Alkuperäinen haltuunotto ja omistusoikeuksien synty

Omistusoikeuksia on siis välttämätöntä olla olemassa, muu olisi oikeuden itsensä kanssa ristiriidassa. Ennen kuin siirryn käsittelemään omaisuuden suhdetta yhteiskunnan syntyyn Lockella ja Kantilla, kerron vielä lyhyesti siitä, miten omistusoikeudet voivat Kantin mukaan syntyä.

Kantin mukaan mikään ulkoinen ei voi olla alkuperäisesti kenenkään omaisuutta, eivätkä oikeudet voi syntyä empiirisistä teoista, vaan omistamiseen tarvitaan aina Tahdon oikeudellinen akti. Se voi olla

esimerkiksi kauppa, perimys tai muu sopimus jolla oikeus siirretään henkilöltä toiselle. Ihmiskunnan historia ei kuitenkaan ole äärettömän pitkä, ja jossain historian hämärissä on täytynyt tapahtua alkuperäinen haltuunotto⁴⁹ (ursprünglichen Erwerbung, lat. acquisitio originaria), joka on oikeuttanut myöhemmät omistusoikeudet. Näin on siirrytty alkuperäisestä tilasta, jossa ihmiskunta on omistanut kaiken yhteisesti,

49 Kant vertaa tätä roomalaisen oikeuden käsitteeseen occupatio, joka viittaa omistajattoman kohteen ottamiseen omaksi (RL 263).

42

subjektiivisiin hallintaoikeuksiin. Edeltäjiensä tapaan Kant käyttää apuvälineenään ajatusta luonnontilasta.

(RL 256–257, 262)

Kant ei sano alkuperäisestä yhteisomistajuudesta paljoa. Se ja luonnontila ovat hänelle historiallisten tosiasioiden sijaan käytännöllisen järjen käsitteitä – ideoita, jotka mahdollistavat maan (ja esineiden) käytön apriorisen perustelun. Uskoakseni hän tarkoittaa yhteisomistajuuden merkitsevän sitä, että kukaan ei oikeastaan omista mitään, mutta kaikilla on yhtäläinen ja tasa-arvoinen (inklusiivinen) oikeus maan (ja sitä kautta muiden asioiden) haltuunottoon. (RL 262)

Locken tapaan Kant kiistää mahdollisuuden siihen, että omistusoikeudet voisivat alkuperäisen haltuunoton näkökulmasta perustua johonkin ulkopuoliseen tahoon, vaan ihmisen on täytynyt luoda ne itse (RL 258–

259). Hän tyrmää myös sopimukseen perustuvat teoriat omaisuuden alkuperästä. Grotiuksen ajatus omaisuuden synnystä (hiljaisella) sopimuksella varhaisesta yhteisomistuksen tilasta (lat. communio primaeva) perustuu Kantin mukaan apriorisen periaatteen sijaan historialliseen tapahtumaan, ja on siksi jostain periytyvä eikä alkuperäinen⁵⁰ (RL 258). Mary Gregor muotoilee asian niin, että sen ongelma olisi joka tapauksessa se, että se ei olisi alkuperäistä vaan sopimukseen perustuvaa haltuunottoa (Gregor, 782). Sama pätee Pufendorfin teoriaan. Wolfgang Kerstingin mukaan sopimukseen perustuvat teoriat sotivat Kantin ajatusta vastaan luoda a priori perusta ensimmäiselle haltuunotolle. Jos käytännöllinen järki olettaa a priori, että kaikkien velvollisuus on toimia omistusoikeuksien syntymisen edistämiseksi, yksilön oikeus

omaisuuteen ei voi Kerstingin mukaan perustua pelkälle sopimukselle. (Kersting, 350–351)

Kant siis hylkää sopimukset alkuperäisenä omaisuuden oikeutuksena, mutta myöskään lockelaiset työhön perustuvat teoriat eivät miellytä häntä. Hän kiistää sen, että alkuperäinen haltuunotto voisi perustua maan rajaamiseen tai työstämiseen, kuten Locke väitti – aksidenssien hallinta ei voi johtaa substanssin

oikeudelliseen hallintaan, eikä empiirisistä teoista voi johtaa oikeuksia, vaan tarvitaan Tahdon oikeudellinen akti (RL 263, 268–269). Kant toteaa lähes lakonisesti työstämisen kyllä käyvän mainiosti merkistä,

haltuunoton vaatimasta julkisesta ilmauksesta, mutta suoraan sanottuna vähemmänkin työläs metodi riittäisi (RL 265).

Gregorin mukaan Kant kritisoi julkaisemattomissa kirjoituksissaan laajasti teoreetikoita, jotka näkevät omaisuuden perustan työssä. Mahdollisesti tämä johtuu siitä, että hän oli itse aiemmin nähnyt tämän ainoana mahdollisena alkuperäisen haltuunoton muotona. Hänen perustava vastaväitteensä on, että näkemällä oikeuden esineeseen suorana suhteena ihmisen ja esineen välillä, he olettavat esineellä olevan velvollisuuksia omistajaansa kohtaan. (Gregor, 782)

50 Kant erottaa Grotiuksen communio primaevan omasta alkuperäisen yhteisomistajuuden ideastaan, ja sanoo että Grotiuksen käyttämän termin pitäisi itse asiassa olla communio derivata, koska sen kuvaama tila ei ole alkuperäinen vaan jostain johdettu (RL 258).

43

Gregor tulkitsee Kantin tarkoittavan pohjimmiltaan sitä, että ilman vapauden käsitettä ja sitä kautta selvää eroa hallussapidon ja hallinnan välillä, työhön perustuvan haltuunoton kannattajat joutuvat olettamaan, että persoona jättää itsestään jotain, jonkinlaisen hengen, esineeseen. Näin ollen esineen omistaja olisi ristiriitaisesti kahdessa paikassa yhtä aikaa. Tämä johtaisi siihen, että he pystyisivät oikeuttamaan

ainoastaan fyysisen hallussapidon, eivätkä järjellistä hallintaa ja omistamista oikeutena. Kaiken lisäksi, kuin kirsikkana Kantin Locke-kakun päällä, esineen hallinta sen käytön välttämättömänä ehtona estää

implisiittisesti sen, että hallintaoikeus voisi syntyä esineen käytöstä tai työstä. (RL 260, 268–269; Gregor 782–783)

Ensimmäisen omistuksen on täytynyt Kantin mielestä kohdistua maahan, koska omistaakseen mitään irtaimia esineitä maan päällä, on ensin omistettava maa jolla ne sijaitsevat. Kant vertaa tätä substanssin ja aksidenssin suhteeseen, maan omistuksen ollessa substanssi, jotain ilman aksidenssi (irtain omaisuus) ei voi olla olemassa. Jotta voisi siis omistaa liikuteltavia esineitä maan päällä, tai vaikkapa omenapuun, on ensin omistettava maapala jolla ne sijaitsevat. (RL 261)

Kant väistää vielä yhden Locken teorian ongelmakohdan, joka liittyy (maan) omistamisen määrään. Locke tarjoaa rajoitteita omistamisen määrälle vastaukseksi ongelmaan, että yhteisomistuksen yksityistäminen rikkoo muun ihmiskunnan oikeuksia. Hänen mukaansa luonnollinen laki asettaa rajoitteita sille, kuinka paljon yksilö saa omia itselleen: kaikki haalittu maa pitää pystyä hyödyntämään, ja muiden ulottuville tulee jättää ”riittävästi yhtä hyvää ” (II § 33 & 38). Kant kiertää Locken itselleen kaivaman kuopan, eikä edes yritä etsiä ratkaisua ongelmaan omaisuuden määrästä. Hän toteaa pragmaattisesti omistamisen rajan olevan se, kuinka paljon pystyy pitämään vallassaan: ”On kuin maa itse sanoisi hänelle, jos et voi puolustaa minua, et voi hallita minua”. (RL 265)

Kuinka Kant lopulta selittää omaisuuden alkuperäisen haltuunoton, ja samalla hankittujen, toisten vapautta rajoittavien, oikeuksien synnyn? Yritän seuraavaksi kirjoittaa ajatuksen auki mahdollisimman selkeästi⁵¹. Alkuperäinen omaisuuden haltuunotto koostuu hänen mukaansa kolmesta erillisestä tekijästä:

1. Ulkoisen esineen res nullius fyysisestä hallussapidosta (possessio phaenomenon) (RL 258).

2. Valinnasta (eli tahdosta) sulkea esine muiden ulottuvilta, eli ottaa se omaksi. Kant liittää tähän lisäksi ulkoisen ilmauksen asiasta, eli hallinnan julistuksen (RL 258–259).

51 Alkuteksti on näiltä osin erityisen vaikeaselkoinen, ja useimmat aihetta käsitelleet kirjoittajat tuntuvat ohittaneen sen käsittelemättä sen yksityiskohtia. Esittelen tässä oman tulkintani, joka saa vahvistusta esimerkiksi Arthur Ripsteinin Force and Freedom -kirjasta. N.W. Sage, joka kritisoi Ripsteinin tulkintaa haltuunoton yksipuolisuuteen liittyvistä ongelmista artikkelissaan Original Acquisition and Unilateralism: Kant, Hegel, and Corrective Justice, kuvaa sitä pohjoisamerikkalaisen lakikirjallisuuden yleiseksi tulkinnaksi (Sage, 2). Sanottakoon vielä varoituksena, että Laddin englanninkielinen käännös tekee tässä itsestään tarpeettoman vaikealukuisen. Sen lisäksi että se noudattaa Ludwigin (selventävyydeltään kyseenalaista) rekonstruoitua kappalejärjestystä, siihen on useamman tätä aihetta käsittelevän kappaleen osalta painettu alkuperäiset sivunumerot väärin. Kyseiset kappaleet siis löytyvät Laddin käännöksestä eri luvusta kuin rekonstruoimattomissa painoksissa, ja ne ovat peräisin eri kohdasta alkuperäistä tekstiä kuin ilmoitettu.

44

3. Haltuunotosta (Zueignung) ulkoisen ja yleisen lakiasäätävän Tahdon idean aktina (RL 259).

Ensimmäinen ja toinen ehto ovat selkeitä ja ymmärrettäviä. Omistajattoman esineen haltuunotto vaatii fyysistä hallussapitoa, intentiota sen omistamiseen, ja haltuunoton ulkoista ilmaisemista. Mutta mitä Kant voi tarkoittaa haltuunotolla ulkoisen ja yleisen lakiasäätävän Tahdon idean aktina?

Kuten aiemmin totesimme, Käytännöllisen järjen postulaatti, mahdollistaa yksilölle esineiden omistamisen, ja jopa velvoittaa toimimaan omistamista edistävällä tavalla. Sallivana lakina se mahdollistaa velvoitteiden luomisen muille maailman yksilöille Tahdon yksipuolisen⁵² aktin kautta. Tämä tarkoittaa sitä, että yksilö on oikeutettu luomaan hallintaoikeuksia yksin, ilman kenenkään muun apua. Itse asiassa ensimmäinen haltuunotto on Kantin mukaan aina yksipuolinen (RL 259). Jos siihen tarvittaisiin muita, se olisi kahdenvälinen, ja siksi perustuisi Grotiuksen mallin tapaan sopimukseen (RL 259).

Käytännössä oikeuksien luonti haltuunotolla yksipuolisena Tahdon aktina tarkoittaa kuitenkin sitä, että mikään ei estä niiden keskinäistä ristiriitaisuutta. Luonnontilassa syntyvät oikeudet johtavat siis

subjektiivisesti luotujen oikeuksien sekamelskaan. Ristiriitaisten oikeuksien viidakko on suoraan ristiriidassa oikeuden yleisen lain kanssa, joka velvoittaa toimimaan ”ulkoisesti niin, että tahtosi vapaa käyttö sopii yhteen kaikkien vapauden kanssa, yleisen lain mukaisesti” (RL 231).

Oikeudet ovat aina ihmisten, eivätkä ihmisten ja esineiden välisiä. Näin ollen, tullakseen merkityksellisiksi ne vaativat auktorisointia, eli hyväksyntää (Kersting, 350; Ripstein, 154). Kantin sanoin, yleisen Tahdon täytyy oikeuttaa (berechtigen) yksipuolinen haltuunotto (RL 263). Subjektiivisen tahtomisen täytyy olla linjassa yleisen Tahdon kanssa ja saada siltä hyväksyntä. Tämä tulkinta käy yksiin Kantin muotoileman ulkoisen haltuunoton periaatteen kanssa:

”Se, minkä voin tuoda hallintaani (ulkoisen vapauden lain mukaisesti), ja mitä voin tahtoni kohteena hyödyntää (käytännöllisen järjen postulaatin mukaisesti), ja minkä lopulta (mahdollisen yhdistyneen Tahdon Idean mukaisesti) tahdon olevan minun, olkoon minun.” (RL 258)

Haltuunotto yleisen lakiasäätävän Tahdon idean aktina tarkoittaa siis sitä, että syntyvän oikeuden on saatava yleinen oikeudellinen hyväksyntä⁵³, joka takaa että oikeudellisia ristiriitatilanteita ei pääse

52 Olen kääntänyt Kantin einseitig - doppelseitig - einseitig -jaon sanoilla yksipuolinen, kahdenvälinen ja kaikkien välinen. Jako vastaa Kantin mukaan jakoa hankinnan sisältöön, muotoon ja oikeudellisuuteen, ja roomalaisen oikeuden facto - pacto - lege -jakoa (RL 259–260). Vertaus ei ole Ripsteinin mukaan ongelmaton (Ripstein, 65).

53 Pidän mahdollisena, että Kantin käyttämä sanamuoto selittyy pienellä sanaleikillä. Zueignung tarkoittaa haltuunoton (esimerkiksi Itävalta-Unkarin vuoden 1812 yksityisoikeuden ABGB määrittelee sen tarkalleen esineen res nullius haltuunotoksi; Allgemeines bürgerliches Gesetzbuch § 381) lisäksi myös mm. omistamista jollekin, eli esimerkiksi omistuskirjoitusta (Hirvensalo, 1564). Jos siis on niin, että 1700-luvun lopun saksassa termi on tarkoittanut esineen haltuunoton lisäksi jollekin omistamista, voi olla, että Kant on valinnut puhua tässä tapauksessa haltuunotosta kyseisellä sanalla juuri sen kaksoismerkityksen takia. Ajatushan on nimenomaan alkuperäisestä omistajattoman

45

syntymään. Minkäänlaista yleistä, kaikkien välistä ja lakiasäätävää Tahtoa ei ole kuitenkaan esijuridisessa luonnontilassa olemassa, ja kolmas ehto uhkaa siksi jäädä täyttymättä. Yksilöillä on kuitenkin velvollisuus toimia käytännöllisen järjen postulaatin, sekä ulkoisen haltuunoton periaatteen mukaisesti. Siksi heidän on kunnioitettava myös niiden mukaisesti syntyviä omistusoikeuksia, vaikka ne eivät olisi saaneetkaan vielä oikeudellista auktorisointia. Kant toteaakin oikeuksien hankkimisen kuuluvan käsitteellisesti juuri yksityisoikeuden piiriin, eikä poliittista yhteiskuntaa ja sen positiivista lainsäädäntöä teoriassa tarvita (RL 264). Näin ollen myös yksipuolisesti syntyneet ja täyttä hyväksyntäänsä odottavat omistusoikeudet ovat Kantin mukaan sitovia. Ne ovat kuitenkin epätäydellisiä ja kolmannen ehdon täyttyminen ja oikeuksien täydellistyminen jäävät ikään kuin roikkumaan ilmaan, odottaen yleisen ja yhdistyneen lakiasäätävän Tahdon hyväksyntää⁵⁴. Yleinen hyväksyntä on välttämätön oikeustulkintojen kaaoksen ja ristiriitatilanteiden välttämiseksi. (RL 263, 267)