Johdatus Rechtslehreen ja oikeuden käsitteeseen

Kantin teoria omaisuuden ja yhteiskunnan synnystä löytyy hänen teoksestaan Moraalin metafysiikka³³ (Metaphysik der Sitten). Kuten nimi antaa ymmärtää, kirja käsittelee moraalifilosofian metafyysistä puolta.

Metafysiikka tarkoittaa Kantille puhtaasta järjestä kumpuavaa käsitetasoista tiedettä, joka edeltää a priori kaikkea empiiristä kokemusta (RL 216³⁴; PJK A841/B869). Kant oli antanut moraalilaille apriorisen

perustelun jo aiemmin julkaistussa Moraalin metafysiikan perustuksessa (Grundlegung zur Metaphysik der Sitten), ja keskittyy Moraalin metafysiikassa oikeuksiin ja hyveisiin. Kirja siis käsittelee oikeutta ja etiikkaa ainoastaan metafysiikan apriorisesta näkökulmasta ja sivuuttaa niiden empiiriset aspektit, eikä näin ollen sisällä moraalifilosofiaa kokonaisuudessaan (Ladd, xviii). Kirja jakautuu kahteen osaan, Oikeusoppiin (Die metaphysische Anfangsgründe der Rechtslehre, yleensä vain Rechtslehre) ja Hyveoppiin (Die metaphysische

33 Käytän lähtökohtaisesti vakiintuneita käännöksiä Kantin käyttämistä käsitteistä. Moraalin metafysiikasta ei kuitenkaan ole suomenkielistä käännöstä, joten olen parhaani mukaan pyrkinyt poimimaan suomennetuista Puhtaan järjen kritiikistä (suom. Nikkarla ja Ranki) ja Moraalin metafysiikan perustuksesta (suom. Nikkarla) kirjassa käytettyjen käsitteiden suomennoksia. Joissain tapauksissa olen kuitenkin ollut pakotettu kääntämään ja keksimään itse niille suomenkielisiä vastineita. Kirjaimellinen suomennos Metaphysik der Sittenille olisi Tapojen metafysiikka.

34 Rechtslehreen (RL) viitatessani käytän vakiintuneen käytännön mukaisesti Akademische Ausgaben VI osan

sivunumeroita. Samoin Puhtaan järjen kritiikkiin (PJK) viitatessani viittaan ensimmäiseen ja toiseen laitokseen A- ja B-kirjaimilla. Moraalin metafysiikan perustukseen (MMP) viittaan Akademische Ausgaben IV osan sivunumeroilla.

30

Anfangsgründe der Tugendlehre, useimmiten vain lyhyesti Tugendlehre). Rechtslehre käsittelee oikeutta ja Tugendlehre etiikkaa³⁵.

Kant johtaa molemmat, sekä oikeuden että etiikan, ylimmästä moraalilaista, mutta ne muodostavat kaksi erillistä systeemiä. Niiden ero voidaan raa’asti typistää muutamaan pääkohtaan. Ensinnäkin, toisin kuin etiikan, oikeuden piiriin kuuluvista asioista voidaan säätää ja rankaista ulkoisella lainsäädännöllä. Toiseksi, velvollisuuksien näkökulmasta tarkasteltuna oikeus käsittää vain oikeusvelvollisuudet (Rechtspflicht), eli velvollisuudet toisia kohtaan, jotka ovat täydellisiä³⁶, eli niiden täyttämättä jättäminen on väärin.

Kolmanneksi, oikeus on kiinnostunut ainoastaan ulkoisista teoista suhteessa toisiin oikeussubjekteihin.

Lisäksi teot voivat olla linjassa oikeuden kanssa houkuttimesta (Triebfeder) riippumatta, mutta eettinen teko vaatii moraalisen motiivin. Oikeuteen tarvitsee siis vain mukautua, mutta etiikka vaatii toimijalta enemmän, se on päämäärä itse itselleen. Oikeudet ovat jotain, mitä ihmisillä on tai mitä he voivat hankkia – hyveet ovat jotain mitä heidän tulisi hankkia. (Ladd, xx; Sensen 106; RL 214 & 218)

Rechtslehre ei ole lakikirja tai oikeustieteen oppikirja, eikä se myöskään pyri kertomaan minkä sisältöisiä lakeja tulisi säätää. Sen sijaan sen tarkoitus on osoittaa, että oikeudet ja oikeus järjestelmänä voidaan johtaa apriorisesti, eivätkä ne tarvitse minkäänlaista kokemusmaailmaan perustuvaa empiiristä juurta.

Samalla kirja selittää oikeuden ja oikeuksien olemusta ja syntyä, sekä sitä minkälaisten periaatteiden pohjalta lakeja tulisi säätää ja yhteiskunnan toimia. Rechtslehre jakautuu kahteen osaan: yksityisoikeuteen (Privatrecht) ja julkisoikeuteen (öffentliche Recht). Yksityisoikeus käsittää oikeuden yksityishenkilöiden välisinä suhteina, hankittuina oikeuksina, ja julkisoikeus oikeuden yhteiskunnan näkökulmasta (John Laddin mukaan perustus-, rikos- ja kansainvälisen lain, roomalaisen oikeuden mukaisesti). Jako tulee suoraan roomalaisen oikeuden ius privatum - ius publicum -jaosta, mutta Kant antaa käsitteille hieman

tavallisuudesta poikkeavat merkitykset. Yksityisoikeus on Kantin mukaan kirjoittamattomana voimassa aina ja kaikkialla, mutta julkisoikeus edellyttää positiivista lainsäädäntöä ja astuu kuvaan vasta

kansalaisyhteiskunnassa (bürgerliche Gesellschaft). Vaikka yksityisoikeus edeltää kansalaisyhteiskuntaa ja on läsnä jo luonnontilassa, se ei kuitenkaan lakkaa olemasta tai mitätöidy yhteiskuntaan siirryttäessä.

Päinvastoin, se on voimassa täysin samanlaisena myös kansalaisyhteiskunnan sisällä. (RL 306; Ladd, xxxii) Rechtslehre siis käsittelee oikeutta (Recht, lat. ius) itseään, eikä kirjoitettua (positiivista) lakia (Gesetz, lat.

lex), joka oikeuden päälle rakentuu. Kuten roomalaisen oikeuden iusin (erotuksena lexiin), myös Kantin oikeuskäsitteen, voidaan sanoa lukeutuvan luonnonoikeuden piiriin, kunhan pidetään mielessä, että se

35 Jako oikeuteen ja etiikkaan periytyy Moraalin metafysiikan vuoden 1887 englanninkielisen painoksen kääntäjän William Hastien mukaan saksalaiselta juristilta ja filosofilta Christian Thomasiukselta (1655–1728) (Hastie xiii, alaviite 2).

36 Täydelliset (vollkommene) velvollisuudet ovat sellaisia, joiden täyttämättä jättäminen on väärin. Epätäydellisten (unvollkommene) velvollisuuksien täyttäminen on hyveellistä, mutta niiden täyttämättä jättäminen ei ole sinänsä väärin. Hastien mukaan myös tämä jako periytyy Thomasiukselta. (Hastie xiii alaviite 2)

31

eroaa perinteisestä luonnonoikeustraditiosta joiltain osin. Ylin moraalilaki ei ole Kantille Jumalan säätämä tai luonnosta pääteltävä, kuten luonnollinen laki Lockella ja muilla Kantin edeltäjillä, vaan sen juuri on a priori jokaisen ihmisen järjen sanelema. Toisin sanottuna sen ymmärtämiseksi ei vaadita minkäänlaista empiiristä kokemuspohjaa. Lain sisältö on aina suhteessa oikeuksiin, eikä esimerkiksi yleiseen hyvään (kuten Laddin mukaan esimerkiksi Tuomas Akvinolaisella). Oikeus on yhdenmukaisuutta moraalilain kanssa.

(Ladd, xxii)

Yksityisoikeus käsittää hankitut oikeudet (Kantin termein ”ulkoinen minun ja sinun”), jotka voidaan jakaa omistusoikeuksiin esineisiin, sopimukseen perustuviin ja statukseen perustuviin oikeuksiin. Kantin voidaan nähdä tulkinneen nämä kaikki omistusoikeuksiksi, mutta keskityn esineoikeuksiin, jotka voidaan nähdä teorian kovana ytimenä. Käsitteen sisältö on oikeastaan lähellä Grotiuksen ja Pufendorfin suumia, ja Locken propertyä, eli henkilön oikeuksia yleensä.

Ladd kuvaa Kantin filosofiaa täydellisen egalitaristiseksi. Kantin mukaan kaikilla yksilöillä on samanlaiset oikeudet ikään, sukupuoleen tai yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta. Hän edustaa siis tältä osin samaa liberalistista traditiota kuin ihmisten synnynnäistä tasa-arvoisuutta peräänkuuluttanut Locke. Kuten 1600-luvun Englannissa, tasavertaisuus oli myös 1700-1600-luvun Preussissa kaikkea muuta kuin ilmiselvää. Esimerkiksi naiset ja lapset olivat miesten huoltajuuden (Vormundschaft, lat. tutela) alaisia, ja heidän oikeutensa olivat rajoitetut. Vaikka kyseinen järjestelmä esiintyy myös varhaisessa roomalaisessa oikeudessa, naiset saivat yhtäläiset oikeudet miesten kanssa jo roomalaisen oikeuden myöhäiskaudella Justinianuksen

lakikokoelmassa Corpus iuris civilis. Laddin mukaan roomalaiseen oikeuteen pohjautuva preussilainen lainsäädäntö olikin osittain taantunutta alkuperäiseen verrattuna. Kant piti Corpus iuris civilistä erittäin suuressa arvossa, ja näki roomalaisen oikeuden valistuneena ja preussilaista lainsäädäntöä sopivampana filosofian käyttötarkoituksiin. Onkin selvästi nähtävissä, että Rechtslehre on saanut paljon vaikutteita roomalaisesta oikeudesta, josta myös monet käytetyt termit ovat peräisin. Mielestäni vaikuttaa siltä, kuin Kant olisi ottanut lähtökohdakseen roomalaisen esineoikeuden oppikirjan, jonka termeille ja käsitteille hän yrittää antaa filosofisen järjestelmänsä mukaisen perustelun a priori. On kuitenkin hyvä muistaa, että Kant ottaa vapauksia, eivätkä Rechtslehren käsitteet ole sisällöltään aivan yksi yhteen roomalaisten kanssa.

(Ladd, xxv & xxxi)

Roomalaisen oikeuden näkyvä vaikutus Rechtslehreen selittynee ainakin osittain sillä, että 1700-luvun preussilainen lainsäädäntö, kuten myös nykyinen saksalainen järjestelmä pohjautuvat roomalaiseen oikeuteen. Sama pätee myös Suomen lakiin, mistä syystä monet käytetyistä käsitteistä löytyvät suoraan myös suomalaisista lakikirjoista. Sekä Saksan että Suomen lait kuuluvat ns. säädösoikeustraditioon, minkä voi erottaa anglosaksisesta tapaoikeus-, eli Common law -traditiosta. Säädösoikeuden ja Lockenkin