Life-design malli

Ohjausalan asiantuntijat ovatkin nähneet tarpeen kehittää ohjausmalli, joka olisi validi myös kansainvälisesti, sillä ohjaus -teorioiden ja tekniikoiden sopeuttaminen siihen ohjauskontekstiin, jossa ohjaus tapahtuu, on usein haastavaa. Life-design malli on ohjausalan asiantuntijoiden yhteisesti kehittämä kansainvälinen ohjausmalli ja metodi, joka pohjautuu sosio-konstruktivistiseen epistemologiaan. Mallissa sosio-konstruktivistisen epistemologian vaikutteet näkyvät erityisesti mallin ajatuksena siitä, kuinka yksilön tiedot, taidot ja kokemukset sekä identiteetti ovat sosiaalisen kanssakäynnin tulos sekä siitä, kuinka yksilö rakentaa merkityksiä diskurssien kautta. (Savickas & ym., 2009, 239-240.)

Uraan liittyvät kysymykset ovat vain yksi osa paljon suurempaa kokonaisuutta, jossa yksilö pyrkii rakentamaan elämäänsä nykyisessä postmodernissa ja globaalin talouden muovaamassa informaatioyhteiskunnassa. Kodin, vapaa-ajan ja työn yhteensopivuuteen liittyvät teemat ovat entistä isommassa roolissa myös urien rakentamisessa. Näiden eri aspektien tunnustaminen uraa muokkaavina tekijöinä kyseenalaistaa ohjauksessa usein ilmenevät termit kuten urakehitys tai ammatillinen ohjaus. Näiden sijaan ohjauksen tulisi tarkastella yksilön elämää holistisena kokonaisuutena; tätä kokonaisuutta Life-Design mallissa esitetään kutsuttavan elämän liikeradoiksi tai elämänkehityskaariksi (engl. life trajectories). Tämän päivän ohjauksessa ei tulisi kokonaan unohtaa ymmärrystä siitä, kuinka yksilö valitsee ammattinsa tai miten urat rakentuvat, mutta niiden ei tulisi olla tarkastelun keskiössä. Guichard (2005) on esittänyt, että ohjauksen tulisi keskittyä tarkastelemaan niitä komponentteja ja prosesseja, joiden avulla yksilö rakentaa omaa elämäänsä. Näin ollen uraohjauksen avulla tulisi selvittää, kuinka yksilöt rakentavat elämäänsä työnsä avulla tai sen kautta, siinä kontekstissa, missä elävät. Ohjauksessa on siis välttämätöntä keskittyä elämän muihinkin osa-alueisiin. (Savickas & ym., 2009, 241-242.)

Life-design mallissa esitellään viisi edellytystä yksilöistä ja heidän työurien muotoutumisesta. Nämä viisi edellytystä ovat yksilön kontekstuaaliset mahdollisuudet, dynaamiset prosessit, ei-lineaarinen edistyminen, useat perspektiivit sekä henkilökohtaiset mallit. Life-design mallia ohjauksessa hyödynnettäessä näiden viiden edellytyksen huomiointi on olennaista. Mallin viitekehys korostaa, että ohjauksen tulee olla elinikäistä,

15 holistista ja kontekstin huomioonottavaa sekä ennaltaehkäisevää. (Savickas & ym., 2009, 244.)

Elinikäisen ohjauksen tarve on perusteltua, sillä yhteiskunta nähdään muuttuneen ennustamattomaksi ja yksilökeskeisemmäksi. Yksilön elämä nähdään individuaalisena prosessina, jossa ympäristötekijöillä on suuri merkitys muun muassa itsensä kehittämisen taidoissa. Itsensä kehittäminen on kuitenkin pitkälti riippuvainen yksilön riittävistä kyvyistä ja tietämyksestä. Life-design mallin avulla pyritään parantamaan yksilön mahdollisuuksia tarvittavien kykyjen ja tiedon tunnistamiseen, ei ainoastaan niiden hankkimiseen. Vasta kun yksilö on tullut tietoiseksi niistä kyvyistä ja tiedoista, joita hän tarvitsee kehittyäkseen yksilönä läpi elämänsä, voidaan häntä auttaa määrittelemään miten, kenen avulla, missä ja milloin näitä kykyjä ja tietämystä voidaan hankkia. (Savickas & ym., 2009, 244.)

Life-design malli korostaa holistisuuden merkitystä ohjauksessa. Holistisuuden tarve linkittyy vahvasti elinikäisyyteen, sillä elämänkulun aikana yksilö kohtaa tilanteita, joissa myös muut kuin ura- ja työaiheiset teemat vaikuttavat häneen. Uraohjauksessa fokuksena on usein uraan ja työhön liittyvät kysymykset, mutta life-design pyrkii holistisuudellaan tuomaan näkyväksi myös perheeseen, kansalaisuuteen, harrastaneisuuteen liittyviä teemoja. Life-design mallissa siis kehotetaan yksilöä tarkastelemaan erilaisia roolejaan omassa elämässään myös urakehitys- ja rakennustilanteissa. Kontekstin merkitys Life-design mallissa juontaa juurensa sen sosio-konstruktivistiseen lähestymistapaan. Nyky-ympäristön tarkastelu ei riitä, sillä yksilön tulisi tarkastella kontekstia myös siten, että hän tarkastelisi omaa käytöstään, havaintojaan ja tulkintojaan myös aiemmista ympäristöistään.

Life-design mallissa yksilöä tulee rohkaista tutkimaan omia roolejaan eri elämänvaiheissaan ja konteksteissa. Ennaltaehkäisevää otetta Life-design mallissa peräänkuulutetaan ohjaajan näkökulmasta. Ohjaajien tehtävä ei mallin mukaan ole tehdä interventiota ainoastaan muutos- ja siirtymäkohdissa vaan toimia ennaltaehkäisevästi siten, että yksilö on valmistautunut siirtymäkohtiin jo ennen kuin ne ovat ohjaajan tai ohjattavan tiedossakaan. (Savickas & ym., 2009, 244-245.)

Life-design mallin tavoitteina on vahvistaa yksilöiden sopeutumiskykyä, narratiivisuutta ja aktiivisuutta. Sopeutumiskyvyllä tavoitellaan yksilön mukautumista muutoksiin, joita he elämänkulussaan kohtaavat. Sopeutumiskykyä yksilö tarvitsee niin urasiirtymissä, kehitystehtävissä kuin mahdollisessa työkyvyn kuntoutuksessa. Sopeutumiskykyä

16 vahvistamalla yksilö voi paremmin valmistautua muutoksiin ja muuttuviin konteksteihin.

Life-design malli pyrkii myös vahvistamaan urakonstruktion viittä ydinteemaa, jotka ovat positiivinen huoli, kontrolli, uteliaisuus, itseluottamus ja sitoutuminen. Positiivisella huolella tarkoitetaan yksilön tapaa asennoitua huoliinsa optimistisella ja toiveikkaalla tavalla.

Kontrolli puolestaan nähdään hyvänä, sillä se mahdollistaa itsesäätelyä muuttuvissa tilanteissa sekä mahdollistaa jonkinlaisen otteen myös kontekstiin vaikuttamiseen.

Uteliaisuuden vahvistaminen on perusteltua, sillä sen avulla yksilö pyrkii tutkimaan vaihtoehtojaan niin oman itsensä kuin sosiaalisten mahdollisuuksiensa suhteen.

Itseluottamuksen vahvistaminen on tarpeen, sillä sen myötä yksilö voi seistä omien päämääriensä ja tavoitteidensa takana sekä kohdata vastoinkäymisiä. Sitoutumisella tarkoitetaan yksilön sitoutumista oman elämänsä eri projekteihin ja osioihin, eikä niinkään sitoutumista tiettyyn työhön. (Savickas & ym., 2009, 245.)

Narratiivisuus on uraohjauksessa yleinen keino saavuttaa yksilöiden parempi ymmärrys omasta urastaan, elämästään ja sen jatkuvuudesta. Tarinallisen otteen avulla voidaan paremmin auttaa yksilöä hahmottamaan elämänkulun teemojaan, ura persoonaansa ja mukautumiskykyjänsä. Life-design mallissa yksilöitä tulee tukea oman identiteetin ja elämänkentän eri roolien hahmottamissa ja reflektoida sitä, kuinka jotkut näistä identiteeteistä tai rooleista voivat tulla keskeisiksi, kun taas toiset voivat olla väistyviä. Mallin mukaan roolien ja identiteettien määräävyys vaihtelee elämäntilanteiden ja kontekstin mukaisesti. Keskeisimmät identiteetit ja roolit muokkaavat yksilön ajattelua omasta olemassa olostaan ja merkityksistään, jotka usein vaikuttavat vahvasti myös tavoitteisiin ura- ja muun elämän saralla. Life-design malli ei siis ainoastaan vahvista identiteettien selkeytymistä työelämässä vaan pyrkii kokonaisvaltaisempaan tavoitteeseen, jossa yksilö on tietoinen niistä keskeisistä rooleista, jotka muokkaavat hänen tavoitteitaan. Tämän myötä yksilön on mahdollista vahvistaa omia mahdollisuuksiaan saavuttaa näitä tavoitteita uraohjauksen avulla priorisoinnin, resurssien hankinnan, aktiivisuuden ja tuentarpeen kartoittamisen kautta. (Savickas & ym., 2009, 245.)

Aktiviteettien ja toiminnan kautta yksilö rakentaa omaa elämäänsä. Life-design mallissa huomioidaan yksilön verbaalisen diskurssin merkityksen, mutta korostaa myös sitä, kuinka voimakkaasti yksilön elämän konstruktioon vaikuttaa se, mitä hän tekee ja millaisiin aktiviteetteihin hän lähtee mukaan. Aktiviteettien kautta yksilö rakentaa uusia ulottuvuuksia, tulee tietoiseksi niistä aktiviteeteista, joista hyötyvät tai pitävät sekä laajentavat näkökantaansa kohtaamisten ja kokemustensa avulla. Esimerkiksi Life-design malli esittää

17 toimintatavan, jossa ohjauksen myötä nuoria johdatellaan osallistumaan aktiviteetteihin, jotka liittyvät heidän tulevaisuuden tavoitteisiin. (Savickas & ym., 2009, 246.)

Life-design mallin käyttö perustuu enemmän juuri aktiviteetteihin ja narratiivisuuteen ennemmin kuin testituloksiin tai niiden tulkintoihin. Mallissa voidaan nähdä kuusi eri askelta, jotka muodostuvat yksilöiden tarpeiden mukaan. Ensimmäisessä askeleessa ohjaaja ja ohjattava määrittelevät ”ongelman” ja identifioivat ohjattavan halutun lopputuloksen. Tämän myötä ohjaaja ja ohjattava rakentavat ohjaussuhdetta, jossa ohjaaja pyrkii rohkaisemaan ohjattavaa narratiivisuuteen siten, että ohjattava kertoisi ohjaajalle niistä konteksteista ja kokemuksista, jotka hän kokee vaikuttaneen ongelmiensa syntyyn. Tarinan kerronnan aikana ohjaaja tarjoaa reflektointia ja peililistämistä. Ongelman identifioimisen ja kontekstin määrittelyn jälkeen seuraavassa askeleessa ohjattavan tehtävänä on syventyä pohtimaan omia identiteettejään. Ohjaaja ja ohjattava dialogin avulla tulevat tietoisiksi siitä, millaisena ohjattava näkee itsensä, miten hän rakentaa omaa tekemistään ja olemistaan keskeisissä rooleissaan. Keskustelussa ohjaaja auttaa ohjattavaa reflektoimaan ja rakentamaan tätä tarinaa rohkaisemalla ohjattavaa sanallistamaan kokemuksiaan, tavoitteitaan, interaktioitaan, sosiaalisia suhteitaan ja tulevaisuuden odotuksiaan. Kolmannessa askeleessa tavoitteena on perspektiivien laajentaminen siten, että tarinaa pyritään tarkastelemaan objektiivisesti. Tällöin ohjattava saa erilaisen näkökulman luomaansa tarinaan tarkastelemalla sitä etäältä. Tarinan uudelleen tarkastelulla saadaan siihen usein lisää sisältöä, kun ohjattava pyrkii sanallistamaan ja selittämään tarinan siirtymä ja muutosvaiheita. (Savickas & ym., 2009, 246.)

Kun tarina on uudelleen muotoutunut, on neljännen askeleen vuoro. Tässä askeleessa alkuperäinen ongelma asetetaan nykyisen tarinan sisään. Tällöin ongelma nähdään usein uudesta perspektiivistä, joka mahdollistaa ohjattavan näkökulman laajenemisen.

Ongelmanratkaisu ja muutoksen tavoittelu käynnistyvät, kun ohjattava asettaa uusia odotuksia ja löytää itsestään roolin, joka oli ennen tilanteen tarkastelua vain heikosti aistittavissa. Tavoitteena on, että ohjattava pystyy muodostamaan sellaisen identiteetin ja roolin, jolla ongelmanratkaisu ja toiminta tavoitetta kohden käynnistyy. Viidennessä askeleessa tätä uutta identiteettiä pyritään vahvistamaan osallistamalla ohjattavaa aktiviteetteihin, jotka voidaan nähdä vahvistavan uuden identiteetin tavoitteita. Näiden aktiviteettien suunnitelma on aina yksilöllinen, mutta sen tulisi sisältää aktiviteetteja, joiden avulla yksilö vahvistaa kykyään kohdata nykyisiä tai potentiaalisia esteitä sekä harjoitteita siihen, kuinka hän voi vahvistaa nykyistä identiteettiään tarinankerronnan avulla. Viimeinen

18 askel painottaa seurannan ja mahdollisten jatkotoimenpiteiden tarpeen monitorointia ohjaajan toimesta. (Savickas & ym., 2009, 245-246.)

19

3 Uraohjaus ja urasiirtymät

Uraohjauksen tarve lisääntynee prekarisaation ja uran rakenteen muutosten myötä.

Epävarmuus työnjatkuvuudesta ja omista kompetensseista ovat aiempaa enemmän läsnä työelämässä. Uudelleensijoittumisohjausta on tarjolla myös organisaation imagoon ja vastuuseen liittyvistä syistä, joita esittelen tutkielmassani tuonnempana. Esittelemäni urakehitysmallit ja elämänkulun vaiheet liittyvät vahvasti uraohjaukseen, sillä ne pitävät sisällään niitä yksilön elämänvaiheita, joissa uraohjauksen tarve kasvaa. Esimerkkejä uraohjaukseen hakeutumisesta ovat muun muassa irtisanotuksi tuleminen, urasuunnittelu, ammatinvalinta, työnhakuun liittyvät toiminnot, työelämän odotukset, elämäntilanteen ja työuran yhdistäminen, työssä kehittyminen, työkyvyn menetys, omien kompetenssien tunnistaminen ja kehittäminen. Kaikki nämä siirtymät vaativat uraohjaukselta mukautumiskykyä ja asiakaslähtöisyyttä.