Vienankarjalaisissa perheissä lasten määrä vaihteli hyvinkin paljon. Nainen saattoi synnyttää jopa 16–18 lasta, mutta keskimääräisesti lapsia oli perheissä yhdestä viiteen kappaletta. Lapsia pyrittiin saamaan perheeseen mahdollisimman monta, mitä kuitenkin verotti suuri lapsikuolleisuus. Naisten työskennellessä melkein synnytykseen saakka, keskenmenojen eli raskauksien ennenaikaisten päättymisten määrä oli huomattava. Talonpoikaisperheissä suuri lapsimäärä oli järkevää, sillä nämä toivat perheeseen ”lisäkäsiä” eli olivat apuna talouteen kuuluneissa töissä, mutta myös turvasivat vanhempiensa vanhuuden. Näin ollen lapset olivat ikään kuin omien vanhempiensa sosiaaliturva. Niin perheiden tytöt kuin pojat osallistuivat kotonaan avuksi kalastukseen, heinäntekoon ja marjastukseen. Mikäli perhe oli vähävarainen, lapset saattoivat jo verrattaen nuorena joutua lähtemään kotoaan ansaitsemaan elantoa. Tytöt joutuivat lähtemään esimerkiksi palvelijoiksi ja pojat kauppa-apulaisiksi tai paimeniksi. Naisen asema oli riippuvainen lapsistaan. Mikäli hänen aviomiehensä menehtyi ennen yhteisten lasten saamista, oli hyvin epätodennäköistä, että nainen peri mieheltään yhtään mitään, varsinkaan miehen verisukulaisten eläessä. Nainen saattoi jopa joutua lähtemään pois menehtyneen miehensä perheen taloudesta. Oma perhe ja lapset olivat näin ollen tärkeä tuki ja turva vienankarjalaisille ihmisille.43
2.3 Paraske Ahava osana perhettä ja vienankarjalaista yhteisöä
Paraske Ahava avioitui miehensä Paavo Ahavan kanssa 23. huhtikuuta 1895 Uhtuan kirkossa.
Hän oli avioituessaan 21-vuotias Paavon ollessa häntä vuoden vanhempi. Näin ollen he olivat vienankarjalaisittain tyypillisimmässä iässä aviotuessaan. Paraske asettui häiden jälkeen asumaan tuoreen aviomiehensä isän, Simana Afanasjeffin talouteen. Hyvin yleinen käytäntö oli, että nainen asettui avioitumisensa jälkeen miehen vanhempien johtamaan kotitalouteen, aivan kuten Paraske teki. Samassa taloudessa asui yhteensä kolme perhettä, joista yhden muodostivat Simana ja hänen vaimonsa Feodosija lapsineen. Toisen perheen muodostivat Simanan ja Feodosijan esikoinen Paavo yhdessä vaimonsa Parasken kanssa ja kolmannen
42 Paulaharju 1995, 25; 29–30; Voionmaa 1969, 505.
43 Uhtuan seurakunnan rippikirja v. 1910, KA; Pentikäinen 1971, 155–156; Shikalov 2001, 88–90, 131;
Voinmaa 1969, 505–506.
Paavon nuorempi veli Feodor vaimonsa Darian kanssa. Suvun kotitalo sijaisi Uhtuan kylän osassa, jota kutsuttiin Lamminpohjaksi eli Lamminpohjan Ojalanperällä. Se oli suuri, tyypillisen karjalaistalon näköinen talo.44
Parasken aviomies Paavo oli jo 10-vuotiaana lähtenyt kotoaan Uhtualta aloittaakseen uransa kaupan alalla. Hän oli työskennellyt aluksi Pohjois-Suomessa Sodankylässä kauppaliikkeessä, missä hänen isänsä Simana toimi liikkeenjohtajana. 15-vuotiaana hän siirtyi kauppa-apulaiseksi Yli-Tornioon ja työskenteli useassa paikassa päätyen Pietariin, missä hän työskenteli myös Parasken kanssa avioitumisensa jälkeen. Paavo ehti saada kauppa-apulaisena ollessaan tärkeää työkokemusta ja oppia venäjän kielen kauppa-apulaisena ollessaan, mikä oli erityisen hyödyllinen taito kaupan alalla ja perheen tulevaisuutta ajatellen.45
Pietarissa ollessaan Paavo piti yhteyttä vaimoonsa ja muuhun perheeseensä kirjeiden välityksellä. Se, kuka perheestä hänelle vastasi ja kertoi kotipuolen kuulumiset vaihteli, mutta vuonna 1897 se ei ollut hänen vaimonsa Paraske. Hän ei nimittäin osannut vielä tuolloin kirjoittaa. Yhdessä kirjeessään Paavo kirjoittikin vaimolleen: ”Olisin suuresti ilonen kuin opastuisit itse kirjoittamaan”. Ilmeisesti Paraske kuitenkin osasi lukea, mutta kirjoittaminen luonnistui häneltä vasta myöhemmin. Paavo kannusti Paraskea opettelemaan kirjoittamaan ja hän kirjoittikin vaimolleen heinäkuussa 1896 seuraavasti: ” Kirjoitapa joko sinä alat kirjalle opastua ja konsa mulle itse kirjoitat sillä mie en ennen tule sielä käymään kuin sinä itse kirjotat kirjasen”. Hän suorastaan painosti vaimoaan oppimaan kirjoittamaan. Ilmeisesti tämä tuotti tulosta, sillä 1900-luvun alkuun mennessä Paraske osasi kirjoittaa itse. Hänen kirjoitustaidottomuutensa vuoksi tutkimuksen tässä osassa esille pääsevätkin enemmän Paavon kirjeet ja vasta myöhemmin avioparin molemmin puolinen kirjeenvaihto.46
Kirjeiden lisäksi Paavo lähetti matkoiltaan aika ajoin perheelleen tuliaisia, mitä Paraskekin ilmeisesti odotti mieheltään. Ja mikäli Paavo ei saanut vaimolleen mitään laitettua, hän uskoi vaimonsa loukkaantuneen tästä ja selitteli tilannetta esimerkiksi heinäkuussa 1896 kirjoittamassaan kirjeessä muun muassa näin:
44 Shikalov 2001, 68–74. Uhtuan seurakunnan metrikkakirja, filmi 6; Uhtuan seurakunnan rippikirja v. 1900, KA; Pentikäinen 1971, 446–447.
45 Shikalov 2001, 153.
46 Kirjeet 3.7.1896 & 20.3.1897, 26:1, Paavo Ahavan yksityisarkisto, KA.
”Elä ole pahoilla mielin armas Paro kultaseni, jos sinun Paavosi ei voinun sinulle sitä katsotus kostoa toimittaa. Mie uson jotta sie enämmän kuin muut katalan Karjalan naiset ajattelet pitemmän piälle. Mie en tahtois velkaantuo isännälle – ja sen tähen en voinun toimittaa siula enkä Jeli siskolle mitänä kostintsaa parempaa ja huonoja kostintsoja on parempi olla toimittamatta.”47
Varattomuus tuotti tietynlaisia esteitä, eikä velkaa kannattanut kenellekään jäädä. Paavo kuitenkin pystyi tukemaan rahallisesti vanhempiaan, esimerkiksi näiden remontoidessa/
rakentaessa uutta rakennusta pihapiiriinsä vuonna 1897.48
Uhtualla oletettavasti Paavon äiti Feodosija talon emäntänä jakoi talouteen kuuluneet työt, ja Paraske osallistui talouden muiden jäsenten tavoin askareisiin, ruuanlaittoon ja karjanhoitoon.
Paavon isänisä Efim Afanasjeff oli testamentannut pojalleen Simanalle koko omaisuutensa jo vuonna 1892 ja kyseiseen perintöön oli luokiteltu kuuluvaksi muun muassa karjaa. Afanajeffin karjaan kuuluivat hevonen, neljä lehmää ja seitsemän lammasta. Perheen karjan määrä oli keskimääräiseen vienankarjalaiseen talouteen nähden suuri ja oletettavasti se vain lisääntyi.
Näin ollen työtä karjan parissa varmasti riitti Paraskellekin, varsinkin perheen miesten työskennellessä muualla. Afanasjeffin suuressa taloudessa saattoi muiden askareiden ohella riittää haasteita sukulaissuhteissakin. Ainakin kerran Paavo muisti reissuiltaan vaimoaan Paraskea ja nuorempaa sisartaan Jeliä yhteiskirjeellä, missä hän useasti pyysi näitä olemaan kotona hyvässä sovussa keskenään.49
Paraske Ahava tuli pian avioitumisensa jälkeen raskaaksi ja synnytti esikoisensa Iivon helmikuussa 1896. Lapsi sai kasteessa nimekseen Ioann (Ivan) Pavlovits ja hänen kummikseen valikoitui Parasken nuorempi veli Miron.50 Paavo ei ollut Parasken synnytyksen aikaan Uhtualla, mutta saatuaan tiedon poikansa syntymästä, hän muisti vaimoaan kauniilla kirjeellä.
Kirjeestä on havaittavissa Paavon onnellisuuden ja rakkauden määrä sekä arvostus aviovaimoaan Paraskea kohtaan iloisen perhetapahtuman johdosta. Kirjeessään Paavo kirjoitti vaimolleen, tuoreelle äidille Paraskelle maaliskuussa 1896 muun muassa näin:
47 Kirje Paavolta Paraskelle 3.7.1896, 26:2, Paavo Ahavan yksityisarkisto, KA.
48 Kirje 3.7.1896 & kirje 6.3.1897, 26:2; 28, Paavo Ahavan yksityisarkisto, KA.
49 Pöllä 2001, 447; Shikalov 2001, 87, 145–146; Päiväämätön kirje Paavolta Paraskelle & Jelille, Paavo Ahavan yksityisarkisto, 26:1, KA.
50 Rämä 2014, 38.
”Nyt sinä olet valmistan minulle suuren ilon. Olen niin ylen hyvillä mielen, että en sanoin sanoa. [--]Eläköön hän terveenä tuo lapsi kulta – minä rakastan häntä kaikesta sydämestäni samoin kuin sinuakin. Aina jouto hetkinäin ajattelen Teistä.”51
Suuren onnen keskellä Paavo toivoi Paraskelle kärsivällisyyttä lapsen hoitamisessa. Hän odotti myös parempia aikoja perheelleen tulevaisuudessa, sillä tuohon aikaan he olivat varattomia.
Varattomuus painoi tuoreen isän mieltä.52
Paraske synnytti perheen toisen pojan kesäkuussa 1898. Lapsi sai kasteessa nimekseen Pavel (Paavo) Pavlovits. Hänen kummeikseen valikoituivat Parasken veli Andrej ja Paavon sisar Jelizaveta. Ilmeisesti suhteellisen pian pojan syntymän jälkeen Paraske tuli uudelleen raskaaksi, sillä perheen kolmas lapsi ja ainoa tytär Veera, syntyi jo vuonna 1899. Tyttären nimeä tai tarkempaa tietoa hänen syntymästään ei kirjattu Uhtuan kastettujen kirjaan. Tähän saattoi vaikuttaa se, että Ahavan perhe oli näihin aikoihin muuttamassa tai juuri muuttanut Uhtualta Suomen puolelle Kuusamoon. Pieni Paavo oli perheen muuttaessa yhdeksän kuukauden ikäinen, joten on mahdollista, että Veera syntyi Kuusamossa.53 Valitettavasti samanlaisia kirjeitä, kuin mitä Paavo lähetti Paraskelle heidän esikoisensa Iivon synnyttyä ei ole säilynyt. Esikoisen syntymän jälkeisen riemun huomioiden, perheen muutkin lapset tuottivat varmasti suuren ilon ja onnen aiheen vanhemmilleen.
Kauppa-apulaisena työskennellyt Paavo Ahava oli 1800-luvun loppuun mennessä kertyneen työkokemuksensa perusteella halukas aloittamaan oman kaupan ylläpidon. Hän loi Pietarissa työskennellessään hyvät välit viipurilaisen kauppiaan G. A. Kutvosen kanssa, joka tuki Paavoa rahallisesti tämän yrityksen perustamisessa. Kutvonen luotti Paavoon niin, että valtuutti tämän hoitamaan oman kauppansa asioita Kuusamossa hänen poissa ollessaan. Paavon itsenä kauppa perustettiin Kuusamoon vuonna 1899. Hetki oli suuri Paavolle, mutta luonnollisesti myös hänen vaimolleen Paraskelle. Hän ja lapset nimittäin muuttivat Paavon perässä Suomen
51 Kirje 2.3.1896, Paavo Ahavan yksityisarkisto, kansio 26, KA.
52 Kirje 2.3.1896, Paavo Ahavan yksityisarkisto, kansio 26, KA.
53 Rämä 2014, 40–42.
puolelle Kuusamoon. Kaupalle alkoi kehittyä laaja liikealue ja se sai asiakkaiksi niin karjalaisia kuin paikallisia suomalaisia.54
Samoihin aikoihin Kuusamon kaupan perustamisen kanssa, Paavo perusti kaupan myös avioparin kotikylään Uhtualle. Tämän kaupan Paavo laittoi vaimonsa Parasken nimiin. Sen nimeksi tuli ”Kauppaliike Paraskeva Nikitina Afanasjeff”. Kaupan toiminta käynnistyi hyvin ja Paraske alkoi oppia tämän myötä liikenaiseksi. Muutos vaikuttaisi olleen naisessa valtava, oppihan hän vasta kirjoittamaan ja pian hänestä tuli jo kauppias. Paraske hoiti kauppaansa liittyviä asioita Kuusamosta käsin nuoremman sisarensa Outin avustuksella, joka työskenteli Parasken liikkeessä Uhtualla. Kaupan ansiosta Paraske varmasti sai näkyvämmän roolin uhtualaisessa yhteisössä, sillä nyt kylässä oli kauppa hänen omalla nimellään. Koko Vienan Karjalassa oli 1800-luvun lopussa vain kahdeksan kauppaa, joten on oletettavaa, että Parasken nimi ja kauppa olivat ihmisten tietoisuudessa ja muistissa. Tällöin voidaan ajatella hänen saaneen merkittävämmän roolin yhteisössään.55
Parasken kaupasta tuli sekatavarakauppa, josta kyläläiset saattoivat ostaa esimerkiksi kankaita, kenkiä ja vaatteita. Näiden lisäksi myynnissä oli välineitä kalastukseen ja työntekoon, hevosvaljaita sekä elintarvikkeita kuten kahvia. Sitä voitiin sanoa eräänlaiseksi tukkukaupaksi, sillä se toimi yhteistyössä Paavon Kuusamon kaupan kanssa. Rahtimiehet alkoivat kuljettaa tuotteita kauppojen välillä, mistä on säilynyt useita lasku-faktuura -lomakkeille kirjattuja rahtikirjoja. Rahdin lähtiessä Uhtuan kaupalta, sen maksu saatettiin suorittaa Kuusamossa.
Kuusamon kaupan kauppatoiminta ylettyi myös Vienan puolelle. Parasken kauppa alkoi kehittyä nopeasti kaupaksi, josta erityisesti Suomeen lähtevät laukkukauppiaat ja Vienassa olleet vähittäiskauppiaat saattoivat ostaa tavaransa.56
1800-luvun lopun voi sanoa olleen todellista muutosten aikaa Parasken elämässä. Hän koki kolmessa vuodessa eli suhteellisen lyhyessä ajassa monta asiaa: hän synnytti perheeseen kolme lasta, opetteli kirjoittamaan sekä muutti perheineen tutusta ympäristöstään ja miehensä isän taloudesta Suomen puolelle Kuusamoon. Hän sai miehensä Uhtualle perustaman kaupan nimiinsä ja alkoi harjoittaa liiketoimintaa työntekijänään toimineen sisarensa Outin avustuksella. Vuosisadan lopun voi sanoa olleen merkkipaalu Parasken elämässä. Nainen,
54 Shikalov 2014; 154, 161; G.A. Kutvonen valtakirja 1899, 9:1, Paavo Ahavan yksityisarkisto, KA.
55 Shikalov 2001, 161; Laskufraktuura Uhtuan kaupasta, 3:4, Paavo Ahavan yksityisarkisto, KA.
56 Shikalov 2001, 161–162, Rahtilähetys 2.12.1911, 3:12, Paavo Ahavan yksityisarkisto, KA.
jonka tehtäviin oli Uhtualla kuulunut suvun naisten kanssa suuren talouden pyörittäminen ja lasten kasvattaminen, päätyi miehensä avustamana yrittäjäksi. Hän alkoi myös huolehtia emännän roolissa perheen omasta taloudesta Kuusamossa. Nyt hänen asemansa oli muuttunut.
Ennen tätä, hän oli oletettavasti kuin kuka tahansa vienankarjalainen nainen.
Ahavan perhettä ajatellen Paraskella vaikuttaisi olleen suhteellisen tasa-arvoinen asema mieheensä nähden vuosina 1896–1899. Näkemykseni perustuu kirjeisiin, sillä Paavo ei yhdessäkään niissä puhutellut vaimoaan väheksyen. Hän arvosti vaimonsa työtä vanhempiensa taloudessa ja lapsista huolehtimista. Tässä suhteessa Parasken ja Paavon suhde oli hyvin tyypillinen Vienan Karjalassa, jossa naiset olivat tasa-arvoisia miehiinsä nähden. Oletettavasti Ahavan perheessä tasa-arvo säilyi ja jopa lisääntyi Parasken aloitettua toimimaan kauppiaana.
Nainen osoitti 1900-alkuun tullessa kykenevänsä tekemään samaa työtä kuin miehensä lasten ja kodin hoitamisen ohella.