Halkoliikettä pitänyt 27-vuotias ja naimaton liikemies, Oulun-kylän suojeluskunnan apulaispäällikkö121 Myrsky Birger Wiberg murhattiin ampumalla Oulunkylässä 28. tammikuuta 1918.
Valtiorikosoikeudenkäynnin asiakirjojen mukaan Wibergin oma renki Emil Rantanen ilmiantoi hänet Pakinkylän punakaar-tin esikunnalle suojeluskuntaan kuulumisesta ja aseiden kätke-misestä. Väitteen mukaan Wibergillä olisi ollut kivääri, jolla voisi
* Parikka (1994) listaa ns. Oulunkylän murhiksi Wibergin ja Nyströmin ohella po-liisikonstaapeli Bernhard Rosendahlin ja kauppias Albert Lahikaisen murhat. Ro-sendahlin ja Lahikaisen murhista ei syytetty pakinkylän kaartilaisia, vaan Gottbyn (Käpylän) kaartin Karl Hjalmar Feliniä ja Karl Liljaa. Lilja vapautettiin, koska kaikki todistajalausunnot viittasivat Feliniin. Felin oli mukana ainakin Wibergin murhan-neessa joukossa. Suomen sotasurmat 1914-1922 ei tunne Albert Lahikaista. Helsin-gin vallankumousoikeus tuomitsi Felinin viideksi vuodeksi vankilaan (Åggelbyn suo-jeluskunnan tutkijalautakunnan laatima kuulustelukirja N:o 249 Oulunkylässä 22.
heinäkuuta 1918 Felinin karattua Katajannokan vankilasta). Felin teki itsemurhan
ampua 18 laukausta peräkkäin. Ilmiannon perusteella Oulunky-län aseman vahtipäällikkö, kivityömies Jaakko Mattila komensi – todennäköisesti komppanianpäällikkö Konsta Virtasen käskystä - vahtimiehiään Urho Michelssonia, Eino Jokista, Oskar Lindfor-sia ja paria muuta sekä joukkoon liittyneitä Aarne Viloa ja Eino Sepposta pitämään vahtia Wibergin talon ympärillä, odottaen milloin tämä tulisi kotiin. Myös Oulunkylän sillalla vahdissa ollut Joose And käskettiin mukaan.
Kun illan hämärissä kuuden seitsemän aikaan 28. tammikuuta huomattiin Wibergin tulleen kotiin, menivät ainakin Eino Seppo-nen ja pari muuta sisälle toimittamaan kotietsintää. Etsijät löy-sivät ainoastaan haulikon, mutta jättivät sen takavarikoimatta, koska Wibergillä oli sille lupa. Kun Wiberg kielsi itsellään olevan muita aseita, määräsi Mattila Andin, Sepposen ja Jokisen viemään Wibergin tutkittavaksi Pakinkylän työväenyhdistyksen talolle.
Työväentalolle oli tuotu kuulusteltavaksi myös kaksi Wibergin ajuria tai renkiä, Arthur Roth ja Emil Rantanen, jotka kuuluste-lun jälkeen päästettiin vapaaksi. And ja Venneri (Verner) Vuori määrättiin sitten viemään Wiberg Kaarlo Maaheimon talolle, jossa punakaartin toimikunnalla oli tapana kokoontua. Wiberg jätettiin yhdeksän aikaan Oskar Puiston haltuun.
Wibergia kuulustelivat ainakin Kalle Salonen ja Oskar Puisto.
Kun Salonen kysyi Wibergiltä, missä hänen vanhin veljensä on, vastasi Wiberg hänen olevan Pohjanmaalla. Tähän sanoi Salonen hänen siis olevan valkoisten rintamalla, johon Wiberg taas vasta-si, ettei hän sitä tiedä.
Wibergin kuulustelun päätyttyä Salonen, Puisto ja Wiberg tulivat kymmenen aikaan ulos. Puisto antoi Vilolle ja Sepposel-le määräyksen lähteä viemään Wiberg kotiinsa. Vilon piti kulkea Wibergin kanssa edellä ja Sepposen heidän jäljessään. Kun Vilo esteli sanoen vieneensä jo kiväärinsä työväentalolle varusmestari Vesalle, oli Puisto vastannut, ettei Vilo tarvitse kivääriä, kun mu-kaan tulevalla Sepposella on sellainen.
Kuulusteluissa Vilo kertoi, että 5–6 metriä hänen ja Wiber-gin takana kulkenut Sepponen huusi, puolivälissä Pakinkylän ja Oulunkylän välisellä tiellä, Viloa väistymään vähän. Silloin Vilo siirtyi äkkiä Wibergin rinnalta oikealle sivulle ja Wiberg, jotain aavistaen, vasemmalle. Samassa Sepponen ampui takaapäin Wi-bergiä, joka heti oli kaatunut kuolleena maahan. Sepponen ja Vilo kantoivat Wibergin ruumiin, toinen hartioista ja toinen jaloista, tiheään pensaikkoon. He palasivat työväentalolle ja ilmoittivat Wibergin ampumisesta siellä olleille Saloselle ja Puistolle. Nämä kielsivät Viloa ja Sepposta puhumasta asiasta mitään, luvaten itse vastata seurauksista.
Kun Wibergiä ei seuraavana päivänä kuulunut kotiin, kävi-vät hänen veljensä ja äitinsä yhdessä huvilanomistaja, liikemies Uljas Grönroosin kanssa Pakinkylän punakaartin toimikunnas-sa tiedustelemastoimikunnas-sa Wibergiä. Siellä vastattiin hänen päässeen jo edellisenä iltana vapaaksi. Jonkin päivän päästä eräs nimeltä tuntematon sanitääri kävi ilmoittamassa omaisille, että Myrsky Wiberg oli murhattu ja että ruumis on Kottbyssä. Sieltä ruumista ei kuitenkaan löydetty ja sitä alettiin etsiä läheisestä metsästä.
Sieltä ruumis löydettiinkin Oulunkylästä Pakinkylään johtavan tien varrelta. Lääkärin lausunnon mukaan Wibergiä oli ammut-tu kerran takaapäin ja pistetty pistimellä rintaan, mutta rinnan läpäissyt luoti oli aiheuttanut kuoleman. Wibergiltä oli viety kul-tasormus, hopeinen kello ja rahaa.
Sepponen ja Vilo langettavat vastuun Wibergin murhasta Pakinkylän punakaartin toimikunnalle, Kalle Saloselle ja Kons-ta VirKons-taselle. Wibergia olisi kuulusteltu vain muodon vuoksi ja Salonen olisi antanut määräyksen Sepposelle ja Vilolle: ”Viekää Åggelby’n metsälle ja ei saa ryöstää ruumista että ei näytettä tule Pakinkylään että murha on täällä tehty, ja että kirjoitamme kuulustelukirjaan että Wiberg on laskettu pois ja syytöksestä va-pautettu”. Vuoden 1925 oikeudenkäynnissä Sepponen sanoi Vir-tasen antaneen murhakäskyn. Kuulustelun aikana olisi Virtanen
kuulusteluhuoneen ulkopuolella sanonut Sepposelle, ettei Wiber-giä tarvitse viedä kovin pitkälle, ja käskenyt ottamaan työväenta-lon seinältä ratsuväen kiväärin.
Virtanen ja Salonen kielsivät antaneensa mitään murhakäs-kyä. Sana sanaa vastaan. Ainakin Virtasen kuulustelijat Åggelbyn suojeluskunnassa halusivat saada Virtasen syylliseksi: ”Sepponen oli 18 vuotta vanha poika ja Vilo 20 vuotta vanha, joten niitten murha teko Wiberg’iin oli katsottava Päällikkö Virtasen toimek-si.” Virtasen valtiorikosoikeudessa saamassa tuomiossa Virtanen katsottiin osalliseksi Myrsky Wibergin murhaan, mikä tarvittiin yhdessä maanpetoksen kanssa perusteeksi Virtasen saamalle kuolemantuomiolle. Virtaseen kohdistuvan näytön heikkouteen viitannee, että Virtasen kuolemantuomio muutettiin valtioriko-sylioikeudessa elinkautiseksi – tosin Virtanen oli ehtinyt tällöin jo kuolla Suomenlinnan vankileirillä.
Lahden vankileiriltä karannut Salonen saatiin kiinni vasta vuonna 1925, jolloin hänet tuomittiin yllytyksestä Wibergin murhaan 12 vuodeksi kuritushuoneeseen. Salonen kielsi edelleen antaneensa käskyä Wibergin murhaan. Vilo tuomittiin samassa oikeudenkäynnissä kuin Salonen vuonna 1925 kahdeksaksi vuo-deksi kuritushuoneeseen.
Sepponen tuomittiin rikoksia tehdessään 15 vaan ei 18 vuotiaa-na nuorevuotiaa-na henkilönä valtiopetoksesta ja sen yhteydessä tehdystä murhasta, osallisuudesta murhaan, laittomista kotietsinnöistä ja vangitsemisista kymmeneksi vuodeksi kuritushuoneeseen. Kärsit-tyään rangaistuksesta vajaa seitsemän vuotta vapautettiin hänet ehdollisesti vuonna 1925 Tammisaaren pakkotyölaitoksesta.