Epäonnistumisia ja ammattitaidottomuutta

Tiedonantajat puhuivat paljon ammattitaidottomuudesta ja erityisesti tahdon puutteesta. Luokittelen ammattitaidottomuutta aineistosta seuraavasti: 1) kapeasti rajattu ammattitaito, 2) haluttomuus kuunnella muita, 3) paikal-lisen osaamisen aliarvioiminen ja kulttuurin vähättely sekä 4) riippuvuus ympäristöstä ja välineistä. Tutkijana tulkitsen edellä mainitun transferin epäonnistumiseksi. Mezirowin (1996a, 26 - 30) mukaan kriittisessä reflek-tiossa toimija kyseenalaistaa ennakko-oletuksia ja tarkastelee myös itseään toimijana. Siihen sisältyy itseä koskevia voimakkaita tunteita ja uhkatekijöitä.

Kyse näyttää olevan siitä, ettei uskalla nähdä itseään ja omaa osaamistaan tai osaamattomuuttaan eikä asettua oppijan osaan. Se muistuttaa kulttuuristres-si/-sokkitutkimusten stressi-ilmiötä. (Kealey 1990; 1992.) Myös vieraan kulttuurin kohtaamiseen liittyy itseä koskevia uhkaavia tunteita, kun tilanne pakottaa tarkastelemaan omia asenteita, ennakko-oletuksia ja uskomuksia sekä itseä toimijana. Kealey selittää sen aiheuttavan ahdistusta ja stressiä, jonka kivuliaisuutta paetaan toimintaan. Reaktiovaiheessa se heijastuu negatiivisena käyttäytymisenä, kuten toisten osaamisen aliarvioimisena, kulttuurin vähättelynä, yhteistyökyvyttömyytenä ja joustamattomuutena.

Myös Geertz (1993) sivuaa samaa asiaa.

”Jos rajotut siihen minkä osaat ja annat toisten tehä loput, niin se on minusta semmonen ammatillisesti, ammatillisestikin negatiivinen puoli. Että ei sais koskaan sanoa, että en tee tätä koska se ei mulle kuulu. Et kaikeen täytyy olla valmis. Että jos tilanne vaatii, ja jos et oo enne tehny, niin sitten opit.”(H6)

Informantin mukaan kaikkeen täytyi olla valmis, mutta ilmeisesti niin ei kuitenkaan aina ollut ja sen informantit (4/11) kokivat vaikeaksi tehtävän kannalta. Toinen hankala rajoite oli haluttomuus kuunnella toisia ja oppia heiltä. Kolme informanttia mainitsi sen ammattitaidottomuutena.

”Periaatteessa kuka hyvänsä niin, kyllähän sitten pystyy oppimaan jossakin vaiheessa jotakin, mutta et jos ei oo halukas oppimaan niin sen mää kattosin ammattitaidottomuudeksi.” (H5)

”Jos ei uskalla käyttää tervettä järkeä ja luottaa omaan ihan harkinta-kykyyn ja tavallaan, että jos on oppinu tai aina tehny Suomessa asiat jollain toisella tavalla niin tai jollain niin sanotusti oikealla tavalla, niin ei edes uskalla tai haluu kokeilla mitään muuta.” (H7)

”Jos niitä asioita ei tehdä sillä tavalla kuin se paikallinen tapa on, jos me tehdään niin kuin teor… tehdään toisella tavalla nyt vaan sen takia, että siellä on nyt muunmaalaisia ihmisiä tekemässä, niin eihän sekään oo hyvä siis. Se toimii siis sen hetken, mutta eihän siinä perusjärjestelmässä mikään kehity. Sehän pitäs... joku semmonen asia, joka turhauttaa ja jos siihen haluais muutosta ja näkis, että se muutos ois jopa mahdollinen, niin sithän se pitää ottaa yhteiseen käsittelyyn, avoimeen käsittelyyn ja sit koettaa löytää siihen ratkaisuja. Jos sitä yksikseen vaan turhautuu, sehän johtaa vaan entistä pahempaan turhautumiseen.” (H1)

”Mutta se jos ei oo semmosta selkeetä käsitystä, ett mis mennään ja mikä tää on tää projekti, johon on tultu, niin sit se menee ihan harakoille koko homma.” (H2)

Informanttien mukaan tahto, terve harkinta ja järki olivat tärkeitä. Yksi informanteista painotti vielä yhteisöllisyyttä ja yhteistyötä sekä asian käsit-telyn avoimuutta sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Tutkimusten mukaan siirtotaito, transfer tulee esille työssä oppimisen kontekstissa kehittävänä siirtovaikutuksena. Keskeisiä elementtejä ovat yhteisöllisyys ja yhteistyö, koska merkityksellinen oppiminen ei ole yksilöllinen kognitiivinen muutos, vaan yhteisöllinen tapahtuma. Siinä hyödynnetään sosiaalista vuorovaikutusta ja olemassa olevia kulttuurisia ja teoreettisia välineitä. (Tuomi - Gröhn ym.

2000, 45; ks. myös Lave 1988; Lave & Wenger 1991.)

Toinen informantti pohti samaa asiaa negaation kautta: kyvyttömyyttä tehdä yhteistyötä ja arvostaa paikallisia kollegoita. Niihinkin liittyi tahto yhteistyöhön, toisen arvostamiseen ja käsitys itsestä.

”Me ei osattu tarpeeks käyttää sitä tietotaitoo, mitä jollain kansalli-sella Punaisel Puolikuul ehkä ois ollu siellä… et kuviteltiin ittestämme liikaa, et me ollaan aina ne, jotka tiedetään miten tää homma tehdään.

Eikä välttämättä ajateltu et mitä meijän kolleegat, jotka siinä maassa jo oli, mitä ne osas. Jotenkin mä en tiedä sitten mitä mul on jääny, jälkeenpäin mä oon miettiny monta kertaa, et siellähän oli kansalli-nen Punaikansalli-nen Puolikuu siel leirillä, ja ett ne oli niin kuin alemmas

kastissa olevina. Kuitenkin nekin osas ne Punasen Ristin periaatteet ja ne toimintalinjat.”(H2)

Transferin epäonnistumisen syyt ovat selvästi nähtävissä. Ilmiön kokonais-valtainen ymmärtäminen ja siihen toiminnalla vastaaminen vaati kaikkien tietolajien käyttämistä. Käytössä olevat teoria-, menetelmä- ja tilannetieto olivat ehkä rakenteellisesti riittäviä, mutta laadullisesti riittämättömiä. Stra-tegiatiedon puuttuminen näkyi selvimmin laadun puutteena kokonaisuuden ymmärtämisessä, mutta myös asenteissa ja suhteessa itseen ja tehtävään.

(vrt. Haskéll, 2001, 96 - 102). Olemassa olevat kulttuuriset ja teoreettiset välineet, kuten yhteisöllisyys ja sosiaalinen vuorovaikutus, jäivät käyttämättä.

Yhteistyöhön perustuvaa uudenlaista toimintaa ei luotu eikä paikallisten kollegojen osaamista osattu hyödyntää, koska suora transfer kontekstista toiseen oli mahdotonta. (Beach 1999; Tuomi-Gröhn ym. 2000, 45; ks. myös Lave 1988; Lave & Wenger 1991.)

”Mun mielestä suurin osoitus ammattitaidottomuudesta on se, että ei kunnioita sitä maata, missä työskentelee ja sitä tilannetta ja niitä ihmisiä missä työskentelee. Et kuvittelee, et mä olen suuri, valkoinen parantaja tai joku tämmönen ihminen ja tiedän vastaukset kaikkiin asioihin, joka osaa kaiken.”(H11)

Haastateltujen sairaanhoitajien (7/11) mukaan omnipotentti asenne itseen ja tehtävään oli tehtävän kannalta hankala. Siitä kerrottiin yleisellä tasolla:

näin ei pitäisi olla, mutta oli kuitenkin. Lisäksi siihen näyttivät useimmin

”syyllistyneen” muut kuin informantit itse. Omnipotenttiasenne voidaan nähdä myös transferin epäonnistumisena, sosiokulttuurisen tiedon laadul-lisena puutteena.

”… sitten vielä se miten hirveen monet suomalaiset sairaanhoitajat, en niin oo Ristin kun mä oon hirveen vähän suomalaisten kanssa ollukin, mutta nuista muista kokemuksista niitten on hirveen vaikeeta monien ollu hyväksyä sitä, ettei ne saakaan HYKSiä sinne puskaan...

Miks täytyis jossain olla sairaala tai klinikka, johon ne ei muutenkaan pysty.” (H10)

Myös tässä on kyse transferin epäonnistumisesta. Sosiokulttuurisesta näkö-kulmasta katsottuna ilmiön kokonaisvaltainen ymmärtäminen oli heikkoa, erityisesti tilanne- ja menetelmätiedot eivät kohdanneet käytännön toimin-nassa. Keskeisin ongelma oli ammattitaidon sitoutuminen välineisiin ja kontekstiin, vaikka se oli muuttunut eikä ”HYKSiä saakaan sinne puskaan.”

Toiminnan tavoitteena ei voinut olla länsimainen huippuyksikkö, koska

resurssit eivät siihen riittäneet eikä se ollut edes tavoite. Ammattitaidon tuli sitoutua delegaattiin ja tilanteeseen niin, että transfer-tapahtuma käynnistyi.

Onnistuessaan se tuotti uudenlaisen toiminnan, jonka perustana oli laaja-alainen ammattitaito uudessa kontekstissa. (vrt. Beach 1999.)