Paraske Ahava kaupan ja yhdistysten asialla

Paraske Ahavan kauppa Uhtualla menestyi hyvin hänen asuessaan Kuusamossa. Paraske oli aktiivisesti yhteydessä sisarensa Outin kanssa ja seurasi rahtien kirjanpitoa. Rahteja kuljettivat miehet hevostensa kanssa ja kaikista niistä laadittiin asianmukaiset rahtikirjat. Uusia tavaroita kaupanhyllyille kertyi esimerkiksi Paavo Ahavan matkoilta. Hän asioi muun muassa Pietarissa ja hankki sieltä posliinia, lasten leikkitavaroita ja vaatteita. Syötävää kuten hedelmiä ja juustoa, hän saattoi kuljettaa pitkänkin matkan päästä ja tuoda Uhtuan kauppaan myytäväksi. Näin Paavo tuki aviovaimonsa kauppatoimintaa. Vastaavasti Paraske tuki omalla toiminnallaan Paavon kauppatoimintaa ja hoiti tarvittaessa myös Kuusamon kauppaa. Heidän kauppojensa välillä kulki myös kauppatuotteita, kuten paitoja, käsineitä ja vöitä, rahtiliikenteen välityksellä.

Uhtualta lähtenyt rahti maksettiin Kuusamossa ja sen arvo oli yleensä seitsemän penniä kiloa kohden. Kun tuotteita vietiin rajan yli Uhtualle, Paavo laati sertifikaatin rahtimiehen mukaan.

Siinä hän todisti tuotteiden olevan hänen kaupastaan ja suomalaista alkuperää. Tällainen oli tärkeä todistus tullin viranomaisia varten.⁶⁷

Parasken kaupan toiminta kehittyi ja vuodesta 1908 alkaen sen yhteydessä myytiin nahkavalmistamon tuotteita, hevosvaljaita, jalkineita, suomalaisesta kankaasta valmistettuja vaatteita ja villakutomotuotteita. Näitä myytiin runsaasti Vienanmeren rannikon sahan

66 Shikalov 2001, 87–89; Pöllä 2001, 492.

67 Shikalov 2001, 161–162; Tutkijan muistiinpanot keskustelusta Paavo Ahavan kanssa 11/2015; Rahtikirja 15.1.1912 & 2.3.1912, 3:12; Sertifikaatti 25.1.1910; Kirje 15.1.1910, 13:1, Paavo Ahavan yksityisarkisto, KA.

työntekijöille ja sisämaassa kauppaa tekeville kauppiaille. Tuotteita valmistettiin Ahavien perustamissa verstaissa. Konsepti oli erikoinen, sillä ammattitaito ja ompelukoneet kulkeutuivat Uhtualle Suomen puolelta. Nahkoja ja työntekijöitä he saivat Uhtualta.⁶⁸ Paraske hankki työvoimaa ja solmi heidän kanssaan työsopimukset:

”Täten sitoudun minä allekirjoittanut lähtemään työhön Archangelin läänin Uhtuan kylässä sijaitsevaan emäntä Paraske Afanasjevin omistamaan satulasepän verstaaseen yhden vuoden ajaksi lukien kuluvan maaliskuun 8 päivästä seuraavilla sopimillamme ehdoilla 1) Työ tulee olemaan kaikkea satulasepän ammattiin kuuluvaa työtä.”⁶⁹

Näin ollen Ahavien pienteollisuustoiminta tarjosi työtä paikallisille asukkaille ja edisti sekä Vienan että Suomen teollisuutta. Paraske vuokrasi ompelukoneita työntekijöille ja heidän oli myös mahdollista lunastaa ne itselleen, kun he olivat sopimuksen mukaisesti ommelleet ja toimittaneet töitään kaupalle.⁷⁰ Tällainen työ kiinnosti ihmisiä ja Ahaville kirjoitettiin muun muassa Anni Bogdanoffin taholta näin:

” Nyt tulen teitä tervehtimän ja tietä annan että terveenä olen ollun jota toivon myös teilekin, ja nöyrästi pyytäsin että jos pääsin minäkin kutoman kun sanotan että tulee tänne kutoma hommia jos olisija niin hyvät ja ottasija ensi talveksi kutoman.”⁷¹

Jokaisesta nahkurin tai ompelijan valmistamasta tuotteesta maksettiin työntekijälle sovittu hinta. Vaatteita saatiin kaupassa myyntiin niin lapsille kuin aikuisillekin ja Paraske asetti tuotteille sopivakseen arvioimat hinnat. Hyvin alkanut toiminta täytyi kuitenkin lopettaa venäläisten viranomaisten määräyksestä. Ilmeisesti he kokivat tällaisen teollisuustoiminnan sopimattomaksi ja halusivat tyrehdyttää sen.⁷²

68 Uhtuan kauppa tilauskirja 1909, 3:2; Luettelo töistä 30.11.1910, 3:3, Paavo Ahavan yksityisarkisto, KA;

Tutkijan muistiinpanot keskustelusta Paavo Ahavan nuoremman kanssa 11/2015.

69 Työsopimus 8.3.1909, 4:6, Paavo Ahavan yksityisarkisto, KA.

70 Vuokrasitoumus 24.5.1909, 4:6, Paavo Ahavan yksityisarkisto, KA.

71 Kirje 7.7.1910, 13:4, Paavo Ahavan yksityisarkisto, KA.

72 Uhtuan kauppa tilauskirja 1909, 3:2; Luettelo töistä 30.11.1910, 3:3, Työsopimus 8.3.1909 & Vuokrasitoumus 24.5.1909, 4:6, Paavo Ahavan yksityisarkisto, KA; Shikalov 2001, 162–163; Tutkijan muistiinpanot keskustelusta Paavo Ahava nuoremman kanssa 11/2015.

Ahavan perhe oli kauppiasperhe. Paavon isä Simana Afanasjeff oli toiminut liikkeenjohtajana Sodankylässä ja Paavo itsekin oli lähtenyt jo nuorena kaupanalalle. Paavon veli Feodor ja hänen vaimonsa Daria muuttivat Uhtualta Suomen puolelle Sodankylään ilmeisesti pian Paavon ja Parasken muuton jälkeen. He pitivät siellä yhdessä omaa kauppaansa vuoteen 1904 asti, jolloin Feodor menehtyi. Miehensä kuoleman jälkeen Daria siirtyi asumaan joksikin aikaa Kuusamoon Parasken ja Paavon luokse. Hän odotti myös lasta ja tarvitsi tilanteessaan tukea sukulaisiltaan.⁷³ Paraske pystyi ottamaan esimerkkiä kauppiaana toimimiseen niin mieheltään kuin tämän veljeltä ja hänen vaimoltaan. Ahavien kaupat pystyivät myös tekemään yhteistyötä.

Myös se, että Paraske ja Daria molemmat toimivat kauppiaina, tarjosi mahdollisuuden naisten väliseen vertaistukeen.

Venäjän alamaisilla ei ollut Suomen suuriruhtinaskunnassa mahdollista harjoittaa samalla tavalla liiketoimintaa kuin suomalaisilla. Heidän oli vaikeampaa anoa ja saada lupia liiketoiminnalleen, mikä rinnasti heidät muun muassa huonomaineisiin kansalaisiin. Juuri tästä johtuen Parasken aviomies Paavo Ahava aloitti oman liiketoimintansa Kuusamossa G. A.

Kutvosen avustuksella. Paavo ja Paraske myös muuttivat liiketoimien helpottamiseksi sukunimensä Afanasjeffistä Ahavaksi. Samoin toimivat useat Suomen puolelle muuttaneet karjalaiset. Paavo Ahava pyysi muutosta Venäjän alamaisten kohteluun kirjeitse suoraan Suomen kenraalikuvernööriltä ja toivoi asiaan puututtavan ja sitä käsiteltävän Suomen valtionsäätyjen kokoontuessa seuraavan kerran. Hän ehdotti muutosta lakiin, joka asetti Venäjän alamaisen huonompaan asemaan kuin suomalaisen. Hänen mielestään asiaa olisi tullut muuttaa niin, että heillä olisi samanarvoiset edellytykset ja oikeudet elinkeinojen harjoittamiseen Suomen suuriruhtinaskunnassa.⁷⁴

Karjalan asemasta kiinnostuneiden joukossa alkoi muun muassa tästä syystä kyteä 1800-luvun lopussa vahva kansallisuusaate. Heidän mukaansa Vienan ja Aunuksen Karjalan ihmiset tuli liittää henkisesti heimokansaansa suomalaisiin. Ihmisten katseet oli kohdistettava Karjalaan ja tehdä kansallista valitustyötä alueen ja ihmisten hyväksi. Tällaiset hiljaiset kansalliset ajatukset olivat vastatoimia ihmisten eriarvoistamiselle ja karjalaisten venäläistämiselle. Vuonna 1905 tuli hetki, jolloin yhteiskunnallinen tilanne mahdollisti karjalaisten kansallisten aatteiden julkituomisen Venäjän keisarikunnassa. Uhtualla, Paraske Ahavan kotikylässä, pidettiin kaksi kansalaiskokousta, joissa keskusteltiin karjalaisten tarpeista ja vaadittavista teoista heidän

73Ranta 1997, 65; Kirje Paavolta Paraskelle 30.1.1904, 9:7, Paavo Ahavan yksityisarkisto, KA.

74Kirje ”Hänen ylhäisyydelleen Suomen maan Kuvernöörille” 30.12.1899, 9:1; Ilmoitus sukunimen muuttamisesta vuonna 1906, 26:1, Paavo Ahavan yksityisarkisto, KA.

hyväkseen. Ensimmäinen kansalaiskokous järjestettiin joulukuun 21. päivä vuonna 1905 ja toinen heti seuraavan tammikuun alussa vuonna 1906. Näissä nousivat esille esimerkiksi vaatimukset oppilaitosten opetuksen muuttamiseksi kansan kielisiksi, kirkon jumalanpalvelusten ja muiden hengellisten toimitusten muuttamiseksi kansankielisiksi.

Kansan kielellä tarkoitettiin karjalan kieltä, joka on läheistä sukua suomen kielelle. Uhtuan kansankokouksissa ilmi tulleiden mielipiteiden saamiseksi kaikkien lähialueen kuntien ihmisten tietoisuuteen, perustettiin asiaa eteenpäin viemään toimikunta, jonka yksi jäsen oli Parasken aviomies Paavo Ahava. Paavo kirjoitti Kuusamosta lukuisille vienalaissyntyisille kauppamiehille ja ehdotti yhdistyksen perustamista, joka ajaisi karjalaisten pyrkimyksiä ja tarpeita. Tämä johti lopulta siihen, että jokaista Suomen puolella asuvaa Venäjän kansalaista kehotettiin tulemaan Vaasaan huhtikuun 24. päivä vuonna 1906 puhumaan muun muassa karjalaisten taloudellisesti aseman ja henkisen elämän kohottamisesta. Paikalle saapui noin 20 osanottajaa.⁷⁵

Huhtikuisen kokouksen seurauksena perustettiin Vienan Karjalaisten Liitto elokuussa 1906 Tampereella. Sen perustamiseen vaikuttivat merkittävästi valveutuneet Suomen puolelle muuttaneet vienankarjalaiset kauppiaat, jotka ymmärsivät kotiseutunsa epäkohdat ja halusivat työskennellä niiden korjaamiseksi. Heihin lukeutui myös Paraske Ahava. Hänen puolisostaan Paavosta tuli yksi liiton johtokunnan jäsenistä. Hän oli itse asiassa jo nuorena tuntenut vienankarjalaisten olevan suomalaisten heimokansaa. Myös Paraskesta tuli liiton jäsen välittömästi sen perustamisen jälkeen ja hänen nimensä kirjattiin jäsenkirjaan samoin kuin hänen toiseksi vanhin poikansa Paavo. Vienan Karjalaisten Liittoon liittymällä Paraske osoitti haluavansa toimia vienankarjalaisten ihmisten ja yhteisön olojen ja kehityksen kohentamiseksi.

Sillä, että hänen aviomiehensä oli perustajajäsen ja että Paraske oli syntyisin Uhtualta Vienan Karjalasta, oli merkitystä Parasken lähtemiselle mukaan liiton toimintaan. Hänen ja Paavon kansallismielisyys toimi esimerkkinä myös heidän omalle pojalleen.⁷⁶

Paraske Ahava kuului nyt siis liittoon, jonka tavoitteena oli vienankarjalaisten ihmisten henkisen ja aineellisen tilan kohentaminen. Henkisen tilan nostamiseksi perustettiin ja tuettiin eritoten suomenkielisiä kierto- ja kansakouluja sekä kirjastoja Karjalassa. Liitto linjasi tukevansa vuosittain kahta tai kolmea vienankarjalaista naista heidän pääsemisekseen

75 Lehtinen 1956, 8-12, Ranta 1997, 22.

76 Lehtinen 1956, 8, 12; Ranta 1997, 45; Suoninen 2011, 47.

opiskelemaan Sortavalan kiertokouluseminaariin ja tämän jälkeen opettamaan yhteisön lapsia.

Lisäksi liitto alkoi julkaista ”Karjalaisten Pakinoita”- nimistä sanomalehteä. Lehteen kirjoitettiin artikkeleita, jotka pyrkivät esimerkiksi nostamaan yhteisön jäsenten sivistyksen tasoa ja kansallismieltä. Sen sijaan aineellisen tilan kohentaminen aloitettiin edistämällä Vienan Karjalan maanviljelyä, karjanhoitoa ja muuta taloutta. Liitolle oli tärkeää myös yhteyksien ja yhtenäisyyden säilyminen rajan molemmin puolin.⁷⁷

Vienan Karjalaisten Liiton johtokunnan jäsenet olivat tiiviisti yhteydessä toistensa kanssa ja matkustivat pitkiäkin matkoja toisiaan tapaamaan. Paavo Ahava lähetti matkoiltaan vaimolleen Paraskelle kirjeitä olinpaikoistaan ja voinnistaan. Hän kertoi kaupungeista, joissa vieraili, mutta ei aina maininnut kenen luona hän oli. Mahdollisesta kotiinpaluupäivästään hän kuitenkin Paraskelle kertoi, että tämä tiesi milloin odottaa miestään kotiin.⁷⁸

Vienan Karjalaisten Liitto perusti Uhtualle myös lukutuvan, jonne lähetettiin luettavaksi suomalaisia sanomalehtiä. Parasken puoliso Paavo ilmoitti asiasta Uhtualle kirjeellä ja pyysi vastaanottajaa tiedottamaan lukutaitoisia kyläläisiä. Hänelle oli tärkeää uhtualaisten lukemisen tukeminen uusien lehtien ja kirjojen kautta ja näin ollen heidän henkisen tilansa karttuminen.

Lukutaidon ollessa merkityksellistä Paavolle hän koki tärkeäksi, että hänen puolisonsa Paraske osasi sekä lukea että kirjoittaa. Siksi hän patisti vaimoaan oppimaan molemmat taidot ennen Suomen puolelle muuttoa ja kauppiaaksi ryhtymistä. Parasken kirjoittamaan oppiminen saattoi toimia esimerkkinä kaikille niille vienankarjalaisille naisille, jotka opettelivat taitoa myös aikuisiällä.⁷⁹

Vienan Karjalaisten Liiton toiminta koki haasteita pian sen perustamisen jälkeen vuonna 1907.

Vanhoillinen venäläinen papisto ja virkakoneisto kiinnittivät huomionsa karjalaisten uudistumispyrkimyksiin. Ortodoksinen kirkko piti liiton sivistystyötä vaarana uskonnolleen ja tsaarin kunnioittamiselle. Tästä johtuen toiminta yritettiin lopettaa muun muassa sulkemalla liiton ylläpitämät koulut ja kirjastot, vangitsemalla opettajia sekä estämällä Suomen puolella asuvien liiton jäsenten matkustamisen ja oleskelemisen Vienan Karjalassa. Tästä johtuen yhdistyksen työskentely vaikeutui rajan takana ja heidän oli muutettava toimintatapojaan.

Vaihtoehdoksi kouluille muodostui oppilaitosten ja kansanopistojen, perustaminen Suomen ja

77 Lehtinen 1956, 1, 15.

78 Ranta 1997, 48.

79 Kirje 20.12.1906, 9:9; kirje 3.7.1896, 26:1, Paavo Ahavan yksityisarkisto, KA; Suoninen 2011, 46.

Venäjän rajaseudulle, jonne vienankarjalaiset nuoret ylioppilaat saattoivat tulla opiskelemaan.⁸⁰

Vienan Karjalaisten Liitto joutui yhteiskunnallisten ja poliittisten olojen vaikeutumisen myötä vähentämään toimintaansa, niin että vuonna 1909 he päättivät keskittyä suomalaisissa kouluissa opiskelevien vienankarjalaisten avustamiseen. Kun liiton toiminta alkoi lamaantua, myös sen jäsenmäärä pieneni. Sitä ei kuitenkaan lakkautettu, vaan se vietti hiljaiseloa aina vuoteen 1917 asti.⁸¹

Vienan talouselämän kohentamiseksi Paavo ja Paraske Ahava olivat perustamassa uutta kansallista liikeyritystä, jonka nimeksi muodostui ”Puutavara-Osuusliike Tapiola r.l.”.

Yrityksen perustamiseksi pidettiin kokous, jossa keskusteltiin tutuista aiheista eli rajantakaisen Karjalan henkisen ja aineellisen tilan kohottamisesta. Tästä syystä Paavo kutsui Suomen puolelle asettuneita karjalaisia kokoukseen Kuusamoon Wierelän kauppatalolle syyskuun alussa vuonna 1907.⁸² Kokouksesta laadittuun pöytäkirjaan kirjattiin yrityksen perustamiseen liittyvästä keskustelusta seuraavasti:

”Puheenjohtajan alustuksesta otettiin keskusteltavaksi kysymys suuremman kansallisen liikeyrityksen toimeensaamisesta Wienan Karjalassa ja katsottiin sellainen yritys olojen nykyisellä ollen aivan välttämättömäksi ja ainoaksi mahdolliseksi keinoksi väestön alhaisen henkisen ja taloudellisen tilan kohottamiseen. [--] Osuuskunnan tarkoituksena on harjoittaa puutavarain ostoa, jalostamista ja ulosvientiä, omistaa kiinteistöjä ja harjoittaa maan viljelystä sekä kauppaa.”⁸³

Liikeidea oli varsin monipuolinen. Kokouksessa päädyttiin siihen, että osuuskunta voi jäsentensä eduksi harjoittaa myös muunlaista teollisuustoimintaa ja myydä osakkeita pääoman kasvattamiseksi. Alkupääomalla oli tarkoitus hankkia metsää Kemijoen yläjuoksulta ja kaataa sitä. Puut suunniteltiin kuljetettavan vesistöä pitkin Vienanmeren rannikolla sijaitsevaan

80 Kirje 7.7.1910, 13:4, Paavo Ahavan yksityisarkisto, KA.

81 Lehtinen 1956, 26–31.

82 Ranta 1997, 77.

83 Puutavara-Osuusliike Tapiola r.l. pöytäkirja 8.9.1907, 3:1, Paavo Ahavan yksityisarkisto, KA.

Kemiin, jossa olisi saha puiden jalostamista ja niiden eteenpäin myymistä varten. Myös oma saha osuuskunnalle oli suunnitelmissa.⁸⁴

Osuuskunnan hallitukseen valittiin kokouksen koollekutsuja Paavo Ahava ja kolme muuta varsinaista jäsentä ja kaksi varajäsentä. Hallituksen jäsenet olivat kaikki miehiä, eikä Paraskea tai muita mukana olleita naisia valittu hallitukseen. Osuuskunnassa oli kymmenen osakasta.

Eniten osuuksia oli Paraskella ja hänen puolisollaan. Paraske lähti jälleen miehensä liiketoimintaan mukaan. Näin ollen hän työskenteli paljon kodin ja perheen pyörittämisen ohella, minkä ansiosta hän oli hyvin poikkeuksellinen vienankarjalainen nainen. Hän oli äitiyden, yrittäjyyden ja yhdistystoiminnan yhdistämisellä johtava esimerkkihahmo kaikille muille naisille. Omalla työskentelyllään ja aktiivisella toiminnallaan vienankarjalaisen yhteisön hyväksi, hän oli ajallaan ainutlaatuinen nainen.⁸⁵

”Puutavara-Osuusliike Tapiolan” pyörittämiseen mukaan lähtemisestä oli hyötyä kokonaisuudessaan sekä Paraskelle itselleen että Ahavien perheelle. Paraske sai tästäkin arvokasta kokemusta osuuskunnassa mukana olemisesta, jonka lisäksi hänen sekä Paavon suurien osuusomistusten myötä perheen oli mahdollista hyötyä myös taloudellisesti. Paraskella oli osuuksia 30, joista yhden rahallinen arvo oli 100 markkaa eli näin ollen yhteensä 3000 markkaa. Hänellä oli osuuskunnan toisiksi suurimmat osuudet, hänen edellään oli vain Paavo 50 osuudella eli 5000 markan arvolla. Muiden osuudet olivat selvästi pienemmät.⁸⁶

Paraske osallistui aktiivisesti ”Puutavara-Osuusliike Tapiolan” kokouksiin. Vaikka hän ei suuresta osuudestaan osuuskunnassa huolimatta tullut valituksi sen hallitukseen sitä perustettaessa, hän pääsi toimimaan tilintarkastajana. Myös osuuskunnan muut naiset pääsivät tilintarkastajiksi, mutta kokousten pöytäkirjoja naiset eivät tarkastaneet. Tilintarkastajan työstä ei saanut palkkiota ja siihen kuului edeltäneen vuoden tilien ja hallinnon tarkastaminen.

Paraske oli oman kauppansa ylläpidon ansiosta oppinut hoitamaan ja ylläpitämään tilejä, jonka ansiosta hänen taitoihinsa tilintarkastamisessa luotettiin. Hän pääsi vuoden 1910 loppupuolella myös osuuskunnan hallitukseen, kun sen alkuperäinen jäsen Samppa Ahava ei enää kyennyt

84 Pöytäkirja Puutavara-Osuusliike Tapiola r.l. 31.10.1908, 3:1, Paavo Ahavan yksityisarkisto, KA; Shikalov 2001, 157–158.

85 Pöytäkirja Puutavara-Osuusliike Tapiola r.l 31.1.1908, 3:1, Paavo Ahavan yksityisarkisto.

86 Pöytäkirja Puutavara-Osuusliike Tapiola r.l 31.1.1908, 3:1, Paavo Ahavan yksityisarkisto.

hoitamaan tehtäväänsä. Näin ollen Paraske nousi osuuskunnan hallituksen ensimmäiseksi naisjäseneksi. Hänen esimerkillisyytensä vain kasvoi.⁸⁷

Monipuolisista liikesuunnitelmista ja hyvin alkaneesta toiminnasta huolimatta, osuuskunta ajautui vaikeuksiin ja lopetettiin vuonna 1911. Tähän vaikuttivat hankalat vuokra- ja myyntineuvottelut esimerkiksi osuuskunnan haluamien alueiden suhteen, tullin toiminta ja vienankarjalaisten kauppiaiden arvostuksen puute suomalaisessa yhteisössä. Arvostuksen puutteeseen ja karjalaisten eriarvoiseen kohteluun Paavo oli yrittänyt puuttua jo aiemmin silloin kuitenkin tuloksetta. Metsäteollisuuden ala oli myös kasvanut 1910-luvulle tultaessa, jolloin kilpailussa pärjäämiseksi olisi vaadittu enemmän kokemusta, vaikka osuuskunta olikin kauppamiehiä täynnä. Näin sen toiminta hiipui.⁸⁸