rakennusmestari Huo-vinen, joka siihen aikaan toimi vankileirin päällikkönä, oli antanut kanslialle määräyksen vankien siirroista’. Mainittu vankileirin päällikkö Osk. Huovinen toteaa puolestaan, että
’vankeja siirrettiin usein vankileiriltä toisille paikkakunnil-le, kuten Lahteen, Malmille ja Haminaan y.m., aina kuiten-kin komendanttiviraston määräyksillä ja mikäli muistelee siirrettiin Malmilaisia vankeja ainakin suuremmassa erässä vain yhden kerran, josta kansliaan jäi vastaanottajan an-tama kuitti.’ Tämä mainittu ’kuitti’ on todella säilynyt, se käsittää 68 Helsingin pitäjästä kotoisin olleen punakaarti-laisen nimet ja kuittaus kuuluu: ’Toisella puolella mainitut vangit on luovutettu minulle komentantin käskystä. Kot-kassa 22 päivä toukokuuta 1918 Väinö Rimpiainen. v.t. pa-tal. päällikkö ja adjutantti’.”
Kaarlo August Lindströmin isä Karl J. A. Lindström190 teki 28.9.1918 kantelun prokuraattorille (vuodesta 1919 oikeuskans-leri) 14-vuotiaan poikansa murhasta.191 Kantelun mukaan Kaarlo August, joka kapinan kukistuessa oli joutunut vangiksi ja viety säilytettäväksi Kotkan vankileiriin, oli sieltä luovutettu Malmin suojeluskuntaan kuuluvalle teurastaja Useniukselle ja kahdelle Malmin poliisilaitoksen konstaapelille, saatettavaksi kuulustelua varten Malmille. Mutta Kaarlo August Lindström olikin matkalla Malmille todennäköisesti tullut murhatuksi, minkä jälkeen hä-nestä ei enää ollut saapunut omaisille mitään tietoja.
Prokuraattori pyysi asiasta selvitystä vankeinhoitohallituksel-ta, joka vastasi 8.10., että ”kuten Kotkan Suojeluskunnan jättä-mästä vastauksesta ilmenee, on mainittu Kaarlo August Lindberg sotilasviranomaisten toimesta rikollisena henkilönä ammuttu Kotkassa Vapaussodan päättyessä.” Vastaukseen on liitetty Kot-kan suojeluskunnan paikallisesikunnan ja Malmin suojeluskun-nan asiaa koskevat kirjeet. Kotkan suojeluskunta ilmoittaa, että
”kun valkoisten vallattua Kotkan nykyinen Paikallisesikunta otti hoitaakseen juoksevat asiat sotilasviranomaisten jälkeen, annet-tiin Paikallisesikunnalle muun muassa luetteloita vangituista ja ammutuista pahantekijöistä. Näiden luetteloiden joukossa on myöskin eräs ’Malmin suojeluskunnalle luovutetut vangit’. Mikä-li tietoomme on tullut sisältää tämä luettelo kuitenkin sellaisten punakaartilaisten nimiä, jotka ovat kuuluneet Malmin punaseen kaartiin ja jotka silloisten sotilasviranomaisten toimesta ovat täällä ammutut. Tässä luettelossa mainitaan myöskin kysymänne Kaarlo August Lindström. Kirjelmässänne mainittua teurastaja Oseniusta emme tunne.”
Malmin suojeluskunta puolestaan ilmoittaa, että ”mainittu Kaarlo August Lindström ei ole luovutettu Malmin suojeluskun-nalle eikä ole pyydetty luovuttamaan, ei edes ole tiedetty että hän on ollut Kotkassa säilytettykään” ja että ”Malmin suojeluskunta-lainen teurastaja G. A. Osenius ei ole koskaan käynyt Kotkassa ja niin muodoin huvilanomistajan Karl. J. A. Lindströmin ilmianto väärä alusta alkaen.”
Prokuraattorin päätös on tyly: ”Koska asiaan hankitusta se-lostuksesta käy ilmi, että Kaarlo August Lindström on kuulunut niihin kapinan kukistuessa vangittuihin punakaartilaisiin, jot-ka kenttäsotaoikeus hallituksen joukkojen valloitettua Kotjot-kan kaupungin on törkeiden rikosten vuoksi tuominnut kuolemaan, ja että tämä tuomio on sotilasviranomaisten toimesta pantu täytäntöön, niin oheenliitetty kirjoitus ei anna minulle aihetta enempiin toimenpiteisiin.”192
Kun oikeuskanslerinvirasto pyysi sotaministeriöltä vielä pää-töksessä mainitun kenttäsotaoikeuden pöytäkirjaa, ilmeni (12.
5. 1919), ettei sitä voitu toimittaa, koska silloisen komendantin, eversti Sucksdorffin, seuraaja Paul Londen parhaillaan oleskeli Virossa ja koska "vapaussodan aikana syntyneet sotilasarkistot sitäpaitsi joka tapauksessa eivät enää ole sotilaslaitoksen hallus-sa.”193
Jää epäselväksi missä, milloin ja keiden toimesta vangit am-muttiin. Mahdollisesti heidät ammuttiin vankileirin lähettyvillä ja teloituksen suorittivat vankileirien vartijat. Tapausten tutkin-nat jätettiin auki ja ilmoitettiin vain, ettei ole mahdollista saada selkoa tapahtumien kulusta.194
Raimo Parikan (1994) mukaan teloitus on silloisen Prokuraat-torin tekemän selvityksen pohjalta todennäköisesti tapahtunut ns. Tampsan hiekkakuopalla, jossa nykyään on teloitettujen pu-naisten muistomerkki. Tapahtumat Kotkassa ja muissa leireissä olivat Parikan mukaan osa järjestelmällistä puhdistusta, jonka organisoivat Malmin nimismiespiirin poliisit ja Malmin suojelus-kunta. Toukokuun lopun teloituksissa ammuttiin sellaisia miehiä, joita suojeluskunnan mielestä "ei haluttu enää paikkakunnalle ta-kaisin". Malmin ja muiden kylien punakaartilaiset olivat teloitta-jilleen "huligaaneja", roskajoukkoa, jolla ei ollut elämisen oikeutta.
Malmin suojelukunnan toimista antaa kuvan tikkurilalaisen punavankileirillä olleen Viljo Sohkasen langon, Vilho Tiihosen ko-kemus195: Tiihonen oli käynyt Tikkurilassa nimismies Sohlmanin luona ilmoittautumassa, niin kuin vapautumispassissa määrät-tiin. Nimismies oli käskenyt lähtemään kiireesti pois Tikkurilasta eikä palata. Jos suojeluskuntalaiset sattuisivat näkemään Vilhon, niin ampuvat varmasti eikä nimismies voisi mitään. Nimismies oli tuntenut Vilhon pikkupojasta asti, koska asuivat naapurei-ta Fastbölessä. Vilhon vaimo oli käynyt pyytämässä suosituksia miehensä vapauttamiseksi, mutta ”siellä olivat valkokaartin esi-kuntamiehet sanoneet, ettei Tiihonen mitään suosituksia kaipaa.
Hänet ammutaan heti kun tavataan.”
Myös Åggelbyn eli Oulunkylän suojeluskunta oli kiinnostunut vankileireillä olevista paikkakuntalaisista. Huopalahden nimis-miespiirin arkistosta löytyy Haminan sotavankilan kansliasta 22.
toukokuuta 1918 Åggelbyn tutkintolautakunnalle lähetetty kirje, jossa todetaan, että ”Arv. kirjeenne t.k. 18 pltä johdosta saam-me täten kunnian ilmoittaa, että täällä kyllä on tiedustelemianne vankeja. – Mutta pyydämme, että itse noutaisitte vangit tääl-tä.” On tiedossa, että suojeluskunta haki eri vankileireiltä useita Pakinkylän kaartilaisia Oulunkylään kuulusteltavaksi. Ainakin komppanianpäällikkö Konsta Virtanen selvisi tästä kuulustelu-matkasta hengissä Tammisaaren vankileirille ja sieltä edelleen Suomenlinnaan, jossa hän kuitenkin kuoli. Riihimäeltä Oulunky-lään 5.7. kuulusteltavaksi tuotu Pakinkylän punakaartin toimi-kunnan jäsenen Oskar Hagströmin viimeisiä arkistosta löytyviä merkintöjä ovat passitus Oulunkylään kuulusteltavaksi ja sen jälkeen merkintä leiriltä kadonneeksi. Valtiorikosoikeuteen hän ei koskaan joutunut eikä Riihimäen vankileiriltä löydy myöskään kuulustelupöytäkirjaa, kuten ei Oulunkylästäkään. Karkasiko vai mihin Hagström katosi, ei selviä asiakirjoista.
Kuten Roselius toteaa196, Helsingin pitäjän tapauksessa puh-distuksia johtivat poliisiviranomaiset yhdessä suojeluskuntalais-ten kanssa eli rankaisutoimenpiteissä olivat mukana myös ri-kollisuuden vastaisen työn ammattilaiset. Teloitukset voi nähdä pitäjän poliisiviranomaisten ja suojeluskuntalaisten kollektiivise-na kostokollektiivise-na syksyn 1917 tapahtumista. Kymmenien paikkakunta-laisen noutamisen vankileireiltä ja näiden jo vangittujen teloituk-set toteuttivat poliisikoulutuksen ja juristikoulutuksen saanet viranomaiset, joiden olisi pitänyt tietää toimivansa laittomasti.
Kotkan vankileiriltä kuljetettiin vankeja Riihimäen vanki-leirille junalla ja proomuilla Haminaan. Haminan vankileiriltä kuljetettiin 2 700 vankia Tammisaareen junalla kahdessa isossa lähetyksessä toukokuun lopulla. Myöhemmät kuvaukset Saksan
juutalaiskuljetuksista tulevat helposti mieleen. Matka kesti pit-kään, noin puolitoista vuorokautta. Se oli yhtämittaista odotta-mista täpötäyteen sullotuissa ja kuumissa vaunuissa. Lahdessa oli pysähdys, jonka aikana naiset saivat käydä tarpeillaan. Miehet eivät päässeet lainkaan ulos matkan aikana.197
Kotkan ja Haminan vankileirien sulkeuduttua lähes kaikki Kotkassa vangitut Pakinkylän kaartilaiset olivat joko Riihimäen tai Tammisaaren vankileireillä.