Hämeen rintama oli sodan molemmille osapuolille tärkeä. Jouk-kojen lukumäärän suhteen sitä voi kutsua sodan päärintamaksi.
Rintama kulki Kurusta Ruoveden, Väärinmajan kylän ja Vilppu-lan kautta Kuorevedelle ja edelleen Kuhmoisin. Punaiset kutsui-vat sitä Pohjoisrintamaksi tai Länsirintaman pohjoisosaksi.
Rintaman sotavaiheet voi jakaa Roseliuksen (2006) mukaan nel-jään vaiheeseen: 1) rintaman muodostuminen ja punaisten aktiivi-nen kausi (noin kuusi viikkoa sodan syttymisestä 15. maaliskuuta asti); 2) noin viikon mittainen valkoisten hyökkäysjakso; 3) Tam-pereen piiritys ja valtaus; 4) punaisten irtautuminen rintamalta.
Taisteluita käytiin tammi-maaliskuussa Vilppulan
kirkonky-län tuntumassa, Ruoveden Väärinmajalla ja Juupajoen Lylyssä.
Punaisten tavoitteena oli edetä 25 kilometriä Vilppulan pohjois-puolella sijaitsevalle Haapamäelle, joka oli tärkeä Hämeen, Poh-janmaan ja Keski-Suomen välisten rautateiden risteysasema.133
Pakinkyläläiset osallistuivat Hämeen rintaman tapahtumiin Helsingin punakaartin A-komppanian täydennysmiehinä. Kuu-lusteluissa esiintyvät paikannimet Lylyn asema (Juupajoella) ja Seppälä (Väärinmajalla). Maaliskuun 4. päivänä Pakinkylän komppaniasta lähti 48 miestä Helsingin A-komppanian täyden-nyksenä Oskar Puiston johdolla Lylyn rintamalle. A-komppa-niasta päällikkönä oli Topias Harju. Komppania oli harjoitellut ampumista ensin Helsingissä ja sitten Tampereella ennen rinta-malle menoa.134 Operaatioita Vilppulassa johti riihimäkeläinen Erkki Karjalainen. Yleisorganisaattorina Lylyssä oli punaisten tunnetuimpiin sotilasjohtajiin kuulunut Eino Rahja, Lempäälän rintaman ylipäällikkö. Vilppulaan pakinkyläläiset saapuivat 7.
maaliskuuta. Siellä oltiin 1,5–2 viikkoa, ja myös pakinkyläläiset osallistuivat koviin taisteluihin Väärinmajassa Seppälän luona.
”Meidät vietiin ensin tänne Helsinkiin ja täältä suoraan Vilp-pulaan. Meidät liitettiin Helsingin komppaniaan. En muista pääl-liköitä enää yhtään. Meitä sanottiin keskenämme Pakinkylän komppaniaksi… kun mentiin vaan ja kaikki oli innostuneita, kun kerta vapaaehtoisesti mentiin. Vilppulassa se oli Seppälä, S:n kar-tano, siellä oltiin 2-3 viikkoa maattiin pakkasessa järven rannalla.
Sellainen pieni mökki vain oli siitä ja siellä oli sanitäärit, me mie-het olimme avotulilla. Sieltä meidän täytyi perääntyä vähitellen Tamperetta kohden ja siinä sitä aikaa kului. Tampereelle me sitten lopulta tultiinkin. Heti Vilppulassa jouduimme taisteluun. Mei-dän täytyi perääntyä siitä. Tietysti vähän masensi kun täytyi pe-rääntyä, eihän se niin mukavaa ollut”, muisteli Laino Rantanen.135 Pakinkylän punakaartin kuulustelupöytäkirjoissa on mainin-ta Vilppulan rinmainin-tamalla olemisesmainin-ta 34 miehen osalmainin-ta, mikä on jo lähes kolme neljännestä edellä mainitusta 48 Vilppulaan
lähte-neestä miehestä. Vilppulassa mukana olleiden Pakinkylän kaarti-laisten keski-ikä oli 25. Alle 20-vuotiaita Vilppulassa oli mukana yhdeksän.
Gösta Laine oli Vilppulassa (eli todennäköisesti Ruoveden Väärinmajassa) mukana kahdessa eri taistelussa, jotka molem-mat kestivät puoli päivää. Valkoiset olivat noin 200 metrin pääs-sä. Punakaarti hyökkäsi, mutta sen täytyi perääntyä. Valkoisia ei näkynyt koko aikana, ampuivat vain erään mäen takaa. Laine ei kuulusteluissa kertomansa mukaan nähnyt yhtään valkoista van-kia eikä ruumista.
Jalmari Partanen oli Lylyn asemalla ketjussa, jossa kaatui neljä miestä, Pakinkylästä Sulo Nissilä, Oskar Tapola ja Konsta Kiiskinen136. Näistä kolmesta nimellä mainitusta pakinkyläläi-sestä ja Lylyssä kaatuneesta ei löydy tietoa Suomen Sotasurmat 1914–1922 -tietokannasta tai Tauno Tukkisen selvityksistä.
Nissilän osalta tämä selittyy sekaannuksella hänen veljeen-sä Augustiin. Sulo Nissilä on Suomen Sosialidemokraatissa 3.1.1920 olleessa kuolinilmoituksessa merkitty ammutuksi Kot-kassa toukokuussa 1918 ja hänen veljensä August kaatuneeksi Seppälän rintamalla maaliskuussa 1918. August on kuitenkin Kotkassa Malmin suojelukunnan teloituttamien ”malmilaisten”
listalla, hän ei siis ole voinut kaatua Seppälässä. Veljesten Sulo ja August tiedot ovat vaihtaneet paikkaa. Suomen Sotasurmat 1914–1922 -tietokannassa ja Tukkisen selvityksissä molemmat Nissisen veljekset on merkitty teloitetuksi Kotkassa, mikä siis tuskin pitää paikkaansa.
Tapola ja Kiiskinen eivät löydy lainkaan mainituista lähteistä, mutta todennäköisesti kaikki Tampereelle vetäytymisvaiheen ai-kana kuolleet punaiset eivät muutenkaan löydy Suomen Sotasur-mat 1914–1922 -tietokannasta. Ei liene syytä epäillä itse paikalla olleen Jalmari Partasen tietoa. Sekä Konsta Kiiskinen ja Oskar Tapola löytyvät nimismies Blomqvistin laatimasta Pakinkylän punakaartilaisten luettelosta.
Vilppulassa haavoittuneita Pakinkylän punakaartilaisia oli useita, ainakin:
– Kalle Kajander oli rintamalla kolme päivää, meni Tampereelle lääkärinhoitoon ja palasi kahden viikon kuluttua Pakinkylään;
– Heikki Merisaari oli ketjussa kolme päivää, jolloin haavoittui pahasti;
– Kalle Ojala haavoittui ensimmäisenä toimintapäivänään sani-täärinä käsivarteen ja joutui sairaalaan;
– Harald Helenius haavoittui 11.3., vietiin Hatanpään sairaalaan ja sieltä 14.3. Helsinkiin Fennian sairaalaan;
– Väinö Johannes Virta;
– Otto Haapa haavoittui Tampereen Ensiapuosaston potilasluet-telon mukaan 15.3.
Pohjoisen rintaman murruttua punaiset vetäytyivät Tampe-reelle melkoisen sekavissa olosuhteissa. Tampere täyttyi hajalle joutuneista komppanioista, joiden miehet etsivät toisiaan, pitivät kokouksia, syyttivät piiriesikuntaa, rintamaesikuntia ja omia pääl-liköitään ja vaativat lomalle pääsyä. Useat helsinkiläiset ja turkulai-set osastot lähtivät mitään kyselemättä heti Tampereelle päästyään suoraan kotiin.137 Jalmari Partanenkin tuli takaisin Pakinkylään ennen pääsiäistä, kun ”pyysi Pakinkylän joukko eron Tampereelta”.
Kun Eelis Hämäläinen Porvoon maalaiskunnasta138 Seppä-län, Lylyn ja Korkeakosken taisteluiden jälkeen tuli Tampereelle,
”komppanian päällikkö Oskar Puisto sanoi, että onko kahta sataa miestä, lähdetään Helsinkiin. Puisto oli Pakilan punakaartin pääl-likkö. Minäkin lähdin mukaan ja meitä oli satoja miehiä, Puiston johdolla tultiin Vesilahden kautta Lempäälään ja sieltä junalla Riihimäelle. Sieltä sai kolmen vuorokauden loman. Karjalainen139 lupasi kun sanoin isän kuolleen. Käski jäädä sitten Pakilan kaar-tiin… Rintamalla ollessa vain sanottiin, ettei pidä sanoa, että on pakolla joutunut, on oltava vapaaehtoinen. Kokouksiin ei ollut
rintamalla aikaa. Lylyn asemalla pidettiin vain kokous, joku pu-hui halkopinon päällä ”puolustetaanko Lylyn asemaa vai antaako olla?” Yksi sanoi:” Ei puolusteta.” Se heti ammuttiin. Mutta eihän sitä voitu puolustaa sitten kun tuli panssarijuna… Konekivääri oli komppaniallamme Pohjoisella rintamalla, ei toiminut kuiten-kaan. Tykki oli, jolla yritettiin ampua. Ei saatu osumaa navettaan ennen kuin tuli virolainen vapaaehtoinen, joka oli ollut Venäjän rintamalla. Virolainen sai kohta toimimaan.”