Osallisuuden ja osallistumisen määritelmät

Englannin kielen termi participation voidaan kääntää joko osallisuudeksi tai osallistumi-seksi. Tästä syystä osallisuuden määrittelyyn liittyy se, että se on jollakin tapaa suomalai-nen ilmiö, eikä sitä voi määritellä pelkästään esimerkiksi englanninkielisellä teorialla.

(Kiilakoski ym. 2012b, 15.)

Osallisuutta ja osallistamista on vaikea määritellä. Nykyään osallistumisesta ollaan kiin-nostuneita Suomessa esimerkiksi siksi, että kansalaisten poliittinen osallistuminen on vä-hentynyt ja sosiaalinen syrjäytyminen lisääntynyt. Näitä edellä mainittuja asioita ajatellaan voitavan parantaa osallistamalla kansalaisia paremmin yhteiskuntaan. (Kiilakoski 2007, 10-11.) Osallisuuden edistämisestä on tehty Suomen hallituksen ja EU:n yksi keskeisim-mistä keinoista ehkäistä syrjäytykeskeisim-mistä ja torjua köyhyyttä. Esimerkiksi köyhyyden

torjumi-sessa osallisuus voi tarkoittaa monia erilaisia keinoja. Osallisuus ajatellaan hyvinvointioh-jelmissa sekä tavoitteeksi että keinoksi edistää tasa-arvoa ja parantaa ihmisten hyvinvoin-tia. Lisäämällä yksittäisten ihmisten osallisuutta lisätään yksilön hyvinvointia, mikä vaikut-taa koko yhteiskunnan hyvinvoinnin paranemiseen. (Raivio & Karjalainen 2013, 12.)

Osallisuus voidaan ajatella arvotavoitteena tai toisaalta ihmisen toimintana eli osallisuute-na. Siihen kuuluu aina sosiaalinen ulottuvuus: ihmisten osallisuus tapahtuu niin virallisissa kuin epävirallisissa verkostoissa sosiaalisessa kanssakäymisessä. Osallisuus ja yhteiskun-nallinen osallistuminen eivät tarkoita samaa asiaa. Yhteiskunyhteiskun-nallinen osallistuminen voi tarkoittaa esimerkiksi äänestämistä tai yhteisiin asioihin vaikuttamista. Ihmisen mahdolli-suus vaikuttaa on olennainen osa yhteiskunnallista vaikuttamista. Se ei vielä välttämättä tarkoita varsinaista osallistumista, vaan on eräänlaista potentiaalista osallistumista. Osalli-suuteen liittyy aina subjektiivinen puoli, eli toiset ihmiset eivät voi puhua muiden puolesta tai muiden osallisuuden kokemuksesta. Siihen kuuluu olennaisesti vapaus, eli ihmisellä täytyy olla myös oikeus olla osallistumatta. Osallisuuteen kuuluvat myös vaikutusmahdol-lisuudet ja riittävä tieto eri vaihtoehdoista eli kyky toimia. Osallisuus on siis sekä tunne osallisuudesta että kyky ja mahdollisuus vaikuttaa. Se ei ole kuitenkaan pysyvä olotila, vaan ihmisen vaikutusmahdollisuudet vaihtelevat eri elämänvaiheissa. (Raivio & Karjalai-nen 2013, 13-15.) Alanko (2010, 58) on sitä mieltä, että ihmisen halua osallistua ei voi pitää itsestäänselvyytenä, eli ihmisillä pitää myös olla oikeus olla osallistumatta.

Pedagogisessa nykykirjallisuudessa painotetaan itsearvioinnin ja itsereflektion merkitystä ja niiden oppimisen tärkeyttä. Reflektoivan otteen elämään voidaan katsoa lisäävän ihmi-sen osallisuutta. (Herranen & Harinen 2007, 88.) Opiskelijan mahdollisuus reflektioon ja opiskelijan osallisuuden tukeminen arvioinnissa lisäävät luottamusta arvioinnissa (Räkkö-läinen 2011, 60). Lainsäädännössä (esimerkiksi perustuslaki, perusopetuslaki) on mainittu, että lapsilla ja nuorilla on oltava mahdollisuus vaikuttaa itseään koskeviin asioihin (Kiila-koski 2007, 9). Näyttötutkintojärjestelmässä opiskelijan osallisuus näkyy muun muassa siinä, että heillä on oltava mahdollisuus itsearviointiin, jossa voi tulla esille arviointiin liit-tyviä olennaisia asioita. Osallistuminen vaatii sen, että kaikilla halukkailla on mahdollisuus ilmaista mielipiteensä ja vaikuttaa sitä kautta omaan ympäristöönsä (Kiilakoski 2007, 8).

Osallistuminen voidaan määritellä sosiaaliseksi toiminnaksi muiden kanssa, kun taas osal-lisuus on ihmisen oma kokemus tällaisessa toiminnassa (Alanko 2010, 57). Osallisuuteen

kuuluu erilaisia toimintatapoja ja menetelmiä, joista sopivat löytyvät kokeilemalla erilaisia osallisuutta edistäviä menetelmiä. (Lääperi 2013, 102). Osallisuuteen kuuluu, että ihminen kokee itsensä merkitykselliseksi ja että yhteisö myös mahdollistaa tämän. Toisaalta osalli-suus ei ole pelkkä menetelmä tai kokoelma menetelmiä vaan enemmänkin asenne, jossa kunnioitetaan mielipiteitä ja annetaan mahdollisuus toimia. (Kiilakoski 2007, 12-13, 18.) Osallisuus tarvitsee toimiakseen riittävät rakenteet, mutta ne eivät auta, jos esimerkiksi lapsilla ja nuorilla ei ole kokemusta siitä, että heidät aidosti kohdataan (Kiilakoski ym.

2012b, 9).

Sosiaalinen kanssakäyminen toisten kanssa voi johtaa ajattelun monipuolistumiseen. Ihmi-set voivat oppia toisilta ihmisiltä taitoja, jotka voivat parantaa heidän toimintakykyään.

(Nyland 2009, 37.) Osallisuus on ennen kaikkea ihmisen ja yhteisön välinen suhde, ja osal-lisuuden toimimisen kannalta viime kädessä tärkeintä on se, että yhteisö ottaa ihmisen jä-senekseen ja ihminen haluaa olla sen jäsen. Mikäli ihminen kokee olevansa aidosti hyväk-sytty yhteisön jäsen, se toimii osallisuuden pohjana. (Kokkonen ym. 2013, 46.) Webberin ym. (2013, 604) tutkimuksessa selvisi, että osallisuus tuottaa positiivista hyötyä yliopisto-opiskelijoille. Yleisesti ottaen opiskelijat, jotka osallistuivat tiheämmin sekä opintoihin että sosiaalisiin aktiviteetteihin, saivat parempia arvosanoja ja kokivat tyytyväisyyttä opinnois-saan.

Osallistamiseen kuuluu, että ihmisten kuuntelemisen lisäksi tulee heidän mielipiteensä myös ottaa huomioon (Kiilakoski 2007, 14). Näyttötutkintojärjestelmässä opiskelijalla on mahdollisuus tehdä itsearviointi, mutta varsinaisesti hän ei osallistu arviointiin, vaan sen tekee kolmikanta. Osallistumista ei tule arvottaa, eikä sen voi ajatella kuuluvan johonkin tiettyyn kontekstiin tai toimintatapaan. Esimerkiksi oppilaalle osallistuminen tai osallisuus voi merkitä eri asioita kuin aikuisille. (Alanko 2010, 59.) Kokkosen ym. (2013, 45) mu-kaan osallisuus ja aktiivinen kansalaisuus voivat tarkoittaa velvollisuutta osallistua esimer-kiksi työttömille tarkoitettuihin koulutuksiin. Silloin osallisuus tarkoittaa jotain ylhäältä päin säädettyä, joka on ihmiselle pakollista, eivätkä ihmiset voi vapaasti tehdä omaa elä-määnsä koskevia päätöksiä.

Osallisuuteen kuuluu kuuntelu ja se, että mielipiteet otetaan oikeasti huomioon. Siihen liittyy myös, että ihmisillä on mahdollisuus toimia, mikä voi edellyttää vallan jakamista.

Osallisuus ei ole vain mukana olemista, vaan ihmisellä pitää olla mahdollisuus muuttaa

jotain ja hänellä täytyy olla oikeus omaan identiteettiin. (Kiilakoski ym. 2012b, 15-16.) Virtasen (2013, 96-97) tutkimuksen tulosten mukaan sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden mielestä on tärkeää, että opiskelijaa kuunnellaan ja hänen kanssaan keskustellaan. Opiske-lijan kannalta on siis arvokasta, että hän kokee tulevansa kohdatuksi.

Niemi ym. (2010) jakavat artikkelissaan osallisuuden kolmeen eri tulkintaan (kuvio 1).

Ensiksi osallisuus voidaan ymmärtää osallistavan tutkimuksen lähestymistavaksi. Toiseksi osallisuus voidaan ajatella yhteiskunnalliseksi ja poliittiseksi osallistumiseksi. Kolmas tul-kinta kuvaa oppilaan osallisuutta oppimisprosessiin.

KUVIO 1. Osallistuvan oppimisen didaktinen malli (Niemi, 2007)

Oppimaan oppiminen vaatii sitä, että opiskelijalla on valmiuksia omaehtoiseen tiedonhan-kintaan, ja että hän osaa ratkaista luovasti ongelmia sekä arvioida kriittisesti tietoa. Tässä yhteydessä opiskelijan osallisuus merkitsee sitä, että hän pystyy ottamaan vastuuta omasta oppimisestaan. (Niemi ym. 2010, 55.) Arviointityössä osallisuus tarkoittaa sitä, että ihmis-ten mielipiteet otetaan huomioon. Osallisuuteen kuuluu tiedon antamista ja tiedon saamis-ta. (Lääperi 2013, 89.)

Osallisuutta voidaan määritellä myös sen vastakohdilla. Välinpitämättömyys on osallisuu-den vastakohta, koska sen myötä ihmisen ei kannata toimia, koska toiminnalla ei ole mi-tään vaikutusta, kun toiset tekevät kuitenkin päätökset. Osattomuus tarkoittaa sitä, että

ih-1./4. Henkilökohtaisen merkityssuhteen rakentuminen ilmiöstä

2. Osallistava oppimistilanne ja

oppimistilanteen reflektointi 3. Ilmiön

käsitteellistäminen ja kulttuurinen

reflektointi

minen kokee, että yrityksistä huolimatta häntä ei oteta huomioon. Osallisuuden vastakohta voi olla myös vieraantuminen, jolloin ihminen vieraantuu itsestään ja ympäröivästä maail-masta. (Kiilakoski 2007, 11-12.)

Kokkosen ym. (2013) sosiaali- ja työvoimapalveluita käyttävien alle 30-vuotiaiden miesten näkökulmia osallisuudesta koskevasta tutkimuksesta selvisi, että nuorten miesten osalli-suuden esteinä olivat muun muassa palvelujärjestelmän ongelmat (esimerkiksi kommuni-kaatio-ongelmat tai joustamattomuus) ja ammatilliseen vuorovaikutukseen liittyvät on-gelmat. Palvelujärjestelmiä pidettiin liian byrokraattisina ja esimerkiksi erilaisten hake-musten täyttäminen oli turhan vaikeaa. Vuorovaikutus oli liian yksipuolista, eikä asiakkaita kohdeltu vastaajien mukaan riittävän yksilöllisesti.

Osallisuutta ei tule ymmärtää myöskään liian kapeasti. Vaikuttaminen voi olla mahdollista vain tiettyjen kanavien kautta, jotka eivät kaikille sovi. (Kiilakoski ym. 2012a, 249-250.) Itsearvioinnin tekeminen vain jollain tietyllä tavalla, esimerkiksi kirjallisesti, voisi tarkoit-taa turhan suppeita mahdollisuuksia opiskelijan kannalta. Monipuoliset itsearviointimene-telmät lisäävät opiskelijan mahdollisuutta osallisuuteen. Heikkisen (2014, 167-168) tutki-muksessa sosiaalialan ammattikorkeakouluopiskelijat tekivät itsearviointia suullisesti, kir-jallisesti lomakkeiden avulla, reflektioesseitä kirjoittamalla sekä osaamisen kehittymiseen keskittyvällä portfoliolla.

Jos ajatellaan tutkielmani kohteena olevia lastenohjaajia ja heidän työtään lasten osallisuu-den lisäämisessä, tullaan kysymykseen varhaiskasvatuksen arkitoiminnoista erilaisissa toimintakonteksteissa. Varhaiskasvatuksessa puhutaan nykyään paljon osallisuudesta. Har-tin (1997) kehittämät osallisuuden tikapuut muodostuvat kahdeksasta askelmasta. Kolme alinta askelmaa ovat sellaisia, joissa lasten osallisuus on vähäistä tai sitä ei ole lainkaan.

Osallisuus kasvaa sen mukaan, mitä ylemmäs portaita kiivetään. Lasten osallisuudesta pu-huttaessa on muistettava, että lasten osallistumisen ei tarvitse aina olla mahdollisimman laajaa, jos he eivät sitä itse halua. Osallisuuden on siis oltava vapaaehtoista. (Hart 1997, 42.) Osallistaminen tarkoittaa usein alle kouluikäisten kohdalla sitä, että aikuiset pyrkivät erilaisin toimenpitein saamaan lapset osallisiksi. Koska osallisuuden tulisi perustua vapaa-ehtoisuuteen, voisi parempi ilmaisumuoto olla osallisuuden mahdollistaminen. (Turja 2011, 47.)

Päiväkotilapsilla ei ole välttämättä mahdollisuutta vaikuttaa päivittäisiin toimintoihin, ku-ten siihen, leikkivätkö he sisällä vai ulkona tai milloin syödään tai milloin levätään. Silloin heillä ei ole ääntä, eikä heitä myöskään kuunnella. Aikuisia tulisi haastaa pohtimaan, voi-siko lapsilla olla mielipiteitä esimerkiksi tämänkaltaisiin toimintoihin. (Nyland 2009, 33.) Lasten osallisuuden tulisi toteutua lasten kykyjen mukaan. Lasten kykyihin vaikuttavat ympäröivän kulttuurin asenteet lasten osallistumista kohtaan, lasten ikä ja heidän taitonsa.

(Hart 1997, 42.) Mikäli lapsi tekee järkevän ja toteuttamiskelpoisen valinnan, aikuisen teh-tävä on mahdollistaa tämä. Lapsille pitää myös perustella, miksi joku asia voidaan tai ei voida toteuttaa. Jos kaikilla on oikeus osallistua, voi se tarkoittaa konflikteja eri mielipitei-den välille. Tällaiset tilanteet tulisi aina ratkaista neuvottelemalla. Tärkeä osa osallisuutta lasten oikeuksien näkökulmasta on vastavuoroisuus, joka käy hyvin yhteen sosiokulttuuri-seen näkemyksosiokulttuuri-seen kasvusta ja kehityksestä. (Nyland 2009, 37-38.)