Locke ja yksityisomaisuuden suhde yhteiskuntaan

Locken mukaan luonnontilalle on leimallista jatkuva epävarmuus ja uhka rikkomuksen uhriksi joutumisesta – eihän voi olettaa, että kaikki pyrkisivät toimimaan luonnollisen lain mukaisesti. Viimeistään yhteisöjen kasvu, kaupankäynti ja pyrkimys saada välitöntä tarvettaan enemmän yksityisomaisuutta synnyttävät ristiriitoja ja kiistatilanteita. Luonnontilassa ei ole minkäänlaista oikeusjärjestelmää, jonka puoleen kääntyä hakeakseen oikeudenmukaisuutta, vaan tuomiovalta on annettu kaikille yksilöille yhteisesti. Koska jokainen tulkitsee järkensä kautta luonnollista lakia yksilöllisesti ja kyseenalaisen tasapuolisesti, on seurauksena

esineen haltuunotosta, ja siitä, että yleinen lakiasäätävä Tahto osoittaa sen jollekin, hyväksyy syntyneen oikeussuhteen, eli omistaa esineen haltuunottajalleen.

54 Toisten vapautta rajoittavien oikeuksien luominen yksipuolisen Tahdon aktina on aiheuttanut keskustelua ja aiheeseen liittyviä ongelmia on riittänyt ratkottavaksi meidän aikaamme asti. Mainittakoon, että N. W. Sage päätyy vuoden 2012 artikkelissaan ongelmaa pohtiessaan epätavalliseen ratkaisuun, ja esittää että yksipuolisuus ei ole minkäänlainen ongelma Kantille, eikä yleisen Tahdon hyväksyntää edes tarvita. (Sage 2012)

46

parhaassakin tapauksessa erilaisten oikeustulkintojen kaaos. Vaikka Locken luonnontila ei ehkä ole yhtä kaoottinen kuin Hobbesin, se on silti vaarallinen.

Aivan kuten Hobbes Leviathanissaan, myös Locke näkee yhteiskuntien syntyvän juuri siitä syystä, että ihmiset hakevat turvaa ja rauhaa luonnontilan vaaroilta. Locken mukaan ”suurin ja pääasiallinen” tarkoitus poliittisen yhteiskunnan muodostamisessa onkin omaisuuden suojeleminen. Korostan väärinymmärrysten välttämiseksi, että Locke puhuu jälleen omaisuudesta laajassa merkityksessään, oikeuksista. Kyse on siis yleisestä turvallisuudesta, eikä ainoastaan materiaalisten omistusten turvaamisesta. Mainittakoon, että myös Grotius löysi yhteiskunnan perustan juuri suumin suojelemisesta (Olivecrona 1974, 212). (II §:t 123–

124)

Locke mainitsee kolme oikeuksien turvaamiseen liittyvää tekijää, joiden vuoksi ihmiset hakeutuvat pois luonnontilasta ja perustavat poliittisia yhteiskuntia:

1. Luonnontilassa ei ole positiivista lakia. Ihmiset tulkitsevat helposti kirjoittamatonta luonnollista lakia omaksi edukseen ja puolueellisesti. (II § 124)

2. Luonnontilassa ei ole puolueettomia tuomareita, vaan yksilöt ovat itse omia tuomareitaan ja lain toimeenpanijoita. Myös tämä johtaa puolueellisiin ja hätiköityihin rangaistuksiin. (II § 125)

3. Luonnontilassa tuomioiden toimeenpanovalta on helposti riittämätön, ja yksilöt voivat jäädä yksin puolustaessaan oikeuksiaan. (II § 126)

Kuten Hobbesilla, yhteiskunnan muodostuminen tapahtuu myös Lockella yhteiskuntasopimuksen kautta (Hobbes, 160–161; II § 95–99). Sopimuksen hyväksymällä ihmiset alistuvat enemmistön tahtoon (II § 96).

Yhteisö, eli jäsentensä enemmistö, nimittää tahon, jolle antaa lainsäädäntövallan (II § 127). Valtio saa siis oikeutuksensa kansalaisten enemmistön tahdosta. Lainsäädäntövalta on sikäli rajallinen, että se ei voi olla yhteisön yksittäisten jäsenten valtaa laajempi. Kellään ei ole valtaa rikkoa luonnollista lakia, ja siksi minkäänlainen absoluuttinen valta ei ole mahdollista (II § 135). Luonnollinen laki asettaa siis rajat myös poliittisen yhteiskunnan vallalle ja positiiviselle lainsäädännölle.

Ihmiset siis muodostavat yhteiskuntia suojellakseen omaisuuttaan, eli oikeuksiaan. Positiivisen

lainsäädännön myötä yksittäisistä yksilöistä tulee yhden kiinteän poliittisen yhteiskunnan osia, ja he ovat teoistaan ensisijaisesti vastuussa yhteiskunnalle, eivätkä enää koko ihmiskunnalle. Samalla he myös suostuvat luovuttamaan pois tai ainakin rajaamaan oikeuksiaan siinä määrin, kuin mitä yhteinen hyvä vain vaatii. (II §:t 128 & 212; Yolton 1985, 65)

Säädetty laki rajaa luonnollisen lain antamaa vapautta itsesäilytykseen. Sen lisäksi yksilö antaa pois luonnollisen lain toimeenpanovaltansa, eli rangaistusoikeuden luonnollisen lain rikkomuksiin. Lisäksi hän luopuu vapaudestaan täyttää tarpeitaan ja tavoitella mukavuutta siinä määrin, kuin vain ”yhteiskunnan

47

hyvä, hyvinvointi ja turvallisuus vaativat” (II § 130). Lyhyesti, yksilöt luopuvat ”tasavertaisuudesta,

vapaudesta ja toimeenpanovallasta, jotka heillä oli luonnontilassa” (II § 131). Positiivinen laki siis rajoittaa huomattavasti yksilöiden luonnollisen lain antamia oikeuksia⁵⁵. Locken mukaan tämä ei ole ainoastaan välttämätöntä, vaan myös oikeudenmukaista, koska sama koskee kaikkia yksilöitä ja vapauksien rajoitteet tähtäävät lopulta kansalaisten oikeuksien suojeluun ja yhteiseen hyvään. Kaikki tämä tapahtuu suoraan tai välillisesti yksilön omalla suostumuksella yhteiskuntasopimuksen kautta. (II §:t 129–131)

Koska yhteiskunnan koko tarkoitus on nimenomaan yksilöiden oikeuksien suojeleminen, Locke tuskin tarkoitti valtion puuttuvan niihin enemmän kuin on välttämätöntä. Valtion valta on olemassa ainoastaan edistääkseen yhteistä hyvää (II § 137). Jos oikeuksiin puututaan, se tapahtuu kansalaisten (tai heidän enemmistönsä tai edustajiensa) suostumuksella, ja yleisen hyödyn nimissä (II §:t 138, 140 & 142). Valtiolla kuitenkin on oikeus säädellä kansalaisten omistusoikeuksia: ”For in Governments, the Laws regulate the Right of Property, and the Possession of Land is determined by positive Constitutions”⁵⁶ (II § 50). Käytännön esimerkkinä Locke mainitsee verotuksen sopivana tapana rahoittaa hallituksen ylläpitoa (II § 140). Yksilön ja yhteisön hyvää ajavan yhteisön rahoittamisen voidaan ajatella olevan pieni hinta siitä, että se turvaa yhtenä kokonaisuutena heidän oikeuksiaan sisäisiä ja ulkoisia uhkia vastaan.

Se, että valtion ei tulisi puuttua yksityisiin omistusoikeuksiin enempää kuin on välttämätöntä, on johtanut siihen, että Locken malli on myöhemmin yhdistetty myös ns. yövartijavaltioon, jossa valtion rooli on minimoitu ainoastaan yksilönvapauksien turvaamiseen. Esimerkiksi Robert Nozickin libertaristinen teoria minimalistisesta valtiosta rakentuu pitkälti Second Treatisessa esitellyille ajatuksille (Nozick 1974).

Esitin luonnollisia oikeuksia käsitellessäni, että voi olla järkevää mieltää ne velvoitteiksi oikeuksien sijaan.

Jos luonnollinen oikeus omaisuuteen tarkoittaa velvoitetta olla kajoamatta toisten omaan, ja verotus mahdollista oikeuden loukkauksia kitkevän yhteiskunnallisen oikeusjärjestelmän, verotus vain vahvistaa luonnollisten oikeuksien toteutumista. Valtion kajoaminen yksilöiden hankittuihin omistusoikeuksiin vahvistaa heidän luonnollisia oikeuksiaan.

Vaikka valtiolla on Locken mukaan oikeus ja mahdollisuus puuttua kansalaistensa omistusoikeuksiin, on tärkeää muistaa, että yksilöiden (omistus-)oikeudet edeltävät yhteiskuntaa. Yksityisomaisuus on Jumalan tahdon ja järjen sanelema välttämättömyys, eikä se perustu minkäänlaisiin yhteiskunnallisiin järjestelyihin.

Poliittisen yhteiskunnan perusta on nimenomaan siinä, että yksilöllisten oikeuksien loukkaamattomuus voitaisiin turvata. Se on olemassa vain ja ainoastaan näiden oikeuksien suojelemiseksi, ja niiden päälle

55 Luonnollisen lain velvoitteet pysyvät toki silti voimassa, ja sitovat yksilöitä ja yhteiskuntaa. Yhteiskunnallisen lainsäädännön tarkoitus on lähinnä selkeyttää luonnollista lakia ja edistää sen toteutumista. (II § 135)

56 Yrjönsuuren käännös: ”Valtiossa taas lait säätelevät oikeutta omaisuuteen ja tietyt järjestelmät määräävät maan omistuksen” (II § 50).

48

rakennettuna on niistä riippuvainen. Locken mukaan yhteiskunta, jossa yksilönoikeudet eivät toteudu, onkin luonnontilaa pahempi vaihtoehto. (II §:t 13 ja 137)