Luhmannin ekologinen kommunikaatioteoria palvelujärjestelmän

palvelujärjestelmän organisaatioiden työskentelyä jäsentämässä

Lasten ja heidän vanhempiensa tukemiseksi rakentamamme palvelujärjes-telmä muodostuu sosiaali-, terveys- ja opetustoimen organisaatioista, jotka kukin toteuttavat omaa lailla niille säädettyä tehtäväänsä eli muodostavat omat toiminnalliset kokonaisuutensa, mutta jotka samalla ovat myös suh-teessa muihin järjestelmän organisaatioihin eli ympäristöönsä. Tehtävät, joita jossain organisaatiossa ei toteuteta, toteutetaan jossain toisessa orga-nisaatiossa. (Luhmann 1995; 2004.) Tehtävien toteuttaminen voi edellyttää useamman organisaation samanaikaista työtä sekä organisaatioiden välistä yhteistyötä (Jalava & Kangas 2013, 50; Kiuru & Metteri 2014, 147). Kyse on järjestelmästä, jossa sekä järjestelmän muodostavilla organisaatioilla että järjestelmällä on jokin tarkoitus tai tavoite: ennalta ehkäistä lasten ja heidän vanhempiensa avun ja tuen tarvetta sekä vastata lasten ja heidän vanhem-piensa avun ja tuen tarpeeseen.

Tätä taustaa vasten on mielestäni luonnollista tarkastella sosiaali-, ter-veys- ja opetustoimen organisaatioiden muodostamaa palvelujärjestel-määmme Niklas Luhmannin ekologisen kommunikaatioteorian kontekstis-sa. Teoriaa ovat kansallisesti soveltaneet muun muassa Janne Jalava (2008) kuntoutuskumppanuuden käsitettä ja sen mahdollisia käytännön sisältöjä

tarkastellessaan, Arja Kilpeläinen (2016) teknologiavälitteisyyden mahdolli-suuksia maaseutusosiaalityössä tarkastellessaan, Kaisa-Elina Kiuru ja Anna Metteri (2014) lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian yhteisasiakkuutta poti-lasasiakertomusaineistossa tarkastellessaan sekä Leena Leinonen (2020) sosiaalityön terapeuttista orientaatiota ja ammatillista itseymmärrystä psy-kiatrisessa erikoissairaanhoidossa tarkastellessaan.

Luhmann (1995; 2004) tarkastelee modernia yhteiskuntaa kompleksisena merkitysjärjestelmänä (= systeeminä), joka rakentuu toiminnallisesti toisis-taan eroavista alasysteemeistä, funktiojärjestelmistä (osajärjestelmistä). Yk-sikään yhteiskunnan funktiojärjestelmistä ei ole etuoikeutettu, vaan kaikki ovat välttämättömiä ja kussakin järjestelmässä voidaan toteuttaa vain yhtä funktiota, tehtävää. Näin moderni yhteiskunta järjestyy muun muassa oikeu-dellisiksi, talouoikeu-dellisiksi, tieteellisiksi, kasvatuksellisiksi, uskonnollisiksi ja po-liittisiksi funktiojärjestelmiksi. Seurauksena on vähemmän päällekkäisyyttä eli redundanssia verrattuna monifunktioiseen järjestelmään.

Modernilla yhteiskunnalla ei ole huippua eikä keskusta. Moderni yhteis-kunta on hierarkiasta vapaa eli funktiojärjestelmien välillä ei ole hierarkiaa.

Vaikka järjestelmien välillä ei ole hierarkiaa, järjestelmät ovat riippuvaisia toi-sistaan ja jokaista tarvitaan. Mikään funktiojärjestelmistä ei voi hoitaa toisen tehtävää, korvata toista tai edes keventää toisen kuormitusta. Politiikalla ei voi hoitaa taloutta, taloudella tiedettä, tieteellä oikeutta tai uskontoa eikä uskonnolla politiikkaa. Mikäli järjestelmät yrittäisivät hoitaa toistensa tehtä-viä, seurauksena olisi järjestelmien eriytymisen purkautuminen, minkä hin-tana järjestelmät menettäisivät eriytymiseen liittyvät edut. (Luhmann 2004, 7, 162−163.) Eriytyminen liittyy keskeisesti modernin yhteiskunnan organi-saatioiden toimintaan (Luhmann 2004), minkä seurauksena lasten ja lasten vanhempien avun ja tuen tarpeeseen vastaaminen voi toteutuakseen vaatia useamman organisaation työtä ja organisaatioiden välistä yhteistyötä (Kiuru

& Metteri 2014, 147).

Yhteiskunnan järjestelmät pyrkivät ensisijaisesti varmistamaan oman autopoieesinsa eli Jalavaa (2005, 124) lainaten: ”omaehtoisen ja itsenäisen uusiutumisensa”. Uusiutuminen tapahtuu kommunikaation kautta, ja järjes-telmät ovat olemassa vain niin kauan kuin järjestelmien näkökulmasta mer-kityksellinen kommunikaatio (informaation muokkaus) jatkuu. Järjestelmä

valikoi ympäristöstään sen kommunikaation, joka varmistaa järjestelmän olemassaolon eli on järjestelmän koodin mukainen. Valintojen on seurattava toisiaan niin, että yksi tekee ymmärrettäväksi toisen, mutta ei koskaan kaik-kea. Huomion keskipisteenä voi kuitenkin olla kerrallaan vain rajattu määrä asioita. Huolimatta siitä, millaisia ärsykkeitä (häiriöitä) ympäristöstä järjes-telmään tulee, asettuu huomion kohteeksi vain osa ärsykkeistä eli ne, jotka varmistavat järjestelmän ”omaehtoisen ja itsenäisen uusiutumisen” eli uusiu-tumisen järjestelmän itsensä määrittämissä rajoissa. (Luhmann 2004; Seidl

& Becker 2006.) Järjestelmät ovat toiminnallisesti suljettuja, mutta suhteessa ympäristöönsä avoimia systeemejä ja säätelevät tätä yhteyttä ympäristöönsä itse. Järjestelmät päättävät itse, milloin, mitä ja mitä kanavia käyttäen yhteys ympäristön muihin järjestelmiin tapahtuu. (Seidl & Becker 2006, 15.)

Luhmannin mukaan sosiaaliset järjestelmät muodostuvat kommunikaa-tiosta, eivät esimerkiksi yksilöistä. Kommunikaatiossa on kyse kolmen eri te-kijän, informaation, välittämisen ja ymmärtämisen, synteesistä. Kommuni-kaatiossa on kyse valintojen tekemisestä sen suhteen, mitä kommunikoidaan ja kuinka ja miksi kommunikoidaan, sekä sen suhteen, mitä kommunikaa-tiosta ymmärretään (mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kommunikaatiossa välittyvä informaatio välttämättä hyväksytään). (Luhmann 1995; 2006; Seidl

& Becker 2006.) Koska ihmiset osallistuvat järjestelmien toimintaan yksilöinä vain hetkellisesti, on yhteiskunnan ja sen alajärjestelmien toiminta enemmän riippuvainen kommunikaation jatkuvuudesta kuin yksittäisten yksilöiden ta-vasta, kyvyistä tai halukkuudesta ottaa osaa kommunikaatioprosessiin. Kom-munikaatio on aina sidoksissa menneisyyteen ja identiteettiin mutta myös tulevaisuuteen ja jatkuvuuteen. (Jalava 2008, 286.)

Kommunikaatiota koodataan kaksiarvoista binaarikoodia käyttämällä.

Vain se, mikä kommunikoidaan koodin mukaisesti, voi kuulua merkitystä tuottavaksi järjestelmäksi ymmärrettyyn moderniin yhteiskuntaan. Esimer-kiksi tieteessä koodi on tosi−epätosi, politiikassa hallitus−oppositio. Koodaa-malla käsitellään todellisuutta, joka on läsnä vain kerran. Näin päästään sii-hen, että kaikkea, mihin tartutaan, voidaan käsitellä valintana vaihtoehtojen joukosta. Järjestelmän reagointikyky perustuu koodiin ja on tarkasti koodin rajaama. Koodaus ohjaa kaikkea informaation jatkokäsittelyä omalla alallaan

ja voimistaa järjestelmien taipumusta eriytyä. Koodaus pelkistää aina jyrkästi jokaista funktiojärjestelmää. (Luhmann 2004.)

Käytän Luhmannin teoriaa tutkimuksessani tutkimukseeni soveltuvin osin. Kiinnitän tutkimukseni Luhmannin näkemyksiin yhteiskunnan funk-tiojärjestelmistä (osajärjestelmistä), autopoieesista ja kommunikaatiosta.

Yhteiskunnan funktiojärjestelmillä (osajärjestelmillä) viittaan sekä sosiaali-, terveys- että opetustoimen organisaatioiden muodostamaan palvelujärjes-telmään, että järjestelmän muodostaviin sosiaali-, terveys- ja opetustoimen organisaatioihin. Tutkimukseni viitekehyksessä Luhmannin näkemyksiin kiin-nittyminen tarkoittaa sitä, että Luhmannin ekologinen kommunikaatioteoria tekee näkyväksi sen, että sekä sosiaali-, terveys- ja opetustoimen organisaa-tioiden muodostamalla palvelujärjestelmällä, että palvelujärjestelmän muo-dostavilla organisaatioilla on omat rajansa ja rakenteensa, joiden sisällä ne toimivat omien tavoitteidensa mukaisesti pyrkimyksenään varmistaa oma autopoieesinsa. Sekä järjestelmän että sen muodostavien organisaatioiden

”olemassaolo” riippuu kommunikaatiosta ja sen jatkuvuudesta ja järjestel-mä ja sen muodostavat organisaatiot voivat vastaanottaa vain koodinsa mu-kaista informaatiota. Tämän vuoksi sekä järjestelmä että sen muodostavat organisaatiot joutuvat tekemään valintaa sen suhteen, mihin ne huomionsa lapsen avun ja tuen tarpeita tulkitessaan kiinnittävät, eli mikä lapsen avun ja tuen tarpeita tulkittaessa on merkityksellistä informaatiota siinä mieles-sä, että se mahdollistaa järjestelmän ja sen muodostavien organisaatioiden

”omaehtoisen ja itsenäisen uusiutumisen”. Tämän valinnan tekeminen edel-lyttää järjestelmältä ja sen muodostavilta organisaatioilta yhteistä näkemystä siitä, mitä kommunikoidaan, miksi ja millä tavoin.

2.4 Lapsen psyykkisen kasvun ja kehityksen vaarantavia