Mitä sairaanhoitaja teki komennuksella?

Informantit kertoivat toimijarooleistaan eri toimintaympäristöissä sekä viral-lisilla että epäviralviral-lisilla nimikkeillä. Virallisia olivat avustustyöntekijä (relief officer), ylihoitaja, osastonhoitaja, sairaanhoitaja, medical administrator, kenttätyöntekijä (field officer), kiertävä sairaanhoitaja (field nurse), terve-ydenhoitaja ja asiantuntija. Epävirallisia olivat yleismies, johtaja, pomo, aktivoija, neuvottelija, terveyskasvattaja, yhdyshenkilö, opettaja, kouluttaja, ohjaaja, äiti, perheenemäntä ja ihmisoikeustarkkailija. Tehtävänimikkeitä oli paljon, mikä kuvannee yleisemmin tehtävän monipuolisuutta. Tehtävä-kuvaltaan ammatti oli hyvin käytännöllinen, ja myös kotimaassa tehtävien kirjo oli suuri.

Aineiston mukaan kaikissa toimintaympäristöissä ohjaus, neuvonta ja opettaminen olivat keskeisimpiä tehtäviä. Kenttä- ja sotasairaaloissa sekä Kuva 8. Lapset syömässä

pakolaisleireillä avustava henkilökunta koulutettiin paikallisista vapaaehtoi-sista, koska ammattilaisia oli saatavina vähän tai ei ollenkaan. Vapaaehtoisten määrä riippui myös toiminnan luonteesta ja toimintaympäristöstä. Sairaalat tarvitsivat paljon avustavaa henkilökuntaa. Usein vapaaehtoisille asetettaviksi vaatimuksiksi riitti pelkästään halu työskennellä Punaisen Ristin/Punaisen Puolikuun hyväksi sekä lukutaito ja auttava englanninkielen taito.

Neljä haastateltavaa kertoi hoitaneensa yhteydenpitoa Punaisen Ristin, viranomaisten ja muiden avustusjärjestöjen välillä. Yhdyshenkilöinä he tie-dottivat oman organisaation toiminnasta, solmivat yhteyksiä ja osallistuivat muiden avustusjärjestöjen ohjelmiin arvioimalla ohjelmien vaikuttavuutta.

Kokonaisvastuu sairaalan toiminnasta oli lääkärillä, hän vastasi hoitosuunnista ja sairaanhoitaja vastasi omasta osuudestaan hoitotyössä ylihoitajana, osas-tonhoitajana, työnjohtajana ja ”pomona”. Vastuuta pyrittiin myös jakamaan ja tehtäviä delegoitiin paikalliselle henkilökunnalle. Ylihoitajalla ja osaston-hoitajalla oli vastuu budjetista, tilastoinnista ja raportoinnista. Lisäksi hän osallistui kliiniseen hoitotyöhön tasavertaisena työntekijänä. (Kuva 9.)

”Tavallaan ylihoitaja oli sairaalan johtaja ja sitten joutui antamaan lääkäreille määräyksiä… sanomaan että tällasia leikkauksia ei meillä leikata noin. Sitä puuttu näihin asioihin, se ei ollut mitenkään helppoa… Tämä oli tarkoitettu vain haavoittuneitten hoitoon ja vain semmosiin, koska sitten täytyi myös ottaa huomioon se, minkälaiset jatkomahdollisuudet on.” (H6)

Punainen Risti teki yhteistyötä paikallisten viranomaisten kanssa sekä toimi myös auttamishaluisten ja avunsaajien virallisena yhdyssiteenä (Kansainvä-lisen avun … 1999.) Neuvottelut olivat yksi tärkeä toiminnan muoto, koska toiminnalle tarvittiin aina hyväksyminen ja lupia paikalliselta päättäjältä, viranomaiselta, sheikiltä, heimon johtajalta tai kyläpäälliköltä. Ilman heitä mitään ei voitu aloittaa. Neuvottelijana delegaatilla oli merkittävä rooli paikallisella tasolla.

Yksi kokeneimmista informanteista vertasi delegaatin työtä äidin ja per-heenemännän työhön. Pohjoismaissa puhutaan yhteiskunnallisesta äitiydestä hoivan kulttuurisena mallina, jossa on kyse yhteisestä vastuusta ja huolehti-misesta. Siinä tunteet, järki ja fyysinen työ yhdistyvät toimintana, ja toisen asemaan eläytymisellä on keskeinen merkitys toimintatapojen valinnassa.

Sitä myös kritisoidaan autettavien kohteistamisesta ja infantilisoinnista, jonka seurauksena saattaa olla holhoamista, ulkopuolisen asiatuntijan määräysval-taa, vastuun ja tekemisen riistämistä sekä riippuvuuden luomista. (Julkunen 1992, 127; Hellsten 2004, 155 - 158; vrt. Gylling 2004, 39 - 41.) Toisenlainen äitinä oleminen tuli esille kahden muun informantin kertoessa asemastaan

tiimissä. Vanhemmalle delegaatille annetusta äidin roolista odotettiin lähinnä tukea ja kokoavaa voimaa nuoremmille ja kokemattomille.

Viisi painotti avun aktivoivaa merkitystä: ihmiset oli saatava mukaan toimimaan itsensä ja omien ihmistensä hyväksi. Kaikenlaiselle osaamiselle, tiedoille ja taidoille löytyi käyttöä, mikä oli tärkeää paitsi toiminnan kannalta, myös autettavien kannalta. Työ auttoi selviytymisessä, ehkäisi masennusta ja toivottomuutta ja antoi tarpeellista tekemistä leirielämään. Osallistava ja osallistuva yhteistyö palautti yhteisölle vastuun jäsentensä selviytymisestä ja hyvinvoinnista. (ks. myös Swantz 1989; 1994.)

Kuva 9. Sairaanhoitaja ja potilas kenttäsairaalassa

”Mun mielestä se, että mahdollisimman nopeasti mukaan näitä pako-laisia kaikennäköisiin toimintoihin ja asioihin. Se on niille psyykkisesti kans tärkeää, että ne pääsee omaks hyväkseen tekemään jotain, kun tilanne on niille muutenkin kauhea.” (T11)

”Mä näen, että meidän avustusmuotojakin pitäs kehittää siis sillai, että me ei keitetä sitä puuroo valmiiks, vaan me annetaan viljasäkki taikka parhaassa tapauksessa me annetaan siemenvilja, jolloin avun-saajan pitää aktivoitua ja olla siinä mukana, ettei me lannisteta eikä passivoida ihmisiä tällä meidän avulla.” (T1)

Kolme haastateltua sairaanhoitajaa käytti sanaa ”asiantuntija” puhuessaan omasta tehtävästään ja asemastaan toimintaympäristössä ja suhteestaan työtovereihin. He painottivat paikallisen yhteisön tietoa ja osaamista, joka pitäisi saada käyttöön. Asiantuntija ja aktivoija olivat lähellä toisiaan. Kaikessa toiminnassa oli mukana myös kehittämisen näkökulma, koska kiireellise-nä kriisityökiireellise-nä alkanut tehtävä muuttui ennen pitkää kehittämistehtäväksi.

Kehittämistehtävissä painottuivat erityisesti asiantuntijan ja kouluttajan tehtävät, koska tavoitteena oli sisarjärjestöjen, kansallisen Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kehittäminen.

Punaisen Ristin sairaanhoitaja toimi myös väestön keskuudessa kent-tätyöntekijänä (field officer) tai kiertävänä sairaanhoitajana (field nurse).

(Kuva 10.) Hänen tehtävänään oli arvioida väestön avuntarvetta erityisesti haavoittuvimpien ryhmien keskuudessa ja erilaisissa terveydenhuollon lai-toksissa. Toiminta keskittyi materiaalisen avun, lääkkeiden, sidetarpeiden, koneiden ja lääkintälaitteiden hankkimiseen sekä ravitsemukseen.

”Myöskin tein näitä vankilavierailuja ja katsoin vankien lääkintäpuolta ja ihan tämmösiä perustutkimuksia: miten siellä oli joillain murtumia, mitä ei ollu hoidettu. Sitten meidän tehtävänämme oli järjestää niille hoito. Niitähän ei saatu pois sieltä vankilasta, vaan se hoito tuotiin sinne vankilaan ja tarvikkeet ja muut.” (H4).

Erityistehtäviin kuului myös sotavankien ja etnisten vähemmistöjen oikeuksien valvominen sekä heidän terveyspalvelujensa ja sairaanhoitonsa turvaaminen eli ihmisoikeustarkkailijan tehtäviä. Puolueettoman humanitaarisen järjestön edustajana delegaatti raportoi vierailuistaan sotavankiloissa ja -vankilei-reissä, haastatteli vankeja ja neuvotteli viranomaisten kanssa vangittujen olosuhteista, terveydentilasta ja tarpeista sekä raportoi vierailusta edelleen keskusjärjestölle. (ks. myös Kansainvälisiä ihmisoikeusasiakirjoja… 1981;

Rosas 1988; Helminen 1988; Lahti & Lampén 1989). Tiedot ja taidot oli-vat rajalliset ja ristiriitatilanteita syntyi, silti tehtävä oli hoidettava. Yhden

informantin mukaan ammatilliseen peruskoulutukseen ei ollut sisältynyt neuvottelutaitoja tai ihmisoikeuskysymyksiä, mutta Punaisen Ristin val-mennusohjelmassa niitä käsiteltiin.

Kuva 10. Kiertävä sairaanhoitaja Sudanin paimentolaisväestön kes-kuudessa

Taulukkoon 1 olen koonnut aineistoon perustuen sairaanhoitajadelegaa-tin tehtäviä eri toimintaympäristöissä tilanteen muuttuessa kriisivaiheesta vakiintuneeseen toiminnan ylläpitoon ja kehittämiseen.

Tilanteen muutokset osaltaan selittivät monia tehtäviä eri toimintaympäris-töissä. Kriisivaiheessa toiminnan ensisijainen tavoite oli välttämättömimmät perustarpeet. Välitön apu annettiin tapahtumapaikalla tilapäisissä suojissa.

Samalla arvioitiin ja suunniteltiin akuuttivaiheen toimintaa, viranomaisten ja avustusjärjestöjen yhteistyötä. Poikkeustilan jälkeisessä vakiintuneessa tilanteessa toimintaan tuli mukaan kehittämistyö. Tilanteen muuttuessa vakaammaksi tehtäviä tuli enemmän ja toiminta sai uusia muotoja. Tehtävä-nimikkeitä ja tehtäviä oli paljon, mutta informanttien mukaan monet roolit samaan aikaan olivat välttämättömiä, kontekstin tuottamia ja siten myös kiinteästi siihen sitoutuvia. Toimintamahdollisuudet ja tavoitteet tulivat ymmärrettäviksi konkreettisesti ja syvällisesti.

Aineiston mukaan sairaanhoitajalla delegaattina tuli olla valmius tehdä mo-nenlaisia tehtäviä. Työtehtävät monine rooleineen muodostivat kokonaisuuden ja delegaatin toiminnan tuli mukautua niihin joustavasti ja tarkoituksenmu-kaisesti voidakseen vastata ammattitaidolla kontekstin vaatimuksiin. Tähän liittyi kysymys motivaatiosta, mikä sitä kannatteli. Informantit kertoivat siitä eli tavoitteista, arvoista, työn sisällöstä ja suhteestaan työhön. (Luku 4.)

TILANNE TEHTÄVÄ

Hätäapu: ravinto, suoja, turva, lääkintä

• yhteydet muihin järjestöihin

• tapahtumapaikka

- opetus, ohjaus, koulutus - avustustavaran jakelu - sosiaalityö: erilaiset ohjelmat - vähemmistöjen/sotavankien

oikeudet

• tapahtumapaikka

• kylä/kaupunki

• maakunta/lääni

• kenttä- tai sotasairaala

• klinikka

• aluevirallisen terveyden-huollon laitokset

• jokin muu ympäristö TAULUKKO 1. Sairaanhoitajadelegaatin tehtävät eri toimintaympä-ristöissä Punaisen Ristin komennuksella

5.3 Laaja-alaisen ammattitaidon vaatimus Punaisen