Arvot ja tavoitteet työhön innostavina motiiveina

Tärkeimmäksi lähtemisen syyksi haastateltavat kertoivat halun auttaa. Sen kaikki mainitsivat jollakin tavalla, jotkut suoraan, jotkut tavoitteiden yhtey-dessä tai kertoessaan työn sisällöstä. Sitä voi pitää yleismotiivina ja asennetta kuvaavana, joka on suhteellisen pysyvä, sisäistynyt reaktiovalmius (Steers

& Porter 1975; Chung 1977; Ruohotie 1986). Perusteiltaan halu auttaa vai-keuksissa olevaa on yleisinhimillinen arvo, jota ovat muovanneet uskonnot, humanismi ja viime vuosina globalisaatio. Tavallisesti globalisaatio yhdis-tetään kaupan ja pääomien vapaaseen liikkuvuuteen rajojen yli. Sen yhtenä piirteenä pidetään hallitsemattomuutta, joka koetaan kehitykselle kielteiseksi.

Hallitsemattomuuden seurauksena kahtiajako maiden ja kansojen välillä ja niiden sisällä kärjistyy ja pyrkimykset kulttuurien yhdenmukaistamiseen voimistuvat. (Bauman 1998, 59 - 60; Potter; Binns, Elliott & Smith 1999, 75 - 77; Raulo 2004, 212 - 224.)

Idealistisen näkemykseen mukaan maailma koetaan yhteiseksi kan-salaisyhteiskunnaksi. Se antaa mahdollisuuden toimia rajojen yli, mutta myös velvoittaa vastuuseen muista kansoista ja ihmisistä. Globalisaation näkökulmasta auttamista voidaan pitää myös päämääränä ja tavoitteena.

(Leskinen 2003, 29; Potter ym. 1999, 102 - 103; ks. myös Lindqvist 2003, 24; Gylling 2004, 43 - 45.)

”Ja jos mä ajattelen sitä viimeistä matkaa, niin miten mä sen hen-kilökohtaisesti sen koen. Se tavoite on, että mun pitää pelastaa niin monta lasta kuin mahdollista, näin jyrkästi sanottuna. Ja miten se tapahtuu ja miten sen tekee, kyllä sitä joutuu sitä tavoitetta usein miettimään, kun tuli semmosia ratkaisuja, ettei lähde siitä linjasta pois, siirry siitä tehtävälinjasta pois.” (H9)

Punaisen Ristin perusideologian ydin ja tavoite on halu auttaa, pelastaa niin monta ihmishenkeä kuin mahdollista, pyrkiä rajoittamaan kärsimystä ja estää ihmisarvon polkeminen. (Rosén 2002, 462.) Tavoite sisältyy järjes-tön perusideologiaan, joka tietoisena ohjaa ja säätelee toimintaa. Järjesjärjes-tön asettama tavoite on myös tehtävä- ja tilannesidonnainen ja vaatii delegaatin sitoutumista toteutuakseen. (ks. Locke & Latham 1990.) Järjestöllä oli myös odotuksia rekrytoidessaan ja lähettäessään sairaanhoitajan tehtävään. Järjestön tavoitteisiin ja odotuksiin sitoutumisesta seurasi halu ponnistella tehtävän toteuttamiseksi. Lawlerin (1994) odotusarvoteorian mukaisesti tehtävän toteuttaminen on tulosta ponnistelusta ja kyvykkyydestä. Kyvykkyys puo-lestaan on riippuvainen toimijan osaamisesta, tiedoista ja taidoista.

Ammatillisen hoitotyön keskeisiä toimintoja on auttaminen (Sairaanhoi-tajan eettiset...1996). Perinteisesti sairaanhoitajiin on liitetty sankaruuden ihanteita. Sairaanhoidon historiassa 1800-luvulla ja vielä 1900-luvun alussa ammattiin liittyi korostettu kutsumustietoisuus, ankara itsekuri, itsensä kieltäminen ja kristilliset arvot. Tavoitteena oli sairaan ihmisen auttaminen sekä fyysisesti, psyykkisesti että hengellisesti. (Sorvettula 1998, 203 - 210.) Myös haastateltavien kertomuksissa auttamisessa oli mukana herooinen eetos.

Perinteinen tarujen sankari oli urhoollinen soturi tai muu toimija, urotöistään kuuluisa, vahva ja neuvokas, yleensä mies. Yhteisön hädän hetkellä hän toi avun ja omalla taidollaan ja rohkeudellaan voitti vaaran. Hän toimi oikealla hetkellä jalon päämäärän puolesta. (Suomen kielen perussanakirja. 1994, osa 3, 25; vrt. Raphael, Singh & Bradbury 1986, 324 - 328.)

Lanaran (1996, 47) mukaan sankarilliset teot ovat harvinaisia. Niitä varten tarvitaan samanaikaisesti kaksi tekijää: tilanne, joka tarjoaa mahdollisuuden ja henkilö, joka ottaa haasteen vastaan. Molemmat tekijät ovat läsnä Punai-sen Ristin tehtävässä ja poikkeusoloissa. Sairaanhoitajan ammattitaito antoi

konkreetin mahdollisuuden toimia auttajana ja perinteisenä sankarina. Myös toimintaympäristö ja autettavat olivat identtisiä sankaritarinoiden kanssa:

sotatanner, pakolaisleiri, nälänhätä tai muu onnettomuus, haavoittuneet ja kuolevat, sairaat, kodittomat ja nälkäiset. Kukaan haastateltavista ei puhunut suoraan sankaruudesta lähtemiseen motivoivana tekijänä. Se tuli jonkinlai-sena lisänä, jota lähdön kiireellisyys, tilanteen vakavuus ja tiedotusvälineet omalta osaltaan loivat.

Csikszentmihalyin varhaisessa tutkimuksessa (1975) kohteena oli sisäi-nen motivaatio ja kiinnostus äärimmäisiin toimintoihin sekä niiden suhde.

Tulosten mukaan seikkailemiseen ja selviytymiseen hengenvaarallisissa olosuhteissa tarvittiin sisäistä motivaatiota. Myöhemmissä flow-tutkimuk-sissa (1990; 1997ab) hän on osoittanut sisäisen motivaation voiman myös asiantuntijatyöskentelyssä.

Haastateltavien mainitsemat delegaatin ominaisuudet rohkeus, pyyteettö-myys, rakkaus, ihmisen kunnioittaminen ja kärsimyksen ymmärtäminen ovat perinteisen sankarin hyveitä. (vrt. Luukas. 10: 30 - 37, 22: 26 - 27; ks. myös Pihlainen 2000; Paukkunen, Turunen, Taskinen, Tossavainen, Sinkkonen &

Niemelä 2002.) Kauppisen ja Huidan (1994) tutkimuksessa rauhanturvaajiksi lähteviä naisia luonnehdittiin rohkeiksi, itsenäisiksi, seikkailunhaluisiksi ja tavallisiksi suomalaisiksi naisiksi.

Sankaruuteen oli myös toinen näkökulma. Haastateltavat puhuivat autetta-vien sankaruudesta. Delegaatit vaihtuivat, sopimukset loppuivat tai ei kestetty olosuhteita, mutta paikalliset ihmiset ja avun saajat jäivät. Sankaruutta oli siten monenlaista tai ainakin kahta tai kolmea, ulkopuolisten auttajien, paikallisten auttajien ja autettavien. Paikallisten auttajien ja autettavien sankaruus näytti olevan muutoksessa, usein jopa kaaoksessa elämistä, vaikeuksien kestämistä ja vieraiden auttajien opastamista eikä sitä huomattu samalla tavalla kuin vieraiden työtä. He eivät voineet lähteä, vaikka eivät kestäisikään eikä ”sopi-mus” päättynyt. Ilmeisesti haastateltavat halusivat kiinnittää huomiota myös tällaiseen sankaruuteen eli näkökulma, merkitysperspektiivi oli muuttunut ja siirtynyt auttajasta autettavaan. (Mezirow 1996a, 29.)

Kukaan haastateltavista ei sanonut rahaa tai taloudellisia palkkioita lähte-misen syyksi. Kannusteen tai palkkion täytyi siten olla jotakin arvokkaampaa kuin raha tai muut taloudelliset hyödykkeet. (ks. myös Csikszentmihalyi 1990;

1997ab; Deci ym. 1999; Lawler 1994; Ruohotie 1986; 1998a; 2003; Thomas 2000.) Tutkimusten mukaan rauhanturvatehtävissä taloudellisilla tekijöillä oli suurempi merkitys miehille kuin naisille. Taloudellisista hyödykkeistä etusijalla olivat rahan säästäminen ja verovapaan auton hankkiminen. (Alho 1980; Kauppinen & Huida 1994.)

Humanitaariseen työhön liitetään usein pyyteettömyys, kuten kutsumusam-matteihin yleensä. Kuitenkin hyvän tekemisen edellytyksenä se rajaa hyvyyttä ja tekee sen ongelmalliseksi ja vaikeaksi (vrt. Häyry & Häyry 1991, 141 - 145). Hyvää tekevä ihminen nostetaan sankariksi eikä hänen palkkioistaan tarvitse välittää, koska hän toimii joka tapauksessa. Samalla hyvyydestä tulee jotakin muuta kuin arkista aherrusta, mitä se kuitenkin on.

Yleismotivaatiota pidetään suhteellisen pysyvänä, sisäistyneenä ja hitaasti muuttuvana reaktiovalmiutena. Halu auttaa voidaan tulkita asenteeksi, mutta vahvana yleismotivaationa siihen kietoutuu muita lähtemiseen ja työn teke-miseen liittyviä motiiveja. (Steers ym. 1975; Chung 1977; Ruohotie 1986;

1998.) Leskisen (2003) mukaan auttava ihminen auttaa missä voi, myös työn ulkopuolella tai ehkä juuri siellä. Keinot löytyvät, aina voi osallistua hyväntekeväisyysjärjestöjen keräyksiin tai vapaaehtoistoimintaan.

Materiaaliset tai taloudelliset motiivit eivät siis tulleet kyseeseen tämän tutkimuksen informanteissa. Sen sijaan he kertoivat toisenlaisista työn tuottamista palkkioista.

”… Sitten kun me oltiin hoidettu nää hommat, me mentiin ulos sinne.

Oli säkkipimeä, kuu ja tähdet loimotti pikkusen taivaalla, niin kaikki kylän naiset oli kokoontunu sinne ulkopuolelle. Ne keitti siellä teetä ja sitten käsien pesuvettä kaadettiin ja tämmöstä näin. Kukaan ei puhunu mitään, mutta istuttiin siinä yhdessä ja nappailtiin sitä teetä.

Mun mielestä se oli niin suunnaton ystävyyden ja arvostuksen osoitus, että ne kaikki naiset oli tullu sinne, koko pieni kylä… Tää oli mun mielestä parasta antia sitten, kun pääsi kunnolla sisään siihen niitten ihmisten yhteisöön jollakin tavalla..” (T11)

Tunnelma viesti välittämisestä, yhteydestä, arvostuksesta ja ystävyydestä.

Ekolan (1987) mukaan sosiaalisista suhteista ja yhteistyöstä toisten kanssa muodostuu tärkeä työtoimintaa ohjaava motivaatiokimppu. Myös humanitaa-risessa työssä yhteistyösuhteissa toimivat muodostivat sosiaalisen yhteisön, jolla oli odotuksia ja arvostuksia itseään koskeviin toimintoihin. Yhteyden kokemisen taustalla oli tunne kuulumisesta johonkin ja tarve sosiaalisesta hyväksymisestä. Haastateltavien kertomuksissa kokemukset, näkymät, hajut, maut, ihmisten väliset suhteet, huolenpito, arvostuksen saaminen ja vuoro-vaikutus olivat sisäisiä palkkioita, joista muodostui emotionaalinen suhde työhön. (ks. Kuva 3.) Oman paikan tunnistamisessa auttoivat positiiviset tunnekokemukset ja ympäristön viestintään eläytyminen.

Deci, Koestner ja Ryan (1999, 657 - 659) osoittavat meta-analyysissään palkkion tulevan itse toiminnasta, jos se on sisäisesti motivoitunutta. Ul-koiset palkkiot tai niihin verrattavat toiminnan seuraukset saattavat jopa

vähentää motivaatiota, koska sisäinen motivaatio perustuu autonomian ja kompetenssin tarpeisiin. Palkkio ulkoistaa ja muuttaa sisäisen motivaation niin, että toimija kokee tulevansa ulkoa ohjatuksi.

Kuva 3. Kamputsean lapsia pakolaisleirillä.