• Ei tuloksia

Vinyylilevyharrastuksessa myös laadukkuuden eri tasoiset representaatiot nousevat esille.

Aineistossani keskeisimmät tähän liittyvät representaatiot käsittelevät vinyyliä itsessään laa-dukkaana artefaktina verrattuna vaikkapa digitaalisiin musiikkipalveluihin. Toisaalta myös omaa tai muiden harrastustoimintaa pyritään merkityksellistämään nimenomaan laadukkuu-den kautta. Laadukkuutta pystytään määrittelemään siis kulttuurisen artefaktin kautta, sekä siihen liitettävien yhteiskunnallisten ja kulttuurillisten tekijöiden kautta.

Ulkomailla lähes puolet uusista harrastajista eivät joko panosta harrastukseen kunnolla tai tekevät sitä selkeästi vain muoti-ilmiön vuoksi, mutta Suomessa nuorimmatkin keräilijät tuntuvat olevan hyvin omistautuneita. Se johtuu var-masti siitä että Suomessa ei myydä halpissoittimia supermarketeissa tai edes levykaupoissa. Toinen tekijä taitaa olla suomalaisten nuorten suhtautuminen vanhaan musiikkiin. Briteissä ja jenkeissä Beatles ja Rolling Stones ovat kaik-kien nuorten tietämiä 60- ja 70-luvun bändejä, mutta Suomessa sen ajan mu-siikki on lähinnä iskelmää.

V409, mies, alle 20v

Kuten jo aitouden representaatioita tarkastellessa kävi ilmi, erontekoja on havaittavissa ko-timaisten ja ulkomaisten harrastajien välillä. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna kotimaassa tapahtuva vinyylilevyjen harrastaminen koetaan laadukkaampana, sen sijaan ulkomaalaiset harrastajat representoidaan pinnallisempina musiikin kuluttajina. Suomalaisten (ja tässä kontekstissa etenkin uusien nuorten harrastajien) omistautuneisuus koetaan siis kumpuavan luonnollisemmasta suhtautumisesta vanhaan, 60- ja 70-luvun musiikkiin, jolloin vinyylile-vyjen suosio kukoisti. Suomessa ”kunnolla harrastukseen panostaminen” tarkoittaa hintatie-toisuuden lisäksi myös sitä, että soitintekniikkaan kiinnitetään huomiota. Tähän hyvät läh-tökohdat antaa tarjolla oleva laadukas kalusto, jonka pohjalle harrastusta on hyvä lähteä ra-kentamaan. Mitä tässä jätetään osittain sanomatta, on se, että vinyylilevyharrastus katsotaan vaativan myös laadukkaan soittokaluston. Pelkkä vinyylilevyjen ja julkaisuiden laadukkuus ei vielä välttämättä riitä, vaan myös äänentoistoon tulee panostaa. Tämä puoli representaati-osta kumpuaa osittain siitä, että vinyylilevyt ovat herkkiä kulumaan, jos niitä toistetaan esi-merkiksi huonolaatuisella tai kuluneella soittimella.

Se saa ihmiset arvostamaan enemmän musiikkia. Musiikki ei ole pelkästään yksittäisiä striimattuja hittejä. Albumi itsessään on taidemuoto ja biisien sijoit-telu vaatii draaman kaaren tajua.

V137, nainen, 40–49v

Laadukkuuden representaatioon tässä kontekstissa liittyy myös musiikillinen tietoisuus. Vi-nyylilevyjä harrastavien keskuudessa levyjen suosiota merkityksellistetään sitä kautta, että vinyylilevy on kulttuurillisena artefaktina arvostuksensa edelleen ansaitseva musiikkifor-maatti. Moni harrastajista kokee myös vinyylibuumin positiivisena asiana siksi, että tietoi-suus vinyylilevyistä siirtyy ilmiön avulla myös nuoremmille sukupolville. Samalla arvostus laadukkaaksi merkityksellistettyä musiikkiformaattia voi harrastajien mielestä jatkua. Myös itse musiikillinen sisältö ja sen laadukkuuden arvostaminen on laadukkuuden representaati-oiden keskiössä. Pirstaloituneisuutta musiikkiteollisuuteen tuoneet suoratoistopalvelut koe-taan harrastajien keskuudessa mahdollistavan tilanteen, jossa musiikkia ei todella arvosteta niin syvällisesti kuin aiemmin. Esimerkiksi albumikokonaisuuksien arvostaminen taidemuo-tona ja taiteellisina valintoina kuuluvat laadukkuutta korostaviin representaatiokäsityksiin.

Hyvä juttu. Kenties avartaa myös ihmisten musiikkimakua varsinkin 60-80-luvuilla julkaistun musiikin suhteen erityisesti nuorilla ihmisillä, jotka eivät itse ole eläneet "vinyyliaikaa"

V83, mies, 20–29v

Siinä missä vinyylilevyt itsessään tarjoavat harrastajien mielestä laadukkaamman ja moni-puolisemman alustan kuunnella ja kokea musiikkia, ne representoidaan myös ihmisten mu-siikkimakua sivistävinä artefakteina. Vinyylilevyjen laadukkuuteen liittyy niiden sisältämä musiikkihistoriallinen sisältö, joka merkityksellistetään muun muassa etenkin uusia kuunte-lijoita sivistävänä tekijänä. Vaikka vinyylilevybuumissa on siis kyse vielä marginaalisesta ilmiöstä, voi sillä kulttuurillisesti olla tulevaisuuden kannalta vankkojakin vaikutuksia. Se mikä tässä kohtaa jätetään sanomatta voi liittyä siihen, että 2010-luvulla on tultu siihen pis-teeseen, jossa ihmisten musiikkimaku kaventuu aikaisempaan verrattuna. Niin sanottu vi-nyyliaika ja sen representaatiot ovat yhdistettävissä tässä kohtaa laadukkuuteen ja parem-paan tietouteen harrastajaa ja kuluttajaa ympäröivästä musiikkikulttuurista. Vinyylilevyjen laadukkuus voi siis toimia hyvänä vastavoimana myös digitaaliaikana ehkä aiempaa suppe-ammaksi merkityksellistetylle musiikkitarjonnalle.

Ajallisesta näkökulmasta katsottuna vinyylilevyjen laadukkuuden representaatiot laajenevat myös kyseisen artefaktin ulkopuolelle. Osalle harrastajista esimerkiksi 1960- ja 70-luvuilla

painettujen levyjen laadukkuus viestittää myös muiden tuona aikana tuotettujen käyttöesi-neiden ja hyödykkeiden paremmasta laadukkuudesta. Vinyylilevyjen luotettavuus ja säily-vyys voi siis avata näkökulmia myös muiden tuotteiden ja laitteiden laadukkuuden arvioin-tiin. Toisaalta tämä laadukkuuden arviointi laadun representaatiokäsityksen kontekstissa tar-joaa vastauksia vinyylilevyjen nousseille hinnoille. Fyysisesti laadukkaaksi koettuun ja kes-täväksi jo todettuun artefaktiin on helpompi yhdistää vinyylilevyharrastuksen sosiaalisessa todellisuudessa ajatus rahallisesta panostuksesta, kuin vaikkapa aineettomiin digitaalisiin palveluihin. Tätä kautta laatuun on liitettävissä myös se, kuinka laatu on harrastajalle todis-tettavissa. Esimerkiksi hyvin toimivan yli 40 vuotta vanhan vinyylilevyn kuuntelu ja fyysis-ten ominaisuuksien todistettavuus ovat niitä ominaisuuksia, joiden kautta vinyyliharrastajat rakentavat käsityksiä artefaktin laadukkuudesta.

Kasvanut, räjähdysmäisesti (puhuttaessa vinyylilevyjen suosiosta). Hupaisa havainto, että ns. vihkiytyminen vinyskähommiin on kasvanut samassa suh-teessa. Ihmiset jotka ympärilläni kuuntelee vinyyleitä eivät tee sitä koska homma olisi ns. muodikasta, vaan oikeasti hyvän äänenlaadun/kuuntelukoke-muksen vuoksi.

V39, mies, 40–49v

Kuten jo aiemmin on osittain nostettu esille, on vinyylilevyharrastuksen kohdalla keskeistä nimenomaan äänenlaadun korostaminen, usein kuitenkin epätäydellisyyden kautta rakentu-van lämmön ja pehmeyden kautta. Tämän laadukkuuden representaation kautta vinyylilevy-harrastajat pystyvät asemoimaan itsensä myös sikäli edulliseen asemaan, että vinyylilevyistä saatavat kuuntelukokemukset ovat parhaimmillaan autenttisempia vaikkapa digitaalisiin for-maatteihin verrattuina. Laadukkuuteen liittyvä autenttisuus ja sen etsiminen ovat nousseet esille muun muassa Bartmanskin ja Woodwardin tutkimuksessa (2013, 19–20), ja pyrinkin vielä heitä vahvemmin liittämään omassa tutkimuksessani autenttisuuden nimenomaan laa-dukkuuden representaation alle. Tämä johtuu siitä, että aineistostani nousee esille sellaisia vinyylilevyharrastukseen liitettyjä merkityksiä, joissa muun muassa äänentoiston kuus mahdollistaa kuuntelijalleen autenttisuuden. Toisaalta autenttisuus on myös tie laaduk-kuuteen ja laadukkaampaan kokemukseen.

Tilasto 7. Vinyylilevyharrastukseen käytettävät rahamäärät kuukausitasolla mitat-tuna

Kun tietä autenttisuuteen tavoitellaan laadun ja laadukkuuden kautta, ovat vinyylilevyhar-rastajat myös valmiita panostamaan laatuun. Kuukausitasolla 20,9 % vastaajista kuluttaa alle 25 euroa harrastuksen parissa. Suuremman osuuden kattaa 25-49 euroa kuluttavien ryhmä, jonka koko on 104 vastaajaa eli 23,4 % vastanneista. Lähes puolet, eli 44,3 % vastanneista sanoo siis kuluttavansa vinyylilevyharrastukseen alle 50 euroa kuukaudessa, joka oli melko odotettu tulos esimerkiksi uusien levyjen nykyinen hintataso huomioon ottaen. Alle 100 eu-roa mutta yli 50 eueu-roa levyharrastukseen kuukauden aikana kuluttavia on 95 vastanneista eli 21,4 %. Kun tilastossa mennään yli sadan euron, vastaajien määrät alkavat vähentyä. Har-rastukseen 100 euroa tai enemmän kuukausitasolla kuluttavia vastaajia on kuitenkin vielä 140 eli 31,6 %. Rahakysymys ja levyjen nouseva hintataso ovat yksi vastausaineistoni kes-keisistä teemoista. Yksi syy sille, miksi esimerkiksi uusien levyjen ja uusintapainosten nou-sevat hinnat koetaan haasteellisiksi, voi löytyä harrastukseen kulutettavista rahamääristä.

Toisaalta laadukkuuden representaatioiden kannalta on selkeää, että laadukkuuden kanssa käsi kädessä kulkevat myös rahalliset panostukset, sillä yli neljännes vastaajista on valmis panostamaan harrastukseen kuukausitasolla vähintään 100 euroa tai enemmän.

Vinyylilevyjen suosion kasvuun on siis yhdistettävissä harrastuksen parissa tapahtunut muu-tos, jossa entistä useampi kokee vinyylilevyharrastuksen itselleen erityisen tärkeäksi, jolloin halu panostaa laatuun kasvaa. Laadun kautta tavoiteltava autenttisuus rakentuu esimerkiksi

93

niin, että pelkästään muodikkuuden aallonharjalla ratsastamista pyritään välttämään koros-tamalla esimerkiksi vinyylilevyjen hyväksi koetun äänenlaadun ja kuuntelukokemuksen merkitystä. Vinyylilevyjen suosion kasvu on siis aiheuttanut muutoksen, jossa vinyylilevyt eivät ole enää käyttäjälleen mikä tahansa ääniteformaatti, vaan laadukkaan kokemuksen kautta siihen on alettu liittämään vahvempia merkityksiä.

Vinyylien laatu on heikentynyt. Ne harvat vinyyliprässäämöt ovat nyt ylityöl-listettyjä, ehkä ei ole aikaa panostaa laatuun. Samasta syystä monien pienten yhtiöiden vinyylipainokset myöhästyvät kun isot yhtiöt voluumillaan etuilevat omat julkaisunsa jonossa keulille. Myös se, etteivät parhaat vinyylitehtaat ota edes uusia asiakkaita juuri nyt, koska he eivät pysty tekemään niin paljoa le-vyjä kun olisi kysyntää.

V71, mies, 50–59v

Vinyylibuumin myötä laadukkuuden representaatioihin on liitettävissä myös toisenlaisia ää-niä. Harrastajien keskuudessa epävarmuus muun muassa uusien vinyylipainosten laaduk-kuudesta on kasvanut, ja vinyylilevybuumi nähdään melko suorana syynä sille, miksi esi-merkiksi levyprässeissä on jonoa. Samalla kun vinyylilevyjen hintojen koetaan nousevan, ei etenkään uusintajulkaisuiden laatu tunnu vastaavan vinyyliharrastajien odotuksia. Tämä ker-too harrastajien vinyylilevyjä kohtaan lataamista odotuksista niiden laadukkuuden suhteen.

Myös vinyylejä painavien prässäämöiden määrä ei riitä vastaamaan kysyntää, joka merki-tyksellistetään epätasaiseen painolaatuun vaikuttavana tekijänä. Koska vinyylilevyissä on musiikillisen sisällön lisäksi monia fyysisiä ominaisuuksia, jotka tekevät niistä harrastajalle arvokkaita artefakteja, ollaan uusintapainosten laadun suhteen tarkkoja. Formaattikeskeisyy-den representaatioryhmästä tutun ”Kaikki myy, kunhan se on vinyylillä” -ajattelun tunnetaan siis iskostuneen esimerkiksi käytettyjä levyjä myyvien myyjien lisäksi myös tuotantoyhtiöi-den ajatusmaailmaan.

Monelle harrastajalle uusintapainokset ja uudet vinyylijulkaisut voivat olla helppo väylä päästä kiinni harrastukseen. Esimerkiksi Music on vinyl -sarjan julkaisut ovat kuitenkin har-rastajien silmissä heikkolaatuisilla julkaisuilla rahastamista. Vinyylilevyt representoidaan siis tänäkin päivänä sellaisiksi esineiksi, joihin yhdistetään helposti ajatus laadukkuudesta.

”Bulkkituotantona” tehdyt vinyylilevyt eivät tarjoa kuluttajalle joko haluttua äänentoistoon liittyvää laatua, tai sitten julkaisu koetaan muuten vaisuksi. Yhtenä syynä tähän voi olla se, että esimerkiksi kansilehtiöön ei panosteta, tai sitä ei ole julkaisussa mukana ollenkaan. Jo

pelkästään vinyylilevyjen sisäpusseihin ja kansilehtisiin on liitettävissä historian saatossa rakentuneita merkityksiä (Osborne 2012, 161), jonka myötä uusistakin vinyylijulkaisuista odotetaan saavan vastineeksi rahalliselle panostukselle tällaista laatua.

Laadukkuuden representaatioihin liittyy myös hinta-laatusuhde, josta päästään hintakeskus-teluun. Vastauksista toistuvasti esiin nouseva vinyylilevyihin kohdistettava hintakysymys kertoo vinyylilevyharrastajien hintatietoisuudesta, mutta samalla myös laatutietoisuudesta.

Levyt eivät ole pelkkiä kertakäyttöesineitä, vaan parhaimmillaan rahallisesti arvokkaita si-joituksia. Voi olla, että osalla harrastajista levyihin kohdistuu enemmän tunnearvoa, jolloin tärkeästä levystä ollaan valmiita maksamaan jopa ylihintaa. Osa harrastajista voi taas lähes-tyä levyjä enemmän kliinisesti sijoituksellisista näkökulmista. Osassa vastauksissa vinyyli-levyjen nouseva hintatrendi koetaan kuitenkin ohi meneväksi ilmiöksi. Laadukkuuden kan-nalta ajatus pohjautuu siihen, että niin kauan, kun vinyylilevyjen keskeinen harrastajaryhmä koostuu laatutietoisista harrastajista, pysyy myös levyjen hintataso jatkossa siedettävällä ta-solla. Laatutietoisuudesta nähdään olevan myös hyötyä, sillä odotettavissa olevan buumin laantumisen myötä osa harrastajista näkee mahdolliseksi tilanteen, jossa markkinoille alkaa lopulta virrata halvempia, mutta samalla laadukkaita levyjä.

6 FORMAATIN TÄRKEYS