Kodin hengetär ja äiti

Paraske ja Paavo Ahava muuttivat Uhtualta Kuusamon kirkonkylään vuonna 1899. Talvisin Kuusamon ja Uhtuan väliä pystyi kulkemaan hevosten vetämällä rekikyydillä ja kesäisin vesiä pitkin veneellä. Ahavan perheen muuttaessa Kuusamoon, tavarat kulkivat uuteen asuinpaikkaan reellä. Näin ollen perheen muutto osui ajankohtaan, jolloin lumi oli vielä maassa. Muuttokuormassa oli useita rekiä, joista ainakin yksi oli lastattu täyteen pelkästään Parasken omia henkilökohtaisia tavaroita ja vaatteita.⁵⁷

Kuusamoon päästyään Paavo ja Paraske Ahava lapsineen asettuivat aluksi asumaan vuokralle varakkaaseen Lappmarkin perintötaloon. Taloon kuului huomattavan kokoinen maatila.

Kartanon omistaja A. Pitkänen laati Paavon kanssa sopimuksen, jossa määriteltiin perheelle vuokrasuhteessa kuuluvat rakennukset. Ahavan perheen asumus sijaitsi kartanon eteläpuolella ja siihen kuului yhteensä seitsemän lämmintä huonetta, eteinen ja ullakko. Heille kuului myös kartanon läntisellä seinustalla sijainneet talli, puuvaja, tavaramakasiini ja aamuhuone.

Sopimukseen kuului kuitenkin ehtona, että Paavon oli asennettava näihin uusi pärekatto niiden kestävyyden takaamiseksi. Päre oli alkanut yleistyä kattojen rakennusmateriaaleina Kuusamossa juuri 1800-luvun lopussa.⁵⁸

Ahavien käytössä olivat talon sauna ja keittiön uuni leipomista varten, kaivot ja pihamaat.

Kartanon tallissa oli heille myös varattuna paikka kahdelle hevoselle. Heillä oli myös oikeus vähäiseen viljelyyn sekä polttopuiden hankintaan lähistöllä olevasta metsästä. Paavo ja Parake Ahava saivat kaikki edellä mainitut huoneet ja oikeudet omistukseensa sopimuksen mukaisesti vuonna 1905. Siihen saakka he olivat vuokralaisia ja Paavo piti tilalla ensimmäistä Kuusamon kauppaansa. Lappmarkin talo tunnettiin myös Marttila-nimisenä perintötalona. Rakennusten määrä ja niiden sijoittuminen kartanon pihamaahan tekivät siitä perinteisen kuusamolaisen kartanon pihan. Lappmark ei ollut pieni talo, vaan pinta-alaltaan ilmeisen suuri, sillä siinä oli

57 Tutkijan muistiinpanot keskustelusta Paavo Ahavan kanssa 11/2015; Shikalov 2001, 154.

58 Hyyry-sopimus 1900; Sopimus 7/1904, 9:1, Paavo Ahavan yksityisarkisto, KA.

runsaasti asuin- ja säilytystilaa. Kuusamossa asuinmaisemalle oli tyypillistä aukeus eli pihapiirissä harvemmin oli puita tai metsää.⁵⁹

Perheen asetuttua Kuusamoon, Paraske Ahava piti yllä kotia ja hoiti lapsiaan. Paavo oli paljon poissa kotoa, mutta Paraske ja lapset olivat tottuneet tähän jo heidän asuessaan Uhtualla.

Perheen tilanne jatkui siinä mielessä samanlaisena kuin aiemmin ja näin ollen myös tyypillisenä karjalaisena elämänmuotona. Vienankarjalaisessa yhteisössä naiset olivat arjen pyörittäjiä, kodin ja lasten huolehtijoita miesten usein työskennellessä muualla, joten tässä Paraske oli tyypillinen vienankarjalainen nainen. Hän huolehti perheen taloudesta ja jälkikasvusta, joten hänen asemansa perheessään ei tässä suhteessa muuttunut Kuusamoon muuttamisen myötä. Poikkeuksen muihin vienankarjalaisiin naisiin hän sen sijaan teki aktiivisella kodin ulkopuolella työskentelyllään.⁶⁰

Paraskea ja perheen lapsia ilahduttivat kotona Paavon matkoiltaan lähettämät tuliaiset, kuten makeiset, kirjat ja kengät. Paraske oli nyt emäntä Ahavan talossa, ilman päivittäistä sukulaisten läsnäoloa. Tyttärensä Veeran silmin hän oli kodin hengetär ja piti huolta perheen taloudesta.

Ajoittain Parasken apuna talouden hoidossa oli myös piika. Paraskella oli säilytyksessään useita erilaisia ruoka- ja leivontaohjeita, joten kotona nautittiin muun muassa niiden mukaan valmistettuja ruis- ja piparkakkuja, murealeipiä ja säilykkeitä. Ahavan perhe vieraili myös Uhtualla, jossa Parasken kauppakin sijaitsi. Välillä hän itse jäi Kuusamoon ja lapset matkustivat isänsä kanssa tapaamaan sukulaisiaan. Hän matkusti ajoittain muuallakin Suomessa tapaamassa tuttaviaan, esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevassa Oulussa.⁶¹

Kesällä 1906, Paraske synnytti perheeseen neljännen lapsen. Lapsi oli poika ja hänen nimekseen tuli Simeon (Simo). Hänen syntymänsä ajalta ei ole valitettavasti säilynyt kirjeitä, joten voi olla, että isä Paavo oli kotona lapsen syntyessä. Pienen Simon syntymän aikaan Paraske ja Paavo olivat asuneet lapsineen Kuusamossa ainakin seitsemän vuotta. Samana vuonna heidät hyväksyttiin kunnan vakinaisiksi asukkaiksi Kuusamon pitäjän kokouksessa joulukuussa vuonna 1906. Paavo oli kuntaan muuttaessaan ollut joidenkin sen asukkaiden

59 Hyyry-sopimus 1900; Sopimus 7/1904, 9:1, Paavo Ahavan yksityisarkisto; Ranta 1997, 97, Kortesalmi 1975, 65–81.

60 Tutkijan muistiinpanot keskustelusta Paavo Ahava nuoremman kanssa 11/2015.

61 Kirje Paavon vanhemmilta 4.5.1910, 26:22; Kirje Paavolta Paraskelle 23.1.1907, 26:1; Kirje äidille Paraskelle 25.7.1904, 26:4, Kirje Ireneltä Paraskelle 22.4.1906, 26:12, Leivontaohjeet, 1:12, Paavo Ahavan yksityisarkisto, KA.

mielestä huonomaineinen kauppamies, mutta asuessaan siellä osoittanut hyvää käytöstä. Tällä oli vaikutusta perheen hyväksymiseksi kunnan vakinaisiksi asukkaiksi. Hyvää käytöstä osoittivat varmasti Paavon perhekin, maahanmuuttajina Kuusamoon sopeutuneet Paraske ja lapset.⁶²

Paraske Ahava oli hellä ja huolehtiva äiti. Kirjeissä, joita hänen lapsensa ovat hänelle matkoiltaan lähettäneet, he puhuttelivat äitiään etuliitteellä ”rakas”. Vaikka kyseisen etuliitteen käyttäminen voikin olla kirje-etiketin mukainen kohteliaisuus, se kuitenkin kuvaa äidin ja lasten välistä rakastavaa suhdetta. Paraske Ahava synnytti perheen nuorimman lapsen vuonna 1910. Hänen nimekseen tuli Nikolaj (Nikke). Äidin ja Niken suhde oli oletettavasti hyvin läheinen, sillä hänen syntyessään Iivo, Paavo ja Veera olivat paljon vanhempia ja kävivät jo koulua.⁶³ Sisaruksilla oli kotonaan kiistoja, kuten lapsilla yleensä ja pieni Nikke kuvasikin isälleen Paavolle yhdessä kirjeessään kodin kuulumisia näin:

”Rakas isä, miksi ette kirjoita. Minä olen sairas. Millon te tulette tänne, meitä on ikävä. Paavolla on poro eikä ota ajamaan yhtään kertaa. Korvat ovat tukkosissa.⁶⁴

Niken kirjoitustyylissä huomionarvoista on sanoman lisäksi hänen tapansa teititellä isäänsä.

Kuopuksen tavoin perheen lapset odottivat isäänsä aina kotiin käymään tai lähettämään jotain kotoa puuttuvaa. Paraske oli äitinä paikalla ja huolehti lastensa mahdollisista sairauksista ja kiistatilanteista. Häntä voi kuvata kodin sydämeksi.⁶⁵

Paraske Ahava synnytti kaiken kaikkiaan viisi lasta vuosien 1896–1910 aikana. Aikaväli perheen esikoisen ja kuopuksen eli nuorimman lapsen syntymän välillä oli suhteellisen pitkä 14 vuotta. Vienankarjalainen nainen synnytti elämänsä aikana jopa 16–18 lasta. Tällaisiin lukuihin verraten Parasken synnyttämien lasten lukumäärä oli vähäinen. Kaikki karjalaiset perheet eivät kuitenkaan olleet suurperheitä. Matti Pöllän mukaan 1900-luvun vaihteessa 30– 50 vuotiaat vienankarjalaiset naiset saivat maksimissaan yhdeksän ja keskimääräisesti 4.3 lasta.

62Todistus 23.11.1907, Ahavan perhettä koskeva ”Erityisiä asioita vuonna 1907”, 1:14, Paavo Ahavan yksityisarkisto, KA.

63 Kirje äidille Paraskelle 25.7.1904, 26:4, Paavo Ahavan yksityisarkisto, KA; Rämä 2014, 38–42.

64 Kirje Paavolle Nikeltä 17.11.1919, 22:7, Paavo Ahavan yksityisarkisto, KA.

65 Kirje Paavolle Nikeltä 17.11.1919, 22:7, Ahavan perhettä koskeva ”Erityisiä asioita vuonna 1907”, 1:14, Paavo Ahavan yksityisarkisto, KA.

Lapsikuolleisuus oli huomattavan suurta ja vaikutti perheiden lopulliseen lapsimäärään.

Lapsilla oli tärkeä merkitys naisen asemaan perheessään ja yhteisössään. Ilman lapsia naisen asema oli mitätön eikä hän ollut esimerkiksi oikeutettu aviomiehensä perintöön. Paraske sai lapsia ja täytti näin ollen naiselle yhteiskunnassa asetetut odotukset. Pöllän tarkasteluihin suhteutettuna hän synnytti keskimääräisen vienankarjalaisen naisen verran. Parasken aviomiehen Paavon sukulaisiin verraten, Ahavan perheeseen syntyi niin sanotusti normaalin verran jälkeläisiä. Paavon isoisällä oli ollut viisi lasta ja hänen oman isänsä perheessä oli seitsemän henkiin jäänyttä lasta. Näin Paraske ja Paavo jatkoivat Afanasjeff-suvun linjaa lastensa lukumäärällä, mutta poikkesivat vienankarjalaisten monilapsisten perheiden lasten lukumäärästä huomattavasti. ⁶⁶