Ennen empiirisen aineiston keräämistä tapahtuneessa teorianmuodostuksessa, itsearvioin-nin merkitys ammatillisen kehittymisen kannalta tuli sivuutetuksi. Aineistolähtöisessä analyysissa teema nousi kuitenkin esille, joten käsittelen seuraavaksi lyhyesti ammatillista kasvua ja kehittymistä.
Ammatillista kasvua tarvitaan, koska työssä tarvittava tieto lisääntyy ja vanhentuu. Myös teknologian muutokset, globalisaatio, taloudelliset ja poliittiset muutokset sekä sosiaalisen ympäristön muutokset edellyttävät ihmisiltä ammatillista kasvua ja kehittymistä. (Ruoho-tie 2000, 49.) Ammatillisen kasvun malli voidaan Ruoho(Ruoho-tien (2006, 113-114) mukaan ja-kaa kahteen eri ulottuvuuteen. Ensimmäinen ulottuvuus kuvaa ihmisen henkistä rakennetta eli ajattelua ja tunteita, jotka ohjaavat valintoja. Toinen ulottuvuus kuvaa ihmisen suuntau-tumista joko omaan persoonaan ja itsereflektioon tai ulkoisiin asioihin, kuten työelämän vaatimusten mukaisten taitojen kehittämiseen. Ammatilliseen kasvuun kuuluvat alueet ovat ajattelu, suoritus, itsereflektio ja persoonallisuuden kehittyminen.
Usein ammatillinen kehittyminen katkeaa jossakin vaiheessa, ja työntekijän motivaatio voi heikentyä. Tällöin työstä tulee rutiininomaista. Työn haasteellisuus, vaihtelevuus ja itsenäi-syys luovat hyvän pohjan ammatilliselle kehittymiselle. Mikäli ihminen uskoo, että voi kehittyä työssään, hän asettaa itselleen tavoitteita, jotka suuntautuvat oman ammattitaidon kehittämiseen. Myös myönteinen asenne oppimista kohtaan auttaa oman ammattitaidon kehittymisessä. Hyvät oppimaan oppimisen taidot ovat olennainen osa itsensä
kehittämi-sessä. Lisäksi oppimista edistää omien vahvuuksien ja kehittämisen kohteiden tiedostami-nen. (Ruohotie 2000, 49-50, 53-55.)
Opiskelija voi osata säädellä oppimistaan, mutta mikäli hänellä ei ole riittävää ammattis-pesifiä osaamista, hän ei pysty soveltamaan taitojaan käytännössä. Käytännön harjoittelu tai teoriatiedon hallinta eivät tarkoita automaattisesti parempaa suorittamista. Opiskelijalla tulee olla lisäksi tietoa itsestään ja kykyä soveltaa tietoa käytäntöön, mikä tuottaa myös parempia suorituksia. (Ruohotie 2006, 110-112.) Opintojensa alussa olevat opiskelijat odottavat usein valmiita malleja ja esimerkkejä, joita voivat soveltaa omassa toiminnas-saan. Opiskelukokemus ja harjoittelu auttavat oppimaan metakognitiivisia strategioita, joita tarvitaan ammatillisessa kasvussa. Itsearviointitaidot ovat tärkeitä, koska itsearvioinnin avulla opiskelijat oppivat ottamaan vastuuta omasta oppimisestaan. (Ruohotie 2006, 116-120.)
Kullaslahden (2011, 173) väitöskirjassa kerättiin kyselyillä verkko-opettajien kokemuksia kompetenssiin ja ammatilliseen kehittymiseen liittyen. Ammatillisen kehittymisen pohjana oli työn tekemisen kautta oppiminen. Ongelmanratkaisua ja toiminnan soveltamista verk-ko-opettajat tekivät yksin, yhdessä toisten opettajien kanssa tai muiden asiantuntijoiden kanssa. Taito reflektoida omia kokemuksia on siis olennainen osa ammatillista kehittymis-tä (Ruohotie 2000, 72).
Ammatillisella kehittymisellä ja siihen tähtäävällä asenteella voi olla ihmiselle hyötyä myös taloudellisesti. Ruohotien (2000, 72) mukaan ihmisiä ei palkata välttämättä sen pe-rusteella, mitä he osaavat, vaan sen pepe-rusteella, mitä he voivat oppia. Ihmisellä tulee siis olla valmiuksia kehittää itseään itseohjautuvasti.
Haastatteluissani itsearviointi nähtiin prosessina, jossa pohdintaa tuli tehtyä (O1, O3) myö-hemmin. Aiemmin tehty itsearviointi saattoi jäädä niin sanotusti "takaraivoon kummitte-lemaan", jolloin itsearvioinnista tuli prosessi tai jatkumo ammatillisen kehittymisen kan-nalta. Ruohotien (2006, 116-118) mukaan itsearvioinnista on hyötyä ammatillisessa kehit-tymisessä. Itsearviointia oli hyödyllistä tehdä myös työssäoppimisen yhteydessä, koska silloin pystyi huomaamaan asioita, joita pitää vielä kehittää näyttöviikkoa varten (O2).
Itsearviointi voi auttaa näyttöön valmistautumisessa. Opiskelija voi myös huomata omia vahvuuksia, eikä niihin tarvitse sitten keskittyä niin paljon. Kirjalliset itsearvioinnit
auttoi-vat myös huomaamaan omaa kehittymistä pidemmällä aikavälillä. Joskus itsearviointi tuli mieleen yllättävissä paikoissa:
O1: No siis, siinä samassa hetkessähän ei oo oikeestaan mittään oppinu, mutta sitten kun oot kirjoittanu sen itsearvioinnin, niin sitä pohtii jossain vaiheessa myöhemmin vaikka saunassa tai muuten. Niin kyllä sitä pohtii, että mitä olisin siinä tilanteessa voinut tehdä tai tämmösiä niinku. Tullee semmosta prosessia, prosessointia jälkeen-päin. Ja sitten kun huomaa, että kun on jonkun verran aikaa kulunu etteenjälkeen-päin. On vaikka yks näyttö ollu siinä välissä. Oot etteenpäin menny siinä opiskelussa, niin sitten se on jossain siellä takaraivossa se edellinen prosessi. Kumminkin löytyy, itelle jonka on siinä vaiheessa tehny, sitten ossaa jo vähän muokata siihen tulevaan tilanteeseen.
Itsearviointi nähtiin kiinteänä osana tutkintotilaisuuden arviointia. Samalla sen tekeminen oli ammatillisen kehittymisen kannalta olennaista (O4). Itsearvioinnin pakollisuutta ei pi-detty lainkaan huonona asiana (O11), koska se tuki ammatillista kasvua ja kehitystä.
Itsearviointi ja ohjaajalta saatu palaute saattoivat auttaa opiskelijaa huomaamaan tiettyjä ammattitaidon osia, joita tulisi vielä parantaa. Itsearvioinnin ja ohjaajalta saadun palautteen avulla pystyi muun muassa huomaamaan, miten voisi parantaa isompien lapsiryhmien oh-jaamista (O1). Lastenohjaajan työssä on tarpeellista tehdä itsearviointia ja pohtia omaa työskentelyään. Muuten on vaarana, että jää ikään kuin samalle tasolle. Ruohotien (2000, 49-50, 55) mukaan ammatillinen kehittyminen voi myös katketa. Tällöin tarvitaan hyviä oppimaan oppimisen taitoja, joihin itsearviointi voidaan lukea. Arvioimalla omaa työsken-telyään saa työstä paljon enemmän irti, voi kehittyä paremmin ja pystyy antamaan itsestään enemmän (O1, O3). Mikäli ei tekisi itsearviointia, ei voisi kehittyä työntekijänä. Edellä kuvailtu reflektiivinen ote omaan oppimiseen on tärkeää lastenohjaajan työssä. Mikkonen ja Veijola (2013) kuvaavat itsearviointia nimenomaan reflektion tuloksena.
Lastenohjaajan työssä itsearviointia olisi hyvä tehdä päivittäin, koska työssä tuli koko ajan mietityttäviä tilanteita. Arviointia tehtiin lisäksi työkavereiden kanssa esimerkiksi rauhalli-sempien hetkien aikana työpäivän aikana. Työpäivän jälkeen myös kotona voi tehdä itsear-viointia.
O5: Totta, se pitää täysin paikkaansa. Joka päivähän sitä tullee tilanteita, töissä, että mietit ja pohdit sitä, että mitenkä toimit siinä tilanteessa, toimitko oikein, olisitko voi-nut toimia toisin, se miten sanot jonkun asian vanhemmille? Ja mitenkä sä otat opik-seks siitä, jos joku kerta huomaatkin, että se ei toiminu tälle vanhemmille näin. Niin totta kai sää otat eri tavan ja siis, joka päivähän se on sitä itsearviointia tässä työssä.
Itsearviointi voi estää sen, että työntekijä urautuisi vain tiettyyn tapaan tehdä töitä (O6, O8). Vaikka itsearviointi oli ollut osa opiskelijoiden opintoja ja näyttöjä, nähtiin itsearvi-ointi tarpeellisena työelämän näkökulmasta, jossa myös tarvittaisiin itsearviitsearvi-ointia osana työyhteisön toimintakulttuuria. Dymarzin ja Cameronin (2015, 12-13) tutkimuksen tulos-ten perusteella kirjastonhoitajat tekivät itsearviointia nimenomaan ammatillisen kasvun vuoksi. He myös olivat kiinnostuneita vertaistuesta itsearvioinnin yhteydessä. Työpaikoilla toteutettava muodollinen arvioinnin tapa vaikuttaa itsearviointikäytäntöihin. Työpaikkojen olisi hyvä kannustaa itsearviointiin, mutta sen ei tulisi pakollista.
Itsearviointi on olennainen osa oman työnsä kehittämistä, ja sitä olisi hyvä tehdä koko työ-ura. Itsearviointi voi auttaa kokeilemaan uusia menetelmiä ja kehittämään toimintaa tätä kautta:
O8: No, onhan se kyllä, kun aina pittää ihteään kehittää ja miettiä, että onko jossakin omasta mielestään parannettavaa. Että kyllä se pitäs ihan, ihan kyllä eläkkeelle asti osata se, että koko ajan arvioia sitä ommaa toimintaa ja kehittää sitä sen mukkaa.
Haast: Joo, minkä takia se on sinun mielestä tärkeetä?
O8: Että ois parempi työssään.
Haast: Joo, tulisko sulle ihan konkreettisia esimerkkiä mieleen, missä se vois olla tär-keetä, jotakin lastenohjaajan työstä, siihen liittyvää?
O8: Esimerkiksi, kun jonkun lapsen kanssa, että niinku kokkeilee erilaisia keinoja toi-mia sen kanssa ja hoksaa, että tää ei toimi. Niin ei jää junttaamaan vaan siihen, että miettii vaan, että mikä ois niinku semmonen parempi. Ja, et miten tämän lapsen kans-sa ois parempi toimia ja kokkeilla erilaista, eikä aina vaan niinku pyörimään semmo-seen samanlaisemmo-seen toimintaan. Ja kehittää ihteään, että kokkeilis jottain uutta ja...
Opiskelijan tekemä itsearviointi voisi olla hyödyllistä myös opettajan työn kannalta. Sen lisäksi, että sekä opettaja että työelämän arvioijat saavat tietoa opiskelijan osaamisesta, voi itsearviointi olla mahdollinen väline opettajan suunnittelutyössä (O8). Opettaja voisi eri opiskelijoiden itsearvioinneista saaduilla tiedoilla miettiä esimerkiksi, millaisiin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota seuraavilla kursseilla (Race ym. 2005, 15).
Itsearvioinnin puuttuminen voi johtaa liian rutiininomaiseen työtapaan. Itsearviointi pakot-taa pohtimaan työtä syvällisemmin. Lastenohjaajana pitäisi pyrkiä kehittämään itseään koko ajan, koska alan muuttuvat vaatimukset, kuten uudet varhaiskasvatussuunnitelman perusteet tai monikulttuurisuuden lisääntyminen, vaativat jatkuvasti kehittyvää ammattitai-toa (O9, O10). Ruohotie (2000, 49) tuo samanlaisia ajatuksia esille ammatillisen kasvun syihin liittyen. Rantala (2008) nostaa tutkimuksessaan esille sen, itsearviointia kannattaa hyödyntää lastenohjaajien opinnoissa myös työelämää ajatellen. Mahdollisesti jotkut
työn-tekijät eivät arvioi omaa työskentelyään ja tästä syystä tekevät työtä pelkällä rutiinilla (O9). Rutiineilla on myös hyviä vaikutuksia, mutta ne voivat pahimmillaan estää ammatil-lista kehittymistä, kuten Ruohotie (2000) toteaa.
O12: No, kyllä minä ainakin oon ihan samoilla linjoilla, että ethän sä voi kehittyä, jos sä et pysty arvioimaan ittees. Et sä tule siitä ns. paremmaksi, jos sä vaan oot, että no tehhään näin ja näin ja näin, etkä sä mieti, että miks mä teen näin ja miten vois tehhä toisin. Niin se on loppupeleissä, että sä kulet laput silmillä tuolla ja oot perustasolla, mitä sä tästä koulusta vaikka valmistut ja elät samoilla linjoilla kolkyt vuotta. Että kyl-lä se on aika oleellinen osa kaikkea.
Mikäli opiskelijalla ei ollut aiempaa kokemusta lapsi- ja perhetyöstä (esimerkiksi O2), ko-ettiin itsearviointi hyödyllisenä keinona tutustua kokonaan uuteen alaan. Samalla se oli kehittänyt myös opiskelijan itsetuntoa ja auttanut huomaamaan itsestään uusia piirteitä, jotka voisivat olla hyödyllisiä alalla työskentelyssä. Ruohotie (2006, 110-112) on sitä miel-tä, että pelkkä teoriatieto ja käytännön kokemus eivät tuota automaattisesti parempaa osaamista, vaan lisäksi tarvitaan omien tietojen ja taitojen arviointia.
Yhteenveto
Opiskelijat pitävät itsearviointia olennaisena osana lastenohjaajan ammattia. Muun muassa Hätönen (2003) toi myös esille sen, että osa ammatillista osaamista on oman osaamisen arvioinnin taito. Opiskelijat toivat esille sen, että on hyödyllistä pohtia sekä omia kehittä-misen kohteita että vahvuuksia. Itsearviointi ja itsereflektio auttavat opiskelijaa huomaa-maan sen, mitä hänen vielä tulee oppia, kuten Bourke (2016) huomauttaa.
Ruohotie (2000; 2006) on tuonut esille monia samankaltaisia ajatuksia ammatilliseen kas-vuun ja kehittymiseen liittyen kuin haastattelemani opiskelijat. On tarpeellista huomata, että pelkkä työn tekeminen tai teoriatiedon hankkiminen eivät riitä ammattitaidon kehittä-miseen. Oman osaamisen arviointi ja itsereflektio ovat olennainen osa ammatillista kehit-tymistä. Ammatillinen kehitys esimerkiksi uuden lainsäädännön ja varhaiskasvatuksen muutosten myötä on merkittävä osa lastenohjaajan työtä, kuten haastatteluissa tuli esille.
Parhaimmillaan itsearvioinnista oli tullut opiskelijalle tapa, jolloin se toimi ikään kuin jat-kumona ammatillisessa kehittymisessä. Opiskelijat toivat esille samanlaisia ajatuksia kuin Ruohotie (2000), eli jos ei arvioi omaa toimintaansa, voi työstä tulla huonosti rutinoitunut-ta ja ammatillinen kehittyminen voi katkerutinoitunut-ta.
5 POHDINTA
Olen tarkastellut tutkielmassani sitä, millä tavoin itsearviointi mahdollistaa aikuisopiskeli-joiden osallisuutta lapsi- ja perhetyön perustutkinnon tutkintotilaisuuksien arvioinnissa opiskelijoiden oman kokemuksen mukaan. Opiskelijat olivat tehneet itsearviointia useam-man tutkintotilaisuuden arvioinnin yhteydessä. Tarkastelen tässä luvussa keskeisimpiä tut-kimustuloksia, arvioin tutkimusprosessia ja luon katsauksen mahdollisiin jatkotutkimusai-heisiin.