Tampereen taisteluihin Pakinkylän punakaarti osallistui Lempää-lässä eli valkoisten saartorenkaan eteläpuolella. Tarkoituksena oli murtautua punaisen apujoukon mukana Tampereen puolus-tajien avuksi. Pakinkyläläiset puhuvat kuulusteluissa Viialan ja Lempäälän rintamista.
Punaisten toimia Lempäälässä johti Eino Rahja. Punaisten joukkojenhallinnasta ja tehokkuudesta kertoo jotain se, että kun Rahja pyysi Helsingistä joukkoja Tampereen avuksi, tuli vastauk-seksi, ettei joukkoja ole saatavilla. Rahja matkusti itse Helsinkiin ja onnistui lyhyessä ajassa saamaan kokoon 21 komppaniaa, eli noin 2 000 miestä, jotka lähtivät Lempäälän rintamalle.140 Näissä joukoissa oli ilmeisesti ainakin osa Lempäälässä olleista pakinky-läläisistä. On mahdollista, että osa Pakinkylän komppaniasta oli tullut Lempäälään jo aikaisemmin.
”Heinolan toisen ison taistelun jälkeen siirrettiin Helsingin hyökkäyspataljoona Lempäälän rintamalle. Samoin Helsingis-tä lähetettiin jo 1917 harjoitettuja joukkoja, joista mainitta-koon miliisimiesten, kivimiesten, suutarien, Malmin ja Porvoon komppaniat. Myöhemmin lähetettiin itärintamalta Helsingin Jyryn komppania ja Hyvinkään punakaartin osastot.
Iskujouk-koja olivat myöskin Pakinkylän, rautatieläisten, Maarian, Vä-hä-Heikkilän ja Helsingin putkityöläisten komppaniat”, muiste-lee Luhtakanta.141 Myös Tuure Lehén mainitsee tässä yhteydessä Pakinkylän komppanian.142
Samaan aikaan kun valkoiset lähestyivät Tamperetta, lähet-ti Punaisen Kaarlähet-tin Uudenmaan Piiriesikunta 19. maaliskuuta määräyksen Helsingin pitäjän punakaartilaisille: ”Meille on tullut ilmoitus, että Tikkurilassa ovat useat Punaisen Kaartin miehet kieltäytyneet tottelemasta Esikuntansa antamia määräyksiä. Täl-laisen menettelyn lopettamiseksi määrätään, että heiltä on ky-syttävä 3 kertaa, lähtevätkö Työväen asian puolesta tappeluun porvareja vastaan ja noudattavatko Punaisen Kaartin Päällystön antamia määräyksiä. Jos he vastaavat kieltäytymällä, on heidät heti riisuttava aseista ja palkka pidätettävä.”*
Suomen punakaartin yleisesikunnasta annettiin 26. maalis-kuuta määräys paikallisesikunnille, että miesten oli oltava ka-sarmeissa koko yö aina valmiina lähtemään tarpeen vaatiessa.
”Kasarmeissa saavat ruveta levolle vaan että ovat joka hetki saa-puvilla lähtövalmiina.”143
Lempäälän rintamalle Pakinkylästä lähdettiin kiirastorstaina 28. maaliskuuta yötä vasten. Käsky oli tullut Punakaartin Uuden-maan piirin esikunnasta ja lähdössä oli joidenkin, tähän asti lä-hinnä Pakinkylässä vartiointitehtävissä olleiden kuulustelupöy-täkirjojen selostusten perusteella jo pakko-oton tuntua. Miehiä käskettiin Oulunkylän asemalle, haettiin kotoaan, kiväärin oli
* K. E. Jaakkola kertoo julkaisussa Lehtosaari toim. 1929, että Punakaartin Uuden-maan piiriesikunta oli majoittunut entisen senaatin, silloisen Kansanvaltuuskunnan taloon. Sen muodosti kaksi metallityöläistä, kaksi muuraria ja yksi sähkötyöläinen.
Piiriesikunta oli etupäässä kansliaesikunta, joka hoiti muonittamiseen, asuntoasioi-hin jne., mutta järjesti myös joukkojen lähettämistä rintamalle, huolehti joukkojen palkanmaksusta, miesluvusta, aseistamisesta jne. Esikunnan kirjoilla oli lähes 18 000 kaartilaista. Yleisesikunnan kanssa Uudenmaan piiriesikunnalla ei juurikaan ollut yhteyttä, esimerkiksi miesten lähettäminen rintamalle tapahtui yleisesikunnalle edes ilmoittamatta.
saanut vasta pari päivää ennen lähtöä… Vaikka häviöön päätty-neiden taisteluiden jälkeen oli kuulusteluissa varmaankin tarkoi-tuksenmukaista korostaa pakon edessä rintamalle joutumista, oli kertomuksissa varmaan perääkin. Verner Sylvester Rainio mai-nitsee omassa kuulustelupöytäkirjassaan, että ”vaan ei tullut rin-tamalle lähetetyksi koska sattui olla poissa sinä ainuana yönä kun sieltä päämajasta pakolla pantiin miehiä lähtemään. Kaikkiaan oli rintamilla noin 80 miestä Baggbölen komppaniasta lähteneitä enemmäksi osaksi vapaaehtoisesti.”
Miehiä koottiin Oulunkylän asemalle, josta noin 80 miestä läh-ti Konsta Virtasen johdolla junalla kohläh-ti Lempäälää. Kokoamas-sani Pakinkylän punakaartin matrikkelissa on maininta Lempää-län rintamalla olemisesta 76 miehen kohdalla. Lisäksi voitaneen olettaa, että neljä Lahdessa tai Hollolassa vangittua ja vankilei-rillä ennen valtionrikosoikeuden käsittelyä menehtynyttä olivat mukana Lempäälän rintamalle lähteneessä joukossa. Lempäälän rintamalla olleiden pakinkyläläisten keski-ikä oli 29 vuotta eli useita vuosia korkeampi kuin Vilppulan rintamalla olleiden.
Osa Lempäälän lähteneistä miehistä oli varmaankin ollut muka-na jo Vilppulan rintamalla, Lylyssä ja Seppälässä. Kuulustelupöy-täkirjojen perusteella vain kahdeksan Pakinkylän kaartilaista olisi ollut sekä Vilppulan rintamalla että Lempäälässä: Karl Wilhelm Grönroos (19 v), Kalle Hanhinen (29), August Nissilä (23 v), Urho Mickelsson (19 v), Gösta Laine (18 v), Jalmari Nyholm (20 v), Eino Sepponen (18 v) ja Kalle Kajander (18 v). Myös kahdeksan Lah-den seudulla kaatunutta, joista kaikki yhtä lukuun ottamatta oli-vat alle 23-vuotiaita, ooli-vat voineet kuulua tähän nuorten miesten aseelliseen taisteluun valmiiseen joukkoon.
Suurin osa Lempäälään lähteneistä pakinkyläläisistä oli me-nossa ensimmäiseen taisteluunsa. Asetta he olivat kantaneet aiemmin vain Pakinkylän punakaartin vastuulla olevissa var-tiointitehtävissä ja todennäköisesti saaneet ainakin jonkinlaista koulutusta ampuma-aseen käytössä.
Rintamalle lähdön aiheuttamaa, Pakinkylässä tehtävään var-tiointiin syntynyttä miehistövajausta paikattiin yhtä dramaat-tisesti kuin itse rintamalle lähtöäkin.144 Samana yönä 28. maa-liskuuta, kello puoli kaksi, kaikki Tuomarinkylän kartanon 18 renkiä määrättiin punakaartin kansliaan, jossa komppanianpääl-likkö Konsta Virtanen käski liittyä kaartiin. ”Kun vastustelivat, antoi vain jäsenkortit”, kertoi kuulusteluissa Oskar Heinonen.
Palkanmaksusta ei puhuttu mitään. Vahtivuorot alkoivat saman tien ja rengit olivat vahdissa ruutikellareilla ja tykkipattereilla. Jo aikaisemmin kaartiin liittyneet, jotka tähän asti olivat saaneet olla kartanon töissä, joutuivat vahtipalvelukseen.
Kuuden päivän kuluttua kartanon pehtori Viktor Thorman kävi pyytämässä miehiä takaisin kartanon töihin, jolloin Oskar Heinonen, Adolf Saarinen, seppä Matti Silmälä ja Kalle Nyberg pääsivät pois. He saivat viedä mukaansa kiväärin, jotka vietiin kartanon konttoriin.*
Jotkut Pakinkylän komppanialaiset taistelivat Tampereella Helsingin maineikkaan A-komppanian riveissä. 17-vuotias ren-ginpoika Arvid Mikael Janhunen Tomtbackan (Haltialan) kar-tanosta kävi katutaisteluita Tampereella ja vangittiin 6.4.
* Tämä yksityiskohta lienee hyvä esimerkki alueen kartanoiden ja Pakinkylän puna-kaartin suhteista. Ne eivät näytä kärjistyneen punaisen vallan aikana, ja valkoisten otettua vallan kartanoiden pehtorit kirjoittivat mainetodistuksia punavangeista ja sitoutuivat ottamaan vapautettavia vankeja töihin.
Tuomarinkylän, Niskalan ja Haltialan kartanot olivat kaikki Jacob Kavaleffin (1870-1936) omistuksessa. Hän opiskeli maataloutta Hallessa ja Jenassa Saksassa ennen kuin ryhtyi johtamaan Tuomarinkylän tilanhoitoa vuonna 1888. Kavaleff ke-hitti Tuomarikylästä yhden Suomen suurimmista maanviljelystiloista, toi Suomeen uusia viljelymenetelmiä, kasvilajeja, maatalouskoneita ja friisiläistä karjaa. Hänellä oli parhaimmillaan 300 lypsylehmää ja hän kasvatti tiloillaan monenlaisia eläimiä.
Hän tuotatti siemeniä eri maanosista ja perusti oman koepuutarhan viljelyskasvien siemenkauppaa varten ja vuonna 1905 Helsingin seudun ensimmäisen taimitarhan eksoottisille puu- ja pensaslajeille. Kavaleffilla oli Haltialassa myös oma mylly, saha, sähkölaitos ja kiskoyhteys taimitarhaan. Kavaleffin taimitarhasta syntynyt Niskalan arboretum eli puulajipuisto on nykyään suojeltu.
lassa. Ennen rintamataisteluita hän oli tehnyt vahtipalvelusta Pakinkylässä. Hän joutui Tampereen vankileirille, josta vapautui ehdollisen kolmen vuoden tuomion saaneena elokuussa 1918.
Tampereella vangittiin myös Vihtori Hakala, Harald Helenius ja Robert Toivonen.
Helsingin A-komppaniassa taistellut V. Koski on muistellut Lempäälän rintaman taisteluita:145
”Jonkun tunnin levon jälkeen meidät komennettiin Lempää-lään, rintaman keskustan oikealle siivelle. Lempäälän rinta-man keskusta käsitti rautatien kummallakin puolella olevan alueen, ulottuen kummallakin puolella järveen. Paljon oli joukkoja kerätty kahden puolen rautatietä. Käytettävissäm-me oli myös panssarijuna ja toista odotettiin saapuvaksi.
Rautatien ja Lipon välisellä alueella olivat seuraavat komp-paniat: Fredriksbergin rautatieläiskomppania, Pakinkylän, Maarian, Vähän-Heikkilän, Malmin ja Helsingin putkityö-läisten komppania sekä Helsingin hyökkäyskomppania. Jo-kaiselle komppanialle oli määrätty paikkansa.
Saimme määräyksen hyökätä eteenpäin. Koko keskus-tassa alottivat punaiset joukot hyökkäyksen. Panssarijuna syöksi tulta kahtapuolen rataa ja jalkaväki hyökkäsi sivus-toilla. Vihollinen pakeni Lempäälän aseman ja Mattilan pysäkin väliselle alueelle. Punaisten rintamaesikunta aset-tui Mattilan pysäkin rautatierakennukseen ja viereisiin taloihin siirrettiin lepäävät joukot. Luultiin päästävän jo seuraavana päivänä Tampereelle viemään ammuksia siellä oleville punaisille.
Hyökkäystä emme voineet jatkaa, koska keskusta oli edennyt liian kauaksi sivustoista. Luultiin päästävän jo voit-toon, mutta sodassa ei tiedä milloin tulee voittamattomia vastuksia.”
Ei päästy Tampereelle. Tampere kukistui useita päiviä kestä-neiden ankarien taisteluiden jälkeen. Myös Lempäälän rintamal-la taisteltiin ankarasti, mutta lopulta jouduttiin perääntymään.
Lempäälässä Mattilan pysäkillä pakinkyläläiset olivat lähes neljä viikkoa. Punaisten kannalta kiivaimmat Tampereen saarron murtamisyritykset tehtiin 31.3. ja 1.4. Näiden päivien taisteluja on usein kuvattu erittäin kiivaiksi ja verisiksi. Pakinkylän kaartis-ta saivat kaartis-taisteluissa surmansa 18-vuotias Väinö Lindgren, joka kaatui 30.3.146, tiedustelijana toiminut 22-vuotias Jussi Kajander, kaatui 31.3. ja 40-vuotias plutoonanpäällikkö Jalmari Vuorisalo, kaatui 30.3. Sanitääri Anders Viktor Janssonin kuulustelupöy-täkirjassa mainitaan hänen korjanneen kaatuneita Lempäälän rintamalla, muun muassa Lindgrenin ja Vuorisalon. Myös Pa-kinkylän kaartissa toiminut virolaislähtöinen entinen Venäjän armeijan sotilas Oskar Allik kaatui mahdollisesti Lempäälässä.147
Väinö Lindgrenin ja Jussi Kajanderin ruumiit kuljetettiin Helsinkiin Koleraparakille, josta isä haki Väinön ruumiin. Kuo-linilmoituksessa omaiset surevat ”On elämäsi synkkä, jylhä ollut ja surut oli huolenasi ain. Ei tullut kesä Sulle niin kuin muille, tuli kevään jälkeen syksyn synkkä vain.” Taistelutoverit kysyvät
”Kevätlintujen ääntä et kuullut, reippahin toveri, miks’ taistossa kaaduit sä varhain, jäi toverit kaihoten sua kaipaamaan.” Toden-näköisesti myös Jussi Kajanderin omaiset hakivat hänen ruu-miinsa, sillä hän ei – kuten ei Väinökään – ollut niiden Kolerapa-rakille tuotujen joukossa, jotka juhlallisin menoin 7. huhtikuuta haudattiin Mäntymäen toverihautaan.148
Pakinkyläläisten majapaikkana Lempäälässä oli Köykän talo.
Huolto ja varusteet eivät aina olleet viimeisen päälle: ”Kyllä sitä huoltoa sen verran koitettiin hoitaa, että jotain ruokaa aina saa-tiin, vaikkei se kyllä aina niin hääviä ollut. Hevosella tuotiin rin-taman takaa jotain soppaa ja kalapurkkikin oli joskus siinä muka-na ja leipää. Maitoa eikä voita juuri ollut. Kyllä siinä nälkäkin oli, välistä kun oli pitkiäkin aikoja ennenkuin taas sai ruokaa, eikä
siinä koskaan saanut vatsaansa täyteen. Kaikilla oli omat vaat-teet, housut ja pomppatakki, villatakki ehkä kanssa ja joillakin saappaat tai vilttitossut, mitä nyt kullakin sattui olemaan.”149
Lempäälän joukkojen tarvikehuollosta vastasi osaltaan Viialan punakaarti, joka piti kirjaa toimittamistaan tarvikkeista. Pakin-kylän komppanialle toimitettiin muun muassa seitsemän palaa saippuaa, kaksi litraa kivääriöljyä, 11 askia saapasrasvaa, kolme metriä palttinaa ja kaksi litraa petrolia. Pakinkylän ensiapuosasto sai kaksi paitaa ja neljät alushousut sekä ”13 mtr. pientä liinaa”.150
Tampere kukistui 6. huhtikuuta ja tiistaista 9. huhtikuuta läh-tien Lempäälän rintaman taistelut muuttuivat runsaaksi kahdek-si viikokkahdek-si asemasodakkahdek-si. Gösta Laine kertoi kuulusteluissa tästä vaiheesta: ”kun oli käsky että joka turhanpäiten ampuu saa tehdä ylimääräisiä vahtivuoroja, ei monesti ampunut. Ei myös nähnyt vihollista kun oli joka kerta ketjussa metsässä, ei sanonut näh-neensä vihollista; ampui kyllä joutessaan joitakin laukauksia il-man tarkoitettua maalia, ei ottanut osaa taisteluun, toimitti vain etuvahtipal. Ampui n 50–60 laukausta, osaksi maaliin metsässä, joutui varaketjuun, jossa ei ampunut laukaustakaan, kun oli toi-sessa eli jälkiketjussa ei tullut ottamaan osaa taisteluun ja ei suu-rempia taisteluita, vain pienempiä kahakoita, joihin otti osaa, ei nähnyt ketään, kuulia vain satoi, joihin vastasi.”151
Lempäälässä oltiin sen verran kauan, että sieltä päästiin lo-mallekin. Muun muassa komppanian päällikkö lähti Pakinky-lään, jolloin päälliköksi tuli pakinkyläläinen, Kallion Konepajalla Helsingissä työskennellyt Taavetti Lähteenmäki. Lempäälässä komppanialla oli myös ”kuularuisku” eli konekivääri. Arvo Hä-mäläinen kertoi: ”konekivääri löytöi siinnä Baggbölen joukossa jossa H:nen lähti rintamalle. Konekivääri jouti Mattilassa oikealle siivelle Virtasen johtoon, itse oli vasemmalla siivellä Vuorisalon johdossa.”152
Lempäälän rintamalla oli Pakinkylästä myös ainakin kaksi muonituskomppaniassa palvellutta nuorta naista. 19-vuotias
Martta Kallonen oli huhtikuun alussa saksalaisten ollessa tulossa lähtenyt Pakinkylästä jalkaisin Keravalle, sieltä junalla Riihimäel-le ja edelRiihimäel-leen Mattilaan, jossa hän oli vähän toista viikkoa. Juuri 20 vuotta täyttänyt Alli Ketovirta – joka oli käynyt punaisen ris-tin kurssin Pakinkylän sairashuoneella – lähti jo 28. maaliskuuta komppanian mukana keittäjäksi. Sanitäärinä Lempäälässä oli ai-nakin Anders Jansson, ehkä myös toinen Pakinkylän punakaar-tin ensiapuosastoon kuulunut Matti Pyhtilä. Ehkä myös Alli osal-listui ensiaputoimiin?
Lempäälässä haavoittuivat ainakin:
– Arvo Hämäläinen haavoittui vasempaan käsivarteen, jonka joh-dosta lähetettiin Helsinkiin Fennian hotellin sairaalaan, mistä siirrettiin ”Pakinkylän sairaalaan jossa oleskeli päivät mutta yöt kotona mitään hommaamatta kunnes saksalaiset tulivat”;
– Elis Hinkkanen, 30.3. haavoittui vasempaan käteen, kävi 1.4.
sidottamassa haavansa Helsingissä Fennian sairaalassa, mistä vietiin Pakinkylän sairaalaan;
– Gustaf Lindholm tuli tapaturmaisesti ammutuksi oikeaan sää-reen;
– Armas Näppi;
– August Nissilä.
Lääkärintodistuksella Lempäälästä kotiin lähtivät myös ainakin Karl Oskar Holmström, Jaakko Mattila ja Antti Niemimäki. Hei-dän haavoittumisensa tai sairautensa laatu ei ole tiedossa.