Pärjääjä ja omastaan jakaja

Sisaruuteen liittyy aina jakamista, olipa sisaruus biologista tai ei. Sijaissisaruudessa jakamiseen vaikuttaa kuitenkin vahvasti sijoitettujen lasten taustat. Sijaisperheessä lapset eivät ole samanlai-sista lähtökohdista ja siksi heidän tarpeensakin ovat hyvin erilaisia. Sijaissisarukset joutuvatkin helposti jakamaan huomiostaan vielä normaaliakin enemmän, jos sijoitetuilla lapsella on haastava menneisyys tai muuten paljon omia vaikeuksia.

“…varmasti ku tulee oireilevia sijoituslapsia joilla ei oo sitä turvaa ollu ja ne rupee oireilemaan sijaisperheessä nii sitä sitten ne biologiset lapset jotka tavallaan tekee siinä sitä työtä ja niillä ei sen kummempia ongelmia oo nii ne jää vähän vaille sitä tukemista ja kuulluksi ja nähdyksi tulemisen kokemista ainaki meillä on silleen ollu…”

(H4)

Tällaisen epätasaisen huomion jakautumisen voisi helposti kuvitella aiheuttavan suurta kateutta perheen lasten välille. Mustasukkaisuutta ja kateutta onkin kuulunut myös sijaissisaruuteen. Näi-den mustasukkaisuuNäi-den ja kateuNäi-den tunteisiin on kuitenkin vaikuttanut biologisten lasten tietämys sijaislasten taustoista. Tätä taustaa vasten omat tunteet ovat voineet aiheuttaa itseinhoa ja häpeää.

Lisäksi näiden taustalla vaikuttavien tekijöiden tiedostamisen vuoksi ajattelevat sijaissisarukset helposti sijoitettujen lasten ansaitsevankin enemmän huomiota. Samalla he tiedostavat myös sen, että lähtökohtaisesti omat asiat ovat paremmin taustojensa perusteella, ovathan he saaneet kasvaa omassa biologisessa perheessä ja kehittyä “normaalisti”. Tätä taustaa vasten päätyy helposti ajat-telemaan, ettei itsellä ole samanlaisia oikeuksia vaatia huomiota.

“…mä oon ollu semmonen pärjääjä koska mä en oo halunnu ottaa yhtään siitä pois niinku (sijoitetulta) veljeltä (…) sillon mä aattelin et mä en vaadi itelleni mitään et mä kyl pärjään ja mulla on hyvin…” (H1)

Edeltävässä lainauksessa näyttäytyvä pärjääjän identiteetti tulee hyvin vahvasti esille kaikkialla keräämässäni aineistossa. Koska ymmärrys sijoitettujen lasten hankalista taustoista on ollut vahva, on se johtanut omien ongelmien vähättelyyn. Omat ongelmat eivät ole vaikuttaneet isoilta ja mer-kittäviltä, kun niitä on verrannut sijoitettujen lasten kohtaamiin vääryyksiin ja hankaluuksiin. Si-jaissisarukset ovatkin päätyneet arvottamaan sijoitettujen lasten haasteet ja vaikeudet omiensa edelle.

“…koska kyl mä niinku muistan niin hyvin omalta niinku murrosiästä että kun ois tar-vinnu sitä vanhempien aikaa tai sitä että joku ehtis kuunnella ja sun täyty koko ajan kuulostella ja miettiä että voinko mä mennä kysymään voinko mä mennä häiritsee eiku aa tänään oli tolla sossun tapaaminen nyt se tarvii aikaa tai että nyt tolla on ollu se tapaaminen tai toi tapaaminen tai ton vanhemmat on tulee tänään meille nii vaikka mulla ois ollu koulussa mitä nii mä en voi kertoa sitä (…) tavallaan et aina piti punnita tai arvottaa sitä että onko se oma asia niin tärkeä että mä voin tänään sen kertoa vaikka se ois ollu itelle maailmanloppu tai semmonen niinku…” (H5)

Toisaalta pärjääminen ei ole seurausta ainoastaan sijoitetun lasten taustojen ymmärtämisestä. Si-jaissisarukset ovat pärjänneet myös, jotta eivät rasita ketään. Tämä liittyy jo aiemmassa luvussa esittelemääni huolehtijuuteen. Sijaisperheen biologiset lapset ovat huolehtineet muiden jaksami-sesta ja tästä syystä vaienneet omista vaikeuksistaan, tuoden esille vain pärjääjän rooliaan. Erityi-sesti pärjääminen on liittynyt vanhempien jaksamisesta huolehtimiseen.

“…kyl mä niinku muistan hetkii jollon mä oon ollu jo menossa sanomaan esimerkiks äitille jotain mut sitte se on itkeny niinku olohuonees niin sit mä oon ollu et no enpä sanokaan ja sit on tavallaan tehny itelleen niin vahvasti semmoset roolit ettei sitten näytä sitä omaa pahaa oloaan niin niinku helposti mitä ois pitäny…” (H6)

Sijaissisarukset ovat myös ymmärtäneet sijoitusten epävarman luonteen ja toisinaan pelänneet tuoda omia ongelmiaan esille, jotta ne eivät vaikuttaisi sijoituksiin. Normaalissa perheessä yksit-täisen lapsen arkisten vaikeuksien määrä ei lienee vaikuttaisi kovinkaan helposti perhekokoonpa-noon. Sijaisperheissä ongelmien näkyminen sosiaalitoimelle voi kuitenkin ainakin käytännössä johtaa sijoitusten uudelleen harkitsemiseen. Tätä ainakin haastattelemani biologiset lapset ovat pe-länneet. Sijoitettujen lasten ollessa rakkaita sisaruksia on omat ongelmat voineet näyttäytyä sijoi-tuksen jatkumista uhkaavina tekijöinä.

“se oli se aivan hirvee tuska siitä että jos mä menetän (…) tai just pelko et jos mä paljastan jossain et mul on jotain haasteita tai vaikeuksia niin mun vanhemmat voi-daan arvioida että lapset lähtee heti jos mä en voi hyvin (…) aina piti kysyy et eihän tästä mee tieto meijän sossuille ettei vaan sijotusta katkasta sent akia että minä tarvit-sisin huomiota…” (H5)

Sijaisperheiden biologiset lapset ovat siis monin keinoin pyrkineet ainakin ulkoisesti näyttämään mahdollisimman vähän tarvitsevilta ja hyvin pärjääviltä. Lopulta oma aika ja huomio on otettu sieltä, mistä se on ollut saatavilla. Tavallisessa arjessa huomio kiinnittyi usein oireileviin tai muu-ten omista vaikeuksistaan kärsiviin lapsiin. Tällöin kotitöiden tekeminen tai sairaalareissut ovat voineet osoittautua ainoaksi tilaisuudeksi ottaa huomiota välillä itselle. Sijaissisarukset ovat hel-posti ottaneet kodin töitä vastuulleen, koska se on ollut paras keino päästä jakamaan omaa arkea vanhempien kanssa.

“…mut just se et heti ku saa sen paikan keskustella (…) tiskien tyhjennys on ainut niinku mä muistan et se oli parasta ku äiti tyhjensi tiskejä koska siihen kukaan muu ei tullu auttamaan nii sit ku menit siihen auttamaan nii sit pääsit kertoo niitä huolia ja murheita tai ruuanlaitto et aina piti olla auttamassa et sai sen oman ajan…” (H5)

Aivan kuten huolehtijan roolin suhteen, myös pärjääjän rooli on seurannut monia sijaissisaruksia aikuisuuteen saakka. Kun on koko lapsuutensa ja nuoruutensa pyrkinyt näyttämään ulospäin mah-dollisimman hyvin pärjäävältä, ei tilanne itsenäistymisen myötä kuin itsestään muutu. Aineistos-tani kävikin ilmi, että yhä edelleen omien tarpeiden hyväksymisen ja esille tuomisen kanssa sijais-sisarusten on tehtävä töitä.

“…se on ollu silleen niinku aina nyt mä oon niinku pyrkiny pääsemään siitä (pärjää-misestä) eroon että munki asiat on tärkeitä ja nekin kuuluu kertoo ja tota et mul on oikeus kertoo…” (H6)