Aineiston käsittely

Kvalitatiivisen aineiston käsittelyssä käytetään sellaisia analyysi- ja abstra-hointimenetelmiä, joiden tarkoituksena on luoda aineistoon selkeyttä ja tuottaa siten uutta tietoa tutkittavasta ilmiöstä. Lähestyttäessä tutkittavaa ilmiötä tieteellisen päättelyn ja argumentoinnin keinoin käytetään apuna deduktiota ja induktiota. Deduktiivisessa lähestymistavassa tutkittavaa il-miötä tarkastellaan ennalta valitun teoreettisen viitekehyksen avulla, mikä luo omat rajoituksensa sitovuudessaan, koska ennalta arvaamattoman uuden tiedon tuottaminen on vaikeaa. Deduktion keskeiset säännöt ovat tärkeitä

arvioitaessa argumentaation pätevyyttä, niiden perimmäinen oikeutus sisältyy deduktion totuuden säilyttävään luonteeseen ja loogiseen pätevyyteen. Aineis-ton keräämisessä käytetään strukturoituja kysely- ja haastattelulomakkeita.

(Niiniluoto 1983, 19 - 33; Kvale 1996, 187 - 209; Eskola 2003, 145 - 147;

ks. myös Peirce 2001/1878.)

Induktiivisessa lähestymistavassa lähdetään aineistosta. Sitä käytetään teorian muodostamiseen, mutta ei sen tai hypoteesien todentamiseen. Aineistoa analysoidaan perusteellisesti, ja tieteellisyyden kriteerinä on käsitteellis-tämisen kattavuus. Tutkimuksen tärkeimpiä vaiheita on kerätyn aineiston järjestäminen sellaiseen muotoon, että aineiston pohjalta on mahdollista muodostaa merkityksellisiä luokituksia, ominaisuuksia ja ulottuvuuksia.

Tavoitteena on löytää yleinen malli tai piirre, joka tehokkaasti liittää empii-risen aineiston eri osat toisiinsa tai edustaa mahdollisimman hyvin kerätyn, tavallisesti runsaan aineiston avainpiirteitä. Se, miten pitkälle aineistosta voidaan tehdä yleistyksiä, riippuu yleistyksen tasosta eli mitä halutaan.

Deskriptiivisellä tasolla pyritään kuvaamaan ilmiötä sellaisenaan ilman analysointiyrityksiä. Empiirisellä tasolla tavoitteena on kuvausten lisäksi myös aineiston analyysi ja ilmiön selittäminen eli vastataan kysymykseen, miksi ja millainen ilmiö on. Kolmannella yleistyksen tasolla, teoreettisella tasolla, yleistykset laajenevat empirian tasolta teorian tasolle eli aineiston pohjalta muodostetaan teoriaa ja hypoteeseja. (Eskola & Suoranta 1998,139 - 140; Tuomi & Sarajärvi 2003,109 - 117.)

Induktiiviselle päättelylle on tyypillistä, että johtopäätös ei sisälly ekspli-siittisesti eikä impliekspli-siittisesti premisseihin ja että se antaa niihin sisältymätöntä tietoa siitä, mistä ne puhuvat eli johtopäätös sanoo enemmän kuin premissit, joihin se perustuu. Vaarana on kehäpäättely eli induktiota perustellaan itsel-lään. Ongelma vältetään todennäköisyyden käsitteellä. Täyteen varmuuteen tai absoluuttiseen totuuteen ei päästä, vaan tulokset ovat lähinnä todennäköi-siä. Koska induktio on todennäköistä päättelyä, siten myös johtopäätökset ovat todennäköisiä. Toinen tapa minimoida ongelmaa ja puolustaa sitä, on induktiivisen todennäköisyyden luonteen selvittäminen ja ristiriidattomat, käyttökelpoiset säännöt ja päättelymenetelmät. (Niiniluoto 1983, 33 - 49.)

Peircen (2001) mukaan induktio soveltuu parhaiten tehtäessä päätelmiä tuntemattomasta. Se on itse itseään korjaavaa ja pitkällä tähtäimellä se johtaa oikeaan tulokseen. Toinen kysymys on puhtaan induktion mahdollisuus, onko se mahdollinen tai edes realistinen lähtökohta tutkimukselle? Tutkija on harvoin jos koskaan täysin vapaa taustastaan tai aikaisempien tutkimus-ten tuottamasta tiedosta, koska jo havaintojen teko perustuu teoreettiselle ajattelulle.

Deduktion ja induktion ongelmiin on nähty yhtenä ratkaisuna abduktio.

Sen mukaan uuden tieteellisen tiedon löytäminen on mahdollista, kun ai-neiston hankintaa ohjaa jokin johtoajatus. Se auttaa keskittämään havaintoja ilmiöihin, joiden uskotaan tuottavan uutta teoreettisempaa tietoa. Havaintoja käsitellään johtolankoina, joita joko seurataan tai tarvittaessa hylätään, mutta jotka kuljettavat ongelman ratkaisemiseen. Näkökulma vaihtelee teorialähtöisyydestä aineistolähtöisyyteen. (Alasuutari 1994, 28 - 39; Tuo-mi & Sarajärvi 2003, 98 - 117.) Abstrahoinnissa yhdistyvät sekä analyysi että synteesi, jonka avulla johtolangat kootaan uudelleen johtopäätöksiksi.

(Eskola & Suoranta 1998, 138 - 53.)

Aluksi kuuntelin nauhat huolellisesti läpi ja sen jälkeen kirjoitin ne teks-teiksi. Tradenomi Riitta Ahvenjärvi litteroi kolme viimeistä nauhaa. Aineiston analyysissä palasin takaisin tutkimustehtäviin. Päätehtävänä oli selvittää sairaanhoitajan ammattitaidon sisältöä Punaisen Ristin kansainvälisissä tehtävissä. Näkökulma painottui kriisityöhön, vaikka kehittämistehtävätkin olivat mukana. Päätehtävä sisälsi kolme alatehtävää, joita lähestyin haastat-telun teemojen mukaan seuraavasti:

1 Motivaatio. Millaisen motivaation Punaisen Ristin kansainväliset tehtävät vaativat sairaanhoitajalta lähtemiseen ja työn tekemiseen?

Haastateltavien puheessa motivaatiolla oli kaksi näkökulmaa: lähtemisen ja työn tekemisen näkökulmat. Muutin myös alatehtävien järjestystä niin, että motivaatio tuli ensimmäiseksi. Yleismotiiviksi tai asenteeksi hahmottui halu auttaa, muut motiivit kietoutuivat sen ympärille muodostaen motivaa-tiokimpun: tavoite-, arvo-, ja sisältömotiivit sekä sitoutumisen tehtävään.

2 Ammattitaidon sisältö ja laatu: Millaista ammattitaitoa sairaanhoitajalta vaaditaan ja mitä opitaan Punaisen Ristin kansainvälisissä tehtävissä?

Päätehtävänä oli ammattitaito, jonka mukaan haastateltava kertoi alatee-mojen mukaisesti ammattitaidon sisällöstä, mitä sen tuli sisältää, millaista osaamisen tuli olla ja miten hän sen rajasi, mitä ammattitaidottomuus oli ja miten se ilmeni tilanteiden muuttuessa nopeasti sekä ammattitaidon merkitys tehtävässä. Yhtenä alateemana oli tehtävään valmentautuminen.

3 Kulttuuriin/kulttuurien risteykseen asettuminen. Millaisia taitoja tarvi-taan, että sairaanhoitaja voi sijoittaa itsensä vieraaseen kulttuuriin?

Tähän tehtävään liittyvässä haastatteluteemassa lähtöoletuksenani oli kulttuuriset taidot osana ammattitaitoa ja tavoitteena saada tietoa kulttuurien kohtaamisesta. Alateemoiksi tuli oman kulttuurin asema ja merkitys tehtävässä, valmentautuminen vieraaseen kulttuuriin, vieras kulttuuri, miten se näkyi ja vaikutti arkityössä ja tarvittiinko kulttuurikysymyksissä apua tai tukea.

Kolmantena haastatteluteemana oli sosiaaliset taidot, niille ei ollut omaa tutkimustehtävää ja raportissa liitin ne edellä oleviin tutkimuksen alatehtäviin.

Teeman alateemat käsittelivät tehtävässä tarvittavia persoonallisia taitoja.

Neljäs haastatteluteema käsitteli informantin demografisia tietoja ja minä - kuvaa. (Liite 4.) Haastatteluteemat olivat avoimia ja antoivat mahdollisuu-den kertoa teemasta laajasti. Jossain mielessä teemat olisivat voineet olla rajatumpiakin tai selvemmin ilmaistuja. Keskustelu olisi pysynyt teemassa selvemmin, vaikka sivupolut tuottivat paljon tietoa. Toinen vaihtoehto olisi ollut toinen haastattelukierros.

Analyysin lähestymistapana oli aineistolähtöinen abduktiivinen päättely ja teorian ohjaama analyysi. Motivaatio- ja kulttuuriteemoissa analyysi oli selvemmin aineistolähtöinen ja analyysiyksiköt nostin aineistosta. Ammat-titaidon analyysissä aikaisempi teoreettinen tieto toimi apuna analyysin etenemisessä. Analyysiyksikön valinnassa aikaisempi tieto auttoi, niinpä analyysissä on tunnistettavissa sen vaikutus, vaikka tarkoituksena ei ollutkaan testata tietoa. Sen merkitys oli lähinnä ohjaava ja uusia ajatusuria aukova.

Esimerkkinä tästä voin mainita ammattitaidon käsitteet: laaja-alaisuus, trans-fer, ammatillisten rajojen avartaminen ja ylittäminen sekä reflektiivisyys.

(Tuomi & Sarajärvi 2003, 98 - 99.)

Palaamalla tutkimustehtäviin tarkensin vielä, mitä oikeastaan etsin. Ko-keilin analyysia käyttämällä haastatteluteemoja analyysin pohjana, mutta tulos jäi vaisuksi. Sen jälkeen aloin tehdä kysymyksiä aineistolle (Liite 5).

Kysymysten aihealueista muodostin 13 analyysiteemaa, jotka olivat seuraa-vat: 1) ammattitaito, 2) ammattitaidottomuus, 3) Punainen Risti, 4) miten käsittää työn, 5) vaikeudet ja turhautuminen, 6) vieras kulttuuri, 7) kulttuuriin valmentautuminen, 8) oma kulttuuri, 9) ammattikulttuurit, 10) työtoverit, 11) sosiaaliset taidot, 12) tilanne ja 13) mitä kertoo itsestään. Teemojen funktio keskittyi kysymyksiin mitä ja miten kertoo, miten käsittää, mitä tarvitaan ja miten kuvaa. Seuraavassa vaiheessa yhdistelin teemoja tukeutuen aineistosta tuleviin johtolankoihin ja teoreettiseen esiymmärrykseen.

Sitten siirryin teoriasta nostamiini alustaviin käsitteisiin. Ammattitaitoa tarkastelin kontekstin vaatimuksina. Ensin kuvasin toimintaympäristöjä ja delegaatin tehtäviä. Sen jälkeen siirryin laaja-alaiseen ammattitaitoon, jota käsittelin asenteena tehtävään, ammatillisena monipuolisuutena, transfer-taitoina, ammatillisten rajojen avartamisena ja niiden ylittämisenä sekä reflektiivisenä toimintatapana. Negaation avulla selvensin laaja-alaisuuden merkitystä. Analyysi sitoutui teoriaan, joka tuki ja ohjasi abduktiivista päät-telyä. (vrt. abduktio ja Grönfors 1985; Alasuutari 1994; Tuomi & Sarajärvi 2003.)

Analyysin edetessä ja aineistoa lukiessani huomasin, ettei kulttuuria voi-nut tarkastella kulttuurien kohtaamisena. Ymmärsin Geertzin tarkoittaman pinnallisen ja syvän kokemuksen eron. Kohtaamisesta ei voinut puhua, koska

kyse oli poikkeusoloista eikä todelliseen kohtaamiseen ollut mahdollisuutta tilanteen estäessä sen. Kysymys näytti olevan enemmänkin vieraaseen kult-tuuriin asettumisesta ja itsensä sijoittamisesta kulttuurikontekstiin. Geertzin (1983; 1988; 1993) teoria tuki analyysia yhteisestä kertomuksesta, jota ihmiset loivat ja kertoivat. Tässä tutkimuksessa kertomusta loivat haasta-tellut informantit, mutta yhteistyökumppanit tulivat näkyviksi informanttien kertomusten avulla. Analyysin tuloksena hahmottelin yhteisen kertomuksen ainekset ja solmut (uskonto arjessa, ikä ja sukupuoli, käsitykset terveydes-tä ja sairaudesta, viestinterveydes-tä), yhteistyökumppanit, kulttuuriin asettumista edistävä taidot (järjestön toimintaideologia, vuorovaikutus-yhteistyötaidot, etäisyys-läheisyys-säätely). Myös kulttuuriosiossa lähestyin aineistoa sisällön analyysin ja abduktiivisen päättelyn avulla. Teoreettinen viitekehys ohjasi analyysiä, mutta se eteni aineiston ehdoilla pakottamatta, ja abstrahoinnis-sa liitin empiirisen aineiston teoreettisiin käsitteisiin. Prosessin aikana oli palattava jatkuvasti aineistoon ja kuunneltava yhä uudelleen informanttien puhetta. Liitteessä 6 oleva kuvio selventää analyysin kulkua.