• Ei tuloksia

Keräsin aineistoni tutkimustani varten nettikyselylomakkeen avulla. Hyödynsin tähän Google Formsia, jonka avulla kyselylomakkeen tekeminen, editoiminen ja jakaminen onnis-tuivat sujuvasti. Aloitin kyselylomakkeeni ensimmäisen osion taustakysymyksillä. Tässä osiossa kysyin esimerkiksi vastaajien ikää, asuinpaikkakuntaa, sukupuolta ja myös sitä, mistä he löysivät kyselyn. Tein tämän ratkaisun siksi, että taustakysymykset ovat melko helppo aloitus kyselylomakkeelle, ja lisäksi taustakysymyksien avulla voidaan esimerkiksi selvittää sukupuolen tai iän suhdetta joihinkin muihin ominaisuuksiin tai kyselylomakkeen vastausosioon (Valli 2010, 104). Taustakysymyksien jälkeen lomakkeessa oli toinen osio, joka liittyi vinyylilevyihin harrastuksena. Tässä kysyttiin mm. sitä, mikä tekee vinyylile-vyistä erityisen hyvän harrastus-/keräilykohteen. Kolmas osio kyselystä liittyi enemmän vi-nyylilevyjen suosion kasvuun 2010-luvulla, jonka myötä kysyin mm. ihmisten mielipiteitä siihen, mitä hyötyjä ja haittoja he kokevat tästä ilmiöstä johtuvan. Neljäs osio oli lomakkeen päättävä osuus, jossa jokainen vastaaja pystyi vielä vapaasti kommentoimaan mitä tahansa liittyen vinyylilevyihin. (liite 1.)

Kaiken kaikkiaan kysymyksiä oli 20, joista laajempia kysymyksiä oli 13. Loput olivat ly-hyitä vastauksia vaativia tai monivalintoja sisältäviä kysymyksiä. Lomakkeen pituudeksi tuli vastauksineen noin neljä sivua, mikä oli riittävä mitta, etenkin kun ottaa huomioon sen, kuinka intohimoisesti suurin osa vinyylejä harrastavista ja keräilevistä ihmisistä suhtautuvat tähän ilmiöön. Tätä kautta ajattelin kohderyhmääni, kun tein kyselylomaketta, sillä odotin saavani vastausaineistooni melko laajojakin vastauksia. En kuitenkaan tarkoituksella halun-nut venyttää lomakkeen pituutta liian pitkäksi, sillä tunnetusti vastausmotivaatio hiipuu lop-pua kohden, etenkin jos kyseessä on pidempi kyselylomake (Valli 2010, 105). Jaoin kysely-lomakkeeni perjantaina 5.1.2018 sekä omalla Facebook-seinälläni, että Muusikoiden.net ja Vinyylin vinguttajat –Facebook-ryhmissä. Muusikoiden.netin Facebook-ryhmä on pääosin kyseisen internetsivuston käyttäjille suunnattu ryhmä, jonka aiheet vaihtelevat musiikin soit-tamisesta aina kuluttamiseen ja kuunteluun asti. Ryhmän jäsenmäärä oli tammikuussa 2018 hieman alle 19 5000 jäsentä, jonka takia valitsin tämän yhdeksi kyselylomakkeeni jakopai-koista.

Sosiaalisen median käyttäminen aineistonkeruussa on hyödyllistä, koska sosiaalisessa me-diassa merkittävä osa yhteisöistä ja yksittäisistä ihmisistä jakaa päivittäin sisältöjä ja vies-tejä. Sosiaalisessa mediassa yhdistyvät viimeaikaisin teknologia, eri käyttäjien välinen vuo-rovaikutus ja sisällöt, joita käyttäjät tuottavat. Kun esimerkiksi tiettyä Facebook-ryhmää hyödynnetään tutkimuksen teon näkökulmasta, aineistot syntyvät silloin tilassa, jossa on useita samasta aihepiiristä kiinnostuneita ihmisiä. Tällöin sopivia vastaajia esimerkiksi ky-selylomakkeelle ei tarvitse alkaa etsiä erikseen, ja aineistonkeruu helpottuu tältä osin. (Valli

& Perkkilä 2015, 116.) Esimerkiksi Vinyylin vinguttajat Facebook -ryhmässä etenkin oman sisällön tuottaminen, yleensä omista laitteista tai levyistä kuvia ottamalla, on korostunut sitä mukaa kun ryhmän jäsenmäärä on kasvanut. Vinyylin vinguttajat on toiminut Facebookissa jo vuodesta 2008 asti, ja ryhmän kävijämäärä on etenkin viime vuosien aikana kasvanut ta-saisesti, mikä omalta osaltaan kuvastaa vinyylilevyjen harrastamisen määrän kasvua. Ryh-män jäsenmäärä ylittikin tammikuussa 2018 ensimmäisen kerran 10 000 käyttäjän määrän.

Kuulun itsekin näihin viime vuosina ryhmään liittyneisiin henkilöihin, sillä olen ollut ryh-män jäsenenä vuoden 2018 alkuun mennessä noin vuoden ajan. Ryhryh-män käyttäjäkunta on aktiivista, ja keskustelujen ja julkaisujen aihepiirit ovat keskittyneet nimenomaan vinyylile-vyjen keräilyyn ja harrastamiseen. Seuraavassa lainaus ryhmän ylläpidon laatimista sään-nöistä sen käyttäjille (julkaistu 13. toukokuuta 2017):

Ryhmä musiikin ystäville, joille vinyylilevy kansitaiteineen on pyhä koko-naisuus. Levyt ovat aarteitamme ja niiden omistaminen, hypistely ja levylauta-selle asettaminen on ylpeytemme.

Tekniikka ja laitteisto kuuluvat myös osana ryhmämme kiinnnostuksen aihei-siin. Myynti, osto, kysymykset ja kyselyt ovat osa ryhmän toimintaa, eivät erik-seen kiellettyjä asioita

Asiallinen ja rakentava keskustelu aiheesta on ryhmän lähtökohta, muista tämä myös postatessasi ryhmään, ei provosoivia ja loukkaavia tai aiheeseen kuulu-mattomia kuvia, linkkejä tai kommentteja.

Jos jokin tietty aihe kiinnostaa niin käytä hakutoimintoa, sen avulla säästät aikaa ja kyselyjä.

Kuten ryhmänkin säännöistä näkyy, vinyylilevyihin kohdistetaan suuria tunteita ja niiden arvokkuus tunnistetaan selkeästi. Levyjen vertaaminen aarteisiin kuvastaa niitä tunnesiteitä,

mitä ihmisillä on vinyylilevyjä kohtaan. Niiden kanssa toimiminen (esim. levyjen puhdista-minen, kunnostaminen), kuunteleminen ja keräily ovat kaikki keskeinen osa harrastusta, ku-ten jo Vinyylin vinguttajat –ryhmän sääntöjen ensimmäisistä kappaleista käy ilmi. Valitsin aiemmin mainitut kanavat tutkimuslomakkeen jakoa varten siksi, että uskoin saavani etenkin kahdesta Facebook-ryhmästä vastauksia laaja-alaisesti sellaisilta ihmisiltä, jotka ovat asiasta kiinnostuneita. Päädyin käyttämään kyselylomaketta aineistonkeruukeinona siksi, että se on kätevä tapa kerätä laajojakin aineistoja nopealla aikataululla. Alkuperäisenä ideana oli pitää kyselylomaketta auki vastauksille vähintään kahden viikon ajan julkaisupäivästä eteenpäin, mutta etenkin Vinyylin vinguttajat –Facebook-ryhmän aktiivisuuden takia kyselyyn kertyi jo noin 24 tunnin aikana yli 400 vastausta. Lopulta kun 24 tuntia kyselylomakkeen julkai-suhetkestä tuli täyteen, päätin sulkea sen. Tämä johtui siitä, että tässä vaiheessa vastauksia läpi käydessä niistä alkoi löytyä tarpeeksi toistoa, mikä kertoi siitä, että aineiston saturaatio-piste oli saavutettu.

Lopulliseksi vastausmääräksi tuli 444 kappaletta ja 83,3 % vastauksista tuli nimenomaan Vinyylin vinguttajat –ryhmästä. Ryhmän käyttäjien edustama osuus vastauksissa tuli pie-nenä yllätyksenä, vaikka osasinkin odottaa, että suurin osa vastauksista tulisi tästä ryhmästä.

Tämä on mielestäni positiivinen asia, sillä kyseinen ryhmä on keskittynyt pelkästään vinyy-lilevyjen keräilyyn ja niiden harrastamiseen liittyvään toimintaan. Muusikoiden.netin Face-book-ryhmän keskusteluaiheet vaihtelevat laaja-alaisesti musiikin saralla painottuen musii-kin soittamiseen. Tätä kautta saan varmasti parasta vastaustietoa aiheeseen liittyen juuri niiltä henkilöiltä, jotka edustavat 2010-luvun vinyylibuumin keskiötä. Toisaalta Muusikoi-den.netin ja oman Facebook-seinäni kautta tulleiden vastauksien edustama osuus laajentaa vastauksien monipuolisuutta, mikä on myös positiivinen asia.

Kyselylomakkeen ensimmäisissä kysymyksissä tiedusteltiin vinyylilevyharrastajien ikää ja sukupuolta. Keskiverto vinyyliharrastajaa on yleensä pidetty nuorena aikuisena tai tästä van-hempana. Suurin osa aiemmissa tutkimuksissa esiin nousevista vastauksista käsittelee ni-menomaan miespuolisten harrastajien kokemuksia vinyylilevyistä. Esimerkiksi Sebastian Schauman nostaa esille pro gradussaan, että eri levykauppojen asiakaskunnan sukupuolija-kaumaan vaikuttaa myytävät musiikkigenret. Toisaalta, Schaumaninkin tutkimuksessa mai-nitaan, että suurin osa harrastajista on miehiä. (Schauman 2017, 33.) Lisäksi, Konsta Kajan-derin pro gradussa Vinyylin lämpö kaikki kahdeksan haastateltavaa harrastajaa olivat miehiä (Kajander 2012). Vinyyliharrastajien suhteellisen selkeä sukupuolijakauma näkyy minunkin

vastausaineistossani. 443 vastanneesta 411 eli 93 % vastaajaa oli miehiä, kun loput 31 vas-taajaa eli 7 % oli naisia.

Tilasto 5. Vinyyliharrastajien ikäjakauma vuonna 2018.

Suurin osa kyselyyn vastaajista jakautuu ikänsä puolesta 40-49 vuotiaisiin, joita oli 34 % kysymykseen vastanneista 443 vastaajan joukosta. Tässä ryhmässä osa on todennäköisesti sellaisia harrastajia, jotka ovat jo 1980-luvulla saaneet ensimakua levyharrastuksesta fyysis-ten mediaformaattien kautta. Tämän jälkeen korostuu 50-59 -vuotiaiden vastaajien ikä-luokka, jonka osuus oli 21,4 %. Tämä pääasiassa 1960-luvulla syntyneiden sukupolvi on päässyt viimeisenä sukupolvena kokemaan vinyylilevyt ennen CD-levyjen läpimurtoa 80-luvun lopulla. Tämä sukupolvi on myös tottunut kuluttamaan musiikkinsa fyysisessä muo-dossa, toisin kuin esimerkiksi 1990-luvulla syntyneet. Alle 30-vuotiaiden osuus vastaajista on 16,9 %. Alle viidesosa kyselyyn vastanneista harrastajista voidaan siis luokitella nuoriin sekä nuoriin aikuisiin. Tässä ryhmässä on todennäköisesti eniten sellaisia vastaajia, jotka ovat aloittaneet vinyylilevyharrastuksen 2010-luvun aikana, joko ennen buumin todellista läpilyöntiä tai sen aikana.